R.I.P. Aatu ja Benji

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Underdog
Alibin satunnaislukija
Viestit: 57
Liittynyt: Ti Joulu 30, 2014 4:21 pm

R.I.P. Aatu ja Benji

Viesti Kirjoittaja Underdog »

Liekö otollisempaa toimintaympäristöä lahjattomalle narsistille kuin eläinsuojeluyhdistys. Olen tehnyt tämän huomion ennenkin. Luulin ennen, että on vain suomalainen ilmiö, mutta tutustuttuani joihinkin eurooppalaisiin järjestöihin, on sanottava että ilmiö on pelottavan yleinen.

Tämä on Aatun ja Benjin tarina.

9. helmikuuta luin suru-uutisen: Heinolan koirapuistosta löytynyt saksanpaimenkoira - josta kerroin blogissani Eläinsuojelun pimeä puoli - on lopetettu Päijät-Hämeen eläinsuojeluyhdistyksen toimesta. Samoin Benji-niminen koira.
Satu Köngäs kirjoittaa P-HESYn kannatusjäsenten facebook-sivulla:
"Toinen koira joutui kärsimään joulukuusta lähtien olemalla häkissä jatkuvasti. Sitä ei uskallettu viedä lenkille, ainoastaan satunnaisesti tarpeilleen. Vikko viikon jälkeen se oli yksin vailla mitään kontakteja. Toinen koira oli vasta n. vuoden ikäinen, eli siitä olisi voinut tulla helposti kelpo kansalainen. Talolla ollessani olin sopinut esim. kouluttaja Tanja Karpelan kanssa, että hän hoitaisi vaikeita tapauksia, mutta syystä tai toisesta koiria ei haluta antaa hänelle koulutukseen. Phesyssä ei ole ainuttakaan ihmistä, joka ymmärtäisi tai auttaisi koiria."
Nuorten, terveiden koirien lopettaminen ilman asiantuntijan konsultaatiota on vastoin sitä mitä yleisesti pidetään eläinsuojeluna. Käytösongelmille on varmasti syy aikaisemmassa huonossa kohtelussa. Eikö eläinsuojelijoiden pitäisi auttaa eläimiä? Rahasta se ei ole tässä tapauksessa kiinni.
Koirakorjaaja Kati Rättö kertoo:
"Mä olen useaan otteeseen, suoraan ja epäsuorasti tarjonnut apuani. Jopa ilmaiseksi. Tympein vastaus oli, kun ehdotin että tulisin opettamaan eläintenhoitajille ja kaikille halukkaille talossa auttaville, kuinka koirat ihan pikkujutuilla saataisiin opettua kulkemaan vetämättä hihnassa ja vastaanottamaan ihminen rauhallisesti. että "meidän tehtävä ei ole täällä kuntouttaa koiria. On jokaisen uuden omistajan tehtävä kutsua ongelmakoirakouluttaja". No mutta hyvänen aika, eihän se palvele näitä koira parkoja jos kukaan ei halua hihnassa hilluvaa yksilöä ja uuden kodin saanti on siitä kiinni. Ei kuulemma ole mitään merkitystä uuden kodin saannille sillä. Jepjep. Mun jättämät käyntikortit oli kuulemma päätyny roskiin."
Yhdistyksen toimissa on jo pian ollut toivomisen varaa, erityisesti johtoportaan käytöksessä vapaaehtoisia ja kannatusjäseniä kohtaan. Yhdistystä arvostelleita kannatusjäseniä on jopa erotettu!
Mikäs näitä on erottaessa. Lahjoitusvaroja riittää; siitä pitää huolen paikallislehti Etelä-Suomen Sanomat, joka julkaisee yhdistyksestä vain kritiikittömiä juttuja.
Yhdistyksen toimien tutkimista vaativa adressi ei ole saanut kovin paljoa allekirjoituksia. Yksi syy lienee se, että sen jälkeen kun adressi päätyy yhdistyksen hallituksen käsiin, kenelläkään allekirjoittaneella tuskin on enää on mahdollisuutta toimia lahtelaisten löytöeläinten auttamiseksi.
Jos haluat allekirjoittaa adressin se löytyy täältä:
http://www.adressit.com/paijat-hameen_e ... tutkittava

Yhdistyksen ns. koiravastaava on Hanna Tastula, joka ei juurikaan ole koirien kanssa tekemisissä. Koirien lopetuksen väitetään olleen valvontaeläinlääkärin määräämä. Päijät-Hämeessä on kaksi valvontaeläinlääkäriä: Marika Rättö ja Kaisa Kotamäki. Heille voi lähettää palautetta:
[email protected]

Koirien kuvat: http://aijaa.com/5RzQd2
http://aijaa.com/cjyGPt
Underdog
Alibin satunnaislukija
Viestit: 57
Liittynyt: Ti Joulu 30, 2014 4:21 pm

Re: R.I.P. Aatu ja Benji

Viesti Kirjoittaja Underdog »

Samoihin aikoihin kun tuo Aatu-koira löytyi heinolalaisesta koirapuistosta, luin uutisen jonka mukaan Helsingin löytöeläintalon johtaja Anette Kare oli vienyt kiinni saamansa koiran lopetettavaksi.

Valkoinenpaimenkoira Wili oli päässyt karkuun uudelta omistajaltaan ja villiintynyt. Sellaista koiraa ei saa kiinni tavanomaisin keinoin. Anette Kare ja poliisi Johanna Toivonen (molemmat valkoinenpaimenkoiraharrastajia) olivat lyöttäytyneet etsintään apujoukoiksi ja tehneetkin ison työn. Lopulta he voittivat koiran luottamuksen ja palkaksi siitä antoivat tuhota sen. Naiset väittävät, että mukana oli myös 3-4 muuta naista.

Tämän jälkeen Kare antoi Metro-lehdelle lausunnon, jossa kertoi että koira oli parempi "päästää pois". Päästää pois!?

Eläinlääkäri Anu Konkola, joka lopetti koiran, kirjoitti todistukseen että koiran kunto (sillä oli jalassa paise) ei vaadi eutanasiaa. Eläinlääkäri ei tarkastanut onko koiralla mikrosiru, jolloin koiran omistaja olisi saatu selville.

Nämä kertomani esimerkit eivät ole poikkeuksia suomalaisessa eläinsuojelukentässä. Poikkeus on fiksusti esiintyvä, avoin ja rehellinen eläinsuojelija. En tarkoita nyt niitä lukemattomia yksityishenkilöitä, jotka toimivat vapaaehtoisina. Vaan establisoituneita eläinsuojelijoita, jotka toimivat jonkun yhdistyksen nimissä. Asioita salataan kuin politbyroossa ja teloituksia toteutetaan Berijan ripeydellä.

Suomi on viranomaisten luvattu maa, mutta täytyykö eläinsuojelijoidenkin vetäytyä aina salassapitovelvollisuuden taakse kun johokin kysymykseen haluttaisiin vastaus? Varastetun ja kadonneen eläimen kohtalo koskettaa varmasti kaikkia, jotka asiasta kuulevat.

Wilin tarina Karkurien sivustolla:

http://www.karkurit.fi/ajankohtaista/yh ... apauksesta

Ylläoleva juttu Karkurit.fi:ssä on ottanut Anette Karelle aika koville. Hän kirjoitti karkurit -facebook-ryhmässä 21.02., että karkurit.fi -sivustolle ei kannata kirjoittaa mitään. Karkurit.fi on luotettava sivusto, jossa on hakutoiminto. Kun taas sen sijaan karkurit -facebook-ryhmässä poistetaan ilmoituksia mielivaltaisesti. Siellä ei myöskään ole kuvakansioita. Aikaisemmin tässä jutussa mainittu Johanna Toivonen on yksi ryhmän ylläpitäjistä. Karen kirjoitusta hän ei nähnyt tarpeelliseksi poistaa, mutta lisäsi että "tähän ketjuun ei enää kommentteja".
Underdog
Alibin satunnaislukija
Viestit: 57
Liittynyt: Ti Joulu 30, 2014 4:21 pm

Re: R.I.P. Aatu ja Benji

Viesti Kirjoittaja Underdog »

Etlarissa oli juttu, jossa taas väläyteltiin "poliisitutkintaa". Tuntuu kuitenkin todella oudolta, että adressin perustaja ei ole antanut haastattelua. Se syö uskottavuutta sinänsä hyvältä asialta:
http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/20 ... ksi-vuotta
tohis
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 102
Liittynyt: Pe Huhti 20, 2012 9:30 am

Re: R.I.P. Aatu ja Benji

Viesti Kirjoittaja tohis »

Jos sitä uskottavuutta nyt on ollut alunperinkään....
tohis
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 102
Liittynyt: Pe Huhti 20, 2012 9:30 am

Re: R.I.P. Aatu ja Benji

Viesti Kirjoittaja tohis »

Underdog kirjoitti:Etlarissa oli juttu, jossa taas väläyteltiin "poliisitutkintaa". Tuntuu kuitenkin todella oudolta, että adressin perustaja ei ole antanut haastattelua. Se syö uskottavuutta sinänsä hyvältä asialta:
http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/20 ... ksi-vuotta
tämä lause ko uutisessa kertoo paljon asioiden oikeasta laidasta "
Minulla ei ole asiasta omakohtaista kokemusta, mutta näin minulle on kerrottu, sanoo adressin allekirjoittaja, joka halua pysyä nimettömänä."
Lumienkeli
Martin Beck
Viestit: 830
Liittynyt: To Helmi 05, 2009 6:01 pm
Paikkakunta: Hells Ladder

Re: R.I.P. Aatu ja Benji

Viesti Kirjoittaja Lumienkeli »

Underdog kirjoitti:Helsingin löytöeläintalon johtaja Anette Kare
Korjaan tämän, Kare on Helsingin Eläinsuojeluyhdistyksen koiratalon johtaja. Helsingin Eläinsuojeluyhdistys (toimipaikkana erillinen kissatalo Itä-Pakilassa) ei toimi myöskään talteenottopaikkana löytöeläimille, vaan löytöeläimistä vastaa Viikin Löytöeläintalo. Viikistä eläimiä myydään uuteen kotiin, palautetaan omistajalle tai lähetetään eteenpäin Hesyyn.
Underdog
Alibin satunnaislukija
Viestit: 57
Liittynyt: Ti Joulu 30, 2014 4:21 pm

Re: R.I.P. Aatu ja Benji

Viesti Kirjoittaja Underdog »

Underdog kirjoitti:Samoihin aikoihin kun tuo Aatu-koira löytyi heinolalaisesta koirapuistosta, luin uutisen jonka mukaan Helsingin löytöeläintalon johtaja Anette Kare oli vienyt kiinni saamansa koiran lopetettavaksi.../...

Eläinlääkäri Anu Konkola, joka lopetti koiran, kirjoitti todistukseen että koiran kunto (sillä oli jalassa paise) ei vaadi eutanasiaa. Eläinlääkäri ei tarkastanut onko koiralla mikrosiru, jolloin koiran omistaja olisi saatu selville.
Joka tapauksessa tuo koiratalon johtaja siis teki näin. Koirataloonko ei viedä löytökoiria? Onko Viikin löytöeläintalo eri juttu kuin ns. koiratalo?
Lumienkeli
Martin Beck
Viestit: 830
Liittynyt: To Helmi 05, 2009 6:01 pm
Paikkakunta: Hells Ladder

Re: R.I.P. Aatu ja Benji

Viesti Kirjoittaja Lumienkeli »

Underdog kirjoitti: Joka tapauksessa tuo koiratalon johtaja siis teki näin. Koirataloonko ei viedä löytökoiria? Onko Viikin löytöeläintalo eri juttu kuin ns. koiratalo?
Oikeilla jäljillä, on eri juttu. Viikin löytöeläintalo on se, jonne ensisijaisesti toimitetaan löytyneet. Viikki vastaa kunnallisista löytöeläimistä. Sieltä sitten sijoitetaan, palautetaan, lopetetaan tai toimitetaan edelleen mm. Hesyn koirataloon. Viikissä siis on tilat sekä kissoille, koirille ja eksoottisille ja heitä koskee tämä 15 vrk eläimen hoitaminen ja odottaminen, löytyykö omistajaa. Hesyssä koirat ovat omassa talossaan, jonne ei voi viedä eläimiä suoraan, vaan asiasta on sovittava ja neuvoteltava johtajan, eli juurikin tämän Kareen kanssa. Sitä en tarkalleen tiedä, miten paljon Kare ja Viikki tekevät yhteistyötä esim. juuri mainitsemasi kaltaisten tapausten kanssa. Esimerkiksi jo lähtökohdiltaan kodittomaksi jäävä/tiedettävä koira saattaa päätyä suoraan Kareen hoiviin (jos omistaja on kyvytön hoitamaan, joutuu vankilaan tms.)

Täsmennyksenä vielä, että Hesy eli Helsingin eläinsuojeluyhdistys on nimenomaan yhdistys eläinsuojeluun, eikä se toimi suoraan vastaanottopaikkana muuta kuin Siuntion löytöeläimille (poislukien koirat.....).
Underdog
Alibin satunnaislukija
Viestit: 57
Liittynyt: Ti Joulu 30, 2014 4:21 pm

Re: R.I.P. Aatu ja Benji

Viesti Kirjoittaja Underdog »

Lumienkeli: kiitos tiedosta!
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11386
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: R.I.P. Aatu ja Benji

Viesti Kirjoittaja URSA »

Underdog kirjoitti:Samoihin aikoihin kun tuo Aatu-koira löytyi heinolalaisesta koirapuistosta, luin uutisen jonka mukaan Helsingin löytöeläintalon johtaja Anette Kare oli vienyt kiinni saamansa koiran lopetettavaksi.

Valkoinenpaimenkoira Wili oli päässyt karkuun uudelta omistajaltaan ja villiintynyt. Sellaista koiraa ei saa kiinni tavanomaisin keinoin. Anette Kare ja poliisi Johanna Toivonen (molemmat valkoinenpaimenkoiraharrastajia) olivat lyöttäytyneet etsintään apujoukoiksi ja tehneetkin ison työn. Lopulta he voittivat koiran luottamuksen ja palkaksi siitä antoivat tuhota sen. Naiset väittävät, että mukana oli myös 3-4 muuta naista.
Oliko tässä puhe tästä koirasta?
http://www.metro.fi/uutiset/a1387806304780
Heinäkuussa karannutta koiraa jahdataan kuumeisesti pitkin Uuttamaata

Heinäkuun alussa pääkaupunkiseudulla omistajaltaan karannutta valkoistapaimenkoiraa on etsitty kuumeisesti pitkin Uuttamaatta tällä viikolla.

Erikoinen etsintäoperaatio sai alkunsa viime viikonloppuna, kun italialaisilta koiranäyttelyvierailta pääsi Hyvinkäällä karkuun samanrotuinen koira. Tämä karkulainen löytyi nopeasti, mutta samaan aikaan ihmisiltä alkoi tulla näköhavaintoja karanneesta koirasta, joka sekin oli valkoinenpaimenkoira.

Vantaan Ilolassa liikkunut karkulainen oli kadonnut jo 4. heinäkuuta. Tällä viikolla se on oleillut Tattarisuon alueella Malmilla, Tuusulan Riihikalliossa ja Hyrylässä sekä Sipoon Talmassa.

Valkoisiapaimenkoiria harrastava Anette Kare on organisoinut etsintäryhmän toimintaa.

"Olen itse ollut joka yö etsimässä koiraa. Viime yönä kello 4–5 aikaan koirasta saatiin näköhavainto Järvenpään suunnasta", Kare kertoo.

Kareen mukaan koira tulee etsijöitä lähelle, mutta sen kiinni saaminen on haastavaa. Koira on pitkän karkumatkansa aikana villiintynyt. Lisäksi vuoden ikäinen nuori koira on hyvin arka.

"Olemme päässeet jo monta kertaa sitä lähelle. Se on esimerkiksi tullut haistelemaan päätäni, kun makasin maassa. Ehdin jo ajatella, että nyt sain sen, mutta samaan aikaan metsätiellä käveli teinipoika, joka vahingossa säikytti koiran pois."

Kareen mukaan etsintäseutujen asukkaat ja toimijat ovat seuranneet avuliaina koiran kiinniottoyrityksiä.

"Esimerkiksi Talmassa sijaitsevassa teollisuuskiinteistössä työskennelleet kaksi miestä ryhtyivät grillaamaan makkaraa, jotta haju houkuttelisi koiran paikalle", kertoo Kare.

Etsijät pääsevät kyllä tavan takaa koiraa lähelle, mutta arkana se ei anna ottaa kiinni. Operaatiossa toimitaan erittäin hienovaraisesti ja koiraa lukien.

"Olen päättänyt, että kyllä minä sen vielä nappaan", Kare vakuuttaa.

Ensi yönä Kare on jälleen tien päällä koirajahdissa.

Anette Kare muistuttaa, että koiraan ei saa ottaa minkäänlaista kontaktia, vaikka koiran näkisikin.

"Se on niin villiintynyt ja arka, että sitä ei saa lähestyä, eikä kutsua. Parasta on ilmoittaa esimerkiksi minulle, missä on koiran nähnyt."

Valkoinenpaimenkoira muistuttaa saksanpaimenkoiraa, mutta on nimensä mukaisesti väriltään valkoinen ja hieman kookkaampi.
Vaikka koira oli fyysisesti terve, villiintyneelle eläimelle tuottaa valtavaa stressiä jäädä kiinni, ja joutua takaisin lemmikin asemaan. Tämä koira oli ollut karussa useita kuukausia, ja sen olemassaolo selvisi koiraharrastajille täysin sattumalta. Koska koirasta oli tullut yhden viikon aikana havaintoja noin laajalta alueelta, se voi tarkoittaa ainoastaan sitä, että se säikähteli jatkuvasti ja juoksi pakoon melkein vuorokauden ympäri. Mielestäni olisi ollut rääkkäystä yrittää kesyttää noin pelokasta koiraa.

Onneksi Suomessa ei ole kulkukoiria, eikä tule olemaan tällaisten muiden karkulaisia pyydystävien koiraharrastajien ansiosta.
Underdog
Alibin satunnaislukija
Viestit: 57
Liittynyt: Ti Joulu 30, 2014 4:21 pm

Re: R.I.P. Aatu ja Benji

Viesti Kirjoittaja Underdog »

Mistähän URSA on "tietonsa" saanut. Koira voi pelästyessään joutua paniikkiin. Itse kutsun sitä psykoosiksi. Yleensä heti kun se saadaan kiinni, se tajuaa että ihminen ei olekaan vihollinen.

Karkurit.fi-sivuilla on laajempi kuvaus aiheesta: http://www.karkurit.fi/etsintaohjeet

Itse olen nähnyt kaksi tapausta. Molemmissa koira "palautui" lemmikiksi kun se oli saatu kiinni. Toisen näin juoksevan vapaana omistajan kanssa ulkoillessa kuukauden sisällä kiinni saamisesta. Ja molemmat olivat karussa pitkään, tuo äsken mainitsemani kuukauden, toinenkin viikon tai kaksi. Ja ne pyydystettiin toinen loukulla, toinen huumaamalla. Eli ei helpompia tapauksia kuin Wili.
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11386
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: R.I.P. Aatu ja Benji

Viesti Kirjoittaja URSA »

Kaikki koirat eivät valitettavasti toivu villiintymisestä, vaikka niitä yritettäisiin auttaa. Asiaan voi vaikuttaa, jos koira on ollut arka jo ennen karkaamista, ja sillä on ollut huonoja kokemuksia ihmisistä. Koiran sosiaalistaminen on myös voinut epäonnistua pentuaikana. Karanneen koiran paniikki on täysin eri asia kuin villiintyminen.

Maissa joissa elää kulkukoiria, ihmiset todella pelkäävät niitä; http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/arti ... i-/2247120
Koira on sellainen eläin, että jollei sitä sosiaalisteta nuorena ihmisten parissa elämiseen, se voi villiintyä nopeasti ja olla silloin vaarallinen.
Underdog
Alibin satunnaislukija
Viestit: 57
Liittynyt: Ti Joulu 30, 2014 4:21 pm

Re: R.I.P. Aatu ja Benji

Viesti Kirjoittaja Underdog »

Väität siis kennelissä kasvanutta koiraa villiintyneeksi? Älä naurata.
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11386
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: R.I.P. Aatu ja Benji

Viesti Kirjoittaja URSA »

Underdog kirjoitti:Väität siis kennelissä kasvanutta koiraa villiintyneeksi? Älä naurata.
Karkumatkalla villiintyneeksi. Tuo koira on voinut olla arka ja pelokas jo ennen karkumatkaa, ja silloin se on villiintynyt tavallista nopeammin. (Kirjoitin tässä yhdeydessä kulkukoirista ainoastaan sen takia, kuinka hyvä juttu se on, ettei Suomessa ole kulkukoiria kuten vaikka itärajan takana. Jos tuota koiraa ei olisi saatu kiinni, siitä olisi vähitellen tullut kulkukoira.) Lainaamassani uutisessakin villiintyneellä tarkoitetaan sitä, ettei koira ole alkanut rauhoittumaan tavalliseen tapaan jäätyään kiinni, vaan on kokenut tilanteen ahdistavana ja stressaavana, kuten villieläin.
Underdog
Alibin satunnaislukija
Viestit: 57
Liittynyt: Ti Joulu 30, 2014 4:21 pm

Re: R.I.P. Aatu ja Benji

Viesti Kirjoittaja Underdog »

Joo. Tapauksen uutisointi on ollut kokonaan Karen antamien "tietojen" varassa. Ehkä koira olisi rauhoittunut, jos olisi päässyt tapaamaan omistajansa, ts. jos Karella ja hänen poliisiystävällään ei olisi ollut niin kiire saada sitä hengiltä.
Vastaa Viestiin