Maahanmuuttaja löi naista Tanskassa – sai koiran kimppuunsa

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Vastarinta
Remington Steele
Viestit: 229
Liittynyt: To Marras 14, 2013 1:23 pm

Maahanmuuttaja löi naista Tanskassa – sai koiran kimppuunsa

Viesti Kirjoittaja Vastarinta »

Maahanmuuttaja löi naista Tanskassa – sai koiran kimppuunsa

28-vuotias nainen joutui ulkomaalaistaustaisen miehen hyökkäyksen kohteeksi torstai-iltana Kokkedalin Skovengenissä, Tanskassa. Nainen oli ulkoiluttamassa koiraansa, kun mies juoksi takaapäin naista kohti ja löi tätä lujaa päähän sillä seurauksella, että nainen kaatui maahan.

Nordsjællandin poliisin mukaan naisen koira, joka on sekoitus rottweileria ja tanskandoggia, kävi välittömästi mieheen kiinni purren tätä käsivarteen. Miehen onnistui kuitenkin riuhtaista itsensä koiran otteesta, minkä jälkeen hän juoksi pois paikalta.

Tekijää kuvaillaan 27–30-vuotiaaksi vankkarakenteiseksi, noin 185 cm pitkäksi mieheksi, jonka ulkonäkö ja puhe viittaavat Lähi-itään. Hänen kerrotaan pukeutuneen untuvatakkiin ja väljiin farkkuihin. Mies kantoi aseenaan jonkinlaista keppiä, jota hän käytti naisen lyömiseen päähän.

Lähteet: Nordfront.net, Lokalavisen.dk
http://www.patriootti.com/maahanmuuttaj ... imppuunsa/
En edusta Suomen Vastarintaliikkeen virallista mielipidettä, vaan kyseessä on henkilökohtainen tunnus.
kiinnostunut68
Harjunpää
Viestit: 308
Liittynyt: Pe Elo 23, 2013 5:58 pm

Re: Maahanmuuttaja löi naista Tanskassa – sai koiran kimppuu

Viesti Kirjoittaja kiinnostunut68 »

No onpa ollut hyvä ja asiansa osaava koira. Onkohan noilla roduilla leikkaava purenta? Jos on niin tekijä voi jäädä puremajäljen perusteella kiinni. Untuvatakki ei taida kovin hyvin noin ison koiran puremalta suojata ja saattaahan olla, et koira pelasti jopa naisen hengen ajamalla tekijän karkuun.
kasipäkki
Susikoski
Viestit: 36
Liittynyt: Ke Marras 26, 2014 11:16 pm

Re: Maahanmuuttaja löi naista Tanskassa – sai koiran kimppuu

Viesti Kirjoittaja kasipäkki »

Toivottavasti naikkonen saa tuomion taistelukoiran hallussapidosta, sekä ilman burkhaa esiintymisestä.
ofoni
Remington Steele
Viestit: 234
Liittynyt: Ti Marras 12, 2013 3:45 am

Re: Maahanmuuttaja löi naista Tanskassa – sai koiran kimppuu

Viesti Kirjoittaja ofoni »

kiinnostunut68 kirjoitti:No onpa ollut hyvä ja asiansa osaava koira. Onkohan noilla roduilla leikkaava purenta? Jos on niin tekijä voi jäädä puremajäljen perusteella kiinni. Untuvatakki ei taida kovin hyvin noin ison koiran puremalta suojata ja saattaahan olla, et koira pelasti jopa naisen hengen ajamalla tekijän karkuun.

Hyvä ja asiansa osaava koira ei olisi päästänyt irti, vaan purrut vaikka käden poikki, ennen kuin omistaja olisi käskenyt irroittaa.
Avatar
Hovimestari
Martin Beck
Viestit: 754
Liittynyt: To Syys 03, 2009 10:51 pm

Re: Maahanmuuttaja löi naista Tanskassa – sai koiran kimppuu

Viesti Kirjoittaja Hovimestari »

Hetkinen, jos mies kuitenkin pääsi karkuun, niin mistä tiedetään hänen olevan maahanmuuttaja? Jäikö hän siis kuitenkin kiinni?
You can choose a ready guide in some celestial voice. If you choose not to decide, you still have made a choice! You can choose from phantom fears and kindness that can kill. I will choose a path that's clear; I will choose freewill. -Rush
kasipäkki
Susikoski
Viestit: 36
Liittynyt: Ke Marras 26, 2014 11:16 pm

Re: Maahanmuuttaja löi naista Tanskassa – sai koiran kimppuu

Viesti Kirjoittaja kasipäkki »

Hovimestari kirjoitti:Hetkinen, jos mies kuitenkin pääsi karkuun, niin mistä tiedetään hänen olevan maahanmuuttaja? Jäikö hän siis kuitenkin kiinni?
Tuota mietin itsekin, koska Tanskalaisessa nettilehdessä kerrottiin hyökkääjän olevan "vankkarakenteinen".
Atlanta
Adrian Monk
Viestit: 2565
Liittynyt: Ma Joulu 17, 2012 1:46 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: Maahanmuuttaja löi naista Tanskassa – sai koiran kimppuu

Viesti Kirjoittaja Atlanta »

Kenen kanssa tuo hyökkääjä puhui? Uhrin kanssako, koska puhetyyli tiedetään?

Näkikö joku tapauksen,vai onko jäänyt kiinni, kun noin hyvät tuntomerkit on annettu. Jos sinua lyödään takaapaäin. et näe hyökkääjääsi etkä osaa arvioida lyöjän pituutta ym.

Mutta tottakai koira puoustaa emäntäänsä/isäntäänsä ja käy kimppuun, kun tätä uhataan.

Rohkeutta vaatii lyödä henkilöä, joka on liikkeellä koiran kanssa.
"Kaiken viisauden alku on tosiasioitten tunnustaminen". J.K.Paasikivi.
Mikk1s
Alokas
Viestit: 5
Liittynyt: Ke Marras 25, 2009 5:32 am

Re: Maahanmuuttaja löi naista Tanskassa – sai koiran kimppuu

Viesti Kirjoittaja Mikk1s »

Nainen kaatui lyönnin voimasta (ei menetä tajuaan) minkä jälkeen koira tarttui miehen hihaan--> Nainen näkee maasta miltä hyökkääjä näyttää-->Tuon kokoinen koira kun puree käteen saattaa muutama kirosana päästä omalla äidinkielellään...

Tuossa yksi mahdollisuus miksi niin hyvät havainnot...
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11387
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Maahanmuuttaja löi naista Tanskassa – sai koiran kimppuu

Viesti Kirjoittaja URSA »

Etsin huvikseni tuon lähteeksi kerrotun alkuperäisen uutisen;

http://lokalavisen.dk/kvinde-banket-ned ... 29873/1265
Kvinde banket ned bagfra - men så gik hendes hund i flæsket på arabisk overfaldsmand

En kvinde på 28 år blev slået ned bagfra, da hun gik tur med sin hund torsdag aften i Kokkedal, oplyser Nordsjællands Politi. Overfaldet, som blev anmeldt klokken 20.33, skete på en sti ud for Skovengen i Kokkedal.

Politiet oplyser, at en ung mand kom løbende bagfra og slog hende i hovedet med en kæp. Kvinden faldt til jorden, men hendes hund, som er en blanding mellem Rottweiler og Grand Danois, bed sig herefter godt fast i gerningsmandens arm, så han måtte slå på hunden med knyttet næve for at få vristet sig løs. Herefter løb overfaldsmanden videre mod Skovengen i Kokkedal og hen over en boldbane.

Nordsjællands Politi har udsendt følgende beskrivelse af gerningsmanden: Mellemøstlig af udseende, 27-30 år, 185 cm. Kropsbygning: Kraftig. Hudfarve: Brun. Hårfarve: Sort, Hårlængde: Kort. Talte arabisk. Iført mørk dunjakke, løse cowboy bukser. Bevæbning: Kæp.
Jos oikein ymmärrän osaamatta tanskaa, hyökkääjä puhui arabiaa.

OT - koirien ystävien iloksi tuolla linkin uutissivulla on kuvalinkki videoon, jolla tuo kyseinen sankarikoira leikkii kiltisti kolmen kaninpoikasen kanssa. Söpöysvaroitus.
Avatar
Hovimestari
Martin Beck
Viestit: 754
Liittynyt: To Syys 03, 2009 10:51 pm

Re: Maahanmuuttaja löi naista Tanskassa – sai koiran kimppuu

Viesti Kirjoittaja Hovimestari »

Sekopäähän tuo on ollut. Minä en uskaltaisi tuollaisen koiran kanssa liikkuvalle tehdä mitään uhkaavaa elettäkään, edes vaikka tällä olisi arvokkaan näköinen käsilaukku, jonka haluaisin ryöstää. Koira tosin ei ilmeisesti ole tuollaiseen toimintaan kovin viettinen/koulutettukaan, jos kerran on ilman eri käskyä päästänyt irti pelkästään nyrkillä päähän hakkaamalla.

Nainen puolestaan todennäköisesti kuuluu samaan etniseen ryhmään hyökkääjän kanssa, koskapa on tunnistanut tämän puhuvan arabiaa.

Ajoin muuten tuon uutisen Google-kääntäjän läpi, eikä siinä puhuttu maahanmuuttajasta mitään...?
You can choose a ready guide in some celestial voice. If you choose not to decide, you still have made a choice! You can choose from phantom fears and kindness that can kill. I will choose a path that's clear; I will choose freewill. -Rush
Avatar
Sajaki
Jack Bauer
Viestit: 987
Liittynyt: Pe Maalis 19, 2010 8:53 pm
Paikkakunta: Left-hand path

Re: Maahanmuuttaja löi naista Tanskassa – sai koiran kimppuu

Viesti Kirjoittaja Sajaki »

Hovimestari kirjoitti:Nainen puolestaan todennäköisesti kuuluu samaan etniseen ryhmään hyökkääjän kanssa, koskapa on tunnistanut tämän puhuvan arabiaa.
Tai sitten tietää miltä se kuulostaa. Itse tunnistan moniakin kieliä, joita en kuitenkaan osaa puhua. Arabiaa kuulee tuolla kaupungilla hölistävän koko ajan.
"Karkea kysymys koko kriminaalipolitiikan historian ajan on ollut, onko rikoksiin syyllistynyt (tai muuten poikkeava) henkilö paha vai hullu."
Atlanta
Adrian Monk
Viestit: 2565
Liittynyt: Ma Joulu 17, 2012 1:46 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: Maahanmuuttaja löi naista Tanskassa – sai koiran kimppuu

Viesti Kirjoittaja Atlanta »

Minä alan kallistua siihen suuntaan, että tuo kimppuunkävijä tunsi uhrinsa ja tiesi, ettei koira lopultakaan ole vaarallinen. Kiltti, ystävällinen koirakin puolustaa omiaan tarpeen tullen.
Tuskin kukaan , joka ei ole hullu, humalassa tai aineissa edes yritä tehdä mitään ihmiselle, jolla on iso koira mukanaan. Koira on mielestäni iso, koska oli tanskandoggin ja rotwelerin sekoitus.
Eli asia on taas jotain muuta, kuin miltä näyttää.
"Kaiken viisauden alku on tosiasioitten tunnustaminen". J.K.Paasikivi.
Rappa
Neuvoja-Jack
Viestit: 540
Liittynyt: La Elo 20, 2011 2:48 pm

Re: Maahanmuuttaja löi naista Tanskassa – sai koiran kimppuu

Viesti Kirjoittaja Rappa »

kasipäkki kirjoitti:
Hovimestari kirjoitti:Hetkinen, jos mies kuitenkin pääsi karkuun, niin mistä tiedetään hänen olevan maahanmuuttaja? Jäikö hän siis kuitenkin kiinni?
Tuota mietin itsekin, koska Tanskalaisessa nettilehdessä kerrottiin hyökkääjän olevan "vankkarakenteinen".

Tällä perusteellahan se voi olla härmäläinen, maahanmuuttaja, takuulla "vankkarakenteinen" ja puhekin epämääräistä möngerrystä..
HeikkiS
Alokas
Viestit: 1
Liittynyt: Pe Touko 30, 2014 2:51 pm

Re: Maahanmuuttaja löi naista Tanskassa – sai koiran kimppuu

Viesti Kirjoittaja HeikkiS »

Sajaki kirjoitti:
Hovimestari kirjoitti:Nainen puolestaan todennäköisesti kuuluu samaan etniseen ryhmään hyökkääjän kanssa, koskapa on tunnistanut tämän puhuvan arabiaa.
Tai sitten tietää miltä se kuulostaa. Itse tunnistan moniakin kieliä, joita en kuitenkaan osaa puhua. Arabiaa kuulee tuolla kaupungilla hölistävän koko ajan.
Jeh itse asun Itä-Vantaalla ja ikävä kyllä tunnistan jos joku puhuu Arabiaa tai Somalia
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11387
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Maahanmuuttaja löi naista Tanskassa – sai koiran kimppuu

Viesti Kirjoittaja URSA »

Hyökkääjä ei ole välttämättä tiennyt koirasta, ennen kuin se kävi käteen kiinni, jos koira on ollut pimeässä puistossa irrallaan ja vähän kauempana omistajasta.
Vastaa Viestiin