Sivu 1/2

Timo Punkkinen: Pahamaineisen rikollisen paluu

Lähetetty: Ti Marras 17, 2015 11:30 am
Kirjoittaja DDR
Tunnettua vankikarkuri-henkirikollista epäillään nyt törkeästä raiskauksesta.

Vankikarkurin perään hälytetyt poliisit säästyivät luotisateelta konepistooliin tulleen häiriön vuoksi huhtikuussa 1996.

45-vuotias mies esitettiin vangittavaksi sunnuntaina Helsingin poliisitalolla pidetyssä salaisessa pakkokeinoistunnossa, joten teon yksityiskohdista ei toistaiseksi ole tietoa. Iltalehden tietojen mukaan kyseessä ei kuitenkaan olisi mikään niin sanottu puskaraiskaus, vaan tekijä ja uhri tunsivat toisensa entuudestaan.

Useissa pahamaineisissa liivijengeissä vaikuttanut mies tuli tunnetuksi 1990-luvulla muun muassa aseellisista ryöstöistä ja väkivaltaisista vankilapaoista.

Mies oli istumassa 14 vuoden vankeustuomiota, kun hän pakeni Helsingin keskusvankilasta Sörkasta muurin yli kiipeämällä huhtikuussa 1996.

Karkuria oli odottamassa konepistoolilla aseistettu lomavanki, joka avasi tulen päin perään lähteneitä vartijoita. Miehet ehtivät juosta pakoautolle, mutta poliisien tulo keskeytti heidän aikeensa. Apuri yritti vielä tulittaa poliiseja, mutta epäonnistui aseeseen tulleen toimintahäiriön vuoksi.

Kaksi vuotta aiemmin mies pakeni Konnunsuon vankilasta. Pakonsa aluksi hän ryösti pankin konttorin Valkealassa ja pian myös Jaalassa. Jälkimmäisen ryöstön yhteydessä yksi luoti osui kuolettavasti naisvirkailijaan.

Miestä pidettiin aikanaan erittäin vaarallisena. Hän vapautui raskaista rikoksista saamastaan pitkästä vankeustuomiosta vuonna 2005. Vapautumisensa jälkeen hänen ei tiedetä syyllistyneen vakaviin rikoksiin, joskin hän on joutunut useita kertoja uudelleen vankilaan lähinnä sakkojutuista.

Kuka on hän?

Otsikkoon lisätty henkilön nimi
-NILS-

Re: Pahamaineisen rikollisen paluu

Lähetetty: Ti Marras 17, 2015 11:31 am
Kirjoittaja Yfx
Mielestäni hän on Timo Punkkinen.

Re: Pahamaineisen rikollisen paluu

Lähetetty: Ti Marras 17, 2015 11:46 am
Kirjoittaja Doctor Lecter
Kyllä. Kyseinen henkilö on Timo Punkkinen.

Pankkiryöstö-osastolle kirjoitin aikoinaan (5/08):
Doctor Lecter kirjoitti:Se toinen pankkiryöstö missä tehtiin surma tapahtui Jaalassa 1.6.-94. Uhri oli 32-vuotias pankkitoimihenkilö. Surmaaja oli Konnunsuon vankilasta karannut Timo Kalervo Punkkinen, 24. Häntä yritettiin vapauttaa Sörkän vankilasta 26.4.1996.
Minfon etusivulle keväällä 2015:
1.6.1994. Pankkivirkailijan surma, Jaala. 32-vuotias pankkivirkailija surmattiin ampumalla ryöstön yhteydessä. Tekijä, 24-vuotias Timo Punkkinen, tuomittiin yhteensä 17 vuodeksi vankeuteen, kun siihen yhdistettiin muita rötöksiään. Motiivina rahantarve.

Re: Pahamaineisen rikollisen paluu

Lähetetty: Ti Marras 17, 2015 12:16 pm
Kirjoittaja Muppe
Tästä Punkkisesta ei vissiin ole vanhaakaan kuvaa misään? Nimiki on kyllä semmonen että hyi helvetti.. Monet vanhat konnat mm. Kolivaara Jari alkaa vanhoilla päivillä raiskaajiksi kun ensin ovat niitä hakanneet ja ivanneet linnassa..sitten nussitaan itselle väksin 3-5 vuoden tuomio

Re: Pahamaineisen rikollisen paluu

Lähetetty: Ti Marras 17, 2015 12:40 pm
Kirjoittaja Kikki Hiiri
Muppe kirjoitti:Tästä Punkkisesta ei vissiin ole vanhaakaan kuvaa misään? Nimiki on kyllä semmonen että hyi helvetti.. Monet vanhat konnat mm. Kolivaara Jari alkaa vanhoilla päivillä raiskaajiksi kun ensin ovat niitä hakanneet ja ivanneet linnassa..sitten nussitaan itselle väksin 3-5 vuoden tuomio
Tuskin on ekaa kertaa asialla, mutta vanha maine haihtunut sen verran ettei kukaan enää pelkää ilmoittaa kytille. Viimeisenä yrityksenä koitetaan uhota et eksä tiiä kuka mä oon jne.

Re: Pahamaineisen rikollisen paluu

Lähetetty: Ti Marras 17, 2015 1:30 pm
Kirjoittaja On Anoi Kaa
Perinteiseen liivijengeiltä opittuun tyyliin on kansalainen Punkkinen Timo Kalervo näemmä myös yrityksen perustanut, A-Transgate kuljetusputiikin. Yrittäjänä sanan varsinaisessa merkityksessä hän tuskin kuitenkaan on ollut? Yritteliäs kylläkin, yleishaitallisella tavalla. Laskuakin jäänyt jostain syystä maksamatta, unohtanut varmaan vahingossa muiden kiireiden johdosta. Tänä kesänä ainakin yksi maksamaton 3.5 tonttua päässyt protestilistalle.
http://www.taloussanomat.fi/yritykset/p ... ti-361998/
A-Transgate Oy Ab, Helsinki
Talousalue Uudenmaan talousalue
Osoite Hernesaarenkatu, 00150 Helsinki
Häiriöpäivämäärä 18.08.2015
Velkoja Lähitapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö
Saatavan määrä 3378 €

Re: Pahamaineisen rikollisen paluu

Lähetetty: Ti Marras 17, 2015 3:42 pm
Kirjoittaja Muppe
Yllä oleva perustettu jo 33 vuotta sitten eli Timon ollessa noin 11-12 vuotias...

Yritys- ja yhteisötietojärjestelmä:
Y-tunnus tullut voimaan 18.08.1982 YTJ
Kaupparekisteri:
Rekisterissä 01.07.1982 PRH
Ennakkoperintärekisteri:
Rekisterissä 15.12.2000 06.05.2004 YTJ
Rekisterissä 14.02.2006 31.07.2006 YTJ
Ennakkoperintärekisterin tarkistuspäivä Ei rekisteröintiä
Arvonlisäverovelvollisuusrekisteri:
Liiketoiminnasta 15.12.2000 30.12.2004 YTJ
Liiketoiminnasta 16.02.2006 30.06.2007 YTJ

Edellinen nimitieto Lähde: YTJ
Nimi Tyyppi Alkanut Päättynyt
Länsivideo Oy Päätoiminimi 01.07.1982 26.09.2000
http://www.kauppalehti.fi/yritykset/yri ... b/04840146

Re: Pahamaineisen rikollisen paluu

Lähetetty: Ti Marras 17, 2015 3:46 pm
Kirjoittaja Permit_Denied
Revolving door, Suomen oikeuslaitos.

Re: Pahamaineisen rikollisen paluu

Lähetetty: Ke Marras 18, 2015 12:38 am
Kirjoittaja poikani
Ja aina kuulee sitä, kuinka naistenhakkaajat ja raiskarit ovat vankilassa vain lapsiinsekaantujien yläpuolella. Kummasti asia ei olekaan näin, kun väkisinmakaaja onkin "kova jätkä".

Re: Pahamaineisen rikollisen paluu

Lähetetty: Pe Marras 20, 2015 5:08 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
Muppe kirjoitti:Tästä Punkkisesta ei vissiin ole vanhaakaan kuvaa misään?
Alibissa 12/03 ss.18-21 on artikkeli "Missä uskallamme istua oikeutta...". Kyseessä on yksittäistapaus, jossa Punkkinen puukotti Rogues Gallerys - nimisen yhdistyksen ylintä toimihenkilöä, algerialaissyntyistä Jake Benguerrahia. Episodi liittyi Punkkisen haluun erota ko. yhdistyksestä. Kuin sattumuksen kautta Benguerrah siirrettiin Hämeenlinnan vankilaan, jossa Punkkinen jo toimi ns matkasellin putsarina. Tilanne eskaloitui nopeasti.

Terä-aseen pisto suoritettiin aamupuuron jaon yhteydessä uhrin sellissä ja tämän vielä loikoillessa vuoteella.

Punkkisen ja mainitun yhdistyksen välit tulehtuivat, kun jäsen Punkkinen antoi aikoinaan haastattelun Alibi-lehdelle.

Timo Punkkinen - tällä kertaa raiskaus ja pahoinpitelyä

Lähetetty: Ma Tammi 25, 2016 9:31 am
Kirjoittaja Alice
Helsingin käräjäoikeudessa on annettu tuomio törkeästä raiskauksesta ja pahoinpitelystä. Mies oli raiskannut naisen ja pahoinpidellyt hänet Helsingissä viime vuoden marraskuussa.

Tapahtumat alkoivat, kun nainen oli tullut käyttämään päihteitä miehen asunnolle. Naisella oli alkoholiongelma, minkä lisäksi sekä mies että nainen käyttivät amfetamiinia. Heillä ei ollut keskenään seksisuhdetta, mutta asianomistaja kertoi oikeudessa "jotain sähellystä" olleen.

Ennen raiskausta mies pahoinpiteli naista. Mies poltti tupakansytyttimellä naisen ihokarvoja leuan alueelta, kuristi naista useita kertoja, sekä riuhtoi, retuutti ja löi naista kasvoihin.

Kuristamisen jälkeen mies kaatoi naisen sängylle, repi hänen sukkahousunsa ja avasi hänen alusasunsa. Kun nainen vastusteli tekoa, mies mursi vastarinnan uhkaamalla hänen henkeään.

Raiskauksen jälkeen mies kielsi naista poistumasta asunnosta ja kuristi naista jälleen kaksin käsin. Naisen onnistui paeta asunnosta, mutta mies seurasi häntä kadulle. Kun mies yritti raahata naista takaisin asunnolleen, ulkopuolinen henkilö puuttui tekoon ja vei naisen autolla turvaan.

Yli kolme vuotta vankeutta

Timo Kalervo Punkkinen tuomittiin törkeästä raiskauksesta ja pahoinpitelystä kolmen vuoden ja neljän kuukauden vankeuteen. Lisäksi hän joutuu maksamaan naiselle yhteensä 9300 euroa henkisestä kärsimyksestä sekä kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta. Lisäksi miehen on maksettava 340 euroa naisen psykoterapiamaksuista ja 500 euroa rikotusta matkapuhelimesta.

Mies määrättiin pidätettäväksi edelleen vangittuna. Hän kiisti syytteet pahoinpitelystä ja törkeästä raiskauksesta.

Syyttäjä perustelee teon törkeyttä sillä, että raiskaus on tehty erityisen raa'alla tavalla ja sen aikana on uhattu tappamisella.

Syyttäjä on ottanut huomioon myös naisen ja miehen huomattavan fyysisen kokoeron sekä väkivallan jatkumisen myös tahdonvastaisen yhdynnän jälkeen.

Tuomitun nimi lisätty juttuun maanantaina kello 7.23.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016012 ... 0_uu.shtml

Ei ole tälläkään palstalla ensikertalainen.
Ainakin tuossa jotain entistä puuhaa:
http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php? ... en#p721113

Re: Pahamaineisen rikollisen paluu

Lähetetty: Ti Kesä 21, 2016 3:43 pm
Kirjoittaja Annie W
Ja uutta tuomiota pukkasi:

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2 ... 05193.html

Pääkaupunkiseudulla toiminut amfetamiinin myyntirinki sai vankeustuomioita Helsingin käräjäoikeudessa tiistaina.
Yksi miehistä tuomittiin lisäksi yrityksestä räjäyttää Hakaniemessä sijaitseva Maailman rauha -patsas.

Käräjäoikeuden mukaan tuomitut pitivät hallussaan ja levittivät yhteensä noin kuusi kiloa amfetamiinia ja pienempiä määriä muita huumeita. Amfetamiinia tuotiin ainakin Virosta.

Peter Grigolov, 25, sai viisi ja puoli vuotta, Pavel Agamov, 41, viisi vuotta, Teuvo Juhani Orava, 63, viisi vuotta ja Oliver Venne Valter Vinnikainen, 21, kaksi vuotta vankeutta törkeistä huumausainerikoksista. Timo Kalervo Punkkinen, 46, sai kaksi vuotta ja kahdeksan kuukautta törkeästä huumausainerikoksesta ja törkeän vahingonteon yrityksestä.

Lisäksi neljä muuta sai lyhyempiä vankeustuomioita ja sakkoja.

Re: Pahamaineisen rikollisen paluu

Lähetetty: Ti Kesä 21, 2016 8:34 pm
Kirjoittaja On Anoi Kaa
^Amfetamiinituomio ei yllätä, punkki majaili nimittäin tuolla Suomenlahden eteläpuolella pitkän tuomionsa jälkeen, kertoo ainakin kaverini "Sasha" samasta maasta.

On kyllä tyhmä paska tuokin tai sitten se vapaus on yliarvostettu asia hänen mielessään, kukaan ei arvosta, etenkään kunnioita, mutta linnassa asiat on ihan toisin. Pitääköhän punkin liskoilla, raukka raiskari kun on?

Re: Pahamaineisen rikollisen paluu

Lähetetty: La Heinä 02, 2016 1:25 am
Kirjoittaja Pablo Diablo
Tyhmä paska tosiaan, lisäksi vasikka. Puhui kavereilleen tuomiot tässä keississä. Punkkinen ja tuo raiskaamansa nainen lauloivat paljon, pikkuisen totta, suuren osan paskaa. Käsittääkseni aineita ei oltu saatu takavarikoitua yhtään, ainoat todisteet televalvonnasta ja näiden kahden sekopään puheet. Voipi tulla tukalat oltavat talossa.

Nainen ei tainnut saada tuomiota, mutta tuolla elämäntyylillä ei montaa vuotta ole muutenkaan jäljellä. Surullinen esimerkki pirihuorasta.

Re: Pahamaineisen rikollisen paluu

Lähetetty: La Heinä 02, 2016 3:08 pm
Kirjoittaja Ulrike
Yksi miehistä tuomittiin lisäksi yrityksestä räjäyttää Hakaniemessä sijaitseva Maailman rauha -patsas.
Mikähän tässä oli taustalla?