Koirista vääntö

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
PorcelainDoll
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 93
Liittynyt: Ti Syys 23, 2008 2:04 pm

Re: Koirista vääntö

Viesti Kirjoittaja PorcelainDoll »

Maalla missä vanhempani asuu on paljon näitä metsämiehiä. Muistan kyllä, että naapurin pihassa oli tälläinen ajokoira narun nokassa. Käsittääkseni sitä ei koskaan viety sisälle. Se oli vain siinä narun nokassa ja juoksi ees taas. Metsällehän se otettiin. Nämä naapurit on kyllä sellaisia, että heillä ei saisi koiria olla. He ovat hankkineet tälläisiä kettuterriereitä ja yksi niistä on ihan häiriintynyt. Se koira on hyökännyt vanhempieni koiran kimppuun, vain sen takia, että vanhempani sattuivat lenkittämään koiraa heidän talon ohi julkisella tiellä. Tämä naapureiden koirahan on lähes aina vapaana. Viime keväänä tämä koira hyökkäsi mummoni kimppuun, puri olkapäästä. Onneksi mummolla oli suht paksu takki, niin ei käynyt muuta kuin takki repesi. Mutta nämä naapurit toi hyvitykseksi vain jotain hirvenlihaa, eikä tapahtuma aikaan edes anteeksipyyntöä. Koira jatkaa pyörimistä pihalla vapaana.

Tässä on tullut taas huomattua myös kaupungissa kuinka ihmiset ovat välinpitämättömiä koiriensa suhteen. Muutettiin vuokrataloon väliaikaisesti, talo on 2kk vanha ja ihmiset ovat antaneet koiriensa hyppiä hissin seinät/ovet ihan naarmuille. Samoten jos sattuu hissiin koirien kanssa samaa aikaa, omistajat antavat elukoidensa hyppiä päälle ja antoipa eräs emäntä koiransa purra kenkiäni. Odotettiin tässä kerran mieheni kanssa hissiä ala-aulassa ja kuultiin, että hissillä oli joku tulossa alas. Samantien ku hissin ovi aukesi hyökkäsi hissistä ulos 2 pikkupiskiä rähisten ja haukkuen meille. Koirien on myös annettu kuseskella rappuun.

Minulla ei ole mitään koiria vastaan, mutta tälläisten naapureiden jälkeen on kyllä alkanut nyppimään se, että koiria ei osata kouluttaa tai saati viitsitä kouluttaa.
Nothing Lasts Forever
Antarktis
Remington Steele
Viestit: 230
Liittynyt: Su Marras 18, 2007 8:01 am
Paikkakunta: Nordbotten

Re: Koirista vääntö

Viesti Kirjoittaja Antarktis »

^ Koiran ostamista aikoville ajokortti.

Mua meinas purra junassa irti oleva labbis taannoin. Siinä se ilman kaulapantaa suhas menemään, ojensin sille kättä haistettavaksi kun se siinä ympärillä pyöri. Haistettuaan hetken totes että oon vieras ihminen ja... :roll: Totta kai sanoin omistajalle että eikö ton hurtan pitäis olla hihnassa ku se on tommonen vähän arvaamaton? Totes vaan että "se on täysin välinpitämätön jos siihen ei kiinnitä huomiota". Siinä oli kyllä mongoloidi hankkinu koiran. Sanoin että pitää ne koirat pitää kiinni jokatapauksessa... Uskomaton idiootti, oikeen vihaksi laittoi! Ei siis sen takia että itte meinasin tulla purruksi vaan se, että taas annetaan koiranvihaajille syytä vihaamiseen, vaikka syytönhän se koira siihen on omistajansa on päästä vajaa.
esmes-
Javier Pena
Viestit: 1817
Liittynyt: Ke Tammi 23, 2008 10:28 am

Re: Koirista vääntö

Viesti Kirjoittaja esmes- »

koiria ja rikoksia liippas muuten viimeks tullut kennelliiton lehti, jossa oli juttua koirien irtipitämisestä metsässä. toukokuusta elokuuhun koirat on pidettävä hihnassa, jotta metsäneläimet saavat rauhassa pesiä ja lisääntyä. sen ajan ulkopuolellakaan ei yli 5 kuukautta vanhoja koiria saa pitää vapaana ilman maanomistajan lupaa (myöskään valtion mailla). lienee aika yleisesti rikottu sääntö. sanatarkalleen laki sanoo että "koira on pidettävä kytkettynä, tai sen on oltava välittömästi kytkettävissä". itse olen tulkinnut tämän niin, että koira on välittömästi kytkettävissä, kun se on omistajan lähellä ja näköpiirissä ja tulee heti kutsusta luokse. sama laki koskee myös kissoja, mutta ainakin meilläpäin saavat naapurien kissat juosta vapaana ympäri vuoden.
"Jos jokaisen päivän kadoksissa olleen teinin perään laitettaisiin etsintäpartio, niin sillä saataisiin kyllä koko Suomi harrastamaan ulkoiluliikuntaa ympäri vuorokautisesti". -Sergei
Arlene
Christopher Lorenzo
Viestit: 1688
Liittynyt: Ke Joulu 12, 2007 8:30 pm
Paikkakunta: Pentonville

Re: Koirista vääntö

Viesti Kirjoittaja Arlene »

Clyde kirjoitti: Ruotsissa eniten vahinkoa aiheuttaneet koirarodut
expressen.se kirjoitti:Hela listan på hundar:
1. Taxar
2. Chihuahua
3.Jack Russell terrier
4. Akita
5. Australian cattle dog
6. Pit bull
7. Beagle
8. Engelsk springerspaniel
9. Border collie
10. Schäfer
"1. mäyräkoirat 2. chihuahuat 3. jackrussellit"
http://www.ts.fi/teemat/ymparisto/50450.html

Harvoinpa ne pienet koirat mitään "taistelukoiria" on, joten miksi ne sitten puree?
Voisko tätä jankkaamista jatkaa vaikka siellä koirista vääntö -ketjussa?
Voisi. 8)
Esimiehelläni on mäyräkoira, niin kiinnostuin tästä uutisesta.

Suomi24 keskustelusta löysin tällaisen;
Mäykky omassa päässään pitää itseään sinun yläpuolellasi. Mäykyn perusluonteeseen nimittäin kuuluu, että se haluaa olla porukan pomo. Asiaan kannattaa puuttua heti, ettei sama enään toistuisi(Hellästi, mutta määrätietoisesti). Mäykyn pitää ymmärtää, että hän on nokkimis-järjestyksessä porukan alimpana. Tiedän asian kokemuksesta, koska itellä on jo toinen kk-mäykky menossa.
Avatar
Marsalkka
Horatio Caine
Viestit: 6317
Liittynyt: To Elo 30, 2007 3:27 pm

Re: Koirista vääntö

Viesti Kirjoittaja Marsalkka »

Arlene kirjoitti:
Clyde kirjoitti: Ruotsissa eniten vahinkoa aiheuttaneet koirarodut
expressen.se kirjoitti:Hela listan på hundar:
1. Taxar
2. Chihuahua
3.Jack Russell terrier
4. Akita
5. Australian cattle dog
6. Pit bull
7. Beagle
8. Engelsk springerspaniel
9. Border collie
10. Schäfer
"1. mäyräkoirat 2. chihuahuat 3. jackrussellit"
http://www.ts.fi/teemat/ymparisto/50450.html

Harvoinpa ne pienet koirat mitään "taistelukoiria" on, joten miksi ne sitten puree?
Voisko tätä jankkaamista jatkaa vaikka siellä koirista vääntö -ketjussa?
Voisi. 8)
Esimiehelläni on mäyräkoira, niin kiinnostuin tästä uutisesta.
Kuinka paljon ihmisille on koitunut vakavia vammoja tai kuolemantapauksia pienten koirien puremista?
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.
Clyde
Axel Foley
Viestit: 2478
Liittynyt: Su Syys 14, 2008 9:12 pm

Re: Koirista vääntö

Viesti Kirjoittaja Clyde »

Marsalkka kirjoitti:Kuinka paljon ihmisille on koitunut vakavia vammoja tai kuolemantapauksia pienten koirien puremista?
Siis et ole nyt tosissasi? Johan minä linkitin sinulle asiasta tietoa. Tilastoja löytyy googlettamalla ;)
Edelleenkin isojen koirien puremat tulevat eniten julkisuuteen, koska ne tekevät enemmän tuhoa (siis purressa) ja haavat vaativat yleensä käyntiä terveyskeskukseen/sairaalaan. Haavojen koko ei minun mielestäni ole asian pointti, vaan se, että koira ylipäätään puree. En hyväksy puremista isolta enkä pieneltä koiralta, tuli siitä sitten jälki tai ei.

Daily Mailin sivulla haastateltiin muuten yhtä tutkijaa, joka sanoo, että pienemmät rodut olivat (tutkimuksessa) alttiimpia aggressiiviselle käytökselle kuin isommat koirat. Samaa mieltä on koirien käyttäytymiseen perehtynyt asiantuntija.

Omasta mielestä on erittäin raflaavaa käyttää taas otsikoissa tuollaisia tehosanoja. Vaarallinen koirarotu, taistelukoira tai raatelu -sanan käyttäminen. Tänä vuonna oli Iltalehdessä juttu, kuinka Tampereella oli joku sekarotuinen (vai saku?) raadellut pikkupojan. Pojasta oli kuva ja täytyy sanoa, että kyllä minulla on sanakirjassa raatelulla erilainen merkitys.
Kaukasianpaimenkoiraa pidetään muuten oikein söpönä nallena ja perheen luottokoirana, tulihan siitä oikein elokuva. Siitä huolimatta nekin ovat tappaneet muita koiria ja "raadelleet" ihmisiä. Mistä johtuu, että jotkut koirat saavat tuollaisen tappelukoiran leiman? Kaukasianpaimenkoira on yhä hyvä perheen nallukka.

Esimerkiksi voisi ottaa rasismin. Raimo on rasisti ja on sitä mieltä, että Nuberialaiset vain ryöstävät. Raimo lukee lehdestä uutisen, jossa kioski on ryöstetty väkivallalla uhaten ja tekijänä on ollut Nuberialainen. Raimon rasistinen mielipide vahvistuu ja uskoo, että kaikki Nuberialaiset ovat ryöstäjiä ja pohjasakkaa. Mitä siitä, vaikka moni Nuberialainen olisi täällä töissä kukkakaupassa, ravintoloissa, toimistoissa. Negatiivinen huomataan paljon tehokkaammin, kuin positiivinen asia.

Reino on roturasisti. Reinolla oli Mauno mäyräkoira joka kulki metsälenkeillä vapaana, kiltti kun oli. Kerran heitä vastaan tuli irrallaan rottweiler, joka kävi Maunon kimppuun kohtalokkain seurauksin. Tämän jälkeen Reino on ollut sitä mieltä, että kaikki rottweilerit tulisi kieltää Suomesta, koska ovat niin arvaamattomia ja aggressiivisia. Samaan aikaan Suomessa työskentelee rottweilereita poliisikoirina, rajavartiostossa, puolustusvoimissa, pelastuskoirina ja terapiakoirina.
Nanika ga tooku matteiru to
Rocpy
Scooby-Doo
Viestit: 29
Liittynyt: To Syys 08, 2011 4:07 pm

Re: Koirista vääntö

Viesti Kirjoittaja Rocpy »

^Öh, pienet koirat agressiivisempia? :mrgreen: Vähän jäi ihmetyttämään, mutta kaipa se voi olla mahollista että se kynnys on pienempi potkimisen yms. aiheuttamalle agressiivisuudelle kuin isojen.

Pienet rodut on tuolla kärjessä varmaasn siks, ett' ne otetaan aika usein tyyliin ''VOI KUN SÖPÖ PIKKU HAUVA OSTANPAS SELLAISEN'' ja jätetään koulutus sikseen/tuijotetaan jotain Cesar Millania päivisin ja käytetään sen metodeita, syötetään marketin kalliimpia ja huonoimpia ruokia, eikä lenkitetä ollenkaan, ja sitten nauretaan koiran agressiivisuudelle, häiritään vielä enemmän, ja leimataan lopuksi kaikki pikkukoirat kamaliksi ''on ne koirat nii arvaamattomia, mite toi meiänki musti puri o:'' Tosin, aika lailla samasta syystä noit isompiaki tuol kärjes on, kun otetaan vaan munan jatkeeks..

Mutta on sitten niitäkin rotuja, joiden käytökselle ei voi mitään ; pitbull. Saattaa tulla toimeen niiden tiettyjen, harvojen kanssa, ja vaikuttaa tosi kiltiltä ja normaalilta perhekoiralta. Mutta sitten ku koiralta 'naksahtaaki' siel pään sisällä satunnaises tilantees, eikä omistaja osaa siihe varautua, on siit kyl ilo kaukana. Ja tämänki ihmiset aiheuttaneet aivan omalla sairaalla halullaan jalostaa taistelukoiria.

Tosta kaukaasianpaimenkoira asiasta.. Jos koira on suloinen nallukka ja ''koiran kokoinen''(musta tosi rasittava ilmaus, herran jumala koiria ne kaikki pienemmätki on, miksei mielummi sanota vaikka suden kokone), ei se tietenkään voi millään olla tuhma koira.. :roll:

Melkein minkä vain rotuinen koira osaa käyttäytyä hyvin, kunhan vaan ihmiset ymmärtäis että sen eteen pitää tehdä töitä, kouluttaa koiraa.
Avatar
Marsalkka
Horatio Caine
Viestit: 6317
Liittynyt: To Elo 30, 2007 3:27 pm

Re: Koirista vääntö

Viesti Kirjoittaja Marsalkka »

Clyde kirjoitti:
Marsalkka kirjoitti:Kuinka paljon ihmisille on koitunut vakavia vammoja tai kuolemantapauksia pienten koirien puremista?
Siis et ole nyt tosissasi? Johan minä linkitin sinulle asiasta tietoa.
Ei noissa mainittu kuinka paljon pienet koirat aiheuttavat paljon vakavia vammoja tai kuolemantapauksia.

Ainakaan tässä tilastossa pienet koirat eivät ole kovin edustettuina vakavien vammojen tai kuolemantapausten aiheuttajana:

http://www.dogsbite.org/pdf/dog-attacks ... n-2007.pdf
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.
Arlene
Christopher Lorenzo
Viestit: 1688
Liittynyt: Ke Joulu 12, 2007 8:30 pm
Paikkakunta: Pentonville

Re: Koirista vääntö

Viesti Kirjoittaja Arlene »

Tuossa Marsalkan linkittämässä tilastossa ei mäyräkoirat ole tilaston kärjessä, ei likikään. Harvinainen rotu pohjois-Amerikassa?
Mutta yhteneväisyyksiäkin löytyy; Akita, pitbull ja saksanpaimenkoira.

EDIT: American Kennel Clubin sivulta; Dachshund
One of the most popular breeds according to AKC® Registration Statistics, they come in three different coat varieties (Smooth, Wirehaired or Longhaired) and can be miniature or standard size.

Rotu ei ole harvinainen Yhdysvalloissa, päinvastoin.
Clyde
Axel Foley
Viestit: 2478
Liittynyt: Su Syys 14, 2008 9:12 pm

Re: Koirista vääntö

Viesti Kirjoittaja Clyde »

SATHYn sivulta
Jos tutkitaan rotukohtaisesti kirjattuja tilastoja huomataan, että jopa rodun yleisyyteen suhteutettuna yleisimmät purijat ja vakavimmat vammat aiheuttavat aivan tavalliset ja yleisesti lemmikkinä pidetyt rodut - tämä ei tarkoita, että nämä rodut olisivat vaarallisia. Tyypillisin ja yleisin koiran purema on sellainen, jossa perheen oma lemmikki puree perheenjäsenta tai kylässä olevaa vierasta.
Jos samaan tilastoon otetaan mukaan toinen lemmikki, kissa, niin huomataan sen menevän aiheutettujen vammojen vakavuudessa ykköseksi ohi kaikkien koirarotujen. Tämä ei kuitenkaan ylitä uutiskynnystä.
Kannattaa jokaisen myös lukaista http://www.sathy.fi/mediamyytti.htm#synty
Hyvä olisi toki palata myös ketjussa taaksepäin. Tilastoja ja SATHYn sivuja on kahlattu läpi jo vuonna 2008. Eikös täällä keskusteluissa aina sanota, että lue, mitä ketjussa on jo kirjoitettu..

Hevoset kieltoon! Ovat vaarallisia tappajahevosia.
Lehden mukaan ehdottomasti vaarallisin on hirvi, joka on Tilastokeskuksen mukaan 2000-luvulla aiheuttanut 60 ihmisen kuoleman. Suomen toiseksi vaarallisin on hevonen. Hevosen potkuun, puremaan tai selästä putoamiseen on kuollut 25 suomalaista viimeisen kymmenen vuoden aikana. Koiran puremiin on kuollut samana aikana vain kymmenkunta ihmistä. Tilastojen valossa ampiainen on yhtä vaarallinen kuin koira.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Hirv ... 5224380945

Internet on täynnä kaiken maailman tutkimuksia, joten ei muuta, kuin itsenäisesti kahlaamaan. Toki jos aikoo pitää kantansa kaikista tilastoista huolimatta, niin siitä vaan. Onhan sitä huomattu mihin kaikkeen ihmiset voivatkaan uskoa.
Vaarallisesta koirasta vääntäminen on yhtä tyhjän kanssa. Edelleen ei mielestäni ole kyse siitä, millaiset vammat koiran puremasta tulee, vaan se, että koira puree. Jos chihuahua olisi rotikan kokoinen, voidaan vain kuvitella, millainen tappajakoira se olisi.
Olen ollut koirien kanssa tekemisissä erilaisissa tilanteissa ja ainoastaan alle 40cm korkeat koirat ovat aiheuttaneet ihmisille vahinkoa. Tosin itse olen ollut onnekas ja ollut isojen koirien kanssa tekemisissä sellaisen omistajan kanssa, joka on kouluttanut koiransa ja tuntee sen. Pienet koirat kun edelleen saavat niin paljon anteeksi vain siksi, että ne ovat pieniä (ja söpöjä ja meidän vaavoja).
Nanika ga tooku matteiru to
Avatar
Marsalkka
Horatio Caine
Viestit: 6317
Liittynyt: To Elo 30, 2007 3:27 pm

Re: Koirista vääntö

Viesti Kirjoittaja Marsalkka »

Clyde kirjoitti:SATHYn sivulta
Jos tutkitaan rotukohtaisesti kirjattuja tilastoja huomataan, että jopa rodun yleisyyteen suhteutettuna yleisimmät purijat ja vakavimmat vammat aiheuttavat aivan tavalliset ja yleisesti lemmikkinä pidetyt rodut - tämä ei tarkoita, että nämä rodut olisivat vaarallisia. Tyypillisin ja yleisin koiran purema on sellainen, jossa perheen oma lemmikki puree perheenjäsenta tai kylässä olevaa vierasta.
Jos samaan tilastoon otetaan mukaan toinen lemmikki, kissa, niin huomataan sen menevän aiheutettujen vammojen vakavuudessa ykköseksi ohi kaikkien koirarotujen. Tämä ei kuitenkaan ylitä uutiskynnystä.
Kummallista, että Amerikassa ei ole noin...

Ainakaan tuon minun laittamani amerikalaisen tilaston mukaan. Sathy ei näköjään ei esitä mitään todellista väitteidensä tueksi. Kappas vain...

Erityisen kiinnostunut olisin näkemään tilastoa noista kissojen tekemistä vakavista vammoista...
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.
Avatar
Marsalkka
Horatio Caine
Viestit: 6317
Liittynyt: To Elo 30, 2007 3:27 pm

Re: Koirista vääntö

Viesti Kirjoittaja Marsalkka »

Arlene kirjoitti:Tuossa Marsalkan linkittämässä tilastossa ei mäyräkoirat ole tilaston kärjessä, ei likikään. Harvinainen rotu pohjois-Amerikassa?
Mutta yhteneväisyyksiäkin löytyy; Akita, pitbull ja saksanpaimenkoira.

EDIT: American Kennel Clubin sivulta; Dachshund
One of the most popular breeds according to AKC® Registration Statistics, they come in three different coat varieties (Smooth, Wirehaired or Longhaired) and can be miniature or standard size.

Rotu ei ole harvinainen Yhdysvalloissa, päinvastoin.
Ja mystisesti eivät ole siellä aiheuttaneet juuri vakavia vammoja tai kuolemantapauksia...
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.
Avatar
Marsalkka
Horatio Caine
Viestit: 6317
Liittynyt: To Elo 30, 2007 3:27 pm

Re: Koirista vääntö

Viesti Kirjoittaja Marsalkka »

Clyde kirjoitti: Edelleen ei mielestäni ole kyse siitä, millaiset vammat koiran puremasta tulee, vaan se, että koira puree. Jos chihuahua olisi rotikan kokoinen, voidaan vain kuvitella, millainen tappajakoira se olisi.
Minusta sillä on kuitenkin hieman merkitystä, syntyykö koiran hyökkäyksestä haava sormeen vai kuolema...

Edit. Ai himputti, että naurattaa edelleen tuo Sathyn kissajuttu. Kissat varmaan Suomessakin vuosittain vammauttavat vakavasti ja tappavat ihmisiä, mutta media se vain itsepäisesti kieltäytyy uutisoimasta näitä tapauksia, hihihii...
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.
Rocpy
Scooby-Doo
Viestit: 29
Liittynyt: To Syys 08, 2011 4:07 pm

Re: Koirista vääntö

Viesti Kirjoittaja Rocpy »

Clyde kirjoitti:os chihuahua olisi rotikan kokoinen, voidaan vain kuvitella, millainen tappajakoira se olisi.
Anteaksi MITÄ? Siis chihuahuat ovat mielestäsi agressivisia ja huonokäytöksisiä? Sori, mutten voi olla takertumatta. Ellet sitten tarkoittanut jotain muuta..
Avatar
Marsalkka
Horatio Caine
Viestit: 6317
Liittynyt: To Elo 30, 2007 3:27 pm

Re: Koirista vääntö

Viesti Kirjoittaja Marsalkka »

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/tais ... 00209.html
Taistelukoirat tappoivat alle 2-vuotiaan tyttölapsen Yhdysvalloissa
Julkaistu: 02.10.2011 18:37
Vuoden ja kahdeksan kuukauden ikäinen tyttö sai surmansa Yhdysvalloissa perjantaina.
Tapaus sattui yksityisasunnossa West Havenissa, Connecticutin osavaltiossa.

Poliisi kertoi uutistoimisto Reutersin mukaan lauantaina, että lapsi oli kuollut kolmen pitbull-rotuisen koiran hyökättyä hänen päälleen.

Poliisin ja ambulanssin hälytti paikalle alakerran naapuri. Viranomaiset löysivät lapsen verissäpäin ja tajuttomana lattialta. Hänet kiidätettiin sairaalaan, jossa hän kuoli vammoihinsa.

Koirien epäillään kuuluneen asunnossa asuneille henkilöille, jotka tiettävästi olivat lapsen vanhempien ystäviä. Poliisilla ei ollut vielä tiedossa, oliko lapsi yksin, kun koirat hyökkäsivät. Ilmeisesti lapsi oli kuitenkin ollut vanhempiensa seurassa.

Tarkemmin ei tiedetä, mikä sai koirat hyökkäämään, ja miten kohtalokkaat tapahtumat olivat asunnossa edenneet.

Kaikki koirat lopetettiin murhenäytelmän jälkeen. Toistaiseksi on epäselvää, epäileekö poliisi tapauksessa rikosta.
IS
Kummallista, että kyseessä eivät olleet chiuahuat tai kissat...
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.
Lukittu