Alexi Laiho on menehtynyt

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
occopution
Neuvoja-Jack
Viestit: 529
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 8:17 pm
Paikkakunta: NaurisMaa

Alexi Laiho on menehtynyt

Viesti Kirjoittaja occopution »

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/chi ... na/8028106

Kitaristi Alexi Laiho on kuollut, kertoo manageritoimisto. Children of Bodom -yhtyeen keulamiehenä maineeseen noussut muusikko menehtyi viime viikolla kodissaan Helsingissä. Laiho oli kärsinyt pitkäaikaisista terveysongelmista viime vuosien aikana.

Laiho oli kuollessaan 41-vuotias.

Laihon ja rumpali Jaska Raatikaisen perustama Children of Bodom aloitti uransa vuonna 1993, ja yhtye oli yksi Suomen kansainvälisesti menestyneimmistä metalliyhtyeistä aina vuoden 2019 lopulla nähtyyn jäähyväiskonserttiin saakka. Viime vuonna Alexi Laiho muodosti ympärilleen Bodom After Midnight -kokoonpanon, joka ehti äänittää kolme kappaletta ja kuvata yhden musiikkivideon, jotka julkaistaan postuumisti vielä määrittelemättömänä ajankohtana.

Children of Bodomin lisäksi Laiho vaikutti muun muassa Warmenin, Sinergyn sekä Kylähullut-yhtyeen ja The Local Bandin riveissä. Esimerkiksi Metal Hammer Golden Gods -palkinnolla sekä lukuisilla muilla kansainvälisillä tunnustuksilla palkittu kitaristi nähtiin myös Helsingin Juhlaviikkoja varten säveltämänsä, Senaatintorille sata kitaristia koonneen 100 Guitars From Hel -jättikonsertin tähtenä vuonna 2015.

– Olemme musertuneita rakkaan ystävämme ja bändimme jäsenen äkillisestä poismenosta. Sanat eivät pysty kuvailemaan sitä järkytystä ja surua, jota tunnemme, Bodom After Midnight -yhtyeen Daniel Freyberg, Mitja Toivonen sekä Waltteri Väyrynen sanovat.

Laiho tunnettiin perhekeskeisenä miehenä. Muusikon sisko kommentoi kitaristin yllättävää kuolemaa tiedotteessa.

– Olemme kaikki syvästi järkyttyneitä ja surun murtamia. Toivomme koko perhe, että saamme rauhan päästä tämän vaikean ajan yli. Pikkuveljeni tullaan hautaamaan perhepiirissä.

Alexi Laihoa jää kaipaamaan myös hänen perheensä Australiassa.

– Alexi oli mitä rakastavin ja uskomattomin aviomies ja isä. Sydämemme ovat ikuisesti palasina, kitaristin leski Kelli Wright-Laiho sanoo.
For Ever Young! 17-vuotiaita jo vuodesta 2015!
Klorikiini
Susikoski
Viestit: 31
Liittynyt: Ke Heinä 29, 2020 3:15 pm

Re: Alexi Laiho on menehtynyt viime viikolla

Viesti Kirjoittaja Klorikiini »

Kylähullut on enää one man band. Veskulle toinen bändikaverin lähtö noin viikon sisällä. R.I.P. Allu
Muovipussi päähän ja ruumis suohon :evil:
napalanko
Rico Tubbs
Viestit: 1292
Liittynyt: La Marras 05, 2016 6:52 pm

Re: Alexi Laiho on menehtynyt viime viikolla

Viesti Kirjoittaja napalanko »

Uutinen vuosien takaa

https://yle.fi/uutiset/3-5778374

Kylähullut-yhtye saa moitteita vähemmistövaltuutetulta
Vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen paheksuu tunnettujen suomalaismuusikoiden tekemää kappaletta, jossa muslimeja nimitetään rättipäiksi ja sotien syyksi esitetään se, että he saavat liian vähän seksiä.

Kylähullut-yhtyeen kappaleessa soittaa kansainvälisestikin tunnettuja artisteja, muun muassa Children of Bodom -yhtyeen Aleksi Laiho ja Nightwishin Tuomas Holopainen.

Tekijöiden mukaan kappale Lisää persettä rättipäille on tehty huumorilla, eikä sitä siksi pidä ottaa liian vakavasti. Vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen kuitenkin sanoo, että hänestä kappale osoittaa huonoa makua ja on selvästi muslimeja loukkaava. - Jo kappaleen nimessä on hyvin halventava nimitys. Monilla ihmisillä ei ole mitään tekemistä näiden asioiden kanssa, ja heitä tällainen nimittely loukkaa. Tämä kohdistuu myös Suomessa asuviin muslimeihin. Puhutaan loukkaavasti ja halventavasti ja vahvistetaan stereotypioita, jotka eivät vastaa ainakaan omaa käsitystäni. Puumalaisen mukaan kappale ei silti täytä rikoksen tunnusmerkkejä. Kyseeseen tulisi lähinnä pykälä kansanryhmää vastaan kiihottamisesta, joka sisältää myös halveksunnan. Sen kynnys on kuitenkin ollut Puumalaisen mukaan varsin korkea. - Suomessa on perinteisesti huonoa makua ja arvostelemattomuutta suojattu sananvapaudella. Näin saattaisi käydä tässäkin tapauksessa, vähemmistövaltuutettu sanoo. Kylähullut puolustavat kappalettaan Kylähullut-yhtyeeseen kuuluvat vaasalaisesta punk-yhtyeestä Klamydiasta tuttu Vesku Jokinen, Tommi Lillman sekä ulkomaillakin menestyneen Children of Bodomin keulahahmo Alexi Laiho. Lisäksi kohua herättänellä kappaleella vierailee muun muassa koskettimia soittava Tuomas Holopainen Nightwish-yhtyeestä. Vesku Jokinen, laulaja ja yksi kappaleen tekijöistä, puolustaa kappaleen sanoja: - Tolla konstilla ehkä voitaisiin saada rättipäiden ja pyhässä idässä asuvien ihmisten ajatukset rauhoittumaan, kun niillä olisi paljasta pintaa ja muutakin tekemistä kuin tapella, Jokinen sanoo. Jokisen mukaan hänelle on aivan sama, miten vähemmistöt ja erityisesti muslimit suhtautuvat hänen kappaleeseensa. - Jos joku ottaa musiikista nokkiinsa, niin siinäpähän ottaa, hän sanoo. Itse kappaleessa laulaja kertoo muun muassa, että hänelläkin alkaisi viirata päässä, jos Suomen naiset pukeutuisivat kaapuihin. Rasismisyytöksiä vastaan hän kuitenkin puolustautuu: - Nykyään joka helevetin asiasta leimataan rasistiksi, Jokinen sanoo. - Se on mennyt niin pilkunnussimiseksi, että jos joku pitää tätä kappaletta rasistisena niin sitten pitää. Se on ihan susta kiinni mitä sä päätät. Mun mielestä se ei ole rasistinen. Ystäviäkin kappaleella on, sillä se nousi ilmestyttyään muutama viikko sitten Suomen sinkkulistan kuudenneksi. Siihen vaadittiin runsaan sadan kappaleen viikkomyynti. YLE Uutiset

Lähteet: KAPPALEEN SANAT YHTYEEN KOTISIVUILLA
Neuvostoliitto 💯 1922-2022
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Alexi Laiho on menehtynyt viime viikolla

Viesti Kirjoittaja poikani »

Yle kirjoitti:Kyseeseen tulisi lähinnä pykälä kansanryhmää vastaan kiihottamisesta, joka sisältää myös halveksunnan. Sen kynnys on kuitenkin ollut Puumalaisen mukaan varsin korkea.
AAAHHHAHAHAHAHAHAHAHHHAHAAH! Mitä sieniä tuo on vetänyt?
????? ?? ??????.
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Alexi Laiho on menehtynyt viime viikolla

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Ei noita voi ymmärtää, kun kiihottuvat sellaisistakin asioista mitä on vain heidän kuvitelmissa...

Laihosta:
Bändi/manageri muistaa herra Laihon tekemisiä, kertoo että jotain kuolemanjälkeistä matskua tulossa:
https://www.facebook.com/AlexiLaihoOfficial/

Laiholla on valtava fanikatras myös ulkomailla ja useampi fanisivu. Tässä yksi hevityylisistä fanikuvista:
Laihon fanisivulta poimittu kuva.jpg
Laihon fanisivulta poimittu kuva.jpg (17.05 KiB) Katsottu 31528 kertaa
Muistan kuulleeni, että Alexi ei ollut kaikista helpoimpia ihmisiä, mutta alansa huiput harvoin ovat. Vaatii kuitenkin myös itsekkyyttä saavuttaa sellaiset taidot kuin Laiholla oli.

- RIP -
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Alexi Laiho on menehtynyt viime viikolla

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Liian aikaisin, RIP Alexi.
Behemoth

Re: Alexi Laiho on menehtynyt viime viikolla

Viesti Kirjoittaja Behemoth »

Tänään soi bodomit täysillä. R.I.P Alexi.
Hermione
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5039
Liittynyt: Ma Kesä 22, 2020 6:38 pm

Re: Alexi Laiho on menehtynyt viime viikolla

Viesti Kirjoittaja Hermione »

Olipa surullinen uutinen uuden vuoden alkuun. RIP Alexi.
Avatar
Krum
Frank Drebin
Viestit: 381
Liittynyt: Ti Elo 22, 2017 10:13 pm

Re: Alexi Laiho on menehtynyt viime viikolla

Viesti Kirjoittaja Krum »

RIP

Ei ihan omaan makuuni musiikki, mutta helvetin kova kitaristi.
Avatar
Skloddi
Michael Knight
Viestit: 4274
Liittynyt: Ma Elo 26, 2019 12:20 pm

Re: Alexi Laiho on menehtynyt viime viikolla

Viesti Kirjoittaja Skloddi »

Rauha virtuoosille.

Mitähän noi pitkäaikaiset terveysongelmat olivat? Syöpä, mieli vai sittenkin päihteet? Ja mites hän nyt Helsingin kodissa (yksin?) oli, kun uusioperhe-elämä Ausseissa oli niin auvoisaa haastattelussa ihan vähän aikaa sitten...
Sestoelemento
Sabrina Duncan
Viestit: 377
Liittynyt: Ti Joulu 11, 2018 1:29 am

Re: Alexi Laiho on menehtynyt viime viikolla

Viesti Kirjoittaja Sestoelemento »

Ikävä uutinen uuden vuoden alkuun. Ilmeisesti menee kuitenkin vielä surkeista surkeimman vuoden 2020 piikkiin. Toivotaan, että 2021 on paljon parempi...

Kevyet mullat, aivan liian aikaisin tuli lähtö 😞 Terveeltähän mies ei näyttänyt viimeiseen vuoden aikana, se oli selvä, aivan langanlaiha, mutta luulin/toivoin parempaan päin oltaisiin oltu menossa...
tattooed fucker
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1436
Liittynyt: Pe Elo 13, 2010 1:48 pm

Re: Alexi Laiho on menehtynyt viime viikolla

Viesti Kirjoittaja tattooed fucker »

No jopas nyt..astetta parempi kitaravirtuoosi kyllä oli.Error-mielenhäiriöt kirjassa mainittiin,että alkoi mennä meno kosteissa merkeissä.Ei päässyt keikkadösästä ihmisten ilmoille,ennenkuin sai pidettyä muutaman lasillisen viskiä sisällään.Siihen kun yhdistää helvetinmoisen keikka aika aikataulun,missä jäljelle jää itselääkitys.Ei ole kirjaa tällähetkellä,siinähän oli Alexistakin juttua enemmänkin.Paska homma,kaikenkaikkiaan.Parhaimpia kitaristeja,mitä koskaan olen kuullut.
I am not a man I am a fucking beast-Torture Killer-
Jin
Susikoski
Viestit: 34
Liittynyt: Su Elo 20, 2017 4:45 pm

Re: Alexi Laiho on menehtynyt viime viikolla

Viesti Kirjoittaja Jin »

Anoreksia? Kovin pahalta näytti mies viimeiset vuodet. Rip.
Puhelinkortti
Jack Bauer
Viestit: 967
Liittynyt: Ma Helmi 15, 2010 3:09 pm

Re: Alexi Laiho on menehtynyt viime viikolla

Viesti Kirjoittaja Puhelinkortti »

Joidenkin mielestä kuuluisakin kitaravirtuoosi. Itse kuulin miehestä ensimmäisen kerran kuolinuutisen myötä. Surullista joka tapauksessa, enkä pistänyt viestiä miestä väheksyäkseni. Rättipäälaulusta päätellen kuului oikeamielisiin.
Hermione
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5039
Liittynyt: Ma Kesä 22, 2020 6:38 pm

Re: Alexi Laiho on menehtynyt viime viikolla

Viesti Kirjoittaja Hermione »

Puhelinkortti kirjoitti: Ma Tammi 04, 2021 6:36 pm Joidenkin mielestä kuuluisakin kitaravirtuoosi. Itse kuulin miehestä ensimmäisen kerran kuolinuutisen myötä. Surullista joka tapauksessa, enkä pistänyt viestiä miestä väheksyäkseni. Rättipäälaulusta päätellen kuului oikeamielisiin.
Se, että kuulit Alexista ensi kertaa vasta nyt, kertoo enemmän sinusta kuin Alexista...

Kepeät mullat Alexille joka on kuolematon, koska musiikkinsa jää elämään joten unholaan ei mies vaivu koskaan vaikka liian varhain lähti.

COB muuten yksi harvoja rokkibändejä HIM:n ohella (ja raskaamman metallin saralla lienee ainoa) jotka ovat kotoisin pk-seudulta ja matkanneet maailmanmaineeseen. Kaikki muut skenen orkesterit ovat maakunnista.
Vastaa Viestiin