Television tulli- ja poliisisarjoja

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvojat: Raid, Moderaattorit

Tunturisusi
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 180
Liittynyt: Ma Tammi 02, 2012 4:33 pm

Television tulli- ja poliisisarjoja

Viesti Kirjoittaja Tunturisusi » Su Tammi 10, 2016 6:49 pm

1) Eilen tuli amerikkalaisesta vankilasta dokumentti, ja siinä mm. seurattiin yhtä vanginvartijaa, joka kävi ostamassa heroiinia - hän toimitti sitten sen vangeille. Hän oli virkapuvussa, musta mies, otsa ja silmät näkyvissä - minusta niistä täydellisesti tunnistettavissa. Eli jos on meillä Aarniot yms - niin kyllä tuolla maailmallakin tapahtuu.

Miten ihmeessä häntä ei oteta kiinni.

Tämä vanginvartijakin oli sinänsä minulle valtava yllätys. Olen vuosia seurannut tuota sarjaa ja olen ihaillut noita vartijoita, jotka äärimmäisen vaikeassa paikassa tekevät raskasta työtä. No, kai heistä suurin osa on kunnollisia - mutta Amerikan vankiloissakin huumeet ovat suuri ongelma, joten jostakin niitä niihin mättää.

-----------------------------------------------------

2) Sitten on sarja, jossa seurataan pimeän viinan valmistajia ja myyjiä. Heitä "jahtaa" kaiken aikaa poliisikunta teillä. Viinanteko on hyvin röyhkeää, pannut helottavat kuumina ja savu sourii taivaita - mutta poliisit eivät ikinä näe mitään eivätkä ole saaneet ainuttakaan pontikankeittäjää kiinni. Sarja on jatkunut vuosikausia. Tulee tunne, että he ovat samaa porukkaa. Saisivatko jonkin maksun tms kun eivät mitään näe. He puhuvatkin jotakin sellaista ihmeellistä takamaiden Amerikan slangia, ihan kuin olisi peruna suussa. Tuntuu huvittavalta, kun ensin viinakeittäjä puhuu näin - sitten haastatellaan poliisia, ja hän puhuu juuri samalla tavalla mouruamalla.

---------------------------------------

3) Kolumbiassa seurataan Bogotan lentoasemalla poliisia ja tullia huumerallissa. Voisi luulla, että tuolla ei saada ketään kiinni ja lahjuksin pääsevät kaikki läpi - mutta mitä sitä tyhjää. Poliisi ja tulli toimivat erittäin tehokkaasti ja kaiken aikaa lähtee joku vankilaan. Kiinnijäävät ovat aika ihmeväkeä, sillä heiltä huumeet on erittäin helppoa löytää. Ilmeisesti heitä käytetään hyväksi ja jos yksi jää kiinni, on kaksi tilalle. Pitäisikin ottaa kiinni ylätaso, ei näitä kuriireja.

---------------------------------------

4) Australiassa seurataan tullin toimintaa. Siellä on työskentely äärettömän tehokasta ja esimerkillistä. Suurimpana ongelmana eivät ole huumeet - vaan ruokatarpeet, joiden tuonnista tulee suuret sakot. Australiassa pelätään kasvitauteja. Monenlaista ihmistä yrittää rikkaaseen Australiaan ympäröivistä köyhistä maista - ja moni käännytetään takaisin. Yksi yleisimpiä käännytyksen syitä on se, että tulijalla ei ole kylliksi rahaa - epäillään, että hän tulee töihin.

----------------------------------------------------

5) Yhdistyneissä Arabiemiirikunnissa, Dubaissa seurataan tullin puolella lentokentällä myös huumeiden salakuljetuksen yrityksiä. Siinä on myös äärettömän tehokas ja työhönsä innostunut nuori poliisi taikka tullimies, jolta ei mikään jää huomaamatta. Hänen katseensakin on jo läpitunkeva ja hän tuntuu osaavan noukkia matkustajista juuri heidät, joilla jauhot eivät ole puhtaat.

---------------------------------------------------------

6) Tässä 48 tuntia murhan selvittelyjä sarjassa on aika hassahtanut se eräs tumma nainen. Hänellä on jalassa 10 sentin piikkikorot, kun lähtee murhapaikalle, esim. yöllä sateiselle pellolle. Sinänsä, tässä sarjassa ovat parhaat tyypit tutkijoina - heitä on kiva seurata. Aamuyöllä klo 3 heidät hälytetään vuoteesta töihin - ja he ovat heti äärimmäisen tehokkaita ja motivoituneita. Kuulusteluetiikka vain hieman mättää, sillä he aina kertovat kuulusteltavalle, että kannattaa tunnustaa ja kertoa kaikki, koska silloin kuulemma kaikki järjestyy parhain päin ja siitä kuulusteltava hyötyy. Mutta miten voi järjestyä kaikki elämässä parhain päin, jos pyydetään tunnustamaan murha - jonka kuulusteltava usein tunnustaa. Sitten kuulustelijat jälkeen päin nauravat ja takovat ylävitosia - murhan yhteydessä.

-----------------------------------------------------------

7) Riistanvartijoita seurataan yhdessä sarjassa. Tästä ei ole mitään muuta kuin hyvää sanottavana. He jahtaavat enimmäkseen salametsästäjiä, joita tuntuu olevan Amerikan takamailla ihan ammattikunta.

-----------------------------------------------------------

8 ) Yksi brittiprofessori jäljittää sarjamurhaajia. Hänestä tulee tunne, että hän on tehnyt työtään hieman liian pitkään ja muuttunut jotenkin omituiseksi. Hän käy rikospaikoilla ja haastattelee tutkijoita yms - mutta koko ohjelman tarkoitusperä pysyy hieman hämäränä. Kyllä siinä nyt pyritään luonnehtimaan ja profiloimaan sarjamurhaajia, mutta sittenkin.

----------------------------------------------------------

9) Selvänäkijöitä käytetään Amerikassa pimeissä jutuissa. Yllättäen he kykenevät aina joskus auttamaan - näin kävi pari päivää sitten ja kiitosta antoi tutkiva komisario, joten kai tuota apua sitten oli tullut.

----------------------------------------------------

10) Partioivia autopoliiseja seurataan ja seuraan noin viidessä sarjassa. Kaikki ok, ihan kiinnostavaa ja asiallista menoa. Nämä ovat Amerikasta ja Englannista - ai ja myös Uudesta Seelannista ja Australiasta.

Tunturisusi
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 180
Liittynyt: Ma Tammi 02, 2012 4:33 pm

Re: Television tulli- ja poliisisarjoja

Viesti Kirjoittaja Tunturisusi » Ma Tammi 11, 2016 10:10 am

No niin, unohdin eräitä parhaita, joten liitetään nämäkin tähän. Seuraakohan näitä kukaan muu?

11) Murharyhmä ratkaisee. Tämä on yksi parhaita sarjoja. Tässä on vanhempi, olisiko jo eläkkeellä oleva murhakomisario, joka muistelee tutkimiaan juttuja. Hän on hyvin Sherlock Holmes-tyyppinen eli älykäs. Loistava esiintymistaito ja täydelliset kertojan lahjat - oikein odottaa aina, miten hän kiteyttää kunkin tapauksen ja mitä siitä sanoo. Hänestä välittyy katsojalle suuri viisaus ja elämänkokemus - hän on nähnyt paljon sellaista, mitä useimmat meistä eivät.

12) Jäljillä. Otsikon mukaisesti rikollisia jäljitetään. Todellisuuspohjainen sarja CSI:n uusimmasta, huipputeknisestä rikospaikkatutkinnasta. Näyteltyjä jaksoja lomassa, kuten useimmissa näistä sarjoista. Ne eivät ole parasta osaa näissä sarjoissa mutta tarpeen.

13) Epätavalliset epäillyt. Murhia, joissa tekijä on jollakin tavalla yllätyksellinen.

14) Osasto 6:n naisvangit. Tutkintavankilatyyppinen vankila, jonne tulee kaiken aikaa runsaasti naisia - osa on vain päivän pari. Paljon surullisia kohtaloita - nuoria, kauniita naisia, joilla usein pieniä lapsia - ja äiti huumekierteessä. Rikokset juuri sellaisia huumeiden vuoksi tehtyjä, kuten eilen yksi nuori nainen oli varastanut kahdet farkut. Hoitoon pitäisi saada huumeiden käyttäjät, ei aina vankilaan. Tosin, juuri eilen oli eräs parikymppinen tyttö, joka totesi rakastavansa huumeita ja piti niitä parhaana ystävänään. Miten hän voisi hakeutua hoitoon tai miten hänet sinne saataisiin. Mahdoton yhtälö.

15) Nähty viimeksi elossa. Tässä ollaan kadonneiden jäljillä. Useimmiten kadonneet katoavat ikuisiksi ajoiksi, mutta aina joku löytyykin. Täytyy olla hirvittävää, kun perheestä joku katoaa.

16) Lapset, jotka tappavat. Raskaimpia näistä sarjoista. Seuraan, mutta en osaa juuri kommentoida. Koska on kyseessä useinkin täysin järjetön rikos. Siis ei useinkin, vaan aina.

17) Etsikää tappajani. DNA on tuonut tutkijoille uudet välineet niin, että usein vanhemmatkin rikokset ratkeavat.

18) Friin rikossarjat. Oma lukunsa nämä ilmaiskanava Friin rikossarjat, joita on useampia, kuten Pahan ytimessä, Maailmaa järkyttäneet rikokset, Intohimon uhrit, Painajainen naapurissa, Hinnalla millä hyvänsä, Tappavat synnit, Verisukulaiset ja Aphrodite Jones ja kuuluisat rikokset. Nämä kauniiden naisten toimittamat sarjat ovat mitä ilmeisimmin tarkoitettu naiskatsojille - toteutus on joskus turhankin kaunista, kun kuitenkin on kyse synkistä ja rumista rikoksista.
No, olen seurannut näistäkin sarjoista jokikistä.

-----------------------------------------

Rikossarjoja tulee paljon enemmän, joten niitä tulee valtavasti. Katson televisiosta puolet ajasta näitä - ja toisen puoliskon kullanhuuhdontaa, rekkakuskien työtä, tiepalvelua, kalastusta, ravustusta pohjoisilla merillä, öljynporauslauttoja, rakennustyömaita, lentokenttiä, Alaskan rautateitä, elämää rahtilaivoilla jne - eli näitä reaalimaailman sarjoja, joissa kuitenkin ollaan usein sellaisissa yhteyksissä, joihin harvempi omassa elämässään pääsee.

PS. Ja ai, on vielä kolmas dokumenttiryhmä, jota seuraan - eli sotahistoria. Toisesta maailmansodasta ja Hitleristä on tullut viime vuosina katsotuksi lukemattomia dokumentteja. Varmaan siksikin, että niitä lähetetään.

Avatar
Kaito Kid
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 222
Liittynyt: Pe Loka 02, 2015 6:29 pm

Re: Television tulli- ja poliisisarjoja

Viesti Kirjoittaja Kaito Kid » Ma Tammi 11, 2016 7:45 pm

Mikä tuon pontikankeitto-ohjelman nimi on? Kuulostaa aika erikoiselta, joskin mielenkiintoiselta, että tuollaisestakin aiheesta saadaan TV-realitya aikaiseksi.

Itse en seuraa kuin Suomen tullia ja poliiseja, niissä on ihan tarpeeksi ohjelmaa lainvalvojista minun makuuni :D

Joskus tuli seurattua satunnaisesti sellaista ohjelmaa, missä jahdattiin remonttihuijareita jossain päin Iso-Britanniaa. Sarjan tiimissä ei tainnut olla virkavaltaa mukana, mutta huijauksista kyllä tehtiin ilmoituksia eteenpäin. En tosin tiedä mikä taho noita valvoo, mutta kuitenkin. Sarjassa haastateltiin ihmisiä, jotka olivat joutuneet näiden kauhuremontoijien kohteeksi ja sitten siinä yritettiin päästä näiden tekijöiden jäljille ja saada heitä vastuuseen teoista. Talot olivat yleensä järkyttävässä kunnossa näiden huijareiden jäljiltä. En muista ohjelman nimeä enkä sitä, miltä kanavalta se tuli mutta veikkaan Jimiä tai jotain vastaavaa.
"When you have eliminated the impossible, whatever remains, however improbable, must be the truth."

"One truth prevails!"

tohis
Alibin satunnaislukija
Viestit: 103
Liittynyt: Pe Huhti 20, 2012 9:30 am

Re: Television tulli- ja poliisisarjoja

Viesti Kirjoittaja tohis » Ti Tammi 12, 2016 9:24 am

Pontikan keitto-sarja lienee "Moonshiners". Suomessakin TV5 esitetty Trokarit nimellä. Tuotantokausia vissiin jo 5. Sellainen docudrama.

Tunturisusi
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 180
Liittynyt: Ma Tammi 02, 2012 4:33 pm

Re: Television tulli- ja poliisisarjoja

Viesti Kirjoittaja Tunturisusi » Ti Tammi 12, 2016 8:54 pm

Juuri tuo Moonshiners - ja näyttää olevan suomalaisella nimellä Trokarit. Siinähän yksi keittäjä yritteli alkaa lailliseksi viinanvalmistajaksikin, mutta jäi sitten kai vain yritykseksi.

Tuollahan laitapuolilla eli syrjäseuduilla on pitkät perinteet pontikan keitossa, ja voi olla, että siksikin poliisi ei ole ihan tehokkaimmillaan - vaan suhtautuu ja katsoo hieman läpi sormien. Tämä on vain minun mielipteeni, ei mitään tekemistä totuuden kanssa.

PS. Tuo remonttihuijaussarja on myös hyvä. Olen seurannut vuosia.

-------------------------------

Katsoin tuossa puoli tuntia sitten Jäljillä:

Piti määrittää luodin lentorata, että mistä se löytyy. Oli ammuttu alhaalta ekasta kerroksesta uhriin, joka seisoi omakotitalon toisen kerroksen rapussa ja luoti oli mennyt läpi uhrin ja läpi katon.

Poliisi pyysi apuun fysiikan professorin laskemaan luodin lentorataa. (Ilmeisesti avaruus- lentoratalaskentaan tms. erikoistunut, itse osaan vain yhteen, vähennys ja kertolaskun)

Piti tietää lähtönopeus ja lähtökulma, joka saatiin selville myös sellaisella pitkällä kepillä oletetusta ampuma-paikasta kattoon siihen luodin reikään tunkemalla.

Piti laskea hävikki, mitä meni energiaa siihen, että luoti meni läpi uhrin ja läpi katon. Poliisi ampui, läpi lihapalan, läpi sisäkatto- ja ulkokattojäljitelmän, ulkona testioloissa - ja sivulta elektroniikka kuvasi ja laski, minkä verran katosi energiaa näihin läpimenoihin.

Professori laski sitten kaaren, minne luoti on pudonnut - kun hän tiesi luodin lähtönopeuden, lähtökulman ja energiahävikin. Se oli varsin lähellä taloa. Putoamispaikka piirrettiin kartalle. Vapaaehtoisten etsintäryhmä tuli metallinpaljastinten kanssa ja luoti löytyi tuota pikaa siitä, minne professori oli sen sanonut pudonneen.

Aivan hämmästyttävää! Jos tätä ei olisi nähnyt, niin ei olisi uskonut. Ja miten paljon nähtiin vaivaa, jotta saatiin selvyys.

Dr Bergmeister
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 2848
Liittynyt: La Maalis 13, 2010 10:37 pm
Paikkakunta: Pohjanmaan rannikkoseutu

Re: Television tulli- ja poliisisarjoja

Viesti Kirjoittaja Dr Bergmeister » Ti Tammi 12, 2016 9:14 pm

Miltä kanavilta katsot näitä ohjelmia ja onko niissä suomenkielinen tekstitys?
Gods made heavy metal.

Tunturisusi
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 180
Liittynyt: Ma Tammi 02, 2012 4:33 pm

Re: Television tulli- ja poliisisarjoja

Viesti Kirjoittaja Tunturisusi » Ti Tammi 12, 2016 9:30 pm

Suomenkielinen tekstitys on kaikissa näissä ohjelmissa.

Minulla on tällainen DNA:n Mix-kanavapaketti, jossa on 8 kanavaa - ja rikos- ja poliisisarjoihin on erikoistunut Fakta, kanavapaikalla 93.

Kullanhuuhdontaa ja Alaskan junia ja öljynporausta ja ravustusta tulee samassa kanavapaketissa Discover (44) ja National Geographic (84) kanavilta.

Tämä on antennipaketti, ja tässä on myös urheilukanava Euro Sport (45) - josta olen seurannut kymmenen vuotta nyrkkeilyä, vapaaottelua, potkunyrkkeilyä, painonnostoa ja voimamieskilpailuja. Harmillisesti ne ovat huomattavasti vähentyneet, ja suurin osa ajasta tulee tikanheittoa Darts, tennistä, biljardia yms joita en katso ollenkaan.

Pakettiin kuuluu yksi HD-kanava 92 Max - ja siinäkin on joskus esim. edellä mainittuja urheilulajeja.

Pakettiin kuuluu myös Viasat History (126) - joka lähettää runsaasti esim. juuri sotahistoriaa.

Siis maksutv - jotain 25 euroa kuussa.

Dr Bergmeister
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 2848
Liittynyt: La Maalis 13, 2010 10:37 pm
Paikkakunta: Pohjanmaan rannikkoseutu

Re: Television tulli- ja poliisisarjoja

Viesti Kirjoittaja Dr Bergmeister » Ti Tammi 12, 2016 9:49 pm

Hitsin vitsi, kuulostaa tosi mielenkiintoiselta. Tykkäisin kovasti esim. National Geographyn ohjelmista ja tuosta sotahistoriasta. Tulee luettua näitä lehtiä suuressa määrin, mutta viime aikoina en ole juuri telkkaria ehtinyt katsomaan.
Gods made heavy metal.

Tunturisusi
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 180
Liittynyt: Ma Tammi 02, 2012 4:33 pm

Re: Television tulli- ja poliisisarjoja

Viesti Kirjoittaja Tunturisusi » Ti Tammi 12, 2016 10:23 pm

Suosittelen ko. kanavia jokaiselle tätä lukevalle. Esim. tuo 48 tuntia tulee jokainen arki-ilta - siinä olleen oikeiden tutkijoiden kanssa murhapaikoilla, oikeat kuulustelut, ei mitään näyteltyä. Mukavat tutkijat, kamalat rikokset ja onneksi paha saa palkkansa lähes aina. Useimmiten tekijä on nuori, musta, väkivaltainen ja käyttää huumeita. Helppo profiloda, kun tekijöistä suurin osa on tätä ryhmää.

Tutkijat ovat mustia ja valkoisia, hyvä yhteishenki, erittäin hyvä.

Ja muuten, siitä käy ilmi, että ainakin 80 prosenttia murhista yms tapoista selviää niin, että tulee "vihjesoitto". Onnistuvat he joskus muutenkin, mutta useimmiten he asettuvat odottamaan soittoa - ja soittoja tulee aina. Amerikassa on tilastoitu niin, että jos juttu ei lähde ratkeamaan 48 tunnin kuluessa, sen selvittely vaikeutuu, mutkistuu ja pitenee huomattavasti. Se on siellä faktaa.

Tunturisusi
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 180
Liittynyt: Ma Tammi 02, 2012 4:33 pm

Re: Television tulli- ja poliisisarjoja

Viesti Kirjoittaja Tunturisusi » La Tammi 16, 2016 6:03 pm

Aamupäivä tuli tällaista hienoa sarjaa, kuin

Vakuutuspetosten jäljillä

Siinä oli esim. kreikkalainen hammaslääkäri, joka kuoli ja perhe sai tietysti suuret korvaukset henkivakuutuksen vuoksi. Hammaslääkäri jatkoi praktiikkaansa valenimellä Englannissa, perheineen - ja jäi siellä kiinni.

Englannissa tapahtuu vuodessa 30 000 valekolaria, joilla vain pyritään saamaan korvauksia.

Kaiken aikaa rytisee, palaa, niskat venähtelevät, selät salpautuvat jne. Siellä puhutaan vakuutuspetos -epidemiasta.

Siinä oli yksi ihan huvittava tapaus. Linja-auto peruutti kadulla olleeseen henkilöautoon. Henkilöauton omistaja, ihan mukava naisihminen, vaati vakuutusyhtiöltä korvauksia, koska hänen "niskansa venähti" rysähdyksessä. Linja-auton perässä oleva kamera oli kuitenkin lahjomattomasti taltioinut, että nainen tuli tyhjälle autolleen vasta kolaroinnin jälkeen läheisestä baarista. Ehkä hänen niskansa venähti, kun hän kurkki kolaria innoissaan baarin ikkunasta, koska oivalsi, että siinä saattoi tulla tilaisuus nopeaan vaurastumiseen ;)

Käryttyään hän heti perui korvausvaatimuksensa, mutta vakuutusyhtiö vei hänet petoksesta oikeuteen - se oli myöhäistä katumista.

PS. Erittäin usein ryöstäjä Amerikassa kadulla syystä tai toisesta ampuu hengiltä henkilön, jota oli ryöstämässä. Yleisin syy (noin 90%) tälle ampumiselle on ampujien itsensä mukaan se, että he joutuivat ampumaan itsepuolustustarkoituksessa. Kun ryöstettävä röyhkeästi alkoi jotenkin vastustella ja jopa saattoi tarttua kiinni asetta pitelevään käteen.

PPS. Yakuzasta tuli dokumentti, jonka olen nähnyt jo ties kuinka monesti. Outo maa on tuo Japani, että se hyväksyy tuollaisen rikosliigan - tutkinta on vain muodollista ja Yakuza saa toimia omilla alueillaan ihan kuten haluaa. Yhtenä selityksenä on se, että Yakuza pitää hyvin järjestyksen omilla alueillaan, kuten Tokion Punaisten lyhtyjen alueella. Järjestyspoliisia ei tarvita ;) (Tuon kyllä voikin uskoa ja ymmärtää, että vanhoja sumopainijoita on varmasti vahtimestareina)

PPPS. Tuli dokumentti noista New Yorkin mafiapoliiseista. Heistä uutisoi Ilta-Sanomat vuonna 2006 näin:
Päivisin poliiseina, öisin mafian tappajina!

Eläkkeelle jo jääneet etsivät Louis Eppolito, 57, ja Stephen Caracappa, 64, tuomittiin toissa päivänä muun muassa järjestäytyneeseen rikollistoimintaan osallistumisesta ja kiristyksestä. Miehet olivat osallisia ainakin kahdeksaan murhaan, joista he tekivät itse kaksi.
Siinä meni 1980-luvulta 1990-luvulle niin, että kun New Yorkissa jahdattiin mafiosoja, niin mitä uskomattomimmin tavoin nämä aina pelastuivat. Jos esim. joku oli tarkoitus hakea todistajaksi mafiaa *vastaan* perjantaiaamuna, niin torstai-iltana hänet tapettiin jne. Mafia oli siis aina selvillä siitä, mitä tulee tapahtumaan, mutta mobbeja ei tiedetty.

Nämä kaksi rikollista poliisia paljastuivat 1990-luvun alussa, mutta heitä vastaan ei saatu näyttöä ja he jäivät viettämään eläkepäiviä. Toinen heistä kirjoitti kirjankin, jolla tienasi miljoonia.

Kunnes 10 vuotta myöhemmin, 2000-luvun alussa, eräs mafioso oli kuolemassa - ja tunnontuskissaan kertoi kaiken, myös näiden poliisien osallisuuden. Heidät haettiin eläkepäiviltään, juttu aloitettiin uudelleen ja nyt kumpikin viettää eläkepäiviään huippuvarmoissa vankiloissa.

Heistä on esittely englanniksi Wikipediassa:

https://en.wikipedia.org/wiki/Louis_Epp ... _Caracappa

Martti Kyttä
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 218
Liittynyt: La Helmi 22, 2014 1:07 pm

Re: Television tulli- ja poliisisarjoja

Viesti Kirjoittaja Martti Kyttä » Ke Tammi 20, 2016 11:06 pm

Kakkoselta alkoi tiistaina klo 22.00 uusintana True Detective. Keltä meni ensimmäinen kausi ohi kannattaa katsoa toista odotellessa, vaikka täältä:

http://areena.yle.fi/1-2378279
Ei ole olemassa totuutta, on vain tulkintoja totuudesta
-Friedrich Nietzsche

Avatar
Gladys
6 miljoonan dollarin mies
Viestit: 4150
Liittynyt: To Loka 01, 2009 6:53 pm

Re: Television tulli- ja poliisisarjoja

Viesti Kirjoittaja Gladys » To Tammi 21, 2016 7:55 pm

Martti Kyttä kirjoitti:Kakkoselta alkoi tiistaina klo 22.00 uusintana True Detective. Keltä meni ensimmäinen kausi ohi kannattaa katsoa toista odotellessa, vaikka täältä:

http://areena.yle.fi/1-2378279
On muuten todella hyvä, yksi parhaista näkemistäni sarjoista. (Vaatii vähän seuraamista eikä kannata jättää jaksoja väliin.)
Nolite te bastardes carborundorum

VoDKa
6 miljoonan dollarin mies
Viestit: 4964
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: Television tulli- ja poliisisarjoja

Viesti Kirjoittaja VoDKa » To Tammi 21, 2016 9:21 pm

Melkein nuo kaikki sarjat mitä tässä ketjussa on mainittu tulee tai on tulleet myös ei-maksullisilta kanavilta. Faktastakaan (eli siitä kanavasta) ei ole lopukseltaan pitkälle iloa, koska monesti se menee siihen että samat jaksot pyörii kerrasta toiseen ja sama rikosjuttu on nähty jo sen miljoona kertaa. Harvemmin tuntuu uusia jaksoja niissä olevan. Sama kuvio toistuu Friilläkin, missä noita rikossarjoja tosiaan on hurjat määrät. Joka päivä tulee useampi eri ohjelma, mutta sielläkin kun muutaman kuukauden niitä seurailee niin meinaavat olla sitten samoja jaksoja tosi usein. Etenkin samalla viikolla arkipäivänä näytetään samat mitkä toistetaan sitten viikonloppuna ja hetken päästä taas uudestaan.

Friin ohjelmista on epäaktiivinen oma ketjunsakin Murha.infolla.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.


Tunturisusi
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 180
Liittynyt: Ma Tammi 02, 2012 4:33 pm

Re: Television tulli- ja poliisisarjoja

Viesti Kirjoittaja Tunturisusi » Pe Tammi 22, 2016 2:46 pm

True Detective olen toki seurannut myös.

Uusintoja tulee tietty määrä, mutta esim. tässä sarjassa 48 tuntia en ole nähnyt ainuttakaan uusintaa. On noita murhia niin valtavasti tuolla Amerikassa, että materiaalia riittää. Sarja siirtyi tuntia aiemmaksi, se alkoi pitkään noin 23.30 ja alkaa nyt 22.30.

Yhdysvalloissa poliisi saa kuulustellessaan ihan laillisesti valehdella kuulusteltavalle. He usein esim. kertovat, että todistaja näki sinut siellä - vaikka ei ollut mitään todistajaa.

Esim. nyt oli tällainen tapaus, että poliisi kertoi murhasta epäillylle, että todistaja näki sinut keltaisen repun kanssa. (Keltainen reppu, uhrilta metsään jäänyt reppu). Epäilty yllättyi, mutta liverteli nopeasti tarinan, jonka mukaan hän oli löytänyt keltaisen repun ja heittänyt sitten sen metsään. Kukaan muu kuin tekijä ei voinut tietää repusta, joten hän tässäkin osoittautui tekijäksi. Mitään todistajaa ei ollut olemassa.

Miten lie Suomessa, saako ihan laillisesti valehdella kuulusteltavalle. Epäiltyhän saa valehdella niin paljon kuin haluaa:
Epäillyllä ei ole totuudessapysymisvelvollisuutta.
http://www.asianajajaliitto.fi/asianajo ... _epailtyna


PS. Poliisiohjelmiahan oli eilinen A-studion keskustelukin.

Alice Cullen
Nikke Knattertton
Viestit: 897
Liittynyt: Ma Kesä 29, 2009 5:40 pm

Re: Television tulli- ja poliisisarjoja

Viesti Kirjoittaja Alice Cullen » Ti Tammi 26, 2016 12:52 am

Maksukanavista investigation discovery, toki paljon uusintaa mutta jos ei 24/7 telkkaria tuijota niin melko paljon päivittäin uutta katsottavaa.
Rikoksiin, kadonneisiin, murhiin, vankilajuttuihin ym keskittyvä kanava missä kyllä dokkareita laidasta laitaan, aika vähän muuta katsonkaan jos töllöä tuijotain.
En ala luettelemaan niitä sarjoja erikseen tässä, kuhan suosittelen 8)

Vastaa Viestiin