Metsästys ei ole normaali harrastus

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Anile
Martin Beck
Viestit: 770
Liittynyt: Ma Heinä 28, 2008 2:30 am

Metsästys ei ole normaali harrastus

Viesti Kirjoittaja Anile »

Aamulehti:

Metsästys ei ole normaali harrastus, sanoo psykologi
20.10. - 07:09 (Luotu: 19.10. - 18:29)


Itsensä tappava perhesurmaaja on useimmiten mies, niin kuin Oulun lauantaisessa perhesurmassa.

Syitä tähän voi hakea esimerkiksi miesten kasvatuksesta, fyysisestä vahvuudesta ja siitä, että miehet käsittelevät naisia useammin aseita.

Näin kertoo Jyväskylän yliopiston kriminaalipsykologian dosentti ja koulupsykologi Jaana Haapasalo. Hän on lukenut juuri kirjaansa varten perheen sisäisistä henkirikoksista tehtyjä tutkimuksia Suomesta ja maailmalta.

Haapasalo ihmettelee, miksi Suomessa on metsästyksen hyväksyvä ilmapiiri.

- Pidän metsästystä, niin kuin urheiluammuntaakin, poikkeavana harrastuksena. Mielestäni ei ole normaalia, jos ihminen on kiinnostunut aseista. Se on tappava harrastusväline, Haapasalo pohtii.

Hän muistuttaa, että esimerkiksi metsästyksessä ampumisen tarkoitus on aina eläinten surmaaminen. Nykyisin se ei ole tarpeen hengissä säilymisen takia.

Haapasalo sanoo, että etenkin se on vastuutonta, jos vanhemmat tarjoavat alaikäisille lapsilleen aseita, ja ottavat heitä mukaan metsästysretkilleen.



Jaaha.
Mitäs muita epänormaaleja harrastuksia on?
Onko postimerkkien keräily "normaalia"?
Entäs sienestys tai marjastus?
Bombay
Adrian Monk
Viestit: 2830
Liittynyt: Ma Touko 07, 2007 9:25 am

Viesti Kirjoittaja Bombay »

Mitens keihään- ja moukarinheitto, jousiammunta jne. ovatko nekin "tappavia harrastusvälineitä?
Spider
Olivia Benson
Viestit: 723
Liittynyt: Ma Touko 28, 2007 5:31 pm

Viesti Kirjoittaja Spider »

Sama juttu pomppasi silmiini Aamulehdestä ja kirjoitinkin siitä tuonne Oulun surmat -ketjuun lähes semaan aikaan. :wink:

Ei aika riitä enempiä kirjoittelemaan, mutta tuohon viimeiseen lauseeseen toteaisin, että asioiden kieltäminen tai piilotteleminen lapsilta/nuorilta todennäköisesti vain lisää heidän kiinnostustaan ko. asiaa kohtaan. Toisekseen, aseet ovat potentiaalisesti vaarallisia, eikä ole ollenkaan pahasta että jo nuorena oppii miten niitä kuuluu käsitellä. (nim. itsekin isin kanssa pikkutyttönä ilmakolla ammuskellut) Aseet kun eivät maan päältä katoa.
Helvetti on toiset ihmiset. (Jean-Paul Sartre)
Jack the Ripper
Adrian Monk
Viestit: 2646
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 2:31 am
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Jack the Ripper »

Psykologia on tieteenä vielä lapsenkengissä ja tässä siitä oiva osoitus. Valmistunut psykologi päästää tuollaista suustaan. Mitähän kyseinen dosentti sitten sanoisi jääkiekosta tai potkupallosta? Tai henkilöistä joita kiinnostaa poliisi- tai sotilasura?

Mää ihmettele valla gauhiast ja ole kui klapil päähä lyötty!
"Olen pessimisti. Tiedän kaiken turhaksi, mutta todennäköisesti olen taas tässäkin väärässä"
DollariExpress
Christopher Lorenzo
Viestit: 1683
Liittynyt: Ti Heinä 01, 2008 9:05 pm

Re: Metsästys ei ole normaali harrastus

Viesti Kirjoittaja DollariExpress »

Anile kirjoitti:Nykyisin se ei ole tarpeen hengissä säilymisen takia.
juu ,ei toki,ruokaa on kaupassa...aina..

kuka lie "joukkomurhaaja" ne valmistaa..
Clyde
Axel Foley
Viestit: 2478
Liittynyt: Su Syys 14, 2008 9:12 pm

Re: Metsästys ei ole normaali harrastus

Viesti Kirjoittaja Clyde »

Anile kirjoitti:Hän muistuttaa, että esimerkiksi metsästyksessä ampumisen tarkoitus on aina eläinten surmaaminen. Nykyisin se ei ole tarpeen hengissä säilymisen takia.
Voi hitsi, nykyään varmaan odotetaan että ne lihahyllyille saapuvat erät ovat kokeneet luonnollisen kuoleman vanhoina :roll:
Nanika ga tooku matteiru to
Bruno
Lauri Hanhivaara
Viestit: 146
Liittynyt: Ke Maalis 05, 2008 3:32 pm
Paikkakunta: Oulu

Moimoi

Viesti Kirjoittaja Bruno »

Sanokaa mitä sanotte, mutta olen psykologin kanssa samaa mieltä. Metsästys on samassa sarjassa kuin elävillä siileillä potkupallon pelaaminen ja uistimella lokkien kalastaminen ja kiduttaminen kuoliaaksi. Suurta hupia. Voi leikkiä olevansa vihreä baretti Vietnamin sodassa vihollista vastaan. Jussipus Pupulus ei vaan voi puolustautua. On aivan eri asia tykätä luonnosta ja siellä elävistä eläimista, kuin sanoa pitävänsä luonnossa liikkumisesta mutta tappavansa siellä eläimiä. Se on sairasta. Yhtä sairasta on tehokarjan kasvatus, jossa 500 hevosvoimaisilla trukeilla ajetaan karjalauman päälle, että saadaan ne nopeasti teuraslinjalle. Ne ei tosiaankaan ole kokeneet muuta kuin maanpäällisen helvetin. Bon appetit.
Isäni oli juristi ja tuomari - minä vain turisti ja juomari
esmes-
Javier Pena
Viestit: 1817
Liittynyt: Ke Tammi 23, 2008 10:28 am

Viesti Kirjoittaja esmes- »

:D :D
ei oo todellista.. metsästystä pitäis nimenomaan harrastuksena tukea ja puolustaa! oppisivat lapsetkin mistä ruoka tulee. saaliin eteen pitää nähdä vaivaa, kaikki jäljestäminen, ampuminen, ruhon käsittely ja lopulta ruoanlaitto ja syöminen. en näe siinä mitään traumatisoivaa tai paheksuttavaa, luonnollistahan tuo vain on. mieluummin jänis metsästä ku kana liukuhihnalta, piste.

kuinkahan kyseinen psykologi suhtautuu kalastukseen harrastuksena?
timmi
Alibin satunnaislukija
Viestit: 55
Liittynyt: Ke Touko 02, 2007 6:42 pm

Viesti Kirjoittaja timmi »

esmes- kirjoitti: kuinkahan kyseinen psykologi suhtautuu kalastukseen harrastuksena?
Veikkaan että hyväksyy kalastuksen. Kalat ei oo niin söpöjä, eikä niitä voi paijata.
Ja poliisiviha on terveen ihmisen merkki.
-nimimerkki katupoika-
Nappula
Alokas
Viestit: 9
Liittynyt: Ma Syys 15, 2008 2:46 pm
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Nappula »

Kyseinen psykologi on myös Jyväskylän kunnanvaltuutettu Suomen Kommunistisen puolueen (SKP) listoilta. Mun mielestä metsästys on kyllä helvetin paljon normaalimpaa kuin hengailu kommunistien kanssa samassa jengissä.

http://www.jyvaskyla.fi/hallinto/valtuu ... tuusto/skp
Bruno
Lauri Hanhivaara
Viestit: 146
Liittynyt: Ke Maalis 05, 2008 3:32 pm
Paikkakunta: Oulu

Juu

Viesti Kirjoittaja Bruno »

Juupaseipäs. Lapset oppii. Selityksiä tappamisen oikeutuksesta. Miksihän s..tana soikoon joka syksy ihan kaikki hirvimiehet kantavat pakasteensa vuoden vanhat hirvenlihat roskiin, jotta uudet mahtuvat tilalle. Mitä se opettaa lapsille, muuta kuin hirveän tuhlaamisen.
Isäni oli juristi ja tuomari - minä vain turisti ja juomari
Bruno
Lauri Hanhivaara
Viestit: 146
Liittynyt: Ke Maalis 05, 2008 3:32 pm
Paikkakunta: Oulu

Ei saa sotkea

Viesti Kirjoittaja Bruno »

Hei. Pitäisi pysyä asiassa. Telaketjukommari pysyköön missä haluaa. Metsästyksen oikeutuksesta oli puhe. Sairasta mikä sairasta. Miksei kaikki metsästäjät liity yhteen ja ammu itsensä??
Isäni oli juristi ja tuomari - minä vain turisti ja juomari
Anile
Martin Beck
Viestit: 770
Liittynyt: Ma Heinä 28, 2008 2:30 am

Viesti Kirjoittaja Anile »

^Voitko antaa niiden hirvimiesten yhteystiedot?
Nimim. pakastimessa vielä tilaa.
Bruno
Lauri Hanhivaara
Viestit: 146
Liittynyt: Ke Maalis 05, 2008 3:32 pm
Paikkakunta: Oulu

Niin olisi

Viesti Kirjoittaja Bruno »

Niin olisi mullakin pakasteessa tilaa. Ota paikkakuntasi hirvimiehiin yhteyttä. Kaikki kantavat kamat roskiin, mutta kukaan ei jaa niitä halukkaille.
Isäni oli juristi ja tuomari - minä vain turisti ja juomari
Nappula
Alokas
Viestit: 9
Liittynyt: Ma Syys 15, 2008 2:46 pm
Paikkakunta: Tampere

Re: Niin olisi

Viesti Kirjoittaja Nappula »

Bruno kirjoitti:Niin olisi mullakin pakasteessa tilaa. Ota paikkakuntasi hirvimiehiin yhteyttä. Kaikki kantavat kamat roskiin, mutta kukaan ei jaa niitä halukkaille.
Eli metsästys on perseestä, mutta hirvenliha metsästäjän pakastimesta kyllä kelpaisi. Siinäpä vasta logiikkaa, täytyy myöntää.
Vastaa Viestiin