Blanche Monnier - 25 vuotta oman perheensä vankina

[humma]

En löytänyt haulla tästä keskustelua, enkä juuri suomenkielisiä juttujakaan, joten otin vapauden tehdä pikku jutun. Sen verran mielenkiintoinen keissi kaikessa irvokkuudessaan, että ansaitsee ihan oman huomionsa. Englantini on hieman ruosteessa, pahoitteluni jo etukäteen, käänsin nopeasti vain olennaisimman, joku taitavampi täydentänee tarvittaessa.

Toukokuun 23. päivä vuonna 1901 Pariisin oikeusministerille saapuu nimetön kirje. Kirjeen sisältö on lyhyt: "Arvon oikeusministeri, minulla on kunnia kertoa teille poikkeuksellisen vakavasta tapauksesta. Madame Monnierin taloon lukitusta, nälkiintyneestä ikäneidosta, joka on elänyt viimeiset 25 vuotta saastan keskellä."

Poliisit ja viranomaiset lähtivät tarkistamaan ilmiantoa, ja talolle saavuttuaan he löysivät yläkerran huoneesta nälkiintyneen ja kauhistuneen 49 -vuotiaan naisen. Nainen painoi 55 paunaa(25kg?) ja oli likainen, peloissaan ja järkyttynyt. Hän oli 25 vuotta aikaisemmin kadonnut Blanche Monnier, tai se, mitä hänestä oli jäljellä. Hän oli viettänyt neljännesvuosisadan pienessä, pimeässä huoneessa, täysin eristettynä, näkemättä päivänvaloa tai saamatta raitista ilmaa. Huone oli likainen, se vilisi rottia ja torakoita, lattioilla oli ihmisen eritteitä ja mätäneviä ruuanjämiä ja homeisia leivänkannikoita.

Blanche kiidätettiin sairaalaan, missä hän kertoi äitinsä Louise Monnier Demarconnayn ja veljensä Marcel Monnierin vanginneen hänet huoneeseensa vain sen tähden, että hän suunnitteli avioliittoa perheensä mielestä epämieluisan sulhasen kanssa. Blanche oli rakastunut lähistöllä asuvaan, itseään vanhempaan ja liiketoimissaan valitettavan epäonnostuneeseen asianajajaan. Louise -äiti ei suhdetta hyväksynyt, ja päätti lukita tyttärensä taloonsa niin kauaksi aikaa, että tytär murtuisi ja etsisi sopivamman sulhasen. Blanche ei luovuttanut, joskin hänen sydämensä valittu kuoli v.1885, mutta hänelle ei asiaa kerrottu ja rangaistusta jatkettiin tästä huolimatta.

Louise Monnier pidätettiin seuraavana päivänä. Hän kärsi sydänsairaudesta, ja kuoli alle kuukauden kuluttua pidätyksestä, joten Marcel -veli joutui oikeuden eteen yksin. Marcel tuomittiinkiin 15 kuukauden vankeustuomioon, mutta hän valitti tuomiostaan vedoten siihen, ettei koskaan käyttänyt siskoonsa varsinaisesti väkivaltaa, ja näin ollen syytteet kumottiin. Marcel oli vapaa mies.

Blanche vietti lopun elämäänsä psykiatrisessa hoidossa, eikä koskaan toipunut koettelemuksestaan täysin. Hän kuoli 1913, vain 12 vuotta vapautumisensa jälkeen. Nimettömän kirjeen lähettäjän henkilöllisyys ei koskaan paljastunut.

Lähteet, linkkien takana myös kuvia:
http://altereddimensions.net/2013/madem ... ars-france
http://www.viralnova.com/blanche-monnier/
http://www.mandatory.com/2015/02/06/the ... e-monnier/
http://scaredyet.net/haunting-true-stor ... -25-years/

[Atlanta]

No voi perse! Näitä eriasteisia hulluja on ollut maailmansivu ja tulee aina olemaan
Aika kauhea tapaus.
Kiitos, kun viitsit kirjoittaa tämän tänne.

[mielikki]

Kumpi on parempi:Tytär nai ei niin hyvän miehen ,perustaa tämän kanssa perheen vai tytär on vankina omassa kodissaa ettei vaan pääse perustamaan perhettä??
Taustalla äidin epäterve suhtautuminen ,kateus lähinnä,tyttäreensä.

[Dr Bergmeister]

Onpa mielenkiintoinen ketju, kiitos aloittajalle. Ei ole tullut missään esiin tässä kerrottu tapaus, ja harvemmin muutenkaan näin vanhoja juttuja näkee palstoilla. Minua kiinnostaa kaikki vanhat jutut, joten lisää saa laitta jos löytyy

[Valoviikate]

Ihan uusi juttu minullekin.

Linkeissä kerrotaan, että perhe oli ns."parempaa väkeä", leskiäiti, asianajajapoika sekä uhri asuivat kartanossa palvelusväkensä kera. Palvelusväki oli tietoisia siitä, että Blanchea piiloteltiin talossa. Perhe oli aikoinaan saanut palkinnon Hyvien töiden komitealta, anteliaista lahjoituksistaan kaupungille.

Kukahan kumma kirjoitti kirjeen? On esitetty, että se olisi ollut itse Marcel-veli, joka tiesi äidin olevan jo vanha, eikä halunnut orvoksi jäädessään joutua siskon ainoaksi "huolessapitäjäksi". Toisaalla on teorioitu, että sen kirjoitti muuan entinen sotilas, heidän kotiapulaisensa poikaystävä, joka sai vihiä uhrin tilanteesta ja jolla ulkopuolisena ei ollut lojaliteettia perhettä kohtaan.

Marcel-veli maalasi siskostaan kielteistä kuvaa ja sanoi tämän olevan täysi hullu, joka ei pyrkinytkään karkaamaan. Lukuisat todistajat kertoivat kuitenkin kuulleensa Blanchen äkäisiä huutoja, joissa hän aneli ulospääsyä ja joista he erottivat sanoja "vapaus" ja "poliisi". 16. elokuuta 1892 yksi todistaja kuuli hänen sanansa: "Mitä minä olen tehnyt, että minut on lukittu?! En ansaitse tätä kauheaa kidutusta! Jumalaa ei sitten voi olla olemassa, että hän antaisi minun kärsiä tällä tavalla! Ja ettei kukaan tule pelastuksekseni!"

Niin paljon kuin Blanche nauttikin päästessään neljännesvuosisadan jälkeen lihapatojen ääreen, pestäväksi ja raittiiseen ilmaan, valoa hän ei voinut sietää.

On sanottu, että äidin viimeiset sanat lääkäreille juuri ennen kuin hän kuoli, olivat "ah, Blanche-parkani!"