Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua (ketju 2)

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
Jazzermasser
Rico Tubbs
Viestit: 1276
Liittynyt: Ti Heinä 06, 2021 8:10 am

Sivullinen pelasti kuljettajan katollaan palavasta autosta Seinäjoella

Viesti Kirjoittaja Jazzermasser »

Pelastuslaitos kiittää kansalaista nopeista pelastustoimista tämän autettua liikenneonnettomuuteen joutuneen henkilön palavasta autosta.

Onnettomuus tapahtui tänään kello 8 jälkeen Seinäjoen Itäväylällä, jossa henkilöauto oli ajautunut ojaan ja päätyi katolleen alikulun kevyenliikenteenväylälle.

Vastakkaiseen suuntaan ajanut henkilö huomasi auton ajautuneen pientareelle kadoten näkyvistä. Hän käänsi autonsa keskikaiteen päätyttyä ja palasi autolle huomatakseen sen olevan katollaan, vuotaen bensiiniä ja moottoritilastaan tulessa. Kaiken lisäksi auton kuljettaja oli autossa sisältä.

– Paikalle tullut henkilö riensi apuun ja sai yhdessä kuljettajan kanssa revittyä matkustajan oven auki sekä kiskottua kuljettajan turvaan palavasta autosta, pelastuslaitos kertoo tiedotteessa.

– Poliisi kiittää kansalaista ripeästä ja ensiluokkaisesta toiminnasta onnettomuuspaikalla.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/siv ... #gs.293bcs

Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4528
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: Ainakin kolme kuollut ja 11 haavoittunut joukko­ampumisessa Philadelphiassa

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

Huomasitteko tällaisen uutisen Kanadaa koskien?
Kanada kieltää käsiaseiden maahantuonnin ja kaupan

Kanadassa pääministeri Justin Trudeau'n hallitus on tehnyt esityksen aselakien tiukennuksesta.

Lain mukaan käsiaseiden myyminen, ostaminen, välittäminen ja maahantuonti kielletään. Lisäksi Kanada aikoo kieltää 1 500 erityyppisen sotilasaseen hallussapidon. Ne kerätään pois yleisöltä pakollisella takaisinosto-ohjelmalla.

Kanadassa on suunniteltu aselakien tiukentamista jo kauan, mutta Yhdysvalloissa viime päivinä tapahtuneet ammuskelut saivat poliitikot kiirehtimään.

Lain läpimeno parlamentissa lienee varmaa, sillä Trudeau'n hallituksella on siellä enemmistö. Lisäksi vasemmiston Uusi Demokratia -puolue tukee esitystä. Konservatiivipuolue on esittänyt lakiin varaumia.

Lähde: AP

Huom! Kopioitu Ylen nettisivulta tuoreiden uutisten uutisvirrasta. Löytyy googlettamalla. Yllä oleva alleviivaus on Moilasen oma lisäys.
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.

Avatar
Serenity
Hetty Wainthropp
Viestit: 456
Liittynyt: Ti Touko 08, 2012 5:12 pm

Re: Ainakin kolme kuollut ja 11 haavoittunut joukko­ampumisessa Philadelphiassa

Viesti Kirjoittaja Serenity »

H.Moilanen kirjoitti:
Su Kesä 05, 2022 10:40 pm
Huomasitteko tällaisen uutisen Kanadaa koskien?

Kanada kieltää käsiaseiden maahantuonnin ja kaupan
Uutisessa on pieni virhe. Hallituspuolueella (Liberaalit) ei ole parlamentissa enemmistöä. Mutta yhdessä NDP:n (New Democratic Party) kanssa ääniä on riittävästi lain läpimenoon.

Kanadassa on tehty selkeä ero metsästysaseiden ja ihmisten tappamisaseiden välillä. Pitkäpiippuisten metsästysaseiden osalta laki on salliva. Rynnäkkökivääri-tyyppiset semiautomaatit kiellettiin 2020 Nova Scotian verilöylyn jälkeen. Tuolloin aseita ei kerätty pois, mutta niitä ei saanut enää käyttää tai luovuttaa eteenpäin. Uuden lain myötä ne tullaan joko keräämään pois kansalaisilta tai deaktivoimaan pysyvästi. Käsiaseet ovat olleet rajoitettuja jo tähän asti: käsiasetta oli lupa käyttää vain ampumaradalla ja muina aikoina ne on pidettävä lukitussa säilössä. Uuden lain myötä kansalainen ei voi enää ostaa, myydä tai tuoda maahan käsiaseita.

Kanadassa on huomattavasti erilainen suhtautuminen aseisiin kuin etelänaapurissa, missä käsiaseita ostetaan turvattomuuden tunteeseen. Kanadassa aseita on länsimaisittain paljon (34,7 per 100 asukasta), mutta aseet ovat maaseudulla, metsästyskäytössä, eikä kaupungeissa rikollisessa tai itsetuhoisessa käytössä.
But silent let me sink to earth,
With no officious mourners near:
I would not mar one hour of mirth,
Nor startle friendship with a tear.

Avatar
Tarkastaja Levisi
Angus MacGyver
Viestit: 6598
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Lahden lähdevesipullottamon epäselvyydet - kuka huijaa ja ketä?

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Lahtelaisella Oleg Titovin vesipullottamolla outoja käänteitä.
Venäläistaustainen liikemies ruorissa.
Isoista rahoista on ollut kyse.
Bisneksiä suunnitteilla Kiinassa. Juoman 'koeajo' Dubaissa.
Voisiko kyse olla rahanpesun yrityksestä.
Jo Ramones tiesi että kommunistiin ei voi luottaa.

https://yle.fi/uutiset/3-12454068
6.6. 08:14

Suomalaisen pohjaveden maailmanvalloitus tyssäsi riitoihin: pankkitilejä suljettiin ja pullotehdas vuokrattiin yhtiökumppanin yritykselle
Singaporelainen sijoittaja kokee tulleensa huijatuksi yhtiökumppaninsa toimesta. Yhtiökumppani kiistää tämän ja sanoo, että kaikki on tehty Suomen lakia noudattaen.


Singaporelaissijoittaja ja perheyhtiöidensä edustaja Allan Poh kävelee viime vuonna valmistuneen vedenpullotustehtaan pihamaalla Lahden Metsä-Pietilän teollisuusalueella.

Pullotehtaalta piti lähteä miljoonia litroja Salpausselän pohjavettä maailmalle. Tehtaalta ei ole lähtenyt pulloakaan.

Tilanne on Poh'lle omituinen, sillä hänellä ei ole pääsyä vanhempiensa yhtiöiden rahoittamaan tehtaaseen. Sen estää vuosi sitten tehty vedenpullottamon eli H2O4U-yhtiön ja LAHQUA Weden vuokrasopimus.

– Minua on huijattu H2O4U-yhtiökumppanini Oleg Titovin taholta. Hän on perustanut toisen yhtiön nimeltään LAHQUA Wesi Oy saadakseen bisneksen itselleen H2O4U:lta, Allan Poh väittää.

Käytännössä sopimus toisi Poh'n mukaan heidän perheyritystensä sijoituksille ainoastaan vuokratuloja ilman liiketoiminnasta saatavia voittoja.

– 20 miljoonan sijoitus vedenpullottamoon tuottaisi meille tällä sopimuksella vuokratuloja 46 800 euroa kuukaudessa, Allan Poh sanoo.

Allan Poh sanoo perheensä yhtiöiden sijoittaneen tuotantolaitokseen, sen rakentamiseen ja oheiskuluihin jo 28 miljoonaa euroa.

https://www.omalahio.fi/kolumnit/lahen- ... kiinnosta/

Kiinalainen liikemies Allan Poh perheineen sijoitti hankkeeseen 20 miljonaa, mutta sitten matkalle ilmaantui mutkia ja outoja käänteitä. Laitoksen omistava H204U piti tammikuussa kokouksen 1/2021, jonka pöytäkirjasta selviää yhtiön tila 7.1.2021. Paikalla videokokouksessa ovat olleet yhtiön hallituksen jäsenet Tersteeg, Junttila, Pipatti, Allan Poh sekä Dato Poh´n edustajana toimiva Tak Weng Lai. Omistajayhtiötä edustivat Aqua Mattetresia Oleg Titov ja Ian Lau. Andrei Titov oli paikalla Tersteegin neuvonantajana ja Petri Mäkinen H204u Finland Oy edustajana.

Kaupallisen toiminnan ja tuotannon piti alkaa viikolla 14 vuonna 2021, mutta sitten matkaan tuli mutkia. Jotta tehdas olisi tehnyt nollatuloksen kyseisenä vuonna juokseviin menoihin ja kustanuksiin olisi täytynyt varata pöytäkirjan mukaan 2,9 miljoonaa. Laskelmat oli tehty ja Dato Poh lupaisi rahaa ja pääsyn Kiinan markkinoille. Tällöin Andrei Titov lupasi järjestää markkinat henkilökohtaisesti. Valitettavasti tätä suullista osakassopimusta ei kirjattu mihinkään pöytäkirjaan. Tästä syystä yhtiökumppaneiden välit viilenivät.

Näytti siltä, että H2OU:n yritysjärjestelyt viittasivat vahvasti rahanpesuun, koska sen hallituksen puheenjohtajana toimi lichenstanilainen Jan Tersteeg, joka toimitti hallinnollisia palveluita mm. Aquacapital Ltd; lle, jonka kautta Titovit omistivat Aqua Mattersin. Kaikki muistavat, että KRP:n suuri rahanpesusyyte Andrei Titovia vastaan kaatui riittävän näytön puutteeseen pari vuotta sitten.

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/aripes ... suusuhkaa/

Andrei Titovin hämäriin bisneksiin viitataan ylläolevassa US jutussa.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11302
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja URSA »

En tiedä selvisikö papparainen, mutta tuon enempää ei olisi voinut löytyä asiantuntevaa apua nopeasti paikalle.
Nyt puhuu puolustusvoimien paraatissa tajuttomaksi mennyttä miestä elvyttänyt Toni: ”Kuka vain pystyy siihen”

– Nopeasti aloitettu elvytys pelastaa monia, toteaa kaksi kertaa lyhyen ajan sisällä pelastustilanteeseen joutunut Toni Turunen.
.
Tänään klo 18:06

Tuntematonta sairauskohtauksen saanutta miestä puolustusvoimien paraatissa lauantaina auttamaan mennyt Toni Turunen toteaa, että jokaisella ihmisellä on velvollisuus mennä auttamaan vastaavassa tilanteessa.

– Kaikki voi, kaikkien pitää mennä. Kuka vain myös pystyy siihen. Ei saa vain katsoa sivulle tai ylöspäin, hän tähdentää, samalla kun muistuttaa nimenomaan nopeasti aloitetun elvytyksen mahdollistavan parhaan mahdollisen lopputuloksen hengenpelastustilanteissa.

Turunen oli seuraamassa lauantaina Helsingin Senaatintorilla yliopiston päärakennuksen kulmalla puolustusvoimien paraatikatselmusta, kun yhtäkkiä läheltä huudettiin ensiapua paikalle. Turusen mentyä huudon suuntaan, hän näki iäkkään miehen nojaamassa seinään hyvin huonovointisen oloisena.

– Otin sykkeen. Se oli hyvin nopea. Siitä ei mennyt sitten kauaa kun hän meni täysin tajuttomaksi.

Turunen aloitti heti elvyttämisen paikalle rientäneen toisen miehen kanssa. Kesken nopean toiminnan hän havaitsi, että toinen auttaja olikin tuttu mies. Paikalle oli sattumalta osunut tuttava, joka työskentelee kardiologina eli sydänlääkärinä. Turusella itsellään on puolestaan anestesiahoitajan koulutus ja hän työskentelee sydämentahdistimia maahan tuovassa yrityksessä, joten potilas oli varsin ammattimaisissa käsissä.

– Siinä oli kyllä paljon hyvää tuuria mukana, Turunen toteaa.

Miesten jatkettua elottoman potilaan elvytystä jalkakäytävällä 7–8 minuutin ajan, tämän sydän palasi toimintaan.

Elvytyksen aikana paikalle oli saapunut ensin puolustusvoimien lääkintähenkilökuntaa ja tämän jälkeen myös pelastuslaitoksen yksikköjä.

Kun potilas oli saatu takaisin tajuihinsa, hänet siirrettiin pian pelastuslaitoksen ambulanssiin, joka kuljetti miehen sairaalahoitoon.

Ensihoidon kenttäjohtaja Lasse Mäkelä Helsingin pelastuslaitokselta kertoi Iltalehdelle lauantaina, että potilas vietiin tuolloin jatkotutkimuksiin sairaalaan.

– Kaikki meni lopulta hyvin, Turunen toteaa.

Hänelle elvytystilanne oli lyhyen ajan sisään jo toinen, sillä hän joutui joulukuussa Oulussa käydessään samankaltaiseen tilanteeseen. Tällöin kadulla kävellyt virolainen mies meni tajuttomaksi keskellä katua.

– Hänetkin saatiin elvytettyä, Turunen sanoo ja korostaa vielä kansalaisrohkeutta erilaisissa ensiaputilanteissa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ce5c ... 5a7fae91ad

Avatar
Jazzermasser
Rico Tubbs
Viestit: 1276
Liittynyt: Ti Heinä 06, 2021 8:10 am

”Sininen ei ole tyylikäs”, ajatteli Julia Halme ja tuunasi autonsa rekisterikilpeä

Viesti Kirjoittaja Jazzermasser »

”Sininen ei ole tyylikäs”, ajatteli Julia Halme ja tuunasi autonsa rekisterikilpeä – 5,90 euron laiton villitys leviää Turussa
Autoilijoiden uusi villitys on vaihtaa rekisterikilven sinipohjainen kansallistunnus mustaksi. ”Vaihdoin ne tyylin takia. Yritän tehdä autosta hienomman näköisen”, turkulainen Julia Halme kuvailee.

AUTOILIJOIDEN uusi villitys on vaihtaa rekisterikilven sinipohjainen kansallistunnus mustaksi.

Yksi tuunanneista on turkulainen Julia Halme, joka liimasi tarrat Mercedes-merkkisen autonsa etu- ja takakilpeen. Halmeen auto on mustaksi teipattu ja tummat kansallistunnukset viimeistelivät kokonaisuuden.

”Vaihdoin ne tyylin takia. Yritän tehdä autosta hienomman näköisen”, Halme kuvailee.

Autointoilija tilasi tarrat internetistä yhteishintaan 5,90 euroa. HS:n selvityksen mukaan mustia kansallistunnuksia myydään ainakin parilla eri sivustolla.

Tarrojen laittomuus ei Halmetta hetkauta.

”Nettisivuilla mainostettiin, että tämä ei ole laillista ja tilaaminen tapahtuu omalla vastuulla. Poliisi saattaa pysäyttää ja käskeä ottamaan ne pois.”

https://www.hs.fi/kotimaa/turku/art-2000008867659.html
Liitteet
Näyttökuva 2022-06-07 142150.jpg
Näyttökuva 2022-06-07 142150.jpg (69.98 KiB) Katsottu 1281 kertaa

Avatar
Jazzermasser
Rico Tubbs
Viestit: 1276
Liittynyt: Ti Heinä 06, 2021 8:10 am

Kuljettaja kuoli Laukaassa

Viesti Kirjoittaja Jazzermasser »

Henkilöauton kuljettaja kuoli tiistai-iltana ulosajossa Laukaassa Keski-Suomessa, kertoo Sisä-Suomen poliisi.

Poliisin alustavien tietojen mukaan henkilöauto ajautui suurella nopeudella tieltä ulos. Onnettomuuspaikalla on 80 kilometrin tuntinopeusrajoitus.

Kuljettaja oli autossa onnettomuuden aikaan yksin.

Poliisi tutkii asiaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemansyyntutkintana. Poliisi jatkaa ulosajoon liittyvien olosuhteiden selvittämistä eikä toistaiseksi tiedota tapauksesta enempää.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kul ... #gs.32wm9z

Avatar
Tarkastaja Levisi
Angus MacGyver
Viestit: 6598
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Otto-automaateissa maan kattava häiriö - katkon aihettajasta tietoa torstaina

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Veikkaanpa että ruplamaan hakkerit ovat häiriön takana.

https://yle.fi/uutiset/3-12482724

Otto-automaateista 90 prosenttia oli keskiviikkona poissa käytöstä – syytä selvitetään

Vika koski enimmillään noin tuhatta automaattia eri puolilla Suomea. Iltapäivällä kello 16 maissa kuutisenkymmentä niistä oli yhä toimimattomia.



– Käyttökatkos koski 90 prosenttia automaateista eli noin tuhatta automaattia. Kaikkiaan niitä on Suomessa 1 100, Otto-automaateista vastaavan Automatian käteispalveluiden johtaja Petteri Parviainen kertoo.

Syynä käyttöhäiriöön on Parviasen mukaan tietoliikennehäiriö, mutta sen aiheuttaja on toistaiseksi epäselvä.

– Selvitys syistä on käynnissä, nyt kun näin paljon automaateista on jo korjaantunutkin, uskon että tieto syystä saadaan viimeistään huomiseksi, Parviainen sanoo.

Yhtä laajasta käyttökatkoksesta on Parviaisen mukaan kymmenisen vuotta, mutta näin pitkää yhtäkestoista tapahtumaa ei ole tiedossa.

– Alueellisesti näitä toki on, johtuen esimerkiksi ukkosmyrskyistä tai kaivurin osumisesta valokuituyhteyteen, mutta tässä koko maan mittakaavassa tämä ei tavanomaoista.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.

Avatar
Jazzermasser
Rico Tubbs
Viestit: 1276
Liittynyt: Ti Heinä 06, 2021 8:10 am

Finnair erotti yhtiössä vuosia työskennelleen miehen – oikeus tuomitsi lentoyhtiön

Viesti Kirjoittaja Jazzermasser »

Finnair erotti yhtiössä vuosia työskennelleen miehen – oikeus tuomitsi lentoyhtiön liki 90 000 euron korvauksiin
Helsingin käräjäoikeus toteaa ratkaisussaan, että työntekijälle olisi pitänyt antaa varoituksen kautta mahdollisuus korjata toimintaansa.

HELSINGIN käräjäoikeus on määrännyt lentoyhtiö Finnairin maksamaan entiselle työntekijälleen liki 56 000 euroa korvauksena työsuhteen perusteettomasta päättämisestä. Lisäksi yhtiön on maksettava entisen työntekijän yli 33 000 euron oikeudenkäyntikulut.

Toukokuun lopussa annetun tuomion mukaan Finnairilla ei ollut työsopimuslain mukaisia perusteita yhtiössä työskennelleen miehen irtisanomiselle alkukesästä 2020.

Työntekijä oli työskennellyt Finnairilla vuodesta 2015 muun muassa lentokoneiden osto-, myynti- ja vuokrausliiketoiminnan parissa.

KÄRÄJÄOIKEUS punnitsi ratkaisussaan sitä, onko Finnairin entinen työntekijä ollut niin yhteistyöhaluton ja -kyvytön, että työsuhde olisi voitu purkaa sen vuoksi. Oikeuden mukaan entinen työntekijä oli toiminut tavoilla, jotka osoittavat yhteistyökyvyttömyyttä, mutta hänelle olisi pitänyt antaa asiasta varoitus, jotta hän olisi voinut korjata toimintaansa.

Finnair oli siirtämässä työntekijää uusiin tehtäviin vuoden 2020 alussa. Käräjäoikeus punnitsi ratkaisussaan kysymystä siitä, onko entinen työntekijä rikkonut uutta työtehtäväänsä koskevan sopimuksen.

Entiselle työntekijälle oli puhuttu tehtävien vaihtumisesta kaksi päivää ennen kuin oli järjestetty tilaisuus, jossa hän oli ilmoittanut ottavansa tehtävän vastaan. Kyseessä oli ollut määräaikainen tehtävä.

Yön yli nukuttuaan hän sanoikin, ettei ota uutta tehtävää vastaan. Syyksi entinen työntekijä oli kertonut, ettei hän ollut pystynyt harkitsemaan asiaa kunnolla ja oli kokenut, että työnantaja oli painostanut häntä asiassa.

OIKEUDEN ratkaisun mukaan tilanteessa on otettava huomioon sen yllätyksellisyys. Uusista tehtävistä ei ollut ehditty kunnolla sopia ennen kuin entinen työntekijä kieltäytyi niistä. Käräjäoikeus katsoo, ettei työnantajakaan nähnyt entisessä tehtävässä lopettamisesta ja uudesta tehtävästä syntyneen sitovaa sopimusta.

Jos sitova sopimus olisi syntynyt, työsuhde olisi päättynyt suoraan siksi, että työntekijä olisi kieltäytynyt uudesta tehtävästä.

Finnair katsoo vastauksessaan, että yhtiö ei ollut rikkonut työsopimuslakia irtisanoessaan miehen.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

https://www.hs.fi/talous/art-2000008871565.html

VonBiden
Neuvoja-Jack
Viestit: 595
Liittynyt: La Touko 21, 2022 4:05 pm

Re: Finnair erotti yhtiössä vuosia työskennelleen miehen – oikeus tuomitsi lentoyhtiön

Viesti Kirjoittaja VonBiden »

Entiselle työntekijälle oli puhuttu tehtävien vaihtumisesta kaksi päivää ennen kuin oli järjestetty tilaisuus, jossa hän oli ilmoittanut ottavansa tehtävän vastaan. Kyseessä oli ollut määräaikainen tehtävä.

Yön yli nukuttuaan hän sanoikin, ettei ota uutta tehtävää vastaan. Syyksi entinen työntekijä oli kertonut, ettei hän ollut pystynyt harkitsemaan asiaa kunnolla ja oli kokenut, että työnantaja oli painostanut häntä asiassa.
Ja tällaisen selvittäminen oikeudessa maksoi siis 33 000€ + Finnairin oikeuskulut. Ei oo mitään järkeä oikeuden toiminnassa enää.

Mitä maksaa suurempien rikoksien selvittäminen oikeudessa kuten esim. Lahden ampujutut pärinäkerhojen välillä?

Ghost hunting
Horatio Caine
Viestit: 6415
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Mies ratkaisi viinanhimonsa puukolla Inarissa

Mies joutuu vankilaan vajaaksi kolmeksi vuodeksi. Mies hermostui, kun hänelle ei tarjottu hotelliravintolassa alkoholia.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008877531.html

Nyt on Laplandian meiningit kohdillaan, kyllä lappalaiset ossoo niinkuin Antti Hanhivaaran kasessakin niin osaavat....

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17032
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Surkuhupaisaa miten Suomessa jahdataan muutamaa kotimaista "feikki-terroristia", kun samaan aikaan todistetusti terrorijärjestön toiminnassa mukana olleelle myönnetään Suomen kansalaisuus - ja nyt sitä ihmistä ei voida palauttaa, vaikka Turkki niin vaatii:
...Yli kymmenen vuotta myöhemmin Turkki vaati miehen luovuttamista muun muassa aseelliseen terrorijärjestöön kuulumisesta. Suomi ei suostunut pyyntöön, koska mies oli sovittanut tuomionsa Suomessa ja on nykyisin myös Suomen kansalainen. Suomi ei luovuta omia kansalaisiaan toisiin valtioihin.
...
mtvuutiset.fi
11.6.2022 8:20

En tiedä, mutta jotenkin tuntuu siltä, että näistä kotimaisista hörhöistä muista pidetään tarkoituksella helvetinmoinen älämölö mediassa, vaikka samaan aikaan otetaan ISIS-akkoja äpäräpentuineen Suomeen takaisin ja ollaan hirveän huolissaan heidän jaksamisestaan. Mahdollistetaan kaikenkarvaisten irakilaisten päänirrottajien turvapaikkashoppailut ja huolehditaan kaikin mahdollisin tavoin heidän hyvinvoinnistaan sekä ollaan huolissaan kuinka sen ISIS-riveihin lähteneen nuoren Abdullahin on siellä taisteluissa käynyt ja ovatko sukulaisensa saanet kriisiapua.
- Miten helvetissä tästä tuli tälläistä?
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Avatar
Tarkastaja Levisi
Angus MacGyver
Viestit: 6598
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Karavaanariyhdistys 'natseili' Jämsässä - tuhosi paikkoja, aitasi uimarannan, majoittui kokoaikaisesti

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

https://yle.fi/uutiset/3-12482808


Karavaanareihin saisi kyllä tässä Rasuan tapauksessa kaasuttaa Jämsästä pois lopullisesti.
Todella ylimielistä käytöstä.
Ihan uutta on se, että asuntoautot on tunkattu alueelle jonkinlaisiksi ympäri vuoden asuttaviksi kortteereiksi.
Onneksi poliisi tutkii karavaanareiden toimintaa.
Natseilukin toteutuu salolaistaustaisen PesäLomailuun Ry:n toiminnassa.
Leirintäalue nimettiin nimittäin jokin vuosi sitten Kotkanpesäksi.

https://www.jyrkikokko.fi/2018/01/rasua ... ttoon.html

"Uusi Jämsä on tehnyt loppuvuoden aikana töitä Rasuan saattamiseksi jälleen yhdeksi Jämsän alueen matkailukohteeksi. Nythän alue on nimeltään Kotkanpesä ja toimintakin siellä nimensä mukaista eli jämsäläisiltä kiellettyä."



Karavaanareille tuli lähtö Jämsän Rasuasta yrittäjän laiminlyöntien takia – Siellä tehtiin uskomatonta tuhotyötä, sanoo lähiasukas
Jämsän kaupunki on ottanut Rasuan leirintäalueen hallintaansa. Poliisi tutkii nyt rikosepäilyjä, jotka liittyvät Rasuassa vaikuttaneen karavaanariyhdistyksen toimintaan.



Useat sopimusrikkomukset leirintäalueella pakottivat Jämsän kaupungin antamaan lähtöpassit Rasuan yrittäjälle. Leirintäaluetta Kankarisveden rannalla ehti pyörittää parikymmentä vuotta PesäLomailuun Oy.

Alueelle oli vastoin ohjeita tuotu lisämaata ja rakennettu kiinteitä rakennelmia. Myös muinaismuistokohteisiin oli kajottu. Lisäksi oli riitaa rannan käytöstä.

Rasuan leirintäalueen toiminnassa on ollut aktiivisesti mukana myös karavaanareiden valtakunnallinen yhdistys, AutoCaravan Finland ry.

PesäLomailuun Oy:n toimitusjohtaja on ollut myös tämän yhdistyksen keskeinen vaikuttaja. Yritys ja yhdistys ovat toimineet Rasuassa rinnakkain.

Sisä-Suomen poliisi vahvistaa, että AutoCaravan Finlandin kahta vastuuhenkilöä epäillään rikoksista. Rikosnimikkeet ovat törkeä kavallus ja törkeä kirjanpitorikos. Kyse on yhdistyksen varojen käyttöön liittyvistä epäselvyyksistä ja siitä, onko sen kirjanpito hoidettu lainmukaisesti. Esitutkinta on kesken, ja se valmistuu aikaisintaan loppukesästä.

Rasuassa pitkään toiminut yrittäjä on paikallisille tuttu – joillekin tosin vain kuulopuheista tai lehtien palstoilta.

– Yhteistyö yrittäjän kanssa oli välillä hankalaa. Moni uimari tunsi täällä silmät selässään, kertoo lähiasukas Seppo Lahti.

– Itse kävin täällä pienenä uimassa. Aiemmin oli beach volley -kenttä, sai käydä saunassa ja paistaa makkaraa. Sitten laitettiin portit kiinni. Se antaa tietyn viestin, isä Mika Ripatti täsmentää.

Entinen vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Kari Nieminen on taistellut vuosia etujoukoissa sen puolesta, että Jämsän kaupunki puuttuisi Rasuan ongelmiin.

– Oli kaivettu maata ja tuotu mursketta, tehty istutuksia ja rakennelmia, kaikkea sellaista mikä ei sinne kuulu. Vaikeaa oli saada kaupunki uskomaan, että täällä tehdään ihan uskomatonta tuhotyötä helmipaikassa.

Rasuassa on rakennettu myös rauhoitetuille muinaismuistoalueille. Muinaisjäännökseen ei lain mukaan(siirryt toiseen palveluun) saisi kajota. Ulkoilulaki(siirryt toiseen palveluun) puolestaan sanoo, että leirintäalueella "majoitutaan tilapäisesti ja yleensä vapaa-aikana". Leiriytyminen ei siis voi olla ympärivuotista. Keski-Suomen ely huomautti kummastakin asiasta jo vuonna 2010.

Kari Niemisen mielestä kyseenalaiselle toiminnalle Rasuassa olisi pitänyt laittaa stoppi jo paljon aiemmin.

– Vaunut olivat paikallaan vuosikausia. Niistä oli pyörät pois ja ne oli tunkattu ilmaan, hän kuvailee.

===

Kusipäät ovat jo 2010 muuttaneet alueen ympärivuotiseksi lomapaikakseen. Etsikääpäs näistä porukan hyväkkäistä tänne kuvia.

https://yle.fi/uutiset/3-5654342

ELY: Rasuan karavaanarialue rikkoo asemakaavaa

Keski-Suomen ELY-keskus katsoo, että Jämsänkoskella Rasuanniemen alueen vuokrannut karavaanariyhdistys rikkoo asemakaavaa, mikäli se toteuttaa alueen kehittämissuunnitelman ympärivuotiseksi leirintäalueeksi. Keski-Suomen ympäristöviranomainen on näin ollen täysin eri linjoilla Jämsän kaupungin hallituksen enemmistön kanssa.


Arvasinkin että PesäLomailuun pomo jostain Lounais-Suomesta ja iljettävää Turku murret puhumas.

https://www.finder.fi/Leirint%C3%A4alue ... ot/3011381

AutoCaravan ry:n sivut vielä alla. James ja Tuula Lindblomia tuolla raamitetaan rikollisiksi mutta nähtävästi karavaanarit kaikki
tietoisesti ryssineet alueella, jonka ovat kuvitelleet ikiomakseen.

https://www.facebook.com/AutoCaravan-Fi ... 668529477/

JAMES LINDBLOM, MISSÄ OVAT SAUNAN ARPAJAISTUOTOT JA LAHJOITUKSET?
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.

Avatar
meitzi
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5116
Liittynyt: La Loka 18, 2008 8:17 am

Re: Karavaanariyhdistys 'natseili' Jämsässä - tuhosi paikkoja, aitasi uimarannan, majoittui kokoaikaisesti

Viesti Kirjoittaja meitzi »

Mä olen kerran ollut kotkanpesässä. Sellaiseksi oli nimetty kolmena vuonna peräkkäin toimintakeskus, mutta itse olin siellä vain kerran. Nuoret Kotkat niminen nazzijärjestö oli moisen takana sillä kertaa. Ei vedetty sieg heilejä, mutta nazziyhteys on tietenkin varmaakin varmempaa.
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi

Avatar
Skloddi
Michael Knight
Viestit: 4188
Liittynyt: Ma Elo 26, 2019 12:20 pm

Valtion it-keskuksen johtaja irtisanoutui poliisitutkinnan vuoksi

Viesti Kirjoittaja Skloddi »

Mikähän tapaus? Ostettu joltain omalta tai sukulaisen firmalta jotain laitteita tai palveluita valtion piikillä ehkä? Vai epäasiallinen käytös töissä? Vai työn ulkopuolella jotain sopimatonta tehty tai tapahtunut?

Tutkinta-aiheesta riippuen joko selkärankaista tai sitten ei. Voi olla myös pyrkimys pelastaa oma nahka ja pyrkiä irtisanoutumalla ns. "tavisten joukkoon", ettei tutkinnasta uutisoitaisi enempää...


Tivi:
"Valtion it-keskuksen johtaja irtisanoutui – ”Minusta on tehty Helsingin poliisille tutkintapyyntö”

Vain reilun vuoden verran Valtoria johtanut Tero Latvakangas jättää tehtävänsä.

Kuva

Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin toimitusjohtaja Tero Latvakangas on irtisanoutunut. Valtori tiedotti irtisanoutumisesta maanantaina.

Latvakangas ehti hoitaa toimitusjohtajan tehtävää vain reilun vuoden ajan. Hän selittää irtisanoutumistaan poliisille tehdylle tutkintapyynnöllä.

”Minusta on tehty Helsingin poliisille tutkintapyyntö esteellisyyteen liittyen. Olen tullut siihen johtopäätökseen, että on selvempää ja Valtorin etu, että väistyn tässä kohden", Latvakangas sanoo tiedotteessa.

Valtiovarainministeriön mukaan irtisanoutuneelle Latvakankaalle ei makseta erorahaa..."

Koko juttu -> https://www.tivi.fi/uutiset/tv/853021e6 ... parit:8a26

Vastaa Viestiin