Laskuvarjohyppääjien lentokone putosi Uumajassa - 9 kuoli

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Marokonsoturi
Javier Pena
Viestit: 1865
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 3:38 pm

Laskuvarjohyppääjien lentokone putosi Uumajassa - 9 kuoli

Viesti Kirjoittaja Marokonsoturi »

Axel, 16, kuvasi järkyttävän videon Uumajan lentokoneen putoamisesta – ”Tunsin kylmyyden leviävän sisälleni”

Eilen klo 21:20

Axel Petterssonin kuvaamalla videolla näkyy, kun lentokone putoaa pyörien maahan.
Axel Pettersson kuvasi lentokoneen putoamisen sunnuntai-iltapäivänä.

Kun lentokone putosi saarelle Uumajan ulkopuolella sunnuntai-iltapäivänä, paikkakunnalla asuva 16-vuotias Axel Pettersson oli kaupassa.

– Yhtäkkiä kuulin ulkoa lentokoneen kirkuvan äänen. Se ei ollut normaalia ääntä, vaan kirkuvaa, joten juoksin heti ulos puhelimeni kanssa ja kuvasin sen, Pettersson kuvailee järkyttävää näkyä Iltalehdelle.

– Katsoessani ajattelin, että nyt ei mene hyvin. Ja sitten, kun näin lentokoneen iskeytyvän saareen, tunsin kylmyyden leviävän sisälleni. En tuntenut enää mitään. En edes uskonut sitä todelliseksi, ennen kuin nyt, Pettersson kertoo tunteja myöhemmin.

Petterssonin kuvaamalla videolla näkyy, kun lentokone putoaa pyörien maahan. Kaikki yhdeksän pienkoneen kyydissä ollutta laskuvarjohyppääjää kuolivat onnettomuudessa.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/7f9 ... 683206d8c0

Linkki lisätty ja otsikko muutettu vastaamaan todenperäisyyttä. Muutama viesti siirretty Politiikka-osastolle Ruotsi-ketjuun.
-NILS-
Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5182
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Re: Terrori-isku Ruotsissa tiputti mahdollisesti lentokoneen

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

Jämijärven tapaus palaa mieleen. En heti uskoisi terroriteoksi.
-Takuulla, sano Tampereenlikka!
Ghost hunting
Horatio Caine
Viestit: 6454
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Terrori-isku Ruotsissa tiputti mahdollisesti lentokoneen

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Kaiketi samaa vikaa kuin Jämijärven tapaus, painoraja ylitetty ja mentallin väsymien mitä ei tarkastuksissa huomattu? Mutta eipä mitään vielä pois suljeta, kattellaan ensin.
Avatar
Tuomion Pasuuna
Jessica Fletcher
Viestit: 3484
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: Terrori-isku Ruotsissa tiputti mahdollisesti lentokoneen

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna »

Miten tämä muka liittyy terrorismiin? Selvää valheellista propagandaa.
Avatar
TavanTallaaja
Martin Beck
Viestit: 768
Liittynyt: Su Heinä 29, 2018 3:12 pm

Re: Terrori-isku Ruotsissa tiputti mahdollisesti lentokoneen

Viesti Kirjoittaja TavanTallaaja »

Tuomion Pasuuna kirjoitti:Miten tämä muka liittyy terrorismiin? Selvää valheellista propagandaa.
No katsoppas koska ruåtti ja siellähän on paljon maahanmuuttajia ja niistä seuranneita levottomuuksia, niin siihen ripaus mielikuvitusta ja tadaa!
Avatar
Tuomion Pasuuna
Jessica Fletcher
Viestit: 3484
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: Terrori-isku Ruotsissa tiputti mahdollisesti lentokoneen

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna »

Miten nämä jutut irtisanomisista mamukriittisyyden perusteella liittyvät tähän lentokoneeseen? Ja miten terrorismi liittyy tapaukseen?
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Terrori-isku Ruotsissa tiputti mahdollisesti lentokoneen

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

^ varmaan yhtä paljon kuin hölmistyneet kysymykset ilman omaa tiedonhakua?

Asiantuntija kertoi tietojen (video) viittaavan siihen, että koneen painopiste olisi siirtynyt äkillisesti ja lentäjä ei ole kyennyt reagoimaan tarpeeksi nopeasti. Laskuvarjohyppääjiä löytyi koneen ympäriltä turman jälkeen, jännitystä koko rahalla.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Marokonsoturi
Javier Pena
Viestit: 1865
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 3:38 pm

Re: Terrori-isku Ruotsissa tiputti mahdollisesti lentokoneen

Viesti Kirjoittaja Marokonsoturi »

Tuomion Pasuuna kirjoitti:Miten nämä jutut irtisanomisista mamukriittisyyden perusteella liittyvät tähän lentokoneeseen? Ja miten terrorismi liittyy tapaukseen?
Lukisit uutisia? Osaat kysyä kovasti, muttet juurikaan hankkia tietoa. Silminnäkijät olivat nähneet siiven räpsähtävän irti koneesta ennenkuin se sukelsi nokka edellä saareen. Linkitkin oli valmiina. Pösilö.
Avatar
TavanTallaaja
Martin Beck
Viestit: 768
Liittynyt: Su Heinä 29, 2018 3:12 pm

Re: Terrori-isku Ruotsissa tiputti mahdollisesti lentokoneen

Viesti Kirjoittaja TavanTallaaja »

Marokonsoturi kirjoitti:
Tuomion Pasuuna kirjoitti:Miten nämä jutut irtisanomisista mamukriittisyyden perusteella liittyvät tähän lentokoneeseen? Ja miten terrorismi liittyy tapaukseen?
Lukisit uutisia? Osaat kysyä kovasti, muttet juurikaan hankkia tietoa. Silminnäkijät olivat nähneet siiven räpsähtävän irti koneesta ennenkuin se sukelsi nokka edellä saareen. Linkitkin oli valmiina. Pösilö.
Vaatii silti aavistuksen mielikuvitusta, jos ensimmäinen mielikuva siiven irtiräpsähtämisestä liittyy terrorismiin. Kehoitit lukemaan uutisia? No siinä sanottiin tänään, että: ”Ruotsin turmakoneen kumpikaan siipi ei irronnut vielä ilmassa - koneessa ei ollut mustaa laatikkoa.”
Avatar
Villeri
Jessica Fletcher
Viestit: 3026
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 8:40 am

Re: Terrori-isku Ruotsissa tiputti mahdollisesti lentokoneen

Viesti Kirjoittaja Villeri »

Yleensä näissä pienkoneturmissa kyse on osaamisen puutteesta ja/tai turvallisuusmääräysten laiminlyönnistä ja/tai laitteistovioista.

Terrori-iskun mahdollisuus on jossain sijalla 57437887. Sen vieminen otsikkoon on varsin koomista.
Marokonsoturi
Javier Pena
Viestit: 1865
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 3:38 pm

Re: Terrori-isku Ruotsissa tiputti mahdollisesti lentokoneen

Viesti Kirjoittaja Marokonsoturi »

TavanTallaaja kirjoitti: Vaatii silti aavistuksen mielikuvitusta, jos ensimmäinen mielikuva siiven irtiräpsähtämisestä liittyy terrorismiin. Kehoitit lukemaan uutisia? No siinä sanottiin tänään, että: ”Ruotsin turmakoneen kumpikaan siipi ei irronnut vielä ilmassa - koneessa ei ollut mustaa laatikkoa.”
Sehän onkin aivan normaalia, että nousuvaiheessa koneesta lähtee kokonainen siipi irralleen ja kone sukeltaa nokka edellä. Ihan normia pienkonelentämistä. Sattuu vähän väliä..
Avatar
TavanTallaaja
Martin Beck
Viestit: 768
Liittynyt: Su Heinä 29, 2018 3:12 pm

Re: Terrori-isku Ruotsissa tiputti mahdollisesti lentokoneen

Viesti Kirjoittaja TavanTallaaja »

Marokonsoturi kirjoitti:
TavanTallaaja kirjoitti: Vaatii silti aavistuksen mielikuvitusta, jos ensimmäinen mielikuva siiven irtiräpsähtämisestä liittyy terrorismiin. Kehoitit lukemaan uutisia? No siinä sanottiin tänään, että: ”Ruotsin turmakoneen kumpikaan siipi ei irronnut vielä ilmassa - koneessa ei ollut mustaa laatikkoa.”
Sehän onkin aivan normaalia, että nousuvaiheessa koneesta lähtee kokonainen siipi irralleen ja kone sukeltaa nokka edellä. Ihan normia pienkonelentämistä. Sattuu vähän väliä..
Joo, se on totta, että kyllähän ne terroristi-iskuja kohtaavat selkeästi useammin.
Marokonsoturi
Javier Pena
Viestit: 1865
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 3:38 pm

Re: Laskuvarjohyppääjien lentokone putosi Uumajassa - 9 kuol

Viesti Kirjoittaja Marokonsoturi »

Uumajan lentoturmasta uutta tietoa: Siipi rikkoontui tuulessa
Tänään klo 15:21 (muokattu klo 16:20)
Vielä ei tiedetä, aiheuttiko siiven rikkoontuminen onnettomuuden.
Näin lentokone putosi maahan. ILTV

Ruotsin Uumajassa sunnuntaina tapahtuneesta tuhoisasta pienlentokoneturmasta on saatu lisää tietoja. Ruotsin onnettomuuksientutkintatoimikunnan mukaan koneen toinen siipi rikkoontui tuulessa.

Vielä on kuitenkin liian aikaista sanoa, mikä lopulta aiheutti onnettomuuden, Ruotsin onnettomuustutkintakeskuksen osastopäällikkö Peter Swaffer kertoi Dagens Nyheterille.

Sunnuntaisessa onnettomuudessa kuoli yhdeksän ihmistä. Koneessa olleet laskuvarjohyppääjät olivat juuri valmistautumassa hyppyynsä, kun kone syöksähti äkisti alas.

Onnettomuuden syyksi on siksi arveltu muun muassa painopisteen muuttumista. Silminnäkijöiden mukaan kone pyöri ilmassa ja putosi sitten kohtisuoraan alas.

Kone oli australialaisvalmisteinen GippsAero GA8 Airvan.

Juttua korjattu 15.7.2019 kello 16.19. Peter Swaffer kertoi tiedot Dagens Nyheterin haastattelussa, ei tiedotustilaisuudessa. Tiedotustilaisuus onnettomuudesta pidetään kello 17.00 paikallista aikaa.
Laura Peräsalo
[email protected]
Aikamoista, että tuulessa siipi lähtee irti. Tuuliko Ruotsissa kovaakin tuolloin ennen kuin kone lähti ilmaan? Miten siiven rikkoutumista ei havaittu ennen liikkeelle lähtöä?
Avatar
TavanTallaaja
Martin Beck
Viestit: 768
Liittynyt: Su Heinä 29, 2018 3:12 pm

Re: Laskuvarjohyppääjien lentokone putosi Uumajassa - 9 kuol

Viesti Kirjoittaja TavanTallaaja »

Marokonsoturi kirjoitti: Aikamoista, että tuulessa siipi lähtee irti. Tuuliko Ruotsissa kovaakin tuolloin ennen kuin kone lähti ilmaan? Miten siiven rikkoutumista ei havaittu ennen liikkeelle lähtöä?
Hyvin vaikeahan tuosta on varmaan tällä hetkellä sanoa juuta taikka jaata. Vähän outo lausuntohan tuo siiven irtoaminen tuulessa kieltämättä on. Voisiko rakenteissa olla jokin piilovaurio, joka olisi syy siiven retkahtamiselle. Eikä mulla ole aavistustakaan ruotsin siviili-ilmaliikenteen määräyksistä ja lentokalustoon liittyvistä huolto-ohjeista ja varsinkaan siitä, kuinka täsmällisesti niitä on kyseisen koneen kohdalla noudatettu. Sen verran paljon kysymyksiä ilmassa ja sen verran vähän käsitystä asiasta, että hankala lähteä arvailemaan.
damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10631
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Laskuvarjohyppääjien lentokone putosi Uumajassa - 9 kuol

Viesti Kirjoittaja damfin »

Ei tuo nyt niin ainutkertainen onnettomuus ole, eikös näitä ole sattunut jo useampikin noille laskuvarjohyppääjien koneille, kuten juurikin se jämijärven turma suomessakin hiljattain.
Johan silloinkin puhuttiin siitä että tuossa käytössä koneen rakenteet ja juuri siivet joutuvat normaalia kovemmalle rasitukselle, kun ensinnäkin koneella noustaan monta kertaa päivässä, ja yleensä aina yritetään nousta mahdollisimman nopeasti riittävään hyppykorkeuteen ettei kärsimättömien hyppääjien tarvitse koneessa odotella ylimääräisiä minuutteja.
Lisäksi vielä kun suuri joukko hyppääjiä poistuu koneesta muuttuu koneen kuorma melko äkillisesti ja se ehkä osaltaan rasittaa koneen rakenteita, ja villi veikkaukseni on että tässäkin tapauksessa on pettänyt juuri se oven puoleinen siipi, eli jonka vinotuesta mahdollisesti otetaan toistuvasti tukea koneeseen noustessa.

Terrori-iskua tässä tapauksessa nyt on todennäköisesti yhtä paljon kuin negridien sisään survomia lentokoneen propelleita marokonsoturin ahterissa.
Vastaa Viestiin