Mielenterveysongelmat ja mielenterveyspalvelut julkisella puolella

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
Moniker
Armas Tammelin
Viestit: 80
Liittynyt: To Touko 19, 2022 1:09 pm

Re: Mielenterveysongelmat ja mielenterveyspalvelut julkisella puolella

Viesti Kirjoittaja Moniker »

Millavaan kirjoitti:
Ma Maalis 20, 2023 11:12 am
^ niinpä. Tää on äärimmäisen vaikeaa, välillä sitä jo itsekin miettinyt että miten päättää päivänsä. Mut tungen sitten aina päivystykseen. Viimeksi perjantaina ja sieltä luvattiin alkuviikosta konsultoida psykiatria ja sitä kuumeisesti odotan. 1800 ihmistä tosiaan jonossa, seuraavaksi surkein tilanne on varsinaissuomessa missä on n. 500 ihmistä jonossa eli tää Pirkanmaan luku on ihan omaa luokkaansa
Niillä menee kaikki aika henkilökohtaisten skismojen selvittämiseen. Itse olen ollut mm. Kellokoskella Allan Seppäsen potilaana ja kun siellä oli eräs toinenkin jolla ei ollut pakkohoitoon oikeuttavaa diagnoosia, niin uhkailivat seurauksilla kun sanoin auttavani valituksen tekemisessä. Nauroin paskaset, joten siirsivät hänet toiselle osastolle. Olihan hän nyt vähän omituinen, assi kun oli, mutta että Kellokoskella...
Allan.jpg
Allan.jpg (116.12 KiB) Katsottu 1977 kertaa
Mutta jännästi heti kun lähdin, kävi näin:
Jeejee.jpg
Jeejee.jpg (115.88 KiB) Katsottu 1977 kertaa
Eli joudun pyytämään anteeksi omasta ja heidän puolestaan ettet saa tarvitsemaasi apua, kuten en kyllä minäkään ole, vaikka tässä on jo vuodesta 2007 yrittänyt asiaa hoitaa.
Viimeksi muokannut Moniker, Ma Maalis 20, 2023 8:25 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki

Avatar
Francis Munkki
Nikke Knakkertton
Viestit: 195
Liittynyt: La Touko 11, 2013 1:14 pm

Re: Mielenterveysongelmat ja mielenterveyspalvelut julkisella puolella

Viesti Kirjoittaja Francis Munkki »

Ifigeneia kirjoitti:
Ma Maalis 20, 2023 7:19 pm
Miehesi haukkuu sinulle potilaitaan? Mites salassapitovelvollisuuden kanssa?
Sen verran, kuin tuossa viestissä on kerrottu, voi asiasta löytää mistä tahansa oppikirjasta. Jos hänen potilaansa eivät tuollaisia olisi, niin he olisivat jollain tavalla epätavallisia. Sitäpaitsi kertomisen tunnelatausta ei ilmaistu viestissä mitenkään. Sellaisten tosiasioiden toteaminen, jotka voi todeta kuka tahansa asiaan vähän perehtynyt, ei ole mitenkään negatiivista, pahantatoista tai kiellettyä.

Avatar
Moniker
Armas Tammelin
Viestit: 80
Liittynyt: To Touko 19, 2022 1:09 pm

Re: Mielenterveysongelmat ja mielenterveyspalvelut julkisella puolella

Viesti Kirjoittaja Moniker »

Jorvissa myös kaivetaan potilaiden perseestä hammasharjoja:
JOrvi.jpg
JOrvi.jpg (172.59 KiB) Katsottu 3397 kertaa
Hammasharjaahan ei koskaan löytynyt...

Enempää en viitsi nyt tässä näyttää terveystietojani, mutta on siellä murhan yrityskin kun näsäviisastelin kaiken muun kivan lisäksi.
Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki

Avatar
Francis Munkki
Nikke Knakkertton
Viestit: 195
Liittynyt: La Touko 11, 2013 1:14 pm

Re: Mielenterveysongelmat ja mielenterveyspalvelut julkisella puolella

Viesti Kirjoittaja Francis Munkki »

Likeavirgin kirjoitti:
Ma Maalis 20, 2023 7:14 pm
Nykyisen kaltainen helppo yhteiskunta tekee ihmisistä laiskoja.
Masennukselle on ihan oikea funktionaalinen määritelmäkin, jolla ei ole juuri mitään tekemistä psychiatry.orgin linkissä sanottujen asioiden kanssa.

Masennus tarkoittaa sitä, että henkilö ei ole tyytyväinen itseensä. Se on sisäänpäin kääntynyttä aggressiota. Eri asia sitten, että onko tähän tyytymättömyyteen suuret, pienet, todelliset vai kuvitellut syyt. Vaikeinta masennuksen parantamisessa on ajatus, että sitä sairastavalla henkilöllä on mielessä "ihanteellinen elämä" tai "elämä sellaisena, miten sen olisi pitänyt mennä", ja henkilö pelkää joutuneensa sivuraiteille. Tai että ei tule koskaan, mistään avusta huolimatta, saavuttamaan sitä.

Yksi vaikea asia masentuneen seurassa olijalle on se, että masentuneen kokemuksessa muut vaikuttavat elävän "ihanteellista elämää" tai "elämää sellaisena, miten sen olisi pitänyt mennä". Ongelman voisi tiivistää masentuneelle siten, että "kenenkään elämä ei oikeasti ole niin ihmeellistä kuin hän on luullut tai käsittänyt, että kaikkien elämä voisi tai sen pitäisi olla".

Kaikki nuo "pitää ottaa itseä niskasta kiinni" kovat asenteet ovat totta siinä, että niiden avulla masentunut voi saavuttaa sen "normaalin elämän, mikä hänelle on mahdollinen". Mutta ei sitä elämää, mitä hän ajatteli, että se olisi voinut olla tai sen olisi pitänyt olla.
Ifigeneia kirjoitti:
Ma Maalis 20, 2023 7:17 pm
Ei ihme että porukat pamahtelee uskoon, kun ei heille muiden ihmisten taholta ole edes lämmintä kättä tarjolla, ja omin voimin pitäisi jaksaa sittenkin kun sitä ei enää ole.
Edellä sanomani valossa tällaisen pamahtelun hyödyllisyyttä voi sitten miettiä useamman kerran. Ihmiset voivat joo lähteä hakemaan henkistä tukea seurakunnista. Eri asia on, että saako sitä sieltä. Tottakai protestanttinen evankeliumi sinänsä, että "Jumala vapautti sinut ja nyt kelpaat sellaisena kuin olet" toimii rajatulle joukolle ja ehkä rajatun aikaa.

Esimerkiksi evankelisissa ja viidesläisissä herätysliikkeissä kaikki on erittäin toimintapohjaista. Siis esimerkiksi Kansanlähetys, johon Päivi Räsänen assosioituu, on osa viidesläisyyttä. Siellä olet varsinaista onnistujien joukkoa jos olet jossain järjestössä töissä, teet lähetystyötä tai puhut, tanssit, laulat, soitat tai muuten esiinnyt tapahtumissa. Muussa tapauksessa olet vain yleisöä tai tapahtumien ohjelmiston kuluttaja. Mutta siinä on koko ajan siis tuo, että "olet vapautettu kelpaamaan sellaisena kuin olet". Se lämmittää hetken. Kunnes nousee se kysymys, että entäpä nää ongelmat elämässä ja eikö Jumala annakaan nyt puolisoa, koulutusta, ammattia ja taloudellista hyvinvointia?

Sama ongelma koskee psykiatriaa. Lääkitys vain saa potilaan keinotekoisesti tuntemaan tasaista mieltä, mutta ei korjaa yhtäkään ongelmaa. Päinvastoin jotkut tekevät tappoja ja itsemurhia psyykenlääkkeiden vaikutuksen alaisena siksi, että nyt elämä on sekä pielessä, että lääkkeen vaikutuksen vuoksi mikään ei tunnu yhtään miltään. Aikaisemmin sentään jotain oli kunnossa kun välillä masensi enemmän ja välillä vähemmän.

Sama kertautuu terapiassa. Ihmiset jemmataan puhumaan jonkun kanssa, jolla ei ole yhtään sen enempää vastauksia heille kuin heillä itselläänkään. Aivan kuin pelkkä terapeutin titteli tai tutkinto jotenkin riittäisi lämmittämään potilasta. Tästä syystä sellaiset tarinat on yleisiä, että jos jaksaa mennä terapiasta toiseen ja käydä täyden ajan, niin viidennen terapeutin kanssa asiat alkavat yllättäen aueta. Ne neljä ensimmäistä saivat saman palkan pelkästä paikalle saapumisesta ja penkin lämmittämisestä.

Keskiaikaisen katolisen teologian vastaus taas on, että Jumalan löytäminen on jotain muuta ja enemmän kuin kiva ja kertomisen arvoinen tämä elämä. Joten jos sinusta ei koskaan tule mitään, et päässyt mihinkään, et kiinnosta ketään ja kukaan ei ymmärrä sinua, niin jos silti pidät kiinni siitä, mikä on hyvää, totta ja oikein, niin voit lopulta ymmärtää, että elämäsi on parempaa kuin niiden, joilla on hyväpalkkainen työ ja ehtymätön kulutusjuhla, mutta ei silti käsitystä siitä, mitä järkeä siinä on lopulta.

Joten kokonaisuutena voisi sanoa, että on vain vaikeita vaihtoehtoja. Masentuneen ongelma on, että hän elää jostain syystä käsityksessä, että helppoja vaihtoehtoja on olemassa.

Avatar
ruusumaa
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5262
Liittynyt: Ma Elo 31, 2020 5:47 pm

Re: Mielenterveysongelmat ja mielenterveyspalvelut julkisella puolella

Viesti Kirjoittaja ruusumaa »

Moniker kirjoitti:
Ma Maalis 20, 2023 8:28 pm
Jorvissa myös kaivetaan potilaiden perseestä hammasharjoja:
JOrvi.jpg
Hammasharjaahan ei koskaan löytynyt...

Enempää en viitsi nyt tässä näyttää terveystietojani, mutta on siellä murhan yrityskin kun näsäviisastelin kaiken muun kivan lisäksi.
Älkää nyt kuitenkaan jakako näitä tänne!

Salaisia potilasasiakirjoja ja vielä psykan puolelta! Vaikka tiedot on omia, niin silti ovat salassa pidettäviä!
Suoraan sanottuna, suurin piirtein, sellaista elämä on.

Loka?
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 105
Liittynyt: Su Tammi 17, 2021 2:29 pm

Re: Mielenterveysongelmat ja mielenterveyspalvelut julkisella puolella

Viesti Kirjoittaja Loka? »

Tosi mielenkiintoisia lukea nämä Monikerin laittamat omakantatekstit. Mitähän se kertoo minusta…

Birch Tree Headland
Susikoski
Viestit: 34
Liittynyt: Ma Maalis 20, 2023 6:03 pm

Re: Näyttelijä Jasmin Voutilainen, 27, on kuollut

Viesti Kirjoittaja Birch Tree Headland »

Etenkin hyvin nopeasti, "hetken päähänpistosta" suoritettujen itsemurhien tehneiden ihmisten lääkelistojen tarkastelu voisi olla mielenkiintoista. Etenkin sellaisten psyykelääkkeiden ja epilepsialääkkeiden (jota nykyään määrältä pitkälti kipulääkkeiden korvikkeeksi) osalta joiden jo tiedetään aiheuttavan itsetuhoisuutta. Moni eriasteisesti pitkään masentunut oma tuttava on tullut itsetuhoiseksi vasta lääkityksen aloittamisen jälkeen tai ihan spontaanisti ilman aiempaa mielialahäiriötaustaa näiden kipunappien osalta.

ira
Alibin satunnaislukija
Viestit: 58
Liittynyt: Pe Heinä 09, 2021 5:45 pm

Re: Mielenterveysongelmat ja mielenterveyspalvelut julkisella puolella

Viesti Kirjoittaja ira »

Skitsofreenikkojen/psykoosipotilaiden potilaskertomukset on varsin mielenkiintoisia. Joissain ketjuissa vaan usein puututaan off topiceihin.

Lainaukset poistettu. Toimii ilmankin.
-NILS-
Facing the truth I can no longer deny: alone, as ever.

Avatar
Moniker
Armas Tammelin
Viestit: 80
Liittynyt: To Touko 19, 2022 1:09 pm

Re: Mielenterveysongelmat ja mielenterveyspalvelut julkisella puolella

Viesti Kirjoittaja Moniker »

ruusumaa kirjoitti:
Ma Maalis 20, 2023 9:23 pm
Salaisia potilasasiakirjoja ja vielä psykan puolelta! Vaikka tiedot on omia, niin silti ovat salassa pidettäviä!
Kyllä saan jakaa omia tietojani ihan kenelle huvittaa. Voin vaikka piirtää peniksen kuvia niihin, jos siltä tuntuu.

Lainaustornia lyhennetty
-NILS-
Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki

Avatar
Moniker
Armas Tammelin
Viestit: 80
Liittynyt: To Touko 19, 2022 1:09 pm

Re: Mielenterveysongelmat ja mielenterveyspalvelut julkisella puolella

Viesti Kirjoittaja Moniker »

ira kirjoitti:
Ma Maalis 20, 2023 10:26 pm
Miten Monikerin perseilyt liittyy aiheeseen?? :roll:
Siten että sillä välin kun minua kidutetaan osastolla, on joku hoidontarpeessa oleva tuolla ulkona tappamassa itseään ja muita. Toisaalta kestän sen kyllä varmaan paremmin kuin psykoottinen ihminen.

Mutta joo, osasin arvata kyllä tämän reaktion, Murhainfossa kun ollaan. Ongelma nyt vaan on loukattuja tunteitani suurempi. Vielä kun saman ymmärtäisi lekuritkin.
Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki

aumari
Vic Mackey
Viestit: 1976
Liittynyt: Ke Touko 22, 2013 1:46 pm

Re: Mielenterveysongelmat ja mielenterveyspalvelut julkisella puolella

Viesti Kirjoittaja aumari »

Likeavirgin kirjoitti:
Ma Maalis 20, 2023 7:14 pm
Zorro7 kirjoitti:
Ma Maalis 20, 2023 7:11 pm
Jos olisi noin helppoa kun väität niin luulisi ettei masennusta olisi olemassakaan.
Ehkä en jatka enempää kanssasi asiasta..
Nykyisen kaltainen helppo yhteiskunta tekee ihmisistä laiskoja. Ei jakseta mitään. Kaikkeen pitäisi olla joku pilleri, tai apuväline, ettei itse tarvitse nähdä vaivaa. Sitten ihmetellään, että miksi ongelmia alkaa esiintyä. :mrgreen:
Kertoisin sinulle ketkä täällä helppoa elämää viettää, mutta väität kuitenkin vastaan.

Mardukki3
Alibin satunnaislukija
Viestit: 59
Liittynyt: To Tammi 13, 2022 5:11 pm

Re: Mielenterveysongelmat ja mielenterveyspalvelut julkisella puolella

Viesti Kirjoittaja Mardukki3 »

Hienoa että teillä ollu poliisi sentään tukena.. Mun tukeni oli poliisi joka käski mun itse aamulla Äidilleni ilmoittaa että mun veljeni eli hänen poikansa on tapettu yöllä raakasti, 33-iskuun puukolla. Semmoinen tuki poliisilta...vitut niistä ollu mitään tukee koko casenkaa hoidossa. Ei ees murhasyytettä aikaiseksi niitten tutkimustyön perusteella. Syyttäjä sen sitten päätti vetää läpi varmona tappona. No oli sekin jotain. Jutussa kuite kin tiettyä raakuutta, ym paskaa sivutolkulla, että murha olis ollu oikea tuomio..kidutus ja nöyryyttäminen vahvasti läsnä. Toiset saa oikeutta ja toiset ei.

Avatar
Moniker
Armas Tammelin
Viestit: 80
Liittynyt: To Touko 19, 2022 1:09 pm

Re: Mielenterveysongelmat ja mielenterveyspalvelut julkisella puolella

Viesti Kirjoittaja Moniker »

Mardukki3 kirjoitti:
Ti Maalis 21, 2023 1:27 am
Hienoa että teillä ollu poliisi sentään tukena.. Mun tukeni oli poliisi joka käski mun itse aamulla Äidilleni ilmoittaa että mun veljeni eli hänen poikansa on tapettu yöllä raakasti, 33-iskuun puukolla. Semmoinen tuki poliisilta...vitut niistä ollu mitään tukee koko casenkaa hoidossa. Ei ees murhasyytettä aikaiseksi niitten tutkimustyön perusteella. Syyttäjä sen sitten päätti vetää läpi varmona tappona. No oli sekin jotain. Jutussa kuite kin tiettyä raakuutta, ym paskaa sivutolkulla, että murha olis ollu oikea tuomio..kidutus ja nöyryyttäminen vahvasti läsnä. Toiset saa oikeutta ja toiset ei.
Vaikka tämä oma keissini onkin huomattavasti lievempi tapaus, niin kun itse kävin tekemässä rikosilmoitusta Nihtisillassa, niin tämä tytöntyllerö ei suostunut sitä vastaanottamaan, joten tulin seuraavana päivänä uudestaan, mutta tämä sama paviaani oli jälleen tiskin takana, eikä taaskaan suostunut tekemään mitään, joten pomppasin pystyyn ja sanoin että nyt te sitten saatte verta. Hieman myöhemmin sitä sitten suihkusi sitten ihan kunnolla ja eikös tämä sama idiootti ollut sitten kuulustelemassa minua. Oli vielä pöytäkirjakin hyvin omituinen, kun ei sopinut edes vammoihin, eikä asianomistajan lausunnonkaan kanssa yksiin. Videotallenteet nyt olivat hieman epäselviä, vaikka se saatiinkin kaikista kuvakulmista taltioitua.

Puolisen vuotta minut myös ryöstettiin väkivaltaa käyttäen kadulla, mutta poliisi tutkii sitä pahoinpitelynä ja varkautena. Ne vain sattuivat tapahtumaan samalla kertaa.

E: Ei siis edes varkaus, vaan vahingonteko, kun päättikin heittää ryöstämänsä puhelimen paskaksi, kun kerroin hänelle maassa maatessani että ranteeni on murtunut, joten en kykene puolustamaan itseäni. Ilmeisen tehokasta katumista siis varmaankin.

EE: Toinen tapaus oli kun eräs thuglife-jäbä ryösti serkun ja kun menin ystävällisesti juttelemaan hänelle, niin hän sitten päätti ganstailla .45 mussuttaen että jos hän jää siitä kiinni, niin se on mun vika. Noh, ajattelin että kyllähän hän siitä jää kiinni, joten parempi ottaa härkää sarvista ja mennä ilmoittamaan poliisille. Poliisi ei tehnyt mitään, vaikka kerroin valvontakamerasta joka sojotti tätä idioottia kohti.
Myöhemmin serkku tuli sitten kertomaan että hän maksoi ryöstämänsä omaisuuden.
Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki

MaAl
Hetty Wainthropp
Viestit: 456
Liittynyt: Pe Syys 18, 2015 12:34 pm

Re: Mielenterveysongelmat ja mielenterveyspalvelut julkisella puolella

Viesti Kirjoittaja MaAl »

Zorro7 kirjoitti:
Ma Maalis 20, 2023 7:11 pm
Likeavirgin kirjoitti:
Ma Maalis 20, 2023 7:07 pm
Zorro7 kirjoitti:
Ma Maalis 20, 2023 6:59 pm
^osaltaan totta mutta kaikkiin asioihin ei voi itse vaikuttaa.
Et voi esimerkiksi päättää kuoleeko vanhempasi nuorena, synnytkö alkoholisti perheeseen, loukkaannutko vakavasti, kiusataanko sinua rajusti ynnä muuta.

Moni ulkoinen asia voi ja yleensä vaikuttaakin osaltaan masentumiseen. Ei voi siis läheskään aina syyttää vain masentunutta!
Voit päättää miten jatkat elämääsi vanhempiesi kuoleman jälkeen. Voit päättää ryhdytkö itsekkin alkoholistiksi vai kouluttaudutko. Voit päättää jatkatko elämääsi elämäniloisena vai katkeroidutko pyörätuolissa. Voit päättää seurasi niin, ettei sinua kiusata.

Masentuneen vastuulla on ottaa ensimmäinen askel sängystä ulos. Lääkäri, tai kukaan muukaan ei voi liikuttaa jalkojasi puolestasi.
Jos olisi noin helppoa kun väität niin luulisi ettei masennusta olisi olemassakaan.
Ehkä en jatka enempää kanssasi asiasta..

Voit vaikka tuolta käydä lukemassa jos osaat englantia mitä se masennus käytännössä tarkoittaa. Tuntuu ettet ymmärrä koko asiasta mitään.

https://www.psychiatry.org/patients-fam ... depression
Masennuksen oon nähnyt itse läheltä, kun poikani siihen sairastui. Se ei ole mahdollista, että edes sillon jakssisi nousta ylös ja lähteä ulos, koska voimia ei yksinkertaisesti ole, et pysty, vaikka haluaisit.

2v kokeiltiin erilsisia masennuslääkkeitä ja vastetta ei tahtonut löytyä millään.
Kävin tekeen ruokaa, hoidin hänen asioitaan ja en jättänyt yksin.
Pahimmillaan tilanne oli niin vaikea, että jopa suihkussa käynti uuvutti ihan täysin, kaikki oli mustaa. Halu olisi ollut tehdä asioita, mutta sängystä ei päässyt ylös, ei ollut voimia edes joka päivä hampaiden pesuun.

Aikuinen oli jo sillon, mutta pakotin hänet lopulta osastolle, ei olisi jaksanut millään lähteä sinnekkään, koska elämänhalu oli täysin kadonnut.

Jälkikäteen oli todella kiitollinen, että pakotin hänet osastolle, siellä alkoi toipuminen ja löytyi lopulta oikea lääkitys. Totesi myöhemmin, että se oli tuskaa, kun ajatus oli et haluis nousta ylös, lähteä lenkille, opiskella ja tehdä asoita, mutta väsymys oli niin rankkaa, että ei pystynyt edes nouseen ylös saati kotoa lähtemään mihinkään.

Siinä ei kertakaikkiaan pysty, eikä auta, että joku sanoo "otat vaan ittees niskasta kiinni ja lähdet, kyllä se olo siitä paranee". Ei pysty eikä oo voimia.

Itse päätin, että tukena olen ja yksin en häntä jätä, vaikka oli itselläkin masennusta ja vaikea unettomuus, välillä olin itse osastolla nukkumassa yön, että vähän sain unta, se johtui mun omasta sairaudesta (ei masennus vaan muusta).
Pikkuhiljaa hänellä alkoi voimat palata ja nykyään löytänyt ihanan puolison, opiskelee, urheilee ja elämä hymyilee. Edelleen syö masennuslääkkeitä, mutta on saanut elämänilon ja elämänsä takaisin.

Masennus on todella vakava sairaus, eikä se ole mikään "muotisairaus" tai pikkujuttu. Siinä ihminen on pahimmillaan täysin autettavissa joka asiassa, kun omia voimia ei ole yhtään vaan nukkuisi 24/7 ja pienikin asia on niin iso, ettei pysty tekemään yhtään mitään.
Ne jotka kokeneet vaikean masennuksen tai nähneet sen läheltä, tietävät mitä se on pahimmillaan.
Jälkikäteen poikani myönsi ajatelleensa myös itsemurhaa, koska näki ettei tietä ollut parempaan, ei meinannut jaksaa elää, koska kaikki, pienikin asia vaati isoja ponnisteluja.
Oli onnellinen tuestani ja myönsi ettei olisi pystynyt mulle aiheuttaan sitä surua miyä olisi itsemurha tehnyt ja kun olin tukena enkä jättänyt yksin, jaksoi kuulemma sen taki ja osastolle lähtö oli jälkikäteen hänen sanoillaan elämän pelastava juttu, koska siä toipuminen alkoi.
Älkää vähätelkö läheimmäistänne, jos hänellä on masennus, älkää sanoko että kyllä se siitä, teet vaan asioita niin kaikki järjestyy.
Olkaa tukena, kuunnelkaa ja "kärrätkää" ensiapuun ja vaatikaa osastohoitoa jos mieli on täysin musta, se masennus vaatii tervehtymiseen monta asiaa ja loukkaavinta on vähättely asian suhteen.
Yleensä kun ihmisellä on vakava masennus, se on itsemurhaa miettinyt jo siinä vaiheessa, vaikka ei sitä ääneen sanokkaan, älkää jättäkö yksin vaan pyytäkää apua, vaatikaa sitä. Tällä voitte pelastaa lähimmäisenne hengen.

Avatar
Moniker
Armas Tammelin
Viestit: 80
Liittynyt: To Touko 19, 2022 1:09 pm

Re: Mielenterveysongelmat ja mielenterveyspalvelut julkisella puolella

Viesti Kirjoittaja Moniker »

Kellokoskella törmäsin erääseen syvästi masentuneeseen (tosin skitsofreeninen, mutta kukapa ei masentuisi jos joku koko ajan sättii vieressä käskien tappamaan jne.) ja päätettiin sitten Saarisen puukottajan kanssa ostaa hänelle lahjaksi keppihevonen, jotta päästäisiin kirmaamaan laitumille, kunhan hän ensiksi saisi luvan käydä ulkona. Hän silminnähden piristyi eleestä. Valmensin häntä myös saatetulle lomalle opettamalla mäyrien varalta (landella kun oltiin) kurkipotkun, mutta hoitsut eivät oikein lämmenneet moiselle aggression osoitukselle. Se oli tosin enemmänkin performanssia, joten se ei ihan välity kertomalla, ellen nyt artikuloi enemmän kuin kykenen, tai foorumilla kannattaa.

Ikävä kyllä minullakin oli jo täälläkin mainitsemia ongelmia, enkä vain enää jaksanut..

Antiteesi taas voisi olla Sam Harris joka kirjassaan kertoi masentuneesta ystävästään joka somessa kertoi aikeistaan tappaa itsensä, jos kukaan ei kykenisi puhumaan häntä siitä pois. Seurasi raivoisa akateeminen debatti, joka päättyi hänen ystävänsä itsemurhaan, eikä Sam parka ymmärtänyt edes vuosienkaan jälkeen mitä hän teki väärin. Englanninkielinen termi agency oli se ongelma. https://en.wikipedia.org/wiki/Agency_(psychology)

Masennusta vastaan ei voi taistella.

Ette te kenenkään elämää voi pelastaa, mutta olemalla tarpeeksi höhliä saatatte antaa kipinän tutkia tuntematonta. Se on sama taikatattienkin kanssa. https://en.wikipedia.org/wiki/Absurdism

Tuloksista vaikka sen verran että eräs tarkkailijajäsen sattui olemaan Kalliossa kun hain "nigabägin" niin eräs samalla osastolla ollut alkoi huutamaan nimeäni kovaan ääneen. Transaktio oli muuten hyvinkin sutjakka ja vanhat skismatkin muiden kanssa saivat sen jälkeen olla. Olin nimittäin sanonut olevani natsi, kun eräs idiootti kysyi olenko natsi.

Lainaus poistettu. Toimii ilmankin.
-NILS-
Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki

Vastaa Viestiin