Oululainen vuokraisäntä on jättänyt käräjille uskomattoman määrän haasteita vuokralaisilleen

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
Tarkastaja Levisi
Angus MacGyver
Viestit: 6597
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Oululainen vuokraisäntä on jättänyt käräjille uskomattoman määrän haasteita vuokralaisilleen

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Ainoa asia mihin Santeri Kanninen pyrkii asuntobisneksillään, on todella härski rahastaminen. Jossain keskustelussa luin tapauksesta, jossa SK oli ajanut Myllytullista asunnosta kolme vuokralaista pois perustellen vesivahingolla, mutta oli jotenkin sitten järjestänyt näille jokaiselle korvauksen.

Huoneistoon oli sitten otettu nähtävästi helvetinmoisella ylivuokralla sitten turvapaikanhakijoita, eli SK pääsi tässä tapauksessa rahastamaan kaupunkia oikein kunnolla. Sen verran osapäivänatsia meikäläisestäkin löytyi, joten kaivelin sitten tänne tämän Homman linkin aiheesta.

https://hommaforum.org/index.php?topic=102893.380;wap2

Ei tartte ihmetellä jos Kannisen CCR Rooms Oy on tehnyt helvetinmoista tulosta etenkin 2017.

Nämä Tuiran Valtatien laittomat kellariasunnot nähtävästi myös SK:n rakennuttamia.

https://www.kaleva.fi/poliisi-aloittaa- ... no/1658638

Nähtävästi SK:lla on myös joku sellainen apulainen, joka osaa tehdä noita haasteita 'asuntoa tuhonneista vuokralaisista'. Irvokasta tässä kuviossa on se, että hän itse järjestää taloihin asumaan huomattavasti pahempia termiittejä, kuin yksikään haasteen saaanut tolkun vuokralainen on. Haasteissakin on taas kyse puhtaasta rahastamisesta. En osaa sitten sanoa onko siellä takana ahneus.

Olisi kiva nähdä dokumenttia siitä, mitä kiinteistöjä SK tällä hetkellä omistaa sekä selvittää, kuinka monen taloyhtiön hallitukseen hänen on onnistunut vilunkitoimin itsensä hinata. Nähtävästi myös SK:n poika vuokraa Oulussa asuntoja tällä hetkellä, olisikohan ollut J:llä alkava etunimi.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.

Sapmi
Alibin satunnaislukija
Viestit: 64
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 10:32 am

Re: Oululainen vuokraisäntä on jättänyt käräjille uskomattoman määrän haasteita vuokralaisilleen

Viesti Kirjoittaja Sapmi »

https://www.is.fi/nyrkkeily/art-2000000930106.html

Kanninen on monessa mukana, rahoittaa mm. Steel Ring-tallia joka tekee yhteistyötä Kamppailuklubin kanssa.

xxss
Alokas
Viestit: 1
Liittynyt: To Loka 08, 2020 11:43 pm

Re: Oululainen vuokraisäntä on jättänyt käräjille uskomattoman määrän haasteita vuokralaisilleen

Viesti Kirjoittaja xxss »

komennusmiehille ym

https://www.aaltosaunat.fi/

https://www.kaleva.fi/poliisi-aloittaa- ... no/1658638

https://www.kaleva.fi/kko-toivo-j-kanni ... an/1651081

https://www.kaleva.fi/tuiralaiskiinteis ... as/1661363

https://www.kaleva.fi/oulussa-kiinteist ... is/1649664

https://keskustelu.suomi24.fi/t/1412410 ... i-kanninen


Kanniset vuokraa kovalla rahalla näitä kämppiä sosiaalitoimelle, joka sitten majoittaa mm. turvapaikanhakijoita asuntoihin, tälläiseen välilliseen vuokrasopimukseen kuuluu myös tapa, että vuokranantaja teettää remontin vuokra sopimuksen päätyttyä, vaikka asunto olisi kunnossa. Laskun maksaa veronmaksaja. Alunperinkin Toivo J. Kanninen hankki omaisuutensa kavalluksilla, petoksilla ja kirjanpitorikoksilla. Nyt toinen demari, Tytti Tuppurainen masinoi turvapaikkaturismia josta hyötyy Kanniset jotka sitten tukevat Tytti Tuppuraisen poliittista uraa. Tuppuraisella ja Kannisilla on on näppinsä pelissä turvapaikkabisneksessä.

https://mvlehti.net/2015/11/05/ali-sist ... ttokeskus/


https://www.is.fi/nyrkkeily/art-2000000930106.html


Toivo, Santeri ja V. Kanninen jo kolmessa polvessa muutakin kuin vettä.

Avatar
NorthernDarkness
Jane Marple
Viestit: 1089
Liittynyt: To Maalis 17, 2011 4:48 pm
Paikkakunta: Holo-Kaustisen Kansanmusiikkifestivaalit.

Re: Oululainen vuokraisäntä on jättänyt käräjille uskomattoman määrän haasteita vuokralaisilleen

Viesti Kirjoittaja NorthernDarkness »

Santeri Kanninen on esimerkillinen vähäosaisten hyväksikäyttäjä. Tarkoituksella haalii esim. näitä maahanmuuttajia asukkaiksi joiden vuokran maksaa käytännössä valtio ja sitten yrittää siihen päälle kusettaa rahoja asuntojensa remontteihin syyttämällä näitä asukkaita siitä että asunnossa on muka rikottu jotain. Tätä hän on tehnyt suomalaisillekkin vuokralaisille, mutta lähes kielitaidottomat maahanmuuttajat eivät tajua kyseenalaistaa Kannisen vaatimuksia ja sosiaalityöntekijät joutuvatkin setvimään kokoajan näitä kusetusyrityksiä.
Muistappa poika että kun nuorena varastat niin vanhana omistat.

Avatar
Tarkastaja Levisi
Angus MacGyver
Viestit: 6597
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Oululainen vuokraisäntä on jättänyt käräjille uskomattoman määrän haasteita vuokralaisilleen

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

xxss kirjoitti:
Ma Marras 23, 2020 12:04 pm
Kanniset vuokraa kovalla rahalla näitä kämppiä sosiaalitoimelle, joka sitten majoittaa mm. turvapaikanhakijoita asuntoihin, tälläiseen välilliseen vuokrasopimukseen kuuluu myös tapa, että vuokranantaja teettää remontin vuokra sopimuksen päätyttyä, vaikka asunto olisi kunnossa. Laskun maksaa veronmaksaja.
Hyvä, tässä on aika hienosti parissa lauseessa tiivistetty Kannisten toiminta. Klassinen kuviohan on se, että vuokralainen - joka monesti sosiaalitoimen asiakas - yleensä laittaa alkujaan huonokuntoisen asunnon päreiksi, jolloin Kanniset voivat vaatia sitten remonttikuluja kaupungilta. Remontoitu asunto sitten myydään eteenpäin hyvällä voitolla tai vuokrataan riistohintaan. Toki tämä on pientä verrattuna esimerkiksi Nuorisosäätiön korruptioon.
Kannisen SDP-kytkyt ei automaattisesti ole epärehellisyyden takana. Toivo Kanninen on ollut pihi koijari jo 1970-luvulla eräissä Oulun tehtaissa 'turvapäällikkönä' työskennellessään. Toki politiikassa mukana olo on mahdollistanut myöhemmin mittavamman suhmuroinnin.

Kannista muuten haastatellaan allaolevassa 1997 dokumentissa Oulu - ihmisen mittainen kaupunki. Hän oli 1990-luvun lopulla kaupungin
napamiehiä.

https://areena.yle.fi/1-50341179
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.

Avatar
Tarkastaja Levisi
Angus MacGyver
Viestit: 6597
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Oululainen vuokraisäntä on jättänyt käräjille uskomattoman määrän haasteita vuokralaisilleen

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

NorthernDarkness kirjoitti:
Ma Marras 23, 2020 12:31 pm
Santeri Kanninen on esimerkillinen vähäosaisten hyväksikäyttäjä. Tarkoituksella haalii esim. näitä maahanmuuttajia asukkaiksi joiden vuokran maksaa käytännössä valtio ja sitten yrittää siihen päälle kusettaa rahoja asuntojensa remontteihin syyttämällä näitä asukkaita siitä että asunnossa on muka rikottu jotain. Tätä hän on tehnyt suomalaisillekkin vuokralaisille, mutta lähes kielitaidottomat maahanmuuttajat eivät tajua kyseenalaistaa Kannisen vaatimuksia ja sosiaalityöntekijät joutuvatkin setvimään kokoajan näitä kusetusyrityksiä.
Juuri näin! Toki kielitaidottomien ihmisten huijaamiseen ei tarvita suurta osaamista. Etsin 2011 asuntoa pääkaupunkiseudulta, torilla oli 'yksiö' Martinlaaksosta. Ovea tuli avaamaan mielenterveystapauksen kaltainen noin 60-vuotias nainen, joka tarjosi sitten asunnostaan, yhden soluhuoneen verholla rajattua puolikasta. Toisessa puolikkaassa makasi sängyssä ulkomaalaistaustainen influessapotilas. hänen lisäkseen siellä oli nähtävästi ainakin 2-3 vuokralaista. Kun menin ovesta ulos ja aloin jutella yhden talon asukkaan kanssa, sain kuulla, että kyseessä on saton vuokratalo.

Nainen siis harrasti laitonta eteenpäin vuokrausta ja teki varmaan ihan hyvää tilia 350 euron 'ykslöitä' (todellisuudessa siis soluhuoneen puolikkaita) vuokraamalla.

Kannisethan voivat myös itse käydä rikkomassa asunnossa paikkoja asukkaan poissa ollessa, koska varmaankin yleisavaimet.

Ainakin neljässä asunto-osakeyhtiössä Oulusa Santeri Kanninen hallituksen pj. Valtatiellä, Hanhitiellä sekä Kuikkatiellä ainakin.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.

Tiinas
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1445
Liittynyt: Su Helmi 11, 2018 11:00 am

Re: Oululainen vuokraisäntä on jättänyt käräjille uskomattoman määrän haasteita vuokralaisilleen

Viesti Kirjoittaja Tiinas »

Kusettaja Sakarilla yli 400 juttua käräjäoikeudessa eikä kukaan * muka* voi tehdä mitään. Mitä vittua oikeasti?

Sakarin toiminnasta on ollut jo kymmenen vuotta juttuja, mutta yhä edelleen huijaa eikä viranomaiset muka voi puuttua??? Kenen suojeluksessa?

SAMA Oulun seudulla toimiva vuokraisäntä työllistää käräjäoikeutta muillakin jutuilla. Oulun käräjäoikeudessa on ollut vireillä viiden vuoden aikana yhteensä yli 400 juttua, joissa osallisena on sama oululainen vuokrausalan yrittäjä.

OULULAISEN asunto-osakeyhtiön omistaja, isännöitsijä ja yhtiön hallituksen puheenjohtaja syyllistyi rakentamisrikkomukseen, kun hän ei rakennusvalvonnan monista kehotuksista huolimatta purkanut Tuirassa sijaitsevan talon kellarista löytyneitä asuntoja

Vuokraisäntä ei purkanut kerrostalon kellariin rakennettuja asuntoja – asukkailla ei ollut palon sattuessa poistumisteitä https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000008737873.html
Tackleberry kirjoitti: ↑
Eli tänä vuonna poliisi on ampunut 42 valkoista ja 31 mustaa.
Valkoisia maassa on sellaiset 234 miljoonaa ja mustia 40 miljoonaa, mutta ongelma tässä on se, että "valkoisia tapetaan enemmän, saatana!"
Ei helvetti

Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4528
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: Oululainen vuokraisäntä on jättänyt käräjille uskomattoman määrän haasteita vuokralaisilleen

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

Onko Sakarin koko nimi Marco Sakari Kanninen?
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.

Claymor
Alibin satunnaislukija
Viestit: 58
Liittynyt: Ke Maalis 16, 2022 10:11 am

Re: Oululainen vuokraisäntä on jättänyt käräjille uskomattoman määrän haasteita vuokralaisilleen

Viesti Kirjoittaja Claymor »

Häi­käi­le­mä­tön vuok­ra­isän­tä

Selvitimme Oulussa kyseenalaista asunnonvuokrausbisnestä pyörittävän vuokraisännän toimintaa. Kun Santeri Kanninen ostaa huoneiston taloyhtiöstä, siitä voi "alkaa hurlumhei".

Oulussa toimii poikkeuksellinen vuokranantaja.

Hän riitelee jatkuvasti vuokralaistensa kanssa oikeudessa ja monissa hänen vuokraamissaan asunnoissa esiintyy järjestyshäiriöitä.

Useiden taloyhtiöiden osakkaat, asukkaat ja isännöitsijät tietävät hänet.

Vuokranantajasta puhutaan ja hänestä varoitetaan toistuvasti sosiaalisen median ja netin keskustelupalstoilla.

Hänen nimensä on Santeri Kanninen. Kaleva julkaisee hänen nimensä, koska hänen kyseenalainen vuokraustoimintansa vaikuttaa niin moniin ihmisiin, että sillä voidaan katsoa olevan myös yhteiskunnallista merkitystä.

Perjantaina Kanninen sai tuomion rakentamisrikkomuksesta jutussa, jossa tuiralaisesta kerrostalosta löydettiin luvattomia asuntoja marraskuussa 2019. Niiden palo- ja käyttöturvallisuudessa oli merkittäviä puutteita.


Pasi Orava toimii Suomen Vuokranantajien Pohjois-Suomen aluepäällikkönä. Hän omistaa Oulusta useita vuokra-asuntoja ja on vuokrannut niitä yli kahden vuosikymmenen ajan.

– Hänen (Kannisen) toimintansa saastuttaa vuokranantajien toimintaa Oulussa.

Oravan mukaan Kanninen pyytää vuokra-asunnoistaan suhteellisen korkeaa vuokraa niiden kuntoon nähden. Vuokralaisiksi näyttää valikoituvan ihmisiä, joista ainakin osa tarvitsee yhteiskunnan tukea maksaakseen Kannisen vaatimat vuokrat. Usein vuokria jää myös rästiin.

Taloyhtiöiden kannalta vuokralaiset ovat ongelmallisia siksi, että osasta heitä aiheutuu toistuvasti erilaisia järjestyshäiriöitä.

– Hänen taloyhtiöissään tulee aina jonkinlaisia ongelmia – ennemmin tai myöhemmin, Orava sanoo.

Pekka on asunut monta vuotta Santeri Kannisen omistaman huoneiston naapurissa. Taloyhtiö tuntui maailman rauhallisemmalta, mutta muuttui radikaalisti Kannisen ostettua osakkeen kiinteistöstä.

– Siitä alkoi hurlumhei.

Ensiksi rappukäytävässä alkoi pyöriä porukkaa, jonka ulkonäkö herätti epäilyksiä. Sitten taloyhtiön yhteisissä tiloissa alkoi ilmetä murtoja ja tavaroita rupesi häviämään.

Kannisen huoneistossa kulki ihmisiä lähes kellon ympäri. Siellä kuunneltiin musiikkia ja metelöitiin jatkuvasti. Erilaisista järjestyshäiriöistä tuli arkipäivää.

– Yöllä saattoi yhtäkkiä alkaa stereot pauhaamaan. Portaissa tuli vastaan tyyppejä ihan sekaisin. Osa poltti porraskäytävässä tupakkaa.

Levottomimpina aikoina hän joutui soittamaan naapuriasuntoon poliisit useita kertoja päivässä.

Joskus Pekka jututti vuokralaisia ja ilmeni, että he olivat vapautuneet vankilasta.

Kertaalleen hän päästi porraskäytävään lämmittelemään Kannisen vuokralaisen, joka oli antanut omat avaimensa pantiksi velanperijöille.

– Ei siinä talossa uskaltanut asua kukaan.

Oululainen Jani on toiminut useiden sellaisten taloyhtiöiden hallituksessa, joissa Kannisella on ollut huoneisto tai huoneistoja.

Myös hänellä on kokemuksia Kannisen levottomista vuokralaisista.

– Pihalle ilmestyi huumeruiskuja. Vuokralaisen kavereita alkoi pyöriä pyykkituvassa, varastossa ja vintillä. Koko taloyhtiö oli hädissään, Jani kuvailee erään taloyhtiön tilannetta.

Hänen mukaansa Kanniselle annettiin useita varoituksia. Kun ne eivät rauhoittaneet tilannetta, yhtiössä ryhdyttiin valmistelemaan tämän huoneiston hallintaanottoa. Se on prosessi, jossa taloyhtiö ottaa huoneiston omaan hallintaansa ja vuokraa sen itse eteenpäin mieleiselleen vuokralaiselle.

Hallintaanotto jouduttiin kuitenkin perumaan, kun isännöitsijä ei ollutkaan toimittanut varoituksia perille lain edellyttämällä tavalla.

Jani kyllästyi ja möi huoneistonsa. Tälläkin hetkellä hänellä on myytävänä yksi hänen huoneistoistaan. Kiinteistövälittäjälle on annettu samat ehdot kuin aiemminkin: sitä ei saa myydä Santeri Kanniselle.

Vuosikausia isännöitsijänä toiminut Antti kertoo, että Kanninen tunnetaan hyvin oululaisten isännöitsijöiden keskuudessa.

– Kaikki tietävät, millaisia ongelmia hän aiheuttaa.

Myös Antilta löytyy useita erilaisia negatiivisia kokemuksia Santeri Kannisesta. Hän nostaa esimerkiksi kyseenalaisista toimista tapauksen, jossa Kanninen asutti pieneen kerrostalokämppään yhtä aikaa kymmenkunta maahanmuuttajaa.

– Siellä oli jatkuvia ongelmia, joihin taloyhtiö joutui puuttumaan.

Hankalaksi Kannisen toimintaan puuttumiseksi tekee esimerkiksi se, että hän reagoi ilmi tulleisiin järjestyshäiriöihin viime tipassa.

Taloyhtiössä on saatettu käynnistää prosessi tämän huoneiston hallintaanottamiseksi, kun Kanninen vaihtaakin vuokralaista.

Sitten on talossa on tovin aikaa rauhallista. Mutta ennen pitkää vaikeudet alkavat taas.

Kokeneena isännöitsijänä Antti kehottaa taloyhtiöitä antamaan varoituksia systemaattisesti heti häiriöiden ilmetessä ja viemään hallintaanottoprosessit loppuun asti.

Vaikeuksien varalle taloyhtiöillä olisi hyvä olla oikeuskulut kattava vakuutus.

– Häneen (Kanniseen) kannattaa suhtautua kuin vesivahinkoon, joka pitää korjata. Se maksaa, se harmittaa, mutta se pitää vain hoitaa pois päiväjärjestyksestä.

Santeri Kanninen on itsekin isännöitsijä.

Hän toimii ja on toiminut isännöitsijänä useissa oululaisissa asunto-osakeyhtiöissä. Hän on ja on ollut myös useiden kiinteistö- ja osakeyhtiöiden hallituksissa ja puheenjohtajanakin.

Kanninen toimii vastuuhenkilönä Oulussa kotipaikkaansa pitävässä CCR Rooms (City Centre Rooms) -yrityksessä, jonka aputoiminimen Aaltosaunojen toimialaksi kaupparekisteriin on merkitty saunatila- ja asuntovuokraus.

Käräjätuomioista ilmenee, että Kannisella on Oulussa useita vuokra-asuntoja. Hän on omistanut esimerkiksi Tuirassa sijaitsevan kerrostalon koko osakekannan.

Tämän juttuprosessin aikana ei saatu selvitettyä Kannisen omistamien vuokra-asuntojen kokonaismäärää eikä sitä, vuokraako hän myös muiden tahojen omistamia asuntoja. Häntä ei saatu haastateltua tähän artikkeliin lainkaan.

Hänen liiketoimintansa vaikuttaa kannattavalta. Vuonna 2020 Kanninen tienasi yli 120 000 euroa.

Hänellä on muutaman vuoden aikana ollut toistuvasti yli 400 000 euron vuosittaiset pääoma- ja ansiotulot.

Santeri Kannisen toiminnalle ovat leimallisia jatkuvat oikeudenkäynnit. Niitä on kertynyt ällistyttävän paljon.

Oulun käräjäoikeudessa on viime vuosien aikana ratkaistu yli 500 juttua, joissa Kanninen on ollut osapuolena. Kuvaavaa on, että kokonaismäärää selvitettäessä käräjäoikeuden sihteerin käyttämä tietokoneohjelma menee tilapäisesti jumiin.

Käräjätuomari Heikki Juntusen mukaan oikeusjutuissa on useimmiten ollut kyse vuokriin liittyvistä Kannisen vaatimuksista.

– Hän on yksityisenä vuokramarkkinasijoittajana täysin poikkeuksellinen. Hänellä on paljon asuntoja, joista poikii paljon juttuja, Juntunen sanoo.

Käräjäoikeus on antanut Kanniseen liittyen useimmiten yksipuolisia tuomioita, sillä vuokralainen ei yleensä ole vastannut hänen vaatimuksiinsa mitään. Vain osa vuokralaisista on hakenut myöhemmin tuomion takaisinsaantia eli sen kumoamista.

– Jostain syystä hänellä (Kannisella) näyttää olevan hyvin samantyyppisiä vuokralaisia, joiden maksukyky on huono.

Tyypillistä jutuille on myös se, että Kanninen vaatii muutaman kuukauden suuruista vuokraa sopimussakkona.

Vuokralainen on allekirjoittanut vuokrasopimuksen, mutta ei olekaan maksanut vuokraa niin pitkältä ajalta kuin siinä oli sovittu.

Osa ei ole aloittanut vuokrasuhdetta lainkaan eli vuokralainen ei ole hakenut edes asunnon avaimia itselleen. Silti hän on päätynyt oikeuteen Kannisen kanssa. Kanninen vaatii kanteissa myös korvausta oikeudenkäynnin aiheuttamista kustannuksista.

Ne eivät yleensä vaadi suullista käsittelyä, vaan käräjäoikeus ratkaisee ne puhtaasti asiakirjojen perusteella.

Riidattomissa velkasaatavissa velkoja eli tässä tapauksessa Kanninen voi tehdä tietokoneellaan itse haastehakemuksen käräjäoikeuden sähköisen palvelun kautta, hakea siihen ratkaisun ja siirtää sen ulosottoon. Hänen ei siis tarvitse astua jalallaankaan oikeuteen.

Viimeisin Kannisen vireille laittama juttu on viime viikolta. Siinä hän hakee kaikki vuokrat rästiin jättäneeltä vuokralaiselta lähes 5 000 euron saatavia, vaatii vuokrasopimuksen purkamista ja vuokralaisen velvoittamista pois asunnosta häädön uhalla.

Hän haluaa oikeuden ratkaisevan asian kiireellisesti. "Huoneistossa vietetään muita asukkaita häiritsevää elämää ja taloyhtiö uhkaa huoneistoa haltuunotolla", hän perustelee vaatimustaan.

Useasti Kannisen nostamat kanteet päättyvät lopulta sovintoon. Hän sopii kiistansa ja tuomioistuimen tehtäväksi jää sovinnon vahvistaminen.

Kannisen kanteissa vedotaan monesti vuokrasopimuksiin.

Ainakin osassa niitä näyttää olevan poikkeuksellisen tiukkoja ehtoja. Lähetimme yhden vuokrasopimuksen ehdot Suomen Vuokranantajien arvioivaksi. Samankaltaisten ehtojen sisältöön viitataan monissa Kannisen kanteissa.

– Sopimusehdot eivät nähdäkseni ole suoraan asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun pakottavan lainsäädännön vastaisia, mutta epätavanomaisen tiukkoja ne ovat, toiminnanjohtaja Sanna Hughes kommentoi.

Hän pitää erikoisena esimerkiksi sitä, että Kanninen vaatii kolmen kuukauden vuokraa sopimussakkona, jos vuokralainen ei ota huoneistoa hallintaansa. Sakko pitää maksaa myös, jos asunto irtisanotaan alle 23 kuukauden kuluttua.

Hughesin mielestä myös Kannisen vuokralaiseltaan vaatima 390 euron summa jokaisesta taloyhtiön lähettämästä varoituskirjeestä on poikkeuksellinen.

Vuokrasopimuksessa on myös seuraava ehto: vuokrankorotus tammikuun alusta, enintään 10 %.

Hughesin mukaan myös tämä ehto on tavanomaista suurempi eikä vastaa markkinoiden kehitystä.

Ehdoissa huomio kiinnittyy myös yhteiskunnan tukien ohjaamiseen vuokranantajalle. Vuokralainen sitoutuu siihen, että hänen Kelalta saamansa asumistuki maksetaan suoraan vuokranantajan tilille.

Nämä seikat antavat katetta useiden Kannisen taloyhtiöiden hallituksissa toimineen Janin kovasanaiselle näkemykselle Kannisen toiminnasta.

– Hän toimii hyvin moraalittomalla tavalla. Hän lypsää asunnoistaan ylisuuria vuokria, maksattaa niitä yhteiskunnalla ja aiheuttaa sekasortoa taloyhtiöissä, Jani sanoo.

– Hän vie heikossa hapessa olevia ihmisiä vielä huonompaan suuntaan.

Edellä kuvailtu Santeri Kannisen toimintapa ei mitä ilmeisimmin ole laiton, mutta sitä voi pitää vähintäänkin kyseenalaisena.

Hän on ollut mukana myös rikosprosesseissa, joista osa liittyy huoneistojen vuokraamiseen.

Santeri Kanninen ja hänen isänsä Toivo J. Kanninen saivat syytteet pelastusrikkomuksista jutussa, jossa Oulun keskustassa sijaitsevissa toimistotiloihin oli tehty paloturvallisuudeltaan majoitustiloiksi sopimattomia tiloja.

Isän syyte hylättiin ja pojan osalta syyttää perui syytteensä syyteoikeuden vanhentumisen vuoksi.

Myös viranomaiset ovat joutuneet puuttumaan Santeri Kannisen toimintaan toistuvasti.

Esimerkiksi vuonna 2018 kaupungin rakennusvalvonta asetti hänelle uhkasakon Oulussa Alppilassa sijaitsevan kiinteistön vuoksi ja vuonna 2020 rakennuslautakunta antoi uhkasakon autotalliin rakennetusta luvattomasta asuintilasta.

Marraskuussa 2019 puolestaan Kanninen määrättiin purkamaan Tuirassa sijaitsevan kerrostalon kellarikerrokseen luvatta rakennetut asunnot. Niiden palo- ja käyttöturvallisuudessa oli merkittäviä puutteita ja pelastuslaitos asetti ne käyttökieltoon.

Hän ei purkanut niitä annettuun määräaikaan mennessä vaan muutaman kuukauden viiveellä.

Perjantaina annettu tuomio koski tätä tapausta. Käräjäoikeus katsoi hänen syyllistyneen rakentamisrikkomukseen ja langetti hänelle rangaistukseksi 25 päiväsakkoa eli 3250 euron sakot.

Syyttäjä väitti, että Kanninen olisi rakentanut tai rakennuttanut nuo luvattomat asunnot. Oikeuden mielestä tämä väite jäi asiassa epäselväksi ja se hylkäsi sen.

Tuossa oikeudenkäynnissä kuultiin myös vuokralaisten kokemuksia Kannisen asunnoista.

Todistajana oli nainen, joka kertoi, kuinka hänen lapsensa muutti yhteen kellariasunnoista. Kämppä oli löytynyt Kannisen jättämän Tori.fi-ilmoituksen kautta.

Lapsi ei ehtinyt asua kellarissa monta päivää, kun hän joutui soittamaan poliisit sisään yrittäneen murtautujan vuoksi.

Kanninen järjesti lapselle nopeasti toisen asunnon. Se osoittautui vieläkin kyseenalaisemmaksi. Tuossa asunnossa oli sisällä jonkun toisen henkilön tavaroita.

– Jääkaapissa oli tuoretta ruokaa, todistaja kertoi oikeudessa.

Myös oululaisen Arjan lapselle järjestyi asunto Santeri Kanniselta muutama vuosi sitten.

Lapsi oli muuttamassa pois kotoa ja Kannisella vapaana ollut vanha kerrostalokaksio 580 euron hintaan tuntui varteenotettavimmalta vaihtoehdolta, vaikka vuokra oli sen kuntoon nähden kallis.

Arja tapasi Kannisen vuokrasopimusta allekirjoitettaessa. Mies korosti, kuinka hän haluaa auttaa nuoria ja muita syrjäytymässä olevia ihmisiä.

– Hän esiintyi eräänlaisena hyvän tahdon lähettiläänä, Arja muistelee.

Kanninen vaati, että asunnosta pitää maksaa etukäteen kahden kuukauden vuokravakuus ja lisäksi Arjan täytyy toimia takaajana lapsensa vuokrasopimukselle, vaikka tämä oli täysi-ikäinen.

"Omavelkainen takaaja, vastaa vuokrasopimuksen kaikista velvoitteista, pääoma, korko, perintäkulut, sopimussakot, vahingonkorvaus ym, samalla tavalla kuin vuokralainen", sopimukseen kirjattiin.

Seuraavan kerran Arja kuuli Kannisesta vajaan vuoden kuluttua, kun tältä tuli monen tuhannen euron lasku. Kanninen vaati maksamaan monen kuukauden vuokrat, jotka lapsi oli äitinsä järkytykseksi jättänytkin maksamatta.

– Mietin, että huh huh, millä minä tämmöisen jättisumman yhtäkkiä maksan? Arja muistelee kirjeen aiheuttamia reaktioita.

Hän hankki juristin. He vetosivat lakipykälään, jonka mukaan takaajan vastuu ulottuu enintään kolmen kuukauden vuokraan. Sen koommin Kannisesta ei ole kuulunut.

Kaikkien kohdalla Kanninen ei ole jättänyt asiaa sikseen. Esimerkiksi tammikuussa 2021 Oulun käräjäoikeus velvoitti erään vuokrasopimuksen taanneen henkilön maksamaan yli 4 000 euroa vuokrarästejä, sopimussakkoa ja Kannisen oikeuskuluja.

Takaaja valitti hovioikeuteen ja hävisi sielläkin. Hänen omat oikeudenkäyntikulunsa olivat lähes 10 000 euroa.

Tuo takaaja oli allekirjoittanut sanatarkasti tismalleen samanlaisen sitoumuksen kuin Arja.

Nyt hän joutuisi maksamaan kaikki lapsensa vuokrarästit. Korkeimman oikeuden nykyisen tulkinnan mukaan takaaja on lähtökohtaisesti vastuussa kaikista vuokralaisen maksamattomista vuokrista.

Arjalla on yksi neuvo vuokra-asuntoa etsiville.

– Miettikää tosi tarkkaan, millaiseen Kannisen paperiin laitatte nimenne.

FAKTA

Miksi julkaisemme Santeri Kannisen nimen?

Kaleva käyttää tapauskohtaista harkintaa julkaistessaan rikoksista epäiltyjen, syytettyjen ja tuomittujen henkilöiden nimiä.

Nimen käyttöä ohjaa muun muassa vastuullisten tiedotusvälineiden noudattama eettinen säännöstö eli Journalistin ohjeet.

Ohjeiden mukaan rikoksesta tuomitun nimen, kuvan tai muita tunnistetietoja voi julkaista, ellei se ole tuomitun asemaan tai tekoon nähden selvästi kohtuutonta.

Santeri Kanninen sai perjantaina tuomion rakentamisrikkomuksesta.

Sitä voi pitää lievänä tekona, mutta se liittyy osaltaan asuntoihin.

Tässä artikkelissa osoitetaan, että Santeri Kanninen toimii kyseenalaisilla tavoilla harjoittaessaan vuokraustoimintaa.

Se on jatkunut jo useita vuosia ja se on keskittynyt erityisesti Ouluun.

Hänen toimintansa heijastuu myös muihin ihmisiin.

Sillä on merkitystä paikallisesti, mutta sillä voidaan nähdä olevan myös yhteiskunnallista merkitystä.

Nämä seikat ovat peruste sille, miksi Kaleva julkaisee hänen nimensä.

Kaleva yritti toistuvasti tavoitella Santeri Kannista kysyäkseen hän näkemystään tässä jutussa esille nostettuihin asioihin. Hän ei vastannut yhteydenottopyyntöihin.

Jutussa etunimellä esiintyvien henkilöiden nimet on muutettu.

Heidän henkilöllisyyttään ei paljasteta muun muassa siksi, että he kertovat yksityiselämäänsä liittyvistä asioista.

Kukin heistä kertoo artikkelissa omista havainnoistaan.

Kaikkien haastateltujen henkilöllisyydet ovat toimituksen tiedossa.

Toimitus korostaa, että kaikilla Kannisen vuokralaisilla ei ole jutussa kuvatun kaltaisia ongelmia.

Jutun tietolähteinä on käytetty myös muun muassa noin 40 Kannista koskevaa tuomiota sekä muuta asiakirja-aineistoa esimerkiksi kaupparekisteristä.

LÄHDE

Ihmisten kusetusta jo kolmessa polvessa.

[Punaväri vaihdetty mustaan. Huom! uudelle kirjoittajalle: punainen väri on tarkoitettu ylläpidon käyttöön
-NILS-

Salli-neiti
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 14
Liittynyt: La Heinä 05, 2014 12:32 am

Re: Oululainen vuokraisäntä on jättänyt käräjille uskomattoman määrän haasteita vuokralaisilleen

Viesti Kirjoittaja Salli-neiti »

Se on Santeri se nimi. :x

Niinu
Alokas
Viestit: 6
Liittynyt: Su Loka 10, 2021 10:35 am

Re: Oululainen vuokraisäntä on jättänyt käräjille uskomattoman määrän haasteita vuokralaisilleen

Viesti Kirjoittaja Niinu »

Nuoruudessa asuttiin Riihisäätiön asunnoissa ja voin kertoa että kyllä oli isä ja poika kieroa sakkia. Tuohon aikaan myös Tytti Tuppurainen tuntui viihtyvän heidän porukoissaan. Ennen kuin läksi suureen maailmaan.

Me muutettiin poissa asunnosta ja siihen oli pitänyt maksaa kahden kuukauden vuokratakuut. Yhteensä noin 7800 markkaa. No alkoivat mitä ihmeellisempää säätöä miksi eivät palauta vuokratakuuta. Mm. oli liian myöhään irtisanottu vaikka ihan ajallaan se tehtiin. No tiedettiin että uusi asukas on muuttamassa välittömästi samalle viikonloppua kun muutamme poissa. Olivat irtisanoneet oman asunnon jo pohjoisesta ja pakko oli päästä heidän muuttamaan. Näin ollen uusi asukas olisi muuttanut sisään vaikka meillä oli ns. hallintaoikeus asuntoon koska vuokra oli jo maksettu siltä kuukaudelta. Näin ollen Riihisäätiö oli saanut heiltäkin vakuusmaksut ja sen kuukauden vuokran. Eli tupla maksu vuokrasta.

Santeri isännöitsijän ominaisuudessa tuli oven taakse ilmoittamaan etteivät maksa takuita takaisin, koska oli sanottu heidän mielestään päivää liian myöhässä irti asunto. Vaikka näin ei tosi puheessa ollut.
Minä siinä hetken hiljaa olin ja totesin että hyvä on, me olemme maksaneet vuokran ja muutamme nyt jo poissa. Tiedän että uudet asukkaat ovat huomenna jo tulossa. Joten se on sellainen homma että avaimiahan ei sitten teille luovuteta kuin viimeisenä päivänä kun meidän oikeus loppuu asua täällä. Voin vaikka paskalla tulla käymään jos ei muuta.
Siinä hän jotain uhkaili ja sanoi että tuoda avaimet toimistolle. Soitin sinne toimistolle ja totesin että terveisiä sinne ylemmällekkin taholle avaimia ei tule ennen kuin hallintaoikeus loppuu meiltä. Minun puolesta voitte ilmoittaa näille uusille asukkaille jotka sinne ovat huomenna muuttamassa että menkööt vaikka hotelliin.

Jonkin ajan kuluttua Santeri soittaa miehelleni ja pyytää tulemaan toimistolle hakemaan vuokratakuut. Ei reppana edes enään niiden uhkailujensa jäkleen viitsinyn minulle soittaa.

Unhola
Sofia Karppi
Viestit: 434
Liittynyt: Ke Syys 15, 2010 7:50 pm

Re: Oululainen vuokraisäntä on jättänyt käräjille uskomattoman määrän haasteita vuokralaisilleen

Viesti Kirjoittaja Unhola »

Olen aina ihmetellyt yksityisiä vuokranantajia. Kaikessa muussa bisneksessä tavoitteena on, että asiakas olisi tyytyväinen ja haluaisi jatkaa palvelun käyttöä. Asuntojen vuokraushommassa näyttää monilla olevan juuri päinvastainen tavoite. On tämä oululaisen vuokraisännän tapaus silti aika äärimmäinen.

A.D.
Jack Taylor
Viestit: 19
Liittynyt: Ti Loka 26, 2021 2:48 pm

Re: Oululainen vuokraisäntä on jättänyt käräjille uskomattoman määrän haasteita vuokralaisilleen

Viesti Kirjoittaja A.D. »

Tänne voisi koota kaikki Kannisten kytkökset niin kokonaiskuva hahmottuisi?

Toivo Kannisen lapsista ainakin Janne Kanninen tuomittiin Greenlight -huumevyyhdin Pohjois-Suomen haarassa. Samaisessa vyyhdissä tuomion saanut Kasper Öhman löytyy mm. T. Kannisen tyttären Katariinan ja muiden Kannisten Facebookin kavereista. Kuuluuko Öhman perhepiiriin myös?

Santeri Kannisen nimi nousi esille tuoreessa Oulun huumejutussa mahdollisena asuntojen vuokraajana.

Toivo Kanninen on useamman huumetuomion saaneen kaveri Facebookissa. Kaverilista ei tosin enää ole julkinen.

Perheellä näyttää olevan lukuisia kytköksiä huume- ja JR-rikollisuuteen. Näistä lisää tietoa?

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17026
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Oululainen vuokraisäntä on jättänyt käräjille uskomattoman määrän haasteita vuokralaisilleen

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

A.D. kirjoitti:
La Tammi 28, 2023 2:54 pm
Perheellä näyttää olevan lukuisia kytköksiä huume- ja JR-rikollisuuteen. Näistä lisää tietoa?
Liittyykö tämä huimausainejupakka tähän Santeriin/Sakariin?

Ketjussa mainitaan mm.
Yhdellä kesäkuussa tehdyllä kotietsinnällä löydettiin oululaisesta asunnosta lähes sadan kilon edestä huumeita.
Oululainen Santeri oli vuokrannut ählämeille kolme asuntoa, joiden kautta huumekauppaa pyöritettiin. Asunnot sijaitsevat Kirkkokadulla, Järvitiellä ja Siilasvuonkadulla.
Oulussa vaikuttaa tietojeni mukaan eräs ”vuokra-santeri”, joka on erikoistunut vuokraamaan asuntoja ylihintaan yhteiskunnan varoilla asuville narkeille ja maahanmuuttajille. Mies on lehtitietojen mukaan asunto-osakeyhtiöiden kauhu, jonka toimiin jotkut viranomaiset eivät pysty puuttumaan - ja ilmeisesti jotkut eivät halua puuttua. Tähän juttuun kyseinen ”vuokra-santeri” voisi liittyä myös yhteisellä harrastustaustalla yhden päätekijän kanssa. Siis mikäli samasta santerista on kyse. Tällä rahamiehellä ja hänen lähipiirillään on vahvat poliittiset rahoitus- ja muut kytkökset aivan ministeritasolle saakka, joten ei kai tällaisella merkkimiehellä voi huumerikollisuuden kanssa olla tekemistä. Korkeintaan hän olisi tässä tapauksessa huumerikollisten hyväksi käyttämä uhri…
eiköhän tämän vuokrasankarin nimen voi ihan sanoa kun kaikki kyseisen mulkeron tietää, santeri kanninen. eikös kanninen vuokrannut ub:llekkin tiloja? en edes yllättys vaikka kannisella oiskin jotain muitakin hämäräbisneksiä kun talousrikokset.
sit tähän ite tapaukseen, sen kyllä huomaa että ählämit tekee isoa huumekauppaa, pari vuotta sitten kun ostin pilveä tai essoja ni vähintään 50% myyjistä oli ählämeitä, piriä tai subua ostaes ei oo muistaakseni tullut ikinä ählämeitä vastaan. helvetin hyvälaatusia huumeita niiltä kyllä sai :D
Tässä kuvan kera samaisesta ketjusta:
https://boxrec.com/en/judge/405959

Santeri_K.jpg

Santeri Kanninen on tosiaan isänsä eli Riihi-säätiön Toivo Kannisen (sdp) jalanjäljillä vuokrannut kiinteistöjä Oulussa.
Santerin tyyli on se että etsitään vuokralaisiksi joko rikollisia tai laitapuolen kulkijoita.

Kuppaa Oulun kaupunkia ja pyrkii pääsemään taloyhtiöiden hallituksiin järjestämällä harmeja muille talojen osakkaille.
Ja lopuksi:
Kannisten perheyrityksen kytköksistä sen verran, että Greenlight-operaation Pohjois-Suomen haarassa tuomion suurten huume-erien säilyttämisestä ja jälleenmyynnistä Janne Olavi Kanninen sai kuuden vuoden tuomion. Toivo Kanninen löytyy monen Oulun/Pohjois-Suomen alueella huumerikollisuudessa kunnostautuneen kaverilistoilta Facebookissa. Santeri puolestaan vuokraa tilat liivijengille. Huhuja tiiviimmästäkin yhteistyöstä liikkuu.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Avatar
Tarkastaja Levisi
Angus MacGyver
Viestit: 6597
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Oululainen vuokraisäntä on jättänyt käräjille uskomattoman määrän haasteita vuokralaisilleen

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Doctor Lecter kirjoitti:
Su Tammi 29, 2023 12:27 pm
Oululainen Santeri oli vuokrannut ählämeille kolme asuntoa, joiden kautta huumekauppaa pyöritettiin. Asunnot sijaitsevat Kirkkokadulla, Järvitiellä ja Siilasvuonkadulla.
Valtatie_25_Kannisen_lukaalissa_toisaalla.jpg
Valtatie_25_Kannisen_lukaalissa_toisaalla.jpg (37.03 KiB) Katsottu 6031 kertaa


Kannisella on ainakin postiosoite ollut Siilasvuonkatu 1 A 1 eli Oulun kasarmin vanhoissa kivitaloissa.
Jos huumekämppä on tässä uusimmassa keississä tuomittu valtiolle 30 000 euron arvoisena niin todennäköistä on, että Santerin firma on sen omistanut ja Santeri myös kuittaa tappiot.
Kyseisessä postiosoitteessa toimii Tuirassa huomiota herättänyt Valtatie 25 asunto-osakeyhtiö.
Otaksun että Järvitiellä sijainneet asunnot on olleet taloissa joita vasta purettu.
Kirkkokadun asunto todennäköisesti Heinäpäässä.
Huomatkaa: 2006 tuomittu Ilkka Timonen Rovaniemeltä (s.1977) hallituksen jäsenenä Valtatie 25.
Kytkyt Kannisten ja huumeväen välillä on aika selvät.
Nyt ei enää puhuta huhuista.
Timosen yhteyksiä uuteen tapaukseen kannattaa tutkia.

https://www.kaleva.fi/huumejengin-paate ... ni/2457824

Huu­me­jen­gin pää­te­ki­jä SDP:n luot­ta­mus­hen­ki­lö Ro­va­nie­mel­lä


Yhteensä 17 ihmistä tuomittiin torstaina laajassa huumejutussa Rovaniemellä. Huumeiden välitysringin päätekijä, vuonna 1977 syntynyt, Ilkka Timonen tuomittiin muun muassa törkeistä huumausainerikoksista, kätkemisrikoksesta ja dopingrikoksesta 6 vuoden ja 8 kuukauden vankilatuomioon. Timonen on ollut sosiaalidemokraattien luottamushenkilö Rovaniemen kaupungin liikuntalautakunnassa.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.

Vastaa Viestiin