Turvapaikanhakijoiden teltassa paloi

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
Rescuer
Perry Mason
Viestit: 3647
Liittynyt: Ti Heinä 08, 2008 8:15 pm

Re: Turvapaikanhakijoiden teltassa paloi

Viesti Kirjoittaja Rescuer »

annaanna kirjoitti: Kyllä kuule kannattaa sinun unohtaa teoreettinen matematiikka ja lähestyä tuota tutkimusongelmaasi empiirisin keinoin eli tutkimalla havaintoja tehden. Kokeile vaikka kuumaksi lämmitettyä sähkökiuasta sytytyslähteenä. Kaada kahvikupillinen dieseliä kiukaalle ja merkitse ruutuvihkoon mitä havaitset.
Katos, tuplahan alkaa pikku hiljaa pääsemään kärryille asiasta... Aivan oikein, siinä ajassa mitä poliisi on pyöräilijän nähnyt liikkuvan ei dieseliä syttymään olisi saanut. Bensan kyseessä ollessa taas kanisteri ei olisi jäänyt noin lähellä noin hyvään kuntoon, etenkin kun kovasti väitetään että paloa olisi sammutettu vain ulkoa.
Kuva
Tuo kuvahan on otettu ENNEN kuin poliisin tekniikka kävi näytteitä ottamassa.
Kertokaapa mitä tuosta kuvasta puuttuu, jotta se täsmäisi kertomukseen ulkoa päin sytyttämisestä ja ulkopuolella sammuttelemisesta?
Mitä enemmän vihreitä hymiöitä, sitä heikommat argumentit.
Eräässä entisessä hallituspuolueessa oltiin erittäin kiinnostuneita uusista pilvipalveluista. Sitten joku kertoi heille, ettei pilvipalveluilla ole mitään tekemistä kannabiksen kanssa...
Ärrkele
Adrian Monk
Viestit: 2593
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 6:12 am

Re: Turvapaikanhakijoiden teltassa paloi

Viesti Kirjoittaja Ärrkele »

Rescuer kirjoitti:
Ärrkele kirjoitti:Tuo videolle tallentunut avonainen grilli ON avotuli pelastuslain mukaan.
Ei ole.
ViperFace kirjoitti: Ei ole.
Kyllä muuten on:
http://www.pelastustoimi.fi/turvatietoa ... ajoitukset
kevytrakenteisten, suoraan maapohjalle asetettavien ja helposti tuulessa kaatuvien grillien ja vastaavien muiden tulisijojen käyttö katsotaan pelastuslaissa avotulen teoksi
niitä ei siten saa käyttää metsäpalovaroituksen aikana tai jos tulipalon vaara on muun syyn johdosta ilmeinen

Kyseessä on juurikin kevytrakenteinen, suoraan maapohjalle asennettava ja helposti tuulessa kaatuva grilli ja grillin ollessa teltan sisällä tulipalon vaara on ilmeinen (kuten nyt nähtiin musulmaanien poltettua telttansa). Tai telttahan ei todennäköisesti ole edes musulmaanien oma vaan on suomalaisten veronmaksajien kustantama.

Joten kyseessä on avotuli pelastuslain mukaan.
PaxCow kirjoitti:Vaikka miten yritän, en kuule allahu akbaria.
Chefile kirjoitti:Minulla on kuule munaa lyödä pelkästään sillä munalla sinut taju kankaalle, sinä mielisairas hinaaja.
Seppo Räty: ”Suomalainen keihäänheitto on mennyt polvien nosteluksi”
Ärrkele
Adrian Monk
Viestit: 2593
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 6:12 am

Re: Turvapaikanhakijoiden teltassa paloi

Viesti Kirjoittaja Ärrkele »

Nyt kun on paljastunut musulmaanien sytyttäneen telttansa itse, onko tätä sormikäärekenraalia kuulusteltu jo? Mitä ilmeisemmin hän yritti harhauttaa viranomaisia Rami Adhamin tv:stä tuttuun tapaan.

Kuva
Ollijoki kirjoitti:miksi kukaan ei ihmettele sitä että tuo kätensä "polttanut" matu patsastelee tuossa videolla kädet taskuissa kuin mitään ei olisi tapahtunut mutta seuraavana päivänä on kuitenkin tv haastatteluissa ja lehtikuvissa kädet paketoitu ja raskaasti??
Kuva
Tämä epäkohta tulee selvittää perin pohjin!
PaxCow kirjoitti:Vaikka miten yritän, en kuule allahu akbaria.
Chefile kirjoitti:Minulla on kuule munaa lyödä pelkästään sillä munalla sinut taju kankaalle, sinä mielisairas hinaaja.
Seppo Räty: ”Suomalainen keihäänheitto on mennyt polvien nosteluksi”
Avatar
Rescuer
Perry Mason
Viestit: 3647
Liittynyt: Ti Heinä 08, 2008 8:15 pm

Re: Turvapaikanhakijoiden teltassa paloi

Viesti Kirjoittaja Rescuer »

Ärrkele kirjoitti: Kyseessä on juurikin kevytrakenteinen, suoraan maapohjalle asennettava ja helposti tuulessa kaatuva grilli ja grillin ollessa teltan sisällä tulipalon vaara on ilmeinen (kuten nyt nähtiin musulmaanien poltettua telttansa). Tai telttahan ei todennäköisesti ole edes musulmaanien oma vaan on suomalaisten veronmaksajien kustantama.

Joten kyseessä on avotuli pelastuslain mukaan.
Ei ole.
1) Ei ole kevytrakenteinen grilli, jollaisella tarkoitetaan noita kertakäyttögrillejä ja vastaavia.
2) Ei ole myöskään suoraan maapohjalle asennettava grilli, tuossahan on jalat ja varsinainen tulipesä on reilusti irti maasta.
3) Ei ole myöskään helposti tuulessa kaatuva painonsa ja tukevien jalkojensta takia.
4) Se että grilliä käytetään väärin tai väärässä paikassa ei tee siitä avotulta.

Ärrkeleen tulkinnan mukaan jokainen grilli on avotuli...
Mitä enemmän vihreitä hymiöitä, sitä heikommat argumentit.
Eräässä entisessä hallituspuolueessa oltiin erittäin kiinnostuneita uusista pilvipalveluista. Sitten joku kertoi heille, ettei pilvipalveluilla ole mitään tekemistä kannabiksen kanssa...
ViperFace
Martin Riggs
Viestit: 634
Liittynyt: Ma Tammi 20, 2014 1:33 pm

Re: Turvapaikanhakijoiden teltassa paloi

Viesti Kirjoittaja ViperFace »

Ärrkele kirjoitti: Kuva
Ollijoki kirjoitti:miksi kukaan ei ihmettele sitä että tuo kätensä "polttanut" matu patsastelee tuossa videolla kädet taskuissa kuin mitään ei olisi tapahtunut mutta seuraavana päivänä on kuitenkin tv haastatteluissa ja lehtikuvissa kädet paketoitu ja raskaasti??
Kuva
Tämä epäkohta tulee selvittää perin pohjin!
Jos jaksaisit lukea ketjun, niin voisit todeta, että tätä on usemman, myös minun toimestani, ihmetelty jo paljon ennen Ollijokea. Joko polttanut jossain muualla ja käsiä esitelty lapinlisänä toimittajalle, tai on vaan niin kova jätkä, ettei valita, mutta "suvakkihyysärit" "hyysänneet" lääkäriin seuraavana päivänä.
ViperFace
Martin Riggs
Viestit: 634
Liittynyt: Ma Tammi 20, 2014 1:33 pm

Re: Turvapaikanhakijoiden teltassa paloi

Viesti Kirjoittaja ViperFace »

Rescuer kirjoitti:
annaanna kirjoitti: Kyllä kuule kannattaa sinun unohtaa teoreettinen matematiikka ja lähestyä tuota tutkimusongelmaasi empiirisin keinoin eli tutkimalla havaintoja tehden. Kokeile vaikka kuumaksi lämmitettyä sähkökiuasta sytytyslähteenä. Kaada kahvikupillinen dieseliä kiukaalle ja merkitse ruutuvihkoon mitä havaitset.
Katos, tuplahan alkaa pikku hiljaa pääsemään kärryille asiasta... Aivan oikein, siinä ajassa mitä poliisi on pyöräilijän nähnyt liikkuvan ei dieseliä syttymään olisi saanut. Bensan kyseessä ollessa taas kanisteri ei olisi jäänyt noin lähellä noin hyvään kuntoon, etenkin kun kovasti väitetään että paloa olisi sammutettu vain ulkoa.
Kuva
Tuo kuvahan on otettu ENNEN kuin poliisin tekniikka kävi näytteitä ottamassa.
Kertokaapa mitä tuosta kuvasta puuttuu, jotta se täsmäisi kertomukseen ulkoa päin sytyttämisestä ja ulkopuolella sammuttelemisesta?
Onko tuo kanisteri "hyvässä kunnossa"? :shock:

Minusta videolta näkyy, miten kanisterin suulla palaa liekki. Ei täysi kanisteri räjähdä vaan se palaa suulta sitä mukaa, kun paloaine kaasuuntuu suulle ja saa happea palaakseen.

Päiväkuvasta näkee selvästi, että katukivetys on ulkopuolelelta tummunut neljän kiven matkalta, kun taas sisäpuolelta vaivoin 1/2 kiven matkalta, mikä viittaa voimmakkaampaan paloon juuri ulkopuolella. Videon kuvakaappauksista näkee, että sammutus tapahtui ulkona Eurobasket-mainoksen ja teltan välissä:
Liitteet
paloaukko_ulkoa.jpg
paloaukko_ulkoa.jpg (101.06 KiB) Katsottu 2438 kertaa
sammutus.jpg
sammutus.jpg (56.97 KiB) Katsottu 2445 kertaa
sammutus2.jpg
sammutus2.jpg (42.55 KiB) Katsottu 2446 kertaa
annaanna

Re: Turvapaikanhakijoiden teltassa paloi

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Suomalaiset grillimaisterit ne täällä vaan jatkavat akateemista keskusteluaan.

HUUTONAURUA.
Rescuer kirjoitti:
Ärrkele kirjoitti: Kyseessä on juurikin kevytrakenteinen, suoraan maapohjalle asennettava ja helposti tuulessa kaatuva grilli ja grillin ollessa teltan sisällä tulipalon vaara on ilmeinen (kuten nyt nähtiin musulmaanien poltettua telttansa). Tai telttahan ei todennäköisesti ole edes musulmaanien oma vaan on suomalaisten veronmaksajien kustantama.

Joten kyseessä on avotuli pelastuslain mukaan.
Ei ole.
1) Ei ole kevytrakenteinen grilli, jollaisella tarkoitetaan noita kertakäyttögrillejä ja vastaavia.
2) Ei ole myöskään suoraan maapohjalle asennettava grilli, tuossahan on jalat ja varsinainen tulipesä on reilusti irti maasta.
3) Ei ole myöskään helposti tuulessa kaatuva painonsa ja tukevien jalkojensta takia.
4) Se että grilliä käytetään väärin tai väärässä paikassa ei tee siitä avotulta.

Ärrkeleen tulkinnan mukaan jokainen grilli on avotuli...
Onneksi Pelastuslaki on kirjoitettu tuollaisella selkokielellä, jotta tyhmimmätkin sisällön ymmärtävät. Muttei näköjään tyhmin.
Vieläkin pitäisi sitä helpottaa.
Kerroinkin jo aiemmin näitä faktoja: kertakäyttögrillejä tarkoitettavan, maapohjalla tarkoitettavan muuta kuin asfalttia ja niin edelleen. Rescuer näköjään kyennyt sisäistämään.
ViperFace
Martin Riggs
Viestit: 634
Liittynyt: Ma Tammi 20, 2014 1:33 pm

Re: Turvapaikanhakijoiden teltassa paloi

Viesti Kirjoittaja ViperFace »

Nyt kun vielä jaksoin tutkia videota, niin tuo mysteerikehikko, jota on myös grilliksi spekuloitu näkyy vielä siinäkin vaiheessa, kun teltan reunojen suihkuttamisesta leviää kunnon pössy jo pitkälle teltan sisään.

Tuosta kohdasta vaan video parhaalle laadulle ja nopeus 0.5:n niin voitte todeta, että kehikko on lähemäpänä teltan etuovea, kuin takaseinää. Syvyyden hahmottamisessa auttaa tuo kameraa kohti leviävän pölypilven maata nuolevat reunamat: https://youtu.be/TOYrOIswhzs?t=49
Liitteet
mysteerikehikko.jpg
mysteerikehikko.jpg (47.49 KiB) Katsottu 2416 kertaa
ViperFace
Martin Riggs
Viestit: 634
Liittynyt: Ma Tammi 20, 2014 1:33 pm

Re: Turvapaikanhakijoiden teltassa paloi

Viesti Kirjoittaja ViperFace »

Minkäs grillin päällä tämä kaveri istuu?

Jalkojen muoto ja korkeus sopii melko hyvin.
Liitteet
tuoli.jpg
tuoli.jpg (172.74 KiB) Katsottu 2398 kertaa
annaanna

Re: Turvapaikanhakijoiden teltassa paloi

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Kiitos kuvista!

Se pieni yksisarvinen keijuineen ei tuossa näy.
Eikä hiiligrilli.

Viimeöisen "Maidan"-videoinnin mukaan on muuten Marcolta bensa loppunut. Ja rahat. Kovasti vaan vieläkin yskittää ne taannoin sisäänhengitettyjen palokaasujen aiheuttamat vammat keuhkoissa.
Vai onko jo jotain muuta yskänaihetta tullut?

Kiertelevät siinä nauhoituksessa myös pakolaismielenosoittajien leiriä.

Kerjäävät rahaa lähettämään tai tuomaan leirille, satanen menee kuulemma joka päivä bensaan ja kaasuun. Helvatillisia tulia siellä ilmeisesti polttelevat. Satasella!

Kertovat olevansa paikalla vielä kuukausia, joten kalliiksi tulee elättämisensä pitemmän päälle.

Mistä lie varastavat lataussähkönsä, sitä ei tarina kertonut.
Sossu varmaan järjestänyt näille syrjäytyneille.

Vaikeuksia on ryhmäläisillä päästä majoittumaan joihinkin tuttuihin yömajoihin. Niihin pitää kuulemma mennä jo päiväsaikaan ja selvinpäin!

Leirinaisia ei videossa näkynyt, yö lienee heille parasta tuloksentekoaikaa.
ViperFace
Martin Riggs
Viestit: 634
Liittynyt: Ma Tammi 20, 2014 1:33 pm

Re: Turvapaikanhakijoiden teltassa paloi

Viesti Kirjoittaja ViperFace »

annaanna kirjoitti:Kiitos kuvista!

Niillä on siellä agregaatti, josta loppuu aina silloin tällöin kesken live-streamin bensa :lol:

En kyllä itse pidä edes etäisesti mahdollisena, että Marco olisi iskun takana, tai edes tietäisi siitä vaikka joku hänen leirinsä porukasta olisikin siihen sotkeutunut. Hän on loppujenlopuksi ollut koko ajan minkään näköistä väkivaltaa vastaan. Vastusti mm. voimaakkaasti samalle paikalle tuppaantunutta, ilmeisesti Rajat kiinni yms. muiden rajakkien, Puhdistus -nimistä mielenosoitusta, juurikin siksi, että pelkäsi tapahtuvan väkivaltaisuuksia. Tämän takia Marcolla meni myös välit toisen SE johtajiin kuuluneen maidanilaisen kanssa.

Olen seuraillu maidanointia melkein alusta asti, koska se on parasta tosielämän sketsiviihdettä, mitä olen koskaan nähnyt :lol: :lol: Marcon ja muiden yskä varmaan johtuu jostain tuberkuloosista. Tuollaisissa oloissahan se leviää. Ilja Janitskin tuota kai osittain rahoittaa. Ainakin hän soittelee lähetyksiin säännöllisesti. Nuohan keräävät samalla kannattajakortteja Iljan presidenttiehdokkuutta varten ja luulevat, että Ilja saa immuniteetin syytteitä vastaan, jos pääsee presidenttiehdokkaaksi :roll: :lol:
ViperFace
Martin Riggs
Viestit: 634
Liittynyt: Ma Tammi 20, 2014 1:33 pm

Re: Turvapaikanhakijoiden teltassa paloi

Viesti Kirjoittaja ViperFace »

Tuosta voi todeta, että keittiö on eri teltassa, siis siinä viereisessä, missä on keltainen seinä. Siinä kaveri istuu "grillin" päällä grillin ääressä. Kuva löytyy Refugee Hospitality Clubin facebookista ja lisätty 18.3 eli vajaa viikko ennen paloa. Paloteltassa on kyllä lämmittelyyn hiiligrilli, mutta se näkyy videolla olevan aivan toisessa päässä teltaa istumapaikkojen keskellä.
Liitteet
keittiö.jpg
keittiö.jpg (84.42 KiB) Katsottu 2354 kertaa
annaanna

Re: Turvapaikanhakijoiden teltassa paloi

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Jaa. Ei se yksisarvinen näy tuossakaan kuvassa, mutta tuo on juuri se viereinen teltta jossa tapaa käydä lämmittelemässä hiilillä ja haloilla täytetyn kaasugrillin lämmössä :lol: .

Itselleni oli ihan ensimmäinen lähetys, jonka katsoin. Melko päräyttävä elämys ja toki tuosta teltassa kököttämisestä sellaisella petelius-kalliala-lapinlahdenlinnut -ukkomiehityksellä saisi sketsiviihdettä.

Vallan jää käsittämättä mikä tuon leireilynsä päämäärä ja tarkoitus on. Yhteenkuulumisen tunne? Syrjäytymisen omaehtoinen ehkäisy? Joukkouhriutumisen tunteessa vellominen ja sen vahvistaminen? Janitskinin höpsäyttämäksi joutuminen?

Käyttäytyminen vaikuttaa lintubongarimaiselta, kuvaavat ja tarkkailevat, vain putket puuttuvat. Marco jopa pukeutunut bongarityylisesti ja puhui jostakin ilmeisesti lintulajin mukaan nimetystä ihmisestä, jota nämä urbaanibongarit menivät etsimään kävelykierroksella.
Petelius hyvin vetäisi Marcon hahmoa viihdeohjelmassa.

Totta mooses voin epäillä Marcoa täysin perusteettomasti.
Epäileehän poliisikin jotakuta töihinsä klo 04.30 aikoihin täyden selkäreppunsa kanssa telttojen ja mainosmuurin välitse syttymihetkellä ohi pyöräillyttä sivullista täysin aiheetta!
Silkkaa sattumaa. Silminnäkijä korkeintaan!

Nyt kun tiedän, että sinne bensaa kuskataan yötä myöten, oletan tietenkin nuin vaan, että leiriin sitä kanisteria oltiin tuomassa.
Enää on vain selvitettävä Marcon kyky ajaa polkupyörää ja sen keuhkokuvan oikeuslääketieteellinen tutkimus.
Hellapoliisi
Olivia Benson
Viestit: 704
Liittynyt: Pe Huhti 23, 2010 6:24 pm

Re: Turvapaikanhakijoiden teltassa paloi

Viesti Kirjoittaja Hellapoliisi »

Rescuer kirjoitti:
Ärrkele kirjoitti: Kyseessä on juurikin kevytrakenteinen, suoraan maapohjalle asennettava ja helposti tuulessa kaatuva grilli ja grillin ollessa teltan sisällä tulipalon vaara on ilmeinen (kuten nyt nähtiin musulmaanien poltettua telttansa). Tai telttahan ei todennäköisesti ole edes musulmaanien oma vaan on suomalaisten veronmaksajien kustantama.

Joten kyseessä on avotuli pelastuslain mukaan.
Ei ole.
1) Ei ole kevytrakenteinen grilli, jollaisella tarkoitetaan noita kertakäyttögrillejä ja vastaavia.
2) Ei ole myöskään suoraan maapohjalle asennettava grilli, tuossahan on jalat ja varsinainen tulipesä on reilusti irti maasta.
3) Ei ole myöskään helposti tuulessa kaatuva painonsa ja tukevien jalkojensta takia.
4) Se että grilliä käytetään väärin tai väärässä paikassa ei tee siitä avotulta.

Ärrkeleen tulkinnan mukaan jokainen grilli on avotuli...
Oli miten oli niin ainakin viime kesänä Helsingissä oli kategorisesti grillaaminen kiellettyä esim. kaupungin puistossa. Soitin asiasta varmuuden vuoksi poliisilaitokselle kun suunnittelimme isomman porukan kanssa piknikkiä.
Hys hys!
ViperFace
Martin Riggs
Viestit: 634
Liittynyt: Ma Tammi 20, 2014 1:33 pm

Re: Turvapaikanhakijoiden teltassa paloi

Viesti Kirjoittaja ViperFace »

Laitetaanpas tämäkin tänne. Oulun pullonheittelijä on otettu kiinni. Pahoittelut kaikkien niiden puolesta, joille tämä uutinen tuottaa pettymyksen :cry:
Poliisi ottanut kiinni turvapaikanhakijoita kohti polttopulloja heittäneen - sanoo kuuluvansa Soldiers of Odin -järjestöön

Poliisi on ottanut kiinni yhden ihmisen liittyen vajaat kaksi viikkoa sitten Oulun Kauppatorilla tapahtuneeseen välikohtaukseen, jossa mielenosoitukseen osallistuneiden turvapaikanhakijoiden telttaa kohti heitettiin polttopulloja.

Välikohtaus sattui 7. huhtikuuta kello 4.30. Poliisin mukaan pullojen sisällä oli polttoöljyyn viittavaa ainetta. Pullojen suut oli tukittu räteillä, mutta niitä ei ollut sytytetty ennen heittoa.

Poliisi on omien tutkimustensa perusteella ottanut kiinni yhden henkilön iskuun liittyen. Rikoksesta epäilty henkilö on antanut selvityksen omaan osuuteensa tapahtumissa.

Rikoksesta epäilty henkilö on kertonut kuuluvansa Soldiers of Odin -järjestöön mutta toimineensa tässä asiassa yksin ilman järjestön taustatukea.

Tutkintaan liittyen poliisi on tehnyt etsintöjä yksityistiloissa. Etsintöjen yhteydessä epäillyn käyttämistä tiloista on löytynyt vähäinen määrä räjähteitä.

Poliisi tutkii tekoa tällä hetkellä nimikkeillä laiton uhkaus, vahingonteko ja räjähderikos.
http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis ... jarjestoon
Räjähteet tosin viittaavat terrorismiin, joten onhan tässä sekin mahdollisuus, että onkin matu-terroristi Odineihin soluttautuneena. Siinäpä vasta pähkinä pohdittavaksi :?: :idea: :roll:
Viimeksi muokannut ViperFace, To Huhti 20, 2017 1:55 am. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Vastaa Viestiin