Herttoniemen hyppyrimäkiturma 29.8.2015 - 16v tyttö kuoli

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10565
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Herttoniemen hyppyrimäkiturma 29.8.2015 - 16v tyttö kuol

Viesti Kirjoittaja damfin »

Tay77 kirjoitti:Kaikin puolin surullinen tapaus mutta vielä surullisempaa minusta, jos tässä tapauksessa joku tuomitaan :(
Tokihan tuon ikäisten on ymmärrettävä (ja veikkaisin, että varmasti nämä ovat tienneetkin), että ovat menneet alueelle, jossa heidän ei olisi kuulunut olla. Näkivätpä sitten varoituskyltin vaijerista tai eivät. Sellaisissa paikoissa kun on aina omat vaaransa! :evil:
Aivan yhtälailla joku olisi voinut pudota vaikka niskalleen paikan hyppytornista ja kuolla? Kenen syy se sitten olisi?

Ihan samalla tavalla; nuorisoporukka kun tulisi vaikkapa meidän maille luvatta viettämään aikaa, ja yksi lapsista putoaisi vaikkapa käyttämättömään kaivoon ja kuolisi. Olisiko syy sitten minun, kun en ole merkannut kaivoa tarpeeksi selkeästi? :O
Itse asiassa, syy olisi sinun, tontin omistaja on velvollinen peittämään maa-alueellaan olevat kaivot niin että niihin ei voi vahingossa tippua.

Avatar
Tackleberry
Adrian Monk
Viestit: 2733
Liittynyt: La Touko 02, 2015 1:53 am

Re: Herttoniemen hyppyrimäkiturma 29.8.2015 - 16v tyttö kuol

Viesti Kirjoittaja Tackleberry »

Tay77 kirjoitti:^ Tämä keskustelu ei ilmeisesti lopu koskaan :(
Minäkin olen tietoinen pihani/tonttini vaarallisuudesta. Vaikkapa siellä kaivon pohjalla olisi ollut ne mainitut raudat niin mitä sitten?
Se ei silti oikeuta ketään tulemaan luvatta tontilleni. Sinne tullaan sitten ihan omalla vastuulla.

Jotenkin niin surullista mutta toisaalta ymmärrettävää, että kaikkeen pitää aina löytää syyllinen :( Etenkin jos puhutaan rahallisista korvauksista...
Voi herranjumala, kun on vaikeata ymmärtää.

Sun logiikkas mukaanhan kaikki saisivat vaikka miinoittaa oman pihansa ja kotiovensa, koska "ei sinne kukaan saa luvatta tulla". :roll:
Sverdlov kirjoitti:Katsoin juuri Trumpin puheen.Sangen viileästi suhtautui voittoon kaiken sen paskan jälkeen mitä on niskaan kaadettu.Nyt sitten tälläkin areenalla hiljenee
sikakoira kirjoitti:..ei jää epäselväksi tuleeko Trump viemään rökäle voiton jälleen kerran. Kyllä tulee ja helposti

aumari
Vic Mackey
Viestit: 1977
Liittynyt: Ke Touko 22, 2013 1:46 pm

Re: Herttoniemen hyppyrimäkiturma 29.8.2015 - 16v tyttö kuol

Viesti Kirjoittaja aumari »

Näitä tapauksia pitäisi tuoda enemmän julkisuuteen ja käydä läpi vanhempien ja lasten välillä. Sekä koulussa puhyua myös. Jospa se pistäisi lapset ja nuoret miettimään valintojaan. Vaikka enpä tiedä onko millään valistuksella merkitystä. Yleensä murkut ei joko kuuntele tai uskovat tietävänsä kaiken paremmin kuin vanhemmat. Tai ihan vain kokeilevat rajojaan ja ottavat riskejä.

Kyllä minunkin tekisi mieli sanoa, että mäkeen mennyt sakki oli itse vastuussa tekemisistään. Mutta ikävä kuitenkin tytön läheisten puolesta ja myötätunto mukana olleiden nuorten puolesta, varmaan tuntevat itsekin syyllisyyttä mäkeen menemisestään.

Tay77
Theo Kojak
Viestit: 1157
Liittynyt: Su Tammi 24, 2010 12:01 am

Re: Herttoniemen hyppyrimäkiturma 29.8.2015 - 16v tyttö kuol

Viesti Kirjoittaja Tay77 »

Tackleberry kirjoitti:
Tay77 kirjoitti:^ Tämä keskustelu ei ilmeisesti lopu koskaan :(
Minäkin olen tietoinen pihani/tonttini vaarallisuudesta. Vaikkapa siellä kaivon pohjalla olisi ollut ne mainitut raudat niin mitä sitten?
Se ei silti oikeuta ketään tulemaan luvatta tontilleni. Sinne tullaan sitten ihan omalla vastuulla.

Jotenkin niin surullista mutta toisaalta ymmärrettävää, että kaikkeen pitää aina löytää syyllinen :( Etenkin jos puhutaan rahallisista korvauksista...
Voi herranjumala, kun on vaikeata ymmärtää.

Sun logiikkas mukaanhan kaikki saisivat vaikka miinoittaa oman pihansa ja kotiovensa, koska "ei sinne kukaan saa luvatta tulla". :roll:
:lol: En nyt tarkoittanut mitään laittomuuksia, miinoja tms! Eihän tuo vaijerikaan varsinaisesti mikään laiton ollut vaikka olikin vaarallinen. Eikä sitä oltu viritetty tarkoituksena satuttaa/tappaa ketään...
Mun logiikkani tarkoitti kaikenlaisia vaaranpaikkoja, joita yksityisiltä pihoilta saattaa löytyä: vanhoja maakellareita, lahoja rakennuksia (voi pudota vaikkapa katosta läpi) ja ihan vaikka tavallisia pyykkinaruja, joihin kun pimeässä mopolla päräyttää, voi itsensä satuttaa.

No näistä typeristä esimerkeistä huolimatta, pointtini oli: ei kenenkään tarvitse tehdä pihastaan turvallista vain siksi, että sinne saattaa luvatta eksyä joku ulkopuolinen ja mahdollisesti satuttaa itsensä!
Ei ole olemassa tyhmiä kysymyksiä, on vain tyhmiä ihmisiä

gou övei, gou övei juu agli hipi, juu smel of narkotiks

Chikatilo
Christopher Lorenzo
Viestit: 1517
Liittynyt: Ke Huhti 27, 2011 12:06 am

Re: Herttoniemen hyppyrimäkiturma 29.8.2015 - 16v tyttö kuol

Viesti Kirjoittaja Chikatilo »

Myös kerrostalojen harjakatoille pitäisi laittaa varoituskyltit ja räystäille rakentaa kiinteät telineet tai verkot, sillä nuorisoa oleskelee joskus myös talojen katoilla. Useissa kerrostaloissa on vastuuttomasti rakennettu seinät niin korkeaksi, että katolta alas laskeva kuolee tai loukkaantuu.

Vai pitäisikö lopultakin ymmärtää, että katto on sääsuoja eikä lasten liukumäki ja oleskelupaikka. Ihan kuten hyppyrimäki on tarkoitettu mäkihyppyyn eikä mopoiluun, kännäykseen ja perseluisuskeluun.

Ikävä tapaus, mutta johtui nuorison tuottamuksellisesta väärästä toiminnasta. Myös vanhemmat voivat katsoa peiliin ennen oikeudellisten vaatimusten esittämistä.
Kaikki sanomassa esitetty on mielikuvituksen tuotetta eikä sillä ole yhteyttä todellisiin tapahtumiin tai henkilöihin. Mahdolliset samankaltaisuudet ovat pelkkää sattumaa. Kirjoittaja on poliittisesti täysin korrekti.

TuskaistaTietoa
Axel Foley
Viestit: 2312
Liittynyt: Ke Touko 20, 2015 9:34 pm

Re: Herttoniemen hyppyrimäkiturma 29.8.2015 - 16v tyttö kuol

Viesti Kirjoittaja TuskaistaTietoa »

Mistäs syytettyjen penkiltä löytyy tässä tapauksessa kaupungin virkamiehet? Jos seuran miehet ovat joutuneet sinne vastuuta kantamaan, niin tarkalleen miksi kapungin vastaava virkamies ei ole?

Jukka Siintonen
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1309
Liittynyt: Ti Tammi 26, 2016 6:36 pm

Re: Herttoniemen hyppyrimäkiturma 29.8.2015 - 16v tyttö kuol

Viesti Kirjoittaja Jukka Siintonen »

Nuorten vikahan tuo oli. Menivät kielletylle alueelle. Hyppivät aidan yli. Laskivat vaijeriin. Yksi lähti joukosta pois. Toivottavasti loput oppivat jotain. Jotain muuta kuin kitisemään korvauksia peri-Amerikkalaiseen malliin, kun satuttavat itsensä ollessaan väärillä raiteilla.

Jos nuoret kiipeää sähkötolppaan ja sattuu vahingot niin sähköyhtiö joutuu vastuuseen? Jos nuoret kävelevät rekan alle niin kuljettaja joutuu vastuuseen? Jos nuoret kuolevat alkoholimyrkytykseen niin Altian johtaja vastaa syytteisiin? Ei tietenkään.

Avatar
Tackleberry
Adrian Monk
Viestit: 2733
Liittynyt: La Touko 02, 2015 1:53 am

Re: Herttoniemen hyppyrimäkiturma 29.8.2015 - 16v tyttö kuol

Viesti Kirjoittaja Tackleberry »

Tay77 kirjoitti: :lol: En nyt tarkoittanut mitään laittomuuksia, miinoja tms! Eihän tuo vaijerikaan varsinaisesti mikään laiton ollut vaikka olikin vaarallinen. Eikä sitä oltu viritetty tarkoituksena satuttaa/tappaa ketään...
Sen, oliko se laiton, päättää tuomioistuin. Ja tarkoituksella ei ole väliä.
Tay77 kirjoitti:Mun logiikkani tarkoitti kaikenlaisia vaaranpaikkoja, joita yksityisiltä pihoilta saattaa löytyä: vanhoja maakellareita, lahoja rakennuksia (voi pudota vaikkapa katosta läpi) ja ihan vaikka tavallisia pyykkinaruja, joihin kun pimeässä mopolla päräyttää, voi itsensä satuttaa.

No näistä typeristä esimerkeistä huolimatta, pointtini oli: ei kenenkään tarvitse tehdä pihastaan turvallista vain siksi, että sinne saattaa luvatta eksyä joku ulkopuolinen ja mahdollisesti satuttaa itsensä!
Ja minun pointtini on, että kyllä tarvitsee. Tiettyyn pisteeseen asti. Sinä voit olla eri mieltä, mutta silloin olet eri mieltä nykyisen oikeusjärjestyksen kanssa.
Sverdlov kirjoitti:Katsoin juuri Trumpin puheen.Sangen viileästi suhtautui voittoon kaiken sen paskan jälkeen mitä on niskaan kaadettu.Nyt sitten tälläkin areenalla hiljenee
sikakoira kirjoitti:..ei jää epäselväksi tuleeko Trump viemään rökäle voiton jälleen kerran. Kyllä tulee ja helposti

Jukka Siintonen
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1309
Liittynyt: Ti Tammi 26, 2016 6:36 pm

Re: Herttoniemen hyppyrimäkiturma 29.8.2015 - 16v tyttö kuol

Viesti Kirjoittaja Jukka Siintonen »

Tackleberry kirjoitti: Ja minun pointtini on, että kyllä tarvitsee. Tiettyyn pisteeseen asti. Sinä voit olla eri mieltä, mutta silloin olet eri mieltä nykyisen oikeusjärjestyksen kanssa.
Yksityisalue on yksityisalue. Kyltti kertoo siitä, ettei asukas kaipaa mitään vitun hippejä leiriytymään pihalle, tai varkaita tyhjentämään irtaimistoa mikä ei ole ketjulla kiinni. Suomessa on tosiaan siitä vanhentuneet oikeuskäsitykset, että rikollisilla on enemmän oikeuksia kuin vahingon kärsineillä.

Tay77
Theo Kojak
Viestit: 1157
Liittynyt: Su Tammi 24, 2010 12:01 am

Re: Herttoniemen hyppyrimäkiturma 29.8.2015 - 16v tyttö kuol

Viesti Kirjoittaja Tay77 »

Hyppyrimäessä loukkaantunut tyttö yllätti oikeudessa – väittää nyt poliisien käyneen paikalla

Julkaistu: 29.1. 13:54

Herttoniemen hyppyriturmassa loukkaantunut tyttö yllätti oikeudessa lausunnollaan, jonka mukaan poliisi olisi käynyt paikalla aiemmin onnettomuusiltana ojentamassa nuorisoa.
Helsingin käräjäoikeudessa jatkettiin maanantaina Herttoniemen traagisen hyppyrimäkiturman käsittelyä. Elokuussa 2015 sattuneessa onnettomuudessa 16-vuotias tyttö kuoli ja kaksi nuorta tyttöä loukkaantui. Tapauksen käsittely alkoi käräjäoikeudessa viime perjantaina.

Maanantaina oikeudessa kuultiin muun muassa kahta turmassa vammoja saanutta tyttöä.

Tytöt kertoivat oikeudessa traagiseen onnettomuuteen johtaneen illan kulusta ja onnettomuuspaikalla tekemistään havainnoista.

Käsittelyssä koettiin myös yllätyskäänne, kun toinen tytöistä kertoi oikeudessa uuden väitteen illan tapahtumista.

Tyttö väitti, että tapahtumapaikalla hyppyrimäellä oli aiemmin samana iltana käynyt poliisipartio. Tytön mukaan hän ei ollut muistanut poliisien käyntiä onnettomuuspaikalla kertoessaan onnettomuusillan tapahtumista poliisille esitutkinnan aikana.

Tytön mukaan hän oli päässyt ystävänsä kanssa ajamaan mäkialueelle tietä pitkin skootterilla, kun poliisi avasi ajotien tukkeena olleen metalliportin.

Tytön mukaan paikalle autolla ajaneet poliisit käskivät nuoria tulemaan alas puisesta hyppytornista.
– Poliisit avasivat portin, ja pystyimme ajamaan skootterilla ylös mäkeä. Muistelisin, että ne olisivat kuuluttaneet autosta, että tulkaa alas.

Hän muistelee poliisien olleen paikalla viidestä kymmeneen minuuttia.

– Ne sanoivat, että sieltä tornista pitää tulla alas, ja siellä ei saa olla. Ei kukaan lähtenyt pois sieltä alueelta, kun poliisi tuli.

– Eivät ne häätäneet meitä pois sieltä.

Hänen mukaansa poliisit näkivät ainakin hänet ja hänen ystävänsä. Hän uskoi kuitenkin, etteivät he nähneet kaikkia alueella olleita nuoria, jotka viettivät iltaa muutamassa eri paikassa. Paikalla oli turmailtana runsaasti nuorisoa.

– En usko, että näkivät muuta paikalla ollutta porukkaa.

Puolustukselle oikeussalissa kuultu lausunto poliisin käymisestä paikalla tuli yllätyksenä.

– Tässä tulee nyt paljon uutta tietoa, joka ei käy ilmi esitutkintamateriaalista, yksi puolustusasianajoista sanoi.

Puolustus, eli hyppyrimäen ylläpidosta vastanneiden viiden syytetyn puolustusasianajajat vaativat tytön lausunnon pohjalta lisäesitutkintaa.

Puolustuksen mukaan tulee selvittää, mikä poliisipartio kävi turmailtana hyppyrimäellä, kuka heidät oli paikalle soittanut, mitä ohjeita poliisit ovat nuorisolle antaneet ja mitä havaintoja poliisit olivat paikalla tehneet.

Onnettomuus sattui iltayhdentoista jälkeen lauantaina 29. elokuuta, kun paikalle iltaa viettämään kerääntyneet nuoret olivat laskeneet istualtaan päin vaijeria alastulorinteessä, joka oli kesäaikaan peitetty muovisella liukastepinnoitteella.

Nuoret eivät nähneet alastulorinteen poikki 30 metriä alempana viritettyä teräsvaijeria.

Syyttäjä vaatii tapauksessa viidelle miehelle rangaistusta kuolemantuottamuksesta ja kahdesta vammantuottamuksesta. Syytetyistä kaksi on helsinkiläisen mäkihyppyseuran vastuuhenkilöitä, kolme syytettyä oli turman sattuessa Helsingin liikuntaviraston palveluksessa. Lisäksi yhtä virkamiessyytettyä vaaditaan tilille tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Kaikki viisi kiistävät syytteet.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005544053.html

Kovasti ihmettelen tätä juttua. Tokihan asia on tutkittava, kuten uutisessa mainitaankin "uutta tietoa, joka ei käy ilmi esitutkintamateriaalista..." tyttö kun kertoo asiasta vasta nyt.

Koitetaanko tällä nyt saada jollain tavoin "jaettua" tätä syyllisyyttä poliiseillekin? :roll:
Tämä tuli mieleeni lähinnä näistä tytön kommenteista, että poliisit avasivat portit, joten hekin pääsivät ajamaan paikalle skootterilla. Sekä, että poliisi olisi kieltänyt tornissa oleskelun ja käskenyt tulemaan alas muttei "häätänyt" ketään nuorista pois...

Vai toimisiko tämä jonkinlaisena plussana näiden nyt syytettyjen eduksi? Kiellettyyn paikkaan kun on tietoisesti ja luvattomasti menty, ja jopa poliisi käynyt paikalla "varoittelemassa", menisi siihen ns. tyhmyyden piikkiin? Ja jätettäisiin nämä syytetyt tuomitsematta.
Kunhan ihmettelen...
Ei ole olemassa tyhmiä kysymyksiä, on vain tyhmiä ihmisiä

gou övei, gou övei juu agli hipi, juu smel of narkotiks

PoliisimestariSisu
Rico Tubbs
Viestit: 1226
Liittynyt: To Elo 14, 2014 6:41 pm

Re: Herttoniemen hyppyrimäkiturma 29.8.2015 - 16v tyttö kuol

Viesti Kirjoittaja PoliisimestariSisu »

Darwin Awards -matskuahan tämä on. Aivan turha paskamyrsky.

TuskaistaTietoa
Axel Foley
Viestit: 2312
Liittynyt: Ke Touko 20, 2015 9:34 pm

Re: Herttoniemen hyppyrimäkiturma 29.8.2015 - 16v tyttö kuol

Viesti Kirjoittaja TuskaistaTietoa »

Tay77 kirjoitti: Koitetaanko tällä nyt saada jollain tavoin "jaettua" tätä syyllisyyttä poliiseillekin? :roll:
Tämä tuli mieleeni lähinnä näistä tytön kommenteista, että poliisit avasivat portit, joten hekin pääsivät ajamaan paikalle skootterilla. Sekä, että poliisi olisi kieltänyt tornissa oleskelun ja käskenyt tulemaan alas muttei "häätänyt" ketään nuorista pois...
Siellä on syytteessä mäkihyppyseuran aktiiveja. Vaikka ovat vain toimineet, niinkuin on viranomaisten kanssa sovittu. Kyllä syytteessä olevien määrää pitää laajentaa, kun kerran on niin että nuo miehet ovat syytteessä. Se on sitten eri tarina se pitäisikö heidän istua syytettyjen penkillä. Omasta mielestäni melko selvästi ei.

Avatar
Rescuer
Perry Mason
Viestit: 3643
Liittynyt: Ti Heinä 08, 2008 8:15 pm

Re: Herttoniemen hyppyrimäkiturma 29.8.2015 - 16v tyttö kuol

Viesti Kirjoittaja Rescuer »

Tay77 kirjoitti:Koitetaanko tällä nyt saada jollain tavoin "jaettua" tätä syyllisyyttä poliiseillekin?
Tuskin. Enemmänkin hyväksyntää ja oikeutusta paikalla oleskelulle: "Pakkohan siellä on saada olla, kun poliisikaan ei käskenyt poistumaan".
Ja kun oleskelu on sallittua, niin ei siellä mitään esteitä saa olla.
Mitä enemmän vihreitä hymiöitä, sitä heikommat argumentit.
Eräässä entisessä hallituspuolueessa oltiin erittäin kiinnostuneita uusista pilvipalveluista. Sitten joku kertoi heille, ettei pilvipalveluilla ole mitään tekemistä kannabiksen kanssa...

Destiny
Adrian Monk
Viestit: 2582
Liittynyt: La Huhti 14, 2012 2:11 pm

Re: Herttoniemen hyppyrimäkiturma 29.8.2015 - 16v tyttö kuol

Viesti Kirjoittaja Destiny »

"Hyppyrimäkiturmassa kuolleen 16-vuotiaan äiti murtui: ”Ikävöin häntä päivittäin ja itken monta kertaa viikossa”

Oikeudessa puhelimitse kuultu äiti kertoi traagisessa turmassa kuolleen tyttärensä olleen kiltti, luotettava ja urheilullinen henkilö, joka oli vasta aloittanut lukion.
Helsingin käräjäoikeudessa on jatkettu tänään torstaina Herttoniemen hyppyrimäkiturman käsittelyä. Elokuussa 2015 sattuneessa onnettomuudessa 16-vuotias tyttö kuoli ja kaksi nuorta tyttöä loukkaantui.

Tapausta alettiin käsitellä käräjäoikeudessa viime perjantaina. Kolmantena pääkäsittelypäivänä torstaina oikeudessa kuultiin puhelimen välityksellä turmassa menehtyneen 16-vuotiaan tytön äitiä.

Äiti puhkesi itkuun useita kertoja puhelimitse suoritetun kuulemisen aikana.

– Olimme erittäin läheisiä, hän oli minulle kaikki kaikessa. Suhteemme oli erittäin lämmin ja välitön.

Äiti kuvaili edesmennyttä tytärtään urheilulliseksi ja luonteeltaan kiltiksi henkilöksi.

– Hän oli energinen, erittäin kiltti, rakastettava, luotettava ja rehellinen. Hän oli aurinko, hän halusi kaikille hyvää.

ÄITI kertoi, että ennen traagisesti päättynyttä elokuista iltaa tytär oli vasta aloittanut lukion ja unelmoi tulevasta.

– Hänellä oli paljon tulevaisuuden haaveita, hän rakasti elämää. Hän oli intohimoinen muodostelmaluistelun harrastaja. Kuskasin häntä treeneihin monta kertaa viikossa.

Äiti kuvaili koskettavassa puheenvuorossa, kuinka tyttären yllättävä poismeno järkytti häntä ja koko perhettä.

– En ole toipunut tyttäreni menetyksestä, koen sen edelleen erittäin traumaattisena. Ikävöin häntä päivittäin ja itken monta kertaa viikossa.

Äiti kertoi kokevansa erityisen raskaana olosuhteet tyttären kuoleman ympärillä.

– Tulen ahdistuneeksi, kun ajattelen tyttäreni viime hetkiä. Traumaattista on ollut alusta asti se, että miten hän on kärsinyt ja mitkä olivat ne tuskat.

Äiti uskoo, että Herttoniemessä sijaitseva hyppyrimäki ei ollut tyttärelle entuudestaan tuttu paikka.

– Olisin varoittanut häntä, jos olisin tiennyt, että semmoinen vaijeri oli sinne viritetty. En tiennyt koko hyppyrimäestä, enkä usko että tyttärenikään tiesi. En usko, että hän olisi mäkeä laskenut, jos olisi tiennyt että siellä oli semmoinen.

Äiti kertoi vierailleensa turmapaikalla hyppyrimäellä onnettomuutta seuraavana päivänä.

– Seuraavana päivänä kävimme siellä. Näin vain pienen kyltin, joka ei varmaan ollut näkynyt. Ei tuollaista pitäisi pystyä tapahtumaan turvallisessa länsimaisessa yhteiskunnassa. Tämä on pilannut meidän koko loppuelämän.

ISTUNNOSSA kerrottiin myös, että tapauksessa pyydetty lisätutkinta on käynnissä. Lisätutkintatarve ilmeni maanantaina pidetyssä istunnossa, jossa toinen turmassa loukkaantuneista tytöistä kertoi, että poliisit olivat käyneet hyppyrimäellä aiemmin turmailtana ojentamassa nuorisoa. Syyttäjän mukaan kaksi poliisia tullaan todennäköisesti kuulemaan ensi viikolla.

Tytön maanantainen lausunto tuli kaikille osapuolille yllätyksenä, sillä asia ei ollut tullut ilmi esitutkinnassa. Syyttäjä teki maanantaina poliisille lisätutkintapyynnön tytön kertoman johdosta.

Syyttäjä vaatii tapauksessa viidelle miehelle rangaistusta kuolemantuottamuksesta ja kahdesta vammantuottamuksesta. Syytetyistä kaksi on helsinkiläisen mäkihyppyseuran vastuuhenkilöitä, kolme syytettyä oli turman sattuessa Helsingin liikuntaviraston palveluksessa. Yhtä virkamiessyytettyä vaaditaan myös tilille tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Kaikki viisi kiistävät syytteet."

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005548706.html

Kyllä myös turvallisessa länsimaisessa yhteiskunnassa tapahtuu ikäviä asioita etenkin, kun rikotaan sääntöjä. Ymmärrän äidin tuskan, mutta helpottaako sitä se, että saa nuoren tekemän hölmön tempun ja siitä johtuneen kuoleman jonkun muun syyksi?

Mikä virka asian kannalta on sillä, että tyttö kävi lukiota, oli kiltti ja urheilullinen yms. Olisiko asia ollut vähemmän paha tai eikö syytteitä olisi tarvinnut nostaa, jos kuollut olisi ollut koulupudokas, patalaiska, lökäpöksyjantteri?
Helvetin kosto kiehuu sydämessäni- Yön kuningatar

Avatar
Tackleberry
Adrian Monk
Viestit: 2733
Liittynyt: La Touko 02, 2015 1:53 am

Re: Herttoniemen hyppyrimäkiturma 29.8.2015 - 16v tyttö kuol

Viesti Kirjoittaja Tackleberry »

En ymmärrä tätä ihmettelyä.

Itse ainakin vanhempana haluaisin myös että vaijerin virittäjät joutuisivat vastuuseen teostaan. Ei se toisi lasta takaisin, mutta tieto siitä että lapsen kuolemasta kuitenkin opittaisiin jotain voisi hieman lohduttaa.
Sverdlov kirjoitti:Katsoin juuri Trumpin puheen.Sangen viileästi suhtautui voittoon kaiken sen paskan jälkeen mitä on niskaan kaadettu.Nyt sitten tälläkin areenalla hiljenee
sikakoira kirjoitti:..ei jää epäselväksi tuleeko Trump viemään rökäle voiton jälleen kerran. Kyllä tulee ja helposti

Vastaa Viestiin