Lasten kasvatuksesta

[Geissimummo]

Aihe on saanut monessa keskustelussa suuren suosion ja erilaisia näkökulmia on tullut mm. lasten puhelimista, kurista ja säännöistä. Tänne saa kertoa mielipiteitään asioista

Esimerkkinä: Hommaisitko sinä puhelimen n. 10 vuotiaalle lapsellesi?

Itse kirjoitan erääseen keskusteluun laittamani mielipiteen tännekin:

....Tiedän myös ihmisiä, jotka nuoruudessaan (15-17 vuotiaana) eivät saaneet liikkua pienellä paikkakunnallamme muiden saman ikäisten ystäviensä kanssa. Heidän vanhempansa pelkäsivät, että nuori ryyppäisi ja rellestäisi, pilaisi elämänsä viettäen aikaa muiden kanssa. Kun nämä ihmiset täyttivät 18 vuotta, elämä mullistui täydellisesti ja "kostivat" vanhemmilleen sen, etteivät saaneet olla niin kuin muut nuoret. Toinen käyttää huumeita ja elää pääkaupunkiseudulla, toinen ryyppää ja elää sossupummina. Se siitä hyvästä kasvatuksesta ja ylisuojelusta.

Näidenkään yllämainittujen tuttavieni ystäväpiiri ei ollut pahimmasta päästä nuoruudessa, muutama "kylän kingi" ryyppäsi ja rellesti, suurinosa vietti viikonloput selvinpäin rauhallisesti hyvässä ystäväporukassa. Vanhempien ennakkoluulot olivat vain hirvittävän suuret ja pelko vielä suurempi.

Enkä siis tarkoita, ettei tervettä järkeä saisi käyttää, mutta voihan porkkanaankin tukehtua kotona vanhempien hellässä huomassa

[Florence86]

Kiitos Geissimummo mielenkiintoisen topicin avaamisesta!

Oon tosi hämmentyneenä seurannut tätä lastenkasvatus/kännykkäkeskustelua joka on virinnyt monessakin eri ketjussa viime päivinä. Siis että mitä? Ajatteleeko joku tosissaan tänä päivänä kännykän olevan jotekin turmiollinen/turha/lasta hemmotteleva kapistus?? Hei haloo! Edullinen peruspuhelin jo ekaluokkalaiselle on sekä aikuisen että lapsen mielenrauhaa edistävä tekijä Lapsi saa äitiinsä/isäänsä yhteyden jos tulee jokin hätä tai kysymys tai muuten vaan asiaa ja sama toistepäin: vanhemmat saavat lapsensa kiinni ja tietävät missä mennään. Ei se automaattisesti tarkoita mitään "etäkasvatusta" vaan tuo turvaa tuovan lisän tavalliseen arkeen. Koitetaas nyt nähdä metsä puilta tässä asiassa.

[jenni82]

Kiitos aiheen avauksesta. Itseänikin koskettanut asia kovasti viime aikasista jutuista huomaten.. Aluksi sanon että ei ole ainutta ja oikeaa tapaa kasvattaa lastaan vaan on se oma tapansa kasvattaa omaa lastaan! Kuri ja kunnioitus on yleensä se joilla sanotaan että lapsi kasvaa kunnolliseksi ja rehdiksi ihmiseksi. Totta jos se kuri kulkee käsikädessä rakkauden kanssa ja ennen kaikkea en missään nimessä hyväksy että lasta lyödään milloinkaan koska siitä ansaittu kunnioitus ei ole kunnioitusta vaan pelkoa! Siksi sanonkin mielummin että rajat, rakkaus ja oma esimerkki. Itse ollut todella kuriton kusipää nuorena, ensin kiusattu ja lähes lukukauden poissa olleena koulusta palasin kiusaamaan. Mulla ei todellakaan ollut mitkään ihanat lähtökohdat elämälleni vaan itähelsingissä lähiössä yh-äidin ja veljien kanssa asuttiin ja katsottiin sitä perkeleen ryyppäämistä ja rellestystä! Itse ajauduin laitoslapseksi nuorena ja se itsestään teki sen että minusta tuli juuri sellainen joka tekee niinkuin lystää. Vedin kamaa, varastin ja rellestin. Ei mulla ollut ketään ns. omaa turvallista aikuista joka olisi voinut noi estää ennenko tapasin pelastajani eräällä nuorisotilalla ihan sekasin ollessani. Hänestä tuli se joka laittoi ne rajat ja antoi samalla takasin hyvää ja positiivista kannustusta ja ennen kaikkea sai mut takasin koulun penkille! Olin todella lapsi kun jäin odottamaan esikoistani, typerä ja naivi idiootti joka kuvitteli olevansa aikuinen kun on äiti. En ollut vaan menetin lapseni väärien ystävien takia ja kävin istumassakin hetken aikaa. Heräsin viimein todellisuuteen ja kiitos pelastajani joka oli luonut turva verkon mulle auttoi myös saamaan silloin n.vuoden ikäisen lapseni takasin. Muutin elämäni tosissani ja rupesin äidiksi ja ennen kaikkea vastuunsa kantavaksi ja välittäväksi vanhemmaksi. Menin kouluun ja heti töihin, olin lapseni kanssa yksin mutta selvisin hienosti. Ennen ko poika meni esikouluun pyyhkäsin helsingin pölyt jaloistani ja muutin usean sadan kilometrin päähän yksin lapseni kanssa. En halunnut kasvattaa lastani samassa betoni helvetissä jossa itse olin kasvanut elänyt. Siinä päätös jota en ole ikinä katunut. Mulla kolahtaa heti pahasti ns. vanhemmuuden arvostelu ja ennen kaikkea jos joku mun lapsista sanoo mtn. Ei täällä miljoonissa tarvota mutta hemmetti ei ne lapset sillä rahalla kasva. Mä olen nyt joka päivä vastassa kun koululainen tulee koulusta (äitiysloma) ja olen hemmetin ylpeä itsestäni kun lähdin ja pystyn tarjoamaan lapselleni turvallisen kasvuympäristön. Poika luottaa muhun täysin, ei ole asiaa jota ei voi sanoa tai mistä me ei voistas puhua. Ei pelkää olla itsekseen täällä metsän keskellä ja on erittäin reipas ja menestyy koulussa. Itse olen täysi absolutisti mutta frendit ei ole ja meillä saa ottaa ja olla kunhan se tehdään fiksusti. Ei ole tarvinnut lasten katsella tavaroiden lentelyä, huoritteluja tms! Toki en sano että kaikki pääkaupunki seudun lähiöiden lapset olisi jotenkin huonoja tai heidän vanhempansa, mutta omalta kohdaltani en voi positiivista sanaa sanoa. Lapsethan ne on pahimmat kritisoijat ja ihan varmasti kuulen omalta pojaltani jos ei ole ns. siistit kledjut kun kaverit on niin sanonut. En mä sille leviksiä ja adidasta osta mutta ihan varmana teen kaikkeni että se ei olisi syy tulla kiusatuksi ja jos on tarve massasta erottua ni toivon sen tapahtuvan ihan muilla asioilla kuten tiedoilla ja taidoilla!!

[Chopper]

Tiedän muutaman tuttavaperheen joissa alle kouluikäisellä ei ole mitään muuta mielenkiintoa kuin pelata pleikkarilla/tietokoneella. Mikään muu ei kiinnosta. Pienet itkupotkuraivarit niin järjestyy jopa illalla tunti lisää aikaa pelata. En käsitä.

[Geissimummo]

Oli mukava kuulla tarinasi, Jenni82! Hienoa, että olet saanut elämäsi kuntoon ja elät onnellista elämää perheesi kanssa

Kaikki täällä eivät ole ilmeisesti käsittäneet sitä, että osa porukasta asuu maalla keskellä ei-mitään (lukeudun niihin itsekin). Kaupat on kaukana, samoin saattaa olla lähin naapurikin. Meillä päin ei esim. talvella aura-autot kulje päivittäin, täällä sitten kökötetään oman onnensa nojassa, miettien pääseekö edes töihin koko päivänä tai lapset kouluun. Kouluauto saattaa pysähtyä n. 100 metrin tai kilometrin päähän, jonne pieni koululainen saattaa joutua taapertamaan aamuhämärässä. Mitä jos lapsi kohtaakin metsässä suden tai muuten pelottavan eläimen/asian, vai meinaako joku vielä väittää, että toisen vanhemman pitäisi jäädä kotiin lapsen kanssa, kun toinen tienaa? *Huoh* Niin vanhanaikaista


Kyllä minä ainakin lapsilleni tulevaisuudessa puhelimen ostan, halusi hän sitä tai ei (oli kavereilla tai ei).

Chopper:
Tiedän muutaman tuttavaperheen joissa alle kouluikäisellä ei ole mitään muuta mielenkiintoa kuin pelata pleikkarilla/tietokoneella. Mikään muu ei kiinnosta. Pienet itkupotkuraivarit niin järjestyy jopa illalla tunti lisää aikaa pelata. En käsitä.

Tuosta vanhemmat saavat syyttää ihan täysin itseään. Onhan ulkomaillakin se 2-3 vuotias poika, joka polttaa kaksi askillista tupakkia päivässä. Saa hermoromahduksen jos kielletään

[Chopper]

Chopper:
Tiedän muutaman tuttavaperheen joissa alle kouluikäisellä ei ole mitään muuta mielenkiintoa kuin pelata pleikkarilla/tietokoneella. Mikään muu ei kiinnosta. Pienet itkupotkuraivarit niin järjestyy jopa illalla tunti lisää aikaa pelata. En käsitä.

Tuosta vanhemmat saavat syyttää ihan täysin itseään. Onhan ulkomaillakin se 2-3 vuotias poika, joka polttaa kaksi askillista tupakkia päivässä. Saa hermoromahduksen jos kielletään

Niinhän se yleensä menee lastenkasvatuksessa,monesti saa syyttää vanhemmat itseään. Huolestuttaa että tämän mainitsemani tapauksen kaltainen ilmiö on lasten kasvatuksen suhteen kasvamassa

[Maybrick]

^ Useimmiten juuri näin. Lasten kasvatuksessa on pysyttävä kohtuudessa ihan joka asiassa. Joka perheellä on silti omat korostuksensa vaikkei niitä itse huomaisikaan. Korostukset on ok, jollei ne ole jotenkin liian alleviivaavia ja sosiaalisesti hankalalla alueella. Myös elämäntapa, joka sulkee lapset pois oikeasta elämästä muiden yhteydessä, voi olla vahingollinen (liika pelaamisen suosiminen esim., seurustelu kaverien kanssa vain netitse, iltojen viettäminen pulikka korvalla jne.) Kasvatuksessa mikään ei korvaa tervettä järkeä. Mutta mistä sitä tähän hätään enää löytyy?

[jenni82]

Tuo on ihan totta että täällä maalla kun ei linkit kulje vaan poika kulkee kouluun taksilla joka hakee ja tuo. Pojalla on puhelin lähinnä siksi että saa ilmotettua meille missä ja kenelle on menossa ja me hänelle jos esim kauppaan lähdetään tms. Meillä selkeät ajat pleikan peluussa, 1h päivässä ja that´s it. Se ei keräänny pankkiin vaikka tiistaina ei pelaisi ni keskiviikkonakaan ei pelaa kun sen tunnin. Ulkona onneksi paljon viihtyy täällä meillä päin ipanat enkä pentuja hyvällä ilmalla sisälle päästä leikkimään. En omaa muille enkä muita meille! Ikävä kyllä monista se töllö on hyvä lapsen vahti ja toimii mutta ei se oikeita ihmiskontakteja korvaa!!

[ketsku]

Laitanpa tän omankin tarinani tänne oikeaan osioon:

Minulla oli just eikä melkeen samalla tavalla ajattelevat vanhemmat kuin tuo Mikko82 Ihan jokaista juttua myöten. Oma äitini esim. ei ollut töissä vaan aina kotona. Molemmat olivat sitä mieltä, että kunnon kuri on oltava, turhat luulot pois. Pelkästään jalostavaa on kun ei saa mitään, varsinkaan jos "kaikilla muillakin on."

Mä elin tuollaisten vanhempien lapsena sisarusteni kanssa. Meidän elämä oli kamalaa, ankeaa ja kauheeta. Mitään jalostavaa en kyseisestä kasvatusmetodista löydä enkä mitään hyvää. Mulle kävi niin, että en suinkaan oppinut arvostamaan sitä mitä sain vaan roikuin henkeni edestä joka ainoassa asiassa kiinni (vaikka nyt kerran kun sain vuoden ajan kinuamani karvissukat), pesin niitä sukkia lavuaarissa jotta ne eivät hukkuisi, käytin niitä niin kauan, että koko pohja kului pois ja itkin hysteerisesti kun jouduin luopumaan niistä. Tuntui pahalta tietää, että jos jotain sai niin se joku ei kestä ikuisesti ja uutta ei koskaan tule.

Kaikkein kamalinta myös oli se, että koulussa joutui kulkemaan käytetyissä ja halvimmissa rytkyissä ja oi silmätikkuna. Senhän oli tarkoitus vain jalostaa ja karaistaa. Se aiheutti elämänmittaisia traumoja. Muistan lukuisia tilanteita joissa sain hävetä silmät päästäni. Liikkatunnilla jouduin pitämään kamalia liian isoja verkkareita, sukat oli aina reikäisiä, lenkkarit puhkikuluneita, t- paidat virttyneitä. Muut vaatteet oli yhtä kamalia. Muut lapset kulkivat näteissä ja sopivissa vaatteissa. Muistan erään tytön jolla oli aina siistit vaatteet ja joka kävi äitinsä kanssa ostoksilla. Aina ihmettelin, että käykö jonkun äiti oikeasti lapsensa kanssa vaatekaupassa, onko sellaista olemassa???

Kuten muutkin lapset, halusin minäkin sen hetken muodin mukaisia leluja ja vaatteita. Muut saivat niitä, minä en. Pyöräilin kauppaan ja katselin joka päivä leluja siellä. Tuijotin ja hypistelin ja kuvittelin, että joskus vielä saan ihan omaksi. En koskaan saanut.

Aikuisena tämä kostautui. En nyt sen tarkemmin selvitä tässä aiempia elämänvaiheita mutta joka tapauksessa kun alin tienata niin sekosin sillä tavoin, että en osannutkaan lopettaa sitä ostamista. Ostin vaatteita niin paljon, että niille tarvitsi 6 vaatekaappia eikä kaikkia koskaan edes käytetty, ostin pehmoleluja joita lapsena aina halusin, ostin leluja muutenkin itselleni koska olin päättänyt, että joskus ne vielä hankin. Tätä jatkui vuosia. Koko ajan oli tunne, että lisää pitää saada. Velat voitte kuvitella.

Nyt viime vuodet on menneet paremmissa merkeissä, enää ei ole jatkuvaa pakkoa. Silti ostan heti sen mitä mieli tekee, en pohdi sen enempää tarvitsenko nyt varmasti. Jos haluan niin ostan.

Omalle lapselleni en koskaan tee samaa mitä mulle tehtiin. Kaikkea ei lapsen tarvitse saada, siitä olen samaa mieltä. Sen sijaan hyvin perusteltu lelu ostetaan. Joskus perusteluksi riittää myös se, että muillakin on. Mun lapseni ei ole se jolla ei ole sitä mitä muilla on. Sain aina kuulla just tota "ostat sit ite isona omalla rahalla. Saat sitten kun pystyt itse maksamaan." Miten pieni lapsi voi itse maksaa mitään ja kuinka pahalta ja epäreilulta se tuntuukaan kuulla tuollaista???

[jenni82]

Tulipas surullinen mieli kun luin juttusi Ihan niinkuin sanoit ni perusteltu on perusteltu. Meillä poika saa ns. kuukausi rahan jolla saa ostaa mitä itse haluaa ja se on 20€/kk. Onneksi lapsi tajunnut rahan arvon ja ei ostele karkkia tms vaan on ahkera säästäjä (pitäisi oppia tuo taito itsekkin). Hän säästää omat rahansa keräily autoihin ja niitä onkin jo aikamoinen kasa kerääntynyt. Poika ei koskaan leiki niillä ja ennenkaikkea ei anna kenenkään muun lapsen niihin koskea, hän puunaa ja putsaa ja ihailee kauniita autojaan Vaatteet, harrastukset tms maksamme me. Meillä on aina kaapissa karkkia tms tarjottavaa jos vieraita tulee ja ihan rauhassa ovat saaneet siellä ollakkin. >>Ei mene kysymättä vetämään keksipakettia tai mtn muutakaan. Ääripää kasvatus näkemykset on aina pahasta. Joko on ihan natsi meininkiä tai sitten pennut saa mennä ja tehdä ihan niinkuin haluavat tai sitten on tämä kasti jossa vanhemmat ei ole ikinä kotona ja he itse tietävät sen että se on väärin ja rahalla/tavaralla ns. ostetaan sen lapsen rakkaus. Osittain myös mikon82:n kanssa samaa mieltä siinä että jos lapsen tekee ni pitää myös toisen vanhemman olla kotona mahdollisimman pitkään pienen kanssa eikä tunkea välittömästi päiväkotiin. Toki on niitä yh vanhempia joilla ei oikeesti ole muuta mahdollisuutta ja ihan varmasti jokainen niistä olis mielummin lapsensa kanssa kotona. Meillä onneksi niinkin ihanteellinen tilanne että mulla on nyt mahdollisuus jäädä pienen tyttäreni kanssa kotiin muutamaksi vuodeksi. Tiukkaa on rahallisesti mutta uskon että se kannattaa niin lapsen kun munkin puolesta Järkeä käteen ja kasvatetaan nämä meidän tulevaisuuden toivot rehellisiksi ja hyviksi lähimmäisistään välittäviksi nuoriksi

[pikku-my]

Pakko se on osallistua koska erinnäisiä keskusteluja on saanut pää punaisena lukea.

en koe mielestäni olevani huono vanhempi koska lapsellani (8v) on kännykkä ja se on ollut jo vuoden päivät. Kotona olen ollut äitiyslomalla häntä kouluun saattelemassa ja vastaanottamassa,mutta nyt on töihin paluu edessä.

Itse olen ollut toisella luokalla kun olen saanut alkaa yksin kulkea kouluun ja uskoisin että poikani onnistuu siinä aivan yhtä hyvin kuin minäkin silloin. Pidän kuitenkin sitä kännykkää ihan hyvänä välineenä siihen,että saan töissä ollessani varmistettua että hän on päässyt kotiin ja että saan aluksi myös varmistettua sen että hän lähtee ajoissa kouluun.

Itse olen ensimmäisen kännykkäni saanut vasta kun 18 olen täyttänyt ja kyllä myös selvinnyt ilman sitä.
samoin kun ilman tietokonetta kotioloissa.

Ja se että meillä on pleikkarit,tietokoneet ja kännykät,lapseni on pääsääntöisesti ulkona kunhan hän on koulupäivän jälkeen saanut läksynsä tehtyä. Sieltä syömään ja takaisin pihalle. Sitten onkin iltapisut, -pesut ja -pusut iltapalan kera ja nukkumaan KAHDEKSALTA!

Eli lapsellani on aivan varmasti huolehtivat vanhemmat vaikka hän omistaakin kännykän. Kuitenkaan,niinkuin joku toisaalla totesi, ei voi tietää missä hän viilettää. On voitu sieltä Hempan tyköä vaihtaa Humpan pihan puistoon tai mennä Hempa ja Humpan kanssa Himppapuistoon.

[pete-79]

Kyllä kouluikäisellä lapsella on kännykkä hyvä olemassa nykymaailmassa, kun mitä tahansa saattaa sattua. Tietysti vanhempien tulee valvoa puhelimen käyttöä ja opettaa pitämään laskut kurissa. Samalla lapsi oppii myös vastuuta.
Muutamalla muulla foorumilla olen seurannut ja osallistunutkin keskusteluun lasten fyysisestä kurittamisesta. Mitäs mieltä porukka siitä täällä?
Itse olen muksuna jonkun kerran risusta ja vyöstä saanut. Kyse ei todellakaan ollut mistään hakkaamisesta, vaan muutamasta näpäytyksestä paljaalle takapuolelle. Ja ihan ansiosta olen selkääni saanut, traumoja ei jäänyt, olen jopa sitä mieltä, että tuo oli ihan hyvä keino. Hakkaamista tai muutakaan rankempaa fyysistä/henkistä pahoinpitelyä en toki hyväksy.
Hyvä ja mielenkiintoinen topic, hienoa kun tällainen avattiin.

[Nannitanni]

Ainoa fyysinen kuritus on ollut joku tukkapölly tai luunappi, ihan aiheesta. Ja eipä kumpaakaan tainnut tapahtua kuin kerran, mutta läksy meni perille.

Itse sain puhelimen viidennellä luokalla, kun koulunvaihdon myötä koulumatkat pitenivät ja harrastuksiakin oli iltaisin niin, että menin sinne itsekseni. Kyllä se loi turvallisuuden tunnetta varmasti molemmille, sekä mulle että vanhemmille, kun tiesi toisen olevan tavoitettavissa. Puhelimelle olisi tosin ollut käyttöä neljännellä luokalla, kun jäin koulun vessaan lukkojen taakse moneksi tunniksi.. Nyt se naurattaa, mutta eipä hirveästi silloin!

Olen kuullut sekä hyviä, että huonoja kokemuksia siitä, että ekaluokkalaisilla on jo omat kännykät. Eräs tutun tyttö, joka on nyt ekalla luokalla, soittaa jokaisesta pienestäkin asiasta äidilleen, eikä kerro opettajalle, oli tilanne sitten mikä vain.. Eli onkohan sitten hyvä vai huono asia, että äiti tai isä on aina tavoitettavissa?

[Teleksi]

Jossain vaiheessa ne lapset rupeavat vain liikkumaan enemmän ja siinä vaiheessa se on enemmän vanhemmille helpostus kuin lapselle että on se kännykkä. Ennen vanhaan piti lankapuhelimella soittaa kaveri kerrallaan läpi, että lapset "löytyivät". Nyt voi soittaa lapselle ilman että tarttee tietää tarkasti kenen kaverin pihassa/kotona ollaan. ´Vaikka siis tultaisiin kotiin sanomaan pullantuoksuiselle kotiäidille, että "menen nyt masalle", niin sitten voi matka päätyä masan kanssa jeren trampalle jne.... Mikä lie se kukkahattu mikko olikaan, niin hänellä ei taatusti ole vielä tämän ikäisiä lapsia kun kuvitelmat tuntuvat olevan vähän irrallaan todellisuudesta.

Toinen paikka missä pienemmälläkin on puhelin hyvä on noi isot kaupat - esim sittarit ja prismat. Siellä vaan joskus noi isommat lapset lähtevät omille teilleen ja sitten niille on hyvä voida soittaa, että "tule kassalle 22".

Ja kolmas juttu on se, että jos on vanhemmat eronneet, niin sille toiselle vanhemmalle on tosi kiva pitää yhteyttä lapseen tämän oman kännykän välityksellä, niin ei tarvitse toisen vanhemman olla "portinvartijana".

[Mikko82]

Olen aiheesta mielestäni kaiken jo keskustellut, mitä tuolla Kadonneet ketjussa olen todennut "lapsilla oletettavista kännyköistä":
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=17&t=9609

En ymmärrä sitä, että lapsille annetaan kaikki tavarat sillä perusteella, kun "kaikilla muillakin on", ellei siihen ole perusteluja. Sain toki Nintendon silloin 90-luvulla joululahjaksi, mutta vain yhden pelin ja siihenkin laitettiin ensin ehto: "Saat toisen pelin, mikäli pääset mutantti-Bart Simpson pelin läpi" (ei ollut Mario, joka ei täyttänyt sitä isäni peli-ideologiaa). En päässyt sitä koskaan läpi vaikka kuinka sitä "hakkasit", mutta vuosien kuluessa sain Tiku & Taku pelin, jonka pääsin läpi kun aikani hakkasin. Sen osti pappani joululahjaksi, eikä vanhempani.

Monilla oli jo tietokoneina 486. Meille hankittiin pelikoneeksi 086 jostakin huutokaupasta , jossa ei ollut kuin DOS ilman kovalevyä ja asemina "lerppu" ja "korppu". Yläasteen 7. luokalla sain Pentiumin (win 95) ja ammattikoulussa toisen koneen (Win ME). Siskoni sai sen mun vanhan koneen. Nyt olen omilla rahoillani vasta v. 2007 hankkinut tämän nykyisen koneen ja tämän kanssa pyritään että tämä mylly toimisi vielä 10 vuoden päästä. Ehkä se kuullostaa naurettavalta?

Kun kasvatetaan lapsen tyytymään vähään, niin se ei välttämättä halua mitään. Toki se vaati vuosien ruinaamista, että sai jotakin ja toisaalta sekin kyllä kasvattaa. Kännykän sain vasta v. -98 ja ehtona oli se, että maksan kännykkälaskuni itte.

Nykyisin vanhemmat antavat lapsilleen kännykän jo 4-vuotiaana tai silloin lapsi alkaa viimeistään ruinaamaan, että "mäkin haluan oman kännykän kun kaikilla muillakin kavereillani on".

Ennen vanhaan piti lankapuhelimella soittaa kaveri kerrallaan läpi, että lapset "löytyivät".

Ei kannata lapsia edes hankkia, jollei niille sovitut säännöt pidä kutinsa, että on olemassa kotiintuloajat. Itse kunnioitin isovanhempiani ja vanhempiani. Mulle opetettiin varhaisessa iässä että kotiin soitetaan, mikäli menetkin esimerkiksi Tommin luokse ja olet sopinut nyt alunperin vanhemmillesi tai isovanhemmillesi meneväsi Markon luokse. Lisäksi monien lapsien vanhemmat pitivät yhtä toisiinsa ja tunsivat tasan tarkkaan toisensa jollakin tavalla.

Lankapuhelin oli kuitenkin parempi laite paikantamiseen kuin nykyinen kännykkä. Jos tahtoo paikantaa lapsensa tarkan sijainnin kännykkään, niin se on heti poliisi asia "teletunnistetiedoin", missä on mahtanut esimerkiksi kadonnut Jaakko-poika vastata kännykkäänsä, eikä niitä "teletunnistetietoja" silloin kovinkaan hevillä poliisit anna tai tutki. Meillä on sellainen paskamainen laki, että "katoaminen ei ole rikos", eikä minun tietojen mukaan siihen henkilön ikää ole mitenkään ringastettu tänäkään päivänä? Tosin poliisi Suomessa ehkä suhtautuu noiden lapsien katoamiseen hieman vakavammin kuin yli 18-vuotiaan katoamisiin.

Sitten tämä asia mitä vihaan. Vanhempi laittaa tekstiviestin lapselle "missä oot?" ja lapsi vastaa: "mä olen täällä Markon luona", vaikka tositilanteessa olisikin tuhrimassa kaupan seinää. Emmä kyllä yhtään vakuuttuneeksi tulisi sen enempää lapsestani, vaikka sillä olisi kännykkä (sen luottamuksen tulee lapsia kohtaan tulee saada jollakin toisella tavalla). Jokaisella kaverin vanhemmalla on se kännykkä, jolla lapsi voi soittaa kotionsa. Emmä sanois jos poikani kaveri tahtoo soitella vanhemmille mun puhelimesta: "missä sun kännykkäs on? tai "eiks sul ole omaa kännykkää?", vaikka mun pojalla olisi. Se on älytöntä mielestäni olettaa että kaikilla tulee jatkossa olemaan kännykkä!!!

Mun eräs kaverini on yli nelikymppinen ja on ollut töissä Nokian Salon matkapuhelintehtaalla töissä korjaajana, eikä hän ole vielä koskaan omistanut omaa kännykkää. Hänellä on lankapuhelin ja nettiä hän käyttää modeemin välityksellä (kohta saa tosin käyttöönsä huoneistokaistan, mutta hänen tulee hankkia uusi kone). Käytössä Win ME!

Se ei minusta ole vastuutonta, että lapsella ei olisi kännykkää.

Mikä lie se kukkahattu mikko olikaan, niin hänellä ei taatusti ole vielä tämän ikäisiä lapsia kun kuvitelmat tuntuvat olevan vähän irrallaan todellisuudesta.

En hyväksy ns. "vapaata kasvatusta" lapsille, enkä sitä että kiroilevat tuolla kaupungin kaduilla. On liikaa vaan nykyisin "etä-äitejä" ja "etäisiä". Jos nainen haluaa tehdä uraa ja välittää lapsistaa viis, niin ei todellakaan ole ihme että jonakin päivänä lapsi varastaa kaupasta tikkareita (joko kotiäidiksi lapsien kanssa tai työura ilman lapsia). Minusta heiltä tulisi ottaa lapsi huostaan oitis, kuten joiltakin alkoholisti vanhemmilta konsanaan.

Jokainen meistä on elänyt kuitenkin lapsuutensa, vaikkei olisikaan omia lapsia, eikö? Vai kuvitteletko sinä sitä että aikuinen tulee Zombina jostakin ulkoavaruudesta, eikä varhaisikää ole elettykään? Kautta aikojen vanhempia on koitettu kunnioittaa. Mikä siinä nykyisin on että kasvatus tulisi olla "vapaata kasvatusta"?

Paljon riippuu siitä nykyisin lapsen kasvatukset, millaisen kasvatuksen lapsen vanhempi on kotona saanut.

Nykyäähän oletetaan, että pojat kasvataan vasta parikymppisenä ja sen tekee Puolustusvoimat. Sitä ennen ei vanhempien tarvitsisi laittaa tikkua edes ristiin poikansa kasvatuksen eteen???

Mua vihastuttaa sellainen, kun n. 12-vuotiaat jätkät kiroilevat työkseen "naisten alapäästä" takanani tai edessä kun kävelen keskustassa tai istun bussissa ja vastaan kävelee/istuu bussissa joku iäkäs nainen (joka tuntee itteensä vaivaantuneeksi ja mua taas hävettää ja vihastuttaa) tai nuorempikin nainen. Tekisi mieleni ottaa niitä jätkiä isämaisesti korvasta kiinni ja todeta: "nyt pyydätte noilta naisilta anteeksi ja lopetatte moisen kiroilemisen tähän paikkaan".

Kouluauto saattaa pysähtyä n. 100 metrin tai kilometrin päähän, jonne pieni koululainen saattaa joutua taapertamaan aamuhämärässä. Mitä jos lapsi kohtaakin metsässä suden tai muuten pelottavan eläimen/asian, vai meinaako joku vielä väittää, että toisen vanhemman pitäisi jäädä kotiin lapsen kanssa, kun toinen tienaa?

Uskomatonta!

On se nyt kummallista, jos lapsi joutuis kävelemäänkin 100 metriä tai 1km. Muistetaan vaan, kuinka moni maalaiskylissä koulubusseista tiesi mitään 1960-70 luvuilla, kunnei niitä ollutkaan. Talvisin mentiin suksilla ja kesäisin mentiin kävellen tai polkupyörällä "kyläkouluihin", eikä varmasti mietitty tuleeko karhu tai susi metsästä? Tällaistä nimitän vanhempien ylihuolehtimiseksi/vouhottamiseksi: "Eihän sitä voi lapset liikuntaa harrastaa yhtään. Meirän Timollekin voisi tulla vielä siitä hengitysvaikeuksia tai astma". Kouluihin tai koulubusseihin ei taatusti ollut 100m tai 1000m matkaa muuta kuin harvoilla vaan ainakin 3-7km.

Isäni aikoinaan moitti äitiäni siitä kun oli päästänyt minut luokkakaverin äidin kyydillä kouluun (n. 1km:n matka). Se nyt ei opeta yhtään mitään kasvatuksellisesti, että autolla viedään lapsi kouluun.

---
Ongelmana ei ole alakoululaiset vaan oikeastaan "murkkuikäiset", jotka pääsevät yläasteelta pois ja heidät omien sanojensa mukaan "pakotetaan" ammattikouluun sellaiselle alalle, joka ei vastaa heidän pyrkimyksiä niin heidän tarkoituksensa on sitten tällöin usein vain häiritä oppituntia, "hyppiä seinille", haistatella opettajille niin että opettajat joutuvat suojautumaan "pää pulpetin alle" tai ottamaan stressilomaa. Tällaisille ns. "*arva*ulli-äijille" (kuten luokanvalvojani joskus ammattikoulussa käytti nimitystä niistä "seinille hyppijöistä": "äijillä on karvat ja kaikki ja silti käyttäytyvät kuin kakarat") sopisivat vielä jälki-istunnot ammattikoulussa, kuten yläasteellakin kun kerran niistä on päästy niin ne reuhoo. Toinen vaihtoehto on se, jollei jälki-istuntoja ole ammattikoulussa enää niin vaihtoehtoiksi jää se että pojat poikakouluun ja tytöt tyttökouluun tai kolmas vaihtoehto on tietysti se että peruskoulua pidennettäisi parilla vuodella, jossa on jälki-istunnot.

Itse olin ammattikoulussa "mallioppilas" ja sain siitä syystä vuosittain stipendin.

Oikeastaan tämä luokanvalvojani "nimitys" näistä pojista johti siihen että mitään ei sen luokanvalvojan suusta odotettukaan.

Kadonneet-ohjelmasarjasta on tuttua se, että me vanhemmat kovasti tunnetaan lapsemme: "tuo meidän Perttihän on niin kiltti poika, ettei se Aurajokeen hypännyt".

Siis mä vastustan fyysistä väkivaltaa, mutta tukkapöllö tai luunappi ei ole minusta väkivaltaa. Meillä oli risu olohuoneen hyllyssä "pelotteena" kun olin pieni eli jollet kunnioita vanhempiasi niin se otetaan käyttöön (ja tiesin tasan tarkkaan mihin sitä käytettäisi). Olisinko kerran saanut "remeleistä" paljaalle perseelle, eikä silloinkaan hakattu millään voiman kanssa vaan ennemminkin, kuten "Pete-79" tuossa virkkoi. Ne oli läpsytyksiä vaan, että kyllä sillä vielä istu. Se tekee kyl eetvarttia. Kaikki on nähnyt liian paljon elokuvissa, että joku on ruoskittu haavoille vyön kanssa? Kotikasvatuksessa on hyvä olla "pelotteita": "Isä alkaa huutamaan, jollei läksyt ole tehty" jne. ??

---
Mulla on ehkä julmia mielipiteitä, mutta elämähän on julmaa. Joistakin mun mielipiteet ovat vastenmielisiä, mutta kun tekin kasvatte aikuiseksi niin alatte asioita ajattelemaan hieman eri tavalla kuin nyt. Sitten kun ne on "murkkuikäisiä" niin varmasti huomaatte, että kasvatuksenne on ollut lepsu jo sieltä tenavaikäisestä asti.