Ulkomaalaisten tekemät rikokset suomessa vuonna 2013

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Hans-Peter Haulikko
Hetty Wainthropp
Viestit: 486
Liittynyt: Ke Syys 15, 2010 3:03 am
Paikkakunta: Holjakoski

Re: Ulkomaalaisten tekemät rikokset suomessa vuonna 2013

Viesti Kirjoittaja Hans-Peter Haulikko »

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... k-trm-kaik
Pohjois-Savon käräjäoikeus vangitsi keskiviikkona kaksi miestä, joita poliisi epäilee kuopiolaiseen koruliikkeeseen tehdystä törkeästä varkaudesta. Miehet vangittiin syytä epäillä -nimikkeellä.
- Meillä on nyt viikko aikaa hankkia lisänäyttöä, kertoo rikosylikomisario Harri Alhainen keskusrikospoliisista.

Keskustan koruliikkeestä vietiin viime keskiviikkoiltana suurehko määrä timanttisormuksia ja kultaketjuja.

Varkaat rikkoivat myyntivitriinit ja veivät korut. Tämän jälkeen he poistuivat liikkeestä ja nousivat Lapinlinnankadulla odottaneeseen autoon.

Poliisi otti lauantaina kiinni kolme miestä. Yksi heistä vapautettiin sunnuntaina. Nyt vangitut miehet ovat ulkomaalaisia.

Poliisi ei kerro toistaiseksi korusaaliin kohtalosta.
STT
eli nämä kuopion koruliikkeen ryöstöstä epäillyt tekijät ovat ulkomaalaisia.

tästä aiheesta löytyy myös keskusteluketju täältä murha.infosta ->
http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=20&t=14249
"näin mä ajattelen, mä oon maalaispoika"
Hans-Peter Haulikko
Hetty Wainthropp
Viestit: 486
Liittynyt: Ke Syys 15, 2010 3:03 am
Paikkakunta: Holjakoski

Re: Ulkomaalaisten tekemät rikokset suomessa vuonna 2013

Viesti Kirjoittaja Hans-Peter Haulikko »

http://www.poliisi.fi/poliisi/kanta-ham ... endocument
06.02.2013

Ulkomaalaisen miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Poliisi tarkisti miehen ajokunnon ennen puoltayötä Kutomonkujalla Forssassa. Puhalluskoe antoi tuloksen 1.6 o/oo.

Keskiviikkoaamuna klo 08 jälkeen tapahtui henkilöauton ulosajo vt 2:lla Forssassa. Ulkomaalainen mies törmäsi autollaan valaisinpylvääseen. Puhalluskoe antoi tuloksen 0.7 o/oo, joten miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.
forssassakin ajellaan ulkomaalaisten toimesta huolimattomasti humalassa.
"näin mä ajattelen, mä oon maalaispoika"
Oho
Remington Steele
Viestit: 240
Liittynyt: Ke Maalis 04, 2009 4:19 pm

Re: Ulkomaalaisten tekemät rikokset suomessa vuonna 2013

Viesti Kirjoittaja Oho »

ELEKTRONIIKKAVARKAAT KIINNI TUUSULASSA

Tapahtuma-aika- ja paikka:6.2.2013, Tuusula

Kolme Virolaista miestä joutuivat poliisin partion keskeyttämäksi, ollessaan anastamassa omaisuutta keskiviikkoilta noin klo 21:00 Tuusulassa Sulan alueella. Kolmikko oli tunkeutunut yrityksen aidatulle alueelle valmiista reiästä ja pyrkivät poliisin saavuttua pakenemaan samaa reittiä. Miehet päätyivät poliisin huostaan.
http://www.poliisi.fi/poliisi/keski-uus ... 0B004D3754
Hans-Peter Haulikko
Hetty Wainthropp
Viestit: 486
Liittynyt: Ke Syys 15, 2010 3:03 am
Paikkakunta: Holjakoski

Re: Ulkomaalaisten tekemät rikokset suomessa vuonna 2013

Viesti Kirjoittaja Hans-Peter Haulikko »

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013020 ... 4_uu.shtml
Ex-poikaystävä levittää alastonkuvia - poliisi voimaton
Perjantai 8.2.2013 klo 11.26
19-vuotias helsinkiläisnainen teki poliisille ilmoituksen saatuaan tietää, että hänestä oli luotu Facebookiin valeprofiileja.

Valeprofiilista oli lähetetty ystäväkutsuja naisen ystäville ja sukulaisille. Profiilissa oli julkaistu naisesta otettuja alastonkuvia.

Nainen on kertonut lähettäneensä valeprofiilissa julkaistut kuvat noin vuosi sitten silloiselle poikaystävälleen, joka asuu ulkomailla. Osa kuvista oli otettu Skypen kautta.

Nyt entisen poikaystävän epäillään tekevän kiusaa ulkomailta käsin levittämällä kuvia naisten ystävien ja sukulaisten tietoon.

Poliisi tutkii tapausta kunnianloukkauksena ja yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisenä. Käytännössä tapauksen selvittäminen on kuitenkin poliisille mahdotonta.

- Suomen poliisin on hankala toimia, kun on kyseessä ulkomailla asuva, ulkomaalainen henkilö, eikä ole odotettavissa, että hän olisi tulossa Suomeen, kertoo rikoskomisario Ilkka Juola.

Poliisin tietojen mukaan mies asuu Väli-Amerikassa.

Juola sanoo, että vastaavia tapauksia ei ole tullut vastaan paljon.

- Mutta tietenkin se on niin, että heille, keiden kohdalle se sattuu, se on äärettömän kiusallista, Juola toteaa.
semmonen oli sekin juttu sitten.
"näin mä ajattelen, mä oon maalaispoika"
Hans-Peter Haulikko
Hetty Wainthropp
Viestit: 486
Liittynyt: Ke Syys 15, 2010 3:03 am
Paikkakunta: Holjakoski

Re: Ulkomaalaisten tekemät rikokset suomessa vuonna 2013

Viesti Kirjoittaja Hans-Peter Haulikko »

http://www.poliisi.fi/poliisi/kanta-ham ... endocument
Poliisin ohjeita kannattasi noudattaa

08.02.2013

Viisikymppinen virolaismies sai eilen iltakymmeneltä poliisilta oivalliset ohjeet Hämeenlinnan Jukolassa. Ohjeita noudattamalla ei oltaisi tässä tilanteessa.

Mies istuskeli vahvassa kännissä autossaan ja kertomansa mukaan odotteli selvää kuskia. Poliisi muistutti miestä, ettei vaan lähtisi juovuksissa itse ajelemaan. Mies lähtikin kävelemään autoltaan asuntoaan kohden. Kaikki näytti menevän siis käsikirjoituksen mukaan.

Puolen tunnin kuluttua sama mies sompaili autollaan samaista poliisipartiota vastaan Hongistonkujalla. Nyt alkoivat esitutkinnalliset toimenpiteet, joista ensimmäinen oli puhalluskoe. Tulos oli lähes kaksi promillea, joten törkeänä rattijuopumuksena tällaista tutkitaan.

Hiukan ennen yhtätoista illalla moottoritiellä autoilevat soittivat hätäkeskukseen kaistaseilailijasta. Poliisi toppuutteli tämän laajoilla liikkeillä ajelleen nelikymppisen virolaismiehen Hämeenlinnan taajaman kohdalla.

Syy seilailevaan ajeluun selvisi puhalluskokeella, sillä pari promillea löytyi. Mies kertoi ajokorttinsakin vanhentuneen, eikä uutta ole tullut hankittua. Mies määrättiin kuitenkin ajokieltoon ja törkeän rattijuopumuksen ja kortitta ajamisen esitutkinta-aineisto toimitetaan syyttäjän kautta käräjille.
ei kaikki välttämättä halua noudattaa poliisin ohjeita.
"näin mä ajattelen, mä oon maalaispoika"
Oho
Remington Steele
Viestit: 240
Liittynyt: Ke Maalis 04, 2009 4:19 pm

Re: Ulkomaalaisten tekemät rikokset suomessa vuonna 2013

Viesti Kirjoittaja Oho »

Jämsä 09.02.2013: Vähän ennen puoltayötä VT 9:llä Jämsän kohdalla suistui rekisterikilvetön henkilöauto tieltä ja juuttui pientareen lumipenkkaan. Ajoneuvoa kuljettanut virolaismies puhalsi seulonta-alcometriin lukeman 1,24 mg/l, ja häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Ajoneuvoa oli kuljetettu Tampereen suunnasta ja vähän ennen Jämsän kiertoliittymää se oli suistunut lumipenkkaan.
http://www.poliisi.fi/poliisi/keski-suo ... endocument
Espoo
9.2.2013 klo 02.00 Espoo, Olarinkatu

Törkeä rattijuopumus ja kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta.

Partio pysäytti Viroon rekisteröidyn henkilöauton ja kuljettajalle suoritetussa puhalluskokeessa tulokseksi tuli 1,51 promillea ja samalla selvisi, ettei kuljettajalla ollut ajokorttia.
http://www.poliisi.fi/poliisi/lansi-uus ... endocument
Oho
Remington Steele
Viestit: 240
Liittynyt: Ke Maalis 04, 2009 4:19 pm

Re: Ulkomaalaisten tekemät rikokset suomessa vuonna 2013

Viesti Kirjoittaja Oho »

Törkeä rattijuoppo Lieksassa
10.02.2013

Ulkomaalaistaustainen nuori mies ajoi henkilöautoa Lieksan Siltakadulla 00.34 aikaan ja häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Puhalluskoe oli 1,22 promillea ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
http://www.poliisi.fi/poliisi/pohjois-k ... endocument
Humalaisia ja kortittomia liikkeellä Rovaniemellä
10.02.2013

Poliisipartio havaitsi lauantai-iltana Ratakadulla epävarmasti kulkevan maastoauton. Partio pysäytti autoilijan ja puhallutti hänet. Autoa kuljettanut ulkomaalainen mies puhalsi alkometriin lukemat 1,58 promillea. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.
http://www.poliisi.fi/poliisi/lappi/hom ... endocument
Espoo

9.2. klo 23.00

Näpistys. Neljä virolaista miestä kävivät anastamassa Haukilahden Shell huoltoasemalta myymälän ollessa auki elintarvikkeita ja autonhuoltotarvikkeita, mm. lasinpesunestettä. Epäiltyjen käyttämä auto tavoitettiin myöhemmin Kehä I:ltä Tapiolasta ja heidät otettiin kiinni.
http://www.poliisi.fi/poliisi/lansi-uus ... endocument
INES 7
Axel Foley
Viestit: 2301
Liittynyt: Pe Elo 13, 2010 5:57 pm
Paikkakunta: Koiruohon kaupunki

Re: Ulkomaalaisten tekemät rikokset suomessa vuonna 2013

Viesti Kirjoittaja INES 7 »

Taksikuski ehdotti: Eiköhän hoideta maksu seksillä
11.2.2013 11:26
Nainen otti taksin varhain sunnuntaiaamuna Helsingin Pukinmäestä tarkoituksenaan mennä Kivikkoon. Yhtäkkiä kesken matkan taksinkuljettaja oli laittanut käden naisen reidelle ja hivellyt tätä kädellä haarojen välistä.

Nainen oli työntänyt taksinkuljettajan kättä pois, mutta tästä huolimatta tämä oli jatkanut hivelemistä.

Taksinkuljettaja oli ehdotellut naiselle seksiä taksimaksuna. Nainen oli soittanut matkalta hätäkeskukseen. Taksikuski oli ottanut tältä puhelimen pois ja sanonut että "älä soittele mihinkään tai sulle käy huonosti".

Taksinkuljettaja oli ollut ulkomaalaistaustainen, noin 30 -vuotias hintelä mies, kertoo poliisi.
http://www.ess.fi/?article=403202

Nice...
Oho
Remington Steele
Viestit: 240
Liittynyt: Ke Maalis 04, 2009 4:19 pm

Re: Ulkomaalaisten tekemät rikokset suomessa vuonna 2013

Viesti Kirjoittaja Oho »

Neljää epäillään laittoman maahantulon järjestämisestä tammikuussa
Metro
Helsinki
Eilen kello 10.42


Rajavartiolaitos on saanut päätökseen esitutkinnan laittoman maahantulon järjestämisestä Helsingin satamassa 18. tammikuuta 2013. Satamassa jäi kiinni kaksi ulkomaalaista miestä, joista toisella on EU-kansalaisuus. Hänen epäiltiin yrittäneen tuoda mukanaan Suomeen kolmannen maan kansalaisen väärennetyillä asiakirjoilla.

Esitutkinnassa paljastui, että juttuun liittyy useampia henkilöitä ja myös muita epäiltyjä rikoksia.

Suomenlahden merivartioston rikostorjuntayksikkö aloitti esitutkinnan kahta satamassa kiinnijäänyttä miestä kohtaan. Tutkinnan rikosnimikkeet olivat laittoman maahantulon järjestäminen, valtionrajarikos ja väärennys.

Tutkinnassa paljastui, että juttuun liittyi lisäksi kaksi muuta Helsingissä asuvaa henkilöä. Kotietsinnän yhteydessä yhden epäillyn asunnosta löydettiin mieshenkilö, joka oli onnistunut oleskelemaan Suomessa laittomasti yli vuoden ajan.

Asunnosta löydettiin myös huumausainetta. Huumausainerikosta on tutkinut Helsingin poliisilaitos.

Laittoman maahantulon järjestäminen etenee nyt syyteharkintaan Helsingin syyttäjänvirastoon. Rikoksesta epäillään yhteensä neljää henkilöä, ja yksi on ollut vangittuna todennäköisin syin epäiltynä.
http://metro.fi/paakaupunkiseutu/uutise ... tamisesta/
Hans-Peter Haulikko
Hetty Wainthropp
Viestit: 486
Liittynyt: Ke Syys 15, 2010 3:03 am
Paikkakunta: Holjakoski

Re: Ulkomaalaisten tekemät rikokset suomessa vuonna 2013

Viesti Kirjoittaja Hans-Peter Haulikko »

http://www.poliisi.fi/poliisi/keski-uus ... endocument
PAHOINPITELY ym.
Tapahtumapaikka ja -aika: Tuusulan Hyrylä, Nahkurintie, 10.02.2013 klo 04.00
Joukko suomalaisia ja virolaisia tappeli keskenään lyöden ja potkien. Tapahtumat saivat alkunsa hetkeä aiemmin hyryläläisen ravintolan edustalla sattuneista kahinoista. Osallisina oli sekä miehiä että naisia. Ainakin kolme loukkaantui, mutta kenenkään vammat ei ole vakavia. Osallisista yksi joutui putkaan.
perinteinen maaottelu.


http://www.poliisi.fi/poliisi/satakunta ... endocument
12.02.2013

Maanantaina 11.2. kello 16.50 aikaan LP:n partio tavoitti VT2:lta Huittisista ulkomaalaisen henkilön ajamasta henkilöautoa 138 km/h osuudella, missä liikennemerkein rajoitettu nopeus on 80 km/h. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Yö on Satakunna alueella ollut rauhallinen.

http://www.poliisi.fi/poliisi/ita-uusim ... endocument
Varkaus
Vantaa, Salpakuja 11.2.2013 klo 16.20

Porttipuistossa tavaratalossa jäi kiinni kaksi miestä varkaista. Kaksi kolmenkympin tietämillä olevaa ulkomaalaista miestä oli yksissä tuumin varkaissa. Toisen miehen olkalaukkuun he olivat piilottaneet PS-pelin ja muistikortin. Tuotteiden arvo yhteensä on noin 100 euroa. Miehet otettiin kiinni kuulusteluja varten.
nämäkin olivat ulkomaalaisia, median hyvästä yrityksestä huolimatta.
"näin mä ajattelen, mä oon maalaispoika"
Avatar
PaxCow
Adrian Monk
Viestit: 2520
Liittynyt: To Tammi 17, 2013 3:45 pm

Re: Ulkomaalaisten tekemät rikokset suomessa vuonna 2013

Viesti Kirjoittaja PaxCow »

Hans-Peter Haulikko kirjoitti:nämäkin olivat ulkomaalaisia, median hyvästä yrityksestä huolimatta.
Yrittikö media ostaa heille Suomen kansalaisuuden?
:roll:
"I do not fear death. I had been dead for billions and billions of years before I was born, and had not suffered the slightest inconvenience from it." - Mark Twain
Oho
Remington Steele
Viestit: 240
Liittynyt: Ke Maalis 04, 2009 4:19 pm

Re: Ulkomaalaisten tekemät rikokset suomessa vuonna 2013

Viesti Kirjoittaja Oho »

Poliisi etsii naisia ahdistelevaa taksinkuljettajaa
Poliisi tutkii kahta tapausta, jossa taksinkuljettaja on ahdistellut naismatkustajaa viime viikonvaihteessa Helsingissä. Molemmista teoista epäillään samaa kuljettajaa, jota poliisi ei ole tavoittanut. Uhrien kertomukset kuljettajan tuntomerkeistä kuitenkin täsmäävät.

Ensimmäinen ahdistelutapaus sattui lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Herttoniemenrannassa. Kadulla kulkenut nainen oli matkalla kotiinsa, jolloin taksi oli pysähtynyt hänen luokseen.

Taksinkuljettaja oli taluttanut naisen taksiin, vaikka tämä oli sanonut, ettei tarvitse kyytiä. Taksissa kuljettaja oli ryhtynyt hivelemään naisen reittä.

Taksinkuljettaja päästi naisen taksista pois, kun päihtynyt nainen sanoi, että häneltä tulee oksennus.

Poliisi tutkii tapausta kunnianloukkauksena tai seksuaaliseen tekoon pakottamisena.

Sunnuntaiaamuna sattui vastaava tapaus, kun naismatkustaja otti taksin Pukinmäestä matkatakseen Kivikkoon. Kuljettaja piti kättä naisen reidellä ja hiveli naista haarojen välistä sekä pyysi seksiä maksuksi matkasta.

Kun nainen yritti soittaa hätäkeskukseen, kuljettaja otti hänen puhelimensa ja uhkasi naista. Nainen pääsi kuitenkin Kivikossa taksista pois eikä kuljettaja yrittänyt estää hänen poistumistaan.

Molemmilla kerroilla kuljettaja on ollut ulkomaalaistaustainen, hintelä ja noin 30-vuotias mies.

Naiset eivät ole osanneet kertoa poliisille tietoja taksista, kuten sen väriä, merkkiä tai rekisterinumeroa.
http://metro.fi/paakaupunkiseutu/uutise ... ljettajaa/
Tunkeutuja ei suostunut poistumaan - 88-vuotias voimaton

Keskiviikko 13.2.2013 klo 18.33

Noin 30-vuotias mies tunkeutui vanhuksen asuntoon Helsingin Mellunmäessä tiistai-iltana.

88-vuotias nainen avasi Yllästunturintiellä ovikellonsoittajalle oven noin viiden ja kuuden välillä tiistai-iltana.

Ovella oli naiselle tuntematon, ulkomaalaiselta vaikuttanut mies, joka tunkeutui asuntoon estelyistä huolimatta.

Mies kävi läpi keittiön kaappeja ja istuutui keittiön tuolille. Hän ei suostunut poistumaan asunnosta naisen vaatimuksista huolimatta.

Vasta kun paikalle saapui kodinhoitaja, joka vaati tiukkaan sävyyn englanniksi tunkeilija poistumaan, tämä viimein totteli.

Kodinhoitajan mukaan miehellä oli kädessään lappu. Paperissa kerrottiin siistillä käsialalla kirjoitettuna suomeksi, että miehen lapsi on ollut pitkään sairaalassa ja hän tarvitsee rahaa lapsen hoitoihin.


Mies on noin 30-vuotias ja 180 senttiä pitkä ja normaali- tai hoikkavartaloinen. Hänellä on tumma lyhyt tukka. Mies oli pukeutunut siististi ja oli muutenkin huoliteltu.

Poliisi tutkii asiaa varkauden yrityksenä.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013021 ... 1_uu.shtml
Hans-Peter Haulikko
Hetty Wainthropp
Viestit: 486
Liittynyt: Ke Syys 15, 2010 3:03 am
Paikkakunta: Holjakoski

Re: Ulkomaalaisten tekemät rikokset suomessa vuonna 2013

Viesti Kirjoittaja Hans-Peter Haulikko »

http://www.poliisi.fi/poliisi/kainuu/ho ... endocument
13.02.2013



Kuhmon Kostamustiellä kaksi venäläisautoa kosketti toisiaan ohitustilanteessa ja molempiin autoihin tuli vaurioita. Keskiviikkoaamuna kello kahdeksan aikaan sattuneessa yhteenotossa ei tullut henkilövahinkoja. Alkoholilla ollut osuutta tapahtumaan. Kuhmon poliisi tutkii tapahtunutta liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä liikennerikkomuksena.
naapurikansan sankarit on tuoneet liikenneosaamisen mukanaan suomeen. päivittäin rattijuoppoja ajelee lomalla ja töissä ollessaan suomessa. kaahareita ja muuta mukavaa lisäksi.
"näin mä ajattelen, mä oon maalaispoika"
Hans-Peter Haulikko
Hetty Wainthropp
Viestit: 486
Liittynyt: Ke Syys 15, 2010 3:03 am
Paikkakunta: Holjakoski

Re: Ulkomaalaisten tekemät rikokset suomessa vuonna 2013

Viesti Kirjoittaja Hans-Peter Haulikko »

http://www.poliisi.fi/poliisi/helsinki/ ... endocument
Pahoinpitely (2 kpl)

Länsisatamassa kahden autonkuljettajan kesken syntyi tappelu n. klo18.30. Virolainen ja venäläinen kuljettaja olivat ajamassa perävaunullisia kuorma-autoja laivaan, kun heidän kesken tuli riita ns. kiilaamisesta. Molemmat miehet syyttivät toisiaan kiilaamisesta ja jonossa ohittamisesta. Tilanne johti keskinäiseen tappeluun, jossa vaihdettiin muutama nyrkinisku. Kumpikaan miehistä ei saanut näkyviä vammoja. Tapausta tutkitaan molempien osalta pahoinpitelynä.
http://www.poliisi.fi/poliisi/etela-kar ... endocument
Kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta ja rattijuopumus, Luumäki, Taavetti, Marttilantie, 15.02.2013 kello 22:05.

Poliisipartio pysäytti autoa tarkastusta varten. Kuljettajaksi osoittautui kortiton, vuonna 1986 Neuvostoliitossa syntynyt venäläismies. Hänelle partion toimesta suoritettu puhalluskoe antoi tuloksen 0.77 promillea.
veljeskansojen sankareiden edesottamuksia...päivittäistä "hupia".
"näin mä ajattelen, mä oon maalaispoika"
avain
Armas Tammelin
Viestit: 80
Liittynyt: Ma Marras 09, 2009 2:05 pm

Re: Ulkomaalaisten tekemät rikokset suomessa vuonna 2013

Viesti Kirjoittaja avain »

Doctor Lecter kirjoitti:Turvapaikanhakija sytytettiin tuleen

Kaksi turvapaikanhakijaa poltti kolmatta käyttäen deodoranttia ja sytytintä.

Kaksi turvapaikanhakijaa poltti sytyttimellä ja deodorantilla turvapaikanhakijaa Helsingin Uudenmaankadun vastaanottokeskuksessa varhain keskiviikkona.

Uhria poltettiin tupakansytyttimellä suoraan iholle. Lisäksi deodoranttia suihkutettiin tulen läpi, jolloin tulisuihku poltti miehen ihoa.

Tekijöiksi epäillyt miehet ovat poliisin hallussa, ja heitä kuulustellaan myöhemmin tänään.

Uhrin vammat eivät ole vakavia.

Tapausta tutkitaan pahoinpitelynä.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013020 ... 1_uu.shtml
6.2.2013 klo 10.52 (päivitetty klo 11.09)
Tässäkin tapauksessa asialla olivat venäjänkielen tulkkia vaativat vastaajat (kuten valtaosassa tämän topicin tapauksista yhdessä virolaisten kanssa), eli viime perjantaina Valko-Venäjän kansalaiset Yauheni A. sekä Siarhey K. vastasivat syytteisiin Helsingin käräjäoikeudessa.
Vastaa Viestiin