Joutsenon VOK: Ahdistunut afrikkalainen surmasi itsensä

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Jukka Siintonen
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1309
Liittynyt: Ti Tammi 26, 2016 6:36 pm

Joutsenon VOK: Ahdistunut afrikkalainen surmasi itsensä

Viesti Kirjoittaja Jukka Siintonen »

Turvapaikanhakijan kuolema kuumensi tunteet Konnunsuon vastaanottokeskuksessa: poliisi kutsuttiin paikalle - ”Äänenpainot oli kovilla ja vähän tavaraa lensi”

Maanantai 29.1.2018 klo 14.17

Poliisi oli paikalla reilun tunnin ajan.

Etelä-Saimaa: Nuori turvapaikanhakija kuoli Konnunsuon vastaanottokeskuksessa

Nuori pohjoisafrikkalainen turvapaikanhakija menehtyi sunnuntaina Joutsenon vastaanottokeskuksen säilöönottoyksikössä Konnunsuolla.

Vastaanottokeskuksen johtaja Jari Kähkönen kertoo Iltalehdelle, että kuolema tapahtui tavallisessa asuinhuoneessa, eikä turvapaikanhakija ollut esimerkiksi eristettynä. Henkilön yksityisyyden suojan vuoksi huoneessa ei ollut kameroita. Kähkönen ei yksityisyyden suojan vuoksi vahvista miehen kuolintapaa.

Kun tieto menehtymisestä saavutti muut säilöönotetut turvapaikanhakijat, he kokoontuivat Stop Deportations -kollektiivin mukaan säilöönottoyksikön toimiston eteen vaatimaan vastauksia siihen, miksi heitä pidetään vankina.

Kähkönen kommentoi, että säilöönotetut olivat ymmärrettävistä syistä surullisia ja että tunteet rupesivat kiihtymään.

- Rauhattomuutta, äänenpainot oli kovilla ja vähän tavaraa lensi. Ei suoranaista väkivaltaa ollut, mutta tilanteen eskaloitumisen uhka, Kähkönen sanoo.

Paikalle kutsuttiin Kähkösen mukaan työ- ja asuinturvallisuuden vuoksi poliisit, joiden valvonnassa työntekijät ja säilöönotetut keskustelivat tapahtuneesta. Keskusteluyhteys oli Kähkösen mukaan hyvä, ja keskustelussa päästiin yhteisymmärrykseen. Suojavarusteisiin pukeutuneet poliisit olivat vastaanottokeskuksessa reilun tunnun ajan.

Apua tarjolla

Tapahtuman käsittely vastaanottokeskuksessa on jatkunut tänään.

- Ollaan luonnollisesti tarjottu keskusteluapua muille säilöönotetuille, ja terveydenhuoltohenkilökunta on ollut paikalla, Kähkönen kertoo.

Kähkösen mukaan paikalle pyydetään lääkäri tarpeen vaatiessa.

Säilöönottoyksikössä on tällä hetkellä 33 asukasta. Tilaa on tarkoitus laajentaa, jonka jälkeen siellä on 69 paikkaa.

Iltalehti ei tavoittanut iltapäivällä tapauksen tutkinnanjohtajaa.
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/2018012 ... 7_u0.shtml
Sivistymättömät moniosaajat taas reagoivat aggressiolla ja väkivallalla vastoinkäymisiin. Ei näitä pitäisi ottaa ollenkaan Eurooppaan, kun toisen moniosaajan itsemurha saa tunteet noin kuumaksi. Eihän näillä moniosaajilla ole mitään keinoja käsitellä vastoinkäymisiä muuten kuin vihalla ja väkivallalla.

Otsikko muutettu sivistyneemmäksi ja lisätty Iltalehden linkki
-NILS-
jaskajokunen
Jane Marple
Viestit: 1053
Liittynyt: To Touko 15, 2014 4:20 pm

Re: Moniosaajat riehuivat Konnunsuolla, poliisi paikalle

Viesti Kirjoittaja jaskajokunen »

tuossa videolla näkyy näitä protestipäälliköitä

https://pt-media.org/2018/01/28/filminp ... n-sisalta/
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17104
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Joutsenon VOK: Ahdistunut turvapaikan hakija surmasi its

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Joutsenon säilöönottoyksikössä itsemurhan tehneellä miehellä oli rikostausta — miestä oltiin karkottamassa Suomesta

*Vastaanottokeskuksessa annetaan kriisiapua turvapaikanhakijoille, säilöönotetuille sekä henkilökunnalle.
*Säilöönotetut voivat liikkua osastojen ja kerrosten välillä, ja heillä on oikeus valvottuun ulkoiluun vähintään tunti päivässä.


Joutsenon säilöönottoyksikössä sunnuntaina kuollutta nuorta miestä oltiin käännyttämässä Suomesta, koska hänellä oli tuomioita rikoksista.

Miehellä oli ollut oleskelulupa. Hänet oli otettu säilöön, koska hänet aiottiin karkottaa ja hänen arveltiin vaikeuttavan karkotusta.
— Vahvistan, että hänellä oli rikostaustaa, rikoskomisario Jyrki Hänninen Kaakkois-Suomen poliisista kertoo.
— Meillä on ollut lainvoimainen ja täytäntöönpanokelpoinen karkottamispäätös, ja hänet on päätetty karkottaa kotimaahansa.

Joutsenon vastaanottokeskuksen apulaisjohtaja ja säilöönottoyksiköstä vastaava Antti Jäppinen kertoo, että pohjoisafrikkalainen mies oli tehnyt itsemurhan omassa huoneessaan säilöönottoyksikössä.
— Siellä ei ole eikä saakaan olla kameravalvontaa.

Kriisiapua annetaan niin kauan kuin tarvitaan

Joutsenon vastaanottokeskuksessa annetaan kriisiapua turvapaikanhakijoille ja säilöönottoyksikössä oleville sekä henkilökunnalle. Apua annetaan niin kauan kuin sille on tarvetta, Jäppinen kertoo.
— Terveydenhoitaja on aloittanut työpäivänsä jo puoli seitsemältä, ja käy asiaa läpi asiakkaiden kanssa. Vastaava debriefing-tilaisuus järjestetään myös henkilökunnalle.

Säilöönottoyksikössä aiempaa enemmän rikollisia

Valtaosa säilöönottoyksikössä olevista ihmisistä on entisiä turvapaikanhakijoita, joiden turvapaikkaprosessi on käyty loppuun, hakemus on hylätty ja on tehty käännytyspäätös. Viranomaiset voivat myös päättää karkottaa ihmisen, joka on oleskeluluvan saatuaan tehnyt rikoksen ja tuomittu vankeuteen.

Joutsenon säilöönottoyksikköä laajennettiin vastikään, ja siellä on nyt 67 paikkaa.
— Meillä on aiempaa enemmän asiakaskuntaa, joka on Suomessa syyllistynyt erilaisiin rikoksiin.


esaimaa.fi
29.1.2018 13:25 Muokattu 29.1.2018 15:04

Ehkä tämän(kin) afrikkalaisen puolesta on... tai hänestä on...
a) osoitettu mieltä palautustaan vastaan
b) oltu valmiita menemään naimisiin kanssaan,
c) kerrottu huikeita tarinoita perheestään ja suvustaan
d) ylistetty henkilön huippuosaamista ja koulutusta

Tälläisten rikollisten puolesta suomalainen suvaitsevaisto, kirkko ja poliitikot taistelevat - muiden rahoilla.

Tämän henkilön kuolema oli yksiselitteisesti hyvä asia. Ei hänellä olisi ollut Suomelle mitään annettavaa. Toivonkin esimerkkinsä rohkaisevan myös muita vastaanottokeskusten "asiakkaita".

Kaikkeen sitä kriisiapua ollaankin tyrkyttämässä.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Avatar
NorthernDarkness
Jane Marple
Viestit: 1089
Liittynyt: To Maalis 17, 2011 4:48 pm
Paikkakunta: Holo-Kaustisen Kansanmusiikkifestivaalit.

Re: Joutsenon VOK: Ahdistunut turvapaikan hakija surmasi its

Viesti Kirjoittaja NorthernDarkness »

Sieltä sitä tullaan hakemaan turvapaikkaa ilman pienintäkään kunnioitusta itse maata tai sen lakeja kohtaan.Tehhään rikoksia ja sitte marissaan ja kehitetään joku "stop deportations-kollektiivi". Ainot asia mikä nuita auttais olisi "faster deportations-kollektiivi" niin ei tarvitsisi olla niin kauon säilössä.
Muistappa poika että kun nuorena varastat niin vanhana omistat.
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Joutsenon VOK: Ahdistunut turvapaikan hakija surmasi its

Viesti Kirjoittaja poikani »

Kas kummaa, kun tällaista meteliä ei nouse aina silloin, kun joku muu rikollinen tappaa itsensä vankilassa.
????? ?? ??????.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17104
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Joutsenon VOK: Ahdistunut turvapaikan hakija surmasi its

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

poikani kirjoitti:Kas kummaa, kun tällaista meteliä ei nouse aina silloin, kun joku muu rikollinen tappaa itsensä vankilassa.
Juu, eiköhän tästä "ahdistuneesta" tehdä sankari ja sukunsa kutsutaan Linnan juhliin.

Jo näen isot otsikot; Hätähuuto jota ei kuultu - miehen perhe oikeutettu mittaviin korvauksiin

VOK-hlökunnan toimet tullaan tutkimaan tarkasti; saiko mies rukoilla kuten uskontoonsa kuuluu, saiko mies noudattaa uskontonsa mukaista ruokavaliota, kokiko mies rasismia suomalaisten taholta, oliko saamassaan traumaterapiassa huomioitu pitkä matka läpi Euroopan, onko terveydenhoito ollut asianmukaista ja potilaslähtöistä...
---------------------------------------

Parikymppisen turvapaikanhakijan kuolemaan Konnunsuolla ei liity rikosta - poliisi vahvistaa: ”Itsemurhaa epäillään”

Poliisi tutkii Joutsenossa menehtyneen turvapaikanhakijan tapausta tavallisena kuolemansyyn tutkintana.

*Joutsenossa kuollut turvapaikanhakija menehtyi todennäköisesti oman käden kautta.
*Poliisin mukaan mies oli syntynyt vuonna 1997.


Etelä-Saimaa: Nuori turvapaikanhakija kuoli Konnunsuon vastaanottokeskuksessa

Turvapaikanhakijan kuolema kuumensi tunteet Konnunsuon vastaanottokeskuksessa: poliisi kutsuttiin paikalle - ”Äänenpainot oli kovilla ja vähän tavaraa lensi”

Joutsenon vastaanottokeskuksen säilöönottoyksikön asukkaat ja henkilökunta järkyttyivät sunnuntaina, kun nuori turvapaikanhakija löytyi menehtyneenä omasta huoneestaan.

Asukkaat ja henkilökunta saivat maanantain aikana kriisiapua, ja poliisi oli paikalla rauhoittelemassa tilannetta. Vastaanottokeskuksen johtaja Jari Kähkönen kertoi Iltalehdelle, että virkavalta oli tarvinnut suojavarusteita ja ollut läsnä keskuksessa tunnin verran. Surulliset turvapaikanhakijat olivat muun muassa huutaneet ja rikkoneet tavaroita.

Menehtynyt teki todennäköisesti itsemurhan. Kähkönen kertoi asiasta paikallislehti Etelä-Saimaalle. Kuolemansyyntutkintaa johtava Petri Korpisammal sanoo saman Iltalehdelle.
- Jos tätä kysyisi minulta, en voisi vastata mitään, mutta nyt, kun asia on julkisuudessa, voin vahvistaa, että itsemurhaa epäillään, Korpisammal toteaa.

Mies oli kotoisin Pohjois-Afrikasta. Hän oli poliisin mukaan syntynyt vuonna 1997, eli hän oli tai olisi täyttänyt tänä vuonna 21 vuotta.

Mies ei ollut virunut menehtyneenä kovinkaan pitkään.
- Henkilökunta löysi hänet omasta huoneesta. Kuolemantapaus oli kohtalaisen tuore.

Säilöönottoyksiköissä asuu sellaisia turvapaikanhakijoita, joiden liikkumista on syytä rajoittaa. Yksiköissä pidetään esimerkiksi rikoksista tuomittuja ja sellaisia karkotuspäätöksen saaneita, joiden poliisi epäilee yrittävän karkaamista.


Iltalehti
30.1.2018 klo 11.28

"Surulliset turvapaikanhakijat olivat muun muassa huutaneet ja rikkoneet tavaroita"

Surun purkautumiseen on niin monta tietä. Tai rikkomiseen ja huutamiseen tarvittava syy oli saatu. Tällä kertaa se oli jonkun itsemurha.

Jos nuo tavarat ovat jonkun muun kuin rikkojien itsensä omaisuutta, niin nehän ovat tietysti heidän myös korvattava. Jos ovat jonkun muun ja korvausvelvollisuutta ei tule, niin yhdenvertaisuuden nimissä se tarkoittaa sitten sitä, että kuka tahansa muukin saa rikkoa toisten tavaroita joutumatta niitä korvaamaan, tahi muulla tavoin vastaamaan teoistaan.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
annaanna

Re: Joutsenon VOK: Ahdistunut turvapaikan hakija surmasi its

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Valitettava kuolemantapaus.

Kenenkään ennenaikainen kuolema ei ole hyvä asia (mutta seniilit, altakastelevat ukkörähjät tietty eri asia, kun syövät eläkerahastojen tuotot :evil: ).

Tuo asukkaiden reagointitapa ei ole tyypillistä eritrealaista, afganistanilaista, irakilaista tai albanialaista, vaan pikemminkin miessukupuolista. Eiköhän Suomenkin vankiloissa, nuorison poikakodeissa ja vieroitusklikoilla moista tunnekuohua voitaisi todistaa, tuolien tönimistä ja äänen korottamista. Tapatunut kotiolojen lisäksi myös pelikentillä, poliittisissa tilaisuuksissa ja sukujuhlissa. Väkivaltaa sisältävinäkin.
Kts. esim. Poliisit -sarja. Miesten tunne-elämän reaktiot tulevat kaikkialla kalliiksi monin eri tavoin.
Kähkönen kommentoi, että säilöönotetut olivat ymmärrettävistä syistä surullisia ja että tunteet rupesivat kiihtymään.

- Rauhattomuutta, äänenpainot oli kovilla ja vähän tavaraa lensi. Ei suoranaista väkivaltaa ollut, mutta tilanteen eskaloitumisen uhka, Kähkönen sanoo.

Paikalle kutsuttiin Kähkösen mukaan työ- ja asuinturvallisuuden vuoksi poliisit, joiden valvonnassa työntekijät ja säilöönotetut keskustelivat tapahtuneesta. Keskusteluyhteys oli Kähkösen mukaan hyvä, ja keskustelussa päästiin yhteisymmärrykseen. Suojavarusteisiin pukeutuneet poliisit olivat vastaanottokeskuksessa reilun tunnin ajan.
Jos en ymmärrä ihmisten ennenaikaista kuolemaa toivovia, niin en kyllä näitä kaikkia käännytyksiä vastustataviakaan.
-Kaikki kielteiset päätökset kyseenalaisia? Mahdotonta.
-Kaikki ulkomaalaiset ihmiset perkeleestä. Kun ei edes kaikki suomalaisetkaan.
-Ehdottomasti yksi totuus joka asiassa.Järjetön asenne.

Tällä ko. henkilöllä oli jo ollut oleskelulupa, mutta käsittääkseni siis syyllistynyt rikokseen, josta syystä karkoitus.
Oletan ettei näpistystasoisesta rikkomuksesta käännytetä, vaan enemmän kuin sakkorankaistustasoisesta rikoksesta.
On täältä nyt ainakin kaikki raiskaajat kotiinsa lennätettävä ilman nokankoputtamista.

Koko ajan olen toivoni pannut turvapaikkatutkinnan suorittaviin viranomaisiin, että erottelevat jyvät akanoista. Virhearviointejakin tehden. Kaksinkertainen tutkinta olisi varmaan hyvä, mutta ehkä ollut luksusta käytettävissä olleilla resursseilla. Valitusmahdollisuus kuitenkin olemassa. Ja onneksi myös rohkeita siviilejä todellisia oikeusmurhia esille tuomaan.

Tämän henkilön palauttamisesta päättänyt ei ole vastuussa turvapaikanhakijan ratkaisusta.
Jukka Siintonen
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1309
Liittynyt: Ti Tammi 26, 2016 6:36 pm

Re: Joutsenon VOK: Ahdistunut turvapaikan hakija surmasi its

Viesti Kirjoittaja Jukka Siintonen »

Kähkönen kommentoi, että säilöönotetut olivat ymmärrettävistä syistä surullisia ja että tunteet rupesivat kiihtymään.

- Rauhattomuutta, äänenpainot oli kovilla ja vähän tavaraa lensi. Ei suoranaista väkivaltaa ollut, mutta tilanteen eskaloitumisen uhka, Kähkönen sanoo.

Paikalle kutsuttiin Kähkösen mukaan työ- ja asuinturvallisuuden vuoksi poliisit, joiden valvonnassa työntekijät ja säilöönotetut keskustelivat tapahtuneesta. Keskusteluyhteys oli Kähkösen mukaan hyvä, ja keskustelussa päästiin yhteisymmärrykseen. Suojavarusteisiin pukeutuneet poliisit olivat vastaanottokeskuksessa reilun tunnin ajan.
Kun Suomessa, joku suomalainen rasvaa köyden ja hyppää puuhun niin eivät suomalaiset ala heittelemään tavaroita ympäriinsä ja julisteta paikallista hätätilaa, jonne tilataan poliisi mellakkavarusteissa valvomaan järjestystä.

Toista se on kehitysmaiden asukkaiden kesken. Poliisi siellä oli ihan aiheesta. Meille veronmaksajille ei varmasti välitetä aivan todellista kuvaa siitä kuinka paljon poliisin resursseja menee hukkaan kehitysmaalaisten elämöinnin rauhoittamisessa. Se on varmasti aika suuri osa.
annaanna

Re: Joutsenon VOK: Ahdistunut turvapaikan hakija surmasi its

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Juu, eiköhän tästä "ahdistuneesta" tehdä sankari ja sukunsa kutsutaan Linnan juhliin.

Jo näen isot otsikot; Hätähuuto jota ei kuultu - miehen perhe oikeutettu mittaviin korvauksiin

VOK-hlökunnan toimet tullaan tutkimaan tarkasti; saiko mies rukoilla kuten uskontoonsa kuuluu, saiko mies noudattaa uskontonsa mukaista ruokavaliota, kokiko mies rasismia suomalaisten taholta, oliko saamassaan traumaterapiassa huomioitu pitkä matka läpi Euroopan, onko terveydenhoito ollut asianmukaista ja potilaslähtöistä...
Onko tästä jotain ennakkotapausta siis olemassa?
Linnan juhlakutsusta, juhlivista sukulaisista, korvauksista itsemurhan tehneen perheen jäsenille, vokkihenkilökunnan tutkinnasta.

Reaalimaailmassa on toki tutkinta käynnissä. Tarpeellinen silloin kun ihminen on tuolla tavalla haltuunotettu.


Korvausvelvollisuus tunteitten purkauduttua -pohdintaan jatkoa.
.
Jos nuo tavarat ovat jonkun muun kuin rikkojien itsensä omaisuutta, niin nehän ovat tietysti heidän myös korvattava. Jos ovat jonkun muun ja korvausvelvollisuutta ei tule, niin yhdenvertaisuuden nimissä se tarkoittaa sitten sitä, että kuka tahansa muukin saa rikkoa toisten tavaroita joutumatta niitä korvaamaan, tahi muulla tavoin vastaamaan teoistaan
Varmaankin noin.
Jos korvausvelvollisuutta ei tule, sitä ei ole.
Itse en halua rikkoa tavaroita, niin problematiikka vierasta.
Ahdistuneille eläkeläisille soisin tämän oikeuden ensimmäiseksi.
Kuka muuten korvaa suomalaisten jalkapallohulikaanien rikkoman irtaimiston. Siihen syyllistyneet henkilötkö?
damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10651
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Joutsenon VOK: Ahdistunut turvapaikan hakija surmasi its

Viesti Kirjoittaja damfin »

Olisiko käynyt niin että totuudeksi miehen mielessä muuttuneet tarinat huoneiden kameravalvonnasta ja asukkaiden kyttäämisestä koitui miehen kohtaloksi.
Jospa tämä turvapaikanhakija oli ihan totena uskonut puheet siitä että heitä valvotaan 24/7 piilotettujen valvontakameroiden kautta, ja oli sitten ajatellut hätähuutona tehdä "itsemurhan" jonka uskoi päätyvän siihen että VOK:n henkilökunta ryntää hätiin nähdessään valvontakamerasta tilanteen, ja säälipisteet ja turvapaikan uudelleen käsittely olisi taattu, tai ainakin pitkä lisäaika taattu käännytyksen toimeenpanossa.
Mutta kun sitä kameravalvontaa sitten ei ollutkaan, niin henki lähtikin ihan oikeasti...

Joka tapauksessa, jos se pelko kotimaan vankilan oloista noin kova oli, niin kaipa tuo sitten oli hyvä ratkaisu tilanteeseen, eipähän tarvitse vartijoita saattajikseen matkalla kotimaahansa.
Avatar
NorthernDarkness
Jane Marple
Viestit: 1089
Liittynyt: To Maalis 17, 2011 4:48 pm
Paikkakunta: Holo-Kaustisen Kansanmusiikkifestivaalit.

Re: Joutsenon VOK: Ahdistunut turvapaikan hakija surmasi its

Viesti Kirjoittaja NorthernDarkness »

damfin kirjoitti: Joka tapauksessa, jos se pelko kotimaan vankilan oloista noin kova oli, niin kaipa tuo sitten oli hyvä ratkaisu tilanteeseen, eipähän tarvitse vartijoita saattajikseen matkalla kotimaahansa.
niimpä,ja varsinkin kun rikosten tekemättä jättäminen ei luonnollisestikkaa ole vaihtoehto..
Muistappa poika että kun nuorena varastat niin vanhana omistat.
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11386
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Joutsenon VOK: Ahdistunut turvapaikan hakija surmasi its

Viesti Kirjoittaja URSA »

Siis tämä turvapaikanhakija on uutisten perusteella saanut useita rikostuomioita Suomessa tekemistään rikoksista, sovittanut ne Suomessa ja ollut odottamassa palautusta kotimaahansa vastaanottokeskuksessa. Mikään ei viittaa siihen, että hän olisi päätynyt kotimaassaan vankilaan. Rikostuomiot Suomessa ovat ainoastaan "peruuttaneet" hänen oleskelulupansa.
Jukka Siintonen
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1309
Liittynyt: Ti Tammi 26, 2016 6:36 pm

Re: Joutsenon VOK: Ahdistunut turvapaikan hakija surmasi its

Viesti Kirjoittaja Jukka Siintonen »

URSA kirjoitti:Siis tämä turvapaikanhakija on uutisten perusteella saanut useita rikostuomioita Suomessa tekemistään rikoksista, sovittanut ne Suomessa ja ollut odottamassa palautusta kotimaahansa vastaanottokeskuksessa. Mikään ei viittaa siihen, että hän olisi päätynyt kotimaassaan vankilaan. Rikostuomiot Suomessa ovat ainoastaan "peruuttaneet" hänen oleskelulupansa.
Tarina ei kerro, että pakeniko tämä sarjarikollinen alunperinkin oman maansa oikeutta Suomeen.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17104
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Joutsenon VOK: Ahdistunut turvapaikan hakija surmasi its

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

annaanna kirjoitti:Kuka muuten korvaa suomalaisten jalkapallohulikaanien rikkoman irtaimiston. Siihen syyllistyneet henkilötkö?
Heidän se pitäisi korvata. Tosin en nyt näe asiayhteyttä jalkapallohuliganismin ja kuolleen joutsenolaismiehen välillä.

Tämä menehtynyt ei sitten muistanut kertoa olevansa kristitty homo, jolloinka se palautus olisi ollut mahdoton asia, kotimaassaan odottavan kiusaamisen vuoksi.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
annaanna

Re: Joutsenon VOK: Ahdistunut turvapaikan hakija surmasi its

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Damfin. Meidän olisi näköjään tarpeellista jatkaa niitä tekstin ymmärrätämisharjoituksiasi, minä voisin kerrata huliganismia kera geen.
Doctor Lecter kirjoitti:
annaanna kirjoitti:Kuka muuten korvaa suomalaisten jalkapallohulikaanien rikkoman irtaimiston. Siihen syyllistyneet henkilötkö?
Heidän se pitäisi korvata. Tosin en nyt näe asiayhteyttä jalkapallohuliganismin ja kuolleen joutsenolaismiehen välillä.

Tämä menehtynyt ei sitten muistanut kertoa olevansa kristitty homo, jolloinka se palautus olisi ollut mahdoton asia, kotimaassaan odottavan kiusaamisen vuoksi.
Korvausvelvollisuuden syntymekanismi on yleisesti tiedossa, mutta velvollisuuden täytäntöönpano usein epäonnistuu, kun ollaan oltu joukolla liikkeellä. En usko jossakin aulatilassa arvokkaita taide-esineitä olevan, polttopulloista tai särjetyistä laseista ei mainittu.
Minä en näe uutisoinnissa kuollutta joutsenolaismiestä, vain itsemurhaa seurannutta tunteenpurkausta vähäisin, ellei olemattomin, järjestyshäiriöseurauksin.

Mistä valtiosta mies oli kotoisin?
Afrikastako?
Vastaa Viestiin