Näin karua on uudessa Saramäen vankilassa!

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

CJS
Harjunpää
Viestit: 327
Liittynyt: Ke Heinä 25, 2007 12:19 pm

Re: Näin karua on uudessa Saramäen vankilassa!

Viesti Kirjoittaja CJS »

Musta Nuoli kirjoitti:Nurmén pääsee kaakeloituun vesivessaan kellon ympäri. Sellin varustukseen kuuluu myös oma suihku. Ja muita mukavuuksia: Taulutelevisio, jossa on digiboksi ja dvd-soitin. Radio. Elektroninen taulu, jolla vartijaan saa yhteyden vain nappia painamalla. ... Vangit saavat puhua kymmenen minuutin puhelun viisi kertaa viikossa. ... Soittaminen on kallista. Mulla kuluu puheluihin 200 euroa kuukaudessa, Nurmén laskee.
Näitä vankilan varustetasoja kun pohtii, niin on syytä huomioida myös että vankila on joidenkin rikoksiin syyllistymättömien ihmisten työpaikka sekä joitain muita seikkoja.

Vessa edesauttaa sitä, että paska ehkä haisee henkilökunnan neniin hiukkasen vähemmän, sitä on ovenkahvoissa hiukkasen vähemmän ja sitä lentää hiukkasen vähemmän. Suihku voi parantaa hygienian tasoa hieman, mistä voi olla iloa henkilökunnallekin. Lisäksi se helpottaa valvontatehtäviä yhteisten suihkujen ja suihkuaikojen puuttuessa.

Lisäksi suihkuissa on vankien turvallisuuteen liittyvä kysymys. Jos nyt jätetään pahin lastenmurhaajakasti pois, niin moniko on sitä mieltä, että _kaikkien_ vankilaan joutuvien tulisi saada turpaan, joutua raiskatuksi jne.? Etenkin kun ne hakkaajat ja raiskaajat eivät itse kuitenkaan ole niitä kaikkein puhtoisimpia tyyppejä.

Elektroninen yhteys vartijaan on melko pieni, jos ei olematon, mukavuus. Nyt en ole ihan selvillä kuuluuko siihen oikein puheyhteyskin. Jos ei, niin vangin kannalta on aika lailla sama missä valo syttyy (oven ulkopuolella vai valvomossa) vai kolahtaako läppä, mutta henkilökunnan työtä helpottaa, jos tiedot saadaan suoraan vahtikoppiin. Jos sellin ja valvomon välillä olisi oikein puheyhteys, niin se varsinkin helpottaa henkilökunnan työtä (saadaan selville heti rutiseeko vanki asiasta vai asiatta). Elektroninen yhteys vartijaan - oli tämä yhteys kuinka hieno tahansa - ei ole mikään huonepalvelu sen enempää kuin vanhojen talojen mekaaniset läpätkään (tuskin edes nykyaikana paljoa kalliimpikaan). Rotta voi varmasti painella kutsunamikkaa sydämensä kyllyydestä, mutta tulos on varmasti päinvastainen kuin jyrsijöiden ruoka-automaateissa: namia tulee sitä vähemmän mitä enemmän nappulaa naksuttelee.

Viihdekeskus (telkkari,dvd jne.) tietysti tuottaa yhteiskunnalle kustannuksia sen sijaan että vanki kustantaisi sen itse. Tosin nyt henkilökunta säästyy televisioiden yms. ennakkotarkastamiselta, mikä vie aikaa (eli rahaa). Jos vangeilta puolestaan kiellettäisiin nämä laitteet kokonaan, niin voi vain miettiä kuinka monta vartijaa, psykologia ja poliisia tarvittaisiin lisää pitämään yllä talon sisäistä, vankien päiden sisäistä ja muurien ulkopuolista järjestystä.

Jos nyt oletetaan, että tuollainen viihdekeskus maksaa vaikka 700 euroa ja sellainen on hankittu jokaiselle vankipaikalle (350) ja kovan kulutuksen ja normaalin elektroniikan nopean vanhenemisen vuoksi 20% niistä uusitaan vuosittain. Kymmenen vuoden ajanjaksolla kustannukset ovat 73 500 euroa vuodessa eli 210 euroa vankipaikkaa kohden vuodessa. Samalla hintaa saisi 2,1 vartijaa vuodessa (á 35 000 euroa / vuosi). Jos televisioita ei olisi, tarvittaisiin luultavasti rutkasti enemmän kuin 2,1 vartijaa... Tietysti vangeilta voitaisiin periä jokin tv-maksu, mutta ei tässä ole kovin suuresta yhteiskunnan varojen tuhlauksesta kuitenkaan kysymys (vaikka setti olisi kalliimpikin).

Puhelut maksetaan vankilassa pääosin itse. Jos rosvo on vallan varaton, niin ei yhteiskunta kovin isoja puhelinrahoja kustanna. Puhelinkoneen kustannukset valtio käsittääkseni vetää välistä puhelujen hinnassa ja vaikkei vetäisikään, niin muutaman puhelimen kustannuksilla ei saataisi palkattua edes 0,1 psykologia tai 0,2 vartijaa hoitelemaan puuttuvien puhelimien aiheuttamia ongelmia. Yhteydenpitoon kuuluu myös se puoli, että vankien omaisilla voi ehkä kuitenkin ajatella olevan joitain oikeuksia olla yhteydessä vankiin. Hehän eivät kuitenkaan ole aina rikollisia. Tietysti on eri asia kuka haluaa johonkin polttomurhaajaan pitää yhtään mitään yhteyttä oli tämä perhettä tai ei, mutta on vankiloissa muitakin (enemmistö).

Vankilan olot eivät siis vaikuta vain vankien elämään, vaan siellä ollaan myös töissä. Lisäksi se mikä vaikuttaa vankien elämään, vaikuttaa ulospääsyn jälkeen muihinkin. Jos siellä istuttaisiin pimeässä kopissa omassa paskassa vesileivällä, niin harvapa haluaisi sellaisissa oloissa käkkineeseen rottaan kadulla törmätä. Tulisi lisää surevia omaisia ja muita vahinkoa kärsiviä. Vankilan yleisestävä vaikutus on oloista riippumatta silti heikko eritoten vakavimpien ja kaikenlaisten ekspressiivisten rikosten kohdalla (esim. Venäjä), joten sekään ei puolla huonontamista.
Mike Manner
Jessica Fletcher
Viestit: 3149
Liittynyt: Ke Touko 28, 2008 10:37 am

Viesti Kirjoittaja Mike Manner »

Bombay kirjoitti:
Kalessin kirjoitti:kyllä mua hiukan syö, että kaverilla on samanlaiset oltavat kuin mulla ja mä sentään käyn töissä ja maksan veroa...prkl... :evil:
Noh, sinulla on vapaus päättää missä töissä käyt ja käytkö :) En minä vaihtaisi vapauttani taulultelkkariin.
Niin, no... En minäkään ihan tuossa suhteessa, mutta jos sais keploteltua jostain esim. 50k. kuprun ja tietäis istuvansa jostain 3,5v. tuomiosta puolet, niin tuollaisessa kopissa vois istua omasta halustaan eristyksissä koko ajan lukien ja opiskellen tulevaa vapautta silmällä pitäen... Jos vaihtoehtona olis esim. Mikkelin vankilan olot, niin se ei enää houkuttaisi "ihan niin paljoa"...

EDIT -
Jäi sanomatta, että mielestäni CJS pohti tuossa ylempänä todella hyvin tuota koko settiä! Pisteet sinne :)
"Mä olen sitä mieltä, et jos 5 senttiä on liikaa OMASTA viestistä Minfoon, kannattaa harkita poistumista kokonaan. Perusteena se, että "harrastuneisuus" palstalle, ei ole likimainkaan riittävä!" -John Doe
loneliness
Jessica Fletcher
Viestit: 3206
Liittynyt: Ti Kesä 03, 2008 12:30 am

Viesti Kirjoittaja loneliness »

Vangeilla on säännöllisemmät ja runsaammat sapuskat kuin itselläni tällä hetkellä, mutta ei kai vangeilla sentään läppäriä valtion puolesta ole niinkuin mulla:) Myös naapurit voivat olla Saramäessä vähän kiivaampia, kuin täällä vapaalla.
Paavo Arhinmäki on äijä!
pikkunen
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 107
Liittynyt: La Heinä 21, 2007 4:24 pm
Paikkakunta: Pääkaupunki

Viesti Kirjoittaja pikkunen »

Oliskohan kannattanut tapot jättää tekemättä niin ei tarvitseisi ulkoilla "korkeasaaressa". :lol:
Judge Dredd
Hetty Wainthropp
Viestit: 481
Liittynyt: Ma Kesä 23, 2008 9:14 pm

Viesti Kirjoittaja Judge Dredd »

Lievimmästäkin rikoksesta pitäisi pasauttaa kemmenen vuoden tuomio ja vankiloiden pitäisi olla niin pelottavia paikkoja, että paatuneimmatkin rikolliset mieluummin ampuisivat itsensä piiritystilanteissa kuin menisivät kaltereiden taakse. Nykyään vankiloiden olot ja tuomioiden kovuus on tehty rikollisten ehdoilla.
On vaikea katsoa, kun Stalin makaa vain murtuneena sohvalla.
"Ovatko suomalaiset pystyneet tekemään niin suuria tuhoja kunniakkaalle puna-armeijalle? Selittäkää minulle," vaatii Stalin.
chaostar
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 92
Liittynyt: La Syys 22, 2007 10:10 pm
Paikkakunta: wEsTcoAST

Viesti Kirjoittaja chaostar »

Se näyttää paperillla helpolta tuo lusiminen mutta käykääpä koittamassa...ei nyt ihan jokaisella vangilla kuitenkaan ole taulu-tv:tä jne jne..saramäessä voi olla mutta niissä taloissa missä mä oon lusinu ei oo taulutelkkareita näkyny..eikä omaa suihkua jne jne..ja ovet on kii sen 20 tuntia vuorokaudessa,paitsi avovankilassa missä olen myös ollut.Se onkin sitten asia erikseen.
Sitra Ahra
ubuntus
Remington Steele
Viestit: 217
Liittynyt: To Heinä 12, 2007 8:47 pm
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja ubuntus »

chaostar kirjoitti:Se näyttää paperillla helpolta tuo lusiminen mutta käykääpä koittamassa...ei nyt ihan jokaisella vangilla kuitenkaan ole taulu-tv:tä jne jne..saramäessä voi olla mutta niissä taloissa missä mä oon lusinu ei oo taulutelkkareita näkyny..eikä omaa suihkua jne jne..ja ovet on kii sen 20 tuntia vuorokaudessa,paitsi avovankilassa missä olen myös ollut.Se onkin sitten asia erikseen.
Näin tuleekin olla. Yhteiset suihkutilat saavat kelvata ja yöllä saavat paskoa sankkoon ja käydä tyhjentämässä aamulla. Jokainen vanki hankkii omilla rahoillaan telkkarin, jos ei ole varaa niin sitten on ilman. Harvoin sinne vankilaan syyttä joutuu, ja kun rikoksesta lusimaan joutuu niin kohtuu kurjat oltavat ovat ihan OK.
joey
Angus MacGyver
Viestit: 6783
Liittynyt: La Marras 10, 2007 9:55 pm

Viesti Kirjoittaja joey »

Samoilla linjoilla CJS:n kanssa.

Edelleen olen sitä mieltä, että vankilan tehtävänä ei ole viedä vangilta mitään muuta kuin vapaus ja sen se käsittääkseni tekeekin.

Eikä noissa vankiloiden tilanteessa ole mielestäni mitään ihmeellistä huomioon ottaen sen, että valtio kustantaa väkivaltarikollisille kamppailulajikursseja, koska syrjäytyvien/syrjäytyneiden harrastustoimintaa halutaan tukea. Systeemissä kyllä kusee jokin, mutten ihan vielä ole saanut selville, mikä.
chaostar
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 92
Liittynyt: La Syys 22, 2007 10:10 pm
Paikkakunta: wEsTcoAST

Viesti Kirjoittaja chaostar »

UBUNTUS : Olen kanssasi ihan samaa mieltä tässä asiassa,sinne rangaistulaitokseen mennään sovittamaan tehtyjä rikoksia eikä olemaan niinkuin hotellissa...Voin sanoa et omalla kohdallani ainakin ns.kurjuuden maksimointi on auttanut eikä ole hirveää kaipuuta enää takaisin vankilaan...vaikka monta vuotta takana onkin..
Sitra Ahra
pretty-teddy
Scooby-Doo
Viestit: 23
Liittynyt: Ti Tammi 29, 2008 5:26 pm

Viesti Kirjoittaja pretty-teddy »

Suomessa vangit lellitään piloille, kunnon kuri sinnekkin eikä mitään TV:tä. Venäjällä viel kunnon rangaistuksetkin voimassa kun täällä vaan annetan kaikki anteeksi.. ja ostetaan ny sille se TV ku on ollut rankka elämä..
chaostar
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 92
Liittynyt: La Syys 22, 2007 10:10 pm
Paikkakunta: wEsTcoAST

Viesti Kirjoittaja chaostar »

..ei kyllä vankeinhoito mitään telkkareita ostele,edes säälistä..
Sitra Ahra
Eppu74
Hetty Wainthropp
Viestit: 492
Liittynyt: Ke Elo 29, 2007 2:41 am
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja Eppu74 »

Musta Nuoli kirjoitti:http://www.turunsanomat.fi/sunnuntai/?t ... 0:0:0:0:0:

Lukekaapa artikkeli, josta selviää miten kurjaa on kaksinkertaisella murhamiehellä nykyään suomalaisessa vankilassa, upouudessa Saramäessä. Sellin varustukseen kuuluu myös oma suihku. Ja muita mukavuuksia: Taulutelevisio, jossa on digiboksi ja dvd-soitin.
chaostar kirjoitti:..ei kyllä vankeinhoito mitään telkkareita ostele,edes säälistä..
jamppa
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1328
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 4:05 pm
Paikkakunta: Korpi pohjoisessa

Viesti Kirjoittaja jamppa »

Tervehdys vaan taas kaikille pitkästä aikaa.

Jaahas keskustelu vankiloiden mukavuudesta on nyt sitten siirtynyt Saramäen vankilan keskustelun alle. Tuntuu jotenkin kummalta, että ihmiset kelaa et joku telkkari ja vastaavat tekee olon siellä lepposaks saati jos vielä suihkukin kopista löytyy. Omasta kokemuksesta voin kertoa sen verran, että ei hirveesti minua ainakaan ole noi telkkarit lohduttaneet, kun vapaus on menetetty. Edellisellä ´kerralla, kun kävin sovittelemassa syntejäni niin telkkarin joutu ite hoitamaan jos sellasen halus ja nyt sitten oli jokaisessa kopissa talon puolesta vehkeet. Jengi ei oikein tunnu tajuavan ton vapauden menetyksen merkitystä, noh se taitaa kansa olla nykyään niin telkkari kansaa, että ollaan kateellisia jos jollakin vangilla on talon puolesta taulu telkkari ja ite joutuu sitä putki telkkariansa tuijottelemaan himassa, kun ei jaksa mennä töihin ja hankkia masseja siihen.
Olette lukinneet itsenne pelon häkkeihin, ja katso, valitatteko nyt vapauden puuttumisesta.
joey
Angus MacGyver
Viestit: 6783
Liittynyt: La Marras 10, 2007 9:55 pm

Viesti Kirjoittaja joey »

^ Eiväthän ihmiset "vapaallaan" tee mitään muuta nykyään kuin katso telkkaria. Näin ollen vedetään se johtopäätös, että vangeilla on yhtä hyvät oltavat kuin meillä täällä kotonakin.
ubuntus
Remington Steele
Viestit: 217
Liittynyt: To Heinä 12, 2007 8:47 pm
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja ubuntus »

jamppa kirjoitti:Tervehdys vaan taas kaikille pitkästä aikaa.

Jaahas keskustelu vankiloiden mukavuudesta on nyt sitten siirtynyt Saramäen vankilan keskustelun alle. Tuntuu jotenkin kummalta, että ihmiset kelaa et joku telkkari ja vastaavat tekee olon siellä lepposaks saati jos vielä suihkukin kopista löytyy. Omasta kokemuksesta voin kertoa sen verran, että ei hirveesti minua ainakaan ole noi telkkarit lohduttaneet, kun vapaus on menetetty. Edellisellä ´kerralla, kun kävin sovittelemassa syntejäni niin telkkarin joutu ite hoitamaan jos sellasen halus ja nyt sitten oli jokaisessa kopissa talon puolesta vehkeet. Jengi ei oikein tunnu tajuavan ton vapauden menetyksen merkitystä, noh se taitaa kansa olla nykyään niin telkkari kansaa, että ollaan kateellisia jos jollakin vangilla on talon puolesta taulu telkkari ja ite joutuu sitä putki telkkariansa tuijottelemaan himassa, kun ei jaksa mennä töihin ja hankkia masseja siihen.
Lähes jokainen Suomalainen mies (ja osa naisista) on osittain vapautensa menettänyt 6-12 kuukaudeksi, eikä tuo nyt mitenkään erikoista ollut. Niin kuin eräs linnassa istunut tuttu sanoi "eihän tuo armeijasta juurikaan poikennut".

Kateellisia tuskin vankien telkkareista ollaan, mutta onhan se helvetin väärin että tälle joukkiolle hommataan televisiot ns. yhteisistä rahoista. Itse en ainakaan töissä käy sen takia että jollekkin raiskaajalle, murhamiehelle tai narkkarille saataisiin näillä rahoilla hommattua kaikenlaisia mukavuuksia kun se vapauden menetyskin on jo niin iso juttu. Odotan että nämä rahat käytetään ensi sijassa niitä oikeasti tarvitsevien auttamiseen (sairaalat, vanhusten hoito, koulut jne.) ja yleisen infan kunnossapitämiseen. Vankilan kuuluu olla rangaistuslaitos jossa oleminen on kurjaa, omat suihkut ja muut mukavuudet eivät oikein tätä kurjuusaatetta tue.
Vastaa Viestiin