Kaakkurinkulma, Oulu: Älyvapaan nuorison parkkipaikkahulinoille laitettiin stoppi

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Kaakkurinkulma, Oulu: Älyvapaan nuorison parkkipaikkahulinoille laitettiin stoppi

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Poliisi puuttui ”rälläämiseen” Oulussa – koolla satoja ihmisiä ajo­neuvoissa, poliisiautoihin käytiin kiinni

24.5.20 klo 2.41

Koko pysäköintialue tyhjennettiin.

Oulun poliisi kertoo puuttuneensa kokoontumiseen Kaakkurinkulman pysäköintialueella.

Poliisin tiedotteen mukaan paikalle kerääntyi lauantai-illan ja alkuyön aikana satoja autoja, moottoripyöriä, mopoja, mönkijöitä ja muita ajoneuvoja. Kokoontuneet olivat nuoria tai nuoria aikuisia, jotka pysyivät pääosin sisällä ajoneuvoissaan. Vielä alkuillasta kokoontuminen vaikutti pysyvän rauhallisena.

– Myöhemmin tilanne muuttui kuitenkin niin, että ajoneuvoilla rällättiin ympäri pysäköintialuetta, poltettiin kumia ja kiihdyteltiin aiheuttaen mm. useita kolareita niin, että osa kolarin osapuolista loukkaantui lievästi, tiedotteessa todetaan.

– Tekoja tutkitaan mm. liikenneturvallisuuden vaarantamisina ja yhtenä liikennerikkomuksena. Yhden ajoneuvon kuljettajaa epäillään myös rattijuopumuksesta. Lisäksi rälläys häiritsi alueen asukkaita.

Poliisi kertoo tyhjentäneensä koko pysäköintialueen, koska tilanne muuttui osallistujille ja sivullisille vaaralliseksi.

– Poliisin hoitaessa paikalla kolareiden tutkintaa, osa alueelle kokoontuneista nuorista kävi käsiksi poliisiautoihin ja näin vaikeuttivat sekä häiritsivät samalla poliisin ja sairaankuljetuksen tehtäviä.

Poliisi aikoo valvoa jatkossakin tehostetusti liikennettä ja nuorten kokoontumisia. Häiritsevään ja turvallisuutta vaarantavaan toimintaan aiotaan puuttua.

Samu Lehtonen
https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000006517306.html
Samassa paikassa on ollut isohkoja kokoontumisia aiemminkin, missä on ainakin kaksipyöräisillä tunaroitu, mutta vastaavia torikokouksia ei taida olla tuolla ollut? Itse muistan kuulleeni jostain mopomiitistä vuosi tai kaksi sitten, mutta poliisia ei ole juuri tarvittu. Nythän olivat jonnet jo hyökkäilleet kaluston kimppuun, hienoa kansainvälistä meininkiä!

Tämä kohta jää hieman epäselväksi:
ajoneuvoilla rällättiin ympäri pysäköintialuetta, poltettiin kumia ja kiihdyteltiin aiheuttaen mm. useita kolareita niin, että osa kolarin osapuolista loukkaantui lievästi, tiedotteessa todetaan.
Siis miten?

Niille, joille seutu vierasta, niin paikalla kauppakeskus, missä mm. Verkkokauppa ja Bauhaus.
Kaakkuri on Oulun etelää.
Kaakkuri on Oulun etelää.
Kaakkurinkulma sininen lippu kuvan alalaidassa.png (98.03 KiB) Katsottu 4449 kertaa

P-paikalla voi parkkeerata tai kaahata ilman päätä.
P-paikalla voi parkkeerata tai kaahata ilman päätä.
Kaakkurinkulma silaitsee 4-tien varressa Etelä-Oulussa.jpg (82.69 KiB) Katsottu 4449 kertaa
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
-VV-
Susikoski
Viestit: 49
Liittynyt: La Helmi 01, 2020 9:09 pm
Paikkakunta: Oulu

Re: Kaakkurinkulma, Oulu: Älyvapaan nuorison parkkipaikkahulinoille laitettiin stoppi

Viesti Kirjoittaja -VV- »

Tuo Kaakkurinkulma on yleinen paikka mopomiiteille ja muille rälläilylle. Aiemmin ei ole kyllä tämän kokoluokan ajoja nähty tuolla, ennätykset paukkuu koronasta huolimatta. Itse en paikalla ollut mutta sen verran tiedän että paikka oli siis melko lailla ääriään myöten täynnä, yhdellä pidemmällä suoralla tuota kisailua näkyi ja siitäkös polpo riemastui. Sakkoja kuulemma kirjoiteltiin paikan päällä ja tässä rytinässä meinasi kytät saada kuonoonsa, ilmeisesti tuossa tilanteessa tuo autoihin käsiksi käyminen, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan. Voipi olla että kevään lämpimin päivä houkutti porukkaa liikkeelle niin paljoa ettei sinne perinteiselle Raksilan marketeille mahtunutkaan kaikki peltoautoja.
Minfottava
Lauri Hanhivaara
Viestit: 146
Liittynyt: Su Elo 25, 2019 8:56 pm

Re: Kaakkurinkulma, Oulu: Älyvapaan nuorison parkkipaikkahulinoille laitettiin stoppi

Viesti Kirjoittaja Minfottava »

Miten polpo liittyy älyvapaaseen pikkurikollistoiminnan estämiseen? Anarkisti vai vasuri, kun tuollaisten jonnejen ja liisojen kotikasvatuksen puutteeseen pitää polpotella.. Kortti pois ikuajoiksi ja kotiarestia. Jos ´aikuistuttu´niin työsiirtola olisi hyvää oppia tuollaisille miittailijoille.
Svimba
Neuvoja-Jack
Viestit: 568
Liittynyt: Pe Maalis 30, 2018 4:54 pm

Re: Kaakkurinkulma, Oulu: Älyvapaan nuorison parkkipaikkahulinoille laitettiin stoppi

Viesti Kirjoittaja Svimba »

Onnaikaalle: loukkaantui lievästi varmaan tarkoittaa vaikka sitä että on kaatunut mopolla.
jee, MV-LEHTI on taas hengissä!!
scarface
Remington Steele
Viestit: 219
Liittynyt: La Syys 13, 2008 7:50 pm

Re: Kaakkurinkulma, Oulu: Älyvapaan nuorison parkkipaikkahulinoille laitettiin stoppi

Viesti Kirjoittaja scarface »

Ei 90-luvulla tällaistakaan olisi tapahtunut. Autoletkat ajelivat hyvinkin kurinalaisesti edes takas kaupunkia ja jos törmäili johonkin niin oli takuuvarmasti ulkona porukasta ainakin jonkun aikaa että kohu laantuu . Jotain pikku nujakoita saattoi olla mutta poliisia ei ikinä kukaan nähnyt missään. Eikä ollut tarvettakaan. Kaikki oli ns Ok.
Liikaa puhelimen räpläämistä , nuorison aivot ei toimi kunnolla kun ei keskitytä olennaiseen. En yleistä koko nuorisio ,suurin osa on hyvinkin fiksuja ja luo uskoa tulevaisuuteen.
Sori iso avatar ei löydy pienempää
Likeavirgin
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4632
Liittynyt: Su Huhti 19, 2020 8:18 pm

Re: Kaakkurinkulma, Oulu: Älyvapaan nuorison parkkipaikkahulinoille laitettiin stoppi

Viesti Kirjoittaja Likeavirgin »

Tämä kohta jää hieman epäselväksi:

ajoneuvoilla rällättiin ympäri pysäköintialuetta, poltettiin kumia ja kiihdyteltiin aiheuttaen mm. useita kolareita niin, että osa kolarin osapuolista loukkaantui lievästi, tiedotteessa todetaan.

Siis miten?
Yleensä, kun moottoriajoneuvot törmäävät saattaa ihmisiä loukkaantua, jotka ovat ajoneuvoissa sisällä?

Ainahan tuolla alueella on ihmiset rällänneet autoilla, nyt sitäkään ei ilmeisesti saa enää tehdä. Ihmisiltä ollaan viemässä kaikki vapaudet kokoontua yhdessä ja pitää hauskaa.
Avatar
Fire
Rico Tubbs
Viestit: 1207
Liittynyt: Ti Maalis 19, 2019 10:20 pm

Re: Kaakkurinkulma, Oulu: Älyvapaan nuorison parkkipaikkahulinoille laitettiin stoppi

Viesti Kirjoittaja Fire »

Likeavirgin kirjoitti: Su Touko 24, 2020 6:29 pm Ainahan tuolla alueella on ihmiset rällänneet autoilla, nyt sitäkään ei ilmeisesti saa enää tehdä. Ihmisiltä ollaan viemässä kaikki vapaudet kokoontua yhdessä ja pitää hauskaa.
Siinä vaiheessa kun "ihmiset" alkavat aiheuttaa kolareita ja hyökkäävät poliisin kimppuun on ollut tapana pistää homma seis virkavallan taholta.

Tätä ei vain ole ilmeisesti anarkistijonneille opetettu kotona. Mutta kyllä putka ja pamppu opettaa.
Vastaa Viestiin