Belgiasta tulossa ensimmäinen islamilainen valtio Euroopassa

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
Tohtori Tolonen
Armas Tammelin
Viestit: 72
Liittynyt: Ma Maalis 02, 2015 10:22 am
Paikkakunta: Nobel-palkintotilaisuus

Belgiasta tulossa ensimmäinen islamilainen valtio Euroopassa

Viesti Kirjoittaja Tohtori Tolonen »

Puolue kutsuu sitä "islamistiseksi demokratiaksi" ja he ovat asettaneet tavoitteen: vuoteen 2030 mennessä Belgia on Islamilainen valtio.

Ehkä uneliaan Belgian on aika alkaa herätä, toteaa Giulio Meotti Gatestone -instituutin artikkelissaan "Belgia: Ensimmäinen Islamilainen valtio Euroopassa?"

Islam-puolue Belgiassa nimittäin haluaa luoda Islamilaisen valtion.

Puolue kutsuu sitä "islamistiseksi demokratiaksi" ja he ovat asettaneet tavoitteen: vuoteen 2030 mennessä Belgia on Islamilainen valtio.

Belgian Islam-puolue perustettiin vuonna 2012 ja se onnistui heti vain kolmella Brysselin alueella saavuttamaan vaaleilla valitut edustajat kahdessa niistä: kaksi ehdokasta, Lhoucine Aït Jeddig ja Redouane Ahrouch voittivat paikat Molenbeekissa ja Anderlechtissa.

Kaksi vuotta myöhemmin vuoden 2014 parlamenttivaaleissa, Islam-puolue pyrki laajentamaan jalustaansa ​​kahdessa vaalipiirissä, Brysselissä ja Liègessä. Jälleen kerran tulokset olivat vaikuttavia puolueelle, joka suosii islamilaista sharia-lain käyttöönottamista Belgiaan. Brysselissä he saivat 9 421 ääntä (lähes 2 %).

ISLAM-puolueen ranskalainen lyhenne tarkoittaa "rehellisyys, solidaarisuus, vapaus, aitous, moraalisuus".

Ranskalaisen Causeur -lehden mukaan "ohjelma on hämmentävästi yksinkertainen: korvaa kaikki hallinto- ja rikoslait sharia-lailla. Piste".

Islamin asiantuntija Michaël Privotin ja poliittisen tutkija Sebastien Boussoisin mukaan uuden puolueen vaikutus voi olla "yhteiskunnallisen rakenteen äkillinen luhistuminen".

Ranskalainen viikkolehti Le Point selittää tarkasti Islam-puolueen suunnitelmia: Se haluaisi "estää paheellisuutta kieltämällä peliyritykset (kasinot, pelihallit ja vedonlyöntitoimistot) ja arpajaiset". Samalla kun vahvistetaan muslimihuivit koulussa ja yhteisymmärrys islamilaisista uskonnollisista juhlapyhistä, puolue tahtoo kaikkien belgialaisten koulujen tarjoavan halal-lihaa ruokalistoillaan.

Puolue tulee koventamaan linjaansa ja vaatimuksiaan.

Redouane Ahrouch on yksi puolueen kolmesta perustajasta ja hän on ehdottanut jo miesten ja naisten erottelua joukkoliikenteessä.

Ahrouch työskentelee bussinkuljettajana Anderlechtissä ja hän kertoo, että monet naiset ovat valittaneet miesten yrittäneen ahdistella seksuaalisesti ja tarttua heihin. Hänen ovela ratkaisunsa ongelmaan on erottaa julkinen liikenne sukupuolen mukaan siten, että naisilla olisi omat linja-autot.

Ahrouch, joka itse kieltäytyy kättelemästä ja ottamasta katsekontaktia naisiin, on tuomittu kuudeksi kuukaudeksi vankilaan vuonna 2003 hänen vammaisen vaimonsa kimppuun hyökkäämisestä ja pahoinpitelystä.

Hän käyttää paljon aikaa puhumalla etiikasta politiikassa ja "toisten kunnioittamisesta" ja sanoo haluavansa päästä puolueen tavoitteisiin "rikkomatta Belgian perustuslakia". On kuitenkin epäselvää, miten hän haluaa tehdä sen, jos hän haluaa erottaa miehet ja naiset julkisessa liikenteessä.

Ahrouch on julistanut, että "Brysselissä on 12 vuoden kuluttua pääasiassa muslimeja".

Ahrouch kuului 1990-luvulla Belgian Islamilaiseen keskukseen (IBC) - islamilaisen fundamentalismin pesäkkeeseen - jossa värvättiin jihadiehdokkaita Afganistaniin ja Irakiin.

Ahrouchilla on aiemminkin ollut poliittisia pyrkimyksiä. Vuonna 1999 hän perusti poliittisen puolueen nimeltä "Noor: Le Parti Islamique", joka 40-kohtaisella ohjelmallaan ajoi voimakkaasti islamilaista sharia-lakia.

Siihen kuuluivat muun muassa: Belgian pankkitoiminnassa korkomenojen poistaminen (Riba), Belgian oikeuslaitoksen suostutteleminen noudattamaan islamilaista lakia, kuolemanrangaistuksen palauttaminen, alkoholin ja savukkeiden kieltäminen, teiniavioliittojen edistäminen, miesten ja naisten eristäminen julkisissa tiloissa, uhkapelien ja arpajaisten kieltäminen sekä virallisen islamilaisen almurahaston perustaminen (Zakat).

Vuonna 2012 Ahrouch sanoi RTBF:lle, että "agendamme on edelleen sama, mutta lähestymistapamme on nyt erilainen":

"Meidän on herkistettävä ihmisiä, saatava heidät ymmärtämään edut islamilaisten lakien saamiseksi. Sitten on täysin luonnollista määrätä islamilaiset lait ja meistä tulee Islamilainen valtio", hän uhosi.

Nyt lokakuussa pidettävissä vaaleissa Islam-puolue asettuu ehdolle 28 kunnassa, ja he ovat julistaneet tavoitteekseen tehdä Belgiasta sataprosenttisesti islamistisen valtion.

Ensi silmäyksellä tämä näyttää olevan naurettavan pieni osuus 589 belgialaiseen kuntaan verrattuna, mutta se osoittaa uuden puolueen etenemisen ja päämäärät. Brysselissä puolue on edustettuna 14 listalla 19:stä mahdollisesta.

Tällä hetkellä Molenbeekissä 21 kunnallista virkamiestä 46:sta on muslimeja.

Varmasti ei tiedetä, syntyikö tämä "poliittinen liike" Molenbeekissa, "belgialaisten radikaalien luolassa", "Irakin islamilaisen valtion ja Levantin rekrytoijien pesäpaikassa". Siellä jihadistit ilmeisesti kuitenkin juonivat terrori-iskuja ympäri Eurooppaa ja jopa Afganistanissa.

Yksi Islam-puolueen jäsenistä kertoo, että "ei ole sattumaa, että aloitimme Brysselissä".

Puolueella on jo sivuhaaroja Brysselin Anderlechtissa, Molenbeekissa ja Liègessä.

Islam-puolue haluaa "kääntää uskonnon käytäntöön", mikä merkitsee Euroopan laajuista "sharokratiaa" - shariaan perustuvaa "demokratiaa".

Oikea Media kirjoitti viime syyskuussa "Euroopan näyttämölle" ilmestyneistä islamilaisista puolueista, joiden tähtäimessä on ylivalta Euroopassa.

Ne valmistautuvat toimimaan seuraavissa vaaleissa ja pyrkiä saamaan "pysyvät etuoikeudet kaikilla mahdollisilla areenoilla".

Le Figaro kirjoitti, että "Euroopan pääkaupunki on islaminuskoinen kahdenkymmenen vuoden päästä".

"Lähes kolmasosa Brysselin väestöstä on jo muslimeja", huomauttaa Louvainin katolisen yliopiston sosiologi Olivier Servais.

"Islamin harjoittajien pitäisi olla enemmistönä viidentoista tai kahdenkymmenen vuoden päästä heidän korkean syntyvyytensä vuoksi. Vuodesta 2001 lähtien Mohamed on Brysselissä syntyneiden poikien yleisin nimi."

Brysselin pormestarin Yvan Mayeurin mukaan kaikki moskeijat Euroopan pääkaupungissa Brysselissä ovat nyt "salafistien käsissä". Muutama viikko sitten Belgian hallitus lopetti maan suurimman ja vanhimman moskeijan, Brysselin Grand Mosquen pitkäaikaisen vuokrasopimuksen "osana virkamiesten sanomaa pyrkimystä taistella radikalisoitumista vastaan".

Saudiarabian tukemien imaamien hallinnoima moskeija on ollut Belgian turvallisuuspalvelujen kohteena jo vuosia.

Radikalisoituneiden belgialaisten noustessa keskeisiksi toimijoiksi terroristihyökkäyksissä Ranskassa ja Brysselissä vuosina 2015 ja 2016, päättäjille on tullut hätä ryhtyä toimenpiteisiin.

Virkamiesten mukaan moskeija oli "ääriaatteiden pesäpaikka".

Salainen raportti paljasti viime vuonna poliisin löytäneen 51 järjestöä Molenbeekissa, joilla epäillään olevan siteet jihadismiin.

Islam-puolueen julkilausumat lehdistössä ovat järkyttäneet viime aikoina Belgian poliittista maailmaa.

Belgian kansanpuolue (PP) on ilmoittanut esittävänsä parlamentille lakiehdotuksen, jolla kiellettäisiin kaikki sharia-lain soveltamista vaativat yhdistykset Belgiassa.

Jotkut belgialaiset poliitikot, kuten Richard Miller (MR) kannattaa nyt Islam-puolueen kieltämistä.

Myös Belgian maahanmuuttoministeri Theo Francken (N-VA) on reagoinut voimakkaasti ja sanonut, että Islam-puolue kuvottaa häntä:

"Naisilla ei ole oikeuksia heidän sharia-maailmassaan. Ja se alkaa erillisellä joukkoliikenteellä. Islam-puolue herättää minussa vastenmielisyyttä. Tämä on Euroopan päälle sylkäisemistä."

Twitterissä Francken kirjoitti:

"ISLAM -niminen poliittinen puolue kasvaa Belgiassa. He vaativat avoimesti sharia-lain käyttöönottoa. Sharia rikkoo ihmisoikeuksia. Sharia-puolueet ovat siten antidemokraattisia. Nämä ovat susia lampaiden vaatteissa."

Myös isänmaalliset nuoret belgialaiset ovat nousemassa puolustamaan maataan ja kulttuuriaan.
Lähde: http://beta.oikeamedia.com/o1-64706

Tähän ei voi muuta todeta kuin, OIKEIN JA LUONNOLLISTA!
Avatar
PaxCow
Adrian Monk
Viestit: 2520
Liittynyt: To Tammi 17, 2013 3:45 pm

Re: Belgiasta tulossa ensimmäinen islamilainen valtio Euroop

Viesti Kirjoittaja PaxCow »

Tällä hetkellä puolueella siis 2 edustajaa kunnallistasolla. Meniköhän ketjun otsikointi nyt hiukan pieleen? Pienoista hysteeristä ylireagointia?

Sinänsä hyvää pohdintaa siitä, voidaanko noin demokratiavastaisen puolueen antaa toimia eurooppalaisessa valtiossa. Ehkäpä Belgiassa tähän otetaan kantaa lähitulevaisuudessa.
"I do not fear death. I had been dead for billions and billions of years before I was born, and had not suffered the slightest inconvenience from it." - Mark Twain
Avatar
CharlesBronson
Jessica Fletcher
Viestit: 3122
Liittynyt: Su Touko 10, 2015 4:58 pm

Re: Belgiasta tulossa ensimmäinen islamilainen valtio Euroop

Viesti Kirjoittaja CharlesBronson »

PaxCow kirjoitti:
Sinänsä hyvää pohdintaa siitä, voidaanko noin demokratiavastaisen puolueen antaa toimia eurooppalaisessa valtiossa.
Tietenkin voi, koska juuri se on demokratiaa.
Kieltäminen olisi rasismia.
it's my car !
Avatar
PaxCow
Adrian Monk
Viestit: 2520
Liittynyt: To Tammi 17, 2013 3:45 pm

Re: Belgiasta tulossa ensimmäinen islamilainen valtio Euroop

Viesti Kirjoittaja PaxCow »

CharlesBronson kirjoitti:
PaxCow kirjoitti:Sinänsä hyvää pohdintaa siitä, voidaanko noin demokratiavastaisen puolueen antaa toimia eurooppalaisessa valtiossa.
Tietenkin voi, koska juuri se on demokratiaa.
Kieltäminen olisi rasismia.
Ymmärrän kyllä, että "tosi piikikäs" sarkasmi on helpoin tapa kommentoida, mutta hiukan voisi yrittää muutakin.

Demokraattisia arvoja vastustavien yhdistysten/puolueiden tms. kieltäminen ei tietenkään ole rasismia, jos kieltämiseen ei liity rasistisia perusteita. Sen sijaan rajanveto sen suhteen, että miten puoluetoimintaan ylipäänsä voidaan demokratian ylläpitämisen perusteella puuttua, on ihan mielenkiintoinen keskustelu. Suomessahan yhdistyslaissa on määritelty yhdistyksen lakkauttamisen perusteet, mutta ne eivät tunnetusti ole aivan yksitulkintaisia. Muiden maiden puolueita koskevista laeista minulla ei ole tietoa, mutta oletettavasti monesta valtiosta löytyy laki, jonka perusteella jotain rajanvetoja voidaan tehdä.
"I do not fear death. I had been dead for billions and billions of years before I was born, and had not suffered the slightest inconvenience from it." - Mark Twain
Avatar
CharlesBronson
Jessica Fletcher
Viestit: 3122
Liittynyt: Su Touko 10, 2015 4:58 pm

Re: Belgiasta tulossa ensimmäinen islamilainen valtio Euroop

Viesti Kirjoittaja CharlesBronson »

PaxCow kirjoitti:
Demokraattisia arvoja vastustavien yhdistysten/puolueiden tms. kieltäminen ei tietenkään ole rasismia, jos kieltämiseen ei liity rasistisia perusteita.
Tässä tapauksessa nimenomaan liittyy rasismia, koska jos puolue kielletään, niin samalla annetaan signaali siitä, että Sharia-laki olisi negatiivinen asia.
it's my car !
Avatar
PaxCow
Adrian Monk
Viestit: 2520
Liittynyt: To Tammi 17, 2013 3:45 pm

Re: Belgiasta tulossa ensimmäinen islamilainen valtio Euroop

Viesti Kirjoittaja PaxCow »

CharlesBronson kirjoitti:Tässä tapauksessa nimenomaan liittyy rasismia, koska jos puolue kielletään, niin samalla annetaan signaali siitä, että Sharia-laki olisi negatiivinen asia.
Sinun kannattaa vielä tutustua rasismin käsitteeseen, koska ilmeisesti käsityksesi ovat perustavalla tavalla vääriä.

Se, että demokratian vastaisia tavoitteita pidetään demokratian vastaisina, ei ole ihmisryhmien asettamista hierarkkiseen järjestykseen; se ei ole rasismia. Myöskään sharia-lain kritisoiminen ei ole rasismia. Sharia-laki ei ole ihmiseen syntyperäisesti liittyvä ominaisuus.

Ehkäpä tämä riittää trollihöpinöistä tällä kertaa.
"I do not fear death. I had been dead for billions and billions of years before I was born, and had not suffered the slightest inconvenience from it." - Mark Twain
Avatar
CharlesBronson
Jessica Fletcher
Viestit: 3122
Liittynyt: Su Touko 10, 2015 4:58 pm

Re: Belgiasta tulossa ensimmäinen islamilainen valtio Euroop

Viesti Kirjoittaja CharlesBronson »

PaxCow kirjoitti:Sharia-laki ei ole ihmiseen syntyperäisesti liittyvä ominaisuus.
On ihan samalla tavalla, kuin uskonto.

Islamistien kiusaaminen on rasismia.
it's my car !
ReissuLasse
Jessica Fletcher
Viestit: 3218
Liittynyt: To Touko 07, 2015 6:47 pm

Re: Belgiasta tulossa ensimmäinen islamilainen valtio Euroop

Viesti Kirjoittaja ReissuLasse »

CharlesBronson kirjoitti:
PaxCow kirjoitti:Sharia-laki ei ole ihmiseen syntyperäisesti liittyvä ominaisuus.
On ihan samalla tavalla, kuin uskonto.

Islamistien kiusaaminen on rasismia.
Mitä sitten vaikka olisikin?
Jokuroti
Martin Beck
Viestit: 767
Liittynyt: To Huhti 03, 2014 8:01 pm

Re: Belgiasta tulossa ensimmäinen islamilainen valtio Euroop

Viesti Kirjoittaja Jokuroti »

CharlesBronson kirjoitti:
PaxCow kirjoitti:Sharia-laki ei ole ihmiseen syntyperäisesti liittyvä ominaisuus.
On ihan samalla tavalla, kuin uskonto.

Islamistien kiusaaminen on rasismia.
Alkaa olemaan aika väsynyttä... Fundamentalismin kritisointi on muuten eri asia kuin kokonaisen uskontoryhmän kiusaaminen. Mutta toisaalta, jos haluaa tahallaan ymmärtää väärin jottei olisi aina väärässä niin kai tämäkin vinksahtanut analogia käy. 8)
Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4124
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: Belgiasta tulossa ensimmäinen islamilainen valtio Euroop

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

Jos Belgiaan tulisi sharialaki, asettaisi se Brysselin aseman EU-päämajana kovin kyseenalaiseksi. Toisaalta ensimmäinen islamilainen valtio Euroopassa on jo olemassa: Lontoo.
Radiopuhelin kirjoitti: Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.
Jokuroti
Martin Beck
Viestit: 767
Liittynyt: To Huhti 03, 2014 8:01 pm

Re: Belgiasta tulossa ensimmäinen islamilainen valtio Euroop

Viesti Kirjoittaja Jokuroti »

John Kimble kirjoitti:Jos Belgiaan tulisi sharialaki, asettaisi se Brysselin aseman EU-päämajana kovin kyseenalaiseksi. Toisaalta ensimmäinen islamilainen valtio Euroopassa on jo olemassa: Lontoo.
Valtiona Lontoo onkin melko kova pelaaja EU:ssa. Sohossa varmaan melkoinen ilmastonmuutos nyt tuon muutoksen myötä, sharialaki varmasti on muuttanut aluetta melkoisesti :lol: :lol: :lol:
Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4124
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: Belgiasta tulossa ensimmäinen islamilainen valtio Euroop

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

Jokuroti kirjoitti:Valtiona Lontoo onkin melko kova pelaaja EU:ssa. Sohossa varmaan melkoinen ilmastonmuutos nyt tuon muutoksen myötä, sharialaki varmasti on muuttanut aluetta melkoisesti :lol: :lol: :lol:
Taannoin Lontoo penäsi itselleen jo itsenäisyyttä ja olet oikeassa, niin Lontoossa kuin koko Britanniassakin on lukemattomia shariatuomioistuimia ollut jo vuosikausia. Siinäkin olet oikeassa, että Lontoo on todallakin muuttunut radikaalisti. Valkoinen kantaväestö ei suinkaan ole enää enemmistöä ja suosituin lapsen nimi on Mohammed.
Radiopuhelin kirjoitti: Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.
Sniffaaja
Martin Riggs
Viestit: 608
Liittynyt: Ti Touko 26, 2015 6:59 am

Re: Belgiasta tulossa ensimmäinen islamilainen valtio Euroop

Viesti Kirjoittaja Sniffaaja »

Suomeenkin pitäisi saada Sharialaki. En ymmärrä mitä pahaa Islamissa on joidenkin mielestä? Olen kuitenkin mies, niin ei minua raiskata enkä joudu käyttämään huntua. Tippaakaan minua ei kiinnosta jos joku ämmä joukkoraiskataan, se ei ole minulta pois.
http://www.osuva.com/ - joukko- ja perhesurmaajien treenipaikka vuodesta 2000. Parhaimmat aseet ja kouluttajat.
PoliisimestariSisu
Rico Tubbs
Viestit: 1228
Liittynyt: To Elo 14, 2014 6:41 pm

Re: Belgiasta tulossa ensimmäinen islamilainen valtio Euroop

Viesti Kirjoittaja PoliisimestariSisu »

Sniffaaja kirjoitti:Suomeenkin pitäisi saada Sharialaki. En ymmärrä mitä pahaa Islamissa on joidenkin mielestä? Olen kuitenkin mies, niin ei minua raiskata enkä joudu käyttämään huntua. Tippaakaan minua ei kiinnosta jos joku ämmä joukkoraiskataan, se ei ole minulta pois.
Vaikka trolli oletkin, niin siinähän karsit ruokavaliotasi, lopetat kaljankittauksen (ilmeisesti eri substansseja kuitenkin saanet sniffailla tuttuun tyyliin), kumarrat viidesti mekkaan päin, leikkautat peniksestä "ylimääräisen" riekaleen pois, kasvatat pitkän parran, ja mitä näitä muita hienoja tapoja nyt olikaan. Ja toki opettelet arabiaa, koska koraanihan on muilla kielillä vain tulkinta.

Mä jätän väliin, kuten kaiken muunkin uskontopaskan.
Vastaa Viestiin