Telkusta: Voiko rikollisen parantaa?

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7420
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Telkusta: Voiko rikollisen parantaa?

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

fbiagentti kirjoitti: Rikoksen uusiminen Suomessa tavallisinta Pohjoismaista
Melkein joka kolmas tuomittu uusii rikoksen Suomessa, selviää yhteispohjoismaisesta tutkimuksesta. Puolet vankilasta vapautuneista uusijoista syyllistyi rikokseen neljässä kuukaudessa vapautumisesta.

Yhdyskuntapalvelukseen joutuneet eivät uusineet rikosta niin tiheästi kuin vankilassa olleet. Pohjoismaille yhteistä oli se, että nuorimmat syyllistyivät rikoksen uusimiseen eniten.

http://yle.fi/uutiset/rikoksen_uusimine ... ta/6155063

Sekä Ruotsissa, että Norjassa on kovemmat tuomiot ihmisen henkeen ja terveyteen koskevissa rikoksissa esim.murhissa.
Nämä "nuorimmat" saavat niitä nollatuomioita, joita ei edes voi pitää rangaistuksina. Yleensä ei tule linnaakaan törkeistä rikoksista.

Kyllähän Suomessa pitäisi ottaa oppia Ruotsista ja Norjasta. Ei ole minkään maan oikeustajun mukaista, että hakkaat tahallisesti jonkun invalidiksi ja selviät siitä ehdollisella tuomiolla.
holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7420
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Telkusta: Voiko rikollisen parantaa?

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

Jos tuosta ohjelmasta vielä jotakin sanoo, niin kyllä se kaikki lähtee lopulta omasta itsestä eli haluaako olla vankilakierteessä koko elämänsä vai vapaalla jalalla.
CCC
Neuvoja-Jack
Viestit: 578
Liittynyt: La Loka 27, 2007 12:11 pm

Re: Telkusta: Voiko rikollisen parantaa?

Viesti Kirjoittaja CCC »

Väkivaltarikollisille nappi otsaan ja hyysärit Siperiaan hiilikaivoksille - sillähän se loppuu.

Ohjelma alkoi hyvin ja oli lopulta paskainen riman alitus, kun murhamiehet pääsi mokeltamaan ja viharäppäämmään!
Ammun ensin ja kysyn vasta sitten ;)

Ammattiväittelijän toteuttama kylmänviileä ja nopea perusneuvostoliittolainen pikakyykytys: http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php?p=276372#p276372

"Onnistuu usein, kun vastassa amatööriräksyttäjä"
Avatar
maija turjukka
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4942
Liittynyt: Ke Heinä 25, 2007 8:58 pm

Re: Telkusta: Voiko rikollisen parantaa?

Viesti Kirjoittaja maija turjukka »

holmesin haamu kirjoitti:Tuli kateltua tuo A2-ohjelma.

Parhaiten ohjelman kontrasti tuli esiin näiden kahden elinkautisvangin eli Eikka Lehtosaaren ja D.S.G:n tyypin kautta. Siinä missä toisella oli mielekästä tekemistä, samantyylisiä kavereita ja selkeä harkittu suunta mitä tekee jatkossa, ettei joudu linnaan, niin toisella oli ainoastaan sellainen asenne, että heti jos pääsee ulos niin ei kovin kauan mene uusiin hölmöilyihin.

Ei tarvitse myöskään ihmetellä sitäkään, että miksi Heikki Lampela toimii huipputason juristina. Tuon esityksen jälkeen kuka tahansa palkkaisi tälläisen miehen, joka uskoo pohjimmiltaan ihmisen hyvyyteen ja ei halua tuomita ketään.
Jepjep, sama täällä.

Eipä juuri houkutellut tutustumaan ainakaan Lehtosaareen paremmin. Mies ei edelleenkään ota mitään vastuuta tekemisistään vaan syyttää yhteiskuntaa kaikesta :evil:

Lampelan pisteet menivät jo silloin, kun osallistui siihen tv-hömppäsarjaan. Eikö tässä maassa todellakaan ole muita juristeja, joita YLE voisi ohjelmiinsa pyytää?
-Suru on hinta, jonka maksamme rakkaudesta.-
Nimby
Olivia Benson
Viestit: 726
Liittynyt: Pe Elo 17, 2012 9:50 pm

Re: Telkusta: Voiko rikollisen parantaa?

Viesti Kirjoittaja Nimby »

Suomihan voi vapaasti ottaa mallia norjalaisesta vankeinhoidosta, kun ei kotimainen koppihoito näytä toimivan.

Euroopan tehokkain vankila: http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art- ... 19752.html

"-Uskomme, että vankien kuntouttaminen on aloitettava heti ensimmäisenä (vankeus)päivänä. Kaikki tietävät, että vapautuessaan vangistakin tulee jonkun naapuri, kertoo Norjan oikeusministeri Kristin Bergersen BBC:lle".

Toinen esimerkki Halden:

Norway Builds the World's Most Humane Prison
http://content.time.com/time/magazine/a ... tml?hpt=T2
ViperFace
Martin Riggs
Viestit: 634
Liittynyt: Ma Tammi 20, 2014 1:33 pm

Re: Telkusta: Voiko rikollisen parantaa?

Viesti Kirjoittaja ViperFace »

holmesin haamu kirjoitti: Pitää huomioida, että nuo ovat niitä äärimaita. Jos halutaan järjellisiä rangaistuksia, niin ei tietenkään heti mennä apinoidaan Yhdysvaltoja tai Indonesiaa. Nuo huumeiden salakuljettajien tuomiot olivat täysin typeriä, kun ottaa huomioon rikosten tason. Toisaalta Suomessakin saa huumeiden salakuljetuksesta helpommin kovemman tuomion kuin henkirikoksista.

Suomessa on lukuisia esimerkkejä siitä, että miten on saanut todella törkeistä rikoksista nollatuomioita, paljousalennuksia, tuomioiden puolittamisia, avovankilaa jne. Vaarallisia rikollisia päästetään vapaaksi, vaikka rikosten uusiutumisriski tiedetään... Kyse ei ole edes mistään vahingosta, vaan yleisestä maan tavasta oikeuslaitoksessa.
Tarkoitin vaan sitä, että kansa näyttää aina vaativan lisää rankkua vaikka maassa olisi jo kansainvälisesti vertaillen korkeat rangaistukset ja sitä kansan tahtoa ei ihan loppuun asti voi noudattaa, tai ajaudutaan ihmisoikeuksien kannalta ongelmalliseen tilanteeseen. Kyllä täällä ehdottomasti olisi syytä tarkastaa rangaistuksia ylöspäin joissain tapauksissa. Esim. tuo kolmen jannun pitkäaikainen lasten hyväksikäyttö + kidutus ja silmän päästä kaivamistapaus on tuomittu aivan reisille, mutta en kategorisesti lähtisi minimirangaistuksia muuttamaan. Luulisin täälläkin olevan käytössä, jonkinlainen ohjeellinen suositus tuomareille. Ainakin jenkeissä on ns. presumptive sentence- ohjeistus käytössä, josta tuomari saa kuitenkin poiketa ylös tai alas kokonaisuutta arvioidessaan. Jos täällä tuollainen ohjeistus on käytössä, niin eduskunta voisi päättää siitä, miltä tasolta ns. perusmuotoisia tekoja lähdetään lähtökohtaisesti tuomitsemaan, ja mitä se perusmuotoinen teko pitää sisällään. Muutenhan nuo tuomarit aina seuraa vaan sitä keskiarvoa, eivätkä pysty huomioimaan lieventäviä tai vakavoittavia seikkoja kun jutut on monesti salaisia.
fbiagentti
Sofia Karppi
Viestit: 418
Liittynyt: Su Joulu 21, 2014 7:35 pm

Re: Telkusta: Voiko rikollisen parantaa?

Viesti Kirjoittaja fbiagentti »

Suomessa syyllistytään asukaslukuun suhteutettuna kaksi kertaa useammin henkirikoksiin kuin kovempien tuomioiden Englannissa, että se siitä turvallisesta yhteiskunnasta.

http://www.civitas.org.uk/crime/crime_s ... an2012.pdf
fbiagentti
Sofia Karppi
Viestit: 418
Liittynyt: Su Joulu 21, 2014 7:35 pm

Re: Telkusta: Voiko rikollisen parantaa?

Viesti Kirjoittaja fbiagentti »

Sinänsä huvitti tuossa ohjelmassa kun tuo "Ällä" meuhkasi kuinka moraalitonta ja paheksuttavaa on naisiin ja lapsiin kohdistuva väkivalta ja bändikaveri ja bändin keulakuva lusii elinkautista raasta nuoren tytön murhasta. Ihmettelen myös miten Eikka viitsii istua vierekkäin samassa studiossa naisen murhaajan kanssa, onko tiili tasoittanut mielen? :roll:
fbiagentti
Sofia Karppi
Viestit: 418
Liittynyt: Su Joulu 21, 2014 7:35 pm

Re: Telkusta: Voiko rikollisen parantaa?

Viesti Kirjoittaja fbiagentti »

Tuosta USA;sta sen verran, että siellä rikosten uusimisprosenttiin vaikuttaa suurimmalta osin se, että siellä ei panosteta vankien sopeuttamiseen siviliin tuomioiden aikana. On USA;ssa herätty tähän ja parannusta on monissa osavaltioissa asioissa, mutta lapsenkengissä verrattuna esim. Eurooppaan. Ei ole mitenkään järkevää vertailla USA;ta ja Suomea rikollisuuden ja uusimisprosenttien kautta. Ei USA;ssa raakoihin väkivaltatekoihin syyllistyneet uusi rikoksiaan, aivan absurdiajatus, että elinkautista ilman ehdonalaisen mahdollisuutta tai kuolemansellissä lusiva jatkaisi siviilissä rikoskierrettään :roll:

Yksi mikä Yhdysvalloissa vaikuttaa myös rikosten määrään on se, että maa on niin suuri, jolloin yhdelle tekijälle (sarjaraiskaaja-murhaaja) ehtii usein kertymään tolkuton määrä uhreja, ennen kuin hän jää kiinni. Eihän Suomessa ole samanlaista perseeseen raiskaamiskulttuuriakaan kuin USA;ssa, jossa kai jotain 75% vangeista on tuupattu jossain vaiheessa tuomiota, ihan eri kulttuurit ja maat. Järkevintä on vertailla samankaltaisia maita, kuten Suomea muihin Pohjoismaihin.
fbiagentti
Sofia Karppi
Viestit: 418
Liittynyt: Su Joulu 21, 2014 7:35 pm

Re: Telkusta: Voiko rikollisen parantaa?

Viesti Kirjoittaja fbiagentti »

Mitä kansan mielipiteen huomioon ottamiseen tulee, niin totta kai kansan mielipide täytyy ottaa huomioon, mehän elämme parlamentaarisessa demokratiassa ja valitsemme itsellemme edustajat eduskuntaan, joka päättää minkälaisia lakeja maassamme on, kansanedustajat edustavat kansan ääntä.

Tämän tuomarin kommentti on täyttä arrogantismia, että ei kansa tiedä parastaan, kansanedustajat päättäkööt itse omien mielipiteidensä perusteella, sillä he ovat viisaampia kuin kansa. Ei oikeuslaitoksen virkamiehet päätä minkälaisia lakeja Suomessa säädetään, sen päättää viime hetkessä kansa, jonka enemmistön mukaan eduskunta tekee päätöksiä, tai ainakin näin sen täytyisi parlamentaarisisessa demokratiassa tapahtua.
ViperFace
Martin Riggs
Viestit: 634
Liittynyt: Ma Tammi 20, 2014 1:33 pm

Re: Telkusta: Voiko rikollisen parantaa?

Viesti Kirjoittaja ViperFace »

fbiagentti kirjoitti:
Yksi mikä Yhdysvalloissa vaikuttaa myös rikosten määrään on se, että maa on niin suuri, jolloin yhdelle tekijälle (sarjaraiskaaja-murhaaja) ehtii usein kertymään tolkuton määrä uhreja, ennen kuin hän jää kiinni.
Muuten hyvin samaa mieltä, mutta ylläolevaan en täysin usko. Paatuneet sarjaraiskaajat/murhaajat on loppupeleissä äärimmäisen harvinaisia tapauksia. Jenkeissä media vaan on onnistunut paisuttelemaan pelkoa tästäkin. Jokin ongelma siinä maassa on rangaistusten ja etenkin seksuaalisuuteen liittyvien asioiden kanssa. Kuvaavaa on, että 19v jantteri, jolla on suhde 15v tyttöön laitetaan julkiseen seksuaalirokollisten rekisteriin loppuiäkseen samalla samalla tavalla kuin Jammu- tyyppinen oikeasti sairas tapaus, eikä siellä kansa erottele, miksi joku ko. listalla on.

Toisekseen mietityttää, että missä laajudessa kansan mielipidettä kannattaa huomioida. Esson baarin kriminologit eivät ole alan asiantuntijoita. Pitäisikö kansan mielipide huomioida myös esim. aivokirurgisissa leikkauksissa, ei tietenkään. Oma ideaali yhteiskunta olisi jonkinlainen teknokratian ja demokration liitto. Tavan kansalla on monesti vahvoja mielipiteitä, mutta aivan liian vähän tietämystä asioista. Jos lapsi haluaa syödä kerralla kilon karkkia, niin se ei tarkoita että se olisi lapselle hyväksi.
fbiagentti
Sofia Karppi
Viestit: 418
Liittynyt: Su Joulu 21, 2014 7:35 pm

Re: Telkusta: Voiko rikollisen parantaa?

Viesti Kirjoittaja fbiagentti »

[quote="ViperFace"]Esson baarin kriminologit eivät ole alan asiantuntijoita./quote]

Esson baarin väki ei ole myöskään asiantuntijoita verotuksessa jne. En todellakaan haluaisi elää sellaisessa yhteiskunnassa, missä pieni piiri, jonka olisi valinnut vaikka Esson pääjohtaja päättäisi asioistamme mm. millaisia lakeja meille hyväksytään. Tälläisen ryhmän päätöshän edustaisi ryhmän tai vaikka Esson pääjohtajan intressejä.
ViperFace
Martin Riggs
Viestit: 634
Liittynyt: Ma Tammi 20, 2014 1:33 pm

Re: Telkusta: Voiko rikollisen parantaa?

Viesti Kirjoittaja ViperFace »

fbiagentti kirjoitti:
ViperFace kirjoitti:Esson baarin kriminologit eivät ole alan asiantuntijoita./quote]

Esson baarin väki ei ole myöskään asiantuntijoita verotuksessa jne. En todellakaan haluaisi elää sellaisessa yhteiskunnassa, missä pieni piiri, jonka olisi valinnut vaikka Esson pääjohtaja päättäisi asioistamme mm. millaisia lakeja meille hyväksytään. Tälläisen ryhmän päätöshän edustaisi ryhmän tai vaikka Esson pääjohtajan intressejä.
Siksi haluaisinkin säilyttää demokratian, mutta tuoda siihen rinnalle asiantuntijavaltaa. En tosin ole kovin paljon miettinyt miten tämän voisi käytännössä toteuttaa. Se mikä minua kiinnostaa, on se että asiantuntijoita kuunnellaan. Valitettavaa on, että suomessa on meidän koulutustasoon nähden laittoman suuri joukko ihmisiä, jotka ei ymmärä mitä tieteellinen tutkimus on. Tutkimustulokset ja asiantuntijoiden suositukset lytätään vaan siksi, että ne ei satu sopimaan omaan maailmankuvaan. Luullaan, että parturikampaajan koulutus antaa edellytkset arvostella pitkän uran tehneitä tutkijoita ja heidän tuloksiaan. Näin kärjistetysti sanottuna kansa on liian tyhmää päättääkseen monimutkaisista ja tunteita herättävistä asioista täysin itsenäisesti ja viisaasti.
fbiagentti
Sofia Karppi
Viestit: 418
Liittynyt: Su Joulu 21, 2014 7:35 pm

Re: Telkusta: Voiko rikollisen parantaa?

Viesti Kirjoittaja fbiagentti »

ViperFace kirjoitti:. Näin kärjistetysti sanottuna kansa on liian tyhmää päättääkseen monimutkaisista ja tunteita herättävistä asioista täysin itsenäisesti ja viisaasti.
Eli minä tiedän paremmin mikä on sinulle parhaaksi, sinä olet liian typerä käsittämään omasta parastasi? :roll: :mrgreen:
ViperFace
Martin Riggs
Viestit: 634
Liittynyt: Ma Tammi 20, 2014 1:33 pm

Re: Telkusta: Voiko rikollisen parantaa?

Viesti Kirjoittaja ViperFace »

fbiagentti kirjoitti:
ViperFace kirjoitti:. Näin kärjistetysti sanottuna kansa on liian tyhmää päättääkseen monimutkaisista ja tunteita herättävistä asioista täysin itsenäisesti ja viisaasti.
Eli minä tiedän paremmin mikä on sinulle parhaaksi, sinä olet liian typerä käsittämään omasta parastasi? :roll: :mrgreen:
No todennäköisesti sinulla on jotain sellaista ammatitaitoa, jota minulla ei ole ja mihin liittyvissä kysymyksissä minun kannattaisi mielummin kuunnella sinua kuin omaa perstuntumaani. Suurin osa meistä ei ole asiantuntija kuin hyvin kapealla sektorilla vaikka meillä onkin vahvoja mielipiteitä siitä miten asiat pitäisi tehdä. Mun mielestä hommat pitäisi hoitaa niin, että lain esivalmistelut tapahtuu asiantuntijoiden toimesta ja päätös lain hyväksymisestä menee demokraattisen äänestyksen kautta.
Vastaa Viestiin