MURHA.INFO

Mikä tekee antisankarista suositun? Vaikuttaako antisankarien ihannointi osaltaan kasvavan lapsen arvoihin, mahdollisesti myös rikollisuuden ihannointiin? Miten pieni raja lopulta kulkee lain noudattamisen ja sankarina olemisen välillä?

Wikipedian määritelmä antisankarista:

Antisankari on kirjallisuudessa ja elokuvissa joko päähenkilö tai sivuhenkilö, jolla on puutteita ja samantyyppisiä piirteitä kuin konnalla, mutta joka kuitenkin toimii katsojalle tai lukijalle samaistumisen kohteena.Antisankarit voivat olla hyvin monenlaisia. Antisankari voi olla esimerkiksi henkilö, joka epäonnistuu toistuvasti, tai henkilö, joka pyrkii tavoitteisiinsa keinoja kaihtamatta. Siinä missä perinteinen sankari on hyveellinen, ihanteellinen ja pyyteetön, on antisankari usein pikemminkin hyötyajattelua korostava henkilöhahmo. http://fi.wikipedia.org/wiki/Antisankari

Suosituista antisankareista esimerkkinä Vin Diesel elokuvassa XXX (triple X) tuli ensimmäiseksi mieleeni. Laki yhdentekevää, väkivaltaa, sovinismia, huumeita... Mutta asetelmaksi on saatu mielikuva, jossa antisankari vetoaa kuitenkin katsojaan ja saa katsojat puolelleen. Mafiamaailmasta löytyy moniakin vastaavanlaisia, katsojan sydämeen iskeviä antisankareita kuten Tony Montana elokuvasta Scarface (Al Pacino) tai koko Corleonen suuri perhe Kummisedästä. Uudempaa suosiota nauttinee Sopranosit. Bonnie ja Clyde on eräs klassikkoesimerkki. Monet melko kiltit ja iisit antisankarin roolit on vetänyt myös Bruce Willis.Suomalaisista ensiksi tuli mieleen Raid sekä pojat Häjyt-leffassa.

Hieman erilaista ihannointia osakseen nauttiva, mutta myös antisankariksi luokiteltu Aku Ankka tai muut vastaavat ”tunarit” eivät ole niin riskialttiita antisankareita kuin esimerkiksi edellä mainitut, sillä hehän ovat vain äärimmilleen kärjistettyjä irvikuvia perustalliaisesta. Sitten on vielä näitä antisankareita, joiden rinnalla elokuvassa on se ”todellinen sankari”, esimerkiksi Jokeri Batman–elokuvissa, tai ns. ”todellista sankaria” ei ole, mutta ei olla myöskään haluttu luoda ihannoitavaa roolia antisankarille, kuten esim. Norman Batesille. Mites on esimerkiksi Hannibal Lecter? Häntä ihannoidaan monin eri tavoin paljonkin, mutta onko vaikutus sama kuin ensiksi mainituilla, jokseenkin normaaleilla ”bad ass –sankareilla” kehittyvän ihmisen ajattelumaailmaan? Meneekö raja jossain? Mikä tekee antisankarista ihannoidun? Mikä on se raja, jossa kehittyvä ja paikkaansa hakeva lapso / nuori ymmärtää ajatella että "tuo Lecterin touhu ei ole enää ihan normaalia, mutta hitto kun olis yhtä kova jätkä kuin Triple X"?

Kerran tässä Vin Dieseliä kuolatessani rupesin pohtimaan että mikä siinä on.. Mahtaako muut pohtia samaa? Miten paljon voi vaikuttaa tietyllä tavalla rikollisen maailman ihannointi omiin arvoihin, kun sitä näinkin paljon mediassa tuetaan. Uskaltaako sitä joskus tulevaisuudessa omalle teini-ikäiselle muksulleen näyttääkään kuin Maija Poppanen -leffoja Vähän voi olla yhteyksiä tuohon ”miksi naiset rakastuvat pahoihin poikiin” –ketjuun, mutta tässä nämä rentut vetoavat monesti sekä miehiin että naisiin. Sekä nuoriin että aikuisiin. Miksi?

^ Koska me kaikki haluaisimme haistattaa pitkät systeemille ja jokapäiväiselle oravanpyörälle ilman, että superegomme heti nitistää meidät.

Mariella kirjoitti: Kerran tässä Vin Dieseliä kuolatessani rupesin pohtimaan että mikä siinä on.. Mahtaako muut pohtia samaa? Miten paljon voi vaikuttaa tietyllä tavalla rikollisen maailman ihannointi omiin arvoihin, kun sitä näinkin paljon mediassa tuetaan. Uskaltaako sitä joskus tulevaisuudessa omalle teini-ikäiselle muksulleen näyttääkään kuin Maija Poppanen -leffoja Vähän voi olla yhteyksiä tuohon ”miksi naiset rakastuvat pahoihin poikiin” –ketjuun, mutta tässä nämä rentut vetoavat monesti sekä miehiin että naisiin. Sekä nuoriin että aikuisiin. Miksi?

Olisitko yhtä lääpälläsi Vin Dieseliin vaikka hänellä ei olisi näyttäviä lihaksia, kiiltävää kaljua tai muita oletettavasti näköaistiasi miellyttäviä ulkoisia piirteitä? Itse en katso elokuvia sillä silmällä, joten en ole saanut Vin Dieselistä mitään ammennettua elämääni. Sitä vastoin vanhemmat antisankarit kuten Arnold Conan the barbarianissa, Eastwood Hyvissä, pahoissa ja rumissa, McDowell Kellopeli appelsiinissa, Ray Winstone Scumissa ja yleensä perseestä oleva Michael Douglas Rankassa päivässä ovat lähempänä sydäntäni. Myös sellaiset enemmän kollektiivisen hyvinvoinnin vuoksi toimivat, mutta poikkeuksellisen kovia otteita käyttävät hemmot kuten Bronson Väkivallan vihollisissa, De Niro Taksikuskissa tai Seagal rankimmissa ruhjomispätkissään, täyttävät monia antisankarin kriteerejä. Vastakkaisen sukupuolen antisankareista tulee ensimmäisenä mieleen Pane mua:n feministiset ja väkivaltaiset panonaiset.

Useinhan tuo antisankarin ja sankarin välinen raja on hyvin häilyvä. Esim onko Syltty Rambo ykkösessä sankari vai antisankari, koska ansiokkaana sotaveteraanina on saanut maaltaan pelkästään roppakaupalla paskaa niskaansa ja mielivaltaisten punaniskakyttien kanssa riitannuttuaan pistää puolet kaupungista tuleen? Tai Arska Conanissa?

Tosielämän antisankaruutta mulle edustaa mm. Carl Panzram, GG Allin, Billy the Kid ja jossain määrin myös Eric Harris sekä oma Kanaali-Koskisemme.

Mielenkiintoinen aihe muuten, itse asiassa meinasin itsekin n. kuukausi sitten pistää tästä ketjun pystyyn.

edit: lisäys

Olen miettinyt samaa. Omat suosikkini fiktiivisistä hahmoista ovat mm.

"Konnista"

J.R. Ewing
Profit
Mafiapomot ja organisoidun rikollisuuden johtohahmot

"Hyvistä huonoista tai huonoista hyvistä"

Fitz
James Bond
SemikähemmettisenniminytolikaanmeduusanverkkoleffoissajotanäytteliMattDamon


Nämä nyt ensiksi tulivat mieleen.

Osaltani voin sanoa suosikkieni omaavan jonkinnäköisen oman moraalisen pohjansa teoilleen sekä tiukan suunnitelmallisuuden. Pahaa ja harmia he tuottavat vain niille, jotka ovat sen "ansainneet".

Mielenkiintoinen aihe. Täytyypä pohtia lisää. Olen huomannut erilaisissa pankkiryöstöelokuvissa olevani aina konnien puolella ja toivonut heidän pääsevän saaliineen pälkähästä.

EuroJR kirjoitti: SemikähemmettisenniminytolikaanmeduusanverkkoleffoissajotanäytteliMattDamon

Jason Bourne!

EuroJR kirjoitti: Osaltani voin sanoa suosikkieni omaavan jonkinnäköisen oman moraalisen pohjansa teoilleen sekä tiukan suunnitelmallisuuden. Pahaa ja harmia he tuottavat vain niille, jotka ovat sen "ansainneet".

Itseasiassa saman tunnistan itsessänikin. Se onkin mielenkiintoista huomata, miten taidokkaasti elokuvissa piirretään ne tilanteet, joissa pahaa saa tehdä katsojankin mielestä, ja ne joissa sen pahan tekee joku muu kuin sankari jolloin se on sitä oikeata pahaa. Toisaalta esimerkiksi Hannibal Lecter, toki harrasti viattomiakin ihmisiä, mutta he olivat katsojalle tavallaan ihan yhdentekeviä, jolloin asetelmasta ei tullut vielä paha. Lecterin ihannointia kasvattaa sen arvokkuus, älykkyys ja valta ja vaikka mies oli sekaisin kuin lintulauta, silti saa katsojat jollain kierolla tavalla tuekseen. Erittäin taidokkaasti rakennettu hahmo mielestäni.

Ja raippa: en varmasti kuolaisi samalla tavalla Vin Dieseliä, mutta hahmoa ihastelisin silti vaikka näyttelijä olisikin eri näköinen. Ja ulkonäkö on näissä asioissa melko pieni osa, tärkeämpää on se kokonaisuus asenteineen päivineen ja kuten JR mainitsi, vaikka paikkoja laitetaan paskaksi ja ihmisiä kuolee, ovat teot moraalisesti lähellä omia näkemyksiä siitä kuka ansaitsee ja mitäkin. Onko tässä kohtaa pakko myöntää että oma moraali on sellainen, joka sallii, ainakin mielikuvissa, rikollista toimintaa? Asuukos meissä kaikissa pieni rikollinen, kun antisankarit vetoavat?

Oma suosikkini on ehdottomasti röyhkeä viinaan ja naisiinmenevä kirjailijanretku Henry Chinaski. Charles Bukowskin alterego. Häneen voit tutustua mm. Bukowskin romaaneissa ja Suomessakin julkaistussa elokuvassa Factotum, jossa Chinaskia esittää Matt Dillon. Katottava leffa!

Mariella kirjoitti: Onko tässä kohtaa pakko myöntää että oma moraali on sellainen, joka sallii, ainakin mielikuvissa, rikollista toimintaa? Asuukos meissä kaikissa pieni rikollinen, kun antisankarit vetoavat?

Mielestäni jokainen vähänkin täysjärkinen ihminen myöntää tämän. Yhteiskunnan lait ovat loppupeleissä aika kahlitsevat ja tälläkin palstalla varmaan moni on tuntenut sisällään uinuvan "rikollisen" kääntävän kylkeään viimeistään silloin, kun on lukenut miten hellävaraisesti esim pedofiileja kohdellaan maassamme. Omalla kohdallani en puhu mistään sokeasta tuhovimmasta mylvivästä ihmissudesta, vaan hyvin hallussa pysyvästä vietistä, jonka olen tarpeen tullen valmis vapauttamaan. Hyvä ja toteenkin käynyt esimerkki on, jos joku läheiseni on vaarassa toisen ihmisen toimesta.

raippa kirjoitti:Myös sellaiset enemmän kollektiivisen hyvinvoinnin vuoksi toimivat, mutta poikkeuksellisen kovia otteita käyttävät hemmot kuten Bronson Väkivallan vihollisissa, De Niro Taksikuskissa tai Seagal rankimmissa ruhjomispätkissään, täyttävät monia antisankarin kriteerejä.

Mietin asiaa kotvasen lisää ja totesin, että nuo käyttämäni esimerkit antisankarin ja sankarin välimaastossa liikkuvista elokuvahahmoista ovat huonoja tähän yhteyteen. Mainitut hahmothan ovat täysin puhtoisia: säntillisiä, rehellisiä ja hyvät elämäntavat omaavia herrasmiehiä. Ei huumeita, pettämistä tai lahjuksien ottamista. Ainoa räikeästi loistava piirre, mikä heidät erottaa yhteiskunnan oravanpyörässä orjallisesti elävistä perus pallinaamoista on se, että heillä on kanttia jakaa oikeutta niille, jotka ovat jääneet ilman. Eli ei noista hahmoista ole antisankareiksi (mikä ei kuitenkaan laske niiden arvoa pätkääkään).

Tosielämästä mainitsemani Panzram ja GG ovat itselleni antisankaruutta puhtaimmillaan. Henkilöitä, joiden monet teot herättävät inhoa, mutta kun ottaa huomioon heidän kokemansa vääryydet, on monet niistä myös enemmän tai vähemmän oikeutettuja. Ja oikeutetuimmille repäisyille ei voi kuin nauraa innosta ääneen ja ihailla heidän periksiantamatonta kostonhimoa, minkä perimmäisenä tarkoituksena oli vain tuottaa mahdollisimman huonoa oloa ympärillä oleville ihmisille. Toisaalta näiden kahden käsittelyssä sai turpaan (ja myös paljon pahempaa) melko moni täysin viatonkin henkilö, joilla ei ollut mitään osuutta heidän huonoon kohteluun. Se on sitä, kun tiettyyn pisteeseen asti kokee nöyryytystä ja sitä roihuavaa raivoa sekä katkeruutta ei jostain syystä saa purettua siihen aiheuttajaan, niin vihasta saattaa tulla universaalia. "Kun vituttaa, keinot ovat tärkeitä, tarkoituksesta viis".

edit typo

raippa kirjoitti:

Mariella kirjoitti: Onko tässä kohtaa pakko myöntää että oma moraali on sellainen, joka sallii, ainakin mielikuvissa, rikollista toimintaa? Asuukos meissä kaikissa pieni rikollinen, kun antisankarit vetoavat?

Mielestäni jokainen vähänkin täysjärkinen ihminen myöntää tämän.

No sit myönnänkin heti!

Joo totta, mutta onko se se juttu jota ihannoidaan? Kapinallisuus? Rohkeus ottaa ohjat omiin käsiinsä ja uhmata systeemiä? Se on usein tavalliselle tallaajalle joko mahdotonta tai seurausten pelossa se jätetään tekemättä. Mikä sikäli on hyväkin juttu noin lainvalvonnan kannalta ja siten kaikkien meidän. (Kuulostipa taas "world peace" -touhulta )

Mariella kirjoitti:

raippa kirjoitti:

Mariella kirjoitti: Onko tässä kohtaa pakko myöntää että oma moraali on sellainen, joka sallii, ainakin mielikuvissa, rikollista toimintaa? Asuukos meissä kaikissa pieni rikollinen, kun antisankarit vetoavat?

Mielestäni jokainen vähänkin täysjärkinen ihminen myöntää tämän.

No sit myönnänkin heti!

Onneksi olkoon, olet tullut kaapista ulos.

Kyllä minä ainakin rohkeutta ja tahtoa kunnioitan. Kaikkiruokainen en kuitenkaan ole ja siihen miten suhtaudun tekoon vaikuttaa eniten se taustalla oleva motiivi. Oli se sitten rikos tai ei.

Tässä legendaarista leffaa telkusta katsoessani muistin juuri ihan ultimate antisankarin: Cry baby!!

Aah Cry baby! Mies joka saa naiset polvilleen ja housut märäksi pelkällä katseella

Sin Cityn Marv <3

ABC kirjoitti:^ Koska me kaikki haluaisimme haistattaa pitkät systeemille ja jokapäiväiselle oravanpyörälle ilman, että superegomme heti nitistää meidät.

Hell yeah