Suomalaisnainen kuollut Fuengirolassa 24.10.2015

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
Sajaki
Jack Bauer
Viestit: 987
Liittynyt: Pe Maalis 19, 2010 8:53 pm
Paikkakunta: Left-hand path

Suomalaisnainen kuollut Fuengirolassa 24.10.2015

Viesti Kirjoittaja Sajaki »

Varhain lauantaiaamuna (klo 8.10) Fuengirolan paikallispoliisi sai hälytyksen yksityisasuntoon Los Bolichesisin kaupunginosassa. Poliisi löysi asunnosta 36 vuotiaan suomalaisen naisen, joka oli kuollut väkivallan seurauksena. Poliisin mukaan epäiltynä ja pidätettynä on naisen 36 vuotias suomalainen aviomies.

Asunnossa oli myös pariskunnan 8- ja 10- vuotiaat pojat. Lapset ovat tällä hetkellä viranomaisten hallussa.

Fuengirola on Espanjan Aurinkorannikon suomalaisten "pääkäupunki". Los Bolichesin kaupunginosassa sijaitsee suomalaisyhteisön keskus. Alueella asuu runsaasti suomalaisia ja suurin osa suomalaisista palveluista on keskittynyt sinne.

Toistaiseksi viranomaiset eivät anna tapauksesta enempää tietoa tutkinnallisista syistä.
Lähde: fuengirola.fi
"Karkea kysymys koko kriminaalipolitiikan historian ajan on ollut, onko rikoksiin syyllistynyt (tai muuten poikkeava) henkilö paha vai hullu."
Avatar
maija turjukka
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4942
Liittynyt: Ke Heinä 25, 2007 8:58 pm

Re: Suomalaismies tappanut vaimonsa Fuengirolassa 24.10.2015

Viesti Kirjoittaja maija turjukka »

Äkkiseltään ajateltuna tämä pariskunta on huomattavasti nuorempi kuin Fuengirolassa asuvat suomalaiset keskimäärin. Mahtoivatkohan olla siellä pysyvästi asuvia vaiko vain käymässä vaikkapa vanhempien/isovanhempien luona?

Toivottavasti täällä minfossa olisi joku paikan päällä asuva, joka kuulisi ja kertoisi meille uteliaille off the record -tietoja...
-Suru on hinta, jonka maksamme rakkaudesta.-
Avatar
Sajaki
Jack Bauer
Viestit: 987
Liittynyt: Pe Maalis 19, 2010 8:53 pm
Paikkakunta: Left-hand path

Re: Suomalaismies tappanut vaimonsa Fuengirolassa 24.10.2015

Viesti Kirjoittaja Sajaki »

maija turjukka kirjoitti:Toivottavasti täällä minfossa olisi joku paikan päällä asuva, joka kuulisi ja kertoisi meille uteliaille off the record -tietoja...
Kyllä täällä pitäisi olla ainakin pari kappaletta. Heidän kommenttejaan (jos ei tietoa, niin edes tunnelmia tai huhuja) toivoinkin ketjuun uutisen postatessani 8)
"Karkea kysymys koko kriminaalipolitiikan historian ajan on ollut, onko rikoksiin syyllistynyt (tai muuten poikkeava) henkilö paha vai hullu."
EuroJR
Jessica Fletcher
Viestit: 3334
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 7:26 pm
Paikkakunta: Costa del Crime

Re: Suomalaismies tappanut vaimonsa Fuengirolassa 24.10.2015

Viesti Kirjoittaja EuroJR »

Kukaan ei tunnu nyt tietävän/tuntevan tekijöitä. Yleensä kun jotain uutisenarvoista tapahtuu on tekijä samantien näissä pienissä piireissä selvillä.

Jos ja kun kuitenkin "vakituisesti" asuivat Los Bolichesissa niin tämä yleinen tietämättömyys viitaisi siihen että kysymyksessä olisi sangen tuoreet tulijat.

Jos taas tuo uutisointi täällä asumisesta on väärä niin saattaapi olla turistiperhe joka tuli nyt sesonkiaikaan paikalle. Täällä kun on Fugefestit ja kaikki juuri nyt ja taitaapi olla syyslomakin Suomen puolella.
Avatar
Blues
Rico Tubbs
Viestit: 1223
Liittynyt: Ti Heinä 17, 2007 3:11 pm
Paikkakunta: Aurinkoinen Etelä

Re: Suomalaismies tappanut vaimonsa Fuengirolassa 24.10.2015

Viesti Kirjoittaja Blues »

Ei mitään tietoa osapuolista, joten uskallan arvata kyseessä olleen syyslomareissu, tai sitten ihmiset, jotka eivät kovin tee itseään tykö suomalaispiireissä.
Laitan tähän vielä paikallislehtien uutiset. Ja jään seuraamaan tilannetta.

Aiheesta ensimmäisenä uutisoi SUR http://www.diariosur.es :
SUR kirjoitti: La Policía investiga la muerte de una mujer finlandesa en Fuengirola
ALVARO FRÍAS |9

Al parecer, el cadáver presenta signos de violencia y su marido ha sido detenido por los agentes
Agentes del Cuerpo Nacional de Policía investigan la muerte de una mujer de nacionalidad finlandesa y de 36 años que ha sido hallada muerta esta mañana en Fuengirola. Según las fuentes consultadas, su marido ha sido detenido.
Las alertas han saltado sobre las 08.00 horas de esta mañana, cuando los efectivos del Cuerpo Nacional de Policía han tenido conocimiento de los hechos. Tras trasladarse hasta un edificio situado en Los Boliches habrían procedido al arresto del marido, también finlandés y de 36 años.

Así, siempre según las fuentes consultadas, se ha abierto una investigación para esclarecer lo ocurrido. Y es que, al parecer, la mujer presenta signos de violencia.

Los agentes están a la espera de que se le practique la autopsia a la víctima. Por el momento, no se descarta que pueda tratarse de un nuevo caso de violencia de género.
http://m.diariosur.es/costadelsol/20151 ... 32613.html

Ja heti perään suomalainen jukaisumme Uusi Fuengirola:
Uusi Fuengirola.fi kirjoitti:SUOMALAISMIES TAPPOI VAIMONSA AURINKORANNIKOLLA

Kirjoittanut admin 24 Lokakuu, 2015 - 14:26

Los Bolichesissa tapahtui surullinen perhesurma
Varhain lauantaiaamuna (klo 8.10) Fuengirolan paikallispoliisi sai hälytyksen yksityisasuntoon Los Bolichesisin kaupunginosassa. Poliisi löysi asunnosta 36 vuotiaan suomalaisen naisen, joka oli kuollut väkivallan seurauksena. Poliisin mukaan epäiltynä ja pidätettynä on naisen 36 vuotias suomalainen aviomies.

Asunnossa oli myös pariskunnan 8- ja 10- vuotiaat pojat. Lapset ovat tällä hetkellä viranomaisten hallussa.

Fuengirola on Espanjan Aurinkorannikon suomalaisten "pääkäupunki". Los Bolichesin kaupunginosassa sijaitsee suomalaisyhteisön keskus. Alueella asuu runsaasti suomalaisia ja suurin osa suomalaisista palveluista on keskittynyt sinne.

Toistaiseksi viranomaiset eivät anna tapauksesta enempää tietoa tutkinnallisista syistä.
http://fuengirola.fi/?q=uutiset%2Fsuoma ... rannikolla
Mä voin tehdä mitä vaan, mitä haluan mä saan, mitä haluan mä voin.
Avatar
Sajaki
Jack Bauer
Viestit: 987
Liittynyt: Pe Maalis 19, 2010 8:53 pm
Paikkakunta: Left-hand path

Re: Suomalaismies tappanut vaimonsa Fuengirolassa 24.10.2015

Viesti Kirjoittaja Sajaki »

Sieltähän he jo ilmestyivätkin, terve vaan molemmille 8) :mrgreen:

Näillä tiedoilla tulee mieleen sellainen skenaario, että muutto/loma Espanjaan on ollut (epätoivoinen) yritys pelastaa suhdetta, mutta miehellä on sitten vain kilahtanut. Tarkempaa tietoa odotellessa.
"Karkea kysymys koko kriminaalipolitiikan historian ajan on ollut, onko rikoksiin syyllistynyt (tai muuten poikkeava) henkilö paha vai hullu."
Avatar
Blues
Rico Tubbs
Viestit: 1223
Liittynyt: Ti Heinä 17, 2007 3:11 pm
Paikkakunta: Aurinkoinen Etelä

Re: Suomalaismies tappanut vaimonsa Fuengirolassa 24.10.2015

Viesti Kirjoittaja Blues »

Käsittääkseni surma on tapahtunut "bussikadulla" (av. de los Boliches 12) sijainneessa asunnossa,
enkä ainakaan heti, nopsalla googlauksella löytänyt vuokra-ilmoituksia ko. sijainnissa olevista asunnoista.
Silti tuntuu, että kyseessä on lähinnä lyhytaikainen asuminen.
Viinahan se varmaan taas syypää on, kun jotain tietoa saadaan.
Mä voin tehdä mitä vaan, mitä haluan mä saan, mitä haluan mä voin.
Avatar
Blues
Rico Tubbs
Viestit: 1223
Liittynyt: Ti Heinä 17, 2007 3:11 pm
Paikkakunta: Aurinkoinen Etelä

Re: Suomalaismies tappanut vaimonsa Fuengirolassa 24.10.2015

Viesti Kirjoittaja Blues »

Viidakkorumpu kertoo, että kyseessä olisi sittenkin pidemmän aikaa täällä oleskellut perhe,
ja itsas minulla onkin kalpea aavistus, mistä perheestä voisi olla kysymys.
Lisäksi on viitteitä mustasukkaisuudesta ja kolmannesta osapuolesta.
Mä voin tehdä mitä vaan, mitä haluan mä saan, mitä haluan mä voin.
Avatar
Blues
Rico Tubbs
Viestit: 1223
Liittynyt: Ti Heinä 17, 2007 3:11 pm
Paikkakunta: Aurinkoinen Etelä

Re: Suomalaismies tappanut vaimonsa Fuengirolassa 24.10.2015

Viesti Kirjoittaja Blues »

Fuengirolan Kaupunginhallitus pitää Maanantaina 26.10 klo 12, minuutin kestävän hiljaisen hetken Kaupungintalon edessä, osoittaakseen solidaarisuutta uhrin perhettä kohtaan.
Tapausta tutkitaan edelleen, mutta todennäköisesti nainen sai surmansa perheväkivallan vuoksi.
teinteresa.es kirjoitti: El Ayuntamiento de Fuengirola convocará un minuto de silencio por la muerte de la mujer finlandesa
Hace 32 minutos - EUROPA PRESS, FUENGIROLA (MÁLAGA)
El Ayuntamiento de Fuengirola (Málaga) ha convocado un minuto de silencio, que se celebrará este lunes, 26 de octubre, a las puertas del Consistorio, por la muerte en el municipio de una mujer finlandesa de 36 años, cuyo marido ha sido detenido por su presunta implicación en los hechos.
Desde el Ayuntamiento, en nombre de todos los fuengiroleños, han trasladado "la repulsa y consternación por el asesinato de esta mujer". Por ello, con este minuto de silencio, que tendrá lugar a las 12.00 horas, "queremos mostrar nuestro profundo dolor y apoyo a los familiares de la víctima", han señalado desde el Consistorio.

El cuerpo sin vida de esta mujer finlandesa de 36 años fue hallado sobre las 08.00 horas en una vivienda de la avenida de Los Boliches de Fuengirola. Al parecer, se encontraba en el municipio costasoleño junto a su marido, de la misma nacionalidad y edad, pasando un periodo vacacional amplio.

A la espera de los resultados de la autopsia para determinar las causas exactas de la muerte y de que la Policía Nacional concluya la correspondiente investigación, la principal hipótesis que se baraja es que se trate de un nuevo caso de violencia de género.

Según la coordinadora provincial del Instituto Andaluz de la Mujer (IAM), Rosa del Mar Rodríguez, no constan en España denuncias previas por violencia de género.
http://www.teinteresa.es/andalucia/mala ... 55025.html

Saman infon toistoa, mutta laitetaan nyt paremman puutteessa kuitenkin.

Lisätään vielä kuva, oletetusta, surmatalosta.
Kuva

Tuo, jossa siniset kaidesuojat.
Mä voin tehdä mitä vaan, mitä haluan mä saan, mitä haluan mä voin.
murjaani
Martin Beck
Viestit: 796
Liittynyt: Ma Elo 15, 2011 5:09 pm

Re: Suomalaismies tappanut vaimonsa Fuengirolassa 24.10.2015

Viesti Kirjoittaja murjaani »

Osanottoni omaisille.

Onko jotakin, jota voisin tehdä lasten hyväksi? Minua voi lähestyä yksityisviestillä tämän sivuston kautta (jos on rekisteröitynyt käyttäjä).

En tunne seutua itse, mutta lähiomaisellani on siellä kontakteja. Myös jos palstalaisista kyseisellä seudulla olevat etenevät lasten auttamisessa niin autan mielelläni.
Avatar
Blues
Rico Tubbs
Viestit: 1223
Liittynyt: Ti Heinä 17, 2007 3:11 pm
Paikkakunta: Aurinkoinen Etelä

Re: Suomalaismies tappanut vaimonsa Fuengirolassa 24.10.2015

Viesti Kirjoittaja Blues »

Lapset ovat kaiketi espanjalaisten sosiaaliviranomaisten huostassa, ja koska isä (?) on pidätettynä, uskoisin, että lähisukulaisia Suomessa, tai täällä, on tiedotettu ja lapset pääsevät, toivottavasti, pian omaistensa huostaan.
Mä voin tehdä mitä vaan, mitä haluan mä saan, mitä haluan mä voin.
murjaani
Martin Beck
Viestit: 796
Liittynyt: Ma Elo 15, 2011 5:09 pm

Re: Suomalaismies tappanut vaimonsa Fuengirolassa 24.10.2015

Viesti Kirjoittaja murjaani »

Ainakin uutisartikkelin mukaan lapset ovat viranomaisten huomassa, kuten kuuluukin.
Avatar
Blues
Rico Tubbs
Viestit: 1223
Liittynyt: Ti Heinä 17, 2007 3:11 pm
Paikkakunta: Aurinkoinen Etelä

Re: Suomalaismies tappanut vaimonsa Fuengirolassa 24.10.2015

Viesti Kirjoittaja Blues »

Juu, näin juuri. Enkä usko lasten ulkopuolista apua tarvitsevan, kunhan pääsisivät tuttujen sukulaisten huomaan.

Aika suurella varmuudella näin uhrin, ja toisen lapsen, juuri viikko sitten eräässä kaupassa. Ja jos arvaukseni osuu oikeaan, olen nähnyt perhettä useinkin, ja ovat olleet täällä ainakin viime keväästä.
Se, että lapset eivät olisi suomalaisessa, tai espanjalaisessa, koulussa, ei ole ihme, koska vaikka Espanjassa on koulupakko, toisin, kuin Suomessa on oppivelvollisuus, ovat lapset voineet opiskella kotona, jos residenciaa ei ole haettu.

Arvioni uhrista ja perheestä perustuu täysin arvaukseen, tiettyjen faktojen valossa. En siis tiedä, onko tästä perheestä kysymys, tuntomerkit ja tapahtumapaikan sijainti täsmäävät.
Muu on arvausta.
Mä voin tehdä mitä vaan, mitä haluan mä saan, mitä haluan mä voin.
khl
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1382
Liittynyt: La Syys 19, 2015 5:30 pm

Re: Suomalaismies tappanut vaimonsa Fuengirolassa 24.10.2015

Viesti Kirjoittaja khl »

Suomalaisnaisen surma järkyttää Espanjassa - hiljainen hetki maanantaina
Sunnuntai 25.10.2015 klo 15.29
Espanjalaismedia uutisoi eilen suomalaisnaisen väkivaltaisen kuoleman tutkinnasta. 36-vuotias suomalainen aviomies on pidätettynä.


Fuengirola: Suomalaisnainen löytyi kuolleena asunnosta Espanjassa - aviomies epäiltynä
Espanjan poliisi tutkii 36-vuotiaan naisen väkivaltaista kuolemaa Fuengirolassa. Näin kertovat Cadena SER ja malagalainen Sur-sanomalehti verkkosivuillaan. Cadena SER on yksi Espanjan pääradiokanavista.

Espanjalaismedian mukaan naisen suomalainen 36-vuotias aviomies on parhaillaan pidätettynä osana poliisin tutkintaa.

Cadena SERin mukaan avioparilla on kaksi lasta, ja he olivat usean viikon lomalla Costa del Solilla.

Cadena SERin mukaan alustavat tutkimukset ovat näyttäneet, että nainen on saanut kovan iskun päähän. Naiselle tehdään ruumiinavaus kuolinsyyn selvittämiseksi.

Osanotto uhrin perheelle
Suomalaisnaisen väkivaltainen kuolema on järkyttänyt Espanjassa.

Sekä Sur-lehti että Cadena SER kirjoittavat järkytyksestä, jonka naisen "salamurha" on aiheuttanut.

Sur-lehden mukaan paikalliset järjestävät maanantaina hiljaisen hetken kello 12 suomalaisnaisen muistolle. Fuengirolan kaupungintalo haluaa hiljaisella hetkellä osoittaa "syvää suruaan ja osanottoaan uhrin perheelle".

"Omaiset on tavoitettu"
Suomen ulkoministeriöstä vahvistetaan Iltalehdelle, että Suomen kansalainen on menehtynyt Fuengirolassa.

- Omaisiin on otettu yhteyttä ja heidät on tavoitettu. Yksityishenkilöä koskevia asioita emme voi kommentoida sen enempää, ulkoministeriön päivystäjä kertoo.

Ulkoministeriö jatkaa asian selvittelyä Espanjan paikallisviranomaisten ja Suomen viranomaisten kanssa.






TIINA SAARI
[email protected]://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015102520556497_ul.shtml
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11372
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Suomalaismies tappanut vaimonsa Fuengirolassa 24.10.2015

Viesti Kirjoittaja URSA »

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201510 ... rce=telkku
Suomalaisnaisen kuolema Fuengirolassa: Pidätetty aviomies huusi apua parvekkeelta

Maanantai 26.10.2015 klo 16.19

Kuoleman epäillään aiheutuneen useista, päähän kohdistuneista iskuista.

Nainen löydettiin kuolleena Fuengirolassa Los Bochesisin kaupunginosassa sijaitsevasta asunnosta.

36-vuotias perheenäiti kuoli Fuengirolassa Espanjassa varhain lauantaiaamuna. Asiasta kertovat useat espanjalaislehdet.

Lehtien mukaan naisen kuoleman aiheuttajaksi epäillään hänen suomalaista, samanikäistä aviomiestään. Hänet on pidätetty. Pariskunnalla on kaksi 8-10-vuotiasta lasta, jotka olivat naisen kuolinhetkellä asunnossa nukkumassa.

Pariskunta oli suomalaisten suosimassa lomakohteessa Fuengirolassa viettämässä pitkää lomaa.

Useita iskuja päähän

Nainen kuoli pariskunnan yhteisessä kodissa Fuengirolan Los Bolichesin kaupunginosassa.

Kuoleman tarkat yksityiskohdat ovat vielä epäselviä, mutta poliisi on vahvistanut espanjalaislehdille, että naista oli ennen kuolemaa lyöty useita kertoja voimakkaasti päähän. Vielä ei kuitenkaan ole varmistunut, kuoliko nainen väkivallan seurauksena vai oliko kuolinsyy jokin muu.

Espanjalaislehti Europa Surin mukaan pariskunta oli ennen kuolemaa viettänyt iltaa kapakassa lähellä kotiaan. Jossain vaiheessa pariskunta oli lähtenyt kotiin, ja lauantaiaamuna nainen kuoli. Poliisin mukaan asunnossa oli useita verijälkiä.

Mies huusi apua parvekkeella

Naisen kuolema paljastui korttelille, kun mies huusi hädissään apua asuntonsa parvekkeella lauantaiaamuna puoli kahdeksan aikaan. Läheinen leipomo oli juuri avaamassa oviaan, ja leipomon työntekijä kuuli miehen avunhuudot.

Leipomon työntekijä kutsui paikalle lähistöllä olevia, partiossa olevia poliiseja. Kun he saapuivat paikalle, naisen ruumis oli jäykistynyt. Europa Sur -lehden mukaan jäykistyminen viittaisi siihen, että nainen oli ollut jo joitain tunteja kuolleena.

Ambulanssin soitti pariskunnan asunnon lähellä olevan baarin työntekijä. Ennen ambulanssin tuloa naista yritti elvyttää skotlantilainen pariskunta, joka oli lähistöllä syömässä aamiaista.

Europa Surin haastatteleman baarinpitäjän mukaan suomalaispariskunta kävi usein yhdessä hänen pitämässään baarissa. Myös perjantai-iltana pariskunta oli ollut kyseisessä baarissa istumassa iltaa.

- Toisinaan he olivat humalassa, ja kuuntelimme pariskunnan riitelyä, mutta emme olisi uskonut, että mitään tällaista voisi tapahtua, baarinpitäjä kommentoi Europa Surille.

Miehen kertomus erilainen

Kuolleen suomalaisnaisen aviomies kertoi poliisille lähteneensä traagisena iltana baarista kotiin ennen vaimoaan.

Miehen mukaan hän löysi vaimonsa asunnosta pahoinpideltynä. Miehen mukaan nainen halusi oksentaa. Nainen yritti päästä sänkyyn, mutta kompastui ja löi päänsä. Miehen mukaan mitään ei ollut tehtävissä, vaan nainen kuoli välittömästi.

Kuolinsyy on edelleen epäselvä, ja se selviää vasta kuolinsyytutkinnan valmistuttua. Poliisien mukaan nyt selvitetään sitä, aiheuttiko pariskunnan riitely naisen kuoleman.

Fuengirolan paikallinen poliisi ei suostunut kommentoimaan tapausta Iltalehdelle. Pariskunnan lapset on otettu viranomaisten huostaan. Paikallisten lehtien mukaan lapset eivät käyneet koulua Espanjassa.

Useat espanjalaismediat kertovat suomalaisnaisen kuolemasta "perinteisenä perheväkivaltarikoksena". Jotkut lehdet kirjoittavat myös, että naisiin kohdistuva perheväkivalta on Suomessa tavallista.

Asian noteeraaminen johtunee osittain siitä, että Espanjan poliisi on kampanjoinut viime aikoina voimakkaasti naisiin kohdistuvaa perheväkivaltaa vastaan.

Lähteet: Europa Sur, Cadena Ser, La Opinión de Málaga, Diario Sur
Vastaa Viestiin