Hiphop-artisti Ezkimo on kuollut

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

TheBride
Poliisikoira Rex
Viestit: 257
Liittynyt: Ti Elo 17, 2010 1:17 pm

Hiphop-artisti Ezkimo on kuollut

Viesti Kirjoittaja TheBride »

Ezkimo-taiteilijanimellä parhaiten muistettava Mikko Mutenia on kuollut juhannuksena. Kuolema vahvistetaan The Voicelle Mutenian lähipiiristä, mutta kuolinsyytä ei ole kerrottu julkisuuteen.

Ezkimon uran kulta-ajat sijoittuivat 2000-luvun alkuun, jolloin hän julkaisi kultalevyyn oikeuttaneen esikoisalbuminsa Iso E. Ezkimo muistetaan myös kokoonpanoista Rockin' da North ja Royal Family sekä vierailustaan Pikku G:n Räjähdysvaara -albumilla, joka on edelleen Suomen myydyin hiphop-albumi.

Artistin tunnetuimpiin hitteihin kuuluvat muun muassa kappaleet Bla bla bla, Näin on ja Entinen.

Viimeisinä vuosinaan Mutenian taitelijanimi oli Agentti SUMO, ja hän oli ilmeisesti valmistelemassa neljättä studioalbumiaan.

Lähde: The Voice

PAULA KOSKI
[email protected]

--------------

Kevyet mullat kaverille. Joskus teininä tuli kuunneltua Ezkimoa.
Jotkut huhut kertoo, että olisi hypännyt parvekkeelta alas, tiedä sitten onko mitään perää. RIP.
..We can cruise down Robbert Street all night long, but I think I'll just rape you and kill you instead..
You're the cutest girl I've ever seen in my life. But it's over now, and with my knife.

- Therapy? - Diane.

vempele
Martin Riggs
Viestit: 645
Liittynyt: To Marras 24, 2011 7:21 pm

Re: Hiphop-artisti Ezkimo on kuollut.

Viesti Kirjoittaja vempele »

harvinaisen synkkä vuosi suomiräp skenelle, aika uskomattomalta kuulostaa toi parvekkeelta hyppääminen mutta ei sitä koskaan tiedä. ite veikkaan hukkumista paljuun :D
oon sisältä kuollu ja risti mun naamassa merkkaa sitä

miituska^^
Nikke Knakkertton
Viestit: 157
Liittynyt: Ke Marras 26, 2014 5:28 pm

Re: Hiphop-artisti Ezkimo on kuollut.

Viesti Kirjoittaja miituska^^ »

Voice.fi: "Hiphop-artisti Ezkimona tunnettu Mikko Mutenia on menehtynyt varhain sunnuntaiaamuna. Artistin lähipiiristä on vahvistettu suru-uutinen. Ezkimo oli yksi 2000-luvun alun Suomi-rap -buumin suurista nimistä."

http://www.tilannehuone.fi/tehtava.php? ... 98a2319a8c

"21.06.2015 3:19:24
Helsinki
ihmisen pelastaminen ylhäältä/alhaalta
Mieshenkilö kuoli hypätessään kadulle kolmannesta kerroksesta Helsinginkadulla. Poliisi tutkii asiaa.

Tilannehuone.fi

Lisätty: 21.06.2015 10:44, päivitetty: 21.06.2015 15:27"



En kyllä tiedä, että asuiko kyseinen herra Helsingissä vai jossain muualla, sopii vaan aika niin hyvin. Sitä rupee miettii, että miten tossa on lennetty, kun Joensuussa viidennestä kerroksesta tippunu säily hengissä, vaikka pää eellä tipahti.
mä haluun kertoo teille kuinka kiva jätkä mä oon

July
Remington Steele
Viestit: 231
Liittynyt: Ti Elo 16, 2011 7:31 pm

Re: Hiphop-artisti Ezkimo on kuollut.

Viesti Kirjoittaja July »

Kylläpä tuo tietääkseni helsingissä asui, myös facebookinkin mukaan jos siihen nyt on luottamista.

Pirhonen
Olivia Benson
Viestit: 734
Liittynyt: Su Joulu 14, 2008 5:52 pm

Re: Hiphop-artisti Ezkimo on kuollut.

Viesti Kirjoittaja Pirhonen »

miituska^^ kirjoitti: kun Joensuussa viidennestä kerroksesta tippunu säily hengissä, vaikka pää eellä tipahti.
Varmasti. :D

miituska^^
Nikke Knakkertton
Viestit: 157
Liittynyt: Ke Marras 26, 2014 5:28 pm

Re: Hiphop-artisti Ezkimo on kuollut.

Viesti Kirjoittaja miituska^^ »

Pirhonen kirjoitti:
miituska^^ kirjoitti: kun Joensuussa viidennestä kerroksesta tippunu säily hengissä, vaikka pää eellä tipahti.
Varmasti. :D
Tai en minä tiiä jäikö se henkiin :D :D en jaksanu seurata kuolinilmotuksia. mut oli se vielä parin viikon päästäki hengissä
mä haluun kertoo teille kuinka kiva jätkä mä oon

TheBride
Poliisikoira Rex
Viestit: 257
Liittynyt: Ti Elo 17, 2010 1:17 pm

Re: Hiphop-artisti Ezkimo on kuollut.

Viesti Kirjoittaja TheBride »

Olikai niitä Trade Centeristäkin hypänneitä jotka säilyi hengissä, ja kerroksia oli jokunen enempi, kuin 5. :)
..We can cruise down Robbert Street all night long, but I think I'll just rape you and kill you instead..
You're the cutest girl I've ever seen in my life. But it's over now, and with my knife.

- Therapy? - Diane.

Sniffaaja
Martin Riggs
Viestit: 608
Liittynyt: Ti Touko 26, 2015 6:59 am

Re: Hiphop-artisti Ezkimo on kuollut.

Viesti Kirjoittaja Sniffaaja »

http://www.osuva.com/ - joukko- ja perhesurmaajien treenipaikka vuodesta 2000. Parhaimmat aseet ja kouluttajat.

KoivuniemenHerra
Armas Tammelin
Viestit: 73
Liittynyt: Ti Kesä 16, 2015 1:51 am

Re: Hiphop-artisti Ezkimo on kuollut.

Viesti Kirjoittaja KoivuniemenHerra »

Aivan vitun mautonta esim.omaisten kannalta levitellä videota ihmisen itsemurhasta julkisuuteen, mutta apinan tasolla olevilta mamuilta ja yövartijoilta onnistuu sellainenkin.

Ruoja
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 96
Liittynyt: Ke Loka 19, 2011 12:46 pm

Re: Hiphop-artisti Ezkimo on kuollut.

Viesti Kirjoittaja Ruoja »

YLLÄPITO HERÄTYS!!

Tehkää nyt duuninne ja ottakaa toi video hevon vittuun täältä!
Eniten minä rakastan torsoja. Ne on jotenkin niin vitun säälittäviä.

Sniffaaja
Martin Riggs
Viestit: 608
Liittynyt: Ti Touko 26, 2015 6:59 am

Re: Hiphop-artisti Ezkimo on kuollut.

Viesti Kirjoittaja Sniffaaja »

Video ei lähde mihinkään täältä koska se on kuvattu yleisellä paikalla. Että haistakaapa kitisijät vittu :lol:
http://www.osuva.com/ - joukko- ja perhesurmaajien treenipaikka vuodesta 2000. Parhaimmat aseet ja kouluttajat.

trapper
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 116
Liittynyt: Pe Tammi 10, 2014 1:53 am

Re: Hiphop-artisti Ezkimo on kuollut.

Viesti Kirjoittaja trapper »

yleisellä paikalla saa juu kuvat mut ei levittää videota netissä,noh ei se mua haittaa kylläkään jos tämä on tuo tapaus

Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4911
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: Hiphop-artisti Ezkimo on kuollut.

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Eipä tuota videota mikään estä netissä jakamasta. Jos sattuu olemaan tämä tapaus niin mitäpä sille mahtaa. Lähinnä jännä että kuvaaja on ulkomaalainen, tai ainakin englantia puhuu kun hyppy on suoritettu.

Ei tunnu paikalle tulleilla olevan kiire, tuntuu olevan että jo tuossa vaiheessa ovat nähneet että nyt taisi mennä turhankin palasiksi tyyppi.

Eipä tuosta videosta sikäli mitään kamalaa näy minkä vuoksi se täältä poistaa pitäisi. Kuitenkin koko Minfo täynnä vaikka mitä silpomiskuvia ja muita, ei tämä niistä poikkea muuta kuin korkeintaan sillä että on kotimainen tapaus.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.


Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7241
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Re: Hiphop-artisti Ezkimo on kuollut.

Viesti Kirjoittaja Tiina »

Julkista on julkkiksen elämä ja näköjään kuolemakin :( ... Toisaalta niin olisihan tuon voinut tehdä privaatisti sisätiloissakin. Ei tosin samalla tavalla, mutta jotenkin... :|

trapper
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 116
Liittynyt: Pe Tammi 10, 2014 1:53 am

Re: Hiphop-artisti Ezkimo on kuollut.

Viesti Kirjoittaja trapper »

niin ja mistähän tietää että tämä video liittyy juuri kyseiseen tapahtumaan

Vastaa Viestiin