Taksikulttuurin ja lainsäädännön muutokset, ex-liikenneministeri Anne Berner

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11302
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Taksikulttuurin ja lainsäädännön muutokset, liikenneministeri Anne Berner

Viesti Kirjoittaja URSA »

Tähän on tultu. Kyse on tietysti mainoskampanjasta, mutta samalla se osuu ajan hermoon.
Jokainen ansaitsee turvallisen kotimatkan – tyttöjen taksi kulkee ensi viikonloppuna Helsingissä hyvän asian puolesta

Päivitetty 14.10.2021

Neste K -liikenneasemaketjun teettämän kyselytutkimuksen mukaan jopa 81 % naisista kokee turvattomuuden tunnetta liikkuessaan yksin ulkona ilta- tai yöaikaan.

Jokainen ansaitsee turvallisen kotimatkan

Meillä Suomessa kenenkään ei tulisi pelätä liikkua ulkona, edes öiseen aikaan. Valitettavasti näin ei aina ole. Moni kokee turvattomuuden tunnetta, kohtaa epäasiallista käytöstä ja jopa fyysistä uhkaa myöhäiseen aikaan liikkuessaan, usein kotimatkallaan. Moni heistä on nuori nainen.

Se on väärin.

Turvallisuus on jokaisen perusoikeus. Kuten liikkumisenvapauskin. Jokaiselle kuuluu oikeus turvalliseen kotimatkaan.

Kohta kotona – turvallisesti Tyttöjen Taksilla!

Tulevana viikonloppuna 15.–16.10. Helsingin kaduilla kulkee Tyttöjen Taksi. Se tarjoaa ilmaisen taksikyydin kotiin tytöille ja nuorille naisille (ja sellaiseksi itsensä kokeville).

Tyttöjen Taksin kyytiin pääsee Musiikkitalon ja Kiasman väliseltä Kansalaistorilta, Tyttöjen Taksi -tolpalta. Taksi kuljettaa kyytiläisiä kotiin klo 18-24 välisenä aikana. Kyydin tarjoavat Neste K ja Kovanen.

Turvallista kotimatkaa!
https://www.k-ruoka.fi/artikkelit/jokai ... ulkee-ensi
Tolpalle kiirehtiville tiedoksi, että matkat on ilmaisia 30:een euroon asti. Turha pyytää (möreällä äänellä hame päällä) kuskia ajamaan Ouluun.

Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7196
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Taksinkuljettajaa epäillään raiskauksesta – kuljettajat epäiltyinä seksuaalirikoksissa yhä useammin

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Helsingin poliisi tutkii tapausta, jossa noin 30-vuotiaan miehen epäillään raiskanneen nuoren naisen taksimatkan jälkeen.
Epäilty rikos tapahtui myöhään lauantai-iltana 20. marraskuuta. Tapahtumat alkoivat, kun taksikuski oli kuljettanut asianomistajan sovitusti tämän kotiin.
Esitutkinnassa on selvinnyt, että matkan jälkeen taksikuski seurasi naista asuntoon ilman lupaa. Asianomistaja oli käskenyt miestä poistumaan ja alkanut nukkumaan.
Jonkin ajan kuluttua asianomistaja heräsi siihen, että epäilty teki hänelle seksuaalista väkivaltaa.
– Epäillyn henkilöllisyys saatiin selville taksisovelluksesta, sanoo rikostarkastaja Jari Koski.

Vuonna 2021 taksinkuljettajia on epäilty 23 seksuaalirikostapauksessa
Helsingin poliisissa on havaittu, että taksinkuljettajia on epäilty enenevissä määrin erilaisista seksuaalirikoksista viime vuosina. Taksinkuljettajien tekemiksi epäiltyjen seksuaalirikostapausten määrä on noussut vuoden 2018 kesästä alkaen.
Helsingin poliisin selvitys kattaa törkeät raiskaukset, raiskaukset, raiskauksen yritykset, pakottamiset seksuaaliseen tekoon ja seksuaaliset ahdistelut.

Kuva
Tilastokuva seksuaalirikoksista takseissa, joissa epäilty on ollut taksikuski.

Oheiseen kuvaan on merkitty sellaisten epäiltyjen seksuaalirikosten määrä, joissa seksuaalirikos on tapahtunut taksimatkan yhteydessä ja rikoksesta epäilty on taksinkuljettaja.
Tyypillisesti epäillyt seksuaalirikokset on tehty yöllä taksissa, reitillä taksista kotiin tai taksimatkan jälkeen asianomistajan kotona. Rikoksista epäillyt ovat olleet miehiä, ja he ovat kohdistaneet tekonsa naisiin.
– Joissain tapauksissa uhrille on tarjottu ilmaista kyytiä kotiin, ja näin saatu hänet taksin kyytiin, sanoo Koski.

Taksilla matkustaminen on yleensä turvallista
Epäilty on ollut tiedossa 41 seksuaalirikoksessa. Eri rikoksesta epäiltyjä oli kaikkiaan 30 henkilöä. Rikoksesta epäillyn asema on saattanut muuttua esitutkinnan aikana, jos esimerkiksi asianomistaja on luopunut vaatimuksistaan.

Vuosina 2019–2021 tiedossa olevat seksuaalirikoksista epäillyt taksinkuljettajat ovat olleet pääosin kotoisin Lähi-idän ja Etelä-Aasian sekä Itä- ja Länsi-Afrikan alueilta. Yhdessä tapauksessa epäilty on ollut kotoisin Suomesta.
Kaikkien tapausten epäillyt eivät ole poliisin tiedossa, eli poliisi ei myöskään tiedä epäiltyjen taustoja.
– Poliisi korostaa, että luonnollisesti valtaosa taksikyydeistä on edelleen turvallisia. Tämä havaittu ilmiö takseissa koskee vain hyvin pientä osaa taksimatkoista ja taksinkuljettajista. On myös varsin todennäköistä, että poliisin tietoon on tullut vain osa matkustajiin kohdistuneista seksuaalirikoksista. Kaikista rikoksista ei tehdä viranomaisille ilmoitusta, sanoo rikostarkastaja Jari Koski.
Poliisihallitus on selvittänyt valtakunnallisesti takseihin liittyviä seksuaalirikoksia. Selvityksestä tiedotetaan mahdollisesti, kun se on valmistunut.

https://poliisi.fi/-/taksinkuljettajaa- ... a-useammin

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Ulkomaalainen taksikuski raiskasi -taas

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Jopa ilmaista kyytiä tarjottu
Poliisi kertoo tiedotteessaan seksuaalirikosilmiöstä poikkeuksellisen laajasti.

Helsingin poliisissa on havaittu, että taksinkuljettajia on epäilty enenevissä määrin erilaisista seksuaalirikoksista viime vuosina. Taksinkuljettajien tekemiksi epäiltyjen seksuaalirikostapausten määrä on noussut vuoden 2018 kesästä alkaen.

Helsingin poliisin selvitys kattaa törkeät raiskaukset, raiskaukset, raiskauksen yritykset, pakottamiset seksuaaliseen tekoon ja seksuaaliset ahdistelut.

Tyypillisesti epäillyt seksuaalirikokset on tehty yöllä taksissa, reitillä taksista kotiin tai taksimatkan jälkeen asianomistajan kotona. Rikoksista epäillyt ovat olleet miehiä, ja he ovat kohdistaneet tekonsa naisiin.

– Joissain tapauksissa uhrille on tarjottu ilmaista kyytiä kotiin, ja näin saatu hänet taksin kyytiin, Koski sanoo tiedotteessa.

Epäillyt pääosin ulkomailta
Epäilty on ollut tiedossa 41 seksuaalirikoksessa. Eri rikoksesta epäiltyjä oli kaikkiaan 30 henkilöä. Rikoksesta epäillyn asema on saattanut muuttua esitutkinnan aikana, jos esimerkiksi asianomistaja on luopunut vaatimuksistaan.

Vuosina 2019–2021 tiedossa olevat seksuaalirikoksista epäillyt taksinkuljettajat ovat olleet pääosin kotoisin Lähi-idän ja Etelä-Aasian sekä Itä- ja Länsi-Afrikan alueilta. Yhdessä tapauksessa epäilty on ollut kotoisin Suomesta.

Kaikkien tapausten epäillyt eivät ole poliisin tiedossa, eli poliisi ei myöskään tiedä epäiltyjen taustoja.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/262e ... d9c055340f
Vuonna 2021 taksinkuljettajia on epäilty 23 seksuaalirikostapauksessa
Helsingin poliisissa on havaittu, että taksinkuljettajia on epäilty enenevissä määrin erilaisista seksuaalirikoksista viime vuosina. Taksinkuljettajien tekemiksi epäiltyjen seksuaalirikostapausten määrä on noussut vuoden 2018 kesästä alkaen.

Helsingin poliisin selvitys kattaa törkeät raiskaukset, raiskaukset, raiskauksen yritykset, pakottamiset seksuaaliseen tekoon ja seksuaaliset ahdistelut.

https://poliisi.fi/-/taksinkuljettajaa- ... a-useammin
Vuosina 2019–2021 tiedossa olevat seksuaalirikoksista epäillyt taksinkuljettajat ovat olleet pääosin kotoisin Lähi-idän ja Etelä-Aasian sekä Itä- ja Länsi-Afrikan alueilta. Yhdessä tapauksessa epäilty on ollut kotoisin Suomesta.
No nyt on huikea ulkomaalaisedustus :!: Lihavointi omia tekosia

Iltalehden uutisen "yleinen osa" ja poliisin tiedotteen "yleisluonteinen" osa siirretty uusimmasta taksiraiskausketjusta tähän Taksikulttuuri-ketjuun. Eivät ole nimimerkki Iiviksen postauksia, mutta sopivat tähän yhteyteen.
-NILS-

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11302
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Taksikulttuurin ja lainsäädännön muutokset, liikenneministeri Anne Berner

Viesti Kirjoittaja URSA »

Saatiin runsain mitoin parempaa taksikulttuuria.
Taksikuskin epäillään raiskanneen naisen viikonloppuna: poliisi kertoo ilmiöstä harvinaisen laajasti

Helsingin poliisi tutkii tapausta, jossa noin 30-vuotiaan miehen epäillään raiskanneen nuoren naisen taksimatkan jälkeen.

Taksikuskien seksuaalirikosepäilyistä on tullut ilmiö.

Tänään klo 16:40

Poliisi epäilee 30-vuotiasta taksikuskia raiskauksesta Helsingissä.

Epäilty rikos tapahtui myöhään lauantai-iltana 20. marraskuuta. Tapahtumat alkoivat, kun taksikuski oli kuljettanut asianomistajan sovitusti tämän kotiin.

Esitutkinnassa on selvinnyt, että matkan jälkeen taksikuski seurasi naista asuntoon ilman lupaa. Nainen oli käskenyt miestä poistumaan ja alkanut nukkumaan. Jonkin ajan kuluttua uhri heräsi siihen, että epäilty teki hänelle seksuaalista väkivaltaa.

– Epäillyn henkilöllisyys saatiin selville taksisovelluksesta, sanoo rikostarkastaja Jari Koski poliisin tiedotteessa.

Jopa ilmaista kyytiä tarjottu

Poliisi kertoo tiedotteessaan seksuaalirikosilmiöstä poikkeuksellisen laajasti.

Helsingin poliisissa on havaittu, että taksinkuljettajia on epäilty enenevissä määrin erilaisista seksuaalirikoksista viime vuosina. Taksinkuljettajien tekemiksi epäiltyjen seksuaalirikostapausten määrä on noussut vuoden 2018 kesästä alkaen.

Helsingin poliisin selvitys kattaa törkeät raiskaukset, raiskaukset, raiskauksen yritykset, pakottamiset seksuaaliseen tekoon ja seksuaaliset ahdistelut.

Tyypillisesti epäillyt seksuaalirikokset on tehty yöllä taksissa, reitillä taksista kotiin tai taksimatkan jälkeen asianomistajan kotona. Rikoksista epäillyt ovat olleet miehiä, ja he ovat kohdistaneet tekonsa naisiin.

– Joissain tapauksissa uhrille on tarjottu ilmaista kyytiä kotiin, ja näin saatu hänet taksin kyytiin, Koski sanoo tiedotteessa.

Epäillyt pääosin ulkomailta

Epäilty on ollut tiedossa 41 seksuaalirikoksessa. Eri rikoksesta epäiltyjä oli kaikkiaan 30 henkilöä. Rikoksesta epäillyn asema on saattanut muuttua esitutkinnan aikana, jos esimerkiksi asianomistaja on luopunut vaatimuksistaan.

Vuosina 2019–2021 tiedossa olevat seksuaalirikoksista epäillyt taksinkuljettajat ovat olleet pääosin kotoisin Lähi-idän ja Etelä-Aasian sekä Itä- ja Länsi-Afrikan alueilta. Yhdessä tapauksessa epäilty on ollut kotoisin Suomesta.

Kaikkien tapausten epäillyt eivät ole poliisin tiedossa, eli poliisi ei myöskään tiedä epäiltyjen taustoja.

– Poliisi korostaa, että luonnollisesti valtaosa taksikyydeistä on edelleen turvallisia. Tämä havaittu ilmiö takseissa koskee vain hyvin pientä osaa taksimatkoista ja taksinkuljettajista. On myös varsin todennäköistä, että poliisin tietoon on tullut vain osa matkustajiin kohdistuneista seksuaalirikoksista. Kaikista rikoksista ei tehdä viranomaisille ilmoitusta, sanoo Koski.

Poliisihallitus on selvittänyt valtakunnallisesti takseihin liittyviä seksuaalirikoksia. Selvityksestä tiedotetaan mahdollisesti, kun se on valmistunut.

”On velvollisuus tiedottaa”

Miksi päätitte kertoa asiasta näin laajasti tiedotteessa esimerkiksi epäiltyjen syntyperään viitaten, Jari Koski?

– Työskentelen yksikössä, jonka vastuulla ovat seksuaali- ja väkivaltarikokset. Kun huomaamme jonkin ilmiön nostavan päätään tai jotain poikkeuksellista, koemme velvollisuudeksi informoida veronmaksajia ja kansalaisia. Nousee kysymys yksittäisestä ammattiryhmästä, miten siitä voi uutisoida niin, ettei tiedottamisesta tule vahinkoa. Tiedotteessa pyrin korostamaan, että valtaosa taksikuskeista ja kyydeistä on kunnollisia, kuten on aina ollut.

Kosken mukaan jokin muutos on kuitenkin tapahtunut viime aikoina.

– Meillä on velvollisuus tiedottaa niin, ettei leimaa ketään tai missään tapauksessa mitään ammattiryhmää. Tämä on havaittu ilmiö, ja siitä ei tämän kauniimmin voi kertoa.

Liittyykö ilmiö taannoiseen taksiuudistukseen?

– Kyllä se varmaan tavallaan kytköksissä on siihen keskusteluun ja uutisointiin vaikkapa tapauksista, jossa taksikuskit suurin piirtein tappelevat taksijonossa. Kyllä siinä jonkinnäköinen muutos on uudistuksen jälkeen tapahtunut. Ennen vanhaan taksista oli tietynlainen mielikuva, joka on nyt muuttunut. Se on sääntelyongelma, ei alan syy, jos se nyt ongelmaksi nähdään.

Kosken mukaan mitään yksittäisiä firmoja tai toimijoita ei noussut hänen tekemissään selvityksissä esiin. Myös pimeämpiä takseja voi asiaan liittyä.

Nyt on pikkujoulukausi ja taksien sesonki. Miten rikoksen uhriksi joutumisen voi välttää tai edesauttaa tekijän kiinnijääntiä?

– Näistä sovelluksista on apua. Sanoisin, että riskialtista on semmoinen nimenomaan, jos kyydin saamiseen liittyy epämääräiseltä vaikuttavaa houkuttelua, ilmaisen kyydin lupaamista puhumattakaan kyydin aikana alkoholin tai joidenkin muiden päihteiden tarjoamisesta. Sitäkin on tapahtunut.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/262e ... d9c055340f
Alleviivattu yksi lause silakoiden iloksi. "Suomalaisetkin raiskaa, tai siis yksi suomalainen". Nuo selvästi saalistavat sammumispisteessä olevia naisia. Kuinka moni on tullut raiskatuksi eikä muista tapahtunutta, koska on ollut humalassa tai kenties jopa huumattu.

peja
Nikke Knakkertton
Viestit: 167
Liittynyt: Ke Maalis 11, 2015 4:10 pm

Re: Taksikulttuurin ja lainsäädännön muutokset, liikenneministeri Anne Berner

Viesti Kirjoittaja peja »

Onneksi 1 joulukuuta alkaa mtv 3 kanavalla uusi tolpalla realitysarja, joka kertoo taxikuskien arjesta. Tässä sarjassa näytetään ettei taxi alalla voi olla mitään ikävää , sarjassa varmasti näemme , että asiakasta palvellaan ja kaikilla on hyvä olla taxin asiakkaana.

Varmasti näemme myös työvoimapulan pelastajia sarjassa, sankareina, tottakai.

Nice shirt
Axel Foley
Viestit: 2411
Liittynyt: To Joulu 17, 2020 4:58 pm

Re: Taksikulttuurin ja lainsäädännön muutokset, liikenneministeri Anne Berner

Viesti Kirjoittaja Nice shirt »

Poliisit 2020 -sarja. Nainen täysin kännissä, yrittää suudella monta kertaa poliisia. Poliisilla täysi työ estää naista. En puolusta raiskauksia. Yöelämässä kannattaa olla varovainen. Sen verran alkoholia, että pystyy huolehtimaan itsestään. Eikö vieläkään naisille ole selviö, että tämä oikeus "olla kovassa humalassa" saattaa johtaa raiskaukseen. Miehet taas menettävät rahansa ja puhelimensa, joskus vaatteet. Jos näet kuskin, joka ei mielytä, sano, että menen vielä ottamaan pari drinkiä, sorry ja odottaa toista taksia. Nämä raiskarit ovat pahoja ihmisiä. Niitä ei voi muuttaa. Ainoastaan oma käytös, joskus itsepuolustus, voi auttaa. Fiksut naiset eivät ota kaatokännejä!

Ja kotimainen taxi-alan muroon kusija; Anne Berner Kes"kusta"
Nyt kun tekoäly seuloo työnhakijat, miten on varmistettu etuoikeutettujen esim. vapaamuurareiden jälkipolven pääsy työtehtäviin. Täytyykö algoritmeja muuttaa?

aavikkoralli
Harjunpää
Viestit: 307
Liittynyt: Su Maalis 14, 2021 2:07 pm

Re: Taksikulttuurin ja lainsäädännön muutokset, liikenneministeri Anne Berner

Viesti Kirjoittaja aavikkoralli »

Nice shirt kirjoitti:
Ke Marras 24, 2021 6:47 pm
Poliisit 2020 -sarja. Nainen täysin kännissä, yrittää suudella monta kertaa poliisia. Poliisilla täysi työ estää naista. En puolusta raiskauksia. Yöelämässä kannattaa olla varovainen. Sen verran alkoholia, että pystyy huolehtimaan itsestään. Eikö vieläkään naisille ole selviö, että tämä oikeus "olla kovassa humalassa" saattaa johtaa raiskaukseen. Miehet taas menettävät rahansa ja puhelimensa, joskus vaatteet. Jos näet kuskin, joka ei mielytä, sano, että menen vielä ottamaan pari drinkiä, sorry ja odottaa toista taksia. Nämä raiskarit ovat pahoja ihmisiä. Niitä ei voi muuttaa. Ainoastaan oma käytös, joskus itsepuolustus, voi auttaa. Fiksut naiset eivät ota kaatokännejä!
Fiksu nainen ja ylipäänsä fiksu ihminen ei mene taksin kyytiin, jota kuljettaa neekeri tai hiekkaneekeri, ihan turha tässä on mitään selityksiä hakea, neekerit raiskaa taksikuskina siinä missä muuallakin ja se tässä nyt on ongelma, että näitä edes päästetään tuohon hommaan.

Kuinka kauan siinä menee, että ihmiset ymmärrätte, ettei näihin juhlapaikanhakijoihin ole mitään luottamista. Päästätte muka oman vaimon, lapsen tällaisten kyytiin? En minäkään heitä niitä leijonan häkkiin eläintarhassa.

Syy siihen että ihmiset joutuu tällaisten uhriksi on median suoranainen valehtelu ja propaganda joka on saanut ihmiset luottamaan turvapaikkakusettajiin, joista suurin osa on seksuaalirikollisia ja muita rikollisia. Ihmistä ei raiskata vaikka se olisi missä tilassa, pitäisi olla jokaiselle ihan selviö, joka ei ole kehitysvammainen.

Taksiala on vain yksi asia joka on aivan saatanan pilalla tämän 2015 alkaneen matuloisvyöryn ja sitä myötäilevän valtamediapropagandan takia. Nyt hölmöläiset alkavat heräilemään siihen, että myös koulujärjestelmä on menossa pilalle. Muut tämän tiesikin jo kauan.

Tuskinpa tuo yksi "suomalainen" mikään suomalainen on.

RL11/6
Axel Foley
Viestit: 2083
Liittynyt: Pe Elo 07, 2020 9:53 am

Re: Taksikulttuurin ja lainsäädännön muutokset, liikenneministeri Anne Berner

Viesti Kirjoittaja RL11/6 »

Iivis kirjoitti:
Ke Marras 24, 2021 6:03 pm
Vuosina 2019–2021 tiedossa olevat seksuaalirikoksista epäillyt taksinkuljettajat ovat olleet pääosin kotoisin Lähi-idän ja Etelä-Aasian sekä Itä- ja Länsi-Afrikan alueilta. Yhdessä tapauksessa epäilty on ollut kotoisin Suomesta.
No nyt on huikea ulkomaalaisedustus :!: Lihavointi omia tekosia
Kotoisin Suomesta tarkoittaa tässä yhteydessä Suomessa syntynyttä neekeriä tai Amirkhaninlaista 4-vuotiaana Suomeen tullutta kurdisikaa. Sosialismille tyypillistä käytöstä päästää näitä elukoita Suomeen kuluttamaan ja rasittamaan järjestelmää sekä väestöä. Minun mielestäni kaikki kurdit ja neekerit tulisi tappaa.

Calabash
Martin Beck
Viestit: 808
Liittynyt: To Heinä 09, 2015 2:54 pm

Re: Taksikulttuurin ja lainsäädännön muutokset, liikenneministeri Anne Berner

Viesti Kirjoittaja Calabash »

Kalliiksi tuli Suomelle myös tuo porvarihallitus. Invaasion tullessa Orpo oikein erikseen muistutti, ettei "pakolaisten motiiveja saa kyseenalaistaa" eikä saanut mitään aikaan. Berner muutti taksijärjestelmän, jotta ruotsalaisjätit saivat otteen markkinoistamme ja velipoika ja lestiskaverit saivat Kela-kyydit, kun sopimukset menivät uusiksi. Sai sitten Wallenbergeilta hillotolpan. Soini katseli vierestä.

Siinä se lyhyesti. Joskus mietin, kumpi on Suomelle vaarallisempaa, vasemmistolainen idealismi ja siihen liittyvä sydämellinen hönöys, vai nämä helvetin isänmaan parturit.

Staff Meeting
Hetty Wainthropp
Viestit: 476
Liittynyt: Ke Helmi 10, 2021 8:51 pm

Re: Taksikulttuurin ja lainsäädännön muutokset, liikenneministeri Anne Berner

Viesti Kirjoittaja Staff Meeting »

Nice shirt kirjoitti:
Ke Marras 24, 2021 6:47 pm
Poliisit 2020 -sarja. Nainen täysin kännissä, yrittää suudella monta kertaa poliisia. Poliisilla täysi työ estää naista. En puolusta raiskauksia.
Mutta puolustat raiskaajia.

Ensi vuonna tulee käräjäoikeudelle vyyhti jossa ruokalähettejä syytetään seksuaalirikoksista. Syytetyt ulkomaalaisia.

PoliceLivesMatter
Lauri Hanhivaara
Viestit: 129
Liittynyt: La Kesä 20, 2020 2:00 pm

Re: Taksikulttuurin ja lainsäädännön muutokset, liikenneministeri Anne Berner

Viesti Kirjoittaja PoliceLivesMatter »

Naisille, humalahakuisillekin, pitäisi saada korostettua ja koulutettua, että silloin kun taksikuski on mutiainen tai neekeri, kyytiin ei pidä mennä.

Bachelor
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 11
Liittynyt: Su Heinä 17, 2016 8:46 pm

Re: Taksikulttuurin ja lainsäädännön muutokset, liikenneministeri Anne Berner

Viesti Kirjoittaja Bachelor »

Staff Meeting kirjoitti:
Ke Marras 24, 2021 8:10 pm

Mutta puolustat raiskaajia.

Ensi vuonna tulee käräjäoikeudelle vyyhti jossa ruokalähettejä syytetään seksuaalirikoksista. Syytetyt ulkomaalaisia.
Hyvin mahdollista kun katsoo mikä noissa hommissa on neekeri vs. kantasuomalaisten suhde.

Silti mietin että voiko neekerikään olla niin idiootti ettei ymmärrä lähes 100% kiinnijäämisen riskiä, kun noissa käytettävien sovelluksien perusteella kyllä tiedetään ketä missäkin käynyt ja milloin. Toisaalta, ovat täällä tottuneet päänsilittelyyn, eli ei kiinnijäämiset kuumottele.
- around blacks, never relax -

Angie
Remington Steele
Viestit: 207
Liittynyt: To Elo 25, 2016 9:41 pm

Re: Taksikulttuurin ja lainsäädännön muutokset, liikenneministeri Anne Berner

Viesti Kirjoittaja Angie »

Fiksu nainen ja ylipäänsä fiksu ihminen ei mene taksin kyytiin, jota kuljettaa neekeri tai hiekkaneekeri, ihan turha tässä on mitään selityksiä hakea, neekerit raiskaa taksikuskina siinä missä muuallakin ja se tässä nyt on ongelma, että näitä edes päästetään tuohon hommaan.

Kuinka kauan siinä menee, että ihmiset ymmärrätte, ettei näihin juhlapaikanhakijoihin ole mitään luottamista. Päästätte muka oman vaimon, lapsen tällaisten kyytiin? En minäkään heitä niitä leijonan häkkiin eläintarhassa.

Syy siihen että ihmiset joutuu tällaisten uhriksi on median suoranainen valehtelu ja propaganda joka on saanut ihmiset luottamaan turvapaikkakusettajiin, joista suurin osa on seksuaalirikollisia ja muita rikollisia. Ihmistä ei raiskata vaikka se olisi missä tilassa, pitäisi olla jokaiselle ihan selviö, joka ei ole kehitysvammainen.

Taksiala on vain yksi asia joka on aivan saatanan pilalla tämän 2015 alkaneen matuloisvyöryn ja sitä myötäilevän valtamediapropagandan takia. Nyt hölmöläiset alkavat heräilemään siihen, että myös koulujärjestelmä on menossa pilalle. Muut tämän tiesikin jo kauan.

Tuskinpa tuo yksi "suomalainen" mikään suomalainen on.
Vähän hankala homma, kun taksia tilatessa ei voi mitenkään varmistaa, että tilatun taksin kuski on kantasuomalainen.
Tämä ei ole mahdollista sovelluksissa eikä myöskään puhelimitse.

Tolpalle asti jos hankkiutuu, niin sitten tietty voi valikoida taksin.
Itsellä vain taksin tarve on nimenomaan sellaisissa paikoissa, joissa tolppaa ei ole lähimaillakaan.
Likeavirgin kirjoitti: Milan on nuori, komea ja osaa puhua hyvin. Ei ole pillusta puutetta hänellä. Moni suomalainen nuori toki kokee alemmuudentunnetta ja kateutta.

Nakkertton
Scooby-Doo
Viestit: 26
Liittynyt: Ti Loka 13, 2015 9:27 pm

Re: Taksikulttuurin ja lainsäädännön muutokset, liikenneministeri Anne Berner

Viesti Kirjoittaja Nakkertton »

Raiskaukset ovat piilorikollisuuta. Eli vain pieni prosentti näistä taksi-raiskauksistakaan tulee ilmi.

TucoRamirez
Hetty Wainthropp
Viestit: 485
Liittynyt: Ke Elo 01, 2018 12:10 am

Re: Taksikulttuurin ja lainsäädännön muutokset, liikenneministeri Anne Berner

Viesti Kirjoittaja TucoRamirez »

Noissa tilastoissa ei edes näy kaikki tapaukset. Afrikassa lomaileva SDP:n tai Vihreiden suvakki jäättää taksiraiskauksen ilmoittamatta, koska muuten rasismi.

Vastaa Viestiin