Supo: Venäjä hankkinut tiloja tunnustuksettomille sotilaille

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

annaanna

Supo: Venäjä hankkinut tiloja tunnustuksettomille sotilaille

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Iltalehti:
Supo epäilee: Venäjä ostanut Suomesta kiinteistöjä sotilailleen

Tiistai 1.11.2016 klo 06.01

Suojelupoliisi epäilee, että ulkomaalaisten Suomesta ostamia kiinteistöjä saatetaan käyttää tunnuksettomien joukkojen majapaikkoina.

Supo on toimittanut eduskunnan hallintovaliokunnalle lausunnon, jossa todetaan, että jatkuvasti havaitaan toimenpiteitä, joilla valmistaudutaan kriisitilanteessa vaikuttamiseen.
Käytännössä tarkoitetaan Venäjän Suomessa tekemiä maakauppoja.
Rakennuksia voidaan Supon mukaan käyttää myös kriisitilanteessa liikenneväylien sulkemisessa.

Supo epäilee, että Suomesta ostettuja kiinteistöjä saatetaan käyttää venäläisten tunnuksettomien joukkojen majapaikkoina. Vastaavia joukkoja, "vihreitä miehiä" nähtiin Ukrainan kriisin aikaan Krimillä, kun Venäjä otti alueen haltuunsa. (AP)


"Toimenpiteitä, joissa saattaa olla kyse valmistautumisesta tulevaan vaikuttamiseen kriisitilanteessa, havaitaan jatkuvasti. Tällaisesta voi olla kyse maakaupoissa, joissa ei näyttäisi olevan liiketaloudellista tai kiinteistön tavanomaiseen käyttöarvoon liittyvää logiikkaa. Vieraan valtion lukuun toimiva maanomistaja voi kuitenkin rakentaa kiinteistölleen rakennelmia, joita vieras valtio voisi kriisitilanteessa hyödyntää esimerkiksi liikenneväylien sulkemisessa tai tunnuksettomien joukkojen majoittamisessa", Supo sanoo eduskunnan hallintovaliokunnalle toimittamassaan lausunnossa.

Lausunnon asiayhteydestä selviää, että Supo tarkoittaa Venäjän Suomessa tekemiä maakauppoja.


Supo ei ole aiemmin lausunut julkisesti Venäjän suomalaisista maakaupoista yhtä voimakkaasti. Lausunnon on allekirjoittanut Supon päällikkö Antti Pelttari.

Paljon agentteja

Suomessa on paljon ulkomaisia agentteja.

Supon mukaan väkilukuun suhteutettuna Suomeen pysyvästi sijoitettujen tiedustelu-upseereiden määrä on "yksi suurimmista länsimaissa".

Venäjän ja Suomen kaksoiskansalaisten juridinen asema Venäjän lainsäädännössä arveluttaa Supoa.

"Esimerkiksi kaikki Venäjän kansalaiset ovat kaksoiskansalaisuudesta riippumatta Venäjän lakien mukaan velvoitettuja auttamaan Venäjän turvallisuusviranomaisia", Supo sanoo.

Trollaus ei toimi

Supo tyynnyttelee pelkoja trollauksesta. Trollaus on informaatiovaikuttamista, jossa esimerkiksi Venäjän lukuun toimivat ihmiset yrittävät muokata mieliä nettikeskusteluissa.

Supon mukaan trollauksen vaikutus Suomen kaltaisessa korkean koulutustason maassa on pienempi kuin ilmiön saama huomioarvo. Huomattavasti vakavampi uhka on Supon mukaan suora henkilövaikuttaminen päättäjiin.

OLLI AINOLA
[email protected]
Itse olen eri mieltä tuosta korkean koulutustason vaikutuksesta käsityskykyyn. Digiaika tietotulvineen on kyllä haasteellinen "koulutetuillekin". Mihin lie perustuu tuo käsitys, mediakriittisyyttä ja -lukutaitoa kun ei ole peruskoulun opetussuunnitelmiin kuulunut.
TuskaistaTietoa
Axel Foley
Viestit: 2312
Liittynyt: Ke Touko 20, 2015 9:34 pm

Re: Supo: Venäjä hankkinut tiloja tunnustuksettomille sotila

Viesti Kirjoittaja TuskaistaTietoa »

Iltalehti:
Vieraan valtion lukuun toimiva maanomistaja voi kuitenkin rakentaa kiinteistölleen rakennelmia, joita vieras valtio voisi kriisitilanteessa hyödyntää esimerkiksi liikenneväylien sulkemisessa tai tunnuksettomien joukkojen majoittamisessa", Supo sanoo eduskunnan hallintovaliokunnalle toimittamassaan lausunnossa.
Supo trollaa. Mikä ihme estää niitä tunnuksettomia joukkoja tulemasta viisumilla rajan yli ja laittamasta teltan pystyyn Suomen puolella?

Jos taas on ns. tilanne päällä ja ollaan ihan tuollaisia liikenneväyliä sulkemassa, niin mikä taho on niin persetyhmä, että käyttää tilanteessa jotain ihme rakennelmia. Tuollaiset kiinteät rakennelmat lähtee aika hyvin helposti tomuksi.
Avatar
PiikkiSika
Adrian Monk
Viestit: 2808
Liittynyt: To Tammi 14, 2016 11:52 pm

Re: Supo: Venäjä hankkinut tiloja tunnustuksettomille sotila

Viesti Kirjoittaja PiikkiSika »

Hahhaa - että oikeen hankittu kiinteistöjä "Vihreä asuisten miesten majoittamista varten".

Tän tuuban taso on kyllä ihan ehtaa mielisairaala kamaa.
! ! ! Eläköön EU-direktiivit ja kansan syväkyykky ! ! !
annaanna

Re: Supo: Venäjä hankkinut tiloja tunnustuksettomille sotila

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Että Antti Pelttari on mielisairas.

Jaaha.

Toimenpiteitä, joissa saattaa olla kyse valmistautumisesta tulevaan vaikuttamiseen kriisitilanteessa, havaitaan jatkuvasti.

Tällaisesta voi olla kyse maakaupoissa, joissa ei näyttäisi olevan liiketaloudellista tai kiinteistön tavanomaiseen käyttöarvoon liittyvää logiikkaa.

Vieraan valtion lukuun toimiva maanomistaja voi kuitenkin rakentaa kiinteistölleen rakennelmia, joita vieras valtio voisi kriisitilanteessa hyödyntää esimerkiksi liikenneväylien sulkemisessa tai tunnuksettomien joukkojen majoittamisessa
"

Tässä viestitään kahdesta asiasta. On tehty havaintoja. Venäläisraha ostaa esim. joutomaata omituisista paikoista.
On tehty päätelmiä havainnoista. Ja viestitty niistä hyvin hämärryttävällä tavalla, ilman tarkennuksia.

Onko meillä munat yhdessä korissa jossakin? Hävittäjät yhdessä ja panssarit toisessa paikassa. Vai miksi ollaan huolissaan.

Äkkiseltään mieleen tulee ilmateitse joku joukkojen ja panssarien siirtotarve, siihen liittyen joidenkin lentokenttien läheisyyteen hakeutuminen tai helikopterien laskeutumiseen soveltuvat paikat plus polttoainevarastot ja jalostamot. Merenkulun estämisen varmistaminen? Maihinnousupaikkojen rakentaminen?
Rautatiet on helppo lamaannuttaa, mutta lienevät marginaalisia. Tuhoamisesta ei kuitenkaan ole kyse.

Jospa venäläiset ovat hankkineet lakkautettuja kasarmeja, sairaaloita, keuhkoparantoloita ja vankiloita bulvaanien kautta.
m.i.b
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 11
Liittynyt: Pe Tammi 01, 2010 2:54 pm

Re: Supo: Venäjä hankkinut tiloja tunnustuksettomille sotila

Viesti Kirjoittaja m.i.b »

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015022 ... 5_uu.shtml IL 28.2.2015 "Valtion kiinteistöomaisuutta hallinnoiva Senaatti-kiinteistöt on myynyt vuoden 2006 jälkeen kaikkiaan 33 raja- ja merivartioasemaa

Neljä Senaatin myymistä rajavartioasemista on päätynyt jatkokauppojen seurauksena venäläisomistukseen. Venäläisten suoraan omistamat asemat sijaitsevat Lappeenrannassa, Imatralla, Parikkalassa ja Kiteellä.

Iltalehden soittokierros vartioasemien omistajille paljastaa, että moni Senaatin suomalaisomistukseen myymistä raja-asemista on kauppojen jälkeen ollut itäostajien kiinnostuksen kohteena. Omistajat kertovat myyntihalukkuuden tunnustelusta ja pihaan saapuneista sijoittajaryhmistä. On kysytty hintaa ja luvattu maksaa mitä pyydetään.

Rajavartiolaitos alkoi karsia rajavartioasemaverkostoaan 2000-luvulla ja vanhat kiinteistöt myytiin pois. Senaatti-kiinteistöt ja Rajavartiolaitos eivät näe ongelmaa kiinteistöjen päätymisessä ulkomaalaisomistukseen".

Muistaakseni myös varuskuntien vierestä ostaneet useita kiinteistöjä.
Viimeksi muokannut m.i.b, Ke Marras 02, 2016 12:27 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
TuskaistaTietoa
Axel Foley
Viestit: 2312
Liittynyt: Ke Touko 20, 2015 9:34 pm

Re: Supo: Venäjä hankkinut tiloja tunnustuksettomille sotila

Viesti Kirjoittaja TuskaistaTietoa »

annaanna kirjoitti:Että Antti Pelttari on mielisairas.
Vahvasti kuulostaa tosiaan siltä, että noin on päässyt käymään.

Ymmärrän huolen tiettyjen harvojen sotilaskohteiden ympäristössä olevien maiden omistuksista. Mielestäni tuolloin asia on itsestään selvä, eli valtio omistaa ne maat ja sillä selvä. Jos yksityinen omistaa ja omistusta ei saada valtiolle, niin kriittinen sotilaskohde siirretään.

Täysin mielenvikaista luottaa EU alueen kansalaisiin tai suomalaisiin omistajina. Kyllä suomalaisten joukossa on taatusti eri maiden palveluksessa työskenteleviä.


annaanna kirjoitti: Onko meillä munat yhdessä korissa jossakin? Hävittäjät yhdessä ja panssarit toisessa paikassa. Vai miksi ollaan huolissaan.

Äkkiseltään mieleen tulee ilmateitse joku joukkojen ja panssarien siirtotarve, siihen liittyen joidenkin lentokenttien läheisyyteen hakeutuminen tai helikopterien laskeutumiseen soveltuvat paikat plus polttoainevarastot ja jalostamot. Merenkulun estämisen varmistaminen? Maihinnousupaikkojen rakentaminen?
Rautatiet on helppo lamaannuttaa, mutta lienevät marginaalisia. Tuhoamisesta ei kuitenkaan ole kyse.

Jospa venäläiset ovat hankkineet lakkautettuja kasarmeja, sairaaloita, keuhkoparantoloita ja vankiloita bulvaanien kautta.

Mutta kun Suomen armeijassa viikon palveluksessa olleet varusmiehetkin viedään niihin telttoihin nukkumaan. Ei nyt herranjumala ole missään maassa ammattisotilaat niin käsiä, että tarvitsisivat mitään majoitustiloja yöpymisiinsä. Ja jos siis kyse on ihan siviilihumpasta ennen toimintaa, niin Suomessa saa venäläiset majoittua esimerkiksi hotellissa kenenkään kieltämättä, tai vaikka omassa autossaan.

Pitäisin mutulla todennäköisenä, että Venäjällä on koko ajan Suomessa jonkin verran aseita kätkettynä. En kyllä ymmärrä miksi ne eivät olisi metsään huolella kätkettyjä.

Sitten taas jos jostain panssareista puhutaan, niin joo kyllä Suomessa viranomaisella on ihan oikeus tehdä kotietsintä, jos esimerkiksi töräytetään panssarivaunulla pihaan ja jätetään se siihen.
Avatar
CharlesBronson
Jessica Fletcher
Viestit: 3122
Liittynyt: Su Touko 10, 2015 4:58 pm

Re: Supo: Venäjä hankkinut tiloja tunnustuksettomille sotila

Viesti Kirjoittaja CharlesBronson »

m.i.b kirjoitti: Senaatti-kiinteistöt ja Rajavartiolaitos eivät näe ongelmaa kiinteistöjen päätymisessä ulkomaalaisomistukseen".
Tässähän se lukee. Ei ongelmaa.
Putin-trollaus on sekoittanut SuPon. :mrgreen:
it's my car !
m.i.b
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 11
Liittynyt: Pe Tammi 01, 2010 2:54 pm

Re: Supo: Venäjä hankkinut tiloja tunnustuksettomille sotila

Viesti Kirjoittaja m.i.b »

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015031 ... 8_uu.shtml

IL 12.03.-15
"Artikkeli julkaistu alunperin Iltalehdessä 13.10.2014

Venäläiset ovat ostaneet maa-alueita ja kiinteistöjä maa-, ilma- ja merivoimien tukikohtien läheisyydestä eri puolilla Suomea. Kauppoja on tehty ilmavalvonta- ja lennonjohtojärjestelmien, tutka-aseman, räjähdeainevarikon, ammusvälinevaraston ja salaisen ilmasotaharjoitusalueen naapurustossa.

Venäläisomisteisia kiinteistöjä löytyy kaikkien sotilaslentokenttien kyljestä.

Maata ja kiinteistöjä on hankittu venäläisomistukseen myös huoltovarmuuden kannalta merkittävien tietoliikennemastojen ja sähkönjakelun kantaverkon lähialueilta sekä tie- ja raideliikenteen solmukohdista. Kiinteistökauppoja on tehty myös keskeisillä satama-alueilla ja merenkulun pääväylällä Turun saaristossa.

Kylpylä ja lomakylä

Kaupoille on päästy monin eri verukkein kohteesta riippuen. Toisaalla on hahmoteltu luksuslomakylää tai kylpylää. Toisaalla taas ostettu autiotiloja, vanhoja leirikeskuksia ja koulurakennuksia sekä metsäpalstoja ja tontteja tulevaa liiketoimintaa silmälläpitäen. On puhuttu tuotantotiloista, varastoista tai koko suvun lomanviettopaikoista.

Yhteistä hankkeille on suunnitelmien kokoon kuivuminen. Omistuksesta kertovat rajapyykit on lyöty paikoilleen ja alueet lainhuudatettu uuden omistajan nimiin. Kaupantekohetkellä luvattu liiketoiminta - tuotantotilat, kylpylät ja lomakylät - ovat jääneet pääosin rakentamatta. Yksityiskäyttöön hankituilla maatiloilla ja muilla kiinteistöillä käväistään harvakseltaan.

Ostajana on ollut venäläinen liikemies, liikemiesryhmä tai venäläiset juuret omaava Suomeen rekisteröity yritys. Huomattavalla osalla kauppoja tehneistä liikemiehistä on joko suoria tai epäsuoria yhteyksiä Kremliin, presidentti Putinin hallintoon. Joukossa on presidentin virkakuntaa ja muuta lähipiiriä muun muassa neuvostoaikaisen turvallisuuspalvelun, KGB:n entistä henkilökuntaa.

Valmisteltua

Aluehankinta on ollut aktiivista. Lehdissä olleiden ostoilmoitusten lisäksi venäläisostajia edustaneet konsultit ovat käyneet kolkuttelemassa isäntien ja yrittäjien ovia valmiiksi katsottujen maa-alueiden ja kiinteistöjen toivossa.

Monin paikoin löytyy näyttöä siitä, että maanhankintaa on valmisteltu verkostojen avulla jo pitkään ennen varsinaista kaupantekoa. Kauppojen edistäjiksi on houkuteltu aluehallintoväkeä, maakuntaliittojen ja seutukunnallisten kehitysyhtiöiden henkilökuntaa. Maanhankinnan lobbareiksi on sitoutettu erilaisin täsmätoimin kohteena olleiden kuntien virkamiesjohtoa ja vaikutusvaltaisimpia kunnallispoliitikkoja. Osa kunnista on tukenut hankkeita taloudellisesti muun muassa tiestöä ja kunnallistekniikkaa rakentamalla.

On myös tieto konsultista, joka on soitellut läpi Puolustusvoimien kanssa yhteistyötä tehneitä pienyrityksiä. Suomalainen konsultti on tarjonnut yrittäjille mahdollisuutta myydä yritys venäläisille sijoittajille.

Tiedot pohjautuvat lukuisiin asiantuntijalähteisiin, taustahaastatteluihin ja kenttätyöhön.

Näin hankintoja on tehty

Skinnarvik

Metsähallitus myi ukrainalaisen liikemiehen omistamalle yritykselle kaksi 1,5 hehtaarin suuruista rantatonttia Kemiönsaarella sijaitsevan Merivoimien Skinnarvikin varikkoalueen sisäpuolelta vuonna 2008. Alueella sijaitsee merivoimien materiaalilaitoksen varastoja, muun muassa ammus- ja räjähdeainevarasto. Varikon suoja-aluetta sisennettiin ja raja-aitoja siirrettiin, jotta ukrainalaistontit saatiin sijoitettua liikkumiskiellolla varmistetun sotilasalueen ulkopuolelle.

Varikon vieressä nököttävät tontit ovat yhä rakentamattomia. Kaupat tehnyt ukrainalainen liikemies asuu Vantaan kaupungin vuokra-asunnossa. Hän ei tiedä, kuka tontit omistaa tällä hetkellä. Venäjää puhuva liikemies kertoo myyneensä yhtiön osakkeet eteenpäin jo joitakin vuosia sitten Virossa. Samassa paketissa menivät myös Skinnarvikin maa-alueet.

Uurainen

Jyväskylän Kangaslammella kaupungin vuokrahuoneistossa asuva venäläinen nuoripari hankki autiotilan Uuraisilta joulukuussa 2008. Työtön lapsiperhe kertoo ostaneensa maatilan perheen loma-asunnoksi ja virkistyspaikaksi.

Tila sijaitsee Ilmavoimien harjoitusalueen alapuolella. Alueella toteutetaan taisteluharjoituksia, jotka pitää suojaussyistä suorittaa riittävän kaukana raja-alueelta.

Pyhtää

Pietarilainen liikemies hankki Pyhtäältä yrityksensä lukuun 10 hehtaarin suuruisen maa-alueen kylpylää, tuulitunnelia ja surffausallasta varten. Maa-alue sijaitsee Suomen puolustuksen kannalta tärkeän, Puolustusvoimien omistaman Haukkavuoren suurtehotutka-aseman välittömässä läheisyydessä. Asemaan liittyvä tietoliikennemasto jää pietarilaisen omistaman maa-alueen sisäpuolelle.

Kylpylähotelli ja aerodynaaminen tuulitunneli valmistuivat vuosi sitten kesällä. Sirius Sport Resortin liiketoiminta on ollut kituvaa ja raskaasti tappiollista alusta lähtien.

Kuopio, Pirkkala, Kauhava, Kuorevesi, Rovaniemi

Venäläiset yksityishenkilöt ja yritykset ovat ostaneet kiinteistöjä virkistyskäyttöön sotilaslentokenttien naapurustosta lentomelualueelta ja jopa kiitoradan kynnykseltä, lähestymisurien varrelta. Hornet-hävittäjien tukikohdassa Kuopion lentokentällä Rissalassa venäläisen naisen omistaman heikkokuntoisen talon pihamaalta on suora näköyhteys suuntaavaan radiopeilausantenniin. Kiitoradan lähestymisuralla sijaitseva kiinteistö vaikuttaa autiolta. Omistajan osoitetiedot ovat virheelliset ja puhelinliittymä suljettu.

Turun saaristo

Venäläistaustainen, Suomeen rekisteröity yhtiö on napsinut saaren toisensa perään Turun saaristosta. Saaristosta avomerelle johtavan syväväylän varrelle on nakutettu venäläisomistukseen kaikkiaan yksitoista saarta tai saaren osaa sekä mantereen puolella sijaitsevia merenrantatontteja.

Syväväylällä on suuri merkitys huoltovarmuuden näkökulmasta. Väylää pitkin kuljetetaan muun muassa raakaöljyä Naantaliin Neste Oilin jalostamoon. Väylä palvelee sekä siviili- että sotilaslaivaliikennettä. Alueella sijaitsee myös Merivoimien Pansion-tukikohta.

Saarijärvi

Venäjän parlamentin alahuoneessa, duumassa edustajan avustajana työskentelevä liikemies on haalinut omistukseensa useita alueita Keski-Suomesta Saarijärveltä.

Erikoisin moskovalaisen poliitikon omistuksista sijaitsee keskellä metsää Kolkanlahdessa. Tontti hankittiin Saarijärven kaupungilta raskaan metalliteollisuuden tarpeisiin vuonna 2006.

Omistaja rakensi tontille hallin vuonna 2007 ja kuljetti sinne lastin teräsmetallirullia Magnitogorskista Uralilta. Rullalähetyksen jälkeen hallissa ei ole harjoitettu minkäänlaista liiketoimintaa. Piikkilangoin, sähköportein ja lukuisin kameroin valvotussa teollisuushallissa on ollut hiirenhiljaista jo seitsemän vuoden ajan.

Halli sijaitsee heikkojen tieyhteyksien päässä, kaukana kuljetusten kannalta välttämättömistä rauta- ja valtateistä. Vieressä on kuitenkin yksi Suomen tärkeimmistä tietoliikennemastoista. Puolustusvoimien hallinnoimalla alueella sijaitseva masto välittää Suomen turvallisuuden kannalta keskeistä viestiliikennettä.

Saarijärvellä on operoinut maanhankinnassa myös toinen venäläinen liikemies.

Pietarilainen liikemies etsiytyi edustajiensa välityksellä kaupungin virkamiesjohdon lähipiiriin vuonna 2008. Hänellä on yhteys Venäjän entiseen viestintä- ja informaatioteknologiaministeriin ja presidentin neuvonantajaan Leonid Reimaniin.

Hän tavoitteli moniportaisessa maanhankintasuunnitelmassaan kaikkiaan yli 200 hehtaarin suuruista maa-aluetta. Liikemies lupasi tuoda talousvaikeuksien kanssa kituvaan maaseutukaupunkiin työpaikkoja ja verotuloja kylpylän ja lomakylän keinoin. Ensin oli määrä saneerata kylmenevä korpimotelli luksusluokan terveyskylpyläksi, sitten rakentaa lähes 20000 kerrosneliön verran huviloita. Hankekokonaisuus kariutui ja hotellista ryhdyttiin puuhaamaan kyberkeskusta.

Liikemies on liikekumppaneineen hankkinut maata myös Pirkanmaalta Sastamalan Ellivuoresta tietoliikennemaston juurelta. Hän omistaa yhtiöidensä kautta maa-alueen myös Helsingistä, Vuosaaren satamasta.

Moskovalainen liikemies hankki maa-alueen Keski-Suomesta sotilasalueeksi luokitellun tietoliikennemaston juurelta. Alueelle rakennettiin jo lähes viisi vuotta sitten halli, jossa ei ole missään vaiheessa harjoitettu minkäänlaista liiketoimintaa. Hallin vieressä oleva masto välittää Suomen puolustuksen kannalta keskeistä tietoliikennettä.

Tiedot pohjautuvat lukuisiin asiantuntijalähteisiin, taustahaastatteluihin ja kenttätyöhön."

Turhan hyväuskoisia on oltu. Enemmän tästä olisi pitänyt aikanaan keskustella.
Avatar
PiikkiSika
Adrian Monk
Viestit: 2808
Liittynyt: To Tammi 14, 2016 11:52 pm

Re: Supo: Venäjä hankkinut tiloja tunnustuksettomille sotila

Viesti Kirjoittaja PiikkiSika »

Einsatzgruppen kirjoitti:
PiikkiSika kirjoitti:Hahhaa - että oikeen hankittu kiinteistöjä "Vihreä asuisten miesten majoittamista varten".

Tän tuuban taso on kyllä ihan ehtaa mielisairaala kamaa.
Näinhän Ukrainassakin toimittiin. Mielisairas on suomalainen ihminen joka palvoo ja fanittaa Suomen ikiaikaista vihollista. Ei terveellä ihmisellä sellaisia ajatuksia ole.Nykyajan Otto Kuusinenkin on tainnut viettää lataamossa laatuaika aika paljon, ei tosin tarpeeksi.
Lontoosta ja New Yorkista puhumattakaan - onkohan niissäkin uusnatseilla "tilanne päällä"
! ! ! Eläköön EU-direktiivit ja kansan syväkyykky ! ! !
Chefile
Christopher Lorenzo
Viestit: 1500
Liittynyt: Su Marras 23, 2014 11:30 pm

Re: Supo: Venäjä hankkinut tiloja tunnustuksettomille sotila

Viesti Kirjoittaja Chefile »

PiikkiSika kirjoitti:Hahhaa - että oikeen hankittu kiinteistöjä "Vihreä asuisten miesten majoittamista varten".

Tän tuuban taso on kyllä ihan ehtaa mielisairaala kamaa.
Juu, SUPO:ssa siis ollaan mielisairaita. Eihän Krimilläkään näkynyt mitään vihreitä miehiä `de facto`tunnuksettomia sotilaita siis. Ihan aiheellinen huoli ja tuskin SUPO huvikseen tällaisesta varoittaa. Venäjähän syyllistyi Krimin miehittämällä kahteen kansainvälisen oikeuden vastaiseen rikokseen; toi sotilaansa vieraalle maaperälle (rikos nro 1) tunnuksettomina (rikos nro 2). Ja sitte siellä nyyhkytellään kansalle, miten länsi on ilkeä ja kiusaa heitä, yhyy, olihan meidän pakko miehittää naapurivaltiota!
”Yeah man.. I mean the days were slow but the years went fast, you know?”
Avatar
Marokon Kauhu
Perry Mason
Viestit: 3717
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 9:06 pm
Paikkakunta: Rio Grande

Re: Supo: Venäjä hankkinut tiloja tunnustuksettomille sotila

Viesti Kirjoittaja Marokon Kauhu »

Einsatzgruppen kirjoitti:
PiikkiSika kirjoitti:Hahhaa - että oikeen hankittu kiinteistöjä "Vihreä asuisten miesten majoittamista varten".

Tän tuuban taso on kyllä ihan ehtaa mielisairaala kamaa.
Näinhän Ukrainassakin toimittiin. Mielisairas on suomalainen ihminen joka palvoo ja fanittaa Suomen ikiaikaista vihollista. Ei terveellä ihmisellä sellaisia ajatuksia ole.Nykyajan Otto Kuusinenkin on tainnut viettää lataamossa laatuaika aika paljon, ei tosin tarpeeksi.
Aika naivia kuvitella että ryssällä ei riittäisi pokkaa.
Totta helvetissä sillä riittää. Odottelevat aikaa kun Trump on pressa eikä välitä Europaasta paskaakaan ja kun EU valuu kaaokseen eikä kykene auttamaan Suomea enää.

Suomen sotilas taas ei enää kykene muuhun kuin kantamaan matujen laukut bussista vastaanottokeskukseen. Sitä pääsettekin kohta taas harjoittelemaan.
- Kilo kokaiinia, kolme yhden hinnalla
- Kilo kokaiinia, en oo joutumassa linnaan
- Sösssön sössön
- Äbälä wäbälä
Milan Jaff - jolle annettiin näin ensi alkuun 10 vuotta linnaa
Chefile
Christopher Lorenzo
Viestit: 1500
Liittynyt: Su Marras 23, 2014 11:30 pm

Re: Supo: Venäjä hankkinut tiloja tunnustuksettomille sotila

Viesti Kirjoittaja Chefile »

marokon_kauhu kirjoitti:
Einsatzgruppen kirjoitti:
PiikkiSika kirjoitti:Hahhaa - että oikeen hankittu kiinteistöjä "Vihreä asuisten miesten majoittamista varten".

Tän tuuban taso on kyllä ihan ehtaa mielisairaala kamaa.
Näinhän Ukrainassakin toimittiin. Mielisairas on suomalainen ihminen joka palvoo ja fanittaa Suomen ikiaikaista vihollista. Ei terveellä ihmisellä sellaisia ajatuksia ole.Nykyajan Otto Kuusinenkin on tainnut viettää lataamossa laatuaika aika paljon, ei tosin tarpeeksi.
Aika naivia kuvitella että ryssällä ei riittäisi pokkaa.
Totta helvetissä sillä riittää. Odottelevat aikaa kun Trump on pressa eikä välitä Europaasta paskaakaan ja kun EU valuu kaaokseen eikä kykene auttamaan Suomea enää.

Suomen sotilas taas ei enää kykene muuhun kuin kantamaan matujen laukut bussista vastaanottokeskukseen. Sitä pääsettekin kohta taas harjoittelemaan.
Harvoin olen kirjoitustesi kanssa samaa mieltä, mutta nyt on pakko kompata: nimenomaan tätä Kreml haluaa, ensin sekoitetaan Eurooppaa mm. maahanmuutto-aallolla (hajoita ja hallitse) ja sitten odotellaan mitä tapahtuu rapakon takana, pääseekö Putinin mies Trump pressaksi. Minusta on todella erikoista miksi Amerikassa ei media revittele Trumpin taustatiimin jäsenten entisyydellä: yksi niistä on Alex Jones, maansa vihaaja, salaliittoja keksivä paranoidi mies, joka on hyvin pro-Putin-mielinen. Lisäksi siellä 2-3 muuta heppua, joilla on suoria kytköksiä Venäjän hallintoon, eräs heistä oli mm. Ukrainan ex-pressan Janukovitsin, joka siis oli Venäjän miehiä, läheinen neuvonantaja.

Kyllä se kertoo jo paljon. Toivon sydämmestäni ettei psykopaatti Trump tule valituksi. Ihan jo maailmanrauhan kannalta. Sen sijaan jos Clinton valitaan ja NATO vahvistuu Euroopassa, Putin pysyy kurissa. Ei edes hän ole niin hullu, että ottaisi riskin saadan USA:n asevoimat kimppuunsa.
”Yeah man.. I mean the days were slow but the years went fast, you know?”
Jukka Siintonen
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1309
Liittynyt: Ti Tammi 26, 2016 6:36 pm

Re: Supo: Venäjä hankkinut tiloja tunnustuksettomille sotila

Viesti Kirjoittaja Jukka Siintonen »

Otsikko voisi ennemminkin olla: Korruptoituneet virkamiehet ovat myyneet strategisesti tärkeitä sotilasalueita ulkomaalaisille. Mitä puolustusvoimien tukimasto ukrainalaisomistuksessa olevalla maaperällä? No eikai sillä merkitystä, antaa olla siinä vaan..

Ja viimeisin puolustusministeri oli ruotsalainen... Suomessa. Tehtävään ei ilmeisesti löytynyt Suomesta ruotsalaista sivaria, joka pelkää pakkasta parempaa? Vai oliko kyseessä RKP:n vaatima virkanimitys? Vai mistä oli kyse?
Avatar
Samppalainen
Harjunpää
Viestit: 332
Liittynyt: To Loka 27, 2016 4:25 pm

Re: Supo: Venäjä hankkinut tiloja tunnustuksettomille sotila

Viesti Kirjoittaja Samppalainen »

Iso ongelma tässä on myös se, että myydään silmät sinermää hohtaen ja lompakko kuumottaen venäläisille maata ja mökkiä, mutta auta armias jos suomipoika vastaavaa yrittäisi sieltä paratiisista nimeltään venäjä.
- Njiet suomisika, vastaus kuuluisi.
Chefile kirjoitti:...
Kreml haluaa, ensin sekoitetaan Eurooppaa mm. maahanmuutto-aallolla (hajoita ja hallitse) ja sitten odotellaan mitä tapahtuu rapakon takana, pääseekö Putinin mies Trump pressaksi. Minusta on todella erikoista miksi Amerikassa ei media revittele Trumpin taustatiimin jäsenten entisyydellä: yksi niistä on Alex Jones, maansa vihaaja, salaliittoja keksivä paranoidi mies, joka on hyvin pro-Putin-mielinen. Lisäksi siellä 2-3 muuta heppua, joilla on suoria kytköksiä Venäjän hallintoon, eräs heistä oli mm. Ukrainan ex-pressan Janukovitsin, joka siis oli Venäjän miehiä, läheinen neuvonantaja.
...
Millä tavalla Venäjä on aiheuttanut maahanmuutto-aaltoa Eurooppaan, eikö se ollutkaan se arabikevät ja afrikkalaiset onnenonkijat siinä samalla aallolla surffaajat?

Toki länsiliittouma pientä hässäkkää jossain siellä irakilaisten ja afgojen suunnalla kuulemma aiheuttaneet, näin kertoi sotilasystäväni joka palveli molemmissa ihmemaissa(102th Airborne).

FBI:n johtto vaikuttaa olevan vahvasti Trumpin leiriläisiä, jättäneet hänen venäjäsidonnaisuutensa kertomatta, kun taas omituiseen aikaan löysi Clintonin idiootteilusta raskauttavia viestejä, kesällä sanoi täysin toisin tuo pääpomo.
“Ajattele miten tyhmä keskiverto ihminen on ja pidä mielessä, että puolet heistä on sitäkin tyhmempiä.”
- George Carlin
teppo
Perry Mason
Viestit: 3959
Liittynyt: La Heinä 21, 2007 5:38 pm

Re: Supo: Venäjä hankkinut tiloja tunnustuksettomille sotila

Viesti Kirjoittaja teppo »

Samppalainen kirjoitti: Millä tavalla Venäjä on aiheuttanut maahanmuutto-aaltoa Eurooppaan, eikö se ollutkaan se arabikevät ja afrikkalaiset onnenonkijat siinä samalla aallolla surffaajat?
Tästä on jo keskustelu Syyria-ketjussa. Maininta koskenee sitä. Venäjän nykyjohdon edun mukaista on aiheuttaa epävakautta tuhoamalla siviiliväestön elinmahdollisuuksia etenkin sellaisilla alueilla, joilla on Assadiin kriittisesti suhtautuvia ei-isisläisiä voimia. Onnistuessaan politiikka johtaisi nykyistäkin isompaan turvapaikanhakijavirtaan Länsi-Eurooppaan. Venäjä on demonnut haluaan ja kykyään käyttää turvapaikanhakijoita painostuskeinona näyttävässä operaatiossaan, jossa se teeskenteli hetken, ettei kykene valvomaan rajojaan ja kuskasi väkeä Suomeen ja Norjaan. Nyt se taas "pystyy" valvomaan rajojaan.
Vastaa Viestiin