Iso väärennetyn taiteen välittämiseen liittyvä petosjuttu on pyörinyt oikeudessa jo joitakin vuosia. HS:n Kuukausiliite teki aiheesta jutun vuonna 2015, ja tänään samaisessa lehdessä ilmestyi juttu miehestä, joka väärensi taidetta välittäjille myytäväksi. Vyyhti on varsin monitahoinen, ja sisältää värikkäitä käänteitä - muun muassa rikollisryhmittymä M.O.R.E:n toimintaa.
(saattaa tosin toimia vain tilaajille).
Huikean taidehuijauksen tarina: Kuvaamataidon opettaja ja upseeri välittivät väärennettyjä tauluja autokauppiaille ja maakuntien mahtimiehille
Eteläsuomalainen opettaja sai jostain haltuunsa kuuluisan ranskalaisen Edgar Degas’n maalauksen. Kohta työn kääntöpuolella oli jo leimoja, jotka osoittivat sen kuuluneen natsijohtaja Himmlerin lääkärille. Sitten oli aika ryhtyä myymään tätä hienoa teosta.
JOULUKUISENA PERJANTAI-ILTANA vuonna 2009 kaksi miestä puhui puhelimessa:
"No niin, herra eversti."
"No niin, pääjohtaja."
"Oleksä huomen lähdös Pietariin sit vai?"
"No juuri kävin kysymässä, monelta aamulla lähtee."
Kutsutaan ensimmäistä puhujaa, tätä "pääjohtajaa", nimellä Opettaja. Hän oli 59-vuotias ja työskenteli yläasteen kuvaamataidon opettajana.
Opettajan puhekumppani – se, jota hän nimitti everstiksi – oli 47-vuotias puolustusvoimien entinen upseeri, sotilasarvoltaan majuri. Sanotaan häntä Upseeriksi.
Opettaja jatkoi puhelinkeskustelua:
"Aha, mä lähden kolmaskymmenes päivä Espanjaan, ollaan viikko siellä. Sit mul alkaaki jo työt. Tulisit käymään, et näkisit nyt vähän näit töitä, mitä mulla on. Muistat sä sen Edgar Degas'n?" hän kysyi.
"Kyllä", Upseeri vastasi.
Edgar Degas on suuri nimi, ranskalainen 1800-luvun lopun impressionisti, tunnettu erityisesti tanssijoita esittävistä maalauksistaan. Degas'n töitä on maailman tunnetuimmissa museoissa, ja huutokaupoissa ne maksavat miljoonia euroja.
Upseeri tiesi, mistä työstä Opettaja puhui. Hän oli joskus nähnyt sen Opettajan kotona. Se oli pienikokoinen pastellityö ja esitti kolmea naistanssijaa. Oikeassa alareunassa oli signeeraus: Degas. Takapuolella pahvissa oli vanhoja saksankielisiä leimoja.
"Nyt sen koko provenienssi on täysin valmis", Opettaja sanoi kuin ohimennen.
Provenienssi tarkoittaa taideteoksen omistushistoriaa. Vanhaa taidetta ei ilmesty myyntiin tyhjästä. Mitä ehjempi ja uskottavampi provenienssi, sitä epätodennäköisempää on, että teos on väärennös.
Opettaja alkoi kertoa. Hän selitti, että työn oli aikoinaan omistanut lääkäri, joka oli saanut sen lahjaksi hollanninjuutalaiselta paronilta pelastettuaan tämän hengen. Lääkärin nimi oli Felix Kersten, ja hän oli toiminut natsijohtaja Heinrich Himmlerin henkilääkärinä. (Todellisuudessa Kersten ei ollut lääkäri vaan Himmlerin hieroja.)
"Himmlerillä", Opettaja selitti, "oli tämmöinen sihteeri, Brandt, joka auttoi paljon tätä lääkäriä, ja tämä lääkäri antoi sen työn hänelle lahjaksi. Kun Berliini valloitettiin, venäläinen sotilas – joka on tiedossa – vei sen Pietariin, ja se on sieltä tullut."
Opettaja kysyi, muistiko Upseeri erään venäjänjuutalaisen miehen Pietarista. "Hänen isänsä toi sen rintamalta Berliinistä. Albertstrasse fünf, viis, oli muistaakseni se osoite, mistä hän sen otti. Juuri se oli Himmlerin päämaja, ja se oli siel seinällä ollut tän Brandtin, tän sihteerin, huoneessa."
On vaikea sanoa, missä sävyssä Opettaja puhui, sillä puhelinkeskustelusta on olemassa keskusrikospoliisin julkisessa esitutkinta-aineistossa vain nauhalta litteroitu teksti.
"Täydellinen provenienssi", hän toisti. "Mul on dokumentitkin siitä."
Keskustelu Degas'n työstä jatkui. "Missä se nyt on?" Upseeri kysyi.
"Se on mulla täällä kaapin päällä ollut, kuule, neljätoista vuotta."
"No niin, sitte kysymys kuuluu", Upseeri sanoi, "milloin me tehdään siitä sellanen niinku neuvonpito?"
Opettaja työskenteli yläasteen kuvaamataidon opettajana eräässä eteläsuomalaisessa kaupungissa. Hän oli myös kuvataiteilija, pitänyt yksityisnäyttelyitä, kahdesti Helsingissäkin.
Hän näytti taiteilijalta – tai siltä, miltä taiteilijan kai ajatellaan näyttävän. Hän kulki pitkässä takissa, ja aina kun hän saapui paikalle, hän otti esiin kamman ja kampasi pitkän tukkansa otsalta yli pään. Hänen kasvonpiirteensä olivat enemmän eteläeurooppalaiset kuin suomalaiset, varsinkin nenä, jota monet kuvasivat "juutalaiseksi". Hän piti löysähihaisia paitoja ja kaulaliinoja, soitti pianoa ja käytti parfyymeja, joiden tuoksu tuntui ilmassa vielä pitkään hänen jälkeensä.
Hänessä oli jotain teatraalista, renessanssia, levotonta. Oppilaat pitivät hänestä. Hän matkusti paljon. Oppilaat olivat tottuneet siihen, että kuvaamataidon tunneilla oli usein sijainen. Luokan seiniä peittivät julisteet taidenäyttelyistä, joissa opettaja oli matkoillaan käynyt.
Ennen valmistumistaan opettajaksi hän oli opiskellut puolitoista vuotta lääketiedettä Saksassa. Niin hän kertoi. Hän oli taitava kertomaan tarinoita, tosia ja vähemmän tosia.
Hän osasi kuulostaa vakuuttavalta, varsinkin silloin kun puhui taiteesta. Riitaa hänen kanssaan oli vaikea saada aikaan. Jos jokin meni pieleen, hän selitti asiaa niin kauan ja monipolvisesti, että vastapuoli uskoi tai väsyi.
Opettaja oli opiskellut Turun piirustuskoulussa ja Taideteollisessa korkeakoulussa Helsingissä. (Sieltä ei löydy merkintää hänen valmistumisestaan.) Aluksi hän toimi opettajana Porin seudulla. Sitten hän muutti puolisonsa kanssa etelämmäksi, sai paikan kuvaamataidon opettajana, rakensi kesämökin, erosi, hankki vanhan puutalon ja jäi asumaan tähän kaupunkiin.
Taiteen keräämisen hän oli aloittanut nuorena opettajana. Silloin hän oli ostanut eräästä maalaistalosta signeeraamattoman taulun 800 markalla.
Se oli osoittautunut Victor Westerholmiksi ja yli sadantuhannen markan arvoiseksi, hän kertoi poliisille myöhemmin, kun häntä epäiltiin törkeästä väärennöksestä ja törkeästä petoksesta.
Toisen ostamansa taulun hän oli myynyt 1990-luvun alussa Lontoossa Sotheby'sin huutokaupassa 400 000 markalla. Se, hän kertoi, oli ollut Ilja Repinin maalaama.
Kun poliisi kysyi häneltä, mikä hänen tärkein osaamisalueensa oli arvotaiteen välittämisessä, hän vastasi:
"Minulla on silmä ja intuitio eli sisäinen näkemys. Olen myös opiskellut taidehistoriaa."
UPSEERI OLI KOTOISIN pieneltä paikkakunnalta. Hän oli kirjoittanut ylioppilaaksi 1980-luvun alussa, suorittanut varusmiespalveluksen, jatkanut reserviupseerikouluun ja sen jälkeen kadettikouluun. Hän oli mennyt naimisiin ja työskennellyt komppanianpäällikkönä, mutta sotilasura oli junnannut paikoillaan.
Ensimmäiset maalaukset tulivat osana asuntokauppaa. Vähitellen hän alkoi välittää ja myydä taidetta sivutyönään.
Aluksi hänen myymänsä teokset eivät olleet kalliita eivätkä tunnettujen taiteilijoiden maalaamia. Sitten hän tapasi Opettajan.
Upseeri oli ostanut 1990-luvun alussa virolaisen 1800-luvun taidemaalarin Timofei Neffin työn. Hänen mielestään se oli "satavarma Neffi", ja hän vei sen arvioitavaksi helsinkiläiseen Hagelstamin huutokauppaan. Kun työtä ei kuitenkaan hyväksytty myytäväksi, eräs taidekauppias sanoi Upseerille tuntevansa henkilön, joka varmasti olisi siitä kiinnostunut.
Se henkilö oli Opettaja.
Upseerin mukaan Opettaja osti maalauksen häneltä. Myöhemmin Upseeri sai tietää, että Opettaja oli toimittanut sen huutokauppaan Lontooseen, missä työ oli myyty 300 000 markalla. Upseerin mukaan hän oli itse maksanut työstä vain neljäsosan tästä summasta.
Heistä tuli kuitenkin kavereita, Upseeri kertoi vuosia myöhemmin poliisille.
Upseeri oppi Opettajalta paljon, kuten sen, miten taideteoksia hankitaan, miten ne viedään myyntiin huutokauppoihin Lontooseen ja Ranskaan ja miten tärkeää on se, että niillä on hyvä provenienssi ja kiinnostava tarina.
Opettaja puolestaan pani merkille, miten taitava myyntimies Upseeri oli.
Upseeri tunsi paljon ihmisiä, ja hän oli sosiaalinen. Toisin kuin Opettaja, Upseeri kehtasi ottaa yhteyttä keneen tahansa. Sellaista toimeliaisuutta Opettaja arvosti.
ASIAT ALKOIVAT SUJUA. Upseeri hankki myytäväkseen yhä kalliimpia teoksia. Niiden ostajat olivat entistä varakkaampia suomalaisia. He maksoivat Upseerin myymistä maalauksista ensin tuhansia ja sitten kymmeniätuhansia euroja.
He olivat sellaisia kuin eräs keskisuomalainen yrittäjä, joka vuonna 2001 osti Upseerilta useita teoksia: Edelfeltin, Salokiven, Wiikin, Šiškinin, kaksi Lundahlia, kolme Repiniä. . .
Vuonna 2002 Upseeri myi eräälle savolaiselle liikemiehelle metsämaiseman 75 000 eurolla. Isokokoisen työn oli signeerauksen mukaan maalannut venäläinen Ivan Šiškin. Sama ostaja hankki myös Hjalmar Munsterhjelmin rantamaiseman – 15 000 euroa.
Seuraavana vuonna Upseeri myi helsinkiläiselle autoliikkeen toimitusjohtajalle maalauksen, jossa oli Ilja Repinin signeeraus – 30 000 euroa. Samoihin aikoihin kuopiolainen rakennusyrittäjä osti häneltä Berndt Lindholmin kolme ovaalinmuotoista maisemamaalausta – 100 000 euroa. Samalle yrittäjälle meni Šiškinin nimellä signeerattu Valamon luostaria esittävä öljymaalaus – 75 000 euroa.
Upseerin asiakkaat olivat suomalaisia miehiä, jotka olivat vaurastuneet yrityksillään tai sijoituksillaan ja jotka nyt halusivat käyttää rahojaan taideteoksiin. Melkein kaikki heistä asuivat Sisä-Suomessa. Jotkut heistä olivat hankkineet kymmeniä teoksia ja pitivät itseään taiteen keräilijöinä.
Upseeri näytti tietävän, millaisia töitä heille kannatti tarjota. 1800-luvun venäläisten realistien öljymaalaukset kävivät parhaiten kaupaksi.
Näytti siltä, että asiakkaat luottivat Upseeriin. Upseeri vakuutti kauppoja tehtäessä, että työt olivat "sataprosenttisesti aitoja" ja antoi vielä "upseerin valan", kuten eräs ostaja kuvasi kaupantekoa poliisille.
Upseeri puolestaan luotti Opettajaan. Opettaja oli taiteen ammattilainen. Hän oli suorittanut "kaikki taidealan opinnot", kuten Upseeri sanoi. Opettaja oli tehnyt häneen vaikutuksen erityisesti venäläisen taiteen asiantuntijana. Suuri osa Upseerin myymistä teoksista tulikin Opettajan kautta.
Upseeri oli nähnyt, miten helsinkiläiset huutokaupat olivat hyväksyneet Opettajalta tulleita teoksia myyntiin. Jopa arvostetut kansainväliset huutokaupat Lontoossa, sellaiset kuin Christie's ja Sotheby's, olivat ottaneet niitä myytäviksi, ja niistä oli maksettu isoja summia.
"Kun selvisi, että jotkut työt olivat väärennöksiä, hän sai asiat paikatuiksi ja minut vakuuttuneeksi siitä, että suurin osa tauluista oli kuitenkin aitoja", Upseeri sanoi poliisille vuosia myöhemmin.
Kun keskusrikospoliisi viimein vei kaikki yllä mainitut Upseerin myymät työt Valtion taidemuseon arvioitaviksi, kävi ilmi, että museon asiantuntijoiden mukaan vain Munsterhjelmin rantamaisema oli aito.
Kaikki muut olivat väärennöksiä.
ENSIMMÄISEN KERRAN POLIISI EPÄILI Opettajaa ja Upseeria rikoksesta vuonna 1998:
Taidemaalari Aimo Kanervan leski oli tehnyt rikosilmoituksen. Sen mukaan Itäkeskuksessa sijaitsevassa galleriassa myytiin Kanervan nimellä signeerattua akvarellimaisemaa, joka lesken mukaan ei ollut hänen miehensä maalaama.
Työ oli päivätty vuodelle 1984. Leskellä oli hyvät perusteet epäillä rikosta, sillä hänellä oli valokuvat kaikista miehensä tuona vuonna maalaamista teoksista, eikä tämä työ ollut niiden joukossa.
Esitutkinnassa kävi ilmi, että markkinoilla oli useita muitakin Kanervan nimellä signeerattuja töitä, joita epäiltiin vääriksi.
Opettaja ja Upseeri olivat 16 epäillyn joukossa. Poliisi ei kuitenkaan saanut selville, kuka töitä väärensi. Kaikki oli ostettu "tuntemattomalta mieheltä". Tutkinta raukesi, eikä syytteitä nostettu.
Vuonna 1999 poliisi epäili Opettajaa jälleen. Helsinkiläiselle liikemiehelle oli myyty kolme venäläisen Ivan Aivazovskin nimellä signeerattua öljymaalausta. Ostaja alkoi epäillä teosten aitoutta ja vei ne Valtion taidemuseon arvioitaviksi. Kauppahinta oli ollut yli miljoona markkaa. Syyttäjän mukaan Opettaja oli kyllä tuonut taulut Suomeen, mutta syytettä ei nostettu, koska syyttäjä katsoi, ettei Opettaja ollut erehdyttänyt ostajaa tahallaan.
Samoihin aikoihin Opettaja myi Hörhammerin huutokaupassa Helsingissä Helene Schjerfbeckin nimellä signeerattua maalausta Kaksi vihreää päärynää. Työ todettiin väärennökseksi, ja ostaja vaati maksamiaan rahoja takaisin. (Vuosia myöhemmin poliisi löysi Opettajalta Schjerfbeckin nimellä allekirjoitetun kirjeen, jossa Schjerfbeck kertoo Kahden vihreän päärynän maalaamisesta. Käsialatutkimuksen perusteella poliisi epäili Opettajan väärentäneen kirjeen.)
Noilta ajoilta ovat peräisin myös ensimmäiset todisteet siitä, että ainakin osa Opettajan ulkomaisiin huutokauppoihin viemistä teoksista oli väärennöksiä:
Vuonna 1999 ostaja palautti Christie'sin huutokauppaan Lontooseen työn, joka ei ollutkaan puolalaisen Henryk Siemiradzkyn maalaama. Seuraavana kesänä Christie's poisti huutokaupasta Opettajan toimittaman venäläisen Léon Bakstin työn, koska Christie'sin asiantuntijat eivät uskoneet sen olevan aito.
TUOHON AIKAAN, 1990-LUVUN LOPULLA ja 2000-luvun alussa, venäläisiä maalauksia otettiin eurooppalaisiin huutokauppoihin helpommin kuin nykyään. Niiden aitoutta ei tutkittu kovin tarkasti.
Opettaja vei usein venäläisiä töitä ulkomaille huutokaupattaviksi. Kesällä 2000 Christie'sin venäläisen taiteen huutokaupassa oli myytävänä toistakymmentä Opettajan omistamaa ja pari Upseerin omistamaa maalausta.
Opettajan töistä myytiin seitsemän. Niistä tilitettiin Suomeen yhteensä yli 24 000 puntaa.
Myymättä jääneitä kaupattiin myöhemmin Suomessa. Todisteena niiden aitoudesta käytettiin Christie'sin myyntiluetteloa, jossa niiden valokuvat olivat.
Huutokauppakamarit kuitenkin saattoivat painaa taideteoksen kuvan myyntiluetteloon, vaikka asiantuntija ei vielä ollut nähnyt työtä. Ennen huutokauppaa teos yleensä tutkittiin, ja jos sen aitoutta epäiltiin, se voitiin poistaa huutokaupasta. Valokuva kuitenkin jäi katalogiin.
Kun keskusrikospoliisi alkoi tutkia Opettajan ja Upseerin taidekauppoja, se kuuli todistajina suomalaisia huutokaupanpitäjiä, kuten Wenzel Hagelstamia, joka työskenteli pitkään Hagelstamin huutokaupassa Helsingissä.
Hagelstam kertoi poliisille, että monet Suomessa myytävistä väärennetyistä venäläisistä maalauksista ovat sellaisia, jotka ovat kiertäneet huutokauppakamareissa ja jääneet myymättä. Niiden aitoutta on todisteltu sillä, että niiden valokuvat ovat jonkin huutokaupan katalogissa.
Toinen poliisin kuulema todistaja, savolainen antiikkikauppias, kertoi tietävänsä useita tällaisia tapauksia.
Opettaja itse kertoi poliisille, miten hän sai Christie'sille myyntiin venäläisteoksen, joka oli kopio yhden taiteilijan teoksesta mutta signeerattu toisen taiteilijan nimiin.
Savolainen antiikkikauppias alkoi kiinnittää huomiota Upseerin välittämiin taideteoksiin.
"Ihmettelin suuresti, miten hänellä saattoi olla ehtymättömästi myynnissä arvomaalauksia", kauppias kertoi poliisille myöhemmin. "Repiniä, Šiškiniä ja Aivazovskia tuntui löytyvän jatkuvasti."
Hän pani merkille, että Upseerilla usein oli taulujen mukana erilaisia "epämääräisiä" aitoustodistuksia tai asiantuntijalausuntoja. Lisäksi Upseeri tarjosi tauluja myyntiin sillä perusteella, että joku asiantuntija ei ollut tyrmännyt niitä.
Kesti kuitenkin vuosia, ennen kuin ostajat Suomessa alkoivat epäillä mitään. Keväällä 2004 Upseeri toi Bukowskin huutokauppakamariin Helsinkiin venäläisen avantgardistin Natalia Goncharovan maalauksen Asetelma. Se hyväksyttiin myytäväksi. Hintapyynnöksi merkittiin 170 000–200 000 euroa. Teos ei mennyt kaupaksi, mutta kuva jäi myyntiluetteloon, ja lopulta se päätyi eräälle helsinkiläiselle toimitusjohtajalle 100 000 eurolla.
Eräs Upseerin asiakkaista kertoi myöhemmin poliisille epäilyksistään. Hän oli pannut merkille, että Upseeri myi kallista taidetta auton peräkontista. Se oli hänestä outoa. Silti hän osti neljä maalausta 150 000 eurolla.
Aina Upseeri ei onnistunut myymään maalauksiaan. Noihin aikoihin hän otti Opettajalta myytäväksi 20 x 30 sentin kokoisen öljymaalauksen, joka esitti yhtä kukkaa maljakossa. Vuosilukua ei ollut, mutta signeeraus oli: H.S tai HS eli Helene Schjerfbeck, Suomen kansainvälisesti tunnetuin naistaidemaalari.
Upseerin mukaan Opettaja tahtoi työstä 30 000 euroa. Upseeri ei löytänyt sille ostajaa.
Myöhemmin Upseeri kertoi kuulleensa, että Opettaja oli myynyt maalauksen Porin seudulle. Poliisi ei ole löytänyt maalausta.
VUONNA 2002 BRITTILÄISESSÄ THE TIMES -LEHDESSÄ julkaistiin pieni ilmoitus. Leskeksi jäänyt, noin 50-vuotias, vauras englantilaisnainen etsi miesseuraa. Hän sai runsaasti vastauksia, mutta naisen mielestä suurin osa niistä oli roskaa. No, olenpahan kokeillut tätäkin, nainen ajatteli.
Useita kuukausia myöhemmin saapui vielä yksi kirje. Postimerkki näytti oudolta.
Kirjoittaja kertoi olevansa taidemaalari ja olleensa juuri Ranskassa työskentelemässä. Hän oli ollut pohjustamassa kangasta ja käyttänyt työssä vanhaa sanomalehteä. Hän oli huomannut lehdessä naisen jättämän lehti-ilmoituksen.
Mies ei tiennyt, miten vanha pohjusteeseen tahriintunut sanomalehti oli, mutta hän oli päättänyt siitä huolimatta kirjoittaa naiselle. Hän liitti kirjeeseen valokuvansa.
Nainen luki miehen kirjeen. Mies oli komea. Nainen kirjoitti vastauksensa heti.
Opettaja kutsui naisen luokseen Ranskaan ja haki tämän Montpellier'n lentokentältä.
Keväällä 2003 Opettaja oli saanut ranskalaisen taidesäätiön stipendin ja päässyt työskentelemään ateljeehen, joka sijaitsi vähän Montpellier'n kaupungista pohjoiseen. Talo oli yksinkertainen mutta viehättävä. Opettaja vietti siellä koko kevään ja kesän.
Syksyllä hän vuokrasi vanhan viinitilan. "Viinitila, jolla työskentelen, on hurmaava paikka", hän kirjoitti myöhemmin Suomessa pidetyn taidenäyttelynsä yhteydessä. "Tilan pihassa kasvaa oliivipuita, taatelipuita ja aprikoosipuita."
Nainen piti Opettajasta. Hänestä tämä suomalainen taiteilija oli poikkeuksellinen, sivistynyt ja monella tavalla lahjakas. Opettaja maalasi, soitti useita instrumentteja, valmisti maukasta ruokaa ja viihdytti häntä tarinoillaan.
Naisella oli talo Provencessa, ja Opettaja vieraili siellä. Suhteen jatkuessa nainen pani merkille, että Opettajan puhelin soi jatkuvasti ja että tämä tunsi paljon ihmisiä. Venäjällä tämä jännittävä mies tuntui käyvän usein. Joskus hän lähti matkoilleen sanomatta, mistä oli kyse.
Opettaja selitti naiselle, että hän teki taidekauppaa. Hän kertoi, että jotkut hänen asiakkaansa olivat ansainneet hänen avullaan paljon rahaa.
Nainen oli varakas muttei tuntenut taidetta. Kun poliisi myöhemmin kuulusteli häntä, hän kertoi pyytäneensä Opettajaa etsimään hänelle teoksia, joihin hän voisi sijoittaa.
He matkustelivat yhdessä, ja nainen kävi Suomessakin. Hän osti Opettajalta Fabergén teeastiaston. Opettaja kertoi naiselle, että se oli peräisin Venäjältä juutalaisilta ystäviltä. Nämä olivat tarvinneet rahaa mutta olivat pelänneet mafiaa eivätkä sen takia olleet halunneet myydä astiastoa tavallisia kanavia pitkin.
Lontoossa nainen vei astiaston arvioitavaksi Christie'sille. Hänelle kerrottiin, että se oli aito.
Nainen osti Opettajalta myös maalauksen. Se esitti Turun linnaa, ja siinä oli Helene Schjerfbeckin signeeraus. Nainen vei senkin Christie'sille. Sieltä vakuutettiin, että kaikki oli kunnossa.
Hän maksoi astiastosta ja maalauksesta yhteensä 75 000 puntaa.
Myöhemmin tapaamiset harvenivat. Opettajalla oli kiire, ja suhde kuihtui. He pitivät yhteyttä sähköpostitse. Nainen piti Opettajaa hyvänä ystävänään.
Silloin tällöin hän sai postikortin.
OPETTAJA JA UPSEERI AJAUTUIVAT VAIKEUKSIIN pikku hiljaa. Tähän asti he olivat selvinneet Suomessa ilman syytteitä. Mutta nyt Ranskasta kuului huonoja uutisia:
Marraskuussa 2005 joku oli ostanut 83 000 eurolla huutokaupasta Mihail Vrubelin nimellä signeeratun akvarelli- ja pastellityön Nymfit. Opettaja ja Upseeri omistivat teoksen puoliksi. Kolme päivää huutokaupan jälkeen Opettaja sai sähköpostiviestin ranskalaiselta yhteyshenkilöltään:
Huutokauppa meni mukavasti. Parasta on, että ostajat vaikuttavat todellisilta, siinä luki.
Nymfien lisäksi oli myyty kymmenen muutakin Opettajan tuomaa teosta. Yhteishinta oli ollut 135 000 euroa. Opettajan välittämä Aivazovski ei kuitenkaan ollut mennyt kaupaksi. Ostajat olisivat halunneet aitoustodistuksen.
Nymfien ostaja oli maksanut teoksen saman tien. Kaiken piti olla kunnossa. Työn mukana oli ollut Pietarin venäläisen museon konservaattorin antama aitoustodistus.
Ostaja, nuori venäläinen nainen, kuitenkin toimitti työn arvioitavaksi Moskovaan valtiolliseen Tretjakov-galleriaan ja sen jälkeen uudestaan Pietarin venäläiseen museoon. Kummankin museon arvion mukaan Nymfit oli väärennös: Vrubelille tyypilliset piirteet puuttuivat, työ ainoastaan karkeasti jäljitteli tämän kädenjälkeä, eivätkä käytetyt materiaalit voineet olla peräisin ajalta ennen 1900-luvun toista kolmannesta. (Vrubel kuoli vuonna 1910.)
Ostaja sai selville, että työ oli ollut myynnissä muutamia vuosia aikaisemminkin Saksassa ja Ranskassa. Ja että myyjä oli silloin ollut sama henkilö kuin nytkin: Opettaja.
Upseerin mukaan Opettaja petti Nymfien kaupassa myös häntä, sillä hän ei saanut kuin pienen osan myyntituloista.
Syksyllä 2008 haastemies toi Opettajalle Suomeen kirjeen. Siinä oli kutsu saapua käräjäoikeuteen Pariisiin Boulevard du Palais'lle.
Haastemies kävikin Opettajan luona usein, ja tuomisinaan hänellä oli Ranskasta saapuneita haasteita. Toinenkin venäläinen ostaja oli nimittäin haastanut Opettajan oikeuteen. Tämä mies oli ostanut väärän Aivazovskin ja väärän Alexander Benois'n. (Oikeus hylkäsi tämän kanteen myöhemmin. Se, mitä pariisilaisoikeus päätti Nymfeistä, ei ole Suomen viranomaisten tiedossa.)
Opettajalla oli koko ajan monta rautaa tulessa. Näihin samoihin aikoihin hän lähetti esimerkiksi seitsemän teosta rahtina huutokauppakamari MacDougallille Lontooseen. Kalleimman työn hintavaraus oli 40 000 puntaa. Ilmeisesti teoksia ei hyväksytty myyntiin, sillä MacDougallin mukaan huutokauppakamari ei ole koskaan myynyt yhtään Opettajan tai Upseerin välittämää työtä.
Myös eräällä ranskalaisella huutokauppakamarilla oli Opettajalle asiaa. Se lähetti Suomeen faksin, jossa Opettajaa vaadittiin tuomaan maalaukset nähtäviksi Ranskaan ennen kuin niitä voitaisiin hyväksyä myyntiin.
Väärennöksiä on liikaa, faksissa luki. Sinun pitää tulla hakemaan väärä Repinisi.
Kun poliisi myöhemmin kysyi Opettajalta, miten tämä pyrki selvittämään myymiensä teosten aitouden, Opettaja vastasi luottavansa asiantuntijoiden lausuntoihin.
Poliisi kysyi myös, onko Opettajan välittämistä töistä tullut riitaa ulkomailla siksi, että ne ovat osoittautuneet väärennöksiksi tai että niiden on väitetty olleen väärennöksiä.
"On", Opettaja vastasi.
TOUKOKUUSSA 2005 OPETTAJA TEKI VIRHEEN. Hän antoi öljymaalauksen erään virolaisen miehen myytäväksi.
Jos hän ei olisi tehnyt sitä, keskusrikospoliisi ei ehkä olisi saanut tietää hänen taidekaupoistaan eikä Suomessa olisi käynnistetty tutkintaa, joka seuraavien vuosien aikana johti satojen taideväärennösten jäljille.
Väärennetyn taiteen kauppa on piilorikollisuutta. Uhrit harvoin ottavat yhteyttä poliisiin. He ovat hiljaa tai panevat vahingon kiertämään. Kun väärennös paljastuu, myyjä voi tarjoutua korvaamaan sen antamalla tilalle muita teoksia. Myöhemmin hän yleensä yrittää myydä teoksen jollekin toiselle.
Jotkut taiteen keräilijät eivät saa koskaan tietää ostaneensa väärennöksen – asia paljastuu vasta perikunnalle, joka haluaa myydä teoksen ja vie sen arvioitavaksi.
Useimmat taidekaupassa mukana olevat hyötyvät siitä, että väärennökset eivät paljastu. Väärien töiden saaminen pois markkinoilta kiinnostaa oikeastaan vain poliisia ja museoita.
Väärennöksen myyjää on vaikea tuomita, koska syyttäjän pitää osoittaa, että myyjä on tiennyt teoksen olevan väärennös. Myyjät yleensä sanovat uskoneensa teoksen aitouteen.
Kun Opettajaa alettiin epäillä ja tutkinta laajeni, poliisi ryhtyi ottamaan yhteyttä ihmisiin, joiden se arveli ostaneen väärennettyä taidetta. Rikostutkinta laajeni uusille paikkakunnille ja myös Suomen ulkopuolelle.
Poliisin johti väärennösten jäljille Aivazovskin nimellä signeerattu maalaus, jonka myymisestä Opettaja toukokuussa 2005 sopi erään virolaisen miehen kanssa. Teos esitti purjelaivaa merellä sekä kalastajia, jotka vetivät rannalle venettä.
"Työ oli hyvä", Opettaja kertoi myöhemmin häntä kuulustelleelle poliisille. "En uskonut, että se on aito. On yleisesti tiedossa oleva asia, että Aivazovskin nimellä signeerattuja väärennettyjä töitä on paljon liikkeellä. Aidot ovat jo siellä, missä ovat, eikä uusia aitoja ilmesty."
Sattui niin, että teoksen ostivat venäläiset liikemiehet. Hinta oli noin 30 000 euroa.
Sillä hinnalla ei saa aitoa Aivazovskia. Kaksi viikkoa myöhemmin ostajat palauttivat taulun ja sanoivat, että se oli väärennös. He vaativat rahojaan takaisin.
Opettaja kieltäytyi maksamasta.
Käynnistyi tapahtumasarja, jota poliisi luonnehtii "alamaailman velanperinnäksi". Virolainen taidekauppias palkkasi perintätöihin miehiä, joista ainakin osa kuului tai oli kuulunut M.O.R.E.-rikollisryhmään. (Lyhenne tulee sanoista Me Olemme Rikollisten Eliittiä.)
He alkoivat soitella Opettajalle.
"En ole tottunut sellaiseen kielenkäyttöön enkä painostukseen", Opettaja kertoi myöhemmin poliisille. "Aloin välttää niitä puheluita, ettei tule paha olo."
Opettaja joutui kuitenkin tapaamaan perintämiehiä monta kertaa. Tapaamiset järjestettiin huoltoasemilla. Kerran perintämiehet soittivat kesken koulupäivän ja uhkasivat tulla kouluun.
Lopulta Opettaja otti pankista lainaa taloaan vastaan ja maksoi miehille useita kymmeniätuhansia euroja.
Puhelut eivät kuitenkaan loppuneet. Nyt rikolliset alkoivat tarjota Opettajalle välitettäviksi maalauksia.
MAALISKUUSSA 2009 M.O.R.E.-MIEHET TULIVAT KYLÄÄN Opettajan luo ja nostivat autosta kolme maalausta. Niiden tekijöiksi oli signeerattu espanjalainen Antonio Saura, chileläinen Roberto Matta ja ranskalainen Francis Picabia.
Opettaja vertaili maalauksia valokuviin, joita hän löysi Sauran, Mattan ja Picabian teoksista taidekirjoista ja internetistä.
"En nähnyt niissä mitään outoa", hän sanoi myöhemmin poliisikuulustelussa.
Opettaja suositteli maalauksia englantilaiselle ystävättärelleen. Hän kertoi, että teoksia myi maineikas ruotsalainen galleristi, joka tarvitsi nopeasti rahaa.
Jokainen kolmesta maalauksesta, Opettaja vakuutti, oli sadantuhannen euron arvoinen. Myyjät, hän paljasti, eivät tienneet todellista arvoa. Niinpä hän oli tarjonnut maalauksista 150 000 euroa, puolet niiden arvosta.
Nainen katsoi kuvat. Sitten hän katsoi netistä, keitä Saura, Matta ja Picabia olivat. Hän ei oikeastaan pitänyt tauluista, mutta Opettaja sanoi, että ne olisivat "fantastinen" sijoitus. Nainen voisi kaksinkertaistaa rahansa, ehkä enemmänkin, jos Opettaja myisi maalaukset hänen puolestaan Pariisissa, Moskovassa tai Pietarissa.
Nainen lähetti Opettajan ulkomaiselle pankkitilille 150 000 euroa.
Nainen ei tiennyt, että eräs tukholmalainen taidekauppias oli kolme vuotta aiemmin ostanut samat maalaukset malmöläiseltä kauppiaalta kymmenellätuhannella eurolla. Ne oli lähetetty arvioitaviksi Christie'sin huutokauppaan. Saura oli todettu väärennökseksi. Roberto Mattan leski taas oli kieltäytynyt arvioimasta miehensä nimellä signeerattua teosta. Picabia olisi pitänyt lähettää tutkimuksiin Ranskaan, mutta ruotsalainen omistaja ei ollut suostunut siihen, koska Ranskassa maalaus voidaan takavarikoida, jos sitä pidetään väärennöksenä.
Poliisikuulusteluissa englantilaisnainen ei syyttänyt Opettajaa vaan uskoi, että Opettaja oli "täysin rehellinen ja vilpitön".
Myöhemmin nainen ajatteli, että Opettajassa oli ollut puoli, jota hän ehkä ei tuntenut.
Viimeisen kerran he tapasivat käräjäoikeudessa Suomessa vuonna 2013. Opettaja oli pukeutunut leveähihaiseen valkoiseen taiteilijanpaitaan ja kaulaliinaan. Hän näytti vanhentuneelta ja väsyneeltä, ja hänen pitkät hiuksensa olivat harmaat.
OPETTAJA TEKI NYT ISOJA KAUPPOJA. Hänelle tarjottiin teosta, jossa oli René Magritten signeeraus. Opettaja sai sen nopeasti myydyksi. Hinta oli 40 000 euroa.
Oli myös yksi Picasso. Tai Picasso ja Picasso. Sen takapuolella oli kööpenhaminalaisen Vilhelm Trydes Bog- og Kunsthandel -taideliikkeen nimi. Senkin Opettaja myi eteenpäin 40 000 euron hintaan. (Tämä työ päätyi helsinkiläiselle galleristille, joka myi sen asiakkaalleen. Ostaja pyysi työstä arviota huutokauppakamari Christie'siltä. Se ei pitänyt työtä aitona. Myös Picasson säätiö ilmoitti, että työ oli väärennös. Myöhemmin käräjäoikeus totesi Opettajan väärentäneen Vilhelm Trydes -tekstin työn taakse luodakseen sille omistushistoriaa. Välimies, jolle työ oli palautunut, oli repinyt teoksen neljään osaan ja vienyt syyttäjälle. Oikeus tuomitsi palaset menetetyksi valtiolle.)
Opettaja näytti pitävän tiiviisti yhteyttä alamaailman miehiin. Tapahtumat hänen suomalaisella pankkitilillään kertoivat, että hän oli myynyt tai välittänyt taidetta melkein 240 000 euron arvosta.
Poliisi epäili kauppoja olleen enemmänkin. Välityspalkkiot ja voitot olivat moninkertaisia kuvaamataidon opettajan palkkaan verrattuna. Mihin Opettaja käytti rahat? Hän matkusteli paljon. Eräs tuttava muotoilee asian näin: Opettaja vietti sellaista elämää, että kyllä se maksoi.
Ja lisää kauppoja oli tulossa. Tammikuussa 2010 Opettaja soitti vanhalle taidekauppiasystävälleen:
"Nyt olis Fernard Leger, öljy. –– Sitten on Renoir, öljy. –– Kaksi Matissea on vielä. –– Yksityisestä kokoelmasta. –– Ja kaks suurta Aivazovskia, toinen vuoristomaisema ja toinen merimaisema, yli metrin pitkiä molemmat ja jotain yli 80 korkeita."
Opettaja selitti, että myyjä oli iäkäs ihminen. Hän kertoi, miten myyjä oli aluksi ollut sitä mieltä, ettei myy teoksia vaan jättää ne perinnöksi. Sitten myyjälle oli tullut jotain riitaa lapsiensa kanssa, ja siksi hän halusikin myydä maalaukset.
Oikeasti iäkästä omistajaa ei ollut olemassa. Opettaja keksi hänet. Nämä Legerit, Renoirit ja Matisset olivat peräisin samoilta alamaailman rikollisilta kuin edellisetkin Opettajan teokset.
Myöhemmin poliisi kysyi Opettajalta, oliko hän nähnyt näitä töitä, joista hän puhui.
"En", Opettaja vastasi.
Olivatko ne aitoja, poliisi kysyi.
"En mä nähnyt niitä", Opettaja vastasi.
HELMIKUUSSA 2010 OPETTAJA PIDÄTETTIIN. Häntä kuulusteltiin. Hänen kotonaan tehtiin kotietsintä. Sieltä löytyi muun muassa paperinpala, johon oli harjoiteltu taidemaalari Pablo Picasson nimikirjoitusta.
Löytyi myös kaksi piirtoheitinkalvoa. Niissä oli kööpenhaminalaisen Vilhelm Trydes Bog- og Kunsthandel -taideliikkeen nimi, sekä paperinpala, josta piirtoheitinkalvot oli kopioitu.
Opettajan työpaikalta, laatikosta opettajainhuoneesta, löytyi Picasson nimellä signeerattu tussipiirros, joka esitti aasilla ratsastavaa miestä. Työn ylälaidassa oli teksti Pour mon Ami Sapone Picasso.
Poliisi epäili Opettajan väärentäneen työn ja signeerauksen. Käsialatutkimuksen mukaan oli todennäköistä, että piirroksen teksti oli Opettajan kirjoittama.
Opettaja kiisti. Hänen mukaansa Picasso oli lahjoittanut työn räätälilleen, jonka nimi oli Sapone. (Käräjäoikeus tuomitsi Opettajan kolme vuotta myöhemmin Picasson piirroksen väärentämisestä ja törkeän petoksen yrityksestä.)
Opettajan asunnon makuuhuoneesta takavarikoitiin ne kolme maalausta, jotka Opettaja oli edelliskeväänä myynyt englantilaiselle ystävättärelleen: Matta, Saura ja Picabia.
Valtion taidemuseo tutki teokset ja antoi lausuntonsa:
Väärennettyjä, kaikki kolme.
Keskusrikospoliisi oli saanut tuomioistuimelta luvan kuunnella Opettajan puheluita. Kävi ilmi, että Opettaja piti yhteyttä entiseen eteläsuomalaiseen upseeriin.
Myös Upseerin taidekauppoja alettiin tutkia.
SAMAN VUODEN KESÄLLÄ Upseeri ajoi nelostietä kohti pohjoista. Hänellä oli autossa kolme maalausta sekä valokuvia Edgar Degas'n nimellä signeeratusta pastellityöstä Tanssijattaret.
Hän oli matkalla tutun asiakkaan luo. Asiakas oli menestynyt yrittäjä, joka oli ostanut Upseerilta kymmenen vuoden aikana ainakin 18 maalausta, kuten Albert Edelfeltin nimellä signeeratun Magdalenan. (Näistä neljä todettiin aidoiksi, kun Valtion taidemuseo myöhemmin arvioi ne. Magdalena oli väärennös.)
Perillä asiakkaan kotona Upseeri näytti valokuvia Tanssijattarista. Sitten hän näytti internetistä, että "vastaavan näköinen" Edgar Degas'n maalaus oli myyty äskettäin huutokaupassa puolella miljoonalla eurolla.
"Hän kertoi, että taulun oli omistanut Heinrich Himmler tai joku muu natsijohtaja", ostaja sanoi myöhemmin poliisille.
Upseeri oli kertonut ostajalle saman tarinan, jonka Opettaja oli kertonut hänelle puhelimessa edellisenä syksynä.
Ostaja kiinnostui. Upseeri näytti hänelle valokuvia työn takana olevista saksankielisistä leimoista hakaristeineen: Geöffnet ja Oberkommando der Wehrmacht.
Sovittiin, että ostaja maksaisi Tanssijattarista ja kolmesta muusta teoksesta 165 000 euroa. Käteisenä.
Ostajalle teokset olivat sijoitus. Kauppakirjaan kirjattiin, että Upseeri ja Opettaja möisivät kaikki neljä teosta huutokaupoissa ulkomailla – Degas'n pastellityöhän oli satojentuhansien eurojen arvoinen, kuten ostaja oli juuri internetistä nähnyt.
Töitä ei kuitenkaan koskaan saatu myydyksi. Kun poliisi teki Opettajan luokse kotietsinnän, Degas'n nimellä signeerattu Tanssijattaret löytyi hänen luotaan pahvikansiosta.
Valtion taidemuseo totesi sen materiaalitutkimuksissa yksiselitteisesti väärennökseksi. Ei ollut mitään Himmleriä eikä henkilääkäriä.
Sen sijaan poliisi löysi Opettajan tietokoneelta valokuvia. Niistä saattoi päätellä, että teoksen passepartout'ta ja taustapahvia oli käsitelty vain muutamia vuosia aikaisemmin. Niin teos oli saatu näyttämään vanhemmalta.
Tietokoneelta löytyi myös täysin erilainen provenienssi: sen mukaan teoksen olisikin omistanut venäläinen kenraali, jonka perhe olisi myynyt sen Länsi-Eurooppaan.
Poliisi epäili, että Opettaja itse oli lisännyt taustapahviin natsileimat. Kuulusteluissa hän ei osannut selittää asiaa. Hän kielsi käsitelleensä työtä millään tavalla.
Poliisi kysyi häneltä, oliko Degas'n työ hänen mielestään aito.
"Minusta se on", Opettaja vastasi.
Poliisi kertoi Opettajalle, että tämän makuuhuoneen kirjahyllystä oli löydetty Himmlerin hierojan Felix Kerstenin kirjoittama kirja. Siinä oli osittain sama tarina, samat henkilöt ja samat osoitteet kuin siinä tarinassa, jonka Opettaja oli kertonut Upseerille. Oliko se sattumaa?
"Ei. Ei millään tavalla", Opettaja vastasi. Hän kuitenkin myönsi käyttäneensä kirjaa hyväkseen kirjoittaessaan teoksen provenienssia.
Lopulta poliisi kysyi suoraan, oliko Opettaja itse tehnyt Edgar Degas'n työksi väitetyn teoksen Tanssijattaret.
"En", Opettaja vastasi. "En missään tapauksessa."
KEVÄÄLLÄ 2011 OPETTAJA TÄYTTI 61 VUOTTA. Syntymäpäivänä helsinkiläisessä galleriassa avattiin hänen taidenäyttelynsä.
Syksyllä hänen öljymaalauksiaan oli näytteillä myös kotikaupungissa. Kolmetoista havaintoa illuusiosta, paikallinen sanomalehti otsikoi. Alaotsikossa luki, että Opettaja rikkoo maalauksissaan perinteen rajoja.
Teoksissa oli paljon lehtikultaa. "Maisema on faktaa, mutta se on mielikuvitusta", Opettaja sanoi lehden haastattelussa. "Työ rikkoo tätä kautta rajoja nähdyn ja koetun suhteen."
Poliisitutkinnasta huolimatta Opettaja jatkoi taidekauppaa. Lontoosta tuli sähköpostiviesti. Se oli Sotheby'sin venäläisen taiteen osastolta. Opettaja oli jättänyt huutokauppaan jälleen neljä uutta teosta. Ne oli nyt arvioitu:
Vasili Polenovin nimellä signeeratun Tutkielman pojan päästä oli tutkinut Tretjakovin gallerian 1800-luvun maalausten osaston johtaja, ja "valitettavasti hänestä ei tunnu, että työ on Polenovin tekemä". Šiškovin työn signeeraus taas oli näyttänyt hyvin tummalta muuhun työhön verrattuna, kun sitä oli tarkasteltu UV-valossa, mikä viittasi siihen, että signeeraus oli lisätty myöhemmin. Konstantin Somovin nimiin signeeratusta Naisen muotokuvasta Sotheby'sin asiantuntijat eivät olleet löytäneet kirjallisuudesta mitään mainintaa. Eikä Roždestvenskin Asetelmaa haluttu uudestaan myyntiin, koska sitä oli yritetty myydä jo kolme vuotta aiemmin.
Sähköpostiviesti päättyi viileästi: Kaikki teokset on varastoitu Bond Streetin turvakellariin, josta ne voi noutaa.
SYKSYLLÄ 2011 UPSEERI OSTI ASUNNON. Valtaosan kauppasummasta hän maksoi maalauksella, jonka nimi oli Omakuva ja jonka tekijäksi oli signeerattu Akseli Gallen-Kallela, yksi kaikkein merkittävimmistä suomalaisista taiteilijoista.
Asunnon myyjä oli Upseerin vanha ystävä, eteläsuomalainen kiinteistösijoittaja. Upseeri lupasi lunastaa maalauksen takaisin, ellei se ollut aito.
Upseeri oli ostanut työn Opettajalta. Joitakin vuosia aikaisemmin Upseeri oli kaupannut samaa maalausta savolaiselle taidekauppiaalle, mutta se ei ollut mennyt kaupaksi.
Sen jälkeen maalaus oli ollut Opettajalla. Takapuolelle oli lisätty helsinkiläisen valokuvaamon Daniel Nyblinin leima sekä käsin kirjoitettu selostus teoksen omistushistoriasta.
Uusi omistaja halusi viedä maalauksen arvioitavaksi Gallen-Kallelan museoon Espooseen. Museon teosrekisteristä ei löytynyt mitään, mikä olisi tukenut teoksen aitoutta. Työ lähetettiin teknisiin tutkimuksiin.
Tulos: Omakuva oli väärennös. Se ei ollut Gallen-Kallelan maalaama.
Vihainen Upseeri keskusteli asiasta Opettajan kanssa puhelimessa:
"Sähän sanoit, et se on niin helvetin hieno taulu. Miten on mahdollista, et se on väärennös? Sunhan pitäs taidemiehenä tietää."
"Se on hieno", Opettaja sanoi.
"No niin, mut onkse oikee sitte?"
"No minusta on."
"Ai sinusta!"
Upseeri kertoi kuulleensa ostajalta, että maalauksen alta oli löytynyt tutkimuksissa jonkinlainen "harjoitelma". "Ne näkee sen niinku röntgenillä! Tilanne on paha."
Heille tuli riitaa siitä, kumpi oli vastuussa. Upseeri kiihtyi: "Ymmärrä ny perkele, hyvä ystävä, jumalauta, että kyllähän sun on tiedettävä, kato ku mä oon upseeri vaan, sä oot taideopettaja! Sun pitää myös vastata niistä asioista."
Muitakin takaiskuja oli tullut. Eräs Upseerin suurimmista asiakkaista oli toimittanut Bukowskin huutokauppakamariin muun muassa kolme Upseerilta ostamaansa Repinin nimellä signeerattua teosta ja yhden Aivazovskin nimellä signeeratun.
Bukowski tutkitutti työt tunnetulla venäläisen taiteen asiantuntijalla. Mikään niistä ei kelvannut myyntiin.
UPSEERIN ASIAT OLIVAT HUONOLLA TOLALLA. Hän oli siirtynyt eläkkeelle pataljoonaupseerin tehtävästä joitakin vuosia aikaisemmin. Opettaja valitti hänen olevan jatkuvasti humalassa.
Ilmeisesti Upseerilla oli myös rahavaikeuksia. Kesällä 2012 hän toimitti päijäthämäläiseen panttilainaamoon toistakymmentä taidemaalausta. Osa oli urheilukassissa. Pantattujen teosten joukossa oli Albert Edelfeltin nimikirjaimilla signeerattu Amsterdam.
Panttilainaamo maksoi Upseerille maalauksista vähän yli tuhat euroa.
Muutaman viikon kuluttua teokset käytiin hakemassa takaisin, ja loppukesästä Upseeri lastasi Amsterdamin ja useita muita töitä pakettiauton tavaratilaan ja ajoi Kuopioon. Jotkut maalauksista olivat niin suuria, että ne eivät olisi mahtuneet henkilöautoon. Yhteen tauluun tuli matkalla reikä, koska teokset olivat Hiacen perässä paljaaltaan.
Kuopiossa Upseeri näytti tauluja tutulle rakennusyrittäjälle. Tämä ei ollut kiinnostunut niistä mutta soitti eräälle sijoittajalle. Sijoittaja saapui paikalle ja valitsi pari teosta kotiinsa katsottaviksi.
Myöhemmin Valtion taidemuseo tutki kymmeniä Upseerin välittämiä arvoteoksia.
Kaikille niille tehtiin niin sanottu taidehistoriallinen arviointi, eli kokeneet asiantuntijat Suomessa ja ulkomailla vertasivat teoksia saman taiteilijan muuhun tuotantoon. Lisäksi maalauksia tutkittiin erilaisilla teknisillä laitteilla, kuten stereomikroskoopilla. Niiden avulla voidaan analysoida esimerkiksi teoksessa käytettyjä materiaaleja, kuten väriaineita. Materiaaliteknisessä tutkimuksessa esimerkiksi Amsterdamista löydettiin maaliaineita, jotka tulivat käyttöön myöhemmin kuin teokseen merkitty maalausvuosi 1903.
Valtion taidemuseon arvio Upseerin runsaan kymmenen vuoden aikana myymistä teoksista oli tyly: valtaosa, lähes 40 maalausta, oli väärennettyjä. Museon asiantuntijat pitivät väärennöksiä kauttaaltaan huonotasoisina. Heidän mukaansa valtaosa teoksista oli tehty varta vasten jäljittelemällä tunnetun taiteilijan tyyliä ja aiheita ja joukossa oli vain vähän sellaisia teoksia, joihin oli lisätty pelkästään signeeraus.
Puoli vuotta Kuopion-matkan jälkeen Upseeri vangittiin kuulusteluja varten.
MARRASKUUSSA 2012 OPETTAJA SOITTI UPSEERILLE työpaikaltaan koulusta. He puhuivat pitkään, 43 minuuttia. Upseeri valitti, etteivät hänen asiakkaansa enää ostaneet taidetta. Hänen taulujaan oli nytkin neljässä paikassa katsottavina, mutta kauppoja ei syntynyt.
"Sul on rihkamaa siin niin paljon joukossa", Opettaja vastasi.
He puhuivat mökkimatkoista. Ryyppäämisestä. Kavereista. Sairauksista. Kuolemasta.
Sitten Opettaja sanoi: "Kaikuu taas, siel on komisaarius langalla varmaan."
Upseeri kysyi häneltä: "No, mites tää kallein taulu, mitä sille tehdään nyt sitte?"
Hän tarkoitti sitä Degas'n nimellä signeerattua teosta, sepitetyllä natsitarinalla myytyä pastellityötä, jonka nyt omisti keskisuomalainen mies. He olivat saaneet rahat ja luvanneet myydä teoksen huutokaupassa ulkomailla, mutta työ oli yhä Opettajalla kotona.
Opettaja valitti, ettei enää jaksanut yksin "näit hommia". Hän tarvitsi Upseeria myyntimieheksi.
He puhuivat Venäjän-viisumeista ja Pietarissa asuvasta galleristituttavastaan, jolta he olivat hankkineet useita maalauksia. Pitäisi taas mennä käymään. Pitäisi ostaa uusia töitä, mutta ensin pitäisi hankkia jostain käteistä.
Opettaja oli innostunut eräästä uudesta taidemaalarista. Hän oli huomannut, että tämän töitä oli myyty eurooppalaisissa huutokaupoissa jopa 300 000 eurolla. Pietarista, hän kertoi, niitä sai 5 000 eurolla.
"Ai perkele", Upseeri sanoi.
"Akvarelleja", Opettaja sanoi. "Hyvin eroottisia."
"Mä vaistosin, et tässä on jotain", Opettaja jatkoi. "Niit täytys hakee lisää Pietarista nyt ehdottomasti ja sit mennä Lontooseen ja viedä niitä sinne. Siinä saisi aika kivan tilin kyllä."
Puhelu alkoi olla lopuillaan.
"Se jäi kysymättä, tuliko kuhaa", Upseeri sanoi vielä.
"Juu, kuus kuhaa, kaks ahventa, ja sit tuli särkii ja lahnoi", Opettaja vastasi.
"Pidä itsestäsi huolta nyt."
"Kiitos samoin."
Kirjoitus perustuu kymmeniin taustahaastatteluihin, poliisin esitutkintapöytäkirjoihin, asiakirjoihin sekä Varsinais-Suomen käräjäoikeuden päätökseen vuodelta 2013.
Oikeudenkäynti tässä kirjoituksessa kuvatuista taidekaupoista alkaa huhtikuussa 2015 Kuopiossa.
Upseeria syytetään muun muassa yhdeksästä törkeästä petoksesta ja seitsemästä väärennöksestä. Syyttäjän mukaan Upseeri myi lähes 40 väärennettyä maalausta, joiden kauppahinta oli lähes 800 000 euroa.
Upseeri kiistää kaikki syytteet ja sanoo, ettei tiennyt teosten olevan väärennöksiä.
Opettajaa syytetään samassa oikeudenkäynnissä kahdesta törkeästä petoksesta sekä kahdesta väärennöksestä. Hänkin kiistää syytteet.
Syyttäjä vaatii Upseerille vähintään kolmen ja puolen ja Opettajalle vähintään kahden vuoden vankeusrangaistusta.
Jo aikaisemmin vuonna 2013 käräjäoikeus tuomitsi Opettajan kymmenen kuukauden ehdolliseen vankeuteen muun muassa kahdesta väärennöksestä. Häntä ei kuitenkaan tuomittu Sauran, Mattan ja Picabian töiden myymisestä englantilaiselle ystävättärelleen. Käräjäoikeus ei pitänyt Valtion taidemuseon lausuntoja maalausten epäaitoudesta riittävinä. Sen mielestä Opettaja oli "jossain määrin" voinut luottaa siihen, että taulut olivat aitoja. Asia on uudelleen esillä hovioikeudessa toukokuussa 2015.
Opettajan ja Upseerin taidekaupoista käynnistyi laaja rikostutkinta, jonka aikana poliisi on löytänyt yli 300 väärennökseksi epäiltyä taideteosta. Tänä vuonna syyttäjien arvioitavaksi on tulossa kaksi rikoskokonaisuutta, joissa on useita epäiltyjä ja asianomistajia. Rikoshyöty arvioidaan 15 miljoonaksi euroksi. Opettaja ja Upseeri eivät ole epäiltyjen joukossa, mutta mukana on maalauksia, jotka ovat jossain vaiheessa olleet Opettajalla.
Valtaosa väärennöksistä on tehty jo vuosikymmeniä sitten. Ne on valittu hyvällä silmällä ulkomaisista huutokaupoista, gallerioista ja kirpputoreilta. Sen jälkeen niitä on alettu myydä tekaistujen provenienssien avulla.
Keskusrikospoliisi on löytänyt myös töitä, joiden se epäilee väärennetyn Suomessa 2000-luvulla. Ne on signeerattu Fernand Légerin ja Ilkka Lammin nimiin. Krp epäilee väärentäjäksi eteläsuomalaista miestä. Kuulusteluissa tämä on myöntänyt tehneensä osan töistä.
Kaikki tämän kirjoituksen kuvissa näkyvät teokset ovat jossain vaiheessa kulkeneet Opettajan tai Upseerin tai molempien kautta.
Kuukausiliite on koonnut väärennetyn taiteen gallerian, joka on katsottavissa tästä linkistä tai alta. Siellä on valokuvia kymmenistä taideteoksista, joita keskusrikospoliisi on tutkinut viime vuosina ja joita Valtion taidemuseo (nykyiseltä nimeltään Kansallisgalleria) pitää väärennöksinä. Tauluista on kerrottu myös niiden vaiheet, jos ne tunnetaan.
Toinen juttu toisessa viestissä, niin ei tule tästä ylipitkää.