Valvoja: Moderaattorit
Niinkö sanoin?Marja kirjoitti: ↑Su Syys 05, 2021 5:17 amOlisitko toivonut tytön kuolemaa sitten?
Halu on kova saada tykkäyksiä ja katselukertoja somessa. Halu tähän on niin kova että ovat valmiita kuolemaan sen eteen. Vanhemmat vieressä taputtaa käsiään kun Minna-Petterillä on tuhansia tykkäyksiä somessa ja ei se mitään vaikka Minna-Petteri joutuisikin sairaalaan viikoksi tai pariksi. Yhteiskunta maksaa kyllä.Ghost hunting kirjoitti: ↑Su Syys 05, 2021 9:35 am Oliko tässä taas kyse porukan ja yhteisön paineesta tehdä typerä suoritus tyyliin porukassa tyhmyys tiivistyy, halua näyttää olla kovista kaverien silmissä.
Mitkä hiton salaliittoteoriat?!
Näinhän se menee, että some on tuonut kaiken meille lähes realiajassa ja myös mahdollisuus on saada tietoa nopeasti, niin niistä vaaroista kuin nuorten haasteistakin. Tämän päivän aikuinen pystyy kohtalaisen hyvin pysymään kärryillä näistä metkuista, ihan vaan kuulumalla itse muutamaan some-ryhmään. Painotan myös sanaa keskustelu, sillä se jo kertoo lapsille siitä, että heistä välitetään ja näin ollen ehkä se valistus muistuu mieleen kriittisellä hetkellä, vaikka se on aluksi kuulostanut vanhempien "rageemiselta".viinitty kirjoitti: ↑Su Syys 05, 2021 4:58 pm Nykyään tuo tykkäysten tarve selittyy myös tuolla tylsyydellä ja jännityksellä. Tykkäysmäärän kasvun katsominen vapauttaa aivoissa mm. dopamiinia. Samaa tavaraa vapautuu myös esim. sillon, kun päästään sen junaradan yli yhtenä kappaleena. Tempun someen laittamisen tarkoitus on näyttää muille "katsokaa mitä uskalsin tehdä, voitte nyt ihailla rohkeuttani". Aikuisen aivot näkevät tuon useimmiten vain vaarallisena typeryytenä, mutta lapsen aivot näkevät ihailtavaa rohkeutta. Myös silloin, kun lapsi itse tiedostaisi temput vaaralliseksi, eikä itse vastaavia tekisi.
Enemmän täällä: AamulehtiSäkkipimeässä Tampereen yössä välähti, kun valokaari iski junavaunun katolle kiivenneeseen tyttöön – ensimmäisenä apuun tullut Timo Lohipuro kertoo nyt, mitä tapahtui
Yläkouluikäinen tyttö kiipesi junavaunun katolle ja sai voimakkaan sähköiskun Tampereen Viinikan ratapihalla elokuussa. Ensimmäisenä vaaratilanteen huomannut VR:n työntekijä Timo Lohipuro kertoo nyt omin sanoin dramaattisista tapahtumista: ”Hän oli edelleen täydessä tulessa, joten minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ottaa oma takki, jolla tukahdutin valkean.”
VR:llä työskentelevä Timo Lohipuro oli viime elokuun aamuyönä töissä Tampereella Viinikan ratapihalla, kun säkkipimeässä välähti. Kaksi tyttöä oli ollut kiipeämässä vaunun katolle, ja ensimmäisenä katolle ehtinyt yläkouluikäinen tyttö oli saanut ajolangasta sähköiskun. Tyttö sai onnettomuudessa vakavia palovammoja.
”Siellä oli syksyllä aivan säkkipimeätä. Valokaari teki välähdyksen, ja sen jälkeen kuulin avunhuutoja. Paikkaan oli matkaa jotain 30 metriä, ja välissä oli junanvaunuja. Oli hyvin hiljaista, siihen aikaan yöstä siellä ei ole hirveästi liikettä, minäkin oli yksin ratapihalla VR:n väestä.”
”Kun sain paikallistettua suunnan, näin liekkejä vaunun katolla. Siinä kohtaa huomasin, että toinen tytöistä oli juuri kiipeämässä vaunun katolle. Ilmeisesti oli tarkoitus mennä auttamaan kaveria.”
”Huusin niin lujaa kuin lähtee, että tule alas sieltä, sieltä saa uuden sähköiskun, jos sinne kiipeää. Tuli ilmeisesti huudettua sen verran lujaa, että hän uskoi puhetta ja tuli alas sieltä.”
”Vaunun katolta ei ole lankaan kuin reilun metrin matka. Siihen ei tarvitse koskea, valokaari kyllä loikkaa.”
”Tällaisissa tilanteissa on tärkeää saada virrat pois ajolangoista. Radiolla huusin niin sanotulle lippamiehelle (asetinlaitinmies), joka pyörittää Viinikan ratapihan liikennettä, että sähköt on katkaistava. Jännite jää lankoihin edelleen, eli vaikka virrat katkaistaan, niin sinne jää varaus. Siitä saa vieläkin sähköiskun.”
...
Sammutti palavan tytön takillaan
”Sen jälkeen piti saada hälytettyä palokunta ja ambulanssi, koska tyttöhän paloi vaunun katolla. Ambulanssi oli ilmeisesti aika lähellä, kun se tuli tosi nopeasti. Konttorilta yksi kaveri meni heitä vastaan abc:n nurkalle ja sai opastettua ambulanssimiehet oikeaan paikkaan.”
”Tyttö, joka oli katolla, osoittikin elonmerkkejä, vaikka paloikin aika pahasti. Hän oli vaunun reunalla ja putosi katolta maahan kyljelleen. Hän oli edelleen täydessä tulessa, joten minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ottaa oma takki, jolla tukahdutin valkean. Takki ei ole paras mahdollinen sammutuspeite, mutta sain sen kuitenkin sammumaan.”
”Toinen tyttö oli soittanut hätäkeskukseen. Häneltä varmistin, kun hän oli hysteerinen, että saiko hän selvitettyä, missä he ovat. Huusin radiolla lippamiehelle, että soittaa uudestaan hätäkeskukseen ja varmistaa, että he osaavat tulla oikeaan paikkaan. Tornista on yleisnäkymä ratapihalle, hän näkee kaikki raiteet sieltä. Sanoin lippamiehelle, että kun hän näkee ne liekit, niin hän pystyy ohjaamaan palokunnan oikeaan paikkaan, kun hän tietää parhaiten oikopolut, mistä pääsee lähimmäksi.”
”Tyttö oli ensin tajuttomana jonkun aikaa sähköiskun jälkeen, sitten rupesi virkoamaan. Kun hän putosi maahan, niin en pysty sanomaan, millainen tajunnan tila oli, mutta hän kuitenkin liikkui. Varmaankin, kun hänellä oli kauheat kivut palamisesta, niin oli kouristeluja. Kun yritin rauhoitella ja sanoa, että pysyy paikoillaan, kunnes sairaankuljettajat tulevat paikalle, niin hän ei ymmärtänyt, mitä koetin sanoa.”
”Ei oikeastaan ollut muuta tehtävissä kuin koettaa saada hoitajat juuri oikeaan paikkaan. Minulla oli siinä vaiheessa radioyhteys, koska ambulanssia vastaan mennyt kaveri oli heidän mukanaan, joten pystyimme puhumaan keskenämme. Näytin taskulampulla merkkiä, että he pystyivät paikallistamaan, missä kohden ollaan.”
...
”En tiedä tytöstä muuta, kuin että hän oli useamman kuukauden sairaalahoidossa. Sen verran olen kuullut kautta rantain, että hän jäi eloon, ja se on tietysti tässä positiivisin asia.”
...
