Keskustelua koirista (ketju 2)

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4718
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Vapaana kulkenut iso paimenkoira hyökkäsi miehen kimppuun

Viesti Kirjoittaja putsari »

On kyllä ihmeellistä, että Suomessa ihmiset joutuvat aseistautumaan joidenkin kusipäiden vapaana pidettävien koirien takia.
Vapaana kulkenut iso paimenkoira hyökkäsi miehen kimppuun Aurassa – naapuri varautui koiranulkoilutukseen asein

Valvomattomat koirat voivat hyökätä niin ihmisten kuin muiden eläinten kimppuun. MTV Uutiset kertoi aiemmin Osku-koirasta, jota toinen koira puri.

Vapaana kulkeneet vahti- ja suojelukoirat poikivat miehelle ja tämän tyttärelle sakkorangaistuksen Aurassa. Koirien asiaton pito johti lopulta siihen, että koirat purivat naapuria.

Yksi uhreista kertoi, että vapaana kulkeneet koirat olivat häirinneet muun muassa hänen koiranulkoilutustaan niin, että hän oli varautunut kohtaamisiin muun muassa vesurilla ja ampuma-aseella.

Toinen uhreista kertoi koirien käyneen toistuvasti hänen pihallaan, ja kerran koirat olivat hyppineet häntä päin ja purreet häntä polvitaipeeseen.

"Vahtivat omaisuutta jopa hengen uhalla"
Oikeus katsoi, että koirien omistajiksi katsottu nainen ja tämän isä olivat vähintään huolimattomuuttaan tai tuottamuksellisesti pitäneet koiria vapaana, mikä mahdollisti niiden vaarallisen toiminnan.

Kyseessä olivat kuvasz-rotuiset paimenkoirat, joita oikeus piti jo rotumääritelmänsä ja kokonsa perusteella ihmisille vaarallisina.

– Luonteeltaan koirat ovat rohkeita ja pelottomia ja ne puolustavat suojeltavaksi uskottuja ihmisiä ja vahtivat heidän omaisuuttaan jopa henkensä uhalla, tuomiossa arvioidaan.

Isot sakot pitkästä teosta
Mies tuomittiin kolmesta eläimen vartioimatta jättämisestä kahden vuoden ajalta 50 päiväsakon rangaistukseen, joka tämän tuloilla tarkoitti 1750 euron rangaistusta.

Tämä määrättiin myös korvaamaan purruksi tulleelle miehelle korvauksia muun muassa kivusta ja särystä sekä rikkoutuneista työhaalareista joitain satoja euroja.

Naisen maksettavaksi tuli myös 50 päiväsakkoa, eli hänen tuloillaan 800 euroa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/vap ... #gs.btodem
Karvasvarvas kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 8:43 am
Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.

putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4718
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Koira järsi jalkansa poikki – omistaja sai syytteen

Viesti Kirjoittaja putsari »

Tyypillinen juntti joka pitää koiraa vain metsästystarkoituksessa. Nämä ovat surullisia tapauksia maaseuduilla. Koiria pidetään häkissä ja päästetään ulkoilemaan vain metsästysaikana.
Majava puri itäsiperianlaika Jeppeä, kuukausien päästä koira järsi jalkansa poikki – omistaja sai syytteen

Kihlakunnansyyttäjä vaatii käräjäoikeudessa rangaistusta eläinsuojelurikoksesta miehelle, jonka koiralta majavan purema vei hengen.

Syytekirjelmän mukaan majava puri miehen koiraa, itäsiperianlaika Jeppeä, viime vuoden toukokuussa Pohjois-Karjalassa.


Isäntä käytti koiraa eläinlääkärissä, jossa haava sidottiin ja puhdistettiin. Koira sai antibioottikuurin ja kipulääkettä.

Syyttäjän mukaan koira "jäkersi" elokuun puoliväliin mennessä takajalkansa varvasosan kuolioon ja lääkäri esitti isännälle vaihtoehdoiksi koiran takajalan amputaatiota tai koiran lopettamista.

Isäntä ei syyttäjän mukaan suostunut kumpaankaan ja eläinsuojelutarkastuksella lokakuussa koira oli purrut jalkansa poikki. Koira lopetettiin tarkastuskäynnillä.

Syyttäjän mukaan koiralla ei käytetty kauluria tai estetty sitä nuolemasta haavaa. Syyttäjä katsoo, että koiran hoito ei ollut asianmukaista ja vaatii miehelle sakkoja.

STT ei tavoittanut jutun osapuolia kommentoimaan, kiistääkö mies syytteen
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/maj ... #gs.btmqmc
Karvasvarvas kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 8:43 am
Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.

Avatar
MissMallard
Axel Foley
Viestit: 2468
Liittynyt: Ke Syys 16, 2015 4:24 pm

Re: Koira järsi jalkansa poikki – omistaja sai syytteen

Viesti Kirjoittaja MissMallard »

Nämä pistää kyllä niin vihaksi ja halveksun eläimiä huonosti pitäviä ihmisiä syvästi! En ikinä ottaisi kumppaniksi tuollaista jullia! Juuri tuo metsästyskoiran pito on joillakin tuollaista että koira kaivetaan "kerran vuodessa" sieltä pihan perältä jonnekin ulos liikkumaan. Hävetkää typerykset :evil: !!

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11302
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Koirista vääntö (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja URSA »

Ihmettelen miten tämä rikos kuuluisi tähän ketjuun, mutten napise enempää banninpelossa.

Jepen omistajan käytös on ollut ristiriitaista, koska toisaalta on ensin käyttänyt koiraa eläinlääkärissä, mutta sitten ei ole tehnyt enää mitään vaikka koira järsi jalkansa poikki. Eikö ollut muka selvää, ettei koira enää parantunut tulehduksesta vaan kärsi.

220 euron sakko on mitätön summa, mutta toivottavasti paikalliset eläintenystävät mulkoilevat ukkoa jatkossa paheksuvasti.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ei- ... #gs.fdk0u0

Ei herkille: Jeppe-koira puri jalkansa irti, kun omistaja ei vienyt sitä lääkäriin – "Koira nuoli tynkää vähän väliä"

VAROITUS: Video ei herkille! Majavan pureman seuranneen tapahtumaketjun päätteeksi Jeppe-koira puri oman jalkansa poikki.

JULKAISTU 10 TUNTIA SITTEN

Itäsiperianlaika Jeppe lopetettiin, kun sen isäntä oli jättänyt koiran saaman puremahaavan hoitamatta.

Koiraa oli purrut viime vuoden keväänä majava vasempaan takajalkaan, ja koira oli saanut eläinlääkärissä hoitoa ja muun muassa antibioottikuurin.

Kun koira oli muutamaa kuukautta myöhemmin käytetty jälleen lääkärissä, oli koira jäkertänyt takajalkansa varvasosan kuolioon. Eläinlääkäri esitti takajalan amputointia tai eutanasiaa, mutta koiran isäntä ei ollut tehnyt kumpaakaan.

Koira puri jalkansa poikki

Viisi kuukautta pureman jälkeen poliisi teki kaupungineläinlääkärille ilmoitukset koiran tilanteesta.

– Jalka oli poikki heti kinnernivelen alapuolelta ja koira nuoli tynkää vähän väliä, eläinsuojelutarkastusraportissa kerrotaan.

Haavan hoidossa tärkeää olisi estää koiraa nuolemasta tai repimästä haavaa, koska tämä estää haavaa paranemasta, ja voivat aiheuttaa tulehduksen. Syyttäjä katsoikin, että koiran isänsä oli laiminlyönyt koiran hoidon, koska ei esimerkiksi kaulurilla ollut estänyt koiraa nuolemasta haavaa.

– Hoidossa ei ole onnistuttu, koska koira on ilmeisesti itse purrut jalan poikki, eläinlääkärärin raportissa todetaan.

Koira lopetettiin samalla eläinlääkärin käynnillä.

Tarpeetonta kärsimystä, kipua ja tuskaa

Tuomiossa Etelä-Karjalan käräjäoikeus katsoi, että miehen olisi pitänyt reagoida eläinlääkärin ehdottamalla tavalla joko amputoimalla jalka tai lopettamalla koira.

– Asiassa on näytetty, että koiran kipeän takajalan hoidon laiminlyönti on aiheuttanut koiralle tarpeetonta kärsimystä, kipua ja tuskaa, tuomiossa sanotaan.

Vuonna 1950 syntynyt koiran isäntä tuomittiin eläinsuojelurikoksesta 20 päiväsakon rangaistukseen, mikä miehen tuloilla tarkoitti 220 euron seuraamusta.

Tuomio on lainvoimainen.

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11302
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Koirista vääntö (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja URSA »

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/sil ... #gs.g9y8tw

Silminnäkijä todisti Lahden "erittäin rotevien" tappajakoirien riehumista – "Pieni musta koira makasi elottomana – omistaja itki hysteerisesti"

Suurikokoiset koirat purivat pienemmän koiran kuoliaaksi Lahdessa tiistaiaamuna. Koirien rotu ei toistaiseksi ole varmistunut.

JULKAISTU 5 TUNTIA SITTEN
Lahdessa aamuisessa Kirkkopuistossa jouduttiin todistamaan surullista tapahtumasarjaa, kun kaksi suurikokoista koiraa surmasi pienemmän koiran aamulenkillä noin puoli kahdeksalta.

MTV Uutiset

Poliisi kertoo tiedotteessaan, että koirat olivat kytkettyinä, mikä ei kuitenkaan riittänyt tilanteen pysäyttämiseen.

– Isojen koirien ulkoiluttaja ei pystynyt pidättelemään koiriaan, vaan ne ryntäsivät estelyistä huolimatta pienen koiran kimppuun, poliisi kertoi tiedotteessa.

Lahtelainen mies, joka ei halua nimeään julkisuuteen, kertoo MTV Uutisille kulkeneensa puiston läpi noin minuutti tilanteen jälkeen.

Hän kertoo nähneensä joidenkin kymmenien metrien päässä ilmeisesti koiran omistajan itkevän hysteerisesti samalla, kun paikalla olleet koirat haukkuvat hurjasti.

Kuollut koira möykkynä maassa
Vastaan tullut nainen kertoi miehelle, että kaksi paikalla ollutta koiraa tappoi pienemmän koiran.

Mies näki koiran, jota epäilee villakoiraksi, kuolleena möykkynä maassa.

– Pieni musta koira makasi elottomana, hän kuvailee.

Poliisi vahvistaa tiedotteessa koiran kuolleen tapahtumapaikalle.

”Isoja mötiköitä”

MTV Uutisten silminnäkijä näki myös koirat, joiden kerrottiin surmanneen pienemmän koiran. Hän ei tunne koirarotuja, mutta epäilee, että saattoivat olla mastiffeja tai vastaavia suuria koiria. Hän kuvailee niitä kuitenkin ”superroteviksi”.

Poliisin mukaan koirien rodusta ei ole varmuutta, mutta ne olivat isokokoisia ja lihaksikkaita, mahdollisesti kuvailtiin bullterrierityyppisiä.

– Ne ovat isoja mötiköitä, ei omistaja voinut mitään. Koira haukkui hirveästi, eikä se saanut niitä pysymään paikallaan, silminnäkijä kertoo tapahtumista puistossa.

Koiria piti hihnassa keski-ikäiseksi kuvailtu mies, joka ei saanut MTV Uutisten silminnäkijän mukaan pidettyä koiria hallinnassa. Hän pohtii, olivatko koira miehellä hoidossa, kun ne käyttäytyivät niin hallitsemattomasti, muun muassa syöksyen toisia koiria kohti.

Toisten tietojen mukaan isoja koiria ulkoilutti nainen. MTV Uutisten silminnäkijä pitää mahdollisena, että mies oli ottanut koirat pideltäväksi vasta välikohtauksen jälkeen hänen saavuttuaan paikalle.

Poliisi kertoo, että koiria ei ulkoiluttanut niiden omistaja, vaan omistajan perheenjäsen.

Ennenkuulumaton tapaus

MTV Uutisten silminnäkijä on itsekin entinen koiranomistaja, ja kertoo voivansa eläytyä koiransa menettäneen henkilön tunteisiin.

– Ikävä tapahtuma. Tietää itsekin, millainen tuollainen tilanne voi olla, hän toteaa.

– Yhtäkkiä lähtee henki, kun menet sen kanssa ulos, hän pohtii.

Vastaavaa välikohtausta hänelle ei kuitenkaan ole tullut vastaan, vaikka on asunut samassa paikassa vuosien ajan.

Hämeen poliisista kerrotaan, että tapauksessa epäillään eläimen vartiomatta jättämistä, vaikka hän oli poliisin tietojen mukaan yrittänyt estää tapahtuman. Kumpikin osapuoli on poliisin mukaan hyvin järkyttynyt tapahtuneesta.

Tapausta todisti myös Lahti Cityn toiminnanjohtaja Pipsa Wirtanen, joka kommentoi tapahtunutta Facebookissa.

Pipsa Wirtanen
8 hours ago
Tänään päivä alkoi järkyttävällä tavalla, enkä vieläkään ole toipunut siitä. Olin menossa töihin Kirkkopuiston kautta n. klo 7.20. Juuri ennen saapumista sinne oli kaksi isohkoa koiraa raadellut pienen kääpiövillakoiran kuoliaaksi. Tämä ihana pikkukoira ja hänen ihana omistajansa ovat tulleet minulle ja omalle pikkukoiralleni hyvin tutuksi viime vuosien aikana. Näky oli kamala....ja tapahtuma aivan järkyttävä. Ei tällaista pitäisi ikinä tapahtua, eikä kenekään kokea. En koirarotuja kunnolla tunne, mutta melko varmuudella pittbulleja, joita talutti nainen, joka ei vaikuttanut niin vahvalta, että hänen voimat riittäisi edes yhden koiran käsittelyyn koiran hyökätessä. Lisäksi taluttajan asenne oli, että syy oli pikkukoiran omistajassa. Käy vihaksi ja sattuu sydämeen. Tämä jätti sellaisen pahan olon.... En voi muuta sanoa kuin, että kaikki pikkukoirien omistajat, olkaa varuillaan! Nyt lähden kotiin halaamaan omaa ihanaa pikkukoiraani, Neoa!

damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10563
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Koirista vääntö (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja damfin »

^Eikö näiden isokokoisten tai muutoin maineeltaan arvaamattomien koirien pitäminen kaupunkialueilla voitaisi jo suosiolla kieltää, en ymmärrä mitä järkeä muutenkaan on pitää tuollaisia kaupunkioloissa joissa ainoa ulkoilupaikka on sitten joku yleinen puisto tai katu.
Maaseudullahan tuollaiset vielä menettelee kun koirien ulkoiluttamiseen löytyy oma piha tai sitten lähistöllä olevaa metsää, mutta ei nuo kaupunkiin kuulu, ei varsinkaan johonkin kerrostaloasuntoon joissa ei ole edes omaa pihaa jossa koira voisi olla kytkettynä ulkoilmassa.
Vaikka tuollaisen koiran omistaja kuinka hyvin hoitaisi koiransa, on sen pitäminen kaupungissa silti eläinrääkkäystä.

hutkivajournalisti
Adrian Monk
Viestit: 2942
Liittynyt: Ke Elo 21, 2019 11:22 am

Re: Järvenpään kovin jätkä usutti taistelukoiran naisen puudelia raatelemaan

Viesti Kirjoittaja hutkivajournalisti »

Puhelinkortti kirjoitti:
La Loka 19, 2019 12:54 pm
Osaavissa käsissä nämä ns. taistelukoirat eivät ole millään tavalla vaarallisia. Ei kannattaisi kommentoida koirista mitään, jos ei niistä mitään ymmärrä.
Sinun kannattaisi opetella lukemaan,ennen kuin alat viestittelemään keskusteluforumeilla. Minä kirjoitin, että seura-sekä harrastuskoiriksi on hyvin monia parempia vaihtoehtoja kuin taistelukoirarotuiset. Niiden lisäarvo on 0. Ellei sitten hae egonjatketta tai erikoisuutta.

Sinun kaltaisillesi rotuominaisuuksia tuntemattomilla nuo koirat ovat pommeja.
Olen kivenkova rasisti, sadisti ja fasisti. Siitä minä nautin. Sääli on sairautta.

putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4718
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: Järvenpään kovin jätkä usutti taistelukoiran naisen puudelia raatelemaan

Viesti Kirjoittaja putsari »

JosefMengele kirjoitti:
Su Loka 20, 2019 12:40 am

Kyllä se vika on siel hihnan lukottomas pääs, itselläni on ollu pitbulli, bullterrieri ja nyt on dogo argentino eikä yksikään oo purrut ketään.

Epäilyttää muutenki vähän toi uutinen, oikee taistelukoira ei raahaile muutama kilosta koiraa vaan nappaa suuhun sekä ravistaa. Kaikki isot koirat ei ole taistelukoiria.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_ ... raroduista
Miksi? Miksi ei esimerkiksi kultaista noutajaa? Itselläni on ollut palveluskoirarotuja siksi, että olen harrastanut koiraurheilua. En keksi syytä, miksi ottaisin taistelurotuisen koiran. Taistelukoirarotuihin liittyy vieraskoira-agressiivisuus, ei niitä ole turhaan kielletty sivistysmaissa. Noiden koirien ottajalla on suuri vastuu, pitäisi olla tietoinen rodun ominaisuuksista ja siihen liittyvistä rajoitteista koiran kanssa. Sinullakin taitaa olla vähän hukassa noiden rotuominaisuudet? Sama tietysti koskee esim.belgianpaimenkoira malinoisia, joka on luonnostaan agressiivinen.Onneksi noiden kasvattajat eivät niitä myy ihan kenelle sattuu.
Karvasvarvas kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 8:43 am
Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.

JosefMengele

Re: Järvenpään kovin jätkä usutti taistelukoiran naisen puudelia raatelemaan

Viesti Kirjoittaja JosefMengele »

Miksi? Miksi ei esimerkiksi kultaista noutajaa? Itselläni on ollut palveluskoirarotuja siksi, että olen harrastanut koiraurheilua. En keksi syytä, miksi ottaisin taistelurotuisen koiran. Taistelukoirarotuihin liittyy vieraskoira-agressiivisuus, ei niitä ole turhaan kielletty sivistysmaissa. Noiden koirien ottajalla on suuri vastuu, pitäisi olla tietoinen rodun ominaisuuksista ja siihen liittyvistä rajoitteista koiran kanssa. Sinullakin taitaa olla vähän hukassa noiden rotuominaisuudet?
Tiedän kyllä tasantarkkaan näiden rotuominaisuudet, minulla ne vahtikoirina ollu. Kyllä se on omistaja jonka vika se on jos koira käy jonkuu kimppuun, sanoohan se järkikin. omia koiriani en laske toisen koiran lähelle. 20v jo näitten kaa pärjänny.

Ryder
Olivia Benson
Viestit: 726
Liittynyt: To Marras 23, 2017 1:59 pm

Re: Järvenpään kovin jätkä usutti taistelukoiran naisen puudelia raatelemaan

Viesti Kirjoittaja Ryder »

JosefMengele kirjoitti:
Su Loka 20, 2019 12:40 am
Laama kirjoitti:
La Loka 19, 2019 8:43 pm
kaarmis kirjoitti:
La Loka 19, 2019 8:19 pm
Jahas. Tehtävien töiden listaan tuli juuri yhden rakin teloitus, tavattaessa.
Sama agenda. Samalla varmistamme, ettei muita eläimiä päädy hänen haltuunsa.
Kyllä se vika on siel hihnan lukottomas pääs, itselläni on ollu pitbulli, bullterrieri ja nyt on dogo argentino eikä yksikään oo purrut ketään.

Epäilyttää muutenki vähän toi uutinen, oikee taistelukoira ei raahaile muutama kilosta koiraa vaan nappaa suuhun sekä ravistaa. Kaikki isot koirat ei ole taistelukoiria.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_ ... raroduista
Vain pieni osa tuosta Wikipedian luottelon koiraroduista,on alunperin jalostettu taistelukoiriksi.Ihminen kuitenkin jalostanut koiria satoja ellei tuhansia vuosia omiin tarkoituksiinsa sopiviksi. Molossityyppiset koirat,joihin mm.mastiffit kuuluvat voivat olla aivan yhtä vaarallisia, kuin pitbull tyyppiset koirat.Myös jotkut paimenkoira rodut voivat olla vaarallisia. Jokaisesta koirasta,oli sitten pieni tai suuri voi saada taitamattomissa käsissä vaarallisen muille koirille ja ihmisille.

putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4718
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: Järvenpään kovin jätkä usutti taistelukoiran naisen puudelia raatelemaan

Viesti Kirjoittaja putsari »

Ryder kirjoitti:
Su Loka 20, 2019 7:40 pm

Vain pieni osa tuosta Wikipedian luottelon koiraroduista,on alunperin jalostettu taistelukoiriksi.Ihminen kuitenkin jalostanut koiria satoja ellei tuhansia vuosia omiin tarkoituksiinsa sopiviksi. Molossityyppiset koirat,joihin mm.mastiffit kuuluvat voivat olla aivan yhtä vaarallisia, kuin pitbull tyyppiset koirat.Myös jotkut paimenkoira rodut voivat olla vaarallisia. Jokaisesta koirasta,oli sitten pieni tai suuri voi saada taitamattomissa käsissä vaarallisen muille koirille ja ihmisille.
Myös molossit esim. dogo argentino ovat kiellettyjä sivistysmaissa. Saksassa on useita osavaltioita joissa myös osalla palveluskoirarotuja on koppapakko julkisissa paikoissa liikuttaessa.

Jokaisessa rodussa on huonon hermorakenteen omaavia yksilöitä, joiden vaarallisuutta osaamaton omistaja voi vahvistaa. Nyt ei kuitenkaan ymmärretä taistelukoirarotuisten rotuominaisuuksia jotka kulkevat niiden geeneissä esim. vieraskoira-agressiviisuutta ja sitä, että sille sisäsyntyisesti kuuluu saalistuksen liikemalliin pureminen ja tappaminen. Siksi nuo rodut ovat pommeja, sekä muiden koirien kannalta, myös esim. lapsiperheissä. Vaikka se tuntuisi kuinka lutuiselta, se saattaa repiä seuraavassa hetkessä lapsen kurkun.

Molossien pitäminen vartiointitehtävissä Suomessa ei oikein ole perustetta. Ketä ja mitä ne vartioivat? Maalla ymmärrän, että pidetään laumanvartioijoita suojelemassa kotieläimiä, mutta se, että joku pitää vahtikoiraa taajamassa tuntuu pahasti vainoharhaiselta ylipelokkuudelta.
Karvasvarvas kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 8:43 am
Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.

Ryder
Olivia Benson
Viestit: 726
Liittynyt: To Marras 23, 2017 1:59 pm

Re: Järvenpään kovin jätkä usutti taistelukoiran naisen puudelia raatelemaan

Viesti Kirjoittaja Ryder »

putsari kirjoitti:
Su Loka 20, 2019 9:28 pm
Ryder kirjoitti:
Su Loka 20, 2019 7:40 pm

Vain pieni osa tuosta Wikipedian luottelon koiraroduista,on alunperin jalostettu taistelukoiriksi.Ihminen kuitenkin jalostanut koiria satoja ellei tuhansia vuosia omiin tarkoituksiinsa sopiviksi. Molossityyppiset koirat,joihin mm.mastiffit kuuluvat voivat olla aivan yhtä vaarallisia, kuin pitbull tyyppiset koirat.Myös jotkut paimenkoira rodut voivat olla vaarallisia. Jokaisesta koirasta,oli sitten pieni tai suuri voi saada taitamattomissa käsissä vaarallisen muille koirille ja ihmisille.
Myös molossit esim. dogo argentino ovat kiellettyjä sivistysmaissa. Saksassa on useita osavaltioita joissa myös osalla palveluskoirarotuja on koppapakko julkisissa paikoissa liikuttaessa.

Jokaisessa rodussa on huonon hermorakenteen omaavia yksilöitä, joiden vaarallisuutta osaamaton omistaja voi vahvistaa. Nyt ei kuitenkaan ymmärretä taistelukoirarotuisten rotuominaisuuksia jotka kulkevat niiden geeneissä esim. vieraskoira-agressiviisuutta ja sitä, että sille sisäsyntyisesti kuuluu saalistuksen liikemalliin pureminen ja tappaminen. Siksi nuo rodut ovat pommeja, sekä muiden koirien kannalta, myös esim. lapsiperheissä. Vaikka se tuntuisi kuinka lutuiselta, se saattaa repiä seuraavassa hetkessä lapsen kurkun.

Molossien pitäminen vartiointitehtävissä Suomessa ei oikein ole perustetta. Ketä ja mitä ne vartioivat? Maalla ymmärrän, että pidetään laumanvartioijoita suojelemassa kotieläimiä, mutta se, että joku pitää vahtikoiraa taajamassa tuntuu pahasti vainoharhaiselta ylipelokkuudelta.
Ihmisillä menee nykyään hiukan sekaisin,minkälainen koiran sopisi juuri heille.Halu ja tarve sekoittuvat samoin eri rotujen erilaiset käyttötarkoitukset.Laumanvartija koiria otetaan usein seurakoiriksi,vaikka niiden voimakas paimentamis vietti saattaa aiheuttaa ongelmia.Tuttava perheessä oli iso laumanvartija koira,joka alkoi vanhetessaan murisemaan perheen lapsille ja kävelemään päin(koiran näkö kaiketi heikkeni) Maalla vahtikoirina ovat perinteisesti olleet monikäyttöiset,Pohjolan oloihin soveltuvat pystykorvarodut.Suojelukoirat ovat taas asia erikseen ja useinmiten palveluskoirina. Mutta kuka normi koiran omistaja haluaa juuri Bokserin,Rotweilerin,Dobermannin,Dogo argontinon,Pittbullin,Bullmastiffin tsm?Olen omin silmin nähnyt,kun Bullmastiffi hyökkäsi pikkukoiran kimppuun.Naapurin pariskunnalla oli Dobermanni,sitä ei tarvinnut erikseen käskyttää eikä sillä tarvinnut pitää kuonokoppaa,se ei murissut,näytellyt hampaitaan,kuten ei myöskään erään tuttavan Amerikan pittbull. Eli osaavissa käsissä ns.vaaralliset rodut eivät ole niin vaarallisia.
LÄHDE:WIKIPEDIA

hutkivajournalisti
Adrian Monk
Viestit: 2942
Liittynyt: Ke Elo 21, 2019 11:22 am

Re: Tapahtui Keravalla: Kantasuomalainen mies usutti taistelukoiran naisen puudelia raatelemaan

Viesti Kirjoittaja hutkivajournalisti »

Ryder kirjoitti:
Ma Loka 21, 2019 7:14 pm
Syitä on molemmissa,sekä pikkukoirien että isompien koirien omistaajissa.Kaikkein suurin syyllinen koiraongelmiin on kuitenkin ihminen itse. Syy koirahyökkäyksiin on harvoin koiran itsensä.

Ihminenkö käy päälle tappomeinigillä ja puree? Nyt ei taida olla ihan tuttua mistä koira polveutuu. Luonnossa se metsästää ja tappaa mitä kiinni saa. Aika monet irtokoirien tappamat kotieläimetkin on laitettu susien piikkiin.
Olen kivenkova rasisti, sadisti ja fasisti. Siitä minä nautin. Sääli on sairautta.

hutkivajournalisti
Adrian Monk
Viestit: 2942
Liittynyt: Ke Elo 21, 2019 11:22 am

Re: Tapahtui Keravalla: Kantasuomalainen mies usutti taistelukoiran naisen puudelia raatelemaan

Viesti Kirjoittaja hutkivajournalisti »

JosefMengele kirjoitti:
Ma Loka 21, 2019 7:37 pm
Aikanaan kun hain pitbullin kasvattajalt ni ensinmäisii neuvoi oli ettei missään nimessä flexii hihnaksi.
Pitäisi olla jokaiselle täyspäiselle selvää, ettei yli 25 kg koiraa pidetä flexissä, varsinkaan jos siltä löytyy saalisviettiä.
Olen kivenkova rasisti, sadisti ja fasisti. Siitä minä nautin. Sääli on sairautta.

Avatar
meitzi
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5116
Liittynyt: La Loka 18, 2008 8:17 am

Re: Tapahtui Keravalla: Kantasuomalainen mies usutti taistelukoiran naisen puudelia raatelemaan

Viesti Kirjoittaja meitzi »

sdude kirjoitti:
Ti Loka 22, 2019 1:05 am
Itseäni vituttaa myös yli kaiken noi suurin osa pikku fifien omistajista. Väkisin änkevät sen fifin "tervehtimään" jotkut aivan iholle, vaikka sanon "ohitetaan". Suuri osa noista koirakoista ei osaa ohittaa, vaan kävelee vastaan eikä väistä, vaikka itse pidän koiraani oikeaoppisesti vasemmalla puolellani
Tishmalleen, kuten haddock sanoisi. Sellanen karvainen tupakka-askin kokoinen kompleksikoira näyttää vetävän omistajaansa joka vaan iloisesti hokee "ei tämä tee mitään, tervehtii vaan", vaikka silmät omaava ihminen saattaisi havaita oman koirani olemuksesta, että sieltä tarjoillaan herkullista suupalaa.
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi

Vastaa Viestiin