Suomen koulutusvienti Keniaan vastatuulessa - 200000 euron laskut maksamatta

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
Alfred J. Kyy
Lauri Hanhivaara
Viestit: 141
Liittynyt: Ma Heinä 22, 2019 6:30 pm

Suomen koulutusvienti Keniaan vastatuulessa - 200000 euron laskut maksamatta

Viesti Kirjoittaja Alfred J. Kyy »

Yle uutisoi miten kenialaisia tuli Tampereelle opiskelemaan sairaanhoitajiksi – Kenian piti maksaa kulut, mutta kaikkia rahoja ei ole kuulunut. Kukapa olisi uskonut että afrikkalaisen maakunnan maksuissa tulisi mitään ihmeellisyyksiä. Myös rahojen alkuperä on hieman epäselvä.
Lupaavasti alkanut suomalaisten oppilaitosten koulutusvienti Keniaan ajautui vaikeuksiin. Tampereen ammattikorkeakoululla ja Saimaan ammattiopistolla on ollut vaikeuksia saada maksuja.

Tampereen ammattikorkeakoulussa ja Tampereen ammattikoulutuskeskuksessa opiskelee 125 kenialaista sairaanhoitajaopiskelijaa ja fysioterapian opiskelijaa. Heidän lukukausimaksunsa syksyn ajalta ovat maksamatta. Rahojen olisi pitänyt tulla Uasin Gishun maakunnalta.

Syksyn lukukausimaksujen alkuperäinen eräpäivä oli jo kesäkuussa. Kun rahoja ei toistuvista kyselyistä huolimatta oppilaitosten tilille ilmestynyt, lähetti TAMK lokakuun lopulla tiukkasanaisen perintäkirjeen Uashin Gishun maakunnalle.
Onneksi ollaan ymmärtäväisiä.
Entä mitä TAMK tekee, jos kenialaismaakunta ei maksa laskujaan joulukuun eräpäiväänkään mennessä?

– Emme lähetä ketään takaisin Keniaan, vaikka rahoja ei nyt tulisi, Carita Prokki vakuuttaa.

Jos maksuja ei tule, lähtee TAMK Carita Prokin mukaan keskustelemaan tilanteesta Opetusministeriön kanssa. Tilanne on hänen mukaansa verrannollinen siihen, että tutkintokoulutusta olisi ostanut yritys, joka menee konkurssiin.

– Joku keino on keksittävä, jotta opiskelijat eivät joudu kärsimään. Meidän on löydettävä heille toinen tilaaja tai ratkaistava asia jollain muulla tavalla.
Myös rahoituksen alkuperästä on epäselvyyksiä
Nandin maakunta on lähettänyt Edusammolle dokumentin, jossa vakuutetaan että maakunta maksaa kaikki opintojen kustannukset: lukukausimaksut, matkakustannukset, lupamaksut, majoituksen ja ylläpidon.

”Tämä on maakuntahallituksen rahaa, joka on varattu opiskelijoiden tukemiseen. (...) Opiskelijat eivät ole maksaneet mitään Nandin maakunnalle tai millekään muulle osapuolelle”, sanotaan maakuntasihteeri Francis Sangin allekirjoittamassa kirjeessä.

– Olemme kuitenkin saaneet opiskelijoilta ja heidän perheiltään tietoa, että he ovat joutuneet itse maksamaan maakuntahallitukselle merkittäviä summia. Siksi olemme lähettäneet Nandin maakuntahallinnolle selvityspyynnön, kertoo Edusammon toimitusjohtaja Terhi Toikkanen.
https://yle.fi/a/74-20009582


Kuinka naivi saa olla ajatellakseen, että mikään afrikkalainen aluehallinto maksaa yhtään mitään jos laskutetaan jälkikäteen. Eihän tälläinen luottamus toimi missään Saksaa etelämpänä. Vaikka ehkä jotain rahaa olisi ollut varattuna silloin sopimuksentekohetkellä (lue joku muu maa tai organisaatio maksanut kehitysapua), niin ne on hävinneet virkamiesten taskuihin moneen kertaan ennen laskun eräpäivää. Samoin tuo kun opiskelijoiden perheet on kertoneet että heiltä on peritty maksuja. Lienee selvää, että maksamatta valintaa tekevälle virkamiehelle ei yksikään opiskelija ole päässyt ehdolle tähän koulutukseen.
Psykopaatti
Harjunpää
Viestit: 301
Liittynyt: Ma Marras 28, 2022 12:14 pm

Re: Suomen koulutusvienti Keniaan vastatuulessa - 200000 euron laskut maksamatta

Viesti Kirjoittaja Psykopaatti »

Uutisointikynnys pitäisi ylittyä vasta sitten, jos joku taho olisi hoitanut velvoitteensa normaalisti, kun puhe on näistä banaanivaltioista.
Kirmukarmu
Harjunpää
Viestit: 307
Liittynyt: La Heinä 23, 2022 5:25 pm

Re: Suomen koulutusvienti Keniaan vastatuulessa - 200000 euron laskut maksamatta

Viesti Kirjoittaja Kirmukarmu »

200 000 € ihan tippa meressä. Suomi lappaa rahaa keniaan jopa miljoonia vuosittain.
Pimeän renki
Poliisikoira Rex
Viestit: 286
Liittynyt: Su Elo 14, 2022 7:23 pm

Re: Suomen koulutusvienti Keniaan vastatuulessa - 200000 euron laskut maksamatta

Viesti Kirjoittaja Pimeän renki »

Alfred J. Kyy kirjoitti: To Joulu 22, 2022 3:44 pm nukset, lupamaksut, majoituksen ja ylläpidon.

”Tämä on maakuntahallituksen rahaa, joka on varattu opiskelijoiden tukemiseen. (...) Opiskelijat eivät ole maksaneet mitään Nandin maakunnalle tai millekään muulle osapuolelle”, sanotaan maakuntasihteeri Francis Sangin allekirjoittamassa kirjeessä.

Kukapa uskoisi, että noin rehellisen näköinen mies vetäisi mitään välistä.

Kuva
sikakoira kirjoitti: Su Joulu 25, 2022 3:08 am (pikku sisäpiiri info niin olen työskennellyt Suomen pankissa ) :wink:
Conan
Harjunpää
Viestit: 349
Liittynyt: To Elo 11, 2011 4:08 pm

Re: Suomen koulutusvienti Keniaan vastatuulessa - 200000 euron laskut maksamatta

Viesti Kirjoittaja Conan »

Kirmukarmu kirjoitti: To Joulu 22, 2022 4:20 pm 200 000 € ihan tippa meressä. Suomi lappaa rahaa keniaan jopa miljoonia vuosittain.
Eiköhän näidenkin koulutuksella ole perusteltu jonkun toisen maan kehitystukiaisia ja paikallinen maakunnan neekeripomo käärässyt rahat taskuun.

Suomi maksaa 125 neekerille elämän vuodeksi ja joku toinen maa neekeripomolle uuden asunnon ja auton. Kaikki voittaa ja kehitysapu todistetusti toimii. 126 neekerin on hyvä olla.
Suomalainen sosialismi ruokkii valkoroskan syntymistä ja siten luo väkivaltaa. Valtio on arvokas, veronmaksaja ei. Henki- ja omaisuusrikoksilla ei ole merkitystä. Rikoksilla valtiota vastaan on (talous/huume). Uhri ja omaiset eivät saa oikeutta.
RL11/6
Axel Foley
Viestit: 2155
Liittynyt: Pe Elo 07, 2020 9:53 am

Re: Suomen koulutusvienti Keniaan vastatuulessa - 200000 euron laskut maksamatta

Viesti Kirjoittaja RL11/6 »

Nämä neekerit ovat nyt suomalaisia. Jaetaan heille passit ja otetaan lisää neekereitä koulutukseen, antaen heidän mennä asuntojonoissa jopa virolaisryssistä ohi. Toivottavasti ensi vuosi tuo tullessaan enemmän katuraiskauksia ja roadmanpuukotuksia sekä julmia alistamisleikkejä, joissa riisutetaan sekä alastijuoksutetaan. Toivottavasti joku opettaja saa puukosta.
Avatar
meitzi
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5143
Liittynyt: La Loka 18, 2008 8:17 am

Re: Suomen koulutusvienti Keniaan vastatuulessa - 200000 euron laskut maksamatta

Viesti Kirjoittaja meitzi »

Onkohan opiskelijoiden turvallista enää ikinä palata kotimaahansa
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi
Avatar
Villeri
Jessica Fletcher
Viestit: 3026
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 8:40 am

Re: Suomen koulutusvienti Keniaan vastatuulessa - 200000 euron laskut maksamatta

Viesti Kirjoittaja Villeri »

Kun rahoja ei toistuvista kyselyistä huolimatta oppilaitosten tilille ilmestynyt, lähetti TAMK lokakuun lopulla tiukkasanaisen perintäkirjeen Uashin Gishun maakunnalle.
Ei oo tainnu nauru Keniassa ihan heti loppua.

Huomaa kyllä, että asiassa ollaan kenialaisten kotikentällä, kun onnistutaan hoitamaan tällainen asia luotolla ja lopputuloksena suomalaiset päätyvät keskenään tappelemaan.

Koulutusviennin 200 000 lasku kattaa varmaan opiskelijoiden tuonnin, muttei todellisia kustannuksia. Mitenhän ammattikorkeasta ja amiksesta löytyi yhtäkkiä 125 ylimääräistä aloituspaikkaa?

Hieno ja hallittu projekti.
Avatar
Villeri
Jessica Fletcher
Viestit: 3026
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 8:40 am

Re: Suomen koulutusvienti Keniaan vastatuulessa - 200000 euron laskut maksamatta

Viesti Kirjoittaja Villeri »

Paljonhan on pitänyt maksukykyä löytyä, että on läpäissyt pääsykokeen?
Screenshot_20221223_080626_Samsung Internet.jpg
Screenshot_20221223_080626_Samsung Internet.jpg (82 KiB) Katsottu 2267 kertaa
siiantaika
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1371
Liittynyt: Su Loka 18, 2020 6:58 pm

Re: Suomen koulutusvienti Keniaan vastatuulessa - 200000 euron laskut maksamatta

Viesti Kirjoittaja siiantaika »

Villeri kirjoitti: Pe Joulu 23, 2022 8:51 am
Kun rahoja ei toistuvista kyselyistä huolimatta oppilaitosten tilille ilmestynyt, lähetti TAMK lokakuun lopulla tiukkasanaisen perintäkirjeen Uashin Gishun maakunnalle.
Ei oo tainnu nauru Keniassa ihan heti loppua.

Huomaa kyllä, että asiassa ollaan kenialaisten kotikentällä, kun onnistutaan hoitamaan tällainen asia luotolla ja lopputuloksena suomalaiset päätyvät keskenään tappelemaan.

Koulutusviennin 200 000 lasku kattaa varmaan opiskelijoiden tuonnin, muttei todellisia kustannuksia. Mitenhän ammattikorkeasta ja amiksesta löytyi yhtäkkiä 125 ylimääräistä aloituspaikkaa?
Olisi kiva tietää sekin, koskeeko näitä koulutusviennin kultamunia tavalliset varallisuusvaatimukset. Normaalin ulkomaalaisen opiskelijan kun pitää voida rahoittaa itse elämisensä Suomessa. Yli vuoden pituisiin opintoihin vaaditaan jo hakuvaiheessa tiliote ja vajaan 7000 euron talletus tilillä. Lyhyempiin opiskeluihin riittää selvitys siitä, mistä opiskelija aikoo repäistä 560 EUR/kk.

Keniassa bruttokansantuote on muuten noin 3,5 % Suomen BKT:stä (per henkilö) keskipalkan ollessa 150 EUR/kk...
Avatar
Villeri
Jessica Fletcher
Viestit: 3026
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 8:40 am

Re: Suomen koulutusvienti Keniaan vastatuulessa - 200000 euron laskut maksamatta

Viesti Kirjoittaja Villeri »

siiantaika kirjoitti: Pe Joulu 23, 2022 9:18 am Olisi kiva tietää sekin, koskeeko näitä koulutusviennin kultamunia tavalliset varallisuusvaatimukset. Normaalin ulkomaalaisen opiskelijan kun pitää voida rahoittaa itse elämisensä Suomessa. Yli vuoden pituisiin opintoihin vaaditaan jo hakuvaiheessa tiliote ja vajaan 7000 euron talletus tilillä. Lyhyempiin opiskeluihin riittää selvitys siitä, mistä opiskelija aikoo repäistä 560 EUR/kk.

Keniassa bruttokansantuote on muuten noin 3,5 % Suomen BKT:stä (per henkilö) keskipalkan ollessa 150 EUR/kk...
Ylen jutussa oli asiasta:
Kenialaisopiskelijoiden tapauksessa Maahanmuuttovirasto on päätynyt siihen, että opiskelijoiden on osoitettava, että heillä on tilillään lain vaatimat 650 euroa kuukaudessa ensimmäisen opiskeluvuoden ajaksi. Ilman näitä todisteita ei oleskelulupaa voida myöntää.

– Meille esitettiin aluksi, että kenialaisten opiskelijoiden kohdalla kyse olisi maakunnan stipendistä. Mutta olemme saaneet eri puolilta tietoa, että kyse ei olekaan stipendistä vaan lainasta. Selvittelemme nyt rahaliikennettä Kenian päässä ja se ottaa oman aikansa, kertoo tulosalueen johtaja Anu Tarén Maahanmuuttovirastosta.
vasikka
Javier Pena
Viestit: 1861
Liittynyt: Ke Huhti 18, 2007 5:05 pm

Re: Suomen koulutusvienti Keniaan vastatuulessa - 200000 euron laskut maksamatta

Viesti Kirjoittaja vasikka »

Mikäs siinä alussa oli niin lupaavaa? Ne tyhjät lupaukset varmaan.

Tuo konkurssivertaus on sinänsä hyvä, mutta loppu heittää häränpyllyä.

Normaalistihan se menisi niin, että palvelun tarjoaminen maksut laiminlyöneelle lopetetaan. Konkurssipesän omaisuus laitetaan myyntiin ja velkojat saavat sitten sieltä jotain, jos jaettavaa jää.

Kaiken järjen mukaan opiskelijoiden opinto-oikeus on peruutettu. Heidän opettajansa on toivottavasti lomautettu. Tilat vuokrattu ja muutenkin vahingot minimoitu. Sitäkin varmaan selviteltäisiin, että onko TAMK:n johto toiminut asianmukaisesti ja onko heitä mahdollista saada joltain osin vahingonkorvausvastuuseen. Nandiheimon lupauksista en elättelisi turhia toiveita.
Alfred J. Kyy kirjoitti: To Joulu 22, 2022 3:44 pm Lupaavasti alkanut...

Jos maksuja ei tule, lähtee TAMK Carita Prokin mukaan keskustelemaan tilanteesta Opetusministeriön kanssa. Tilanne on hänen mukaansa verrannollinen siihen, että tutkintokoulutusta olisi ostanut yritys, joka menee konkurssiin.

– Joku keino on keksittävä, jotta opiskelijat eivät joudu kärsimään. Meidän on löydettävä heille toinen tilaaja tai ratkaistava asia jollain muulla tavalla.
siiantaika
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1371
Liittynyt: Su Loka 18, 2020 6:58 pm

Re: Suomen koulutusvienti Keniaan vastatuulessa - 200000 euron laskut maksamatta

Viesti Kirjoittaja siiantaika »

Villeri kirjoitti: Pe Joulu 23, 2022 9:25 am
siiantaika kirjoitti: Pe Joulu 23, 2022 9:18 am Olisi kiva tietää sekin, koskeeko näitä koulutusviennin kultamunia tavalliset varallisuusvaatimukset. Normaalin ulkomaalaisen opiskelijan kun pitää voida rahoittaa itse elämisensä Suomessa. Yli vuoden pituisiin opintoihin vaaditaan jo hakuvaiheessa tiliote ja vajaan 7000 euron talletus tilillä. Lyhyempiin opiskeluihin riittää selvitys siitä, mistä opiskelija aikoo repäistä 560 EUR/kk.

Keniassa bruttokansantuote on muuten noin 3,5 % Suomen BKT:stä (per henkilö) keskipalkan ollessa 150 EUR/kk...
Ylen jutussa oli asiasta: --
Näköjään minulta meni ohi tuo osa Ylen jutusta, mutta tuollaisen skenaarion minä mielessäni laadin asiasta muutenkin. Suomalaisia viranomaisia on kusetettu antamalla lähtijöille Kenian viranomaisten väärentämät dokumentit ja mitään luotettavuusarvioita ei ole missään vaiheessa tehty, koska paperi on jumala varsinkin virallisen leiman kanssa. Todennäköisesti ainakin osaa opiskelijoista on myös kusetettu.

Vähän haiskahtaa siltä, että Kenian päässä opintomatkaa järjestänyt firma on koijannut kummassakin päässä ja pyrkinyt vain käärimään tuottoja itselleen. Suomalainen vastinpari on todennäköisesti kusetuksessa mukana itsekin tai ainakin on ottanut sen tietoisen riskin, että kyse on kusetuksesta, ja pyrkinyt vain turvaamaan oman selustansa.

Se on hassua, kun näiden kehitysmaiden kohdalla viisumiprosessiin kuuluu myös viisumia hakevan henkilön suullinen haastattelu, niin minkä vuoksi heiltä ei ole koskaan kysytty esimerkiksi rahoituksen taustoja ja varmistettu suoraan opiskelijoilta, että koulutusvälittäjän tarinat täsmäävät todellisuuden kanssa. Silloin kun firma kertoo kyseessä olevan stipendin ja opiskelijoille ilmaisen koulutuksen, niin ei olisi kovin vaikeaa kysyä opiskelijalta, että onko näin vai pitikö maksaa pöydän ali. Tai mistäs sen tietää vaikka olisivatkin kysyneet ja opiskelijoita olisi käsketty valehtelemaan. Tällöin heille olisi ainakin ihan turhaa tarjota sympatiaa vyyhtiä käsitellessä.
Avatar
Villeri
Jessica Fletcher
Viestit: 3026
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 8:40 am

Re: Suomen koulutusvienti Keniaan vastatuulessa - 200000 euron laskut maksamatta

Viesti Kirjoittaja Villeri »

Tässä hommassa ei ole taas oikein mitään tolkkua.

Opiskelijatuontia kutsutaan koulutusvienniksi - muutama suomalainen opettaja Afrikassa on hieman eri hintaluokassa kuin 125 kenialaista opiskelijaa Suomessa. Annetaan ymmärtää, että syyslukukauden 1 600 euron lukukausimaksu per lärvi jotenkin kattaisi kokonaismenot - lennot, asumisen, ruokailun, aineistokulut, koulutusmenot etc. TAMKin Carita Prokinin ja opetusministeriön tv:stä tutun Atte Jääskeläisen ainoa huoli on, etteivät opiskelijat joudu lähtemään kotiin. Kuka pitäisi veronmaksajan puolta? Koska aika puhdasta tulonsiirtoa tämä on suomalaiselta veronmaksajalta jollekin Keniassa.

Ja nämä eivät ole ainoat kenialaiset tai kehitysmaalaiset, jotka ovat tulleet Suomeen koulutusviennissä. Toivottavasti edes sisältyvät kehitysapuun, koska jokainen koulutusviety maksetaan velalla. Täytyisi jostain ministeriön papereista kaivaa, mistä nyt taas on kyse, muttei nyt jouda.
Avatar
Alfred J. Kyy
Lauri Hanhivaara
Viestit: 141
Liittynyt: Ma Heinä 22, 2019 6:30 pm

Re: Suomen koulutusvienti Keniaan vastatuulessa - 200000 euron laskut maksamatta

Viesti Kirjoittaja Alfred J. Kyy »

Villeri kirjoitti: Pe Joulu 23, 2022 8:51 am
Kun rahoja ei toistuvista kyselyistä huolimatta oppilaitosten tilille ilmestynyt, lähetti TAMK lokakuun lopulla tiukkasanaisen perintäkirjeen Uashin Gishun maakunnalle.
Ei oo tainnu nauru Keniassa ihan heti loppua.

Huomaa kyllä, että asiassa ollaan kenialaisten kotikentällä, kun onnistutaan hoitamaan tällainen asia luotolla ja lopputuloksena suomalaiset päätyvät keskenään tappelemaan.
Samaa mietin. Uashin Gishun maakuntahallinnon konttorilla on oltu hymy huulilla ja mestarit itsekin vähän ihmetelleet miten tämä nyt näin helposti meni. Nyt on TAMK lähtenyt takki auki sellaiselle hiekkalaatikolle leikkimään missä toimii pikkuisen eri säännöt kuin kotoisassa yrityksille tarjottavassa koulutuspalvelussa.

Tosin mä ihan aidosti toivon että ne jotka tuohon koulutukseen ovat päässeet (ja todennäköisesti ovat korviaan myöten veloissa että stipendien "hallinnointikulut" on saatu kotimaassa hoidettua) saavat oikeasti laadukasta opetusta ja sen päätteeksi myös todistukset joilla pääsee palkkatöihin joko Keniassa tai muualla. Ei tämä ole missään tapauksessa niiden opiskelijoiden vika. On hyvä että koittavat opiskella että pääsevät elämässä eteenpäin. Opiskelijat tässä ovat ne jotka tekevät duuninsa ja ehkä vielä haluavat aidosti auttaa muitakin.

Mutta se, että lähdetään rakentamaan tälläistä yhteistyötä tuollaisen umpikorruptoituneen hallinnon kanssa on sitten todella todella typerää. Jotta tuollainen homma voisi edes teoriassa onnistua, pitäisi TAMK:n koulutusviejän asua tuolla, puhua paikallista kieltä ja elää siellä ihmisten parissa muutaman vuoden. Sitten ehkä ymmärtäisi millaisilla maksuehdoilla pitää asioita myydä niillä seuduilla ja kenen kanssa ylipäätään kannattaa businesta tehdä.
Vastaa Viestiin