Mies kuoli kesämökillä Sysmässä 29.7.2012 - oikeus totesi tapaturmaksi

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7241
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Mies kuoli kesämökillä Sysmässä 29.7.2012 - oikeus totesi tapaturmaksi

Viesti Kirjoittaja Tiina »

Mies kuoli Sysmässä, kaksi muuta otettu kiinni

29.7.2012 15:41 - päivitetty 15:56

Päijät-Hämeen poliisi sai hälytyksen Sysmässä sijaitsevalle kesäasunnolle sunnuntain vastaisena yönä. Mökiltä löydettiin kuolleena noin 50-vuotias mies. Paikalla oli lisäksi useita miehen lähipiiriin kuuluvia henkilöitä, miehiä ja naisia.

Poliisi sai tiedon vainajasta aamuyöllä yhden aikoihin. Virkavalta hälytettiin paikalle puhelinsoitolla mökiltä.

Vainajassa oli poliisin mukaan ulkoisen väkivallan merkkejä. Hieman ennen kuolemaansa mies oli ottanut yhteen muiden paikalla olleiden henkilöiden kanssa.

Rikoskomisario Ville Hahlin mukaan uhri oli kotoisin Päijät-Hämeestä, samoin osa paikalla olleista muista henkilöistä.

Poliisi otti paikalta kiinni kaksi kuolleen lähipiirin kuuluvaa miestä asian selvittelyä varten. Miehet ovat edelleen pidätettyinä.

Poliisi selvittää tapahtunutta ja vainajan kuolinsyytä.

Otsikko päivitetty. Rikosta ei todettu.
-NILS-
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6659
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Mies kuoli Sysmässä-kaksi muuta otettu kiinni.

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Tämä paljastui henkirikokseksi.
Ilta-Sanomat kirjoitti:http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 84148.html

Sysmän mökkikuolema paljastui henkirikokseksi
Julkaistu: 30.7.2012 15:59

Päijät-Hämeen poliisi on pidättänyt kaksi miestä epäiltyinä noin 50-vuotiaan miehen surmasta kesämökillä Sysmässä.

Vainajalle tehtiin maanantaina ruumiinavaus ja se osaltaan toi lisätietoa asiaan.

Poliisi otti tapahtumapaikalta kiinni kaksi uhrin lähipiiriin kuuluvaa noin 30-40 vuotiasta miestä.

Nyt kiinniotetut miehet ovat pidätettyinä ja heidän epäillään syyllistyneen pahoinpitelyyn ja kuolemantuottamukseen.

Tapahtumapaikalla oli runsaasti samaan seurueeseen kuuluvia henkilöitä viettämässä yhden seurueen jäsenen syntymäpäiväjuhlia.

Jossain vaiheessa iltaa paikalla syntyi kolmen miehen välinen riita, jonka seurauksena yksi miehistä menehtyi. Miesten välinen riita käytiin paljan käsin ja tapaukseen ei liity minkäänlaisia aseita tai niin sanotusti kättä pidempää.

Tapauksen tutkinta on alkuvaiheessa eikä kaikkia paikalla olleita henkilöitä ole vielä päästy kuulustelemaan.

Poliisi tulee vaatimaan pidätettyjä miehiä vangittavaksi Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa.

IS
Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7241
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Re: Mies kuoli Sysmässä-kaksi muuta otettu kiinni.

Viesti Kirjoittaja Tiina »

http://fi.wikipedia.org/wiki/Rapala_

Menehtyneellä kuulemma avioliiton kautta jotain tekemistä tämän yhtiön tai sen perustajan jälkeläisten kanssa. Näin ainakin väittää yksi tuttu, jolla myös mökki Sysmässä. Odotellaan vahvistusta...
Tempe
Alokas
Viestit: 5
Liittynyt: Ke Marras 04, 2009 12:13 am

Re: Mies kuoli Sysmässä-kaksi muuta otettu kiinni.

Viesti Kirjoittaja Tempe »

Voin vahvistaa Rapala-yhteyden. Olen itse tuolta suunnilta kotoisin ja tiedän henkilön.
Magenta
Poliisikoira Rex
Viestit: 253
Liittynyt: Ke Elo 18, 2010 7:40 pm

Re: Mies kuoli Sysmässä-kaksi muuta otettu kiinni.

Viesti Kirjoittaja Magenta »

Mökkisynttäreillä kuolonpainiin osallistunut kaksikko vangittiin

Sysmäläisellä kesämökillä kuolemanpainiin viikonloppuna osallistunut kaksikko vangittiin Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa tiistaina.

Miehet vangittiin pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta syytä epäillä –perusteella, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Ville Hahl Päijät-Hämeen poliisista.

Miehet ovat kotoisin Päijät-Hämeestä. Toinen on noin 40-vuotias ja toinen kymmenkunta vuotta nuorempi.

Sysmäläisellä kesämökillä juhlittiin viikonloppuna synttäreitä. Juhlinta riistäytyi kolmen miehen osalta kiivaaksi painiksi, jonka tuoksinassa menehtyi noin 50-vuotias mies.

Väkivaltainen kuolema varmistui maanantaina tehdyssä ruumiinavauksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000526549.html

Linkki vaihdettu
-NILS-
Jack the Ripper
Adrian Monk
Viestit: 2646
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 2:31 am
Paikkakunta: Helsinki

Re: Mies kuoli Sysmässä-kaksi muuta otettu kiinni.

Viesti Kirjoittaja Jack the Ripper »

Kuulostaa niin ikävältä vahinkotapolta että harmittaa näitten syytettyjenkin osalta.

Totuus tullee esille aikoinaan ja Alibi sen raportoi.
"Olen pessimisti. Tiedän kaiken turhaksi, mutta todennäköisesti olen taas tässäkin väärässä"
ju72su
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 14
Liittynyt: To Tammi 05, 2012 2:28 pm
Paikkakunta: Uusimaa

Re: Henkirikos mökillä Sysmässä 29.7.2012

Viesti Kirjoittaja ju72su »

Kyllä myös minun tietojen mukaan tästä "uistinsuvusta" on kysymys. Valitettava tapahtuma mikä lähti liikkeelle mitättömästä sananvaihdosta, mutta näinhän usein käy kun on otettu viinaa ja ollaan oikein "voimien tunnossa".

Erityisesti kesäaikaan nousevat uutisiin nämä perinteiset kesämökkikunnat missä sitten talvella on niin hiljaista...tosin Sysmässä nyt on tapahtunut talvellakin.
Kova kovaa vastaan sanoi muurahainen junalle.
Alice Cullen
Roger Murtaugh
Viestit: 884
Liittynyt: Ma Kesä 29, 2009 5:40 pm

Re: Mies kuoli Sysmässä-kaksi muuta otettu kiinni.

Viesti Kirjoittaja Alice Cullen »

Jack the Ripper kirjoitti:Kuulostaa niin ikävältä vahinkotapolta että harmittaa näitten syytettyjenkin osalta.
Ei vain kuulosta, vaan sitä se olikin.
Manttu
Alokas
Viestit: 1
Liittynyt: To Maalis 21, 2013 3:16 pm

Re: Henkirikos mökillä Sysmässä 29.7.2012

Viesti Kirjoittaja Manttu »

Onko kukaan kuullut, onko tästä näille kahdelle tullut vielä tuomioita?
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6659
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Henkirikos mökillä Sysmässä 29.7.2012

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Yli vuosi siinä meni, mutta lopultakin tuli tuomio eilen. Pitkän uutisen pääpointit:

* Yksi mies joutui syytteeseen kuolemantuottamuksesta.

* Syytetty oli toisen miehen kanssa hillinnyt humalassa riehunutta noin 50-vuotiasta ystäväänsä yrittämällä pitää tätä paikallaan. 10-15 minuuttin kähinän jälkeen riehuja kuoli, eikä elvytyskään auttanut.

* Uhri oli jo aiemminkin kunnostautunut riehumisessa, kerran hänen rauhoittamiseen oli tarvittu kolme miestä. Hän oli selvin päin mukava mutta humalassa riidanhakuinen.

* Syyttäjän mukaan uhri kuoli heijasteiseen sydänpysähdykseen. Se aiheutui syyttäjän mukaan siitä, että syytetty oli painanut jossain vaiheessa uhria kaulasta. Ruumiinavauksessa ei kuitenkaan osattu arvella kuolinsyytä.

* Päijät-Hämeen käräjäoikeus katsoi syytetyn syyttömäksi. Oikeuden mukaan ei ollut mitään näyttöä kuristamisesta tai kaulan painamisesta. Syytetty ei käyttänyt liikaa väkivaltaa eikä laiminlyönyt huolellisuusvelvoitetta.

* Syyttäjä tyytyy päätökseen.

Lähde: Etelä-Suomen Sanomat 12.11.2013: Mies rauhoitteli riehunutta ystäväänsä, tämä kuoli yhtäkkiä
kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8230
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Mies kuoli kesämökillä Sysmässä 29.7.2012 - oikeus totesi tapaturmaksi

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Elikä henki meni ilman rikosta. Ei edes kuolemantuottamusta ole havaittu. Ehkäpä vainaja sai mitä on pitkään tilannut. Sysmässä 29.7.2012 ei ole tapahtunut henkirikosta mökillä.

KOTIMAA 12.11.2013
Mies rauhoitteli riehunutta ystäväänsä, tämä kuoli yhtäkkiä

Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa syytettiin miestä pitkäaikaisen ystävänsä kuoleman tuottamuksesta. Syytetty oli hillinnyt humalassa riehunutta ystäväänsä yrittämällä pitää tätä paikallaan. Apuna hänellä oli ollut toinen mies. Kun painia oli kestänyt 10-15 minuuttia, riehuja oli yhtäkkiä mennyt elottomaksi. Häntä oli yritetty elvyttää. Turhaan.

Syyttäjän mukaan mies oli painanut jossain vaiheessa riehujaa kaulasta, mikä oli aiheuttanut heijasteisen sydänpysähdyksen.

Käräjäoikeus päätti, että noin 50-vuotiaan riehujan kuolema oli ollut yllättävä tapaturma ja vapautti mökkinaapurin kuolemantuottamussyytteestä.

Syyttäjä ei aio valittaa ratkaisusta.

Tosiasiaksi jäi, että humalassa "ihan raivona" riehunut mies menehtyi mökkinaapurin äidin syntymäpäivien jälkeisessä tilanteessa Sysmässä viime vuoden heinäkuussa.

Miehet olivat tunteneet noin 30 vuotta. Syytteestä vapautettu mies oli edellisvuoden pääsiäisenä joutunut vastaavanlaiseen tilanteeseen.

Riehujaa luonnehdittiin selvin päin mitä mukavimmaksi mieheksi mutta humalassa riitaa etsiväksi.

Vaimo oli tullut naapurin syntymäpäiviltä miestä myöhemmin. Mies oli lyönyt vaimoaan ja vetänyt tätä tukasta. Vaimo oli paennut mökistä ja soittanut apua.

Kun apuun tulleet miehet olivat koputtaneet pariskunnan mökin oveen, isäntä oli käynyt heti ensin tulleen kimppuun.

Riehuja oli vahva. Hän oli treenannut päivittäin kuntosalissa. Edelliskerralla hänen rauhoittamiseensa oli tarvittu kolme miestä.

Tällä kertaa mies ei tuntunut rauhoittuvan millään. Lopputilanteessa toinen auttaja piti riehujaa kiinni jalkopäästä, ja toinen istui hänen rintansa päällä.

Korkeimmassa oikeudessa oli käsitelty vuonna 1998 tapaus, jossa lyhytaikainen kuristaminen oli yllättäen johtanut uhrin kuolemaan. Syynä oli ollut heijasteinen sydänpysähdys. Syyttäjä rinnasti tapaukset.

Ruumiinavauksen tehnyt lääkäri ei osannut arvella kuolemalle mitään muuta syytä. Hän myönsi, että poliisin alustava maininta kuristamisesta oli vaikuttanut hänen päättelyynsä uhrin kuolinsyystä.

Oikeus perusteli vapauttavaa ratkaisuaan sillä, ettei ollut mitään näyttöä kuristamisesta tai kaulan painamisesta. Oikeuden mukaan tilanteessa ei ollut käytetty enempää väkivaltaa kuin oli rauhoittelemiseen tarvittu. Mies ei ollut rikkonut huolellisuusvelvoitetta. Kuoleman riskiä ei voinut tilanteessa havaita.


https://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2013 ... i-yhtakkia
Piilohomot on in.
Vastaa Viestiin