Nainen löytyi kuolleena Kuusamossa

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

ktaina
Adrian Monk
Viestit: 2874
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 10:52 am
Paikkakunta: Rannikolla tuulee

Nainen löytyi kuolleena Kuusamossa

Viesti Kirjoittaja ktaina »

Nainen löytyi riidan jälkeen kuolleena yksityisasunnosta

Kuusamossa-poliisi oikoo nyt hurjiksi äityneitä huhuja.

Pahoinpitelyn motiivina on tämänhetkisten tietojen mukaan ollut mustasukkaisuus.
POLIISI sai lauantaina 13. heinäkuuta noin kello 19 tehtävän Kuusamon keskustassa sijaitsevaan yksityisasuntoon, jossa kuusamolaisella avoparilla oli ollut riitaa.

– Kuusamossa velloo tästä aika paljon huhuja, toteaa rikoskomisario Seppo Leinonen Oulun poliisilaitokselta.

Nyt Oulun poliisilaitos oikoo hurjiksikin äityneitä huhuja tiedotteessaan.

Tiedotteessa kerrotaan, että nelikymppisen kuusamolaismiehen epäillään pahoinpidelleen selvästi nuorempaa avopuolisoaan muun muassa lyömällä.

Myös teräaseita oli ollut esillä.
Poliisi otti tapahtumapaikalta kiinni epäillyn tekijän, joka pidätettiin myöhemmin. Uhri kävi tarkastuttamassa vammansa lääkärissä, josta hän kotiutui tarkastuksen jälkeen.

– Alkoholilla on ollut osuutta asiaan. Motiivina on tämänhetkisten tietojen mukaan ollut mustasukkaisuus, tiedotteessa kerrotaan.

MYÖHEMMIN aamuyöllä 14. heinäkuuta nainen löytyi kuolleena toisesta yksityisasunnosta, jonne hän oli mennyt yöksi.

– Aluksi epäiltiin, että pahoinpitelyn yhteydessä olisi tullut vammoja, jotka olisivat aiheuttaneet kuoleman. Siksi rikosnimikkeenä on kuolemantuottamus, Leinonen sanoo IS:lle.

Aiemmalla pahoinpitelyllä ei kuitenkaan alustavien oikeuslääketieteellisten tutkimusten perusteella ollut osuutta naisen kuolemaan.
Jos lopullistenkin tutkimusten perusteella on niin, että pahoinpitelyllä ei ollut osuutta kuolemaan, silloin kuolemantuottamus-rikosnimike poistuu, Leinonen sanoo.

Lopullinen varmuus asiasta saadaan kuitenkin vasta tutkimusten valmistuttua muutaman viikon kuluessa. Myös lopulliset rikosnimikkeet varmistuvat tutkinnan ja oikeuslääketieteellisten tutkimusten valmistuttua.

Tässä vaiheessa poliisi tutkii tapausta kuitenkin vielä nimikkeillä pahoinpitely, laiton uhkaus sekä kuolemantuottamus.

Epäilty tekijä on vapautettu.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006175215.html
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Kuusamo: Nainen kuoli parisuhdepahoinpitelyn jälkeen

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Tuliko pahoinpitelystä niin vaikea henkinen vamma, että tapahtui omatoiminen hengenpäästö?
Parisuhdetragedia Kuusamossa: Riitely kärjistyi pahoinpitelyksi – seuraavana aamuna nuori avovaimo löytyi kuolleena

16.7.2019 15:38

Poliisin mukaan vaikuttaa siltä, että pahoinpitely ei aiheuttanut naisen kuolemaa.

Poliisi tutkii Kuusamossa tapahtunutta poikkeuksellista parisuhdeväkivaltatapausta, jonka jälkimainingeissa paljastui, että uhriksi joutunut nainen kuoli.
Partio lähti kotihälytykselle lauantai-iltana noin kello 19. Avopari riiteli Kuusamon keskustassa asunnossa, ja nelikymppisen miehen viha kärjistyi. Poliisi epäilee, että mies pahoinpiteli itseään nuorempaa naista muun muassa lyömällä.
Myös teräaseita oli esillä, mutta poliisi ei puhu niiden käyttämisestä. Miestä epäillään pahoinpitelyn lisäksi laittomasta uhkauksesta.
Poliisi otti miehen kiinni asunnolta. Nainen vietiin lääkärintarkastukseen, minkä jälkeen hän palasi kotiinsa. Poliisin tiedon mukaan alkoholi näytteli omaa osaansa tilanteessa, ja riidan syy oli jommankumman mustasukkaisuus.
Nainen kuoli samana iltana tai yönä. Ruumis löytyi toisesta yksityisasunnosta, jonne hän oli mennyt yöksi.
Miestä epäiltiin alkuvaiheessa myös kuolemantuottamuksesta, koska poliisin oli selvitettävä, miltä osin pahoinpitely edesauttoi uhrin kuolemaa. Oikeuslääkäri päätteli nopeasti, että osuutta ei todennäköisesti ole. Näkemys on kuitenkin vasta alustava.
– Kuolemantuottamus on ollut tutkintanimikkeenä alkuvaiheessa ennen kuin olemme saaneet varmuuden, onko hänellä ollut osuutta vai ei. Katsomme nimikkeet uudestaan, kun tutkimukset valmistuvat, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Seppo Leinonen kertoo.
Uhri löytyi toisesta asunnosta samaan aikaan kuin avomies oli kiinniotettuna. Naisen kuolinpaikalla ei tämän hetken tiedon mukaan tapahtunut mitään sellaista, mikä olisi sulkenut miehen kuolemantuottamusepäilyn pois, vaan kyse on lähinnä asiantuntijan arviosta.
– Siellä ei tapahtunut mitään. Tämä perustuu oikeuslääkärin alustavaan lausuntoon, joka on se, että pahoinpitelyllä ei olisi merkitystä.

Solmu Salminen
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/5768 ... c334e7de81
Jälki ei ole [kuolemaa lukuunottamatta] ollut pahaa, kerran epäillään perusmuotoisesta pahoinpitelystä. Miksi edes mainita, että teräaseita ollut esillä, jos ei kerrota kenellä ja onko käytetty? Mustasukkaisuus ja epäily kevytkenkäisyydestä tulee päättämään vielä monta elämää, ennen kuin tajutaan, ettei tuollaiset ole parisuhdekelpoisia, vaan kuuluu äiteen helmoihin. Olisi mielenkiintoista tietää oliko mies täysin vammaton vai puolustusvammainen.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Päälykäinen
Harjunpää
Viestit: 303
Liittynyt: Ke Tammi 16, 2019 3:54 pm

Re: Nainen löytyi kuolleena Kuusamossa

Viesti Kirjoittaja Päälykäinen »

Kuolemantuottamuksesta epäilty mies on vapaalla vaikka hänet on vähän aikaa sitten tuomittu taponyrityksestä kun puukotti kaverinsa mahaan sillä seurauksella että uhrilta tuli suolet pihalle.
Avatar
siesta
Nikke Knakkertton
Viestit: 160
Liittynyt: Ke Kesä 18, 2014 7:00 am

Re: Nainen löytyi kuolleena Kuusamossa

Viesti Kirjoittaja siesta »

Päälykäinen kirjoitti:Kuolemantuottamuksesta epäilty mies on vapaalla vaikka hänet on vähän aikaa sitten tuomittu taponyrityksestä kun puukotti kaverinsa mahaan sillä seurauksella että uhrilta tuli suolet pihalle.
Justiinsa, ois tämäkin jäänyt tapahtumatta jos tyyppi ois otettu ja viety nahkatehtaankadulle kärsimään tuomiota
Huhut kuolemastani ovat vahvasti liioieltuja.
Leksands
Jack Taylor
Viestit: 16
Liittynyt: La Heinä 27, 2019 6:27 pm

Re: Nainen löytyi kuolleena Kuusamossa

Viesti Kirjoittaja Leksands »

Päälykäinen kirjoitti:Kuolemantuottamuksesta epäilty mies on vapaalla vaikka hänet on vähän aikaa sitten tuomittu taponyrityksestä kun puukotti kaverinsa mahaan sillä seurauksella että uhrilta tuli suolet pihalle.
https://www.kaleva.fi/uutiset/pohjois-s ... r-comments

Onko tässä sama tekijä vai eri tyyppi?
Päälykäinen
Harjunpää
Viestit: 303
Liittynyt: Ke Tammi 16, 2019 3:54 pm

Re: Nainen löytyi kuolleena Kuusamossa

Viesti Kirjoittaja Päälykäinen »

Leksands kirjoitti: Pe Elo 16, 2019 9:09 am
Päälykäinen kirjoitti:Kuolemantuottamuksesta epäilty mies on vapaalla vaikka hänet on vähän aikaa sitten tuomittu taponyrityksestä kun puukotti kaverinsa mahaan sillä seurauksella että uhrilta tuli suolet pihalle.
https://www.kaleva.fi/uutiset/pohjois-s ... r-comments

Onko tässä sama tekijä vai eri tyyppi?
Sama tyyppi, kutsutaan Muroksi.
Mutta ei mahda tuo kuolemantuottamus mennä läpi, ei edes syyttäjälle asti.
Vastaa Viestiin