Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Samira
Theo Kojak
Viestit: 1103
Liittynyt: Pe Marras 22, 2019 1:33 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Samira »

Salaliittoporukalle on elintärkeää, että ylikuolleisuus johtuu koronarokotteesta, koska se on osa heidän narratiiviaan vaarallisesta rokotteesta ja koko maailmankuvansa on siitä kiinni. Siksi sitä tarjoavat jatkuvasti täälläkin selitykseksi. Menoa ei hidasta pätkääkään, että mitään tutkimusdataa ei asiasta ole näyttää kenelläkään maailmassa tällä hetkellä, eikä yksikään asiantuntija ole tarjonnut rokotetta selitykseksi. Lopulta kun saadaan dataa, joka osoittaa ylikuolleisuuden syiksi muita syitä, kyse on heille Bill Gatesin maksamasta peittelystä. Tarpeeksi syvälle kun uppoaa suon silmään, mikään mahti ei sieltä pelasta. Hyvänä esimerkkinä muutama päivä sitten postaamani JAMAn koontitutkimus, jossa osoitettiin rokotusten pienentävän sydänsairausriskiä. Se ohitettiin hiki päässä ja päälle tarjottiin omaa mutua ja ruudunkaappauksia yksityisten henkilöiden Twitter-posteista. Ihan leposidekamaa.
Sikis:
Faktahan on kuten NATO:kin tunnustaa ettei jonkin Ukrainan haltuunottoon mene puoltatuntia kauempaa. Näin ei kuitenkaan ole näillä näkymin tapahtumassa vaikkakin länsipropagandakoneisto nyt yrittää muuta surkuhupaisasti esittää.

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

oletukset.jpg
oletukset.jpg (48.54 KiB) Katsottu 1832 kertaa
Mitä Gatesiin tulee, niin hänhän vasta itse ryöpytti "koronarokotteita" ja osakekurssi notkahti. Vitun salaliittoteoreetikko, ei sitä tarvitse uskoa!

sokeus vai tyhmyys.jpeg
sokeus vai tyhmyys.jpeg (38.69 KiB) Katsottu 1832 kertaa
Aiemmin WEF&UN koulutti ja palkkasi "digitaalisia ensivastehenkilöitä" syöttämään heidän narratiivia "tutkitusta, tehokkaasta ja turvallisesta", hyökkäämään lääkäreitä ja tiedemiehiä vastaan, jotka julkaisivat virallista narratiivia vastaan, sekä lopulta hankkimaan näille sensuurin ja sometilien alasampumisen. On vaikeaa sanoa onko tässäkin ketjussa joku näistä vai voiko joku olla niin tiedevastainen ja sokea, että huomaa kasvavan todisteiden muurin olevan yksisuuntaista ja ainoastaan siihen tarkoitukseen suunnitellut matemaattiset mallit tukevat heidän narratiiviaan.

On tiedossa, että sekä ainakin USA:n että UK:n armeijalla oli/on psykologisen sodankäynnin operaatio, minkä tehtävänä oli paitsi vahvistaa virallista narratiivia, myös vakoilla ja sensuroida epämiellyttävästä totuudesta kertovia asiantuntijoita, tavallisia ihmisiä sekä toimittajia.

Tämä on miltä fasismi näyttää todellisuudessa ja nämä ovat moderni Natsisaksan Sturmabteilung:

Ylemmässä UN&WEF:n värväämät narratiivinvahvistajat, joiden tehtävänä oli päättää, mikä on totuus ja mikä ei (ja väärinhän se meni, kun WHO valehteli kaikesta, mitä "rokotteeseen" tuli/tulee). Alemmassa UK:n armeijan fasistiseen psyopiin osallistunut sotilas tunnustaa.

Myös ex-injektiomarkkinoija, todisteiden seuraamisen jälkeen nykyinen injektioiden ongelmista kertova Dr. (nursing) John Campbell on ihmeissään maan ja tiedemaailman nykytilasta, hyvä että tällä oli kuitenkin kanttia muuttaa mielipidettään todistevuoren kasvaessa:
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

THL sekä heidän manipuloimat henkilöt väittävät, ettei heidän "rokotteensa" ole geeniterapia, eikä se ole heidän mukaan edes teoriassa mahdollista mRNA-teknologiaa käyttäen. En tiedä eivätkö he ymmärrä, että geeniterapia ei tarkoita pelkästään perimän muuttamista, mutta myös vaikuttamista geeneihin, niitä ylös- tai alasreguloiden, vai valehtelevatko tästä tietoisesti, sillä on jo pitkään tiedetty sekä piikkiproteiinin että tämän RNA:n menevän solujen sisälle, tapahtuu ns. translokaatio. Selitys:
Solunetti kirjoitti:TRANSLOKAATIO
Translokaatiot ovat tyypillisimpiä rakenteellisia kromosomipoikkeavuuksia. Translokaation seuraksena perintöainesta siirtyy tai vaihtuu kahden, joskus kolmen, kromosomin kesken. Translokaatio vaikuttaa geenitoimintaan jos se katkaisee geenin tai siirtää geenin väärän säätelyalueen alaisuuteen. Kasvutekijägeenin siirtyminen translokaation seurauksena aktiivisen säätelyalueen yhteyteen voi johtaa syövän syntyyn.

...

Jos translokaation yhteydessä perintöaines ei lisäänny eikä vähene sanotaan translokaation olevan balansoitunut. Balansoituneen translokaationkin seurauksena voi syntyä esimerkiksi osittaista trisomiaa seuraavassa sukupolvessa. Ajatellaan tilannetta, jossa toisella vanhemmista on translokaation seurauksena yhden normaalin lisäksi toinen kromosomi, joka sisältää ylimääräistä perimäainesta. Epänormaalin kromosomin siirtyessä hedelmöittymisessä eteenpäin seurauksena on aiemmin translokoituneen kromosomin osalta trisomia. ...
https://www.solunetti.fi/fi/solubiologi ... aatio_1/2/
Vieläkään ei ole julkaistu tutkimusta, missä on haettu pfizerin omistamaa sekvenssiä esim. syöpäkasvaimesta ja olemme vain tähän mennessä kaikesta muustakin valehdelleiden/väärässä olleiden vakuuttelun varassa siitä, ettei uusi mRNA-injektio muuta perimää. Kaikki mahdollisuudet tähän kyllä on, sillä sekä piikkiproteiinin että RNA:n tiedetään menevän soluun ja voivan siten vaikuttaa geeneihin. Tästä raportoi ensiksi JIang&Mei, joiden työ joutui poliittisen painostuksen ja fasismin uhriksi, kuten kaikki ikävästä totuudesta kertovat. Sittemmin myös US NIH/NIAID-rahoitetut tutkijat raportoivat samasta paperissaan, missä kertoivat sekä ikävän SARS2 piikkiproteiinin että sen RNA:n menevän solun sisään ja kykenevän siten vaikuttaa soluihin.
Tämä mahdollistaa mRNA-geeniterapian, olipa se nyt tahallista tai ei.
Tämä mahdollistaa mRNA-geeniterapian, olipa se nyt tahallista tai ei.
Seka SARS-CoV-2 piikkiproteiini etta sen mRNA tunkeutuvat soluun,.jpg (73.01 KiB) Katsottu 1792 kertaa
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC9536038/

Tästä voit lukea tarkemmin alta:
Welcome to Gilead
A scientific scandal with huge implications for women's health is brewing and you weren't going to hear about it - until now.

Dr Ah Kahn Syed
Jul 30, 2022


TLDR: A paper was published in October showing how the mRNA vaccines could massively impact ovarian and breast cancer risk. Two scientists linked to the NIH and Pharma conspired to remove it from publication - putting a generation of women at risk.
...
https://arkmedic.substack.com/p/welcome ... ad?r=h55li
Lisää epäselvyyttä tuo se, että EMA vaati pfizerilta tutkimusraporttia siitä, että mitä heidän mRNA todellisuudessa koodaa ihmissolut tuottamaan eli he vaativat todistetta siitä, että se todellakin on identtinen Wuhan-piikkiproteiinin kanssa, eikä koodaa jotain muuta esim. epäpuhtauksien, siihen lisättyjen komponenttien tai monimutkaisessa soluprosessissa syntyvien virheiden takia.

EMA ei koskaan saanut vastausta, mutta hyväksyi "rokotteen" silti. EMA ei ole myöskään varoittanut ihmisiä, vaikka he tiesivät injektion tuottaman piikkiproteiinin tunkeutuvat myös aivoihin, sydämeen ja lähes kaikkiin ihmiselimiin - nämä tiedot löytyvät heidän omasta raportistaan jo keväällä 2001 sekä heille toimitetuista pfizer-dokumenteista ennen massainjektointia.

Sellainen lääketurvallisuudesta ja farmatuotteiden laadusta vastuussa oleva viranomainen, jonka toiminta on ihan loogista, kun tietää miten paljon heidän rahoituksestaan tulee lääketeollisuudelta.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Avatar
Even Steven
Jane Marple
Viestit: 1092
Liittynyt: Su Marras 20, 2022 12:40 pm
Paikkakunta: Espoo

Re: Pfizer pomo kehuu yrityksen tuottavan covid mutaatioita

Viesti Kirjoittaja Even Steven »

Anna Nymfi kirjoitti:
La Tammi 28, 2023 2:27 pm
Pfizerin pomo Jordon Trishton Walker kehuskelee treffeillä, että Pfizer mutatoi covid virusta tehdäkseen uusia rokotteita ja rahaa. #Directed Mutation
Project Veritas kuvasi salaa. Valtamedian uutisointia odotellessa... haiskahtaa vähän isommalta rikokselta.

https://rumble.com/v27695k-pfizer-direc ... ruses.html

Paniikkikohtaus asian tultua ilmi.
https://twitter.com/Project_Veritas/sta ... 6920633344

Fox News'n Tucker Carlson on ottanut asian esille.
https://twitter.com/TuckerCarlson/statu ... 1074635776
YouTuben henkilökuntaa ohjeistettiin hyvin nopeasti.

BREAKING: YouTube Insider leaks "Urgent Guidance" document sent to employees on how to handle the Project Veritas Pfizer #DirectedEvolution video "Effective immediately as of 27 January 2023"

"Violates the COVID-19 misinformation policy"



16 lainsäätäjää vaatii vastausta Pfizer ylijumala Bourlalta. Mutta ei kai tässä mitään ihmeellistä ole..

UPDATE: 16 Michigan State legislators sign letter demanding answers from Pfizer regarding viral #DirectedEvolution video

"Pfizer must hold itself accountable to restore trust in the integrity of the company and its employees."
Liitteet
IMG_20230131_205820_271.jpg
IMG_20230131_205820_271.jpg (88.71 KiB) Katsottu 1688 kertaa
IMG_20230131_211841_338.jpg
IMG_20230131_211841_338.jpg (244.88 KiB) Katsottu 1688 kertaa
Why are you here? To tell a "bunch of lunatics" that they are wrong? Doesn't that make you a greater lunatic?

🍀🍀👊🍀🍀

Avatar
acp
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1492
Liittynyt: Ma Syys 02, 2019 9:48 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja acp »

https://www.youtube.com/watch?v=QGQjzChl5Ag&t=6833s

Videolla Rämet puhuu PEGistä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Polyetyleeniglykoli

Leukemiaan käytetty PEGyloitu lääke PEG-asparaginaasi, aiheutti veritukoksia 18:sta (41%) 44:stä leukemiaa sairastaneelle teini-ikäiselle ja nuorelle aikuiselle.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Asparaginaasi
Incidence of venous thrombosis after peg-asparaginase in adolescent and young adults with acute lymphoblastic leukemia
Single-institution retrospective analysis of 44 AYA ALL patients treated with peg-asparaginase. Rates of VTE and proposed risk factors were assessed.
18 patients (41%) had a symptomatic VTE following peg-asparaginase.
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7521187/
Venous thromboembolism (VTE) is a condition that occurs when a blood clot forms in a vein.
https://www.nhlbi.nih.gov/health/venous-thromboembolism
The successful mRNA vaccines against COVID-19 contain polyethylene glycol (PEG) to stabilize the lipid nanoparticles.
https://www.nature.com/articles/s41577-022-00825-x
Toxicity of topical polyethylene glycol
Ten of twelve treated animals died within one week of therapy.
https://www.sciencedirect.com/science/a ... via%3Dihub

Ajatuksia?

Avatar
acp
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1492
Liittynyt: Ma Syys 02, 2019 9:48 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja acp »

Rokottamattomat eivät ole uhka muulle väestölle. Siitä huolimatta moni voi niin kokea. Tämä liittyy siihen, että poliittiselta taholta annettiin pandemian aikaisemmassa vaiheessa ymmärtää, että pandemia saada rokotteilla pysäytettyä.
https://www.verkkouutiset.fi/a/ylilaaka ... n-nyt-ohi/

Alla julkaisu 27.11.2021:
Husin Järvinen Ylellä: rajoitus­toimia joudutaan jatkamaan, jos rokote­kattavuus ei nouse
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008436008.html

Asko Järvinen siirsi vastuun poliitikoille :lol:

Alkaako puntti tutista?

Anna Nymfi
Poliisikoira Rex
Viestit: 266
Liittynyt: To Loka 02, 2014 9:56 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Anna Nymfi »

Uusi Project Veritaksen videopätkä samasta Pfizerin pomon haastattelusta, jossa puhutaan, kuinka rokotteet vaikuttavat naisten kuukautiskiertoon ja hormoneihin.

https://twitter.com/Project_Veritas/sta ... 9422315520

Keskustelu aiheesta (äänite):
https://twitter.com/Project_Veritas/sta ... 0340613122

Anna Nymfi
Poliisikoira Rex
Viestit: 266
Liittynyt: To Loka 02, 2014 9:56 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Anna Nymfi »

Thaimaan prinsessa koomassa jo viikkoja rokotteen jälkeen.

Maa aikoo perua kaupat Pfizerin kanssa.

https://twitter.com/TheRedactedInc/stat ... 8856357888

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11302
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja URSA »

Yksi koronan kieltäjä aiheutti lähes kaikki ääriliikkeiden rikokset Helsingissä

Helsingin poliisi sanoo, ettei ääriliikkeiden väkivallasta kannata olla huolissaan.

Tänään 8:00

Niin sanottuun väkivaltaiseen ekstremismiin luokiteltavat rikokset kasvoivat Helsingissä vuonna 2022. Rikoksia tehtiin yhteensä 17, mikä oli enemmän kuin kahtena aikaisempana vuonna yhteensä.

Yli puolet näistä – 11 – oli yksittäisen henkilön aiheuttamia. Helsingin poliisilaitokselta kerrotaan, että asialla oli koronadenialisti eli henkilö, joka vastusti koronarajoituksia.

– Nämä koronadenialismiin liittyvät välikohtaukset ovat joko suullisesti tai internetin alustoilla esitettyjä epäiltyjä laittomia uhkauksia. Uhkaukset on kohdistettu sosiaali- ja terveysalan viranomaisiin ja niissä oli kyse koronarajoituksista ja koronarokotteiden vastaisuudesta, kertoo Helsingin poliisilaitoksen hälytys- ja valvontayksikön komisario Outi Säilä-Saartenoja.
https://www.vantaansanomat.fi/paikalliset/5702244
Foliohattu ollut ahkerana.

maalittaja
Nikke Knakkertton
Viestit: 175
Liittynyt: Su Tammi 22, 2023 6:50 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja maalittaja »

URSA kirjoitti:
La Helmi 04, 2023 11:05 pm
Yksi koronan kieltäjä aiheutti lähes kaikki ääriliikkeiden rikokset Helsingissä

Helsingin poliisi sanoo, ettei ääriliikkeiden väkivallasta kannata olla huolissaan.

Tänään 8:00

Niin sanottuun väkivaltaiseen ekstremismiin luokiteltavat rikokset kasvoivat Helsingissä vuonna 2022. Rikoksia tehtiin yhteensä 17, mikä oli enemmän kuin kahtena aikaisempana vuonna yhteensä.

Yli puolet näistä – 11 – oli yksittäisen henkilön aiheuttamia. Helsingin poliisilaitokselta kerrotaan, että asialla oli koronadenialisti eli henkilö, joka vastusti koronarajoituksia.

– Nämä koronadenialismiin liittyvät välikohtaukset ovat joko suullisesti tai internetin alustoilla esitettyjä epäiltyjä laittomia uhkauksia. Uhkaukset on kohdistettu sosiaali- ja terveysalan viranomaisiin ja niissä oli kyse koronarajoituksista ja koronarokotteiden vastaisuudesta, kertoo Helsingin poliisilaitoksen hälytys- ja valvontayksikön komisario Outi Säilä-Saartenoja.
https://www.vantaansanomat.fi/paikalliset/5702244
Foliohattu ollut ahkerana.
Lauri Paavola?
Holmesin Haamu on esimerkki pienestä osasta Venäjän vaikuttamista suomalaiseen poliittiseen keskusteluun. Sivistyneempi versio sikakoirasta.

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

OnyxPhoenix kirjoitti:
Ti Joulu 20, 2022 4:07 am
MikaK kirjoitti:
Ma Joulu 19, 2022 10:21 pm
On Anoi Kaa kirjoitti:
Ma Joulu 19, 2022 3:53 pm
"Ylikuolleisuus valtava ...
Matematiikka ei näiden huru-ukkojen ja antivaxxereiden vahvaa osaamista ole eikä voikaan olla. ...
Niinpä. Itse alan sitten huolestua jos 15-44 vuotiaiden (joista moni rokotettu) kuolleisuus jostain tuntemattomasta syystä lisääntyy esim. Euroopan mittakaavassa selkeästi normaalitason yläpuolelle. Sellaista ei ole tänä vuonna näkynyt. ...
Euromomo ei mahdollista 15-44 -vuotiaiden vertaamista nykyhetkeen, koska siellä oli aiemmin vain ikäryhmä 15-64v, mutta eikös juuri tuonikäisten naisten kuolleisuudessa ollut piikki ( :wink: ) Suomessakin tilastollisesti merkittävällä tavalla ja siitä jopa uutisoitiin? Työikäisten kuolemien määrän muutoksesta lisää enemmän otsikon jälkeen.

Pohjatietoa: Alle 70-vuotiaiden riski kuolla koronaan tartunnan saatuaan oli 0.1% jo ennen "tutkittua ja turvallista" ja rokottamattomat kulkutautimyönteiset itsekkäät ääliöt ovat kuolleet jo kauan sitten, koska kaikki ovat kohdanneet viruksen jo useita kertoja, joten koronalla ei voi selittää työikäisten kuolemien määrän merkittävää kasvua työikäisissä.

Milleniaaleja on mennyt injektioiden lanseeramisen jälkeen USA:ssakin kuolemien normaalitasoon verrattuna jo reilusti Vietnamin sodan verran, eivätkä selity övereillä tai itsareilla ja koskee myös hyväosaisia valkokaulustyöntekijöitä, joiden kuolleisuus jopa tuplaantui pian pres. Bidenin määräämän injektiovaatimuksen jälkeen, mitä noudattivat liki kaikki suuremmat yritykset ja pienistäkin ne, jotka olivat urakoitsijoita US liittovaltion hankintaketjussa*.

Trendi ja ajoitus massainjektion jälkeiseen aikaan on sama kaikissa intohimoisesti injektoineissa maissa. Tässä informatiivinen kuvaaja OWID-datan perusteella, Australia, NZ, Japani ja E-Korea pärjäsivät varsin hyvin ennen massainjektiota, sitten kaikki muuttui (Suomi teki tässä maailmanennätyksiä):



Mitä Euroopan kuolleisuustilastot koostavan ja julkaisevan Euromomon pandemiaa edeltävien vuosien luvuille on tapahtunut, miksi perustasoa on muutettu pumppaamalla pandemiaa edeltäviä kuolemia ylöspäin? Tämä vääristää nykyisiä ylikuolleisuustilastoja.

Ylikuolleisuus ei näy tilastoissa oikein, kun pandemiaa edeltävien vuosien kuolemien määrää on nostettu merkittävästi ylöspäin, mikä vaikuttaa perustasoon, mihin ihmiskokeen ajan kuolleisuutta verrataan. Raportointiviive tms. tuskin kestää vuosia, joten mistä syystä luvut ovat muuttuneet?

Tästä näkyy miten kaikkien ikäryhmien kuolemien määrää pandemiaa edeltävinä vuosina on muutettu. Vinkkasin tästä aiemmin, kun ylikuolleisuudesta oli keskustelua, mutta kukaan ei jaksanut/osannut tarkastaa. Ikäryhmän 15-64v kuolemien määrät ovat verrattavissa, mutta se vaatii tällä hetkellä käytettyjen ikäryhmien 15-44 ja 45-64 kuolemien yhdistämistä.

Alla: Kuolemia on merkitty 22% lisää pandemiaa edeltävälle vuoden 2017 viimeiselle viikolle. Sama koskee kaikkia kohtia, joita tarkastelin.
Aiempien vuosien kuolemat ikaryhmassa 15-64v ovat muuttuneet merkittavasti Euroopan tilastoja koostavassa Euromomossa.jpg
Aiempien vuosien kuolemat ikaryhmassa 15-64v ovat muuttuneet merkittavasti Euroopan tilastoja koostavassa Euromomossa.jpg (61.13 KiB) Katsottu 847 kertaa
Kaikkien ikäryhmien kuolleisuuden eroa on helpompi verrata, koska ovat suoraan verrattavissa toisin kuin eri ikäryhmät, joiden ikähaarukkaa on muutettu. Esimerkkiviikko 1/2018, ko. ajan kuolemat Euromomossa huhtikuussa -20 ja nyt:
Euromomon kuolemien maaran muutos pandemiaa edeltavina vuosina, tassa vko 01-2018.jpg
Euromomon kuolemien maaran muutos pandemiaa edeltavina vuosina, tassa vko 01-2018.jpg (36.52 KiB) Katsottu 847 kertaa
Esimerkkiviikko 6/2019, vuonna -20 ja nyt, Euromomo:
Euromomon kuolemien maaran muutos pandemiaa edeltavina vuosina, tassa vko 06-2019.jpg
Euromomon kuolemien maaran muutos pandemiaa edeltavina vuosina, tassa vko 06-2019.jpg (39.18 KiB) Katsottu 847 kertaa
Alla lähdelinkit, jos joku injektiokulttilainen, joka on yhä uskoo kaiken mitä viranomaiset kertovat, vaikka he ovat valehdelleet jokaisesta merkittävästä asiasta, ei usko.
Nykyhetken tilasto: https://www.euromomo.eu/graphs-and-maps
24.4.2020 arkistoitu: https://web.archive.org/web/20200424060 ... s-and-maps

Osaavatkohan matematiikan ja koronaan liittyvien asioiden auktoriteetteina itseään pitävät MikaK, Onyx Phoenix tai sitten joku normaalijärkinen kertoa, että mistä pandemiaa edeltävien kuolemien määrän pumppaaminen ylös yli 20%:lla johtuu? Itse veikkaan syyksi sattumaa, ilmastonmuutosta tai samanlaista "datavirhettä", mikä oli THL:n sairaustietokannassa. 🤡

Lukujen keinotekoisella muuttamisella on vaikutus kuolleisuuden perustasoon, mihin nykyisten kuolemien määrää verrataan ts. jos perustasoa nostetaan keinotekoisesti, sillä saadaan piilotettua nykyhetken todellinen ylikuolleisuus. On vaikeaa löytää näinkin suurille, säännöllisille (ei jonkun viikon yksittäistapaus) ja samansuuntaisille muutoksille perusteltua syytä.
  • Raportointiviive ei ole kyseessä, koska esim. vuoden 2017 ja huhtikuun -20 välissä on vuosia.
  • "Nurkkakaappiin" eksyneet kuolemat, jotka olisi löydetty ja ilmoitettu myöhemmin eivät näkyisi tilastossa merkittävällä tavalla.
*) Ylikuolleisuudesta
On Anoi Kaa kirjoitti:
Ti Syys 06, 2022 8:21 pm
...
Jotta satunnainen lukija tietää (tästä kirjoitettu viime vuodesta alkaen monesta eri maasta tilastojen avulla), että kyseessä ei ole kerran vuosituhannessa tapahtuva sattuma, niin sama ilmiö näkyy myös maatasolla. Alla vakuutusyhtiöiden aktuaarien koostama raportti korona-ajan kuolleista. Tilastoihin on voinut päätyä, jos on saanut vakuutuksen työpaikan kautta ja kuollut. Vakuutetut ovat ns. valkokaulustyöntekijöitä, joten eivät ole ainakaan suurimmassa riskiryhmässä vetää överit tai murhata itsensä. Myöskään korona ei selitä ylikuolleisuutta.

Taulukko eri ikäluokkien kuolemista vakuutusyhtiöiden datan perusteella hri parin viikon takaisesta raportista:
Kuva
Tyon kautta henkivakuutuksen saaneet nuoret ikaluokat kokivat historiallisen kuolleisuuden vuoden -21 toisella puoliskolla.jpg
https://www.soa.org/4a368a/globalassets ... report.pdf

Nuorten ikäryhmien kuolleisuus oli vuoden -21 toisella puoliskolla niin korkealla tasolla, että vakuutusyhtiöt eivät ole osanneet varautua näin massiivisiin menetyksiin, vaikka ovat toki miettineet skenaarioita, missä he olisivat korvausvastuussa. Kuolleisuus siis tasolla "luonnoton", koska he olivat laskeneet noin nuorempien ikäryhmien noin 10% ylikuolleisuuden olevan mahdollista kerran 200 vuodessa katastrofin sattuessa.

Ettei joku ajattele, että nämä olivat niitä typeriä anti-injektioihmisiä, niin on hyvä tietää, että johtuen Bidenin hallinnon injektiopakosta, nämä henkilöt ovat joutuneet alistumaan kokeelliselle geeniterapialle, mikäli ovat halunneet pitää työpaikkansa. ...
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Samira
Theo Kojak
Viestit: 1103
Liittynyt: Pe Marras 22, 2019 1:33 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Samira »

Kovaa on yritys saada ylikuolleisuus rokotteen syyksi - vaikkei mikään data siihen suuntaan näytäkään. Ei tullut Dark winteriä, grafeenimyrkytystä, äkkikuolemaa, matoja maskeihin tai poliiseja kaduille, niin jospa sitten tämä. Hassu tämä saman porukan vaatimus ylikuolleisuuden tutkimisesta. Aivan kuin muka hyväksyisivät saadun tuloksen, jos se ei näytä rokotetta syyksi. Tai ainakaan tähän mennessä tieteellinen tieto ei ole heille kelvannut.
Sikis:
Faktahan on kuten NATO:kin tunnustaa ettei jonkin Ukrainan haltuunottoon mene puoltatuntia kauempaa. Näin ei kuitenkaan ole näillä näkymin tapahtumassa vaikkakin länsipropagandakoneisto nyt yrittää muuta surkuhupaisasti esittää.

Avatar
Even Steven
Jane Marple
Viestit: 1092
Liittynyt: Su Marras 20, 2022 12:40 pm
Paikkakunta: Espoo

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Even Steven »

Samira kirjoitti:
Ma Helmi 06, 2023 2:40 am
Kovaa on yritys saada ylikuolleisuus rokotteen syyksi - vaikkei mikään data siihen suuntaan näytäkään. .
Koronan seroprevalenssitutkimusten perusteella laskettu tartuntakuolleisuus on alhainen, ja on vain alentunut omikronin kanssa, miksi se olisi "todennäköisin syy" ylikuolleisuudelle?
Why are you here? To tell a "bunch of lunatics" that they are wrong? Doesn't that make you a greater lunatic?

🍀🍀👊🍀🍀

holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7396
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »


palokirves
Axel Foley
Viestit: 2034
Liittynyt: Pe Elo 02, 2019 11:01 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja palokirves »

holmesin haamu kirjoitti:
Ti Helmi 07, 2023 2:26 am
Rokotteilla on estetty parinkymmenen miljoonan ihmisen kuolema. Rokotehaitat ovat olleet minimaalisia niiden hyötyyn nähden. Kaikesta on laajasti saatavilla tutkimustietoa. Kuka on Markku Laatikainen? Joku kylähullujen uusi auktoriteetti?

Siinäpä vasta uskottava heppu mitä koronavirukseen tulee.
Markku Laatikainen on pitkän ja oman linjan mies musiikissa sekä muutenkin. Erikoistunut tekemään musiikkia erilaisiin videotuotantoihin ja tykästynyt elektronisiin soittimiin. Markun musiikissa pyritäänkin usein välittämään kuvan tunnelmaa. Markku on myös tuottanut demoja useille pohjois-Suomesta ponnistaneille artisteille.
https://maraman.fi/markku-laatikainen/
Even Steven kirjoitti:
Ke Maalis 01, 2023 10:54 pm
Olen ollut pakkohoidossa viimeiset 10 vuotta.

Vastaa Viestiin