Ilomantsi: Vauva haudattiin pihalle - käräjäoikeus hylkäsi syytteet

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

annaanna

Re: Ilomantsi: Vauva haudattuna pihalle.

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Koli kirjoitti:Takana lienee melkoinen määrä mielenterveysongelmia tällä pariskunnalla. Ensinnäkin että muka kaksosraskaus tulisi yllätyksenä, siis että mitenkä? Ehkä se yksi vauva voi erityistapauksessa tulla yllätyksenä, mutta kaksi kappaletta tuskin. Tämäkin kuollut vauva on kuollut vasta pari päivää ennen syntymäänsä, joten kaiketi kumpikin vauva on jonkin verran liikahdellut kohdussa. Tämän kaiken päälle vielä se, että kun synnytys käynnistyy kotona, ei kumpikaan osapuoli soita hätänumeroon! Naisella on ollut iso riski heittää synnytyksessä henkensä, kun lapsia on tullut kaksi (toinen vielä kuollut) ja kotiolosuhteissa. Mitä salaisuuksia tuossa pihapiirissä on, että ei haluta tällaisessa tilanteessa sotkea asiaan ulkopuolisia? Pelättiinkö poliisia ja jos, niin miksi?
Mielenterveyspotilaiksi nimittelet näitä vanhempia, joiden toinen kaksoislapsista kuoli kohtuun, et tunne olevasi vähintään kohtuuton solvauksessasi. Kun kerrottu raskauden olleen yllätys vanhemmille.

Missä sinun maailmassasi synnytykset yleensä enimmäkseen alkavat? Miten sinun maailmassasi synnyttävät äidit siirtyvät sairaalaan, hätäkeskuspuhelun jälkeen ambulanssilla?

Jos palataan tähän reaalimaailmaan, niin usein on jopa niin, että vasta synnytyksen alettua ja/tai aivan viime hetkillä raskautta, nainen saa tietää olevansa ylipäänsä raskaana. Näitä on aina silloin tällöin. Koskapa tuolla uutisessa nimenomaisesti, ja ehkä tarkoituksella, kerrotaan koko raskauden tuleen vanhemmille yllätyksenä, voi olla, ettei ole kotisynnytystä valittu, vaan koko raskaus ja synnytys ovat tosiaan olleet yllätyksellisiä.
Yksi mahdollinen skenaario tämäkin ja Sine qua non voisikin meidän muiden kanssa miettiä tätä vaihtoehtoa, kun ovat jääneet neuvolat, ultraäänet ja synnytyssairaalat väliin.

Osku
Nikke Knakkertton
Viestit: 157
Liittynyt: To Kesä 02, 2011 11:46 pm

Re: Ilomantsi: Vauva haudattuna pihalle.

Viesti Kirjoittaja Osku »

Iltalehden uutisessa oli maininta: "Käsitykseni mukaan he olivat käyttäneet pakolliset neuvolapalvelut, mutta eivät lähteneet näihin niin sanottuihin vapaaehtoisiin palveluihin, Wetterstrand kertoo."

Eli kyseessä lienee ollut alkuraskaudesta verikoe, jossa raskaus todettu ja mahdollisesti puolivälissä tehtävä lääkärin tarkastus, kelan tukia varten, eli äitiyspäiväraha ja äitiysavustus.
Lääkärin tarkastuksessa ei äidin tarvitse antaa lääkärin edes koskea itseensä, jos ei näin halua. Ja kaksosraskaus ei välttämättä tuossa vaiheessa ole tehnyt vatsasta ulkoisesti niin valtavaa, että sitä osaisi ilman tarkempaa tutkimusta epäillä.

Kotisynnytys on ilmeisesti suomessa suht harvinaista, mutta niitäkin tapahtuu. Ehkä he ovat kaikessa rauhassa odotelleet käynnistymistä ja koska raskaus ollut jo niin pitkällä niin jonkin kaksosraskauteen liittyvän komplikaation vuoksi toinen vauva ehtinyt kuolla kohtuun.

Itse en uutisista huomannut etteivätkö he olisi olleet täysin tietoisia raskaudesta, yllätys oli että kyse oli kaksosista.

Silli
Axel Foley
Viestit: 2179
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Ilomantsi: Vauva haudattuna pihalle.

Viesti Kirjoittaja Silli »

No kyllähän nämä enemmän tai vähemmän taulapäitä olivat, kun eivät kuolleesta vauvasta mihinkään ilmoittaneet. Ihan jokaiselle ei myöskään tulisi mieleen asettaa kuollutta vauvaa jääkaappiin tai pakastimeen. Laitettiinko vihanneslokeroon vaiko ylähyllylle? Oliko vieressä proteiinirahkat vaiko mäyräkoira? Tarkoitukseni ei ole pilkata, vaan nostaa esille tapauksen paradoksaalisuus vuoden 2018 Suomessa, missä kaikilla peruskoulun suorittaneilla on kyllä varmasti tietty perussivistystaso tai sitten heidät on asetettu holhouksen alaisiksi. Toki pieni osa väestöstä on peruskoulun päättötodistusta vailla, mutta heilläkin on yleensä oppivelvollisuuden vuoksi merkittävä osa peruskoulusta suoritettuna ja tämän vuoksi jotain käsitystä yhteiskunnan laeista, toiminnasta ja aputahoista kuten hätäkeskuksesta.

Sekin tässä hieman kummastuttaa, että nämä perheenlisäystä saaneet kantasuomalaiset ovat kertoneet asiasta muille ihmisille. Se on mielestäni lieventävä asianhaara, mutta viittaa mielestäni enemmän taulapäisyyteen kuin puhtaaseen pahuuteen. Onneksi sentään jollain siellä Ilomantsissa on välähtänyt, ettei näitä asioita nyt ehkä ihan näin pitäisi hoitaa, vaan jollekin viranomaiselle asiasta kannattaisi ilmoittaa.

Mitä tulee siihen eloonjääneeseen vauvaan - joka ei välttämättä ole perheen ainoa alaikäinen - olen aika 100% varma hänen päässeen heti tilanteen poliiseille valjettua lastensuojelun asiakasrekisteriin. Kyseinen vauva saattaa hyvinkin oleskella tällä hetkellä jossain aivan muualla kuin biologisten vanhempiensa hoidossa. Vaikka vain siltä varalta, etteivät nuo vanhemmat ehkä osaisi muitakaan vastaantulevia yllätystilanteita hoitaa.
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli

annaanna

Re: Ilomantsi: Vauva haudattuna pihalle.

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Raitapaita8) kirjoitti:Milloinkohan vihdoin päästään siihen tilanteeseen maailmassa, että lisääntymistä aletaan radikaalisti säännöstelemään ja vain tutkitut ja hyviksi vanhemmiksi kykenevät saavat lapsia tähän maailmaan hankkia. Mitkähän olot tuollakin eloonjääneellä lapsella siellä on.
Siitos- ja synnytysoikeuslaki eli Sisy

Varmaan seuraavan hallituksen aikana joku tuollainen säädetään, jos valtaan nousevat rotuhygieenikot. Pakollinen kuvallinen henkilövarmennekortti, jossa maininta luvanvaraisesta Sisy-tilanteesta. Vain osa naisista saa synnyttää, ehkä heidät erottaa huivitetuista päistä katuvilinästä. Jossakin televisiosarjassa tätä jo olikin havainnollistettu.
Säätävät soteakin suuremman lakipaketin, jossa kielletään nämä kohtukuolemat ensimmäiseksi.
____________
Ps. Kiitoksia tarkentavasta lisäuutisoinnista. Oltu terveydenhuollokin piirissä. Ihan "kiltisti".
Raskaus ei siis ole ollut tuon mukaan yllätys, vaan nimenomaan kaksosraskaus. Mikä nyt ei oikeastaan merkitse sinällään mitään, yksikin lapsi olisi voinut kuolla kohtuun. Eli on mahdollista suunniteltu kotisynnytys näillä tiedoilla. Liikettä on tuntunut synnytykseen asti.

Paljon on maalla taloissa vielä jäljellä ruumislautoja, minullakin yksi. Siis niitä, joissa vainajia säilytettiin kotioloissa esimerkiksi talvella, kun ei päästy kirkonkylille, kirrkkomaat olivat roudassa ja hautaamiset odottivat kevättä. Avaushuoneetkin voitiin ottaa käyttön vasta ilmojen lämmettyä ja vainajia sulateltiin aikansa ennen lääkärin tuloa.

Tuo pakastaminen kertoo kertoo osalle meistä jotakin täysin eri motiivia kuin toisille.
Kertomansa mukaan pariskunta ei ilmoittanut asiasta viranomaisille, koska he eivät halunneet osakseen asiaan liittyvää huomiota.

Tay77
Theo Kojak
Viestit: 1157
Liittynyt: Su Tammi 24, 2010 12:01 am

Re: Ilomantsi: Vauva haudattuna pihalle.

Viesti Kirjoittaja Tay77 »

Epäilen kyllä itsekin jonkinlaista mt-ongelmaa tai mielenhäiriötä. Valitettavasti.

Melkoisen ontuva logiikka, että ei ilmoita vauvan kuolemasta ja hautaamisesta, koska "ei haluta huomiota". Mutta ei ymmärretä, että nythän sitä huomiota saavat jopa vielä enemmän! :shock: Palstatilaa lehdissä ja ihan mahdollisen syytteenkin muodossa...

Etenkin kun ovat ilmeisesti menneet vielä asiasta jollekin/joillekin kertomaan.

Ei kyllä mene ihan minun jakeluun, kuka ns. tervejärkinen pystyisi säilyttämään omaa kuollutta lastaan pakastimessa/jääkaapissa! Huolimatta onko kyseessä se keittiön arkikäytössä oleva jääkaappi tai joku muu kylmälaite vaikkapa puuliiterissä. Ja kuinka tällaiseen pystyy vieläpä kaksi ihmistä!

Nyt kaikki täyspäiset ihmiset, käsi sydämelle: kuinka moni teistä voisi muka säilyttää edes rakasta kuollutta lemmikkiänne pakastimessanne, saati omaa kuollutta lastanne!!?
Ei ole olemassa tyhmiä kysymyksiä, on vain tyhmiä ihmisiä

gou övei, gou övei juu agli hipi, juu smel of narkotiks

Tiikerinlilja
Nikke Knakkertton
Viestit: 192
Liittynyt: La Huhti 11, 2015 12:39 pm

Re: Ilomantsi: Vauva haudattuna pihalle.

Viesti Kirjoittaja Tiikerinlilja »

Tulee tästä keissistä mieleen se pariskunta näistä Toisenlaiset äidit tai vastaavasta ohjelmasta, missä synnytettiin kotona ilman kätilöä, istukka oli aluksi tarkoitus jättää "roikkumaan" pariksi päivää ja ties mitä kaikkee. Äijä oli siinä ihan seinähullu (tai itse en vaan ymmärtänyt), välillä käynyt stalkkaamassa fb ja sama meno jatkuu. Näköjään nykyään Ilomantsissa asustaa. Toivottavasti ei ole tämä pariskunta :o

Nirkunnarkun
Jack Taylor
Viestit: 19
Liittynyt: La Kesä 14, 2014 8:22 pm

Re: Ilomantsi: Vauva haudattuna pihalle.

Viesti Kirjoittaja Nirkunnarkun »

Tiikerinlilja kirjoitti:Tulee tästä keissistä mieleen se pariskunta näistä Toisenlaiset äidit tai vastaavasta ohjelmasta, missä synnytettiin kotona ilman kätilöä, istukka oli aluksi tarkoitus jättää "roikkumaan" pariksi päivää ja ties mitä kaikkee. Äijä oli siinä ihan seinähullu (tai itse en vaan ymmärtänyt), välillä käynyt stalkkaamassa fb ja sama meno jatkuu. Näköjään nykyään Ilomantsissa asustaa. Toivottavasti ei ole tämä pariskunta :o
Ihan samaa mietin!

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11303
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Ilomantsi: Vauva haudattuna pihalle.

Viesti Kirjoittaja URSA »

Nirkunnarkun kirjoitti:
Tiikerinlilja kirjoitti:Tulee tästä keissistä mieleen se pariskunta näistä Toisenlaiset äidit tai vastaavasta ohjelmasta, missä synnytettiin kotona ilman kätilöä, istukka oli aluksi tarkoitus jättää "roikkumaan" pariksi päivää ja ties mitä kaikkee. Äijä oli siinä ihan seinähullu (tai itse en vaan ymmärtänyt), välillä käynyt stalkkaamassa fb ja sama meno jatkuu. Näköjään nykyään Ilomantsissa asustaa. Toivottavasti ei ole tämä pariskunta :o
Ihan samaa mietin!
Toivottavasti on sama pariskunta. Muuten tuollaisia pariskuntia on olemassa Ilomantsissa useita!

Muistatteko tarkemmin ohjelmasta, vaikka millä muilla asioilla jaksoa mainostettiin? Jos ne on aikoneet antaa istukan irrota vasta luonnollisesti, niillä on voinut olla kuvitelma myös siitä, että luonnollinen synnytys voisi kestää monen päivän ajan. Silloin sopii kysyä, olisiko vauvan henki kuitenkin voitu pelastaa, jos synnytyksen alkaessa olisi lähdetty sairaalaan. Nyt kukaan ulkopuolinen ei ilmeisesti tiedä, kuinka kauan synnytys kesti ja kuinka se eteni. Olisi aikamoinen yhteensattuma, että tuollaisen parin vauva menehtyy kohtuun juuri ennen syntymää ja ilman mitään oireita. Tietysti sellaistakin tapahtuu, mutta vähän epäilyttää, ettei sairaalaan menty periaatteen takia vaikka synnytyksen etenemisessä olisi ollut jotakin epätavallista.

Tiikerinlilja
Nikke Knakkertton
Viestit: 192
Liittynyt: La Huhti 11, 2015 12:39 pm

Re: Ilomantsi: Vauva haudattuna pihalle.

Viesti Kirjoittaja Tiikerinlilja »

Joo, tuossa mielessä toivottavasti sama pariskunta... :o

En kyllä tarkkaa muista, jakso tuli useampi vuosi sitten. Jotain et kannetaan sitä istukkaa parisen päivää/viikkoa ja ei katkaista napanuoraa tms. Jäänyt mieleen kun kuvotti niin paljon koko jakso.. Eri keskustelupalstoilta kyllä löytyy juttuja edelleen jaksosta näköjään kun googletteli.

Mdh
Scooby-Doo
Viestit: 27
Liittynyt: Ti Tammi 15, 2013 12:37 pm

Re: Ilomantsi: Vauva haudattuna pihalle.

Viesti Kirjoittaja Mdh »

No onhan tässä nyt erikoisia piirteitä. Kotisynnytys kyllä yleistyy koko ajan, mutta tavallisesti siinä on mukana kuitenkin kätilö tai doula, ja ollaan myös valmiudessa lähtemään sairaalaan jos tulee jotain yllätyksiä.

Jo se, että raskausaikana ei käydä kuin yhdessä pakollisessa tarkastuksessa, että saa tukia, on verrattain erikoista. Ymmärrän etteivät kaikki jaksa notkua neuvolassa viikosta toiseen, mutta yleensä edes yksi ultra käydään. Minullakin olisi sekä oma henki että lapsen henki mennyt, jos en olisi ollut neuvolan seurannassa.

Saati sitten tosiaan että nakataan kuolleena syntynyt vauva pakastimeen. Ilmotettiinkohan siitä eloon jääneestä vauvasta kuitenkin heti viranomaisille eli siis että on saanut normaalisti henkilötunnuksen ja nimen.. toivon tosiaan että perhe on nykyään lastensuojelun piirissä.

kat
Alibin satunnaislukija
Viestit: 66
Liittynyt: Ma Touko 21, 2012 6:04 pm
Paikkakunta: Ulkomailla

Re: Ilomantsi: Vauva haudattuna pihalle.

Viesti Kirjoittaja kat »

Viitaus toisenlaisten äitien episodiin ja sen tyyppeihin löytyy helposti hakemalla (en itse ole koskaan sarjaa nähnyt) ja is:n sivulta pitkähkö artikkeli pariskunnasta. En kuitenkaan linkkaa ettei joku heti hyppää suoraan uskoon että on sama pari varmasti kyseessä.

Huimalta toki tuntuu että noin pienelle paikkakunnalle sattuisi useampi samaa sorttia.

Osku
Nikke Knakkertton
Viestit: 157
Liittynyt: To Kesä 02, 2011 11:46 pm

Re: Ilomantsi: Vauva haudattuna pihalle.

Viesti Kirjoittaja Osku »

Mä pohdin myöskin voisiko olla tää telkkarissakin ollut pariskunta eli T.T.ja E.P.
Heillähän esikoinen syntyi kotona ja josko tämä olisi nyt ollut sitten toinen raskaus.
Ekasta kerrasta tuli jo iso julkisuuspyöritys ja josko eivät sen vuoksi halunneet samaan uudelleen.
Tämä siis täysin puhtaasti spekulaatiota.

Muistelisin että ekan lapsen kanssa tehtiin lastensuojeluilmoituksia sen vuoksi, etteivät käyneet neuvolassa. Olisiko niin että sen takia toisella kerralla on pakollisesti käyty ne muutamat kerrat näytillä.

Edit. Tulipa mieleeni vielä toinenkin pariskunta. Tämä nainen meuhkasi Facebookissa kuinka ihminen pakotetaan neuvolaan, jotta voisi saada kelan tukia. Tällä näyttää olevat toukokuulta 2018 valokuva, jossa hyvin tukevasti raskaana.
Viimeksi muokannut Osku, Ma Maalis 04, 2019 10:40 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11303
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Ilomantsi: Vauva haudattuna pihalle.

Viesti Kirjoittaja URSA »

Ilmeisesti tuo istukkajuttu liittyy ns. lootus-synnytykseen. Googlettamalla selvisi yllättävän monen hurahtaneen Suomessakin tuollaisiin "luonnollisiin" synnytysmetodeihin. Tosin en ymmärrä, mitä luonnollista synnytetyn istukan mukana kanniskelussa muka on, kun missään kulttuurissa ei mielestäni ole sellaista koskaan tehty. Eikä eläimet varsinkaan kanniskele turhaksi muuttunutta mätänevää lihapalaa poikasten mukana.

annaanna

Re: Ilomantsi: Vauva haudattuna pihalle.

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Mdh kirjoitti: ...
...

Jo se, että raskausaikana ei käydä kuin yhdessä pakollisessa tarkastuksessa, että saa tukia, on verrattain erikoista. Ymmärrän etteivät kaikki jaksa notkua neuvolassa viikosta toiseen, mutta yleensä edes yksi ultra käydään. Minullakin olisi sekä oma henki että lapsen henki mennyt, jos en olisi ollut neuvolan seurannassa.

....
Mistä tämä tieto yhdestä käynnistä löytyy?

Tutkinnanjohtaja kertonut, että käsittääkseen ns. vapaaehtoiset jätetyn käymättä ja joku täällä kertoili siinä tapauksessa ilmeisesti käydyn ainakin raskauden puolivälin tarkastuksessa.
Ilomantsi on laaja kunta, välimatkat pitkiä. Mihin asti pitää mennä ultraa varten, voi olla kaukana ja pelkästään siksi jäänyt käymättä.
Edes tuo täytyisi mielestäni tietää ennenkuin ultraa menemättömyyttä oudoksuisin.

Neuvolassa oli siis käyty, vaikka minfokäsitysten mukaan mielenterveysongelmista kärsittiin :D

Tämä pariskunta on kolmekymppinen Iltalehden uutisoinnin mukaan, mitä ikäluokkaa ovat nuo teeveessä näkemänne istukkaihmiset.

Avatar
Tuomion Pasuuna
Jessica Fletcher
Viestit: 3484
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: Ilomantsi: Vauva haudattuna pihalle.

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna »

Varmaan ovat pelänneet, että heitä syytettäisiin vauvan kuolemasta, kun hoitivat synnytyksen kotona ja vauva kuoli.

Vastaa Viestiin