Rikosuutiset, jotka "eivät ansaitse" omaa ketjua

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
enpakerro
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 99
Liittynyt: Ma Tammi 17, 2011 12:26 pm
Paikkakunta: Pkseutu

Nuorukaisen epäillään huijanneen isoisältään satojatuhansia.

Viesti Kirjoittaja enpakerro »

Nuorukaisen epäillään huijanneen isoisältään satojatuhansia

Tiistai 24.7.2012 klo 12.49

Poliisi epäilee parikymppisen salolaisnuorukaisen syyllistyneen isoisäänsä kohdistuneeseen törkeään kiskontaan.

Epäily liittyy viime vuonna tehtyyn kauppaan, jossa nuorukainen osti isoisältään maatilan.

Poliisin mukaan 300 000 euron kauppahinta on aivan liian alhainen maatilasta, jonka hinnaksi on arvioitu noin miljoona euroa.

- Kauppahinnan ja maatilan arvon väli on hyvin epäsuhtainen, juttua tutkiva rikoskomisario Pertti Läksy kertoo.

Lisäksi isoisä on poliisin mukaan ollut kaupan tekohetkellä oikeustoimikelvoton.

- Terveyskeskuslääkäri antoi ennen kauppaa lausunnon, jossa hän totesi isoisän oikeustoimikelpoiseksi. Myöhemmin hän pyörsi puheensa ja kertoi joutuneensa painostetuksi, Läksy kertoo.

- Myöhemmin myös kolme erikoislääkäriä on todennut isoisän olleen jo 20 vuotta oikeustoimikelvoton.

Asiaa on käsitelty jo Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa sekä Turun hovioikeudessa. Molemmat oikeudet olivat sitä mieltä, että nuorukaista ei ole syytä epäillä törkeästä kiskonnasta. Lisäksi oikeudet ovat hylänneet poliisin vaatimukset nuorukaisen omaisuuden hukkaamiskieltoon 650 000 euron edestä.

Tapauksesta on aloitettu kuitenkin uusi esitutkinta.

Läksy kertoo, että jutussa on tullut ilmi uusia asioita ja todisteita, ja jutun tutkintaa jatketaan.

- En ole valmis päättämään juttua näillä tiedoilla, Läksy toteaa.

Nuorukaisen lisäksi jutussa on epäiltynä toinenkin henkilö.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Turun Sanomat.

Kellään tästä tapauksesta tietoja?! Onko uhkailtu lääkäri astunut nyt esiin?

RealPitti
Sofia Karppi
Viestit: 432
Liittynyt: To Touko 17, 2012 9:00 pm

Re: Nuorukaisen epäillään huijanneen isoisältään satojatuhansia.

Viesti Kirjoittaja RealPitti »

Eihän tuossa ole mitään outoa.

Iso-isä halunnut antaa lapsen lapselleen tilan ja kauppa summaksi sovittu 300 tonnia. Lapset eivät taas ole sitä hyväksyneet koska he menettävät perinnöstään noin 700 tonnia. Siksi tehty rikos-ilmoitus jne.
Iso-Isä ei ole vaan halunnut antaa tilaansa lapsilleen koska todennäköisesti he olisivat myyneet tilan joten nyt tila pysyy perheessä.

Tälläisiä järjestelyitä on tehty jo kymmeniä vuosia ja aina silloin tällöin niitä puidaan oikeudessakin, onhan se lapsille kova paikka kun vuosia odotetaan sitä isoa perintöä ja sitten tulee oma lapsi joka meneekin ohi tälläisten järjestelyjen kautta :D

Todennäköisesti tuo 300 tonnia joka tilasta on maksettu on se lapsien osuus kun lasketaan se lakisääteinen osuus tilan arvosta :wink:
Kaikki tämän nimimerkin kirjoittamat viestit ovat kyseisen
henkilön omia, yksityishenkilön mielipiteitä, eivätkä
minkään puolueen, yhteisön tai yrityksen mielipiteitä
tai kantoja. Oikeus perustuu PL 12§:ään.


Emailini: [email protected]

koskisen masa
Nikke Knakkertton
Viestit: 191
Liittynyt: Ke Marras 14, 2007 11:58 pm
Paikkakunta: Sodoma/Hamppukaupunki/Zion

Keitä ovat törkeistä rikoksista epäillyt miehet

Viesti Kirjoittaja koskisen masa »

Pääkaupunkiseudulla on parhaillaan vangittuna törkeistä rikoksista epäiltyinä miehiä, joiden henkilöllisyydestä ei ole vedenpitävää tietoa.
Heidän epäillään tunkeutuneen röyhkeästi yöllä koteihin Espoossa ja Helsingissä. Molemmissa tapauksissa asukkaat ryöstettiin, pahoinpideltiin rajusti ja lopuksi sidottiin.

Espoon Leppävaarassa hyökkääjiä oli kaksi. Tutkinnanjohtaja Rauli Salosen mukaan epäillyt menivät sisään toisen kerroksen asuntoon parvekkeen kautta.

Helsingin jutussa tunkeutujia oli kolme, joista kahta epäillään myös Espoon jutusta. Tutkinnanjohtaja Heikki Sandberg kertoo, että tekijät menivät sisään tuuletusikkunasta. Uhri muun muassa pakotettiin kertomaan korttinsa tunnusluku. Kaikki kolme epäiltyä ovat vangittuina.

Tapauksia tutkitaan muun muassa törkeinä ryöstöinä ja tapon yrityksenä.

Espoon poliisin Salosen mukaan miehet ovat esiintyneet eri puolilla Eurooppaa lukemattomilla nimillä ja henkilötunnuksilla. Poliisi jatkaa heidän oikeiden nimiensä selvittelyä. Se on jo nyt varmaa, että epäillyt ovat vanhempia kuin väittävät.

- Heillä on siihen ihan syy. Jos vähänkään Suomen oikeuskäytäntöä tietää, täällä kannattaa olla alle 18-vuotias. Ehkä jopa poliisikin saattaa olla sen verran fiksu, että näkee päällepäin, onko ihminen 17-vuotias vai 28-vuotias. Jossain se raja tulee vastaan.

Vaikka ihmistä ei tunnistettaisi, joutuu hän silti vastaamaan teoistaan, jos hänet todetaan syylliseksi.

- Se on tärkeintä, että oikea rikollinen saa tuomion.

STT

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 29677.html
Ihmiset tulee ja menee - cycles and circles, everything cook and curry. http://www.youtube.com/watch?v=MorR04iLtMw

koskisen masa
Nikke Knakkertton
Viestit: 191
Liittynyt: Ke Marras 14, 2007 11:58 pm
Paikkakunta: Sodoma/Hamppukaupunki/Zion

Miestä lyötiin puukolla kaulaan Savonlinnassa

Viesti Kirjoittaja koskisen masa »

Poliisi suorittanut Savonlinnassa tapahtuneen puukotuksen tiimoilta kiinniottoja.
Torstai-iltana Savonlinnassa Nätkin kaupungissa sattui verinen välikohtaus yksityisasunnossa, kun miestä lyötiin puukolla kaulaan.

Yksi paikalla olleista antoi uhrille ensiapua ja soitti hätäkeskukseen. Uhri toipuu vammoistaan.
Poliisi suoritti paikalla kiinniottoja. Tapausta tutkitaan tapon yrityksenä.
IS

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... pos=navnow
Ihmiset tulee ja menee - cycles and circles, everything cook and curry. http://www.youtube.com/watch?v=MorR04iLtMw

koskisen masa
Nikke Knakkertton
Viestit: 191
Liittynyt: Ke Marras 14, 2007 11:58 pm
Paikkakunta: Sodoma/Hamppukaupunki/Zion

Miehet eivät ostaneet siideriä, joutuivat pahoinpidellyksi

Viesti Kirjoittaja koskisen masa »

Kaksi miestä pahoinpideltiin torstaina kello 19.30 Vantaan Koivukylässä
Ojalehdon puistossa.
Miehet istuivat puiston penkillä, kun kaksi miestä tuli kaupittelemaan heille siideriä.

Miehet kieltäytyivät tarjouksesta, jolloin "siiderikauppias" potkaisi penkillä istunutta uhriaan päähän. Uhri kaatui maahan ja hänen silmäkulmansa aukesi.

Sen jälkeen "siiderikauppias" nousi penkille ja potkaisi toista penkillä istunutta miestä nopeasti kaksi kertaa päähän.

Tekijä ja hänen kaverinsa ehtivät poistua, ennen kuin poliisi saapui paikalle.

Potkija on noin 25-vuotias, keskimittainen ja tummahiuksinen. Hänellä on otsalla vaaleaksi värjättyjä hiuksia. Yllään tekijällä oli punainen hupparityylinen takki ja farkut.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 51840.html
Ihmiset tulee ja menee - cycles and circles, everything cook and curry. http://www.youtube.com/watch?v=MorR04iLtMw

Disturbed
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 92
Liittynyt: To Kesä 21, 2012 4:17 pm
Paikkakunta: Europe

Re: Miehet eivät ostaneet siideriä, joutuivat pahoinpidellyksi

Viesti Kirjoittaja Disturbed »

Kylläpä pistää vituttamaan tällaset ihmiset jotka ilman mitään järkevää syytä (siiderin ostamatta jättäminen ei oo järkevä syy) pahoinpitelevät muita. Eritoten päähän potkiminen pistää hermostumaan. Joskus toivon että näkisin tuollaisen tapahtuvan itse.

koskisen masa
Nikke Knakkertton
Viestit: 191
Liittynyt: Ke Marras 14, 2007 11:58 pm
Paikkakunta: Sodoma/Hamppukaupunki/Zion

Nainen vangittiin puolisonsa puukotuksesta

Viesti Kirjoittaja koskisen masa »

Pariskunnan ilta päättyi puukotukseen tiistai-iltana Sodankylässä.

59-vuotias mies sai hengenvaarallisen vamman puukotuksesta. Teosta epäillään uhrin 52-vuotiasta avopuolisoa. Lapin käräjäoikeus vangitsi naisen tänään todennäköisin syin epäiltynä tapon yrityksestä.

- Jotain riitaa on ilmeisesti ollut, mutta asiaa tarkennetaan vielä molemmilta osapuolita, tutkinnanjohtaja Jukka Haataja sanoo.

Puukoniskuja oli vain yksi. Uhrin tila on vakaa ja hän on yhä sairaalassa. Haataja ei kerro, onko nainen tunnustanut teon.

Veriteko tapahtui parin yhteisessä asunnossa.

JAAKKO ISONIEMI
[email protected]

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012080 ... 9_uu.shtml
Ihmiset tulee ja menee - cycles and circles, everything cook and curry. http://www.youtube.com/watch?v=MorR04iLtMw

Avatar
nunnuka&laila
Susikoski
Viestit: 41
Liittynyt: Su Elo 01, 2010 5:22 am

Tieriita johti ammuskeluun Soinissa - iäkäs uhri sairaalaan

Viesti Kirjoittaja nunnuka&laila »

Kahden iäkkään miehen tieriita kärjistyi ammuskeluun Soinissa Etelä-Pohjanmaalla tiistaina.
Rikosylikomisaario Urpo Lintala Etelä-Pohjanmaan poliisista kertoo, että pienoiskiväärillä ammuttu uhri on toimitettu sairaalahoitoon.

Noin 70-vuotiasta mieshenkilöä ammuttiin pienoiskiväärillä useita kertoja ylävartaloon lähietäisyydeltä tiistaina kello 11 aikoihin.

Laukausten ampujaksi epäillään paikkakuntalaista noin 75-vuotiasta
miestä.

Osapuolet tunsivat toisensa toisensa entuudestaan ja poliisin mukaan taustalla mitä ilmeisimmin oli pitkään jatkunut riita tienkäyttöoikeudesta.

Poliisi otti ampujan kiinni tapahtumapaikan läheisyydestä ja hänet pidätettiin asian vuoksi.

Uhri vietiin ambulanssilla sairaalahoitoon. Hänen saamansa ampumavammat ovat vakavat.

- Hänellä ei tiettävästi ole hengenvaaraa, Lintala kertoo.

Poliisi tutkii tapahtumaa ja siihen johtaneita syitä.

Ilta-Sanomat
- /laila
Kaksi naista - yksi nimimerkki.

vempele
Martin Riggs
Viestit: 645
Liittynyt: To Marras 24, 2011 7:21 pm

Koruliike ryöstettiin Nokialla 22.9.2012

Viesti Kirjoittaja vempele »

Koruliike ryöstettiin aseella uhaten


Lauantai 22.9.2012 klo 13.07 (päivitetty klo 13.20)

Nokian Korkeemäenkatu 5:ssä sijaitseva Timanttiset-kultaliike ryöstettiin tänään kello 11.30.

Ryöstäjiä oli kaksi. Ainakin toinen heistä uhkasi ampuma-aseella myyjää.
Tämänhetkisen tiedon mukaan liikeessä oli ryöstöhetkellä yksi myyjä eikä asiakkaita.
Toisella tekijöistä oli tummat tai tummahkot reisitaskulliset työhousut. Toisella oli jaloissaan likaantuneet valkoiset tennarit tai skeittikengät.

Miehet olivat pituudeltaan noin 180-185 senttiä. Iältään he olivat kolmikymppisiä, ja he puhuivat hyvää suomea.

Ryöstösaaliista ja sen arvosta ei vielä tutkinnan alkuvaiheessa ole tietoa. Tekijöiden käyttämästä mahdollisesta ajoneuvosta tai poistumissuunnastakaan ei ole toistaiseksi tietoa.
Poliisi selvittää parhaillaan, oliko liikkeesä valvontakameraa.
Poliisi pyytää mahdollisia silminnäkijöitä ilmoittamaan havaintonsa Pirkanmaan poliisiin, numeroon 050 395 4197 (tutkija) tai 07187 45800.

Havaintoja voi ilmoittaa myös sähköpostitse osoitteeseen [email protected]. Poliisi pyytää otsikoimaan sähköpostiviesti pyydetään otsikoimaan "Nokian kultaliikeryöstö".

MARI PUDAS
[email protected]
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012092 ... 8_uu.shtml
oon sisältä kuollu ja risti mun naamassa merkkaa sitä

sedusamuli
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 109
Liittynyt: Ti Syys 20, 2011 9:47 pm

Miestä hakattiin halolla päähän Nastolassa

Viesti Kirjoittaja sedusamuli »

Miestä hakattiin halolla päähän Nastolassa.
25.09.2012


Maanantaina iltakahdeksan jälkeen tuli poliisille ilmoitus, että Nastolassa Kukkastiellä kaupan edessä hakataan miestä halolla. Poliisien ehtiessä paikalle ei paikalla ollut enää ketään. Asianomistaja löydettiin, kun hänelle tilattiin ambulanssi toiseen osoitteeseen. Asianomistaja kertoi, häntä oli lyöty kaupan tuulikaapista otetulla, myynnissä olleella halolla viisi kertaa päähän. Tapahtumapaikalta oli poistunut henkilöauto ja tekijöiden epäiltiin poistuneen sillä. Auto löydettiin hetken kuluttua Niinitieltä ja epäillyt tekijät otettiin kiinni kerrostaloasunnosta.



Pahoinpidelty mies vietiin ambulanssilla Päijät-Hämeen keskussairaalaan. Pahoinpitelyyn epäillyt miehet otettiin kiinni asian selvittämistä varten.

http://www.poliisi.fi/poliisi/paijat-ha ... endocument

Nastolassa aina sattuu ja tapahtuu ja ainakun sattuu niin jotenkin siihen liittyy Niinitie ja mannet.Eiköhän tämäkin paljastu vielä
Koskenkorvan kivennäisvesi on valmistettu kirkkaasta, vähänatriumisesta lähdevedestä, siksi sen maku on niin päähännousevan raikas.

Maista Koskenkorvan kivennäisvettä. Tulet hyvälle tuulelle!( Pahkasika).

seppoilmari
Martin Beck
Viestit: 776
Liittynyt: Pe Huhti 25, 2008 11:37 pm

Re: Miestä hakattiin halolla päähän Nastolassa

Viesti Kirjoittaja seppoilmari »

Halko vai klapi, ero on aika suuri?

Harley
Jack Taylor
Viestit: 16
Liittynyt: To Elo 20, 2009 8:34 pm

Murhan yritys Rovaniemellä 2012

Viesti Kirjoittaja Harley »

"Puukottaja vangittiin murhan yrityksestä epäiltynä Rovaniemellä

Tiistai 2.10.2012 klo 16.25 (päivitetty klo 17.14)

Rovaniemen käräjäoikeus vangitsi lauantain vastaisena sattuneesta puukotuksesta epäillyn.
32-vuotias epäilty ajautui sanaharkkaan parikymppisen mies kanssa lauantain vastaisena yönä rovaniemeläisessä ruokaravintolassa.
Riita eskaloitui lopulta fyysiseksi, kun 32-vuotias, teräaseella varustautunut mies hyökkäsi uhrinsa kimppuun.
20-vuotias uhri joutui sairaalaan, mutta miehen saamat vammat eivät kuitenkaan ole hengenvaarallisia.
Esitutkinnassa ilmenneiden seikkojen vuoksi poliisi tutkii väkivallantekoa murhan yrityksenä.
IL"

Onko tästä mitään parempaa tietoa?

hipsulainen
Axel Foley
Viestit: 2370
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 2:29 pm
Paikkakunta: Lahti

Afrikassa kidnapattu tyttö löydettiin Englannista

Viesti Kirjoittaja hipsulainen »

Afrikassa kidnapattu tyttö löydettiin Englannista

Sunnuntai 7.10.2012 klo 16.05 (päivitetty klo 18.14)

Kolme vuotta sitten Gambiassa kadonnut teinityttö löydettiin valtamassa kadulta Derbystä Englannista, kertoo Daily Mail.

17-vuotias tyttö kidnapattiin koulumatkalla Banjulin kaupungista vuonna 2009. Poliisin mukaan tyttö oli sen jälkeen salakuljetettu Iso-Britanniaan usean Euroopan maan halki. Kolmen vuoden vankina olon jälkeen, tytön sieppaaja päätti jättää tytön derbyläiselle kadulle, ja käski häntä etsimään lähimmän poliisiaseman.

Tyttö ei ole osannut kertoa missä päin Englantia häntä on pidetty, ennen Derbyyn jättämistä. Poliisi ei usko, että tyttöä olisi pakotettu seksityöhön vankina olonsa aikana.

- Yritämme selvittää tytön kadulle jättäneen miehen henkilöllisyyttä ja sitä, missä tyttöä on pidetty, kertoo poliisi.

Kadulle jouduttuaan tyttö oli kysellyt apua usealta ohikulkijalta, joista moni oli tarjonnut puhelintaan, jotta tyttö voisi soittaa poliisille. Hän oli kuitenkin kieltäytynyt ja halunnut vain ohjeet, kuinka löytää poliisiasemalle.

Poliisin mukaan tapaus on hyvin erikoinen.

- Tutkinta on hyvin alussa ja teemme parhaamme selvittääksemme kaiken.
IL
Olet sietämätön tyyppi ja mielipiteesi ovat vääriä
Älä soita tänne enää koskaan - Ultra Bra

elli72
Vic Mackey
Viestit: 1913
Liittynyt: Ti Elo 02, 2011 12:46 pm
Paikkakunta: Itä-Uusimaa

Re: Afrikassa kidnapattu tyttö löydettiin Englannista

Viesti Kirjoittaja elli72 »

Tämä on varmaan tapaus, josta ei ole täällä ollut koskaan puhetta kun on Afrikassa tapahtunut. Hienoa, että tyttö on löytynyt. Tuli mieleen Mende Nazer, joka myös päätyi Britteihin orjana. Tyttö on siis selkeästi osannut puhua englantia, kun on pystynyt avunpyytäjien kanssa kommunikoimaan. Aika outo tapaus.

Isoviha
Remington Steele
Viestit: 215
Liittynyt: Pe Heinä 15, 2011 4:46 am

Re: Afrikassa kidnapattu tyttö löydettiin Englannista

Viesti Kirjoittaja Isoviha »

Gambia on Brittien entinen siirtomaa, ja ne puhuvat englantia siellä nykyisenä äidinkielenään. Onkohan musta mies hankkinut 14-vuotiaan lapsivaimon, ja sitten hankkiutunut eroon, kun ei ole enää tarvinnut. Gambialainen avioliitto...

Vastaa Viestiin