Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
Elpram
Neuvoja-Jack
Viestit: 510
Liittynyt: Su Syys 20, 2015 10:12 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Elpram »

Kesällä 2021 oli varsin hyvin jo tiedossa Israelista, että rokotteet eivät toimi kuten on luvattu. Qatarissa tehtiin samaan aikaan tutkimus, jonka mukaan sairastettu tauti antaa parhaimman ja pitkäaikaisimman suojan. Samaan aikaan Afrikan maiden tilastojen perusteella todettiin, että virus ei olekaan niin vaarallinen kuin on uskoteltu. Siellä elettiin kuten ennenkin. Tavallisen prosenttilaskun avulla selvisi, että virus on vaarallinen 0,02% Suomen väestöstä, jonka keski-ikä on yli 80 vuotta ja he sairastavat yhtä tai useampaa pitkäaikaissairautta. Ken muuta väitti niin kusetti. Ja moni meni lankaan.

Tämä, tutkittu ja virallinen tieto pyrittiin valitettavasti sensuroimaan, se leimattiin salaliittoteoriaksi ja väkisin runtattiin rajoitukset, passit ja rokotekampanjat läpi. Ihmiset saivat potkuja töistä, ihmissuhteet menivät ja rokottamattomia ihmisiä syrjittiin, haukuttiin ja syyteltiin. Vaikka heillä oli esimerkiksi immuniteetti jo sairastetusta taudista tai erinomaisesta ja terveestä vastustuskyvystä.

Onko sulla nyt täydet rokotteet? Kaikki viisi? Vai onko niitä jo kuusi? Jos ei, niin mieti, että et olisi oikeutettu kulkemaan, asioimaan, työskentelemään, sinut leimataan, kyseenalaistetaan ja sinut ollaan valmiita sulkemaan jopa vankilaan. Ihmiset huusivat rokottamattomia leireille. Tämä on kaikkien ihmisoikeussopimusten ja perustuslain vastaista etenkin, kun se tehtiin ilman LÄÄKETIETEELLISTÄ PERUSTETTA.

Kaikki, jopa faktoihin ja tutkittuun tietoon perustuva kritiikki estettiin, aliarvioitiin, kontrolloitiin. Mukana oli valtiot, virastot, Google, Twitter ja Meta. Ja VIELÄKIN edelleen osa ihmisistä näkee foliohattuja tai trolleja kaikkialla, vaikka narratiivi on osoittautunut kaikilla mittareilla fiaskoksi. Alussa oli hyvä olla varovainen. Vuoden päästä jo tiedettiin, mikä oli homman nimi. Pelottelu oli ainoastaan oiva keino saada ihmiset polvilleen. Joten tilanne ei ollut missään vaiheessa veitsenterällä, mielikuvat olivat. Nyt ihmiset ovat sairaampia kuin koko koronan aikana. On ylikuolleisuutta. Jännä juttu, kertakaikkiaan.

Kun ei enää ole valtauskontoja, täytetään sen jättämä aukko esimerkiksi koronaukrainawoketekoälyhöpönlöpöllä ja ollaan kiihkosta kiimassa, eikä edes itse tajua, että on "hurahtanut". Näitä tyyppejä viedään kuin litran mittaa.
Rationaalinen tieto nojautuu luonnonlakeihin, mutta intuitiivinen tieto antaa selityksen sille, mihin luonnonlait lopulta perustuvat.

Kitarisa
Rico Tubbs
Viestit: 1298
Liittynyt: La Tammi 09, 2021 7:31 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Kitarisa »

Elpram kirjoitti:
Su Maalis 12, 2023 10:52 pm
Kesällä 2021 oli varsin hyvin jo tiedossa Israelista, että rokotteet eivät toimi kuten on luvattu. Qatarissa tehtiin samaan aikaan tutkimus, jonka mukaan sairastettu tauti antaa parhaimman ja pitkäaikaisimman suojan. Samaan aikaan Afrikan maiden tilastojen perusteella todettiin, että virus ei olekaan niin vaarallinen kuin on uskoteltu. Siellä elettiin kuten ennenkin. Tavallisen prosenttilaskun avulla selvisi, että virus on vaarallinen 0,02% Suomen väestöstä, jonka keski-ikä on yli 80 vuotta ja he sairastavat yhtä tai useampaa pitkäaikaissairautta. Ken muuta väitti niin kusetti. Ja moni meni lankaan.
Koronaviruksen aiheuttamista kuolemista, sairaalahoitoajoista ja jälkitaudeista on kyllä hyvinkin kattavaa tilastoa saatavilla, ei siihen minfolaisten prosenttilaskuja tarvita.
Elpram kirjoitti:
Su Maalis 12, 2023 10:52 pm
Tämä, tutkittu ja virallinen tieto pyrittiin valitettavasti sensuroimaan, se leimattiin salaliittoteoriaksi ja väkisin runtattiin rajoitukset, passit ja rokotekampanjat läpi. Ihmiset saivat potkuja töistä, ihmissuhteet menivät ja rokottamattomia ihmisiä syrjittiin, haukuttiin ja syyteltiin. Vaikka heillä oli esimerkiksi immuniteetti jo sairastetusta taudista tai erinomaisesta ja terveestä vastustuskyvystä.
Siis, jostain oli saatavilla tutkittua ja virallista tietoa, mitä sitten ei ollutkaan saatavilla? Somessa on paskamyrsky 24/7, joten kyllä sen haukkumisen ja syyllistämisen osasivat kumpikin osapuoli ihan yhtä hyvin.
Elpram kirjoitti:
Su Maalis 12, 2023 10:52 pm
Onko sulla nyt täydet rokotteet? Kaikki viisi? Vai onko niitä jo kuusi? Jos ei, niin mieti, että et olisi oikeutettu kulkemaan, asioimaan, työskentelemään, sinut leimataan, kyseenalaistetaan ja sinut ollaan valmiita sulkemaan jopa vankilaan. Ihmiset huusivat rokottamattomia leireille. Tämä on kaikkien ihmisoikeussopimusten ja perustuslain vastaista etenkin, kun se tehtiin ilman LÄÄKETIETEELLISTÄ PERUSTETTA.
Se, että ihmisiä ei enää päästettäisi esim. ruokakauppoihin ja työpaikoilleen oli kyllä ihan foliohattujen fantasiaa. Kenet suljettiin vankilaan? Ihan leireillekkö joku anonyymi internetissä huusi rokottamattomia? No voi voi. Menitkö paniikkiin kenties? Pahoittelut siitä.
Elpram kirjoitti:
Su Maalis 12, 2023 10:52 pm
Kaikki, jopa faktoihin ja tutkittuun tietoon perustuva kritiikki estettiin, aliarvioitiin, kontrolloitiin. Mukana oli valtiot, virastot, Google, Twitter ja Meta. Ja VIELÄKIN edelleen osa ihmisistä näkee foliohattuja tai trolleja kaikkialla, vaikka narratiivi on osoittautunut kaikilla mittareilla fiaskoksi. Alussa oli hyvä olla varovainen. Vuoden päästä jo tiedettiin, mikä oli homman nimi. Pelottelu oli ainoastaan oiva keino saada ihmiset polvilleen. Joten tilanne ei ollut missään vaiheessa veitsenterällä, mielikuvat olivat. Nyt ihmiset ovat sairaampia kuin koko koronan aikana. On ylikuolleisuutta. Jännä juttu, kertakaikkiaan.

Kun ei enää ole valtauskontoja, täytetään sen jättämä aukko esimerkiksi koronaukrainawoketekoälyhöpönlöpöllä ja ollaan kiihkosta kiimassa, eikä edes itse tajua, että on "hurahtanut". Näitä tyyppejä viedään kuin litran mittaa.
Siis, uskovainen ei halua enää uskoa, kun ei ole valtauskontoa ja sitten alkaa uskomaan johonkin koronajuttuihin? Aika jäätävää logiikkaa. Voisitko omin sanoin kertoa miten tuo tekoäly tähän liittyy muulla tavoin kuin siten, että se näyttäisi päihittävän jo monen foliohatun nykyisillä algoritmeilla. Ja että ne kaikki trollailut nyt sitten olivatkin totta? Pitääkö 5G:n osalta varoa puhelinta, liittymää, vai molempia?

Ghost hunting
Horatio Caine
Viestit: 6414
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Olisi varmaan vähitellen se aika esillä, että olisi syytä pohtia, asiaa miten meni hallituksen toimet asian tiimoilta?
Esimerkiksi vanhusten pelottelu sisä tiloihin, tunnollisin kansa missä totellaan ja tätä sitte kyykytettiin oikein olan takaa.
Varmasti on vahuksia mitä ei uskalla vielkään elää normaalisti.
Vaan tarvitaan koko kansan herättämistä käykää ravintoloissa ym, Suomipyörät pitää saada pyörimään jotta saadaan kaikki maksettua.

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11301
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja URSA »

"Erittäin haitallinen potilaille": Husin long covid -linja mitätöi potilaita, kriitikot sanovat – Yhdestä asiasta on yksimielisyys

Päivitetty 15.3.2023 11:23

Hus järjestää tällä viikolla pitkittyneestä koronasta, long covidista, koulutustilaisuuden, jonka näkökulma on saanut ristiriitaisen vastaanoton.

Näkökulma on biopsykososiaalinen. Sen mukaan sairaudella on biologinen perusta, mutta oireita ylläpitävät psykososiaaliset mekanismit.

Esimerkiksi Suomen long covid -asiantuntijaryhmän puheenjohtaja, neurologian professori Risto O. Roine pitää valittua näkökulmaa erikoisena. Hänen mukaansa symposiumin puhujien ajatussuunnassa lähdetään siitä, että long covid -potilaiden oireita ylläpitää kielteinen ajattelu. Tälle näkökulmalle ei hänen mukaansa ole tieteellistä pohjaa.

– Tällainen lähestymistapa on potilaita syyllistävä.

Sosiaalisessa mediassa symposiumin puhujalistaa ovat arvostelleet myös potilaat.

Roineen mukaan näkökulma on toiminnallinen, mikä poikkeaa maailman johtavien terveysviranomaisten näkemyksestä. Hiljattain julkaistussa metatutkimuksessa (tutkimuskatsauksessa) ei löydetty tukea käsitykselle, että long covid olisi toiminnallinen häiriö, vaikka se oli tutkijoiden hypoteesi eli ennakko-oletus.
Jne.
https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/5790973

damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10561
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja damfin »

^
Tuosta voi mielestäni hyvinkin sanoa että "totta toinen puoli" eli uskoakseni long covid - oireita tosiaan esiintyy, joillain tapauksilla vakavastikin elämää haittaavina, mutta sekaan mahtuu varmasti myös näitä jotka mielellään tarttuvat kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin löytää itselleen jokin oire ja selitys omalle laiskuudelleen, eli kun työt ei huvita vaan olisi paljon mukavampi olla sairaslomalla tai parhaassa tapauksessa jopa sairaseläkkeellä, niin tartutaan tilanteeseen jossa voidaan vedota johonkin vaikeasti diagnosoitavaan sairauteen ja kehitellään itselleen siihen sopivat oireet, ehkä jopa osittain tiedostamatta niin että itsekin uskotaan oireiden olemassaoloon.

qurqo
Jane Marple
Viestit: 1088
Liittynyt: Ma Syys 13, 2021 1:25 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja qurqo »

Lance Reddick kuoli yllättäen kuusikymppisenä. Oli innokas koronarokotteiden puolestapuhuja.

https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a ... 3984c0f8db

Uudet Twitterpaljastuksetkin julkaistiin eilen.

Samira
Theo Kojak
Viestit: 1100
Liittynyt: Pe Marras 22, 2019 1:33 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Samira »

qurqo kirjoitti:
La Maalis 18, 2023 9:23 am
Lance Reddick kuoli yllättäen kuusikymppisenä. Oli innokas koronarokotteiden puolestapuhuja.

https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a ... 3984c0f8db
Mitä tekemistä uutisella on Koronan kanssa? Ei niin yhtään mitään. Hampaat irvessä yritetään laittas kuolemia rokotteen syyksi, mutta huonolla menestyksellä :D
Sikis:
Faktahan on kuten NATO:kin tunnustaa ettei jonkin Ukrainan haltuunottoon mene puoltatuntia kauempaa. Näin ei kuitenkaan ole näillä näkymin tapahtumassa vaikkakin länsipropagandakoneisto nyt yrittää muuta surkuhupaisasti esittää.

qurqo
Jane Marple
Viestit: 1088
Liittynyt: Ma Syys 13, 2021 1:25 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja qurqo »

Samira kirjoitti:
La Maalis 18, 2023 2:03 pm

Jälleen yksi sattuma satojen tuhansien muiden rokotettujen äkkikuolemien joukossa :roll:

La Maalis 18, 2023 2:56 pm

Ihmisiä kuolee maailmassa 400 000 joka päivä ja näin on ollut jo ennen rokotuksia. Tämän yhdistäminen hyvin siedettyyn rokotteeseen kertoo lähinnä todellisuudentajun menetyksestä.
Sikis:
Faktahan on kuten NATO:kin tunnustaa ettei jonkin Ukrainan haltuunottoon mene puoltatuntia kauempaa. Näin ei kuitenkaan ole näillä näkymin tapahtumassa vaikkakin länsipropagandakoneisto nyt yrittää muuta surkuhupaisasti esittää.

holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7396
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

Elpram kirjoitti:
Su Maalis 12, 2023 10:52 pm
Kesällä 2021 oli varsin hyvin jo tiedossa Israelista, että rokotteet eivät toimi kuten on luvattu. Qatarissa tehtiin samaan aikaan tutkimus, jonka mukaan sairastettu tauti antaa parhaimman ja pitkäaikaisimman suojan. Samaan aikaan Afrikan maiden tilastojen perusteella todettiin, että virus ei olekaan niin vaarallinen kuin on uskoteltu. Siellä elettiin kuten ennenkin. Tavallisen prosenttilaskun avulla selvisi, että virus on vaarallinen 0,02% Suomen väestöstä, jonka keski-ikä on yli 80 vuotta ja he sairastavat yhtä tai useampaa pitkäaikaissairautta. Ken muuta väitti niin kusetti. Ja moni meni lankaan.

Tämä, tutkittu ja virallinen tieto pyrittiin valitettavasti sensuroimaan, se leimattiin salaliittoteoriaksi ja väkisin runtattiin rajoitukset, passit ja rokotekampanjat läpi. Ihmiset saivat potkuja töistä, ihmissuhteet menivät ja rokottamattomia ihmisiä syrjittiin, haukuttiin ja syyteltiin. Vaikka heillä oli esimerkiksi immuniteetti jo sairastetusta taudista tai erinomaisesta ja terveestä vastustuskyvystä.

Onko sulla nyt täydet rokotteet? Kaikki viisi? Vai onko niitä jo kuusi? Jos ei, niin mieti, että et olisi oikeutettu kulkemaan, asioimaan, työskentelemään, sinut leimataan, kyseenalaistetaan ja sinut ollaan valmiita sulkemaan jopa vankilaan. Ihmiset huusivat rokottamattomia leireille. Tämä on kaikkien ihmisoikeussopimusten ja perustuslain vastaista etenkin, kun se tehtiin ilman LÄÄKETIETEELLISTÄ PERUSTETTA.

Kaikki, jopa faktoihin ja tutkittuun tietoon perustuva kritiikki estettiin, aliarvioitiin, kontrolloitiin. Mukana oli valtiot, virastot, Google, Twitter ja Meta. Ja VIELÄKIN edelleen osa ihmisistä näkee foliohattuja tai trolleja kaikkialla, vaikka narratiivi on osoittautunut kaikilla mittareilla fiaskoksi. Alussa oli hyvä olla varovainen. Vuoden päästä jo tiedettiin, mikä oli homman nimi. Pelottelu oli ainoastaan oiva keino saada ihmiset polvilleen. Joten tilanne ei ollut missään vaiheessa veitsenterällä, mielikuvat olivat. Nyt ihmiset ovat sairaampia kuin koko koronan aikana. On ylikuolleisuutta. Jännä juttu, kertakaikkiaan.
Viestin tiedot pitävät hyvin paikkaansa. Toki alussa kun kyseessä oli uusi virus, niin sen leviäminen olisi voinut ruuhkauttaa sairaalahoidon kapasiteetin, vaikka tappavuus noin muuten olikin olematon.

Ongelma oli siinäkin miten tähän tieteelliseen tietoon suhtauduttiin eli oltiin kuin faktoja ja todellisuutta ei tarvitse huomioida, vaan mennään vain luodun pelkopropagandan mukaan.

holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7396
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

Kitarisa kirjoitti:
Ke Maalis 08, 2023 12:35 pm
Mitä salaliittoihin tulee, niin sellaisen olemassaolon toivat kyllä esiin salaliittoteoreetikot itse, eikä se ole mikään valtamedian keksintö. Eräs vahva salaliittoihin liittyvä tekijä oli se, että rajoituksia tullaan vuoroin kiristämään, vuoroin höllentämään, kuitenkin siten, että rajoitusten kokonaiskäyrä on kasvamaan päin. Tämä oli osa jotain salaliittoa, mutta kas, eipä se tainnutkaan toteutua. Miksi tällaiset unohdetaan joka kerta, kun sanotaan että kaikki salaliitot ovat yksi toisensa jälkeen osoittautuneet todeksi?
Näistä on ollut eri näkemyksiä. Rajoituksia laitettiin äärimmilleen täysin terveiden kohdalla. Rajoitusten kohdalla kyse oli koko ajan poliittisista päätöksistä, ei niinkään viruksesta itsessään.
En nyt muista tuollaisen idean taustaa, mutta käytännössä tuo toteutui Koronapassilla, jolla vapautui näistä joistakin rajoituksista.

Itse korostin melko alusta asti ideaa, että koronatoimet riippuvat ainoastaan poliittisista päätöksistä.

Yleensä ihmiset oppivat noudattamaan tiukkaakin kuria, mutta jos he pääsevät siitä pois, niin harvoin haluavat ehdoin tahdoin toimia samalla tavalla myöhemmin. Tämän takia en olisi oikein uskonut tuollaiseen ideaan, koska länsimaisessa yhteiskunnassa se on vaikeaa toteuttaa. Kiinan kaltaisessa maassa helpompaa.

Ghost hunting
Horatio Caine
Viestit: 6414
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/thl ... #gs.sg3b07
THL ihmettelee: Miksi koronaa ei ole poistettu yleisvaarallisten tartuntatautien listalta?

Hyvä kysymys, unohtuiko vaiko valta on kivaa?

qurqo
Jane Marple
Viestit: 1088
Liittynyt: Ma Syys 13, 2021 1:25 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja qurqo »

Jälleen yksi pyörtyminen suorassa lähetyksessä. Koronakulttilaiset väittää, että aivan normaalia tämäkin :lol:

OnyxPhoenix
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5287
Liittynyt: Pe Syys 25, 2020 12:16 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja OnyxPhoenix »

qurqo kirjoitti:
Su Maalis 19, 2023 9:03 am
Jälleen yksi pyörtyminen suorassa lähetyksessä. Koronakulttilaiset väittää, että aivan normaalia tämäkin :lol:
Huhhuh! Pakkohan se on uskoa että jotain kummalista tässä on. Löysin noita vaikka kuinka paljon lisää Youtubesta. Tässä muutama kompilaatio lisää!

damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10561
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja damfin »

Jälleen erikoinen sattuma mietittäväksi... 🤔
aatteleppa ite
aatteleppa ite
Screenshot_2023-03-20-07-36-42-503_com.twitter.android.jpg (78.68 KiB) Katsottu 1233 kertaa

Vastaa Viestiin