Elokuva-arvosteluja

[Virdon]

The Thing (2011)

Ohjaus: Matthijs van Heijningen Jr.

On vuosi 1982 ja tapahtumapaikkana etelämanner. Keskellä "ei mitään" juoksee yksinäinen Siperianhusky paeten henkensä kaupalla sitä jahtaavaa Norjalaiskopteria, jonka epätoivoisen näköisenä tehtävänä näyttää olevan saada koira jostain syystä hengiltä. Tällaisella mielenkiintoisella kohtauksella alkaa John Carpenterin vuonna 1982 ilmestynyt kauhuelokuva, joka ensialkuun ei erityisemmin tuntunut saavan kovin menestyksellistä vastaanottoa, mutta joka kuitenkin nykypäiväänkin mennessä on saavuttanut laajempaakin kulttimainetta aihepiirin fanien keskuudessa.

Kun elokuva on itsellekin tuttu ja moneen kertaan katsottukin ja tykätty, niin on tietysti jäänyt pohtimaan sitä että millaiset tapahtumat olisivat taustalla tälle hienolle kauhuelokuvaklassikolle ja sen edellä mainitulle kysymyksiä herättävälle alulle. Toki elokuvan aikana näitä koirajahtiakin edeltäviä tapahtumia jollakin tavalla esille tuodaan, mutta ainoastaan pintapuolisemmin. Näin siis vuonna 1982. Tämä arvostelussa oleva vuoden 2011 elokuva nostattaa sinänsä mielenkiinnon varsin korkealle, koska onhan kyseessä ensimmäinen elokuva aiheeseen liittyen lähes kolmeenkymmeneen vuoteen ja se vieläpä liittyy juurikin näihin Carpenterin elokuvaa edeltäviin tapahtumiin. Eipä siis muuta kuin hyvä katseluasento sohvalla ja playta päälle.

Tässä kohtaa kylläkin joutuu valitettavasti toteamaan että elokuva saattaisi toimia paremmin ellei tuo mainittu Carpenterin elokuva olisi jo tuttu. Leffa ammentaa aivan liikaa juurikin vaikutteita tästä 1982 vuoden versiosta, ja tuntuukin näin enemmänkin sellaiselta uudelleenfilmatisoinnilta kuin varsinaiselta edeltäviä tapahtumia käsittelevältä osalta. Esimerkiksi alkuperäisen version luoma tunnelma vainoharhaisuudestakin on vain varjo enää tässä uudessa "jatko-osassa" koska niin samoin elementein sitä muutenkin yritetään esiin tuoda. Myöskään efektipuolella elokuva ei varsinaisesti vakuuta vaikka teknistä edistystä 29 vuotta edelliseen versioon onkin tapahtunut. Kyllähän tämä vihamielinen organismi tulee osaltaan tässä hieman moniulotteisemmin esiin kuin vuonna 1982 kiitos tietokone-efektien, mutta siltikin ainakin minä arvostan enemmän Carpenterin version aikakaudelleen hyvin toteutettuja tehosteita.

Näyttelijäpuoli koostuu itselleni täysin tuntemattomista naamoista, lukuunottamatta Kylmä Rinki- sarjan Adebisia ja Lost -sarjan Mr. Ekoa näytellyttä Adewale Akinnuoye-Agbajea. Vaikkei alkuperäisessäkään "The Thingissä" mitään erityisen syvällisempiä henkilöhahmoja ollut, niin tässä leffassa päähenkilön virkaa hoitava Mary Elizabeth Winstead jää kuitenkin varsin ohukaiseksi 1982 versioon ja Kurt Russellin esittämään R.J. MacReadyyn verrattuna. Kaiken kaikkiaan käteen jäi siis tästä elokuvatuokiosta turhan suuri pettymys kun tekijätkin selvästi ovat halunneet liikaakin peesata nimenomaan tuota Carpenterin teosta. Liian paljon samankaltaisuutta ja liian vähän uutta tarjottavaa, siinäpä se pähkinänkuoressa. Kyllä tämä kuitenkin kertapläjäyksenä ihan ok meni mutta uusintakierros ei maita ollenkaan samaan malliin kuin mitä "The Thing" vuosimallia 1982 kohdalla on käynyt.

2,5/5

[Pumpuli]

Lars von Trierin Antichrist

Etukäteen ei ollut mitään tietoa leffasta, kaveri vaan nappas hyllystä.
Oli kyl leffan jälkeen semmoinen WTF olo, mitä mä just katoin!


Tässä pari kommenttia leffasta:

"Andrei Tarkovskille elokuvansa omistanut von Trier on kypsytellyt uutta teostaan syvän masennuksen ja ahdistuksen kourissa. Tästä ahdistuksesta on syntynyt elokuvataidetta, jossa ihmisyyden ydin ja ihmisen seksuaalisuus on musta, makaaberin huumorin kyllästämä vitsi. Ihmiset ovat sitä vasten tahtoaan esittäviä surullisia klovneja karussa ja julmassa maailmassa, eikä vitsi naurata sen esittäjiä.

Antichrist on taide-elokuvan keinoin toteutettu metsäkauhuinen parisuhdetrilleri, joka lainaa muotoaan paitsi kulttuurisista ja biologisista lainalaisuuksista, myös veristen splatter-elokuvien kuvallisista traditioista. Kaiken ytimessä on ihmisen olemus, ihmisen luonto jonka vertauskuvana toimii metsä ja villi luonto."


"Lars von Trier, masentunut eksperimentalisti, on tunnettu ahdistavista, ihmisiä rankaisevista, mutta kuitenkin kauniista tarinoistaan. Miehen uusin ohjaustyö kiskaisee kaiken tämän täysin uuteen potenssiin luodessaan eittämättä yhden maailman ahdistavimmista ja groteskeimmista elokuvista. Suoraksi kauhuksi tätä ei voi luokitella, mutta tunnelma on silti kauttaaltaan paljon hiostavempi kuin ylitulvivassa tusinassa genren varsinaisia elokuvia. Ahdistus alkaa kyteä sisällä jo upean alkukohtauksen aikana, eikä tästä pelonsekaisesta odotuksesta tulevia tapahtumia kohtaan pääse irti ennen lopputekstejä."


"Rationaalinen mies ja luonnon arvaamattomuuteen uskova nainen käyvätkin läpi kaikki henkisen ja ruumiillisen väkivallan ja vallankäytön muodot aina syyllistämisestä mitä rankimpiin fyysisiin loukkauksiin. Ohjaaja säälii katsojaansa aivan yhtä vähän kuin elokuvansa henkilöitä. Antichristia onkin vaikea katsoa suivaantumatta, sillä se iskee moneen arkaan, vaikeaan ja yksityisenä pidettyyn asiaan kertaiskulla."


Suosittelen kyllä, oli pitkästä aikaa semmoinen leffa joka ei jättänyt sanattomaksi.

[tattooed fucker]

Silent Hill:Revelation (Silent Hill 3D) Elokuvaan on panostettu 1 jälkeen huomattavasti enemmän,mikä joissainpaikoin kieltämättä näkyy yliyrittämisenä,itseäni ei haitannut(toimintaa ja kauhua riittää.Elokuvassa on henkilöitä pelisarjan 3 versiosta,en spoilaa enempää.Toinen ulottuvuus on tehty juuri niin vittumaisen ahistavaksi,niinkuin pitääkin.Itse pidin kovasti leffasta.Erikoistehosteet ja äänimaailma nostattaa välillä persekarvatkin kiharalle.


Paranormal Activity 3 ja 4 Mitäänsanomattomia tekeleitä(huomaa jo rahastuksen maun heti kummankin leffan alkupuolilla)paskempi homma kun resursseja olisi ollut paaaljon parempiin tekeleisiin.3 sekä 4 version katsottuani,julkaistusta trailerista ei ollut elokuvissa kohdan kohtaa.4 version katsottuani,jälkeenpäin tuli lievästi wtf- fiilis huonolla tavalla.

offinatopikkina vielä,että Silent Hill pelisarjoista diggaaville uusin downpour toimii joka osa-alueella,sai arvosteluissa paskat arvostelut,mitkä itse katsoin. Mielestäni pelisarjan toiseksi paras originaali ykkösen jälkeen,tästä pelistä voisin kirjoittaa enemmänkin,mutta laiskuus iski.

[Virdon]

Tie (2009)

Ohjaus: John Hillcoat

Koska ihan oikea maailmanloppu ei näillä näkymillä saapunutkaan, niin päätin silti päästä osalliseksi aiheeseen katselemalla oheisen "Tie"-nimen saaneen maailmanloppuleffan.

Siinä missä usein aihepiirin muissa tuotoksissa maapalloa murjotaan kuvaruudun täyttävin erikoisefektein pitkin leffaa, niin tämä elokuva ei mässäile tuholla eikä ihmismassojen pakokauhulla vaan käy suoraan alusta alkaen asiaan eli tuhon jälkeiseen selviytymiskamppailuun eloonjääneiden toimesta. Pallo on kyllä jäljellä mutta suurin osa sen elämästä ja sivilisaatioista on mennyttä kalua...tarvitseeko siihen sen kummempaa syytä? No, eipä tämän leffan kohdalla sitä sen kummemmin kerrotakaan.

Elokuvan tapahtumat keskittyvät miehen(Viggo Mortensen) ja hänen poikansa(Kodi Smit-McPhee) taivaltamiseen tuhon jälkeisessä maailmassa yrittäen löytää sitä käyttökelpoista mitä löytyy ja millä elo voisi olla taas hitusen helpompaa. Ruoasta ja suojasta puhumattakaan. Elokuvan luoma synkkä tunnelma raunioituneista joutomaista kilometri toisensa jälkeen pitää hyvin yllä mielikuvaa selviytymiskamppailusta. Ettei koko leffa olisi ihan pelkkää synkkyyttä, niin aika-ajoin saadaan nähdä takaumia päähenkilöiden osalta menneisyydestäkin kun maailma oli vielä raiteillaan.

Se joka kaipaa maailmanloppuelokuvaltaan näyttäviä tehostepläjäyksiä meneillään olevasta tuhosta niin joutuu suosiolla katsomaan muiden leffojen suuntaan, mutta ne joille edellä mainittu ei ole niinkään tärkeää mutta aihepiiri kiinnostaa niin kannattaa ehkä katsella sitten tämä elokuva. Jäi ainakin itselleni paremmin mieleen kuin vaikkapa Roland Emmerichin tehostemässäilyt.

4/5

[Virdon]

1408 (2007)

Ohjaus: Mikael Håfström

Perustuu Stephen Kingin samannimiseen novelliin.

New Yorkissa, Dolphin-nimisessä hotellissa sijaitsee huone numeroltaan 1408 jota kukaan ei halua käyttää eikä henkilökunta halua sinne kenenkään majoittuvan. Huoneella on synkkä menneisyys jossa moni asukas on menettänyt henkensä.

John Cusack esittää Mike Enslin-nimistä kauhukirjailijaa joka haluaa tutkia erilaisia kummitustaloja ja niiden väitettyjä tarinoita. Hänen jopinsa kauhukirjailijana saatikka kauhutalotutkijana ei oikein ota tuulta siipiensä alle, mutta saatuaan tietoonsa Dolphin-hotellin huoneesta numero 1408 hän innostuu ajatuksesta viettää yksi yö kyseisessä huoneessa. Paikan päällä sisäänkirjautuessaan hän joutuukin itsensä hotellinjohtajan(Samuel L. Jackson) pakeille, joka yrittää kaikin keinoin vakuutella ettei tätä huonevarausta kannata toteuttaa. Enslin ei luovuta vaan aikoo yöpyä huoneessa kuten aikomus on ollutkin.

Leffan alun luoma kuva huoneen pahuudesta saa mielenkiinnon nousemaan entisestään. Valitettavasti vain siinä vaiheessa kun Enslin asettuu huoneeseen ja vähitellen huoneen yliluonnollisuutta alkaa esiintymään, niin se alkupuolen luoma tunne huoneen pahuudesta alkaa myös lässähtää. Yliluonnollisuuksia pelkäämättömältä vaikuttavalla Enslinillä hätäkakka vilahtaa housuun jo varsin laimealla pelottelulla(jåå...muun muassa itsestään käynnistyvä radio....omaperäistä!) ja paljon perustuu myös hänen mielensä ja muistojensa sorkkimiseen. Vuotavia seiniäkin on ennen nähty.

Kyseinen elokuva ei lupaavasta alusta huolimatta toiminut kauhuelokuvana minulle ollenkaan mutta mielipiteitä on tietysti monia...kyllä tätä hyväksikin on kehuttu. Cusack nyt vetää roolin niin kuin vedettävissä on ja Samueliakin on aina mukava nähdä.

2/5

[Helinä79]

Django Unchained (2013)
Django Unchained sijoittuu Yhdysvaltain etelävaltioihin juuri sisällissodan syttymistä edeltäville vuosille. Elokuvan pääosassa nähdään Oscar®-voittaja Jamie Foxx Django-nimisenä orjana, jonka hurja historia edellisten omistajien alaisuudessa heittää hänet samalle polulle saksalaissyntyisen palkkionmetsästäjän Dr. King Schultzin (Oscar®-voittaja Christoph Waltz) kanssa. Schultz on murhanhimoisten Brittlen veljesten jäljillä, ja vain Django voi johdattaa hänet heidän luokseen. Epätavallisia keinoja kaihtamaton Schultz hankkii Djangon itselleen ja lupaa vapauttaa tämän, kunhan Brittlen sakki on napattu – elävänä tai kuolleena.

Onnistuneen ajojahdin jälkeen Schultz pitää lupauksensa ja vapauttaa Djangon, mutta miehet päättävätkin jatkaa matkaa yhdessä, ja Schultz ryhtyy metsästämään etelän etsityimpiä rikollisia Django rinnallaan. Djangolla on kuitenkin vain yksi tavoite: etsiä ja pelastaa Broomhilda (Kerry Washington) - hänen vaimonsa, jonka orjakauppa on häneltä kauan sitten riistänyt.

Django ja Schultz päätyvät lopulta Calvin Candien (Oscar®-ehdokas Leonardo DiCaprio) pahamaineiselle plantaasille nimeltä “Candyland”. Tiluksia tekosyyn varjolla tutkivat Django ja Schultz herättävät Candien luotto-orjan Stephenin (Oscar®-ehdokas Samuel L. Jackson) epäilykset. Heidän liikkeensä pannaan tarkkailuun ja petollinen joukko pureutuu heidän kannoilleen. Jos Django ja Schultz aikovat paeta paikalta Broomhilda mukanaan, heidän on pakko laittaa vaakakuppiin itsenäisyys ja solidaarisuus, uhrautuminen ja henkikulta...
(Lähde: Finnkino . fi)

Suurena Tarantino fanina voin sanoa, että yksi ohjaajan parhaista. Kyllä se sinne Kill Bill elokuvien perään asettuu, Kunniattomien paskiaisten ja Death Proofin edelle. Elokuvasta ei toimintaa puutu, alusta lähtien. Toisin kuin kahdessa viimeiseksi mainitsemassani. Verta lentää vanhaan malliin, tosin ylettömien Tarantinolle tyypillisten verimässäily kohtausten lisäksi muutama oikeasti pysäyttävä ja kauhistuttava kohtauskin löytyy. Yleensä Tarantinon väkivaltakohtaukset menevät niin yli, että ne lähinnä loppujen lopuksi vain huvittaa.

Komiikkaa löytyy sopivasti ja näyttelijävalinnat on nappiin tehty, jälleen kerran. Christoph Waltz on aivan loistava roolissaan. Leffa pitää jännitystä yllä loppuun asti eikä sen pituus, 2h 45 min, ole liikaa.

[Virdon]

Uhma (2008)

Ohjaus: Edward Zwick

Harvalle on varmaan yhtään tuttu aihe Bielskin veljesten urhea vastarintataistelu natsien tuhovimmaa vastaan toisessa maailmansodassa. Heidän toimintansa ansiosta noin 1200 Juutalaista selviytyi natseilta piilottelemalla Valko-Venäläisissä metsissä.

Elokuva ei ala enempää eikä vähempää kuin itse Aatu Hitlerin natsitervehdyksellä sekä muutamalla minuutilla mustavalkoista faktaa että mitä tuleman on pitänyt natsien toimesta. Sopivahko inho toisen maailmansodan aikaista Saksaa vastaan nosti ainakin itsellä näin päätään loppuleffaa ajatellen.

Bielskin veljesten rooliin on hankittu sellaisia nimiä kuin "yhden ilmeen sankareihin" kuuluva Daniel Craig sekä ehkä useamman ilmeen omaava Liev Schreiber. Rosoista "venäjäenglantia" ja jopa aitoa venäjää puhelemalla roolit tulevat täytetyksi ihan mainiolla tasolla eikä ainakaan meikäläisellä ole syytä niitä pahemmin moittia. Runsas parituntinen kesto sisälsi varsin mukavasti toimintaa joukon alati kasvaessa uusilla selviytyneillä nälkää, tauteja, kylmyyttä ja eritoten natsivainoa vastaan kamppaillen.

Ei tämä aivan parhaimmistoon yllä näkemistäni toisesta maailmansodasta kertovista elokuvista, mutta omana tarinanaan yhdestä kyseisen aikakauden tapahtumasta tämä on aivan suositeltavissa oleva sotaelokuva.

3,5/5

[Bias]

The Station Agent

Olin pitkään melkein katsonut elokuvan, mutta valinnut lopulta aina jotain muuta katsottavaksi. Lopulta eilen katsoin elokuvan, joka oli positiivinen yllätys. Elokuvan tarina on yksinkertainen, eikä siinä epiikalle tyypilliseen tapaan ole juurikaan varsinaista actionia. Tylsä elokuva ei silti ole, vaan imaisee mukaansa hahmojen elämään hyvin elämän makuisesti.

Fin on lyhytkasvuinen mies, jota elämä kaupungissa ahdistaa. Pakoa ihmisten ennakkoluuloista tarjoavat junat. Fin työskentelee pienoisrautateitä myyvässä liikkeessä sekä viettää vapaa-aikansakin pomonsa kanssa junabongauksen parissa. Kaikessa tässä Fin on oman elämänsä sivuroolissa, seuraten asioita syrjästä.


Finin elämä kuitenkin muuttuu hänen perittyään pienen vanhan juna-aseman ja tavattua Olivian ja Joen. Fin joutuu pikkuhiljaa ottamaan aktiivisemman roolin niin itsensä kuin toistenkin ihmisten elämässä.



Elokuvan roolihahmot ovat mielenkiintoisia, tavallisia ihmisiä, joita ei ole selitetty puhki. Huumori on hienovaraista, mutta jättää pitkäksi aikaa hyvän fiiliksen. Katsojalle on jätetty tilaa muodostaa oma mielipiteensä niin ihmisistä kuin tilanteistakin, eikä suurta loppuratkaisuakaan ole tarjolla.



The Station Agent on elokuva, josta jäi hyvä mieli. Elämä on lopultakin elämisen arvoista, etenkin ystävien kanssa.

Traileri

[tattooed fucker]

a serbian film 2010,uncut. http://www.imdb.com/title/tt1273235/ Tommonen pätkä tuli tossa katsottua.Leffa sisältää paikoitellen rankkaa,ahdistavaa tutustumista elokuvan muodossa ihmismielen kieroutuneiseen maailmaan.Elokuvan musiikista ja osaa tuotannosta vaikuttaa mm.aphex twin.k-18 varoitus ihan kohdallaan ja muutama valtiokin on tuon kyseisen pätkän kieltänyt.salo 120 päivää jaetulla 1 sijalla tämmöisessä kaategooriassa.yhet sille.Suosittelen kovassa darrassa kuulokkeet korvilla.Tai sitten en.

[Virdon]

Pyhimyksiä ja sotilaita (2003)

Ohjaus: Ryan Little



Malmedyn verilöyly, 1944. Toisen maailmansodan tapahtuma josta mm: myöhemmin näyttelijänä tutumpi Charles Durning selviytyi, toimii starttina tälle pienemmän kokoluokan sotaelokuvalle. Pieni joukko tapahtumasta selviytyneitä kokoaa rippeensä ja vähäiset resurssinsa kasaan aloittaakseen viholliselta piilottelun ja etenemisen kohti omien mantuja. Jotta panoksena olisi muutakin kuin vain oman henkirievun pelastaminen, niin sattuman kautta poppoo saa haltuunsa tärkeitä tietoja jotka olisi saatava liittoutuneiden sodanjohdon haltuun. Lisämaustetta mukaan on laitettu harhaisuuksista kärsivän soltun toimesta.

Isoja staroja tämä leffa ei sisällä koska ainakin itselleni Ardennien lumisia metsiä tarpoo täysin tuntemattomat naamat. Pienemmän kokoluokan tuotannosta kertoo sekin että rainan kesto on vain 1,5 tuntia joka noin sotaelokuvaksikin ei ole mitenkään paljon. Tosin koska sisältö liittyy lähinnä ryhmän hiiviskelyyn viholliselta mahdollisimman huomaamattomana ja itse sotatoimia on vain pienessä mittakaavassa, niin kestoa voi pitää aika sopivana.

Kyllä tämä näin kertakatsomisena ihan kohtuullisesti paikkansa täytti vaikka kylläkään ei ole juuri mitään verrattuna vaikkapa Clint Eastwoodin "Kirjeitä Iwo Jimasta", ja Oliver Hirschbiegelin "Perikato"-elokuviin verrattuna.

3/5

[Toecutter]

Ikään rikosaiheinen sivusto, joten William Friedkinin To Live And Die In L.A.
Kyyninen ja nihilistinen rikosleffa. Suosittelen katsomaan pariin kertaan kasarikuorrutus tökki itseäkin mutta paranee katsomiskertojen myötä.

Nyky hollywood tuottaa steriiliä väkivaltaa. Kun oikeasti väkivalta on rujoa.
Tää leffa viimeisiä kovan todellisuuden kuvauksia.

[mordfabrik]

Tulipa katsottua tällainen leffa kun Snowtown (2011) leffa perustuu tositarinaan australian kuuluisimmasta sarjamurhaajasta John Bunting:ista josta täälläkin on ollut juttua vähäsen: http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=4196

Leffa pääsi yllättämään todella positiivisesti,piinaavaa tunnelmaa rakennettiin hitaasti mutta missäänvaiheessa katsoja ei pääse kyllästymään,tosin ahdistumaan kylläkin.Kyseessä ei kuitenkaan ole kauhuleffa joten sen ystävät tästä tuskin tulevat paljoa irti saamaan,näkisin tämän enemmän perhedraamana,tosin erittäin kierona sellaisena.

Tarina kertoo 16 vuotiaasta Jamiesta joka asuu äitinsä,kahden veljensä ja velipuolensa kanssa.Eräänä päivänä tapahtumat käynnistyvät kun äidin poikaystävä ottaa pojista seksuaalis sävytteisiä valokuvia.Sattumien kautta äiti tutustuu John nimiseen mieheen joka vihaa pedofiilejä ja homoja yli kaiken.John:nista muodostuu Jamielle isähahmo ja esikuva.Kaikki ei kuitenkaan ole niin hyvin sillä John on myös erittäin kylmähermoinen tappaja jonka mustalle listalle kukaan ei halua joutua.Jamie joutuu yhä syvemmälle dominoivan John:in psykologiseen verkkoon samalla kun lähipiirin narkkarit,homot ja pedofiilit alkavat katoilemaan mystisesti.Verisestä löylystä oman osansa saa myös Jamien velipuoli Troy joka on raiskannut veljensä useasti.Perheen sisäiset tapahtumat on elokuvan keskiössä joten "mitkä on poliisin johtolangat?" tai "kuka on murhaaja?"skenaarioita ei leffassa ole ollenkaan siksi tähän tulee suhtautua puhtaasti draamana kuin sarjamurhaaja trillerinä.

Katsoja tarkastelee tapahtumia Jamien silmien kautta ja joutuu näin alistumaan kaikille samoille julmuuksille,mitä hän näkee.Verellä ei mässäillä mutta kun sitä näytetään,katsoja tuntee sen omissa nahoissaan.Painostava tunnelma säilyy lopputeksteihin asti ja parasta on kokoajan ilmassa leijuva pahuuden tunne.Daniel Henshall tekee hyvää jälkeä John:in roolissa,eikä muutkaan jälkeen jää.

Arvosana on huikea 9,5/10, ainut miinus tulee siitä että leffasta puuttui Live yhtyeen Selling the Drama biisi jota John Bunting:in tiedetään soittaneen usein repeatilla samalla kun kidutti uhrejaan hengiltä.

[mordfabrik]

Dear Mr.Gacy (2010)

18 vuotias Jason Moss aloittaa kirjeenvaihdon tunnetun sarjamurhaajan John Wayne Gacyn kanssa saadakseen syväluotaavampaa materiaalia oikeustieteen graduansa varten.Kirjeessä Jason antaa itsetään kuvan juuri sellasena nuorena miehenä mistä Gacy olisi mahdollinen kiinnostumaan valitessaan uhriaan.Pian yhteyteydessä ollaan jo puhelimitse ja näin Gacy pääsee upottamaan hampaansa nuoren miehen herkkään psyykkeeseen,tästä alkaa parin välille muodostumaan oudon läheinen suhde,jonka seurauksena alkaa kärsiä paitsi Jasonin mieli myös hänen lähipiirinsä.Elokuva perustuu tosi tarinaan opiskelijasta josta oli tarkoitus tulla herra Gacyn ns."viimeinen uhri": http://en.wikipedia.org/wiki/Jason_Moss_(writer)

Leffa toimii hyvin lähes kaikilta osa alueiltaan,tarina on mielenkiintoinen ja roolivalinnat on hyviä.Tapahtumat pyörivät pitkälti miesten välisissä puhelinkeskusteluissa ja Jasonin henkilökohtaisessa arjessa,ilmassa on voimakasta draamaa ja paikoitellen jopa trillerimäisiä piirteitä.Monesta tuttu kivikasvo William Forsythe Gacyn roolissa antaa juuri niin likaisen kuvan miehestä kun olettaa hänen oikeasti olleen.Jasonia näyttelevä Jesse Moss on sopivan määrätietoinen mutta epävarma nuorena miehenä ja istuu rooliin hyvin.Katsoja alkaa kiinnostumaan murhaajan ja pojan välisestä suhteesta ja etenkin murhaajan psykkeestä elokuvan edetessä,tarinaa oltaisiin voitu tiivistää kuitenkin vähän koska ihan täydeltä pitkästymiseltä ei vältytä.Elokuva pistää miettimään ja puhuttelee monellakin tasolla,siitä syystä tämän jaksaa katsoa useampaankin kertaan.Kaikenkaikkiaan leffa on keskitasoa parempi draama,kaikille lajityypin ja etenkin John Wayne Gacyn ystäville.Suosittelen lämmöllä.8,5/10

[Virdon]

Dredd (2012)

Ohjaus: Pete Travis



On kulunut 18 vuotta siitä kun viimeksi Mega City Ykkösenä tunnetun tulevaisuuden suurkaupungin kortteleissa tapeltiin valkokankaalla. Silloin aihepiirin kuuluisimpana oikeudenjakajana eli Judge Dreddinä suupieliään mutrutteli Sylvester Stallone. Nyt tässä tuoreimmassa leffassa tuomarinkypärää päässään vielä visummin kannattelee Karl Urban, ja ihan hyvin se suu mutruaa hänelläkin.

Hallitsevan klaanin johtaja Ma-Ma(Lena Headey) haluaa tuoda jo muutenkin pahasti rehottavaan Mega City Ykkösen rikollismaailmaan uuden huumeen ja siitä eivät Tuomareina tunnetut lainvartijat Dreddin johdolla yhtään tykkää vaan asialle täytyy tehdä jotain. Pidätyskeikka menee hieman pieleen ja Dredd sekä mukanaan oleva alokas Anderson(Olivia Thirlby) joutuvat karkumatkalle klaanin joukkoja jakaen näille samalla säälimätöntä lakia sen kuin kerkeävät elossa pysymisen lisäksi. Mitään sen syvällisempää juonikuviota ei ole tarjolla, mutta väkivaltaista ja veristä toimintaa senkin edestä. Aseet laulavat ja porukkaa lakoaa kun virkavallallakin on huomattavasti vapaammat oikeudet käyttää asettaan kuin vaikkapa täällä Suomessa, ja suurinta osaa lainrikkojista ei tarvitse vaivautua edes lähettämään lusimaan.

Itse en ole nähnyt leffan 3D-versiota, mutta helposti toteutuksesta huomaa että sitä vartenhan tämä lähinnä on tehty. Mukana on paljon hidastettuja kohtauksia joiden näyttävyys nojaa enemmän 3D:n puoleen, mutta ovat kyllä ihan näyttäviä myöskin ilman 3D:tä. Muutenkin toteutus on visuaalisesti hyvää vaikkei mikään kovanluokan budjetin teos olekaan.

Mielestäni kyseessä on keskivertoa viihdyttävämpi toimintapläjäys jossa näyttelijäosastolla Headey klaanijohtajan rooliin on ihan kelpo valinta, ja Urbankin vetää hyvin Dreddinä vaikkei tämä hahmo mitään suuria roolisuorituksia edellytäkään...kunhan muistaa puhua jämäkästi ja vääntää suutaan niin hyvin menee. Kyllä tämä kiinnostaa joskus 3D:näkin katsella.

3,5/5

http://www.imdb.com/title/tt1343727/

[ABC]

Once Upon a Time... in Hollywood (2019). Ohjaaja: Quentin Tarantino (HUOM: SPOILER-alert!!!)

Olen Tarantinon pitkäaikainen fani, ja koska tämä raina vieläpä osuu Minfon aihepiiriin, odotin luonnollisesti tältä leffalta Paljon. Eikä minun tarvinnut pettyä. Kyseessä on heittämällä yksi kaikkien aikojen parhaista elokuvista koskaan.

Tai pitäisi sanoa: elokuvataiteen klassikoista, sillä tämä leffa pureutuu suoraan taidealan ytimeen. Kyseessä on oikeastaan epookkielokuva, sillä 60-luku on jo niin kaukana suurimman osan maailman ihmisistä nykypäivästä: yli puolet maailman ihmisistä on alle 29-v. Suomen tällä hetkellä suurin elossa oleva sukupolvi on syntynyt 1963, joten hekään eivät 60-luvusta niin kovin paljoa muista.

60-luku oli monella tapaa vedenjakaja niin kulttuurissa, politiikassa kuin myös rikoshistoriassa. Tietynlainen (teko)viattomuus, joka leimasi sukupolvia aina viktoriaaniselta ajalta aina 50-luvulle asti, siirtyi hippiliikkeelle samalla kun he ottivat itselleen vapauksia toisen maailmansodan luoman yhteiskunnan pirstaloitumisen turvin. Tämä viattomuus särkyi sitten huumeisiin, joiden luoma tarina myös Mansonin kultin tarin hyvin pitkälti on.

Rainan pääosassa heiluvat asuntovaunussa asuva Cliff Booth (Brad Pitt), joka on Rick Daltonin (Leonardo di Caprio) sijaisnäyttelijä. Cliff on mielenkiintoinen tapaus: hänellä on huippuunsa koulutettu pittbull (sic!) ja hän on tappanut vaimonsa (joka vittuili hänelle ja haastoi riitaa tyhjästä, viimeisen kerran by the sea...). Rickin ura on menossa vessasta alas, koska hän on juuttunut pahan pojan rooleihin lopetettuaan western-suosikkisarjansa, jossa hän esitti palkkionmetsästäjää. Leffa kuvaa sitä, miten Rick tajuaa tämän ja mitä sitten tapahtuu.

Rick on elokuvan päähahmo, mutta oikeastaan hän ei itse tee mitään, paitsi näyttelee. Tarantino on saanut elokuvaan merkittävän näyttelijäkaartin vanhemmista näyttelijöistä, sekä uusimman sukupolven (mm. Andy MacDowellin tyttären). Oikeastaan vain päähenkilöt ovat "keski-sukupolvea" jota itsekin edustan yhdessä muiden 60/70-lukulaisten kanssa - me "väliin jäänyt" sukupolvi, joka syntyi kun hippiliike koki hetkensä ja jälkimaininkinsa. Leffan ilmestymisen jälkeenhän tämä on näkynyt varsin selvästi myös Suomen politiikassa. Tämän oivalluksen lisäksi leffassa on miljoona muuta, joista vähäisimpiä hauskoja ei ole Hollywoodin kliseiden perkaus ja tuon tekopyhyyden mekan eufemismien nurin päin kääntäminen.

Ajatelkaapa vaikka tätä: Cliff ottaa kyytiin Mansonin kultin nuoren herkun, joka pyytää kyytiä Mansonin farmille ja tarjoutuu ottamaan kyyditsijältä suihin matkan aikana, mutta tämä kieltäytyy. Ja kysyy henkilöpapereita! Samanlaisia juttuja riittää, bongatkaa.

Elokuvalla on yhteys myös nykypäivään, eikä se ole kovin kaunis. Mansonin kultin nuoret naiset ja miehet uskoivat olevansa luomassa jotain niin ainutlaatuista, että se oikeuttaa jopa väkivallan, ja että Aate on kaikki kaikessa. Cliffin Farmilla kokema väkivallan uhka on jotain hyvin todellista, ja se kulminoituu oudosti kun Cliffin vetäessä yhtä farmilaista turpaan niin että veri lentää muut katsovat vierestä ja ilmaisevat myötätuntoaan - sanallisesti. Aatteen palveluksessa ollaan myös silloin, kun 4 kulttilaista noudattavat Mansonin käskyä tappaa kaikki tietyssä Cielo Driven osoitteessa asuvat, jotta suuren johtajan ennustama maailmanpalo alkaisi. Tarantinon valinnat tässä loppukohtauksessa antavat runsaasti miettimisen aihetta, joten en spoilaa sitä, vaan suosittelen ehdottomasti tutustumaan ennen leffan katsomista Cielo Driven tapahtumiin esimerkiksi asialle omistautuneen verkkosivun välityksellä: http://www.cielodrive.com/

Lyhyesti sanottuna Questin Tarantino nivoo leffassa yhteen Hollywoodin historiaa ja sen, sekä Hollywoodin leffojen penetroiman nykykulttuurimme historiaa hippiliikkeen nousun ja tuhon kautta. Kuten kaikkina murrosaikoina, silloin ilmassa oli toivoa - tunnistan nämä myös nykyajassa, ja olen samalla toiveikas ja myös pelkään. Elokuvaa katsoessa minulle tuli useaan kertaan mieleen juuri lukemani Micael Dahlénin kirja murhista ja murhaajien roolista yhteiskunnassamme. Kirjassa Dahlén kertoo tutkimuksistaan, joissa hän osoittaa, että murhan suorittaminen lisää sekä miesten että naisten kiinnostusta toiseen ihmiseen. Suosituimmuus vain lisääntyy, jos kyseessä on vastakkainen sukupuoli eli potentiaalinen kumppani. Dahlén päätyy kysymään, onko hänen haastattelemiensa murhaajien valtaisa kulttisuosio ja mainosarvo peräisin meidän omasta halustamme ulkoistaa halumme murhata jollekin toiselle, koska yhteiskunta ei kestäisi sitä, että kaikki murhailisivat toisiaan. Hän päätyy vastaamaan lauseella, jonka Manson vastasi hänelle, kun hän kysyi, miten Manson haluaisi, että tulevat sukupolvet näkisivät hänet: "-Peilistä."

5+/5 tähteä