Helsingin Sanomissa julkaistiin 16.5.2021 artikkeli
Seitsemän elämää.
Siinä kerrottiin seitsemän koronaan kuolleen suomalaisen elämäntarina. Sinänsä hyvinkin mielenkiintoinen - tosin vaan siihen saakka kun toimittajan piti kertoa koronaan kuolleesta somalimiehestä, niin jopas alkoi mielinkielin oleminen:
Ensinnäkin, nyt henkilö oli "suomalainen", vaan annas olla kun kehutaan, niin kehutaan somalitaustaa ja kulttuuria. Mutta suomalainen siis kun piti kertoa tarina. Alleviivasin ne kohdat, joissa mentiin aivan erityisesti kulttuuri edellä:
Abdulkadir Mohamed Hussein Beile (1967–2020)
NÄYTTI jo siltä, että Abdulkadir Mohamed Hussein Beilen tila kohenisi. Covid-19-tautiin sairastuttuaan 53-vuotias Beile oli maannut viikon Jorvin sairaalassa hengityskoneessa, mutta nyt hänet otettiin siitä pois.
...
Beilen lapsuus oli onnellinen. Hän meni viisivuotiaana koraanikouluun, pelasi jalkapalloa ja kävi kavereiden kanssa uimassa Intian valtameren lämpimissä aalloissa.
Koraanikoulu ja onnellisuus? Meillä vaan tylsä pyhäkoulu. Vapaaehtoinen sekin. Meillä vaan Pohjanmeren kylmät aallot.
Läheistensä mukaan Beile rakasti opiskelua: kun hän kirjoitti ylioppilaaksi, hänen arvosanansa oli koko Somaliassa sinä vuonna kuudenneksi paras.
Somalia olisi tarvinnut hänet ja kaltaisiaan. Ei Suomi.
Bagdadista Beile lensi vuonna 1990 Moskovaan, ja sieltä hän tuli Suomeen ensimmäisten somalipakolaisten joukossa.
Minkäänlaista pakolaisstaattusta hänellä ei ollut, mutta media väänsi hänestä ja muista pakolaisia.
Toinen söi, toinen katseli. Beile ei ymmärtänyt, miksei syöjä jakanut ruokaansa. Hän kävi ostamassa tyhjin suin istuneelle oman pizzan.
Hyvä antaa vähästäänkin. Suomalainen ei paljostaankaan.
...valmistui vuonna 1992 Tampereen yliopistosta asioimistulkiksi ja alkoi tehdä alan töitä.
Mitään kyseenalaistamatta, mutta kuitenkin niin, että heidän perusteeton saapuminen teki tarpeen, sitten toisen... ...ja lopulta miljoonannen.
Beilen siskonlapset Hanna Ibrahim, Ahmed ja Yusuf pääsivät perheenyhdistämisen kautta Suomeen vuonna 1994. Beile-eno oli heille kannustava kasvatti-isä.
Siis ei sukua eikä perhettä, mutta kunhan otettiin mukaan ja kerrottiin elämänvalhe joistain kasvattilapsista.
He saivat kaksi lasta, Ahmedin ja Aishan. Somalikulttuurissa lapset ovat tärkeitä...
Toimittajan mukaan on siis olemassa kulttuureita, joissa lapset eivät ole tärkeitä, sillä eihän tälläistä kohtaa muuten otettaisi erikseen esille. Toimittaja ei kuitenkaan kerro mitä ne sellaiset kulttuurit ovat, joissa lapset eivät ole tärkeitä. Ja jos somalikultuurissa lapset olisivat oikeasti tärkeitä, niin...
a) miksi lapsia tehdään liikaa, vaikka ei ole mahdollisuuksia pitää niitä kaikkia aina edes hengissä?
b) jos lapset ovat tärkeitä, niin miksi Somaliassa silti soditaan taukoamatta, sillä sotiminen ei edistä lasten hyvinvointia?
c) jos lapset ovat tärkeitä, niin miksi heille tuputetaan pakolla mielikuvitusolennon elämänohjeita?
d) jos lapset ovat tärkeitä, niin miksi pikkutyttöjen sukuelimet silvotaan?
e) jos lapset ovat tärkeitä, niin vanhemmat rakentaisivat Somaliaa, eivätkä luikkisi sieltä leveämmän leivän ääreen valheita suoltaen?
f) jos lapset ovat tärkeitä, niin miksi heitä lähetetään "aivan yksin" matkalle Euroopaan kiikkerissä veneissä, ilkeiden ihmissalakuljettajien ja rasistien armoille?
g) jos lapset ovat tärkeitä, niin miksi esimerkiksi Suomessa somalilapset ovat usein väkivallantekijöitä - eivätkö vanhemmat huolehdikaan heistä?
TAMMIKUUSSA 2009 Beile soitti vanhalle tutulleen Tuula Mohamudille... ja huhtikuussa 2009 he solmivat islamilaisen avioliiton.
19 vuotta asuttuaan Suomessa ei ollut kotoutunut, vaan piti yhä mennä islamilaiseen avioliittoon.
Kun Beile esitteli Mohamudille uuden ihmisen, hän kertoi aina tämän olevan hänen paras kaverinsa. ”Kaikki olivat hänen parhaita kavereitaan.”
Yhtälailla tyhjän puhumista kun jenkkien "I love you, how are you" tai hymyt, jotka eivät ulotu orvaskettä syvemmälle.
- "Parhaita kavereita ihan kaikki". Tätäkään ei kyseenalaistettu. Tai jostain syystä moinen höpö piti mainita.
Syksyllä liikkumista olisi pitänyt taas rajoittaa, mutta Beile kävi silti toisinaan baarissa jalkapalloa katsomassa. ”Se tuuletti hänen ajatuksensa, oli henkireikä”, Mohamud sanoo.
Missä välittäminen muista ja itsestä.
”Somalikulttuuriin kuuluu, ettei sairasta tai kuolevaa jätetä koskaan yksin, vaan ollaan hänen tukenaan, rukoillaan”, Hanna Ibrahim sanoo ja purskahtaa itkuun.
Taas esimerkki paremmasta (ja vastuullisemmasta) kulttuurista. Toimittaja jättää kuitenkin mainitsematta missä kulttuurissa kuoleva jätetään yksin. Joissain ilmeisesti jätetään, sillä eihän tätä muuten olisi mainittu.
Kotiin päästyään Mohamud soitti somalialaiselle lääkärille, joka ehdotti, että Beilelle kokeiltaisiin vielä black seed -öljyä.
”Koraanissa mainitaan, että se auttaa kaikkeen muuhun paitsi kuolemaan. Olin valmis turvautumaan ihan mihin tahansa.”
30 vuotta Suomessa ja turvautui yhä poppamiehen apuun ja koraanin sanomaan. Ihan kuin se oululainen käräjäoikeuden lautamies.
Omaisensa menettänyttä ei jätetä somalikulttuurissa yksin.
On siis kulttuureita, joiden erityispiirteenä on omaisensa menettäneen jättäminen yksin, sillä ei kait tälläistä kohtaa mainittaisi jos näin ei olisi. Toimittaja ei kuitenkaan kerro missä maassa on sellainen kulttuuri, mutta kertoo kyllä auliisti, miten hyvää ja vastuullista kulttuuria on Somaliassa. Maassa, jonka tärkein vientituote ovat kouluttamattomat ihmiset, parhaat elinkeinot merirosvous, kehitysapu ja ulkomailla asuvien somalien rahalähteykset.
Turvapaikanhakijana yksin lapsena Suomeen tullut somalimies Mohamed Keynaan
Siiskö ihan yksin? Ja ihan Somaliasta saakka? Toimittajan kyseenalaistamatta yksin saapumista ja sitä, että tämä oli tuolloin lapsi. Alaikäinen.
Sitten suojavarusteisiin pukeutuneet sukulaisnaiset tulivat yksitellen hyvästelemään vainajan, minkä jälkeen siirryttiin Honkanummen hautausmaalla sijaitsevalle muslimien hauta-alueelle.
Ei kelvannut suomalaisten oma hauta-alue. Ei, vaikka he olivat vastaanottaneet koko suvun plus kaverit. Olivatkohan suomalaiset lopulta kuitenkin niin saastaisia?
Pasilan moskeijan imaami Abdirizak Sugulle siunasi Beilen... Vieraita tuli satoja. Vieraat ryhmittyivät siisteihin riveihin, mutta turvavälejä ei pystytty pitämään.
Ja tauti levisi, koska välinpitämättömyys. Sitäkään ei haluttu kritisoida.
Somalinaiset tekivät Beilen kunniaksi 500 annosta ruokaa...
Hyvä antoi taas vähästään - kaikkein heikoimmat saivat. Mikä se on antaessa, kun ruokien ostamiseksi voi käyttää yhteiskunnan varoja, eikä omalla palkkatyöllä saatua.
...ja ne jaettiin Itäkeskuksen moskeijassa turvapaikanhakijoille ja paperittomille.
Uutta normaalia moiset elementit; moskeija, satamäärin alueella notkuvat tp-hakijat sekä paperittomat? Hyi hitto! Kuulostaa sellaiselta kivalta kauppakeskusalueelta.
Hautajaistenkaan jälkeen Beilen omaisia ei jätetty yksin. Heille tuotiin ruokaa, kotiin tultiin siivoamaan ja hoitamaan lapsia, heidän laskujaan maksettiin. Surunvalitteluja tulvi joka puolelta.
Näin se homma hoituu paremmassa kulttuurissa. Meidän pitäisi yhä oppia heiltä jotain.