Hyvä kirjoitus jälleen.
https://vehkoo.wordpress.com/2012/07/11 ... sagatesta/
Johanna Vehkoo:
Mitä toimittajien tulisi oppia Elisagatesta
Posted on July 11, 2012
Jos jokin kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se todennäköisesti ei ole totta.
Tämä vanha hyvä neuvo on päässyt unohtumaan monelta toimittajalta, joka on viime kuukausien aikana tehnyt juttuja niin kutsutusta Enkeli-Elisasta. (Tämä postaus ei kuitenkaan käsittele Elisan olemassaoloa – siitä kiinnostuneita neuvon lukemaan Hesarin Kuukausiliitteessä julkaistun freelance-toimittajien Hanna Nikkasen ja Anu Silfverbergin artikkelin kokonaan ja vaikka tämän Vesa Linja-ahon blogauksen.)
Joskus toimittajat tekevät virheitä. Se on ihan inhimillistä, ja siksi lehdissä julkaistaan oikaisuja ja vastineita. Hesarin haastattelema Ylen toimittaja myöntää omansa:
“Voin tunnustaa, menin retkuun. Mietin Elisan isän blogikirjoituksia lukiessani, että kirjoitus ei vaikuttanut sen ikäisen miehen tyyliltä. En silti ajatellut, että se olisi valetta.”
Sen sijaan samassa jutussa haastatellun 45 minuuttia -ohjelman toimittaja kyseenalaistaa lausunnossaan ammattimme perusvaatimuksen, eli faktapohjaisuuden:
“Siinä on esimerkki totuudesta, vaikka se ei kaikkine yksityiskohtineen olisikaan totta. Nuoret tekevät Suomessa itsemurhia, ja sen taustalla on arvioitu olevan koulukiusaamista.”
Esimerkki totuudesta? Kuka on arvioinut? Enkeli-Elisan luonut omakustannekirjailija Minttu Vettenterä, jonka maailmankuvan 45 minuuttia osti liikoja kyselemättä.
45 minuuttia -ohjelman Elisa-jakso on katsottavissa Maikkarin Katsomo-palvelussa. Ohjelma lähetettiin 7.3.2012, ja Katsomon mukaan se on on tarkoitus uusia televisiossa 30.8. kello 15.30. Toivottavasti ei uusita.
Pätkä kertoo Enkeli-Elisan tarinan täytenä totena, ei “esimerkkinä totuudesta”. Tv-jutussa hänen mainitaan asuneen pääkaupunkiseudulla ja nettiuutisessa kotipaikaksi kerrotaan Vantaa. Ohjelma värittää julmasti kiusatun tytön tarinan dramatisoiduilla kohtauksilla, joissa nuoret pojat muun muassa kaatavat teinitytön lumeen. Jutussa ei käytetä esimerkiksi ilmaisua “kirjailija Minttu Vettenterän mukaan”, vaikka hän on ollut koko jutun ainoa lähde. Ruudussa nähdään myös itse Vettenterä, joka muun muassa väittää Elisan koulun opettajien myöntäneen, etteivät he ymmärtäneet tilanteen vakavuutta.
En nostaisi tätä yksittäistä juttua esille lukuisten hyväuskoisten Elisa-juttujen joukosta, ellei 45 minuuttia olisi tutkivasta journalismistaan palkittu ohjelma. Sen tekemistä toivoisi siis ohjaavan erityisen kriittisen ja epäilevän asenteen.
Juuri siksi ohjelman toimittajan lausunto on niin hätkähdyttävä. Journalismin laadusta ja laatujournalismin määritelmistä voidaan keskustella loputtomiin, mutta on yksi asia, jota ilman journalismia ei ole olemassa. Se on pyrkimys totuuteen. Jos artikkeli ei perustu faktoihin, se ei ole journalismia, vaan esimerkiksi kaunokirjallisuutta, propagandaa tai PR:ää.
Tätä ei voi painottaa liikaa: Kun journalisti kirjoittaa feature-jutun vaikkapa perunanviljelijän erikoislaatuisesta päivästä, hän ei keksi päästään yhtään mitään. Jos hän ei tiedä, millainen ilma sinä päivänä oli tai mitä uutisia viljelijä kuuli radiosta, hän ottaa selvää. Jos journalistin täytyy suojella lähteitään, hän voi muuttaa nimiä ja joitakin yksityiskohtia, mutta hänen on tehtävä tämä jutussa selväksi.
Ilman faktoja ei ole journalismia. Faktantarkistukseen, huolelliseen taustatyöhön ja kriittisyyteen pohjaava toimitustyö on koko ammattikunnan uskottavuuden pohja. Jos faktantarkistuksesta luovutaan, ero ammattilehdistön ja minkä tahansa verkkosisällön välillä katoaa.
Huomattavan moni verkkokeskustelija – ja jopa muutama toimittaja – on todennut, ettei Elisan fiktiivisyydellä ole merkitystä, koska Vettenterä oli “hyvällä asialla”. Kaikkihan haluavat koulukiusaamisen ja nuorten itsemurhien loppuvan.
HS:n Kuukausiliitteen jutun lisäksi tätä “hyvää asiaa” ei ole juuri kyseenalaistettu. Sen sijaan yllä mainittu 45 minuuttia -ohjelman toimittaja ei ole ainoa, jonka mielestä nuorten itsemurhat ovat aiheena tabu, ja niistä pitäisi puhua enemmän.
Kuukausiliitteen artikkelissa kerrotaan muun muassa Walesin Bridgendin kammottavasta teini-itsemurhien sarjasta, joka päättyi vasta, kun lehdet lopettivat skandaalinhakuisen uutisointinsa aiheesta. Tutkittu tosiasia on, että itsemurha tarttuu. Siksi itsemurhan romantisoiminen Enkeli-Elisa -kampanjan tapaan voi olla vaarallista.
Minttu Vettenterän alkujaan totena esittämä tarina koulukiusatusta Elisasta ei kerro vain yksittäisen (fiktiivisen) ihmisen tarinaa, vaan se piirtää kuvaa myös koulujärjestelmästä, kiusaamisesta, itsemurhista, opettajien toiminnasta ja väkivaltaisista, uhkailevista poikajoukoista. Se kertoo siis tarinaa yhteiskunnasta, mutta kyseessä on vain yhden ihmisen käsitys. Tälle kuvalle koululaitoksesta, itsemurhista ja yhteiskunnasta ei ole olemassa todisteita.
Siksi on paljonkin väliä sillä, onko Elisan tarina totta vai ei.