Valtio perii korvauksensa takaisin perhesurmien orvoilta

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Pinkkis
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 119
Liittynyt: Ti Huhti 22, 2008 3:31 pm
Paikkakunta: Järvenpää

Valtio perii korvauksensa takaisin perhesurmien orvoilta

Viesti Kirjoittaja Pinkkis »

iltalehti kirjoitti:Lainsäädännön epäkohta panee surmattujen lapset koville.

Niissä tapauksissa, joissa vanhempi surmaa ensin toisen vanhemman ja sitten itsensä, vainajien lapset joutuvat henkisen kriisin lisäksi taloudelliseen ahdinkoon. Lapset saavat korvaukset vanhempiensa kuolemasta, mutta kantavat vastuun vanhempansa verityöstä. Lainsäädännön epäkohdasta kertoi lauantain Helsingin Sanomat.

Valtionkonttori kyllä maksaa surmattujen lapsille korvauksia rikosvahinkolain perusteella, mutta Oikeusrekisterikeskus joutuu perimään korvaukset takaisin rikoksen tekijältä eli tässä tapauksessa kuolinpesältä. Käytännössä lapset joutuvat maksamaan saamansa korvaukset takaisin joko osittain tai kokonaan, koska ovat kuolinpesän osakkaita.

- Olemme joutuneet perimään rahoja takaisin kuolinpesiltä, joissa on osakkaina alaikäisiä lapsia. Se on täysin kohtuutonta. Korvaussummat vaihtelevat muutamasta satasesta kymmeniin tuhansiin euroihin, kertoo Oikeusrekisterikeskuksen apulaisjohtaja Leena Silvennoinen Helsingin Sanomissa.

Samaan tilanteeseen voi joutua myös toinen vanhempi, jos hänen puolisonsa surmaa lapsensa ja itsensä. Nämä tilanteet ovat harvinaisempia.

Oikeusrekisterikeskus pyysi muutama viikko sitten oikeusministeriötä muuttamaan lakia niin, että korvausten perimisestä voitaisiin luopua silloin, kun se on edellä mainituilla tavoilla kohtuutonta tai taloudellisesti kannattamatonta. Oikeusministeriö käsittelee ehdotusta.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2008051 ... 5_uu.shtml

Tässä taas todiste siitä että suomi ei ole hyvinvointivaltio. Ja tollanen on musta todella törkeää toimintaa. Ei se ole lapsen vika jos isä taikka äiti on sekopäinen ja tappaa. Ei siitä pidä lasta rangaista. Ja jos korvauksia maksetaan, ne menee lapselle ei kuolinpesälle. Ei se lapsi ole kuollut joten ei lapsi ole silloin velvollinen maksamaan valtiolle mitään. Eihän ulosotto velatkaan siirry lapselle jos ne vanhemmalta jää maksamatta. Vaan kuolinpesä hoitaa ne ja jos ei kuolipesässä ole varoja, ne jää sen yhtiön tappioksi jolta ne laskut on ulosottoon lähetetty.
On vain yksi ja oikea Dead Unicorn Queen ja se olen minä
Kyösti Pöysti
Scooby-Doo
Viestit: 24
Liittynyt: Su Huhti 13, 2008 12:15 pm

Re: Valtio perii korvauksensa takaisin perhesurmien orvoilta

Viesti Kirjoittaja Kyösti Pöysti »

Pinkkis kirjoitti: Tässä taas todiste siitä että suomi ei ole hyvinvointivaltio. Ja tollanen on musta todella törkeää toimintaa. Ei se ole lapsen vika jos isä taikka äiti on sekopäinen ja tappaa. Ei siitä pidä lasta rangaista. Ja jos korvauksia maksetaan, ne menee lapselle ei kuolinpesälle. Ei se lapsi ole kuollut joten ei lapsi ole silloin velvollinen maksamaan valtiolle mitään. Eihän ulosotto velatkaan siirry lapselle jos ne vanhemmalta jää maksamatta. Vaan kuolinpesä hoitaa ne ja jos ei kuolipesässä ole varoja, ne jää sen yhtiön tappioksi jolta ne laskut on ulosottoon lähetetty.

Annat ymmärtää että tämä olisi tahallista toimintaa, tottakai byrokratiassa tapahtuu virheitä niinkuin missä tahansa työssä. Tämä on kyllä törkeää, mutta nyt siihen on puututtu. Jos Suomi ei olisi hyvinvointivaltio, siitä ei välitettäisi paskaakaan.

Onko jokin hauska muoti-ilmiö todistaa, että Suomi on pahoinvointivaltio??
Tämä allekirjoitus on huono.
teppo
Perry Mason
Viestit: 3959
Liittynyt: La Heinä 21, 2007 5:38 pm

Re: Valtio perii korvauksensa takaisin perhesurmien orvoilta

Viesti Kirjoittaja teppo »

Pinkkis kirjoitti:[Eihän ulosotto velatkaan siirry lapselle jos ne vanhemmalta jää maksamatta. Vaan kuolinpesä hoitaa ne ja jos ei kuolipesässä ole varoja, ne jää sen yhtiön tappioksi jolta ne laskut on ulosottoon lähetetty.
Uh. Tasan sama systeemi on rikosvahinkokorvauksissa nyt. Niitä ei peritä korvauksensaajilta vaan kuolinpesältä. Velat eivät siirry lapselle.
Sasse75
Sabrina Duncan
Viestit: 357
Liittynyt: Ma Helmi 04, 2008 4:48 pm

Viesti Kirjoittaja Sasse75 »

Luulisi että tuollainen epäkohta olisi korjattu sukkelaan kun se on huomattu. :roll:
Avatar
ABC
Michael Knight
Viestit: 4320
Liittynyt: To Touko 31, 2007 2:23 am

Viesti Kirjoittaja ABC »

Eipä tässä nyt sinänsä ole mitään kovin ihmeellistä. Yritetäänhän uhreille maksettavia vahingonkorvauksia oikeudenkäynneissä säännönmukaisesti vetää alaspäin sen takia, että vastaaja tiedetään varattomaksi ja korvaukset jäisivät valtion kontolle.
Every ship must sail a world.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17089
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Valtio perii korvauksensa takaisin perhesurmien orvoilta

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Pinkkis kirjoitti:Tässä taas todiste siitä että suomi ei ole hyvinvointivaltio.
Tässä tapauksessa kyse on lähinnä siitä, että onko Suomi oikeusvaltio. Jahka saan luettua taas kertaalleen kirjan Laillinen murha, niin palaan enempi asiaan poliittisen keskustelun puolella. Tuon kirjan luettuaan viimeistään huomaa, että Suomi on oikeusvaltio omalle eliitilleen ja tietyn puolueen sisäpiirille.

Tuossa Pinkkiksen jutussa on vittumaista se, että vaikka nuo korvaukset maksetaan taas kerran takaisin korvauksien saajille, niin jostakin sen kansalaisen on revittävä ne rahat, että saa maksettua korvaukset takaisin, koska yleisen elämänkokemuksen mukaan aiemmin saatu "ensimmäinen" korvaus on mennyt jo ties minne.

Kyösti Pöysti kysyi, että "onko jokin hauska muoti-ilmiö todistaa, että Suomi on pahoinvointivaltio??".

Ehkä niin onkin, mutta mm. poliitikoilla on jokin kumma tarve hokea tätä suomalaista hyvinvointia ja sosiaaliturvaa. (Tulee mieleen presidentti Halonen muka murheellisena lässyttämässä "evämme kuitenkin hyvinvointivavtiossa" - jargonia).
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
teppo
Perry Mason
Viestit: 3959
Liittynyt: La Heinä 21, 2007 5:38 pm

Re: Valtio perii korvauksensa takaisin perhesurmien orvoilta

Viesti Kirjoittaja teppo »

Menee nyt vähän jankuttamiseksi, mutta minusta Pinkkis oli tuossa vaatimassa sellaista sellaista systeemiä kuin mikä Suomessa jo on voimassa. Ja nyt meillä mennään vielä hyvinvoinvivaltiollisempaan suuntaan.

Hiukankaan karummassa järjestelmässä valtio ei olisi tunkemassa veronmaksajien rahoja rikosuhreille ollenkaan. Ja koko ongelmaa ei olisikaan. (Joitakin muita kyllä)
Tirskis
Neuvoja-Jack
Viestit: 573
Liittynyt: Ma Touko 12, 2008 5:49 pm
Paikkakunta: Kuusamo

Viesti Kirjoittaja Tirskis »

Tua järjestelmää on aina vain ahneempi ja ahneempi. Itse asun Suomessa vasta 8 vuotta, mutta näen sen.
Vastaa Viestiin