Malesia: 4 suomalaista pidätetty kristinuskon tuputtamisesta

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Destiny
Adrian Monk
Viestit: 2582
Liittynyt: La Huhti 14, 2012 2:11 pm

Malesia: 4 suomalaista pidätetty kristinuskon tuputtamisesta

Viesti Kirjoittaja Destiny »

"Neljä suomalaista pidätetty Malesiassa, vuosien vankeus uhkaa – poliisi takavarikoi 336 muistikirjallista Raamatun tekstejä ja 47 kynää

Suomalaiset pidätettiin keskiviikkona poliisin saaman ilmoituksen perusteella.
Neljä Suomen kansalaista on pidätetty Malesiassa epäiltynä uskonnollisen materiaalin jakamisesta julkisilla paikoilla, useat malesialaislehdet uutisoivat.

The Starin mukaan pidätetyt ovat iältään 27–60-vuotiaita. Heidät pidätettiin lehden mukaan keskiviikkona hotellissaan Langkawilla.

Langkawin poliisin Facebook-julkaiseman tiedotteen mukaan pidätetyistä kaksi on naisia ja kaksi miehiä.

Alueen poliisipäällikkö Mohd Iqbal Ibrahim kertoi saaneensa ilmoituksen, jonka mukaan epäillyt olivat jakaneet uskonnollista aineistoa työntekijöille ja kauppiaille Jalan Pantai Chenangissa viime sunnuntaina.

Poliisin mukaan epäillyiltä takavarikoitiin 336 muistikirjaa, jotka sisälsivät Raamatusta tekstejä, 47 kynää ja kaksi matkalaukkua.

– Tähän päivään mennessä poliisi on saanut kolme ilmoitusta tapauksesta. Ymmärtääksemme epäillyt saapuivat Langkawille sunnuntaina ja heidän oli määrä lähteä huomenna (torstaina), poliisipäällikkö sanoi New Strait Timesin mukaan.

Suomalaisilla ei ole aiempaa rikoshistoriaa Malesiassa.

Poliisin mukaan epäillyiltä takavarikoitiin 336 muistikirjaa, jotka sisälsivät Raamatusta tekstejä, 47 kynää ja kaksi matkalaukkua.

Suomalaisia epäillään epäharmonian, hajaannuksen tai vihamielisten tunteiden aiheuttamisesta. Lisäksi heitä epäillään vierailulupansa ehtojen rikkomisesta.

Matkailijoita uhkaa jopa 2–5 viiden vuoden vankeus, jos heidät todetaan oikeudessa syyllisiksi.

Suomen ulkoministeriöstä kerrotaan, että malesialaismediassa kerrottu tapaus on tiedossa ja asiaa selvitetään paikallisten viranomaisten kanssa.

Malesiassa on periaatteessa uskonnonvapaus, mutta islam on valtionuskonto eivätkä etniset malaijit voi kääntyä muihin uskontoihin. Maassa harjoitetaan kuitenkin myös esimerkiksi buddhalaisuutta, kristinuskoa ja hindulaisuutta.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005906345.html

Otsikkoon tehty pieni muutos, joka täsmentää miksi henkilöitä on pidätelty
-NILS-
Helvetin kosto kiehuu sydämessäni- Yön kuningatar
damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10654
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: 4 suomalaista pidätetty Malesiassa

Viesti Kirjoittaja damfin »

Ja suomessa monien länsimaiden tapaan vaaditaan muslimeille uusia moskeijoita... vaikka "valtionuskontomme" on kristinusko.
Gagarin
Agentti Scully
Viestit: 695
Liittynyt: To Tammi 07, 2016 2:56 pm

Re: 4 suomalaista pidätetty Malesiassa

Viesti Kirjoittaja Gagarin »

Neljä suomalaista matkustaa Malesiaan. He rikkovat siellä Malesian lakia. Sitten poliisi pidättää heidät ja heitä tullaan syyttämään lain rikkomisesta.

Jo on törkeää, on se hirveä paikka se Malesia. Miksi muka suomalaisten pitäisi noudattaa lakeja?
Avatar
NorthernDarkness
Jane Marple
Viestit: 1089
Liittynyt: To Maalis 17, 2011 4:48 pm
Paikkakunta: Holo-Kaustisen Kansanmusiikkifestivaalit.

Re: 4 suomalaista pidätetty Malesiassa

Viesti Kirjoittaja NorthernDarkness »

Gagarin kirjoitti:Neljä suomalaista matkustaa Malesiaan. He rikkovat siellä Malesian lakia. Sitten poliisi pidättää heidät ja heitä tullaan syyttämään lain rikkomisesta.

Jo on törkeää, on se hirveä paikka se Malesia. Miksi muka suomalaisten pitäisi noudattaa lakeja?
Niin,vähän on nyt kyllä kyseenalainen näiden neljän ihmisen ajatuksenjuoksu.Jos he tuomosta lähtivät tuonne tekemään niin varmaan myös tiesivät mahdolliset rangaistukset.Nyt ainakin tietävät...
Suomalaisia epäillään epäharmonian, hajaannuksen tai vihamielisten tunteiden aiheuttamisesta.
Jos nuo ovat ihan virallisia rikosnimikkeitä niin mistäpä sitä ei voisi jotaki ihmistä syyttää.
Muistappa poika että kun nuorena varastat niin vanhana omistat.
jayroot
Remington Steele
Viestit: 234
Liittynyt: Pe Huhti 08, 2016 8:01 pm

Re: 4 suomalaista pidätetty Malesiassa

Viesti Kirjoittaja jayroot »

Nämä on sitä Suomi Jeesukselle-bussin sekopääsakkia. Monesti kyseiseen porukkaan törmänneenä voin sanoa, että niin raivostuttavaa ja todella päällekäyvää porukkaa noiden Jeesus-harhojensa kanssa, että ei kyllä käy sääliksi. Jospa oppisivat vaikka vihdoin olemaan.
Arvuutteleva
Armas Tammelin
Viestit: 72
Liittynyt: Su Huhti 02, 2017 2:00 pm

Re: 4 suomalaista pidätetty Malesiassa

Viesti Kirjoittaja Arvuutteleva »

Tosi törkeää mennä vieraaseen maahan, vieraaseen kulttuuriin tyrkyttämään omaa uskontoaan paikallisille asukkaille. Vaikka sitä ei olisi lailla kielletty, se olisi moraalitonta joka tapauksessa. Se, että maan laki kieltää asian, tekee siitä vielä törkeämmän teon - ja samalla ääliömäisen typerän.
Uskonnon ja ideologian tyrkyttäminen omassakin maassa on minusta törkeää. Jokaisella on uskonnon ja ajattelun vapaus, se pitäisi olla nykypäivänä jo selviö. Ei omasta ideologiastaan tarvitse luopua kristityn, muslimin, ateistinkaan - mutta pitää osata antaa sama arvo toisen ideologialle myös.
Juu, Suomessa on myös paljon eri uskontoja edustettuna. Heillä on oikeus omassa piirissään harjoittaa omaa uskontoaan, eikä ole meidän muiden tehtävä heitä siinä paimentaa. Muuten, tunnen useita muslimeita, eikä heistä yksikään ole sanallakaan yrittänyt tyrkyttää minulle uskontoaan.
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: 4 suomalaista pidätetty Malesiassa

Viesti Kirjoittaja poikani »

MTV kirjoitti:Kansanedustaja Mika Niikon vaalipäällikkö on yksi kristinuskon levittämisen takia pidätetyistä suomalaisista – "Joku sai seurueelta kynän ja ilmoitti heistä poliisille – tilanne on vakava"

JULKAISTU TUNTI SITTEN

Neljä suomalaista henkilöä pidätettiin Malesiassa, koska he jakoivat paikalliselle väestölle kristinuskosta kertovaa materiaalia. Heitä saattaa uhata maassa jopa viiden vuoden vankeusrangaistus.

Kaksi suomalaista miestä ja kaksi suomalaista naista pidätettiin hotellilla Malesiassa Langkawin saarella. Paikallisten viranomaisten mukaan pidätetyt suomalaiset ovat 27–60-vuotiaita.

Pidätyksen yhteydessä heiltä takavarikoitiin 47 kynää sekä 336 pientä vihkoa, jotka sisälsivät Raamatunjakeita.

Pidätettyjen joukossa ovat muun muassa kristillisen järjestön Joosua Mission toiminnanjohtaja Timo Valtonen sekä hänen puolisonsa. Kaksi muuta pidätettyä henkilöä kuuluvat heidän tuttavapiiriinsä.

Myös ulkoministeriö on vahvistanut pidätykset MTV Uutisille.

Soitto poliisiauton takapenkiltä

Perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikko kertoo MTV Uutisille, että hän sai tiedon ystävänsä pidätyksestä, kun Valtonen soitti hänelle poliisiauton kyydistä.

– Hän kertoi puhelimessa olevansa matkalla poliisiasemalle ja kertoi tarvitsevansa apuani. Seurueen englannin kielen taito on heikko, joten toimin heidän puolestaan tulkkina ja keskustelin poliisin kanssa puhelimessa. Poliisi vahvisti minulle, että heidän tilanteensa on vakava. Sen jälkeen en ole kuullut heistä, sillä poliisiasemalla heidän puhelimensa vietiin.

Valtonen julkaisi tapahtuneesta myös julkisen Facebook-päivityksen.

Timo Valtonen on toiminut Mika Niikon vaalipäällikkönä kaksissa vaaleissa. Niikon mukaan Timo Valtonen seurueineen on ollut matkalla Thaimaassa ja seurue oli päättänyt myös kiertää ympäröiviä maita.

Koristeltu kynä johti ilmoitukseen poliisille

Niikon tietojen mukaan suomalaisnelikko pidätettiin, koska he jakoivat kristinuskoon liittyvää materiaalia ja puhuivat uskostaan paikallisten kanssa. Malesian laissa muslimien käännyttäminen toisten uskontojen edustajien toimesta on kielletty.

– Ilmeisesti joku paikallinen henkilö oli saanut seurueelta kynän, jonka jälkeen hän oli päättänyt ilmoittaa heistä poliisille, Niikko kertoo MTV Uutisille tietojensa mukaan.

Niikko kertoo, että puhelun jälkeen hän on selvittänyt asiaa ystävänsä puolesta ja ollut yhteydessä muun muassa suurlähetystöön.

Uhkana jopa viiden vuoden vankeus

Langkawin paikallismedian mukaan suomalaisia syytetään ulkomaalaissäännösten rikkomisesta ja "epäjärjestyksen" aiheuttamisesta. Jos heidät todetaan syylliseksi, heidät saatetaan tuomita vankeuteen jopa 2–5 vuodeksi.

– Olen erittäin huolissani ystäväni puolesta, jonka olen tuntenut jo 30 vuotta. Pyydän, että kristityt rukoilisivat heidän puolestaan. Mielestäni on kohtuutonta, että ihminen, joka puhuu uskostaan muiden kanssa, voi saada viisi vuotta vankeutta.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kan ... va/7173346

Perussuomalaiset mukamas vihamielisiä vieraille vaikutteille. Tämäkin puolueen HC-kannattaja on oikein ulkomaita myöten kiertänyt kertomassa Lähi-idän paimentolaissatujen ilosanomaa.
????? ?? ??????.
Sniffaaja
Martin Riggs
Viestit: 608
Liittynyt: Ti Touko 26, 2015 6:59 am

Re: 4 suomalaista pidätetty Malesiassa

Viesti Kirjoittaja Sniffaaja »

Joosua missio ja toiminnanjohtaja Timo Valtonen on kiinniotettuina.

http://www.joosuamissio.fi/index.php?op ... &Itemid=70

Kyseessä on ihan kunnon lahko. Timo on uskovaisten vastaavanlainen kuin kansallismielisten Marco De Wit, eli jonkinlainen huomiota ja valtaa hakeva sekopää. Langkawilainen vankila tekee ihan hyvää hänen sielulleen :mrgreen:
http://www.osuva.com/ - joukko- ja perhesurmaajien treenipaikka vuodesta 2000. Parhaimmat aseet ja kouluttajat.
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: 4 suomalaista pidätetty Malesiassa

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Mikäs hiiskatin ilonasanoman rytmiryhmä se tällainen on, ovatko liikkuneet Suomessa aktiivisesti? Onkohan omarahoitteinen vai onko takana joku srk tai muu tukija?
Seurueen englannin kielen taito on heikko,
Pyhän hengen välitykselläkö nuo ovat kuvitelleet kuiskaavansa sitä sanomaa paremmasta elämästä uhreilleen? Montakohan käännytetyn päänahkaa on vyöllä tuolla kompetenssilla?
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: 4 suomalaista pidätetty Malesiassa

Viesti Kirjoittaja poikani »

Tuolta järjestön sivuilta:
Joosua Missio on nuorisojärjestö, jonka tavoitteena on rohkaista ja tukea nuoria terveelliseen ja päihteettömään elämäntapaan kristillisten arvojen kautta. Järjestämme mm. nuorisokahvilatoimintaa pääkaupunkiseudulla, etsivää katutyötä sekä tukihenkilötoimintaa.
????? ?? ??????.
Gladys
David Starsky
Viestit: 4508
Liittynyt: To Loka 01, 2009 6:53 pm

Re: 4 suomalaista pidätetty Malesiassa

Viesti Kirjoittaja Gladys »

"Seurueen englannin kielen taito on heikko"
Siinäpä jo alkujaan hyvät eväät lähteä julistamaan sanomaa... Luulisi että tietäisivät minne ovat menossa ja mitä siitä voi seurata? Vai onko lahko lähettänyt hyväuskoiset matkaan ilman sen kummempia selityksiä? Vaikea ymmärtää.

Eikö juuri tänään ollut uutisissa kuinka joku länsimainen väkisinsaarnaaja jousiammuttiin kuoliaaksi jossakin Andamaaneilla tunkeuduttuaan eristyksissä elävän heimon tiluksille?

Uskon täytyy olla vahva.
All is pretty.
- Andy Warhol
wretch
Javier Pena
Viestit: 1734
Liittynyt: La Elo 18, 2007 11:52 pm
Paikkakunta: Nekropolis

Re: 4 suomalaista pidätetty Malesiassa

Viesti Kirjoittaja wretch »

Tekisi kyllä hyvää näille kakokristityille viettää edes muutama kuukausi jossain paikallisessa rotankolossa.
”Eikö juuri tänään ollut uutisissa kuinka joku länsimainen väkisinsaarnaaja jousiammuttiin kuoliaaksi jossakin Andamaaneilla tunkeuduttuaan eristyksissä elävän heimon tiluksille?”
Kyllä. On vain arvailuja heimon kielestä, mutta tämäkin ”pastori” uskoi ilmeisesti pyhään henkeen tai kielilläpuhumiseen.
Cassandra
Rico Tubbs
Viestit: 1267
Liittynyt: La Helmi 07, 2009 4:40 pm

Re: 4 suomalaista pidätetty Malesiassa

Viesti Kirjoittaja Cassandra »

Valtonen on konkari käännytystyössä. Kaksi vuotta sitten on oltu Balilla, ja 2017 alkuvuodesta Thaimaassa. Muutenkin vaikuttaa olevan kova matkustelemaan.
Avatar
Cielo
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 93
Liittynyt: La Heinä 19, 2014 6:11 pm

Re: 4 suomalaista pidätetty Malesiassa

Viesti Kirjoittaja Cielo »

Jos Suomessa vastaava julistustoiminta onkin sallittua, ei se islamilaisessa valtiossa sitä ole. Aina kannattaa myös julistussuunnitelmia tehdessään tarkistaa kalenterista, ettei vaan satu olemaan Arabian suuren profeetan syntymäpäivä.
When is Prophet Muhammad’s Birthday 2018? Prophet Muhammad’s Birthday in 2018 In Australia, Canada, United Kingdom, United States, India, Pakistan (for 46 countries) – Wednesday, November 21, 2018
Source: https://holidays-today.com/holidays/pro ... -2018.html


Pitäisikö meidän varmuuden vuoksi opettaa koulussa jossain kohtaa, että on maita, joissa uskontoon ei suhtauduta yhtä rennosti kuin Suomessa?

Voisi olla hyvä ymmärtää, ettei islamilaista käännytetä ideologiastaan samoin kuin kristittyä, jonka voi vain houkutella luopumaan uskontokunnastaan muutamalla klikkauksella netin eroakirkosta.fi-sivuilla.

Senkin voisi tuoda esiin, että varsinkin islamilaisissa valtioissa pahinta kaikesta on olla jumalaton ateisti ja että ateismin ylivertaisuuden ylistys kannattaa pitää ihan vain omana ilosanomanaan.

Terve itsesuojelu voi suvaitsevaisuuteen, sallivuuteen ja monikulttuurisuuteen tottuneessa suomalaisessa olla pumpuloitu niin syvälle, että sitä on syytä aika ajoin opettaa erinäisissä maailmanuskontoja koskevissa yhteyksissä.

Maalaisjärki jäi kaiketi jo sinne agraariaikaan, niin kipeästi kuin sitä kaivattaisiinkin myös nykypäivänä.

Tuli vain mieleen.
Jack the Ripper
Adrian Monk
Viestit: 2646
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 2:31 am
Paikkakunta: Helsinki

Re: 4 suomalaista pidätetty Malesiassa

Viesti Kirjoittaja Jack the Ripper »

Haluuttiin vaan puhua kuin yleensäkin, se ei ollut huonoa, vaan kuin joskus joskus kyseltään, paskaa kaikki on.
"Olen pessimisti. Tiedän kaiken turhaksi, mutta todennäköisesti olen taas tässäkin väärässä"
Vastaa Viestiin