Kolme kuoli vesitaso-onnettomuudessa Kuopiossa 2013

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Copenhagen
Scooby-Doo
Viestit: 28
Liittynyt: To Maalis 14, 2013 9:22 pm

Kolme kuoli vesitaso-onnettomuudessa Kuopiossa 2013

Viesti Kirjoittaja Copenhagen »

Vesitaso on joutunut onnettomuuteen Kuopion Vehmersalmella Pohjois-Savossa. Onnettomuus tapahtui lauantaina puoli neljältä iltapäivällä venelaiturin lähellä. Kone meni nokan kautta ympäri.

- Neljä ihmistä ollut koneessa ja yksi on pelastunut, päivystävä palomestari Kuopion pelastuslaitokselta kertoi.

Kolme ihmistä upposi koneen mukana.

- Todennäköisesti eivät selviä, palomestari sanoi Iltalehdelle puoli viideltä.

Seitsemältä palomestarin huoli kävi toteen.

Ensin koneen hylystä 20 metrin syvyydestä löytyi konetta kuljettanut mies. Pian sukeltajat löysivät palasiksi hajoneen koneen ulkopuolelta toiset kaksi kuollutta, aikuinen nainen ja nuori poika.

Veneilijät pelastivat

Paikalla olleen henkilön mukaan kone oli noussut ilmaan, mutta yrittänyt pian sen jälkeen laskeutua takaisin veteen.

Vierasvenesataman lastentapahtumassa järjestyksenvalvojana ollut Pekka Savolainen kertoo, että koneen nousukiito näytti epätavallisen pitkältä. Kone kääntyi ympäri heti veteen osuttuaan.

Sivulliset veneilijät menivät pian koneen pudottua paikalle, mutta runko ehti upota.

Vesitason iskeytymistä veteen oli todistamassa noin 100 ihmistä.

Pelastuslaitos on saanut tehtävänsä paikalla tehtyä. Palomestari Arto Lapin mukaan Onnettomuustutkintakeskus alkaa selvittää onnettomuuden syytä. Tutkinta aloitetaan hylyn vedenalaisilla kuvauksilla huomenna.

Surullista.

Meredith
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 115
Liittynyt: Su Huhti 14, 2013 3:23 pm

Re: Kolme kuoli vesitaso-onnettomuudessa Kuopiossa

Viesti Kirjoittaja Meredith »

Kovin on surullista, mutta kovat ajat on edessä tuolla selvinneellä.
Ei ole mitään kätkettyä, mikä ei tulisi ilmi,
eikä salattua, mikä ei paljastuisi ja tulisi tietoon. Luuk. 8:17

Täysi Purenta
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1481
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2010 11:05 am

Re: Kolme kuoli vesitaso-onnettomuudessa Kuopiossa

Viesti Kirjoittaja Täysi Purenta »

Surkea juttu. ja vielä perhetapahtumassa sadan silminnäkijän edessä. Kuulostaa ihan inhimilliseltä erehdykseltä jos ylipitkän nousukiidon jälkeen tulleen jyrkästi koneet täysillä veteen. Olisiko ollut hiukan kokemattomapi lentäjä?
Pelastuneen yhdeksänvuotiaan pelastivat hänen pelastusliivinsä. Muut eivät liivejä käyttäneet. Täytyy vain toivoa etteivät olleet kaikki samaa perhettä.

Kapteeni Karhu
Lauri Hanhivaara
Viestit: 136
Liittynyt: Ma Kesä 29, 2009 9:45 pm

Re: Kolme kuoli vesitaso-onnettomuudessa Kuopiossa

Viesti Kirjoittaja Kapteeni Karhu »

Täysi Purenta kirjoitti: Täytyy vain toivoa etteivät olleet kaikki samaa perhettä.
Oli ne. Toiselta palstalta löydetyn tiedon mukaan nyt sairaalassa oleva 9-vuotias poika joutuu kohtaamaan sen tosiasian, että hän menetti yhdessä silmänräpäyksessä isänsä, äitinsä ja isoveljensä.

otus
Axel Foley
Viestit: 2329
Liittynyt: Ke Tammi 02, 2008 7:00 pm
Paikkakunta: Youranus

Re: Kolme kuoli vesitaso-onnettomuudessa Kuopiossa

Viesti Kirjoittaja otus »

Mistä moinen salamyhkäisyys, mikä toinen palsta?

Ja turhan synkkää shittiä, voi poika poloa :(
Kapteeni Karhu kirjoitti:
Täysi Purenta kirjoitti: Täytyy vain toivoa etteivät olleet kaikki samaa perhettä.
Oli ne. Toiselta palstalta löydetyn tiedon mukaan nyt sairaalassa oleva 9-vuotias poika joutuu kohtaamaan sen tosiasian, että hän menetti yhdessä silmänräpäyksessä isänsä, äitinsä ja isoveljensä.
Jos alkaa pännii, niin anna bannii..

Avatar
Kalistinpää
Hetty Wainthropp
Viestit: 473
Liittynyt: Su Elo 21, 2011 8:16 pm

Re: Kolme kuoli vesitaso-onnettomuudessa Kuopiossa

Viesti Kirjoittaja Kalistinpää »

Isän, äidin ja veljen kanssa hymyssä suin hakemaan mahtavaa kesäistä lentokokemusta ja seuraavassa hetkessä orpo.

On se elämä välillä julmaa. Poikaparka.
- Oderint dum metuant -

Gladys
David Starsky
Viestit: 4507
Liittynyt: To Loka 01, 2009 6:53 pm

Re: Kolme kuoli vesitaso-onnettomuudessa Kuopiossa

Viesti Kirjoittaja Gladys »

Niin. Kai tähänkin tragediaan joskus joku syy löytyy. Voimia, voimia tuolle pienelle pojalle. Kuinka elämä voikaan muuttua silmänräpäyksessä. :´(
All is pretty.
- Andy Warhol

Jäätynyt enkeli
Nikke Knakkertton
Viestit: 166
Liittynyt: Pe Tammi 08, 2010 1:29 am

Re: Kolme kuoli vesitaso-onnettomuudessa Kuopiossa

Viesti Kirjoittaja Jäätynyt enkeli »

Kyllä tämä menee käsityskyvyn ulkopuolelle taas tässä elämässä :( Voimia pikkuiselle!
Laitoin kyllä katkuisen palautteen Iltalehdelle heidän otsikoinnista. Jotain vitun rajaa pitäisi kuitenkin olla. Lööppi huutaa paksuilla fonteilla että lapsi on jäänyt orvoksi. Hän osaa kuitenkin jo lukea :(

sushie
Scooby-Doo
Viestit: 25
Liittynyt: Ti Huhti 09, 2013 5:37 pm

Re: Kolme kuoli vesitaso-onnettomuudessa Kuopiossa

Viesti Kirjoittaja sushie »

Todella surullinen uutinen, ei voi edes sanoin kuvailla.

Ilmeisesti jotain vikaa ollut vesitasossa, näin ainakin silminnäkijät kertovat Iltalehdessä
Silminnäkijöiden havaintojen mukaan vaikutti siltä, että perheen koneen moottoriin tuli nousun yhteydessä jotain vikaa.

- Kone lähti tästä satamasta nousuun. Vaikutti siltä, että nousussa oli jotakin vaikeuksia, koska kone kynti vettä tosi pitkään ennen kuin pääsi ilmaan, kuvailivat nousua seuranneet paikalliset pojat.

Silminnäkijöiden mukaan kone teki ilmaan noustuaan kaarroksen Vehmersalmen kylän yllä ja yritti sitten laskeutua takaisin veteen.

- Jokin tuossa meni pahasti pieleen. Koneen ponttoni osui veteen ja kone kiepahti ympäri. Kuului semmoinen ukkosenkaltainen rysähdys ja näimme kuinka koneen siivet katkesivat.

Täysi Purenta
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1481
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2010 11:05 am

Re: Kolme kuoli vesitaso-onnettomuudessa Kuopiossa

Viesti Kirjoittaja Täysi Purenta »

Taitaa lähteä Iltalehdelle palautetta täältäkin. Joku raja otsikoinnilla. Toivottavasti ymmärtävät pitää poikaparan muutaman päivän poissa lehtien ääreltä. Vomia hänelle!
Käsittämätön onnettomuus. Herää kysymys oliko lentäjä kuinka kokenut. Vesitasot eivät normaalisti tuollatavoin sukella vaikka laskeutuminen ei nappiin menisikään. Ja onneton tuuri sekin että onnettomuuspaikka oli noin syvä.

Priita
Lauri Hanhivaara
Viestit: 134
Liittynyt: La Kesä 16, 2012 10:41 am

Re: Kolme kuoli vesitaso-onnettomuudessa Kuopiossa

Viesti Kirjoittaja Priita »

Täysi Purenta kirjoitti:Taitaa lähteä Iltalehdelle palautetta täältäkin. Joku raja otsikoinnilla. Toivottavasti ymmärtävät pitää poikaparan muutaman päivän poissa lehtien ääreltä. Vomia hänelle!
Käsittämätön onnettomuus. Herää kysymys oliko lentäjä kuinka kokenut. Vesitasot eivät normaalisti tuollatavoin sukella vaikka laskeutuminen ei nappiin menisikään. Ja onneton tuuri sekin että onnettomuuspaikka oli noin syvä.
Iltasanomien mukaan lentäjä oli erittäin kokenut:
Iltasanomat kirjoitti:Jyrki Haapalan (Pohjois-Savon poliisi) mukaan onnettomuuskone, Cessna C185 oli yksityiskone ja sen lentäjä, perheenisä erittäin kokenut lentäjä.
Todella surullinen tapaus. :(

murjaani
Martin Beck
Viestit: 796
Liittynyt: Ma Elo 15, 2011 5:09 pm

Re: Kolme kuoli vesitaso-onnettomuudessa Kuopiossa

Viesti Kirjoittaja murjaani »

Lentäjä mainittiin jossakin lehtijutussa erittäin kokeneeksi, olisiko ollut paperi-HS.

Itseä ärsyttävä piirre uutisoinnissa on ollut silminnäkijöiden (tai ainakin toimittajan kanssa samaan aikaan paikalle tulleiden) kommentoinnit koneen liikkeiden tavallisuudesta ja tavallisuudesta poikkeavuudesta. Oikeasti, kukaan perustallaaja ei tiedä hevonpeetä vesitasojen normaalista lähtökuviosta eikä osaa analysoida miten tapahtunut lähtö suhteutuu ihanteeseen/tavalliseen/kiikun-kaakun-lähtöön. Sen nyt osaa sanoa, että pieleen meni kun sukelsi.

Solmu
Adrian Monk
Viestit: 2521
Liittynyt: Ti Heinä 22, 2008 2:19 pm

Re: Kolme kuoli vesitaso-onnettomuudessa Kuopiossa

Viesti Kirjoittaja Solmu »

Vesitason hylky nostetaan alkuviikolla – tuloksia jo ehkä keskiviikkona

Kuva

Eilen Kuopiossa tapahtuneen vesitaso-onnettomuuden tutkinta on alkanut tänään.

– Tämä päivä on ollut tiedon keruuta. Olemme keränneet yhteen silminnäkijähavaintoja, kertoo johtaja tutkija Ismo Aaltonen.

Onnettomuustutkintakeskuksen työryhmä kokoontuu tänään illalla suunnittelemaan, miten hylky ja sen osat saadaan nostettua järven pohjasta. Tarkoituksena on, että hylky saataisiin pinnalle huomenna tai ylihuomenna.

– Hylyn nostamiseen tarvitaan sukeltajia ja nosturia. On olemassa erilaisia yhtiöitä, jotka pystyvät vedenalaiseen toimintaan, sanoo Aaltonen.

Onnettomuutta tutkii kolmen hengen työryhmä, johon kuuluu Aaltosen lisäksi lentäjä ja vesitason tekniikasta tietävä ammattilainen.

Aaltosen mukaan vesitaso-onnettomuuden syyn löytäminen ja tapahtumien kulun selvittäminen on haastavaa.

– Tämä on keski-vaikea tutkimus. Mutta onneksi sillä oli paljon silminnäkijöitä.

Aaltonen uskoo, että tutkinta etenee nopeasti. Tiedotettavaa on todennäköisesti jo ennen viikonloppua, jopa keskiviikkona.

– Silloin voimme kertoa ainakin lennon kulusta, miten onnettomuus tapahtui ja miten päädyttiin tähän lopputulokseen. Isompi kysymys, miksi näin tapahtui, vie kuitenkin enemmän aikaa, Aaltonen sanoo.

Hän huomauttaa, että eilisen vesitaso-onnettomuuden kaltaiset kuolonuhreja vaatineet tutkinnat ovat vaikeita ja surullisia myös tutkinnalle.

– Ei nämä ole kenellekään helppoa. Me teemme töitä turvallisuuden parantamiseksi, jotta jatkossa vastaavaa ei sattuisi.

(MTV3)
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtm ... kiviikkona
"Yöperho on koteloitunut"

jarmo.janis
Vic Mackey
Viestit: 1982
Liittynyt: Su Heinä 29, 2012 6:25 pm
Paikkakunta: kaakkois suomi

Re: Kolme kuoli vesitaso-onnettomuudessa Kuopiossa

Viesti Kirjoittaja jarmo.janis »

Täysi Purenta kirjoitti:Surkea juttu. ja vielä perhetapahtumassa sadan silminnäkijän edessä. Kuulostaa ihan inhimilliseltä erehdykseltä jos ylipitkän nousukiidon jälkeen tulleen jyrkästi koneet täysillä veteen. Olisiko ollut hiukan kokemattomapi lentäjä?
Pelastuneen yhdeksänvuotiaan pelastivat hänen pelastusliivinsä. Muut eivät liivejä käyttäneet. Täytyy vain toivoa etteivät olleet kaikki samaa perhettä.
Niillä liivejä käyttämättömillä on sitten ollut turvavyöt kiinni ja hänellä, jolla oli liivit, ei ehkä ollut vyötä, jollon pelastuminen on ollut lähinnä onnea (hän olisi voinut vahingoittua ihan pelkästä törmäyksestäkin). Noissa vesikonejutuissahan ei tilan takia aina voida valita parasta mahdollista nousulinjaa, jonka tähden epäilen tuulella olleen osuutensa tapahtumiin. Myötätuulella jos sitä on ollut voi käydä juuri noin. Se saattaa nousta hetken, mutta putoo lähes heti. Isompiakin koneita on tuulen kiepsahdettua myötäiseksi tippunut. Ja tuo Cesna 185 on yksimoottorinen. Jos kone on hutanut täysillä niin tekninen vika ei kyllä ole ekana mieleentuleva juttu.
Tuo tavallista pidempi nousukiito jos siis totta viittaisi siihen, että ei saanut ilmaa siipien alle hyvin, tai sit oli joku tasapaino/trimmi ongelma. Väkeähän koneessa ei liikaa ollut 2 paikkaa 6 paikkaisessa tyhjänä, mutta vielä ei tiedetä miten paljon oli muuta kamaa ja polttoainetta ja miten paino jaettu.
http://en.wikipedia.org/wiki/Cessna_185

Doctor Who
Jack Taylor
Viestit: 19
Liittynyt: La Kesä 29, 2013 5:57 pm

Re: Kolme kuoli vesitaso-onnettomuudessa Kuopiossa

Viesti Kirjoittaja Doctor Who »

Luin, että Kuopion lentäjät ry:n pj. mainitsi lentäjän olleen kokenut.Ja lentäjä oli siis sama kuin perheen isä.
Eli suurella todennäköisyydellä voisi olla sairaskohtaus??

Samassa yhteydessä taisi olla maininta, että 9-v poika onkin 11-v ja isoveli kuoli, joka oli 13-v, todella surullinen sattumus tällainen lentoturma :(
"Trust me, I´m the Doctor"

Vastaa Viestiin