Tapon yritys Lahden Sopenkorvessa 6.9.2014 - uhri sokeutui pysyvästi

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Eazy
Nikke Knakkertton
Viestit: 157
Liittynyt: Ti Heinä 09, 2013 5:27 pm
Paikkakunta: Lahti

Tapon yritys Lahden Sopenkorvessa 6.9.2014 - uhri sokeutui pysyvästi

Viesti Kirjoittaja Eazy »

Sopenkorven puukotuksen näki moni, kaksi vangittiin tapon yrityksestä

Lahden Sopenkorvessa.jpg
Lahden Sopenkorvessa.jpg (65.32 KiB) Katsottu 2990 kertaa
Päijät-Hämeen käräjäoikeus vangitsi tiistaina vuonna 1980 ja 1982 syntyneet lahtelaismiehet todennäköisin syin epäiltynä tapon yrityksestä.

Puukotus sattui Lahden Sopenkorvessa lauantaina puoli seitsemän ja seitsemän välillä illalla ravintolan ulkopuolella, jossa on pieni terassi.

Tutkinnanjohtaja rikoskomisario Marko Mäkinen sanoo, että todistajia on "aika monta" ja useimmat on kuultu, erityisesti ne, jotka olivat lähinnä tapahtumia.

Tapahtumaketju on poliisilla selvillä. Selkeää syytä tapon yritykselle ei ole löytynyt. Mäkinen sanoo, että vanhoista kaunoista ei ainakaan ollut kysymys.

Osapuolet eivät olleet erityisen humalassa.

Uhri oli noin 40-vuotias mies. Häntä hoidetaan Päijät-Hämeen keskussairaalassa.

Alunperin poliisi otti kiinni useita henkilöitä.

Lähde:
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2014/ ... tegoryMain

Tuossahan on vastapäätä UB:n tilat, ketähän on kiinniotetut 8) Rei'än
nahkaansa saanut on kaverini ystävä :roll:

Lisätty artikkelissa ollut kuva ja otsikkoa täydennetty
-NILS-
Bein me is so neat!

sedusamuli
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 109
Liittynyt: Ti Syys 20, 2011 9:47 pm

Re: Tapon yritys Lahden Sopenkorvessa 6.9.2014

Viesti Kirjoittaja sedusamuli »

Miten asia etenee,uhri jäi henkiin,mutta ei taida tienpäälle fillrilla enää päästä.
Koskenkorvan kivennäisvesi on valmistettu kirkkaasta, vähänatriumisesta lähdevedestä, siksi sen maku on niin päähännousevan raikas.

Maista Koskenkorvan kivennäisvettä. Tulet hyvälle tuulelle!( Pahkasika).

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Tapon yritys Lahden Sopenkorvessa 6.9.2014 - uhri sokeutui pysyvästi

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

sedusamuli kirjoitti:Miten asia etenee,uhri jäi henkiin,mutta ei taida tienpäälle fillrilla enää päästä.
Järjetön raivokohtaus terassilla Lahdessa: 30-senttisen ramboveitsen iskut sokeuttivat hitsarin

Hitsari menetti näkönsä jouduttuaan vakavan puukotuksen uhriksi lahtelaisen lähiökapakan terassilla.
Nelikymppinen hitsari tuli syyskuisena lauantai-iltana terassille, jolla puukotukseen osallistuneet 33- ja 31-vuotiaat veljekset olivat.

Äkkipikaisiksi tunnetut veljekset aiheuttivat häiriötä terassilla ja paikalle tullut metallimies oli kysynyt veljeksiltä ”mikä risoo”.

Puukkoa käyttänyt, veljeksistä vanhempi, totesi kysymykseen:
– Kohta näet, mikä risoo.

Samalla nuorempi veli otti metallimiehestä tiukan otteen ja vanhempi löi häntä puukolla kahdesti.

Hitsari oli vähällä kuolla runsaaseen verenhukkaan, kun 30-senttisen Rambo-veitsen 17-senttinen terä upposi vatsaan. Uhriin kohdistui kaksi iskua, toinen vasempaan hartiaan ja toinen vatsaan.

Terä lähes katkaisi hitsarin ohutsuolen, viilsi vakavat vammat haimaan ja aiheutti useita valtimovuotoja.

Uhri saatiin pikaisesti hoitoon ja hengityskoneeseen. Vammoista aiheutui mm. maksan ja munuaisten vajaatoiminta, ja iso verenhukka johti näön menetykseen.

Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi puukkoa käyttäneen tapon yrityksestä viideksi vuodeksi vankeuteen. Hän myönsi syyllisyytensä.

Syyttäjä vaati miehelle pidempää tuomiota. Miehellä on edellinen kahden vuoden vankeustuomio noin kymmenen vuoden takaa.

Nuorempi veljeksistä sai kahden ja puolen vuoden mittaisen vankeustuomion avunannosta tapon yritykseen. Hän kiisti pitäneensä uhria kiinni. Häntä ei ole tuomittu aiemmin.

Oikeudessa kuultiin kolmea terassiasiakasta todistajina. Heidän kertomuksensa puhuivat avunannon puolesta.

Yksi todistajista oli todennut terassilla naisystävälleen häiriköinnin aloittaneista veljeksistä, että älä katsokaan niitä päin ja kommentin oli todennäköisesti kuullut myös paikalle samaan aikaan tullut hitsari, joka oli tulleessaan puhunut kännykkään. Hitsari oli sanonut puhelimen toisessa päässä olleelle, että odottaisi hetkisen ja laittoi kännykän terassin kaiteelle, kun meni kyselemään, mikä veljeksiä risoo, ja joutui puukotetuksi.

Veljekset määrättiin maksamaan hitsarille 47400 euron korvaukset kivusta, särystä, kärsimyksistä ja ansionmenetyksistä.

Uhrin isälle tuomitut joutuvat maksamaan 2500 euroa matkakustannuksista, jotka ovat syntyneet siitä, kun isä on käynyt katsomassa sairaalassa edelleen hoidettavana olevaa poikaansa.

Uhri on ollut sairaalassa jo lähes kolme ja puoli kuukautta. Todennäköisesti hän ei pysty koskaan palaamaan työelämään. Hän ei ollut itse oikeussalissa vaan hänellä oli avustaja.

Jutun syyttäjänä ollut kihlakunnansyyttäjä Pasi Pälsi vertaa veljestä toimintaa tieraivoon, jollaista sattuu joskus ratin takana, kun ihminen ei pysty hallitsemaan toimintaansa.

IltaSanomat
15.12.2014 18:57
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Tapon yritys Lahden Sopenkorvessa 6.9.2014 - uhri sokeutui pysyvästi

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Oudon vähin kommentein tämä ketju edennyt. Kyseessä sentään tapon yritys ja uhrille karmeat seuraukset.

Reilun viiden vuoden takainen terassijupakka eteni toki hoviin ja ohessa uutinen:
Veljespuukotuksen rangaistuksiin ei muutosta, uhri menetti näkönsä pysyvästi

Viime syyskuussa lahtelaisen baarin edustalla tapahtuneen puukotuksen rangaistukset eivät muuttuneet hovioikeudessa. Päijät-Hämeen käräjäoikeus määräsi viime joulukuussa Pekka Partasen (s.1983) tapon yrityksestä 5 vuoden vankeuteen ja Antti Partasen (s. 1981) avunannosta tapon yritykseen 2 vuoden ja 6 kuukauden vankeuteen.

Syyttäjä oli hovioikeudessa vaatinut myös Antti Partaselle rangaistusta tapon yrityksestä. Syytetty itse oli vaatinut syytettä avunannosta hylättäväksi.

Pekka Partasen vankeusrangaistusta syyttäjä vaati korotettavaksi 6 vuoteen. Syytetty vaati rangaistuksen alentamista.

Puukotus tapahtui, kun ulkopuolinen oli sanonut kadulla kulkeneille veljeksille jotakin. Nuorempi veljeksistä iski häntä puukolla. Sen jälkeen vanhempi veljeksistä piti puukotetusta kiinni ja nuorempi löi uudelleen.

Uhri on menettänyt näkökykynsä pysyvästi. Hän on työkyvytön.

Hovioikeus pysytti käräjäoikeuden ratkaisun voimassa.

Hovioikeus äänesti asiassa. Yksi jäsen olisi määrännyt puukottajan mielentilatutkimukseen, sillä rajulle väkivaltarikokselle ei ole ollut ymmärrettävää syytä. Teko ei ollut missään suhteessa uhrin toimintaan nähden.
ess.fi
9.7.2015

Korvaukset uhrin työkyvyttömyydestä käsiteltiin oikeudessa myöhemmin:
Miehen työkyvyttömäksi puukottaneille veljeksille sadantonnin lasku
ess.fi
4.11.2016

Nyt toista tekijöistä, Antti Partasta, epäillään pahennusta herättävästä toiminnasta Heinsuon koululla Hollolassa.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Vastaa Viestiin