Veren vaikutus ihmiseen

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Pex.
Lauri Hanhivaara
Viestit: 124
Liittynyt: Ma Tammi 31, 2011 6:38 am

Veren vaikutus ihmiseen

Viesti Kirjoittaja Pex. »

Avaan tämän ketjun tänne, koska Suomessa henkirikoksissa usein tekijä "tahraantuu" uhrin verellä. Suomessa henkirikoksissa käytetään usein "asetta", joka tuottaa uhrista verta ja lennättää sitä myös tekijän päälle.

Itselläni kävi vahinko veitsen kanssa ja leikkasin puolet kynnestäni ja palan etusormestani. Tiesin heti, että sattui ja laitoin paperia ympärille. Sairaalassa sormi laitettiin aluksi siteellä kiinni. Odotuksen aikana kuitenkin sormi vuosi verta läpi siteen. Siinäkään vaiheessa ei minusta tuntunut pahalta, koska tiesin haavan olevan iso verta tulevan.

Hoitaja otti verisen siteen pois ja huuhteli sormea. Huuhtelun jälkeen vasta katsoin kuinka veressä koko käsi. Siinä vaiheessa alkoi tuntua hiukan ällöttävältä nähdä niin paljon verta ja aikaa oli kuitenkin kulunut noin 2h tapahtuneesta. Kun lääkäri otti vastaan ja otti siteen pois, tunsin kuinka koko kämmen lämpeni verestä. Tässä vaiheessa oli kulunut ca. 4h tapahtuneesta. Tikkien jälkeen piti katsoa sormea ja kuulla ohjeet tulevaan - tällöin koko kämmen oli täynnä "geeli"verta. Ällötti vähän mutta pääsin pesemään pahimmat pois.

Minkä takia Henkirikokset ketjuun? Sen takia, että ainakin minä luulin suuren määrän verta vaikuttavan ihmiseen. Oma veri tuntui itellä pahalta mutta hyväksyin sen, koska olin ite mokannu.

Onko tappajalla sama ajatus? Verta tuli päälle eikä se tunnu missään, koska se on "työtapaturma"? Vai onko jossain lähellä tekopaikkaa tekijän puhdistusyritys tai oksennuspaikka? Vai onko veri joillakin juuri se juttu?
Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10837
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Veren vaikutus ihmiseen

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Toisen veri ei varmaankaan niin pelottavalta/vastenmieliseltä tunnu kuin oma. Jos toisen ihmisen tappaa, ei varmaan muutenkaan ole kovin herkästi tunteva, ja toki joillekin hulluille veri ja toisen kärsimys ja kuolema juuri on "se juttu".

Ihmisellä lienee geenitasolta tuleva pelkoreaktio verta kohtaan. Oma veri merkitsee sitä, että henki on vaarassa. Kipu viestittää samaa ja molemmilla reatioilla on sama tarkoitus, että ihminen säilyisi paremmin hengissä: ei altistuta kivulle tai haavoille, vaan vältetään niitä viimeiseen saakka.

Joillekin suuren verimäärän näkeminen aiheuttaa esim pyörtymisen. Vanhat traumaattiset asiat usein vahvistavat reaktiota. Toisaalta, jos toisen vereen suhtautuu kuten metsästäjä eläimen vereen, niin se onkin ihan arkipäiväinen asia. Kun ihmisen tai eläimen kärsimykseen ei pysty eläytymään, tai jotenkin kovettaa itsensä tai muuten itselleen oikeuttaa tekonsa, reaktiota ei synny. Jos homma on työtä, kuten kirurgilla, ei veren tai kärsimyksen näkeminen saa haitata sitä. Joku tunteeton tappaja varmasti suhtautuu samalla tavalla.

Tappajien oksennuspaikasta tuli mieleen joskus telkkarissa ollut sarjamurhaajan haastattelu. Tämä mies oli jemmannut paloiteltuja ihmisruumiita lattialautojen alle, ja jossain vaiheessa ne alkoivat haista niin hirveästi, että hänen täyty kaivaa ne esiin ja viedä pois. Kertoi oksentaneensa moneen kertaan homman aikana, vaikka siis oli "hullu sarjamurhaaja".
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
Täysi Purenta
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1481
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2010 11:05 am

Re: Veren vaikutus ihmiseen

Viesti Kirjoittaja Täysi Purenta »

Vereen voi suhtautua myös samoin, kuin esim. isoja eläimiä kotiteurastettaessa. Eli että siivotonta hommaa mutta pakkohan se on hoitaa. Toki ison eläimen iso verimäärä valuu suurimmaksi osaksi pois kun lopetuslaukauksen jälkeen kurkku avataan, mutta kyllä sitä riittää siivoksi asti sitten paloittelussakin. Eikä se ole enää mitään inhottavaa, pikeminkin lievästi rasittavaa koska veri on hirvittävän liukasta pieninäkin tahroina. Paikkaa saa olla puhdistamassa ilhan yhtätyönään, jollei tahdo paloittelijoiden olevan ihan läikikkäitä.
Luulen että veren näkemiseen tottuu ja turtuu. Ensimmäiset kerrat enemmän kerralla nähtynä ovat varmasti pahimmat. Toki pitää muistaa, ettei henkirikosta ja teurastusta voi verrata tunnekokemuksena. Useimmat surmat tehdään kuitenkin voimakkaan tunnekuohun vallassa mikä varmasti voimistaa aisteja haistaa veri ja reagoida jälkiin. Minäkin muistan useammankin surmaajan haastattelussa olleen, että ovat käyneet oksentamassa teon tehtyään ja tajuttuaan mitä ovat tehneet.
Lumienkeli
Martin Beck
Viestit: 830
Liittynyt: To Helmi 05, 2009 6:01 pm
Paikkakunta: Hells Ladder

Re: Veren vaikutus ihmiseen

Viesti Kirjoittaja Lumienkeli »

Kappas kun löytyi tällainen ketju. Eilen just mietin, että mistä johtuu joidenkin pyörtyminen jo pienenkin verimäärän nähdessään? Mua henkkoht ei ällötä ihmisveri pätkääkään, eläimen veri sen sijaan on jotenkin epämiellyttävää. Kävi tuossa taannoin että oma lemmikki loukkaantui ja verenvuoto oli aika massiivista ja tästä seurasi paniikki. Jotenkin ihmisen verenvuotoon suhtautuminen on eri, liekö tämä naisille helpompaa kuin miehille :mrgreen:
Destiny
Adrian Monk
Viestit: 2582
Liittynyt: La Huhti 14, 2012 2:11 pm

Re: Veren vaikutus ihmiseen

Viesti Kirjoittaja Destiny »

Eiköhän suhtautuminen eritteisiin ole ihan henkilökohtainen. Minua veri ei ällötä lainkaan, paska sitten etoo jo aika paljon ja räkä on kaikkein vastenmielisintä esim. kuva räkänaamahiihtäjästä on niin vastenmielinen, etten voi sitä katsoa. Räkänaamahiihtäjien kuvaaminen pitäisi kieltää kokonaan. Oikeastaan hiihdon säännöissä pitäisi määrätä, että räkä naamalla hiihtely on kielletty hylkäyksen uhalla. Ei muissakaan lajeissa esiinnytä eritteissä (paitsi hiessä ja se kuuluu urheiluun, että hiki voi tulla), ei kukaan kasoisi esim. taitoluistelua, jos luistelija hyppisi räkä naamalla roikkuen.

Luulenpa, että henkirikosta tehdessä elimistö on niin täynnä adrenaliinia, että tekijä ei edes tajua verisotkua kuin vasta myöhemmin. Voipi olla, että ällötys iskee vasta silloin, jos koskaan. Olen joskus lukenut henkirikosjuttuja, joissa tekijä kertoo yökkäilleensä esim. sotkuja siivotessa tai ruumista hävittäessä.
Helvetin kosto kiehuu sydämessäni- Yön kuningatar
Alibaba

Re: Veren vaikutus ihmiseen

Viesti Kirjoittaja Alibaba »

On tapauksia, että medisiinari, eli lääketieteenopiskelija vasta toisella vuosiopiskelujaksollaan alkaa reagoida vereen ja sisäelimiin. Niitä sitten lähtee tiedekunnasta pois ja kallis alkupaikka on mennyt hukkaan.
Pääsin selailemaan eläkevakuutusyhtiön tiedostoja. Siellä oli sellainenkin, jossa oli siirretty lääkintähenkilökuntaa työkyvyttömyyseläkkeelle melko nuorena. Useimmin niissäkin oli kysymyksessä lääkäri. Kyselin syytä, miksei 44 vuotiasta naislääketieteenlisensiaattia ole sitten koulutettu uuteen ammattiin? Suunnilleen tämä oli vastaus.
- Sellaisella ihmisellä on ne tarvittavat erikoislääkärin ja psykiatrian lausunnot. Lisäksi niillä on vielä vahva näyttö ammatillisen kyvyn menettämisen lisäksi konjuktiivisten kykyjen katoaminen.
Selväkielellä sanottuna, että lääkärikunta on kirjoittanut juuri pilkulleen kohdalleen ne lausunnot, joita ei vakuutuslääkäri voi enää kiertää, kuten tavallisella sukankuluttajalla. Konjuktiivisyys tarkoittaa, että tutkimushetkellä muisti- ja päättelykyky on heikkoa, mutta ovat voineet palautua eläkepäätöksestä normaaliksi.
Erikoisimpia olivat 34 vuotias erikoissairaanhoitaja, joka ei voinut toimia veren ja pistämisen kanssa enää koskaan.
Toinen oli lounaissuomalaisen teurastamon lihanleikkaaja, jolla lämmin, tuore, veriliha aiheutti hysteerisen kohtauksen, johon liittyi aina väkivaltaa. Sellaisella oli pääsyt työkyvyttömyyseläkkeelle 40 vuotiaana.
Espoolainen 39 vuotias naishammaslääkäri oli menettänyt ne konjuktiiviset asiakkaan suusta tulevan kuolaveren vuoksi. Hammaslääkäriaseman osaomistajaksi hän kelpaa, mutta ei enää koskaan työhönsä.

Hitsari koulutetaan vielä 59 vuotiaana pakolla lähihoitajaksi. Rekkakuskille pannan lakiin perustuen koulutus siivousalalle ja kaivinkoneurakoitsija pakkokoulutetaan kiinteistönhoitajaksi, jos muuten häämöttäisi työkyvyttömyysvaihtoehto.
On Varmalle ja Ilamariselle vain muutama prosentti kuluja, kun valtio hitsaria opettaa vaipanvaihtoon vanhukselle ja lattian luuttuamiseen, kuin maksaa sille eläkettä.
gettiz
Lauri Hanhivaara
Viestit: 130
Liittynyt: To Loka 29, 2009 1:32 pm
Paikkakunta: Under the sea

Re: Veren vaikutus ihmiseen

Viesti Kirjoittaja gettiz »

Kuten joku sanoikin, varmaan aika henkilökohtainen ja yksilöllinen juttu. Ja toki tässäkin voi itseään harjoittaa: oma piikkikammoni on hellittänyt sitkeän verenluovutuksen myötä. Itsellä ei veri tee pahaa (toki se olisi ammatissani melko huono asia), mutta lima ja oksennus tekee. Tässä yksi päivä oli vastaanotolla henkilö joka ystävällisesti toi näytille ysköksensä, ja hyvä etten oksentnut samantien...
Kyä näi o!
Unhola
Sofia Karppi
Viestit: 443
Liittynyt: Ke Syys 15, 2010 7:50 pm

Re: Veren vaikutus ihmiseen

Viesti Kirjoittaja Unhola »

Aikoinaan koulussa jollakin tunnilla puhuttiin verenkierrosta ja yhtä tyttöä alkoi pyörryttää. Opettaja laittoi hänet luokan perälle makaamaan. Naureskelin tälle reaktiolle ja ihmettelin, miten jotain voi pyörryttää verestä puhuminen. No, eipä aikaakaan niin muutuin itse kalpeaksi ja pian jo makasin tytön vieressä lattialla.
May contain suicide or self-harm topics.
Nimof
Lauri Hanhivaara
Viestit: 137
Liittynyt: Ke Huhti 18, 2012 6:46 pm

Re: Veren vaikutus ihmiseen

Viesti Kirjoittaja Nimof »

Ronskinluonteinen sisareni pyörtyy nähdessään pienenkin veritilkan, se käy niin nopeasti, ettei itse ehdi mitenkään reagoimaan. Se ei siis ole mikään Hyi kauheaa verta -reaktio. Ja sitten on taas ihmisiä joita veri kiehtoo, kuten kaikenlaiset wannabe-vampyyrit tai eräs tuttu, jolla sylki nousee suuhun, jos näkee verta luonnossa tai telkassa. Veren näkeminen kertoo, että jotain on vialla.

Varmaan reaktiot murhaajillakin vaihtelevat paljon.

Vestigia terrent
TedBundy
Jack Taylor
Viestit: 18
Liittynyt: Ma Tammi 27, 2014 6:00 pm

Re: Veren vaikutus ihmiseen

Viesti Kirjoittaja TedBundy »

Itse muistan kuinka 9 vuotiaana lensin pulkan kyydistä pää eellä aitaa päin. Seurauksena oli koko naama täysin veren peitossa ja verta tuli muutenkin ihan tolkuttomia määriä. Itse muistanm että en pelästynyt tilannetta mitenkään vaan sanoin tyynesti isälleni, että pitäisi vissiin lähteä lääkäriin. Sisarukseni olivat ihan kauhuissaan ja luulivat, että kuolen, mutta jostain syystä minua ei ole veri ikinä liikuttanut millään tavalla. Pikemminkin veri kiehtoo minua.
18 vuotiaana näin kun hyvä ystäväni viilsi ranteensa auki edessäni. En saanut mitään reaktioo asiasta, mutta autoin kyllä häntä. Minua jostain syystä kiehtoi hänen veri käsissäni. En oikein osaa reagoida asiaan oikeaoppisesti :lol: En ole mikään kaikista tunneherkin ihminen, joten luulen tämän johtuvan siitä. En ole ikinä ymmärtänyt miten joku voi järkyttyä verestä niin paljon, että pyörtyy näystään. En myöskään ymmärrä miksi muita ei kiehdo veri niin kuin minua. Minua kiehtoo kuinka paljon verta ihminen pystyy vuodattamaan ennen kuin menettää henkensä.
Luonnollisesti hakeudun poliisin työhön rikospaikkatutkijaksi, että pääsen näkemään läheltä ihmismielen pahuuden ja herkkyyden.
MENESTYS ON MIELENTILA
Vastaa Viestiin