Usko, toivo ja rakkaus - Keskustelua kristinuskosta

[ajanpatina]

Cole Rolland on jo miljonääri. Kitaransoitto tuo rahaa nopeasti! Jos osaa soittaa... Katusoittajasta miljonääriksi. Ei paha... Eric Clapton jää toiseksi...

https://us.youtubers.me/cole-rolland/yo ... d-earnings

Ai, tää aihe muuttuikin musiikkiarvosteluksi!?

[Ifigeneia]

Jos laitetaan sanan Jumala tilalle sana maailmankaikkeus, niin ymmärrätte mikä on Jumala. Usko ei ole uskoa, vaan tietoa, koska maailmankaikkeus, siis Jumala on olemassa.

https://www.youtube.com/watch?v=UvQNuAwX3uQ

Mutta mites sitten kun nykyään pidetään todennäköisenä että universumeita on lukuisia, ja lisää syntyy kokoajan? Onko jokainen maailmankaikkeus yksi jumaluus?

Olen itse panteisti, mutta en osaa vastata tuohon kysymykseen.

[Francis Munkki]

Jos laitetaan sanan Jumala tilalle sana maailmankaikkeus, niin ymmärrätte mikä on Jumala. Usko ei ole uskoa, vaan tietoa, koska maailmankaikkeus, siis Jumala on olemassa.

Jos Jumala korvataan maailmankaikkeudella, niin silloin nimenomaan ei ole mahdollista ymmärtää yhtään mitään. Maailmankaikkeus ei selitä itseään eikä sisällä omaa selitystään. Se vain on ja odottaa selittämistä.

Ihminen voi kuvitella kokevansa kaikenlaista, kuten olevansa "yhtä universumin kanssa" samalla tavalla kuin kuvitella halailevansa niityllä talsivaa yksisarvista. Näissä kummassakin on kyseessä tunne, joka on suunnilleen sama, eikä sinänsä mitenkään tulkitse itseään. Joten mielikuvitus tarjoaa tulkinnan. Tämä "maailmankaikkeus on tietoa" on samanlainen tunne. Olemassaolo sinänsä ja sen fyysinen tai mielikuvituksessa tapahtuva aistiminen ei ole tietoa eikä tietämistä.

Sen, että usko on tietoa hengellisistä ja yliluonnollisista asioista, sanoo keskiaikainen metafysiikka. Ja usko on tietoa koska joku on päättänyt käyttää tietyn tyyppisestä tiedosta tiettyä nimeä. Kun taas protestanttisella puolella minulle ei ikinä selvinnyt, mitä uskolla tarkoitetaan. Ihmisten puheista päätellen se oli jotain "mentaalisen energian lähettämistä tuntemattomaan suuntaan" tai "ajatuksen heittämistä", mutta ei se kuulemma ollut sitäkään.

Jos sen, että usko on tietoa, haluaa perustella jotenkin Jumalan olemuksella, niin silloin väistämättä pätee se ajatus, että tiedolla on aina tietäjä. Silloin sen, joka tietää, täytyy olla Jumala itse. Sellaisen väitteen voisi ehkä tehdä, että "usko on tietoa koska uskojia on olemassa". Mutta sitten joutuu kysymään, että mistä he saavat tietonsa? Tässä on se ero, että Jumala on olemassaolo, mutta ihmiset (ja kaikkeus) saavat olemassaolonsa joltain muulta kuin itseltään. Samalla tavalla ihmiset eivät ole tietoaan synnyttäneet, vaan saaneet.

Joku voi toki väittää, että Jumala on yhtä kuin maailmankaikkeus, eli koko kaikkeus on tietoinen. Mutta tähän uskomiseen (tai tämän väitteen pitämiseen tietona) ei ole mitään syytä. Joten kun se esitetään, niin yleensä seuraava askel on suojata se siten, että "kaikkeus on tietoinen viimeistä hiukkasta myöten, mutta me ihmiset olemme vaan niin rajoittuneita, että emme ole tietoisia siitä". Tuo väite taas ei tarkoita mitään siitä syystä, että sillä toteamuksella, että jokin on tietoinen jostain, on ihan tunnettu merkitys. Se, että "kaikkeus on viimeistä hiukkasta myöten tietoinen", ollakseen mielekäs väite, on joko ihmisen aistimus tai sitten jotenkin loogisesti perusteltu väite tai määritelmällisesti totta. Mutta se ei ole mitään näistä kolmesta.

Se ei ole edes hypoteesi, koska se ei selitä mitään, eikä sen avulla voi tietää mitään. Jos oletetaan, että tämä näppäimistö, millä tätä kirjoitan, on tietoinen, niin voidaan kysyä, että mikä asia siinä on tietoinen? Se on muovia ja rautaa. Ne atomit ovat tietoisia? No jos ovat, niin mikä on se asia, mistä ne ovat tietoisia? Luultavasti kukaan ei ole väittämässä, että tämä näppäimistö olisi mikään henkiolento.

Minulla on eräs tuttava. Sen sijaan, että hän olisi esittänyt pyynnön tai toiveen, että tekisin hänelle jonkin palveluksen, hän aina kysyi, että "haluatko sä tehdä mulle palveluksen?" Tässä on ansana se, että kysymykseen vastatakseen tavallinen henkilö yrittää löytää itsestään tällaisen halun, jotta voisi sen jälkeen vastata, onko hänellä sellainen. Samalla tavalla kuin jos joku kysyisi, että "onko sulla avaimet?"

Toisena se, että monissa helluntailaisissa ja karismaattisissa herätyskokouksissa saarnamies saattaa rukoilla, että joku "voima" voisi "vapautua" kyseisenä iltana. Vitsi tässä on, että mitään tuollaista "voimaa" ei ole olemassa. Mutta kun ihmiset kuvittelevat sen "vapautuvan", niin he sitä ennen väistämättä kuvittelevat sen olevan olemassa.

Mutta mites sitten kun nykyään pidetään todennäköisenä että universumeita on lukuisia, ja lisää syntyy kokoajan? Onko jokainen maailmankaikkeus yksi jumaluus?

Kuka pitää, mistä syystä ja miksi todennäköisenä (multiversumia)? Helpoin, selkein ja oikeastaan ainoa loogisesti mahdollinen selitys sille, miksi kukaan uskoo multiversumiin, on se oletus, että ihmisen mieli luo todellisuuden. Mutta aina, kun ihmisen mieli tulee valinnan eteen, se ei oikeasti tee mitään valintaa, vaan molemmat vaihtoehdot toteutuvat ja jatkavat olemassaoloaan toisistaan riippumatta.

Siinä siis käännetään ajatusleikkinä päälaelleen se, että ihmisen mieli ei ole asia todellisuudessa, vaan todellisuus on asia ihmisen mielessä. Sitten käännetään päälaelleen se, että ihmisen mieli ei sisällä informaatiota, vaan informaatio luo illuusion mielen olemassaolosta. Joten siksi, koska informaation tasolla molemmat valinnat ovat olemassa, niin ovat olemassa myös niitä vastaavat mielet ja niiden mielien sisältämät todellisuudet.

Tämä ajatus, että "tietoisuus on informaation emergentti ominaisuus" (siis suomeksi että "informaatiosta muodostuu tietoisuus tai tietoisuuksia") ehkä selittää sen, miksi jotkut ovat niin vakuuttuneita siitä, että jossain vaiheessa saadaan tietoisia tekoälyjä. Jossain vaiheessa spekuloitiin, että (tietoisuus on) materian (emergentti ominaisuus), mutta multiversumin myötä materian tilalle tuli informaatio.

Oikeasti tässä on käännetty päälaelleen se määritelmä, että informaatio on aina informaatiota jostain, mikä on olemassa sitä ennen. Siitä, että jokin on olemassa, seuraa se, että siitä voi tietää jotain. Mutta tämä ajattelu näkee sen niin päin, että ensin on informaatio, ja informaatiosta seuraa olemassaolo. Joka taas tekee mahdottomaksi kaiken tietämisen siinä ainoassa merkityksessä, missä tietäminen tarkoittaa mitään. Olen ennen uskonut täysin käytännön syistä, että tietoisia tekoälyjä ei tule olemaan koskaan, mutta mukava käsitellä se tälläkin tasolla.

[Ifigeneia]

Periaatteessa pidän mahdollisena että ihminen (tai muu älykäs olento) ei kykene kuvittelemaan mitään sellaista mitä ei ole tai ei voi olla olemassa. Joten teoriassa mitä tahansa, minkä pystymme kuvittelemaan, voi olla olemassa. Jossain päin tilaa ja aikaa.

Kun mietin noita multiversumeita, meinaa vintillä viirata. Sama juttu jos yritän hahmottaa ikuista olemassaoloa. Reinkarnaatioon uskovana minun kai pitäisi siihen ikuiseen olemassaoloon uskoa, mutta en halua miettiä sitä kun tulee tosiaan tuota pään nyrjähdyksen problematiikkaa helposti riesaksi. Oikeastaan kai se "malli" mihin minä uskon koko olemassaolon perusrakenteena, on käytännössä Kabbalan Elämän Puun kaltainen viritys. Eli uskon taikka toivon että energia on lähtenyt vuodattumaan jostain äärihenkisestä ääripisteestä taso tasolta "alas"päin, ja toisessa ääripisteessä siitä on sitten tullut aineellinen olemassaolo tähtineen, galakseineen ja fyysisine kehoineen. Näkisin että henkipäästä saadaan yhteys materiapäähän, joka sitten käytännössä toteutuu niin että henki saa fyysisiä kehoja itselleen, ja voi kokea elämiä eli inkarnaatioita tässä fyysisessä kaikkeudessa.

Sitä en osaa sanoa kuinka tietoista aine on. Kyllähän se mietityttää että missä on se kriittinen piste jossa menee jakolinja niin että energia ilmenee toisella puolella tietoisuutena, ja toisena aineena jota voi muovata kehoiksi, planeetoiksi jne.

Jos nyt kumminkin muistetaan että ketjussa on kristinuskosta kyse, niin mieltäisin tällaisen Jeesus Kristuksen olennoksi joka on tullut tietoiseksi omasta henkisestä luonnostaan, eikä enää samaistu fyysiseen kehoonsa. Kuten ovat viisaammat sanoneet, ruumis on "ajan ja tilan ristinpuulle naulattu". Ruumis on hauta, ruumis on kuolema. Ylösnoussut tajuaa ettei hän ole kehonsa, vaan hän on hän, "minä olen se joka minä olen".

Eli esoteriaan on tullut tutustuttua lapsesta asti.

[Francis Munkki]

Periaatteessa pidän mahdollisena että ihminen (tai muu älykäs olento) ei kykene kuvittelemaan mitään sellaista mitä ei ole tai ei voi olla olemassa. Joten teoriassa mitä tahansa, minkä pystymme kuvittelemaan, voi olla olemassa. Jossain päin tilaa ja aikaa.

Kieltä ainakin voi käyttää sellaisten asioiden sanomiseen, jotka ovat itsensä kumoavia tai määritelmällisesti olemattomia, kuten "pysäyttämättömän kappaleen osuma järkkymättömään esteeseen". Mieli tietenkin kuvittelee "tosi isolla voimalla liikkuvan kappaleen, joka osuu tosi jämäkkään esteeseen", mutta se ei ole sama asia.

Kehitin joskus lapsena sellaisen ajatusleikin, että huoneeni lävitse syöksyi juuri avaruusalus. Mutta se oli sellainen avaruusalus, että lähestyessään se tallensi tarkan kuvan edessään olevista esteistä. Sitten se mennessään rekonstruoi ne atomin tarkkuudella siten, että nanosekunnissa ympärilläni olevat esineet, seinät ja kalusteet ovat menneet kappaleiksi ja palanneet entiseen muotoonsa, eikä edes mitään lämpöenergian tai liike-energian muutosta ole havaittavissa.

Siis tässä on lähinnä kyse siitä, että mitä tarkoittaa "mahdollisena pitäminen". Voinhan minä "pitää mahdollisena", että kaikki Suomen naiset ovat salaa rakastuneita minuun. Mutta ei minulla ole mitään järjellistä, teoreettista tai logistista syytä siihen. Minuun rakastuminen ei ole suomalaisen naisen välttämätön ominaisuus. Eikä ole sellaista mahdollisuutta, että he kaikki tietämättään olisivat. Eikä ole mahdollista saada aikaan sitä, että he kaikki tietoisesti olisivat. Eli kyse on myös siitä, että mitä tarkoittaa, että jokin asia "voi olla olemassa"? Mikä määritelmällisesti hyväksytään esteeksi jonkin asian olemassaololle?

Joten se, että jokin asia "teoriassa" on, ei vaikuta tässä todellisuudessa mitään, paitsi jos voidaan erikseen esittää jokin syy sille, että vaikuttaisi. Sillä pyritään ennemminkin esittämään, että on olemassa joku "mentaalinen" todellisuus, joka on jotenkin materiaalista tai hengellistä todellisempi. Miksi? Koska sen sisällä on mahdollista kuvitella, että se on. Ja määritellä, että "olla teoriassa olemassa" on yhtä kuin "olla olemassa", vaikka ei tähänkään ole mitään syytä. Tai että asian kuvitteleminen itsessään on yhtä kuin sen olemassaolo.

Jos nyt kumminkin muistetaan että ketjussa on kristinuskosta kyse, niin mieltäisin tällaisen Jeesus Kristuksen olennoksi joka on tullut tietoiseksi omasta henkisestä luonnostaan, eikä enää samaistu fyysiseen kehoonsa. Kuten ovat viisaammat sanoneet, ruumis on "ajan ja tilan ristinpuulle naulattu". Ruumis on hauta, ruumis on kuolema. Ylösnoussut tajuaa ettei hän ole kehonsa, vaan hän on hän, "minä olen se joka minä olen".

Niin siis kristinusko ja esoteria ovat kaksi toisensa poissulkevaa käsitystä todellisuudesta. Toki tällainen esoteria voi sanoa, että kristinusko on käsittänyt kristinuskon väärin. Tai miksi ei vaikka mieltää Mika Häkkinen "olennoksi, joka on tullut tietoiseksi omasta henkisestä luonnostaan, eikä enää samaistu fyysiseen kehoonsa"? Jos joku on eri mieltä kristinuskon kanssa, niin ei se tarkoita, että kristinusko siitä johonkin katoaisi. Tai jos joku yksityisesti tai ryhmänä selittää tai keksii kristinuskon uudelleen, niin se ei tarkoita, että se aikaisemmin tunnettu kristinusko siitä jotenkin loppuisi tai katoaisi.

Paitsi jos teeskennellään, että kristinusko on vain sosiaalinen konstruktio. Mutta kun kristinusko itse sanoo, ettei ole sosiaalinen konstruktio. Ja on mahdollista ajattelun tasolla erottaa metafyysinen maailmankuva ja sosiaalinen konstruktio toisistaan. Kun taas jos ajatellaan, että kristinusko on sosiaalinen konstruktio, niin silloin se on joko sitä, mitä ihmiset keskimäärin ajattelevat sen olevan, tai sitä, mitä joku tehtävään nimetty henkilö sanoo sen olevan. Kunhan hänellä on riittävästi seuraajia. Silloin ollaan takaisin tuossa keskimääräisessä ajattelussa.

Tuossa henkisyydessä on yhtenä ongelmana se, että tuli kuka tahansa "henkisestä luonnostaan tietoiseksi", niin osaako kukaan kertoa, mitä se tarkoittaa? Onko sillä "henkisellä luonnolla" tunnettua sisältöä? Seuraako siitä jotain käytännössä? Selittääkö se jotain ihmisenä olemisesta? Vai kumoaako tai kiistääkö se vain kaiken muun merkityksen kuin omansa? Tässä on myös sellainen ilmiö, minkä havaitsen, että koko teoriaa henkisyydestä ei voi vahvistaa eikä kumota, koska se kiistää kaikkien kriteerien olemassaolon ja merkityksen. Kertomukset ovat kuin aistimuksia. On mieletöntä yrittää todistaa tai kumota viileää tuulenhenkäystä paljaalla iholla.

Kristinusko ei siis sisällä ajatusta, että olisi olemassa mitään dualismia, jossa toisena puolikkaana olisi joku "materiapää".

[Ifigeneia]

Periaatteessa pidän mahdollisena että ihminen (tai muu älykäs olento) ei kykene kuvittelemaan mitään sellaista mitä ei ole tai ei voi olla olemassa. Joten teoriassa mitä tahansa, minkä pystymme kuvittelemaan, voi olla olemassa. Jossain päin tilaa ja aikaa.

Kieltä ainakin voi käyttää sellaisten asioiden sanomiseen, jotka ovat itsensä kumoavia tai määritelmällisesti olemattomia, kuten "pysäyttämättömän kappaleen osuma järkkymättömään esteeseen". Mieli tietenkin kuvittelee "tosi isolla voimalla liikkuvan kappaleen, joka osuu tosi jämäkkään esteeseen", mutta se ei ole sama asia.

Kehitin joskus lapsena sellaisen ajatusleikin, että huoneeni lävitse syöksyi juuri avaruusalus. Mutta se oli sellainen avaruusalus, että lähestyessään se tallensi tarkan kuvan edessään olevista esteistä. Sitten se mennessään rekonstruoi ne atomin tarkkuudella siten, että nanosekunnissa ympärilläni olevat esineet, seinät ja kalusteet ovat menneet kappaleiksi ja palanneet entiseen muotoonsa, eikä edes mitään lämpöenergian tai liike-energian muutosta ole havaittavissa.

Siis tässä on lähinnä kyse siitä, että mitä tarkoittaa "mahdollisena pitäminen". Voinhan minä "pitää mahdollisena", että kaikki Suomen naiset ovat salaa rakastuneita minuun. Mutta ei minulla ole mitään järjellistä, teoreettista tai logistista syytä siihen. Minuun rakastuminen ei ole suomalaisen naisen välttämätön ominaisuus. Eikä ole sellaista mahdollisuutta, että he kaikki tietämättään olisivat. Eikä ole mahdollista saada aikaan sitä, että he kaikki tietoisesti olisivat. Eli kyse on myös siitä, että mitä tarkoittaa, että jokin asia "voi olla olemassa"? Mikä määritelmällisesti hyväksytään esteeksi jonkin asian olemassaololle?

Joten se, että jokin asia "teoriassa" on, ei vaikuta tässä todellisuudessa mitään, paitsi jos voidaan erikseen esittää jokin syy sille, että vaikuttaisi. Sillä pyritään ennemminkin esittämään, että on olemassa joku "mentaalinen" todellisuus, joka on jotenkin materiaalista tai hengellistä todellisempi. Miksi? Koska sen sisällä on mahdollista kuvitella, että se on. Ja määritellä, että "olla teoriassa olemassa" on yhtä kuin "olla olemassa", vaikka ei tähänkään ole mitään syytä. Tai että asian kuvitteleminen itsessään on yhtä kuin sen olemassaolo.

Jos nyt kumminkin muistetaan että ketjussa on kristinuskosta kyse, niin mieltäisin tällaisen Jeesus Kristuksen olennoksi joka on tullut tietoiseksi omasta henkisestä luonnostaan, eikä enää samaistu fyysiseen kehoonsa. Kuten ovat viisaammat sanoneet, ruumis on "ajan ja tilan ristinpuulle naulattu". Ruumis on hauta, ruumis on kuolema. Ylösnoussut tajuaa ettei hän ole kehonsa, vaan hän on hän, "minä olen se joka minä olen".

Niin siis kristinusko ja esoteria ovat kaksi toisensa poissulkevaa käsitystä todellisuudesta. Toki tällainen esoteria voi sanoa, että kristinusko on käsittänyt kristinuskon väärin. Tai miksi ei vaikka mieltää Mika Häkkinen "olennoksi, joka on tullut tietoiseksi omasta henkisestä luonnostaan, eikä enää samaistu fyysiseen kehoonsa"? Jos joku on eri mieltä kristinuskon kanssa, niin ei se tarkoita, että kristinusko siitä johonkin katoaisi. Tai jos joku yksityisesti tai ryhmänä selittää tai keksii kristinuskon uudelleen, niin se ei tarkoita, että se aikaisemmin tunnettu kristinusko siitä jotenkin loppuisi tai katoaisi.

Paitsi jos teeskennellään, että kristinusko on vain sosiaalinen konstruktio. Mutta kun kristinusko itse sanoo, ettei ole sosiaalinen konstruktio. Ja on mahdollista ajattelun tasolla erottaa metafyysinen maailmankuva ja sosiaalinen konstruktio toisistaan. Kun taas jos ajatellaan, että kristinusko on sosiaalinen konstruktio, niin silloin se on joko sitä, mitä ihmiset keskimäärin ajattelevat sen olevan, tai sitä, mitä joku tehtävään nimetty henkilö sanoo sen olevan. Kunhan hänellä on riittävästi seuraajia. Silloin ollaan takaisin tuossa keskimääräisessä ajattelussa.

Tuossa henkisyydessä on yhtenä ongelmana se, että tuli kuka tahansa "henkisestä luonnostaan tietoiseksi", niin osaako kukaan kertoa, mitä se tarkoittaa? Onko sillä "henkisellä luonnolla" tunnettua sisältöä? Seuraako siitä jotain käytännössä? Selittääkö se jotain ihmisenä olemisesta? Vai kumoaako tai kiistääkö se vain kaiken muun merkityksen kuin omansa? Tässä on myös sellainen ilmiö, minkä havaitsen, että koko teoriaa henkisyydestä ei voi vahvistaa eikä kumota, koska se kiistää kaikkien kriteerien olemassaolon ja merkityksen. Kertomukset ovat kuin aistimuksia. On mieletöntä yrittää todistaa tai kumota viileää tuulenhenkäystä paljaalla iholla.

Kristinusko ei siis sisällä ajatusta, että olisi olemassa mitään dualismia, jossa toisena puolikkaana olisi joku "materiapää".

Koska itse uskon reinkarnaatioon, heittäisin lonkalta että mikäli ihminen kehonsa ollessa yhä elossa samaistuu todelliseen kuilemattomaan itseensä, silloin hänen ei ehkä ole enää välttämätöntä astua fyysiseen kehoon paskoakseen jälleen vauvana ja vanhuksena alleen, vaan hän voi olla henkiolento jota ei fyysisin silmin näe. Tai sitten kuoleman jälkeen ihminen ei jää tiedottomaksi, kuten hän ehkä jää jos on samaistunut fyysiseen kehoonsa ja kuvittelee oikeasti olevansa se henkilö jota hän viimeisimmässä inkarnaatiossaan esitti.

Jeesus sanoi että taivaassa ei olla aviomiehiä ja vaimoja. Buddhalaisuudessa kuulemma sanotaan että taivaassa ei ole naisia, ja jos noin sanotaan, rivät hoksaa ettei siellä ole miehiäkään.

Näkisin tuon niin että ei-fyysisessä tilassa ei olla sukupuolittuneita. Eikä sitten kyllä olla mitään etnistä ryhmääkään. Kaikki mikä kuuluu kehoon, jää pois.

Koska en ole akateeminen ihminen, en valitettavasti osaa esittää asioita hienoin sivistyssanoin. Toisaalta en enää ole niin vakuuttunut siitä että sanoka kuten "konstruktio" käyttävä ihminen tietäisi (arvaisi) todellisuuden luonteesta yhtään sen enempää kuin joku verbaliikan diletantti kuten minä.

Kristinuskon ilman esoteriaa miellän nimenomaan sosiaaliseksi kanssakäymiseksi. Mitään sen kummempaa merkitystä sillä ei ole, kuin puuhastella yhdessä kaikenlaista. Yksi ihminenhän ei tee seurakuntaa. Tarvitaan joukko että sellainen muodostuu. Eikä se joukko mieti syvällisiä asioita, vaan osallistuu sosiaalisen kanssakäymisen riitteihin. On melko samantekevää ovatko syntymään, paritteluun ja kuolemaan liittyvät rituaalit yhden vai toisen uskonnon alaisuudessa harjoitettuja.

Mutta totta kyllä kristinusko ja juutalaisuus, sekopäisimpiä lahkoja lukuunottamatta, ovat kesyyntyneet ja enää ei kerettiläisiä polteta ja uskottomua kivitetä.

Se että noin ei tehdä johtuu sosiaalisen kanssakäymisen muutoksista.

[Francis Munkki]

Koska itse uskon reinkarnaatioon, heittäisin lonkalta että mikäli ihminen kehonsa ollessa yhä elossa samaistuu todelliseen kuilemattomaan itseensä...

Onkohan tällä ihmisen "todellisella, kuolemattomalla itsellä" mitään tunnettua määritelmää tai sisältöä? Tai mikä se on silloin, jos se voi "jäädä tiedottomaksi"? Tai mitä tässä tarkoittaa "samaistuminen"? Mikä se on?

Minulle tulee näistä esoteerisistä ja henkisistä jutuista vaikutelma, että niitä ei olla ajateltu oikein alkua pidemmälle. Tai että niissä ei ole mitään sisäistä logiikkaa, että niistä muodostuisi mitään kokonaisuutta. Ne eivät lähde liikkeelle siitä, että on tietyt kaikkien selitysten peruspalikat, ja rakenna sitten kaikkea muuta tai loppua todellisuutta niiden varaan. Josta seuraa se, että ne opit leijuvat jotenkin ilmassa ja muu todellisuus jää ilman selitystä.

Tottakai niistä kykenee erottamaan tietyt perusperiaatteet. Mutta miksi se jää jonkun muun kuin niihin uskovan tehtäväksi? No siksi luultavasti, että henkisten juttujen keskeiset piirteet eivät oikeasti pyri selittämään tai antamaan vastauksia. Määritellään vaan, että kaaos tai konflikti luovat uutta. Tai että joka paikasta löytyy polariteetti, josta yksityiskohdat vaan ilmestyvät.

Tämä menee läpi siksi, että esoteerisessä ajattelussa ei tehdä eroa sen välillä, mikä on luomista ja mikä pelkkää palikoiden uudelleen järjestelyä. Tai mikä on asiassa olennaista ja mikä satunnaista. Tai miten eroaa toisistaan se, miten asia on, ja se, miltä se näyttää.

Lopputuloksena on maailmankuva, missä kaikkea hallitsee joku irrallinen abstraktio. Sen valossa kaikki yksityiskohdat ovat objektiivisesti ajatellen sattumaa tai vailla merkitystä. Se jättää ihmisen tilanteeseen, jossa hänellä on sekä vapaus että pakko, ei vain keksiä kaikelle merkitys tyhjästä, vaan myös vastata sen merkityksen todelliseksi tekemisestä.

Kaikki mikä kuuluu kehoon, jää pois.

Kristinuskossa se ei mene ihan näin suoraan. Hengen elämä koostuu Jumalan tuntemisesta, joka suhteessa luotuun ja ajalliseen todellisuuteen ilmenee moraalisina, älyllisinä ja teologisina hyveinä. Miehenä ja naisena olemiseen kuuluu hieman erilainen kokoelma hyveitä. Minusta esimerkiksi miehenä ei ikinä voi tulla täydellistä naista, eikä edes parempaa naista, sen enempää kuin täydellistä kissaa tai koiraa.

Kristinuskon mukaan ihmisen henki on itsessään aina täysin tietoinen. Maan päällä ruumiissa oleminen tekee ihmisestä rajoittuneemman ja hitaamman. Ihminen on luotu ruumiin ja hengen yhdistelmäksi. Lankeemus on se, että ihmisessä ei ole hengen elämää, vaan ihminen katsoo olevansa ensisijaisesti, kokonaan tai pelkästään ruumiinsa. Oikeasti ruumiin tulisi palvella henkeä ja olla olemassa henkeä varten. Mutta jos näin ei ole, niin ruumis ja sen tapahtumat sen sijaan hallitsevat ja rajoittavat henkeä, eli ihmisen älyä ja tahtoa.

Se, että ihminen katsoo ruumiinsa olevan jonkinlainen merkityksen tai totuuden lähde, näkyy siten, että ihmisellä on passioita, siis tunteita ja haluja, jotka eivät ole hyveiden mukaisia. Siis jotka ovat irrationaalisia ja sitä kautta sekä eivät toteuta hyveitä, että vahvistavat niiden vastaisia tottumuksia. Mutta mitä paremmin ihminen ymmärtää omat tunteensa ja halunsa, sitä paremmin niistä tulee hyveiden mukaisia.

Yllättävä ja ehkä vähän vaikeasti käsitettävä ajatus tässä on se, että ihmisestä tulee ikuisesti sellainen henki, miten hän elää tämän yhden elämän tämän ruumiissa olemisen aikana.

Toisaalta en enää ole niin vakuuttunut siitä että sanoka kuten "konstruktio" käyttävä ihminen tietäisi (arvaisi) todellisuuden luonteesta yhtään sen enempää kuin joku verbaliikan diletantti kuten minä.

Eihän se tiettyjen sanojen käyttäminen tai käyttämättä jättäminen mitään itse asiasta todista. Sanoja käytetään asioista kertomiseen. Oman tekstisi perusteella näyttää siltä, että olet ihan hyvin käsittänyt, mitä tuo sana tarkoittaa. Ja miten niin et ole "enää" niin vakuuttunut? En minä tavoittele sinun suosiotasi tai hyvää fiilistäsi, joten enpä myöskään koe mitään angstia sen "menettämisestä". Joten vapaasti saat närkästyä.

Siis nyt on selvää, että sinun ajattelussasi kristinusko on vain sosiaalinen konstruktio. Sanot itse vaan saman asian vähän eri sanoilla. Joten ärtymyksen aihe ei ole se, että a) olisin ollut väärässä siitä, että sellainen suhtautuminen on olemassa tai b) yrittäisin esittää sillä hienompaa kuin olen, että vetäisen siihen ensimmäisen suunnilleen sopivan sanan, vaan c) luultavasti se, että tuon asenteen tai suhtautumisen nimeäminen tarkoittaa, että se ei ole automaattisesti tosi tai ainoa mahdollinen, vaan että sitä on mahdollista tarkastella ja vertailla, joka sekä osoittaa sen rajoittuneisuuden, että muiden lähestymistapojen olemassaolon.

Mitään sen kummempaa merkitystä sillä ei ole, kuin puuhastella yhdessä kaikenlaista.

Joo, no tämän sanoin jo edellisessä viestissä. Voihan kristinuskon metafyysisen puolen aina kiistää. Siis väittää, että asiat, joita opetettiin vuosisatojen ajan ja joista on kirjoitettu kasoittain kirjoja, eivät olleet olemassa tai niitä ei kukaan ajatellut tai niihin ei kukaan uskonut.

Äärimmäisen hyvä esimerkki vaikka Pyhän Tuomas Akvinolaisen Summa Theologiae.

[Ifigeneia]

Aika kun heittäydyn uskonnollisiin keskusteluihin, taustallani on se että olen käynyt niitä keskusteluja jo koko kuluvan vuosituhannen ajan useammalla eri taholla. Eli mikään mitä sanon ei riipu senhetkisestä kanssakeskustelijasta, jos en sitä nimenomaisesti sano.

Jos mietitään jonkinlaista Jumalaa kaiken luojana, ongelmaksi mielestäni muodostuu se että mistä tämä Jumala sitten oikein on tullut? Kuka "hänet" loi? Itse loi itsensä? Jos niin on että "hän" loi itse itsensä, niin eipä minun panteistinen näkemykseni liene sen kummempi: ajattelen että "jokin" on luonut itsensä ja se luomisen prosessi jatkuu kokoajan. Jos käytetään termiä "se" jotta alleviivautuu se ettei kyseessä ole mikään ihmismäinen olento, niin itse uskon (tai haluan uskoa, koska haluamisestahan uskon asiat ovat aina kiinni) siihen että se on luonut sen itsensä itselleen ollakseen oma itsensä, mutta niin että se rikastuu niiden kokemusten kautta mitä me (näennäisesti toisistamme) erilliset olennot koemme. Jos jokainen (paremman sanan puutteessa) entiteetti eläisi vain yhden ainoan elämän ja olisi sen perään ikuisesti tuomittu olemaan sitä samaa mitä sattui olemaan kuolemansa hetkellä, niin siinä ei kyllä kovin runsasta kimaraa kokemuksia ehtisi kertyä. Ja minusta se olisi huutava vääryys että joku syntyisi vaikkapa CP-vammaiseksi, ja mitään muuta hän ei saisi elämänsä aikana kokea. Ja jatkuisiko se tuonpuoleisessakin?

Mutta mutta, minun ajatuksianihan tässä ketjussa ei kyllä olisi tarkoitus käsitellä, vaan tätä kristinuskoa. Minulle se on käsittämättömän järjetön uskonto nykymuodossaan, eli että Jumala on joku isukki joka syntyy yhdeksi ainoaksi ihmiseksi, "tietysti" miespuoliseksi, eli pojakseen. Ja kuulemma Jumala on tehnyt siittämistyön vieläpä Pyhänä Henkenä, joka ilmeisesti on alunperin feminiini, tai ainakin olikos tämä heprealainen nimike sille eli RUACH on feminiini? Kouluttautuneet varmaan tietävät tästä paremmin. Itse muistelen mitä olen vuosia tai vuosikymmeniä sitten lukenut.

Eli Jumala naismuodossaan yhtyi tyttäreensä (ovathan ihmiset Jumalan lapsia) Mariaan tämän ollessa hädintuskin sukukypsä, että Jumala saattoi syntyä itselleen pojaksi, jonka hän sitten murhautti jotta hänen verenhimoisuutensa tulisi täytetyksi?

Noin tuo homma menee kun arkijärjellä askartelee. Jos tuo skenaario pitää avata jollakin kristillisellä esoterialla, niin sittenhän kristinusko ei ole massojen uskonto, ei tavallista ihmistä varten. Aivan kuten mikään esoteria ei ole tavallista ihmistä varten. (Itse en väitä olevani epätavallinen ja olin tai en, niin kumminkin jo lapsena innostuin teosofiasta ja sillä tiellä ollaan vieläkin, joskaan Blavatskyn horinat juuriroduista eivät minua pahemmin lämmitä.)

Kristinuskon suhteen tosin saatan olla ns. vihamielinen todistaja, koska uskon olleeni aiemmassa elämässäni katolinen munkki joka sai kristinuskosta todella tarpeekseen siinä vaiheessa kun kerettiläisroviolla poltettiin tälle munkille rakkain ihminen mitä hän oli eläissään tuntenut ja kohdannut. Vaikka tämä tarina olisikin mielikuvitukseni tuotetta (vaikken niin itse koe olevan), niin kuitenkin kristinuskolla on kädet veressä ja itse en halua olla mukana semmoisessa yhteisössä jonka historiaan mahtuu murhia ja kidutusta. Enemmässä tai vähemmässä määrin tämä koskee tietysti kaikkia uskontoja, ja olenkin kaikesta ulkona.

Hämärä, jälleen mieskeskeinen Jumalan kolmiyhteys (joskin Pyhä Henki on tässä kai sukupuoleton) on myös aiheuttanut sen verran kummastusta että aikoinaan ajattelin että islamissa on sentään hyvä se että siinä on vain yksi jumala. Sittemmin kun luin senkin uskonnon järjestämistä kamaluuksista ja havaittuani miten Muhammedia palvotaan, en ole nähnyt sitäkään uskontoa ihmiskuntaa eteenpäin vieväksi hyvän voimaksi.

[Francis Munkki]

Jos mietitään jonkinlaista Jumalaa kaiken luojana, ongelmaksi mielestäni muodostuu se että mistä tämä Jumala sitten oikein on tullut?

No jos tätä lähestyy sanaleikkinä, niin sitten on tuollainen ongelma. Mutta jos olisi perehtynyt vaikkapa tuohon Summaan, jonka linkitin edellisessä viestissäni, niin sitten tietäisi kristinuskon vastauksen tähän. Jos joku on sitä kiinnostunut kritisoimaan, niin olen kiinnostunut kuuntelemaan.

Kukaan ei varmastikaan kykene antamaan sellaista vastausta, minkä jokainen kokisi olevansa pakotettu uskomaan, ainakaan tämän elämän aikana. Jos sellaista odottaa, niin joutuu aina pettymään.

Mutta jos asiaa vakavasti ajattelee, niin vaihtoehdot ovat, että a) on päättymätön ketju olentoja, joista jokainen edellinen on aina luonut seuraavan; b) mitään ei oikeasti ole olemassa, joten mitään ei tarvitse oikeasti edes selittää, vaan kysymyksen esittäjä luo todellisuuteen ongelman, jota ei kysymyksen esittämisen ulkopuolella ole olemassa; c) on rinki olentoja, joista viimeinen aina luo uuden ensimmäisen, ja sykli, joka on aina ollut menossa, alkaa alusta; d) on vain yksi korkein olento, joka on saanut alkunsa ei mistään ja alkanut muuttua ajan myötä tyhjästä joksikin oman luomistyönsä seurauksena; ja viimeisenä kristinuskon käsitys, eli e) Jumala on yhtä kuin olemassaolo, joka on olemassa ajan ulkopuolella, koska aika on materian eli luodun ominaisuus, joten vasta Jumalan tahdosta on olemassa "ennen" ja "jälkeen".

Jos jokainen (paremman sanan puutteessa) entiteetti eläisi vain yhden ainoan elämän ja olisi sen perään ikuisesti tuomittu olemaan sitä samaa mitä sattui olemaan kuolemansa hetkellä, niin siinä ei kyllä kovin runsasta kimaraa kokemuksia ehtisi kertyä. Ja minusta se olisi huutava vääryys että joku syntyisi vaikkapa CP-vammaiseksi, ja mitään muuta hän ei saisi elämänsä aikana kokea. Ja jatkuisiko se tuonpuoleisessakin?

Kokemusten kertyminen ei ole mikään itseistarkoitus. Minulta on jäänyt tässä elämässä täysin kokematta niin lentäjän ammatti, Japanin kulttuuri kuin rahamaailman huippu. Jokuhan voi luulla, että minun "omin itseni" olisi löytynyt jostain noista, jos olisin vaan syntynyt sopivaan aikaan sopivassa paikassa.

Kristinuskon näkökulmasta koko ajatus jostain "kokemusten kimarasta", tai että siihen tarvitaan useampi elämä, on monesta syystä täysin virheellinen. Ensimmäinen on se, että moraaliset, älylliset ja teologiset hyveet pätevät samalla tavalla lentäjän, japanilaisen kuin huippurikkaan elämässä. Jokaisella on omat haasteensa ja mahdollisuutensa toteuttaa niitä tai jättää ne toteuttamatta.

Toisena se, että kristinuskon ihmiskuvassa ajalliset muistot liittyvät ruumiina olemiseen. Kun ihminen kuolee, kaikki elämykset ja kokemukset katoavat ruumiin mukana. Näin ei käy vain kuolemassa, vaan ihminen unohtaa hyviä ja huonoja kokemuksia jo pitkin elämäänsä. Kun taas ihminen henkenä koostuu älyllisellä ja moraalisella tasolla opituista asioista. Näihin yksi tavallinen ihmisen elämä on ihan riittävän pitkä. Tätä voi verrata enkeleihin, jotka tietävät luomisensa jälkeen välittömästi, selkeästi ja peruuttamattomasti, ovatko (siis tahtovatko olla) pyhiä vai kadotettuja.

Tiedän, että tässä on kiusaus kuvitella se niin, että Jumala jotenkin kärkkyy enkelin valintaa voidakseen heti rangaista sitä ja "pakottaa" se pitämään kiinni valinnastaan tai "julmasti" evätä enkeliltä mielen muutoksen mahdollisuus. Kun oikeasti kyse on siitä, että henkiolennot eivät mietiskele asioita edestakaisin tai tule toisiin ajatuksiin, vaan niille ovat selviä välittömästi ja lopullisesti ne asiat, minkä perusteella ne valintansa tekevät. Samalla tavalla ihminen heti kuolemansa jälkeen tuntee itsensä Jumalan ystävänä tai vihollisena, eikä sille ihmiselle muuta itseä ole olemassa.

CP-vamma on ruumiin ominaisuus. Kaikki ruumiin sairaudet ovat tietenkin ruumiiseen sidottuja. Tiedän itse vain kolme tästä vaivasta kärsivää henkilöä. Kaksi on opiskellut yliopistossa ja yksi muussa korkeakoulussa. Yhdellä on puoliso ja lapsia. Joten vaikea sanoa, että mihin tuo "mitään muuta ei saisi kokea" oikein viittaa.

Ihminen jatkaa olemistaan sellaisena hengellisenä olentona kuin minkälainen hänestä on tullut ruumiissa olemisensa aikana. Siis ihmisestä jää kuolemassa lähinnä jäljelle Jumalan tunteminen tai tuntemisen puuttuminen. Tämä on ihan loogista. Jumalan tunteminen on sitä, että ihminen tuntee totuuden sekä omasta olemassaolostaan että kaikkeuden olemassaolosta. Ihmisen äly on olemassa tätä tuntemista varten, josta vain seuraa kaikki muu tieto. Samalla kaikki sellainen tieto, mihin tämä ei sovellu, osoittautuu merkitystä vailla olevaksi.

Minulle se on käsittämättömän järjetön uskonto nykymuodossaan, eli että Jumala on joku isukki joka syntyy yhdeksi ainoaksi ihmiseksi, "tietysti" miespuoliseksi, eli pojakseen. Ja kuulemma Jumala on tehnyt siittämistyön vieläpä Pyhänä Henkenä, joka ilmeisesti on alunperin feminiini, tai ainakin olikos tämä heprealainen nimike sille eli RUACH on feminiini?

Ihmisillä on kristinuskosta käsittämättömän järjettömiä käsityksiä, jotka he ovat yleensä itse keksineet tai sekalaisista lähteistä ynnäilleet. Sitten he ajattelevat, että vastuu tästä keksimisestä ja ynnäilystä ei ole heillä tai niillä lähteillä, vaan "kristinuskolla" tai "kristityillä" jotenkin kollektiivisesti.

Jos Jumala ei olisi kolme persoonaa, ei mikään muukaan kaikkeudessa voisi olla persoona. Ihmiset eivät ole persoonia itsessään, vaan kaikki ne asiat, jotka heistä tekevät persoonia, he lainaavat Jumalalta. Jonkin sanan sukupuolen perusteella ei voi päätellä Jumalasta yhtään mitään. Kieli kuvailee todellisuutta sopimusten mukaisesti. Kieli ei luo eikä sanele todellisuutta. Jos sanon, että olet minulle velkaa miljoona euroa, niin nämä sanat eivät sitä velkaa synnytä, sen enempää kuin jonkin sanan sukupuoli voi määrätä tai paljastaa Jumalasta mitään. Kreikan 'pneuma' on neutri ja latinan 'spiritus' on maskuliininen.

Lisäksi ateisteilla, vapaa-ajattelijoilla ja "henkisyyden" harrastajilla on tapana viljellä kristinuskosta omiin tarkoituksiinsa sopivia, tahallisesti herkullisia väärinkäsityksiä ja sitten ajatella, että tarkoitushakuinen tyrmistys tai hämmennys käy todisteeksi jostain. Mutta eihän mikään ajatus ole kumottu, jos ei sitä yritä kumota sen vahvimmassa muodossa. Eikä sitä ole edes aidosti kritisoitu jos kritisoidaan jotain väärinkäsitystä.

Siis kristinuskon mukaan Jumala on aina ollut kolminaisuus, mutta on ilmoittanut itsensä kolminaisuutena vasta evankeliumeissa. Ja evankeliumien ensisijainen kieli on kreikka, vaikka moni henkilöistä olisikin puhunut arameaa.

että Jumala saattoi syntyä itselleen pojaksi, jonka hän sitten murhautti jotta hänen verenhimoisuutensa tulisi täytetyksi?

Joo ei kristinusko opeta mitään tällaista. Selitin jo edellä mikä pääsiäisen tapahtumien merkitys oli. En kuvaillut niitä runollisesti, vaan sanoin niiden merkityksen määritelmän tasolla. Selitin myös jo, mistä tuo ajatus verenhimoisuudesta on peräisin. Niin ja teknisesti sanottuna Jumala syntyi ihmiseksi. On virhe sanoa, että "syntyi itselleen pojaksi", koska Jumalan persoonat ja niiden väliset suhteet ovat olemassa ikuisesti.

Sovituksen merkitys on aivan perusasia ollut katolisuudessa, ainakin ennen. Katolista hengellistä elämää ei ole olemassa ilman sitä. Tuo juttu verenhimosta on parodia protestanttien sovituskäsityksestä. Tai niitäkin on oikeastaan muutama erilainen. Ainoastaan katolinen käsitys nousee sen maailmankuvasta, ihmiskuvasta ja todellisuuskuvasta. Protestantismissa sovitus on mielivaltainen juridinen teko, jonka voi sanoittaa monella eri tavalla, mistä mikään ei oikeastaan perustele tai todista itseään ylitse muiden.

Tämä liittyy siihen, että katolinen teologia on ensisijaisesti metafyysistä. Siis tarkoitus on saada sanojen avulla käsitys todellisuuden luonteesta ja siinä vallitsevista moraalisten ja hengellisten asioiden välisistä syistä ja seurauksista. Sen sijaan protestanttinen teologia esittää perustuvansa tekstiin, jota tulkitaan pelkkänä mielivaltaisena juridisena ilmoituksena ihmiskunnan velasta ja sen kuittaamisesta.

Kristinuskon suhteen tosin saatan olla ns. vihamielinen todistaja, koska uskon olleeni aiemmassa elämässäni katolinen munkki

Moderointikin olisi tosi kovan paikan edessä jos ihmiset voisivat laittaa omalaatuiset näkemykset edellisten elämien piikkiin. Tässä mennään niin kauas aiheesta, että jopa Internetissä tämä on harvinaista. "Koska edellisessä inkarnaatiossa pahoitin mieleni heistä, on minusta järkevää ja perusteltua uskoa heistä nyt kaikki negatiiviset asiat."

Jospa olet vaan "vihamielinen", eikä ole kenenkään muun vastuulla tietää syitä? Sen sijaan on omalla vastuullasi katsoa, sekä itsesi että muiden eduksi, että se ei haittaa arvostelukykyäsi.

semmoisessa yhteisössä jonka historiaan mahtuu murhia ja kidutusta.

Tästä aiheesta ei oikein mitään keskustelua synny. Tässä on oikeastaan montakin ongelmaa. Ensimmäinen on se, että ei minulla ole halua, tarvetta eikä syytä tukea vastapuolta, joka "kokee olevansa pakotettu ajattelemaan" jollain tietyllä tavalla jostain. Toinen on se, että tuollaiset "murhat ja kidutukset" ovat yleensä huhupuheita, mutta sitäkin enemmän modernin ajan uskonsotien aikaista propagandaa.

Kolmas on se, että jos kristinusko perustuu sen todellisuuskuvalle ja ihmiskuvalle, niin siihen nähden on toissijaista, jos yli tuhannen vuoden aikana oli jotain poliittisia tapahtumia, jossa jotakuta rangaistiin kuolemalla. Erityisesti se on toissijaista jos huiskitaan jotain dramaattisia lausahduksia sanomatta sitä ennen mitään tapahtumien yksityiskohdista. Kuten että 1) mikä oli oikeasti rikos, josta henkilöä syytettiin, eritoten sen poliittinen merkitys; 2) mikä oli valtion osuus asiassa; ja 3) mikä kirkon kanta asiaan oli.

Yleensä se menee niin, että joku tekeytyy tyhmäksi ja esittää, että kyse oli pelkästä mielipide-erosta, jonka seurauksena kirkko tappoi jonkun hymyssä suin ja silmät kiiluen varoittavaksi esimerkiksi. Ei tällaista keskustelua ole mitään mieltä käydä, missä toinen osapuoli ei ole yhtään perehtynyt asiaan. Tai luulee, että toinen voi esittää yleisiä luuloja ja toisen pitää kumota ne jollain akateemisesti pitävällä aineistolla.

Neljäs on se, että jos historiallisesti katsotaan, niin kaikki nämä mittapuut, joiden perusteella keskiajan kirkkoa arvostellaan takapajuiseksi, julmaksi ja ihmisyyden vastaiseksi, ovat kristinuskosta eli kirkon omasta opetuksesta ja kirkon uskon ja toiminnan luomasta kulttuurista peräisin. Antiikin oikeuskäytäntöjen valossa keskiajan kirkko oli 99 % pelkkää hempeilyä ja 1 % edes vähän kurinpitoa. Ne mittapuut taas, jotka eivät ole, ovat länsimaissa mahdollistuneet viimeisen sadan vuoden aikana, lähinnä taloudellisen tuottavuuden seurauksena.

Viides on se, että sinulla itselläsi tuskin on mitään sellaista moraalikoodistoa, minkä avulla keskiajan sosiaaliset ja poliittiset haasteet olisi voinut ratkaista vähemmän kovia keinoja käyttäen. Ensimmäinen askel tässä on se, että tutustuu niihin haasteisiin. Eikä oleta, että kirkko olisi voinut taikoa kaikki hymyilemään ja halailemaan toisiaan. Tai keksiä länsimaisen demokratian vuosisatoja etuajassa. Olettaa vaikka, että useimmat ihmiset tarvitsevat vain vapaata seksiä ja ilmaista rahaa. Kirkko tunnetusti oli varakas ja opetuksellaan hillitsi ihmisten seksuaalisuutta. Mutta sepä mieluummin vaan päätti murhata ja kiduttaa.

[Ifigeneia]

Jaiks. Minun moraalikoodini ei pakota polttamaan ihmisiä elävältä jos nämä eivät usko siten kuin polttaja haluaa. Niin, tokikaan kirkko ei polttanut ketään, koska sehän halusi pestä kätensä kuin Pilatus koko sotkusta, ja luovutti teloitettavat aina maallisen vallan käsiin. Ja sitä polttamista lukemani mukaan harjoitettiin koska ei saanut vuodattaa verta.

Kristinuskon piirissä polttamista ei keksitty, sehän oli vanha tapa mitä oli harjoitettu kristittyjä itseäänkin kohtaan. Tai ainakin väitetään että Nero harrasti ns. ihmissoihtujen käyttämistä.

Jotenkin ymmärrän sellaisen että joku sanoo ettei kirkko enää ole sellainen kuin se on pahimmillaan ollut. Siellähän oli irstaita paaveja, ja välillä riita kuka on paavi. Koko paavius kuitenkin perustuu sille että Jeesus olisi luovuttanut vallan maanpäällä Pietarille, ja juuri tämä kohta UT:ssa saattaa olla Rooman kirkkoisien sepittelemä teksti. Barbara G. Walkerin mukaan väärennös syntyi Pietarin kirkon valtaa pönkittääkseen, varsinkin kun siellä Pietarin kirkon alla saattaapi olla falloskivi. Siitä sitten "kallio" jne.

Toisaalta en ymmärrä sitäkään että vedotaan siihen ettei aikoinaan ihmisillä ollut oikeaa uskoa, koska nimenomaan uskohan se kaikenlaista hirveää saa tekemään, kuten islamistakin on nähty. Islamin piirissä väitetään että jokainen ihminen syntyy muslimina, eli hekin jotenkin takautuvasti pyrkimään omistamaan totuuden. Jos nyt sanotaan että Jumala on aina ollut kolmiyhteinen, vaikkei moisesta ole ilmeisesti VT:ssa mitään mainintaa, niin sekin on vain myöhäisempi adaptaatio The Uskosta.

Vaikkei nyt tosiaan tähän teemaan kuulukaan, niin kun toisaalta olen itse monilla tahoilla huomannut kristinuskovaisten änkeävän aina tuputtamaan ja mainostamaan omaa uskoaan, niin itse tein nyt vastaavaa ja änkesin oman uskoni kanssa sinne minne en kuulu. Joten lisään vielä reinkarnaatiojuttuun sen, että minulle se on nimenomaan oikeudenmukaisuuden oppi. Kun sanotaan nyt vaikka Pertti tempaisee kirveellä Marttia päähän, niin ikäväksihän se sitten jää se tilanne jos Pertti ei kadu ja päätyy käryämään helvettiin ikuisiksi ajoiksi. Taikka hän joutuu sillä tavalla kadotuksiin että katoaa kokonaan. Miten hän sitten sovittaa tekonsa, sikäli kuin se sovitettavissa on? Jos Perttiä itseään huitaistaan kirveellä toisessa elämässä, niin siitäpähän oppii että millaista se on kun joutuu ITSE olemaan uhri. Eli haluan uskoa sellaiseen oppiin missä ennemmin tai myöhemmin aina löytyy tasapaino. Eikä niin että yhden vaivaisen elämän jälkeen olet ikuisesti sitä samaa mitä satuit olemaan juuri ennen kuolemaa. Sehän on vähän sama kuin kävisi koulua yhden päivän ja se muka riitti. Ja sen jälkeen joutuu arviointiin ja havaitaan köykäiseksi tai sitten ei. Aika raaka meno.

***

Kaikki Jumala-jutut jotka sisältävät lukuisia jumaluuksia aiheuttavat mielestäni sen ongelman että miksi pitäisi palvoa niistä yhtäkään, kun yksikään tuskin on toistansa parempi, ja toisaalta se on epistä muita jumalia kohtaan, jos palvoo vain yhtä. Jos tämän kolmiyhteisen jumaluuden kanssa on lääpällään Poikaan, mutta ei ole kiinnostunut Isästä ja Pyhästä Hengestä ei tajua yhtikäs mitään, niin onko se sitten oikein vai väärin. Vai menikö se kristinuskossa niin että Isä ja PH ovat niin käsittämättömiä, ettei ihminen pysty olemaan tekemisissä muuta kuin Pojan kanssa? Katolilaisuudessa se Poikakin kai tuntui liian etäiseltä, että "neitsyt" Mariasta tuli niin tärkeä. Minkä ymmärrän kyllä sinänsä, koska itsekään en koe järin mitään yhteistä miespuolisten jumaluuksien kanssa. En kyllä välttämättä naispuolistenkaan.

Ylipäätään en tajua koko palvomista millään tavalla, ja kyllähän ateistit ovat varmasti jo tuoneet sen seikan esille että jos Jumala on niin omahyväinen että tarvitsee lauman ihmisiä loilottamaan suuruuttaan, niin aika tympeä tyyppi. Minulle jonkinlaista ideaalia suhtautumisessa olemassaoloon edustaa Mr. Spock, joka kokee asioita kiehtovina siitä riippumatta ovatko ne näennäisesti kamalia vai kivoja juttuja. Jos harrastaisin persoonajumalaan uskomista, kaiketi ajattelisin että tällainen Jumala ei olisi kiinnostunut siitä että ihmiset kokoajan mielistelevät "häntä", vaan että ihmiset pyrkisivät elämään täyden potentiaalinsa. Mikä se sitten kullakin olisikaan.

[Francis Munkki]

Tää on oikeastaan vähän tylsää, kun näyttää siltä, että moni noista sanotuista asioista on ihan perättömiä väärinkäsityksiä. Sellaiset eivät ainakaan perustele mitenkään minkään new agen puolesta. Eivätkä oikeastaan onnistu kritisoimaan edes kristinuskoa. Enkä näe, että kukaan minun provosoimisestani mitään hyötyisi. Mutta voin sanoa mitä sanon sitä varten, että jos joku silti kokee tässä jotain epäselvyyttä, niin poistan ainakin sen epäselvyyden.

Siis totesin jo edellisessä viestissä tuon tahalliseksi väärinkäsitykseksi, että olisi joku "moraalikoodi, joka pakottaa polttamaan ihmisiä elävältä". Se, että pitää kuolemaa perusteltuna rangaistuksena ei tarkoita, että jotenkin erityisesti haluaisi mahdollisimman monen kuolevan.

Nykyajan ateismi ja new age vaikuttavat hyvin tunneperäisiltä ilmiöiltä. Perehtymättä minkään näkemyksen perusteluihin he mieluummin projisoivat sen oman tunneperäisyytensä historian tapahtumiin ja henkilöihin. Joten sen sijaan, että syntyisi keskustelua jonkin asian moraalisista tai filosofisista perusteluista, syntyy vain keskustelua henkilöistä ja heidän (oletetuista) tunteistaan. Minun, sinun ja historian henkilöiden tunteista. Mutta tunteet tulevat ja menevät, eikä väärästä käsityksestä nouseva tunne ole senkään arvoinen kuin oikeasta nouseva, eikä kumpikaan silti todista mitään.

Jotenkin ymmärrän sellaisen että joku sanoo ettei kirkko enää ole sellainen kuin se on pahimmillaan ollut.

Se olisi hyödyllistä ymmärtää sellaisessa keskustelussa, jossa joku on niin sanonut. Minä en ole missään vaiheessa esittänyt, että kirkko olisi joskus ollut "paha" tai "pahimmillaan", vaan päinvastoin sanonut, ettei sitä kliseillä, huhupuheilla tai epäolennaisilla seikoilla miksikään todisteta.

Siellähän oli irstaita paaveja, ja välillä riita kuka on paavi.

Ja mikä tässä on se pointti, tai mitä yrität todistaa tällä? Miksi tämä huolestuttaa ketään ollenkaan? Tai kuka on kenellekään missään luvannut, ettei jotain tällaista voisi jossain vaiheessa tapahtua? Ja onko niin, että jos ei näin olisi tapahtunut, niin olisit ihan varmasti oikea Trenton ja 1800-luvun Vatikaanin konsiilien oppien mukainen katolilainen? Jos et, niin tällaiset huomiot ovat ihan epäolennaisia, kun kirkolla on täysin eri käsitys, että mitä nuo tapahtumat tarkoittavat ja mitä ne eivät tarkoita.

Koko paavius kuitenkin perustuu sille että Jeesus olisi luovuttanut vallan maanpäällä Pietarille, ja juuri tämä kohta UT:ssa saattaa olla Rooman kirkkoisien sepittelemä teksti.

Mikä tahansahan saattaa olla mitä tahansa. Mutta tämä on vähän kuin joku haluaisi käydä vakavaa keskustelua siitä, että Sauli Niinistö on avaruuslisko, koska ei tässä maailmassa kukaan pääse poliittisen vallan huipulle ilman sitä.

Sellaisia henkilöitä kuin "Rooman kirkkoisiä" ei ole olemassa, ei ole koskaan ollut, enkä ole kuullut kenenkään muun edes väittäneen olleen olemassa. On olemassa kyllä kirkkoisiä. Mutta heti en muista edes, että joku heistä olisi erityisesti sijoittunut Roomaan. Kyseisen kohdan olemassaoloa UT:ssä en ole kenenkään vakavissaan nähnyt kiistävän. Protestantit sanovat, että se "kallio, jolle perustetaan", ei ole Pietari henkilönä, vaan Pietarin lausuma tunnustus, että Jeesus on Kristus. Ainoastaan new agen puolella keksimällä keksitään tuollaista, että jotkut olemattomat "Rooman kirkkoisät" ovat jotain lisäilleet. Rooman piispan ensisijaisuus taas on jo vainotun kirkon ajoilta. Joten jos tarkoitat "Rooman kirkkoisillä" Nikean konsiilia, niin eipä sovi siihenkään.

Toisaalta en ymmärrä sitäkään että vedotaan siihen ettei aikoinaan ihmisillä ollut oikeaa uskoa,

Vedotaan? Kuka vetoaa? Missä vetoaa?

Islamin piirissä väitetään että jokainen ihminen syntyy muslimina, eli hekin jotenkin takautuvasti pyrkimään omistamaan totuuden.

Tämä varmaan kuuluu muhamettilaisia koskevaan keskusteluun. Ei kristinusko voi olla vastuussa heidän esittämistään väitteistä. Enkä minäkään. Ja miten niin takautuvasti? Kuka tässä on sanonut tai tehnyt mitään takautuvasti?

Ainoastaan silloin on järkevää tai edes suomen kieliopin mukaista puhua jonkin asian takautuvasti uskomisesta, jos uskoo, että se on totta nyt. Jos uskot, että joku oppi on väärä yleisellä tasolla, niin on ihan samantekevää, että milloin se on ollut väärä. Jos taas uskot, että he ovat oikeassa, niin silloin vain on epäreilua se, jos he väittävät olleensa oikeassa aikaisemmin kuin ovat todellisuudessa olleet.

Jos nyt sanotaan että Jumala on aina ollut kolmiyhteinen, vaikkei moisesta ole ilmeisesti VT:ssa mitään mainintaa, niin sekin on vain myöhäisempi adaptaatio The Uskosta.

Siellä ei ole sellaista mainintaa, joka kelpaisi vaikkapa jollekin amerikkalaiselle, jolle pitää erikseen kertoa, että kissaa ei pidä kuivata mikroaaltouunissa. Se, mitä siellä muille on, kannattaa jokaisen itse tutkia jos aikoo asiasta keskustella.

Sitten toisaalta kannattaa luopua siitä näköharhasta, että evankeliumien tai UT:n uskonnolliset johtajat jollain tavalla olisivat edustaneet VT:n uskoa. He nimenomaan edustivat omaa sekulaaria, poliittista valtaansa sitä uskoa vastaan, mitä VT opetti, ja tämä oli evankeliumeissa erimielisyyden aiheena.

Eikä niin että yhden vaivaisen elämän jälkeen olet ikuisesti sitä samaa mitä satuit olemaan juuri ennen kuolemaa. Sehän on vähän sama kuin kävisi koulua yhden päivän ja se muka riitti.

Niin siis tässä on ongelmana se, että jos sama ihminen syntyy sata kertaa uudestaan, eikä yhdelläkään kerralla muista mitään edellisistä elämistä, niin mitä ihmeen oppimista siinä edes tapahtuu? Maapallolla on miljardeja ihmisiä, ja sieltä yksi tai kaksi väittää muistavansa jotain jostain edellisestä elämästä.

Tai yksinkertaisia pelkoja tai mieltymyksiä tässä elämässä, joille ei tarvitsisi mitään ihmeellisempää selitystä, yritetään laittaa edellisten elämien piikkiin. Yhtä todennäköistä on, että demoninen possessio on todellinen ilmiö, ja demonit laittavat nämä pari hassua henkilöä kuvittelemaan edellisiä elämiä. Ehkä sama demoni on jopa possessoinut sitä väitettyä aikaisemman elämän ihmistä, ja siksi kertoo niitä tarinoita omanaan tämän nykyisen esoteristin suulla?

Toinen ongelma on se luulo, että ihmisen tarkoitus on se, minkälaisen elämän hän elää materiaalisesti, sosiaalisesti ja poliittisesti ajatellen. Että jos elämä epäonnistuu jonkin ajallisen mittapuun mukaan, niin se pitää saada ottaa uusiksi.

Päinvastoin olen alkanut ikääntyessäni oppia, että ihmiset asettuvat persoonansa ja uskonasioiden suhteen tietylle uralle vuosien karttuessa. Kukaan ei sattuneesta syystä valita, että "kunpa olisin elänyt pidempään, jotta olisin ehtinyt muuttaa mieleni uskosta", koska he olisivat mielensä jo muuttaneet. Ihminen ottaa totuuden mittapuuksi joko Jumalan tai itsensä, ja se on lopulta se ainoa asia, mikä ratkaisee.

Sitten ihminen sen perusteella, minkä tietää olevan totta, tai sen vastaisesti, tekee valintoja ja tekoja, jotka ovat oikein tai väärin tehty, meriittiä tai syntiä.

Mutta kristinuskon näkökulmasta, jos merkitsee ainoastaan se, että onko puolesta vai vastaan, niin siihen riittää hyvin yksi elämä. Ja jos on puolesta, niin se, miten paljon ehtii olla puolesta, merkitsee tietenkin siinä tapauksessa.

Ylipäätään en tajua koko palvomista millään tavalla

Lopulta kristinusko ei pyydä ihmiseltä kuin tosiasioiden tunnustamista. Sinulla ei ole mitään sellaista omaa, mitä sinulta joku vääryyttä tekemällä vaatisi. Tosiasioita varten ihmiselle on äly annettu. Tahto sitä varten, että se toteuttaisi sen, mihin äly sitä ohjaa.

Mitä kolminaisuuteen tulee, niin minä selitin asian jo tuolla ylempänä. Jos joku vilpittömästi ei käsitä, niin kannattaa käydä lukemassa. Mutta jos vilpillisesti ei käsitä, niin silloin ongelma ei ole kristinuskon eikä minun.

Ihminen ei voi haluta sellaista asiaa, mistä ei mitään tiedä. Tai mitä ei osaa kuvitella. Ja kuvitellakseen jotain, jotta voisi sitä haluta, ihmisen on täytynyt sitä ennen jostain saada tieto kyseisestä asiasta.

Tämän pohjalta Isä Jumala on kaiken aikaa läsnä koko luomakunnassa, mutta ihmiset eivät sitä tiedä. Joten Poika Jumala, joka on Totuus, ilmoittaa kaiken ihmisille. Jos he ottavat vastaan tämän Totuuden, joka on Pojassa, he sitä kautta tuntevat Isän ja he rakastavat niin Isää kuin Poikaa, ja tämä rakkaus on Pyhän Hengen osallisuus.

Pelkkä olemassaolo ei selitä itseään. Ja rakkaus on käsittämätöntä, tuskin voi olla edes olemassa, jos ei sillä ole tunnettua kohdetta. Tämä ei ole kristinuskon rajoitus, vaan tämän todellisuuden tai yleensä olemassaolon ominaisuus, joka on suoraan seurausta siitä, mitä tarkoitetaan olemisella, tietämisellä ja tahtomisella.

Jumala on siis kolme persoonaa. Se ei ole sama asia kuin kolme henkilöä. Jos tämä menee yli ymmärryksen, niin ei kannata liikaa moittia itseään siitä. Mutta ei sen enempää syyttää asiaa oman ymmärryksen puutteesta.

vaan että ihmiset pyrkisivät elämään täyden potentiaalinsa. Mikä se sitten kullakin olisikaan.

Jumalan tunteminen on ihmisen korkein ja ainoa kestävä potentiaali. Kaikki muu hajoaa ja katoaa lopulta, eikä usein tarvita edes kovin pitkää aikaa. Jos pelkästään materiaalisen elämän merkitys on lopulta nolla, niin new agen yritys monistaa se nolla loputtomien reinkarnaatioiden kautta on vain tuhansia kertoja nolla.

Jumala on persoonallinen siksi, kuten jo ehdin aikaisemmin sanoa, että ne asiat, mitkä ihmisestä tekevät persoonan, kuten moraali, hyveet ja käsitys tarkoituksesta, ovat riippuvaisia Jumalasta. Jos ne ovat riippuvaisia mielikuvituksesta, niin sitten ihmisen persoonakin on vain mielikuvituksen tuote. "Voin kuvitella itseni Nepalin kuninkaana, joten tervetuloa tuntemaan minut siltä pohjalta." Ei kuulosta kovin kestävältä eikä merkitykselliseltä tuttavuudelta.

Toki joku voi perustaa persoonansa pelkkään materiaankin. "Olen se tyyppi, jolla on vene, BMW ja hieno talo." Tai seksuaalisuuteen. Tai Nepalin kuninkuuden sijaan ehkä itse keksittyyn sukupuoleen. Mutta idea on lähinnä siinä, että sille, miksi Jumala käsitetään persoonallisena, on täysin ymmärrettävä, looginen ja arkikokemusta koskettava syy. Tai, kuten sanoin, on Jumalasta persoonana kyse siinä, että kukaan nyt elävistä tai koskaan eläneistä ihmisistä on persoona tai kykenee käsittämään itsensä tai ketään toista persoonana.

Siis jotta ihmiset voisivat olla jotain toisilleen tai ymmärtää toisiaan, he eivät voi ymmärtää toisiaan suoraan, vaan he tarvitsevat jotain, mikä on heille yhteistä. Jos voit kertoa totuuden itsestäsi, niin kuka sen on sinulle kertonut, tai mistä olet sen oppinut? Tämä on siksi merkityksellistä, että vaikka kristinuskoa edustaisi sosiaalisesti ja poliittisesti ajatellen vain nyt jo menneisyyteen jäänyt katolinen kirkko, niin ne sen edustamat asiat ovat olleet kaikille ihmisille yhteisiä iästä, sukupuolesta tai kansallisuudesta riippumatta.

Toki on kulttuureita, joissa on ollut omia aineettomia ideaaleja, kuten sosiaalinen harmonia. Mutta sosiaalisen harmonian merkitys rajoittuu siihen yhteiskuntaan, jossa yksilö kulloinkin on jäsenenä. Se käytännössä pitää kulttuuria tai yhteiskuntaa uskon kohteena. Tämä sama ongelma pätee protestantismiin, muhamettilaisuuteen ja sekulaariin juutalaisuuteen, kuten myös Vatikaanin nykyisiin oppeihin. Vaikka niissä on nimellisesti jotain tuonpuoleista, niin muuten niiden sisältö rajoittuu sosiaalisiin ja poliittisiin asioihin. Nämä sitten vuorostaan vaikuttavat yksilön subjektiiviseen kokemukseen ja materiaalisiin olosuhteisiin.

[Ifigeneia]

Minun on mahdoton uskoa sellaisiin asioihin joista ei ole aina puhuttu, vaan jotka ilmaantuvat aikaan ja paikkaan jonain tiettynä hetkenä, ja sitten niiden asioiden kannattajat alkavat uskomaan että ne ovat totuus.

Ihmislaji on ehkä 500.000 v vanha. Artefaktit aikojen alusta eivät viittaa mihinkään kolmiyhteiseen Jumalaan tai Jeesukseen. Eivät ne tietenkään viittaa reinkarnaatioonkaan, mutta kuitenkin tämä ajatus siitä että sielut siirtyisivät kehoista toisiin on "keksitty" aika monen kansan keskuudessa aikain varrella. Kristinuskosta sensijaan ei ole ollut mitään viitteitä ennen kuin alkukristityt alkoivat markkinoimaan sitä, ja Roomassa keksittiin että Jeesus on Jumala siinä missä Isäkin on Jumala.

Kuitenkin UT:ssa joku mies tulee Jeesuksen tykö ja sanoo "opettaja hyvä", jolloin Jeesus kysyy että miksi sanot minut hyväksi, yksin Jumala on hyvä. Joten Jeesus tuossa tulee ilmaisseeksi että hän ei Jumala.

Johanneksen evankeliumia pidetään kaiketi todisteena Jeesuksen jumaluudesta, mutta kyseinen evankeliumi tutkijoiden mukaan on nuorempi kuin muut kolme, plus se mitä Jeesus sanoo siinä voi olla jonkin sortin gnostilaisuutta mikä siihen aikaan oli muodissa. Kun saavuttaa tietynlaisen tietoisuudentilan tai -tason, voi sanoa että "minä olen Tie, Totuus ja Elämä". Ja näin voi sanoa kuka tahansa olento joka siihen tilaan päätyy.

Valitettavasti en aina vastaa jokaikiseen, jos mihinkään kysymykseen, koska kuitenkin on niin että emme voi kuitenkaan sopia mistään muusta kuin että olemme eri mieltä. Kun itse ei edusta jotain tiettyä oppia, sen ulkopuolisena vain ihmettelee silmät ymmyrkäisenä että miten tuo voi uskoa noin. Esim. itselleni minkään sortin jumaluus ei voisi kuunapäivänä olla persoonallinen olento, koska persoona on aina vajavainen, eikä sisällä kaikkea mahdollista mitä voi sisältää. Miten Jumala voisi olla jotain niin pientä, ettei siinä olisi jotain asiaa?

Mutta miesjumalien kanssa tietysti kyllä voi. Niistähän puuttuu heti yksi olennainen elementti, se feminiininen. Tämän vuoksi patriarkaaliset aavikkouskonnot eivät kosketa minun sisintäni, vaan jättävät kylmän, ankean olon. Tässä ei ole kysymys mistään tahallisesta eikä tahattomastaan vääristelystä. Usko on tunne.

[Francis Munkki]

Minun on mahdoton uskoa sellaisiin asioihin joista ei ole aina puhuttu

No mutta. Kenenkään henkilökohtainen kyky tai kyvyttömyys ei määrittele sitä, että mikä on totta ja mikä ei ole. Täytyy käyttää aivan muita kriteerejä.

vaan jotka ilmaantuvat aikaan ja paikkaan jonain tiettynä hetkenä, ja sitten niiden asioiden kannattajat alkavat uskomaan että ne ovat totuus.

Tässä on monta ongelmaa. Se, mistä tietoisuuden jostain asiassa tässä hetkessä katsotaan johtuvan, ei kerro oikeasti sitä, että milloin asia keksittiin tai löydettiin, tai onko se tiedetty aina. Asia on voinut olla tunnettu monesta eri lähteestä tai yleistietoa, mutta muusta syystä attribuoitu tiettyyn historialliseen hetkeen. Tai muusta syystä redusoitu tai polarisoitu jonkin yhden ilmiön tai liikkeen näkemykseksi.

Sitten vielä se, että historiallisuus tai historiattomuus ei sinänsä todista yhtään mitään asian totuusarvosta suuntaan eikä toiseen. Ei etenkään silloin, jos siihen voidaan käyttää parempia kriteerejä. Tämä on vähän kuin kieltäytyisi uskomasta, että 2 + 2 = 4, jos ei 1) tiedä, kuka sen on keksinyt tai milloin on keksinyt, tai 2) saa todisteita siitä, että sillä tavalla on aina uskottu.

Ihmislaji on ehkä 500.000 v vanha. Artefaktit aikojen alusta eivät viittaa mihinkään kolmiyhteiseen Jumalaan tai Jeesukseen.

Toisaalta käytät tietynlaista ajattelun kankeutta aseena minua vastaan. Sama juttu kuin mitä edellä sanoin kissan kuivaamisesta mikroaaltouunissa. Tai siis nuo kriteerit ovat tuulesta temmattuja. Tämä on vähän kuin sanoisit, että "naapurin Kalle ei usko kristinuskon Jumalaan, siispä kristinusko ei ole totta". Sääli naapurin Kallea. Ei siinä muuta.

Kaikki se, mitä kristinuskon historiasta tiedetään, kertoo siitä, että Jeesus itse sanoi olevansa Jumala ja tuli oikeusmurhatuksi juuri sillä perusteella. Tämä on joku varhainen meemi, että laitetaan ihan mitä sattuu "Rooman keksinnöksi", erityisesti vielä kaiken historiallisen aineiston vastaisesti.

Kuitenkin UT:ssa joku mies tulee Jeesuksen tykö ja sanoo "opettaja hyvä", jolloin Jeesus kysyy että miksi sanot minut hyväksi, yksin Jumala on hyvä. Joten Jeesus tuossa tulee ilmaisseeksi että hän ei Jumala.

Tai samalle keskustelulle on kaksi muuta, todennäköisempää selitystä.

Johanneksen evankeliumia pidetään kaiketi todisteena Jeesuksen jumaluudesta, mutta kyseinen evankeliumi tutkijoiden mukaan on nuorempi kuin muut kolme

Pidetään? Kuka pitää? Millä perusteella? En ole ikinä kuullut, että joku käyttäisi jotain tekstiä sinänsä tai jonkin tekstin olemassaoloa todisteena sen sisältämistä asioista. Eivät matematiikan oppikirjatkaan ole mitään "todisteita" siitä, että matematiikka toimii. Ne vain tallentavat tiedon siitä, miten matematiikka toimii. Sen toiminta tapahtuu kirjasta riippumatta.

Ei kristinusko ole ikinä sanonut, että sen uskottavuus tai totuusarvo riippuu siitä, kykeneekö joku satunnainen henkilö jossain hetkessä pitämään sitä uskottavana. Sanot paljon asioita, jotka ovat relevantteja yksinomaan sinulle. Eikä mistään sattumasta johtuen. Vaan tarkoitan asioita, joiden on mahdollista olla relevantteja vain sinulle yksilönä. Niistä on ihan turha keskustella, koska keskustelu kristinuskosta ei saa mitään sisältöä yhden henkilön mielipiteistä, jotka eivät saa mitään tukea sen henkilön ulkopuolelta. Me emme ole edes eri mieltä mistään logiikasta, etkä ole vedonnut mihinkään todistusaineistoon.

Kun saavuttaa tietynlaisen tietoisuudentilan tai -tason, voi sanoa että "minä olen Tie, Totuus ja Elämä". Ja näin voi sanoa kuka tahansa olento joka siihen tilaan päätyy.

Joku voi päätyä sellaiseen tietoisuuden tilaan, että sanoo Sauli Niinistön olevan tasavallan presidentti. Tämä todistaa, että Sauli Niinistö ei ole tasavallan presidentti.

Mitä tahansa voi väittää gnostilaiseksi, koska se ei tarkoita mitään muuta kuin että väittää sen olevan jostain psyykkisestä liikutuksesta johtuvaa. Mutta se väite kun ei sinänsä todista mitään asiaa psyykkisestä liikutuksesta johtuvaksi.

Esim. itselleni minkään sortin jumaluus ei voisi kuunapäivänä olla persoonallinen olento, koska persoona on aina vajavainen, eikä sisällä kaikkea mahdollista mitä voi sisältää.

Tämä johtuu siitä, jos ei ole tarpeeksi tarkkaa käsitystä siitä, mikä on persoona, tai mitä tarkoitetaan persoonalla. Siinä ei ole sinänsä mitään, mikä edellyttäisi sen sitomista aikaan tai materiaan. Eikä mitään, mikä edellyttäisi sen olevan mikään polariteetti tai edustavan mitään polariteettia tai jotain puolikasta jostain polariteetista.

Täydellinen persoona on Myers-Briggsissä jokaisen akselin keskellä ja voi tilanteesta riippuen ja tarpeen tullen toteuttaa mitä tahansa piirteiden yhdistelmää. Olettaen, että kyseessä edes on niin hieno tai tarkka tai kattava tapa mitata asiaa. Mutta periaate on selvä. Ihminen on vajaasti persoona jos hän on sidottu reagoimaan asioihin vain jollain tietyllä tavalla.

Mutta miesjumalien kanssa tietysti kyllä voi. Niistähän puuttuu heti yksi olennainen elementti, se feminiininen.

Tämä taas johtuu siitä, että sukupuolet ovat materiasta riippuvainen asia. Ja Jumala ei ole riippuvainen materiasta. Ihmisten älyllinen kehitys ja persoonana kasvaminen on. Jos ajatellaan, että on maskuliinisia ja feminiinisiä ominaisuuksia, niin ne ovat ensin vain ominaisuuksia. Niistä tulee maskuliiniisia ja feminiinisiä vain sovellettuna olentoihin, jotka ovat materiasta riippuvaisia.

Tässä kohdassa on tärkeää käsittää, että puhutaan vain maskuliinisista ja feminiinisistä hyveistä. Vastaavat paheet ovat kyseisten hyveiden negaatioita. Jumalan ei tarvitse sisältää pahuutta, pimeyttä eikä epätotuutta ollakseen Jumala. Eivätkä paheet ole mitenkään tarpeellisia tai välttämättömiä ihmisyyteen tai ihmisenä olemiseen.

Tämän vuoksi patriarkaaliset aavikkouskonnot eivät kosketa minun sisintäni, vaan jättävät kylmän, ankean olon.

Minäpä luulen, että niiden ei ole koskaan tarkoitettukaan toimivan sillä tavalla. Käänteisesti voisi todeta, että new agen ja tällaisten kanssa ihmisten kokemus tahtoo olla, että todellisuustaju ja mielenterveys alkavat heittää häränpyllyä kun kaikki alkaa pyöriä tunteiden ja mielikuvituksen ympärillä.

Aavikkouskonnot sentään tarjoilevat sääntöjä ja lakeja, joiden varassa yhteisön on mahdollista elää seuraavaan päivään. Sitten kristinusko antaa vielä metafyysisen maailmankuvan, jonka perusteella on mahdollista ymmärtää asioita ja olemassaoloa sen alkutekijöistä lähtien.

Usko on tunne.

Tästä on kahta eri käsitystä. Toisaalta tuo lausahdus toimii samalla tavalla kuin sanoisit, että "järki on tunne" tai "tieto on tunne". Mitä syytä kenelläkään on luottaa siihen, mitä oma tai kenenkään muun tunne sanoo? Vai onko se, että on tunteita, vaan joku tavoite sinänsä? Vieläpä sellainen tavoite, jolla voi sulattaa ja haihduttaa kaikki muut?

[Ifigeneia]

Eli koska Jeesus (häneen jälkeensä tulleiden perimätiedon tahi väitteen mukaan) sanoo olevansa Jumala, niin sitten tämä pitää vain uskoa. Mutta mites jos uskoo myös Muhammedia kun hän sanoo (väitteen mukaan) olevansa Jumalan profeetta, tai Buddha kun hän sanoo valaistuneensa?

En valitettavasti lähde tilkkutäkkityyppiseen kommunikointiin netissä, koska siinä vain pyöritään lopulta jotain piirileikkiä ahtaissa tiloissa joista ei tule lopputuloksena lasta, ei paskaa. Olen jo yli 20 v sitten nähnyt että hyvin älykäs ihminen saattaa alkaa uskomaan että Jeesus on Jumala, että ei se Jeesus-fanitus automaattisesti tyhmyyttä ole, en minä sitä. Tuolloin tuli rähäkkä yhden nuoren uskovaisen miehen kanssa, koska hän esiintyi netissä niin omahyväisesti ja ylimielisesti että poltin päreeni pahasti. Riita meni lopulta siihen että ko. nuorukainen uhkaili että "mistäs tiedät jos olen tulossa suolistamaan sinut?" Siinäpä sitä lähimmäisen rakkautta. Mutta jotenkin siinä sitten joku rauha saatiin, ja hän kertoi kuinka oli löytänyt peräti kaksi kaveriaan itsemurhan tehneenä. Toisen näistä pitkälle edenneessä mätänemistilassa (tämähän sopiikin tälle foorumille kuin nakutettu).

Että ymmärrän kyllä jotta tuollaisen kokemuksen jälkeen tulee Jeesuskin mieleen.

Minä nyt itse vaan satuin jo lapsena tulemaan reinkarnaatio-uskoon, ja olen siinä sitten sen koommin ollut. Ja jos joku päivä en enää ole, niin sitten toinen vaihtoehto on tiedeorientoitunut maailmankatsomus. Se on siis tämä perintömissi nro 1. Muita ei oikein ole. Tai no, buddhalaisuus toki viehättää, mutta onhan se aika vaikeaselkoista settiä se(kin).

Esoteerisesti on selitetty että siinä kun Adam ja Eeva lankeavat syntiin, se lankeamus vain tarkoittaa sitä että sielut ottavat ruumiit itselleen. Ja kaiketi se syvin lankeamus on sitten se, että alkaa uskomaan olevansa kehonsa. Jokatapauksessa VT:n tarinassa Jahve tekee "nahkavaatteet" alkuparille, ja se juuri tarkoittaa sitä kehoihin asettumista.

Olen lukenut että VT:ssa on yhdistelty kaksi, ehkä kolmekin luomiskertomusta. Yhdessä kertomuksessa Jahve luo yhtäaikaa sekä naisen että miehen, toisessa tarinassa vain miehen ja sitten pitää kyhäillä Eeva kylkiluusta. Mesopotamian alueella on tietysti ollut useita erilaisia luomiskertomuksia ja Raamattuun valikoitunut niistä vain pari. Aika moni tietää nykyään tarinan Lilithistä. Tarun mukaan Jumala loi yhtäaikaa kummankin sukupuolen, Lilithin ja Adamin. Mutta Lilith ei halunnut paritella Adamin kanssa lähetyssaarnaaja-asennossa, siis miehen alla maaten, ja otti hatkat. Tämän takia piti sitten luoda Eeva, ettei Adam jäänyt vaimotta (ja sekoillut eläinten kanssa).

Kreikassa tarun mukaan ihmiset olivat ensin kaksineuvoisia. Mutta jumalia alkoi nyppiä tällainen täydellisyys, joten he jakoivat olennot kahtia naisiksi ja miehiksi. Voisi sanoa että nainen otettiin miehen kyljestä ja mies naisen kyljestä. Mietityttänyt toisinaan että olisikohan Kreikan tarustokin vaikuttanut VT:n luomistaruun.

Kreikkalaisessa tarussa on otettu huomioon myös homoseksuaalisuus. On ajateltu että osa kaksoisihmisistä olikin alunperin nainen/nainen- ja osa mies/mies-pareja, ja siksi jotkut etsivät pariaan saman sukupuolen edustajista. Sitten on myös sellainen pikku irvaelma että jos nainen/mies-kokonaisuus jaettiin kahtia, jäi naispuoleen kolo ja miespuoleen ylimääräistä materiaalia, mikä aiheuttaa sen että naiskeho vetää mieskehoa puoleensa.

On ne ihmiset ehtineet kaikenlaista pähkäillä aikojen varrella eri kansojen parissa. Lueskelin aikoinani Joseph Campbellin mytologiaa käsitteleviä teoksia, ja ne tekivät melkoisen vaikutuksen. (En muista mainitsinko jo, enkä nyt ala tarkistamaan.) Huomasin että kaikki uskonnot ovat vähän kuin yhden ja saman mytologiapuun oksia.

[Munkki_Tuck]

Milloin kävit viimeksi kirkossa?

Nyt voit käydä, koska suora lähetys. Alkaa kello 10. Netin kautta pääsee mukaan eri puolilla Suomea menossa oleviin jumalanpalveluksiin Voit myös ihan itse valita, ja kannatta tutustua Suomen kirkkoihin netin välityksellä.

https://www.youtube.com/watch?v=FNyzKNqIYgI