Lääkäri "hoiti" iäkästä äitiään

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
eloq
Sabrina Duncan
Viestit: 351
Liittynyt: Ma Marras 05, 2007 9:16 pm

Lääkäri "hoiti" iäkästä äitiään

Viesti Kirjoittaja eloq »

KSML: Lääkärimiehelle tuomio - sitoi 86-vuotiaan äitinsä vyöllä kiinni tuoliin, äiti kuoli

Tiistai 5.7.2016 klo 10.59
Mies hoiti äitiään mökillä, jossa ei ollut juoksevaa vettä eikä sähköä.

60-vuotias lääkärin oikeuden omistava mies on tuomittu 10 kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen oman äitinsä pahoinpitelystä, heitteillepanosta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta, kertoo sanomalehti Keskisuomalainen.

Mies hoiti ympärivuorokautista apua tarvitsevaa 86-vuotiasta äitiään kesämökillä Jämsässä kesällä 2013. Mökillä ei ollut puhelinta, sähköä, sisävessaa eikä juoksevaa vettä.

Keskisuomalaisen mukaan mies ei käyttänyt äitiään lääkärissä eikä esimerkiksi suostunut laittamaan äidilleen vaippoja. Mies myös sitoi äitinsä ainakin kaksi kertaa tuoliin kiinni kahdella vyöllä niin, ettei tämä voisi kaatua.

Naisella oli useita murtumia esimerkiksi kylkiluissa, koska hän tipahteli sekä sängystä että tuolilta. Kerran naisen sisarentytär löysi tätinsä makaamasta sängyssä omassa ulosteessaan, kun mies oli lähtenyt 16 tunniksi hoitamaan omia asioitaan.

Nainen kuoli mökille syyskuussa 2013.

Mies kiisti syytteet. Hän kertoi Keskisuomalaisen mukaan oikeudessa, ettei hän halunnut apua äitinsä hoitamisessa, koska ei luota julkiseen terveyden- ja vanhustenhuoltoon. Lisäksi miehen mielestä mökillä oleminen paransi hänen äitinsä vointia, vaikka olosuhteet olivatkin heikot.

Lähde: Keskisuomalainen

https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2016070521848238

Lisätty linkki
-NILS-
kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8234
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Lääkäri "hoiti" iäkästä äitiään

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Kait ne tältä lääkärin oikeudet ottivat pois?

Kun toi käppänä on itse palannut vaippaikään niin toivottavasti kukaan ei vaihda sille vaippaa tiheämpään kuin kerran puolessa vuodessa.

Ja jos jotakin valittaa niin monoa kylkiluihin niin eiköhän valitus lopu.
Piilohomot on in.
Savannah
Scooby-Doo
Viestit: 23
Liittynyt: Su Elo 02, 2015 2:31 pm
Paikkakunta: Transilvania

Re: Lääkäri "hoiti" iäkästä äitiään

Viesti Kirjoittaja Savannah »

10 kuukautta ehdollista? :shock: :shock: :shock:
jaa-jaa
Martin Riggs
Viestit: 619
Liittynyt: Ke Marras 27, 2013 8:14 pm

Re: Lääkäri "hoiti" iäkästä äitiään

Viesti Kirjoittaja jaa-jaa »

Vai niin. Ja Suomessa ollaan yhdenvertaisessa asemassa lain edessä. Jos olisi ollut kirvesmies, olisi napsahtanut 2-3v ehdotonta.
Valtakunnansyyttäjä: "Poliisin tekemä väärennös ei ole väärennös, koska se on tehty virkavastuulla."
Smirre
Jack Bauer
Viestit: 929
Liittynyt: Su Syys 25, 2011 11:16 pm

Re: Lääkäri "hoiti" iäkästä äitiään

Viesti Kirjoittaja Smirre »

Jos itellä on lääkärin oikeudet,tarviiko viedä "oikeelle" arvauskeskuslääkärille?Vai voiko määrätä hoitoa,lääkettä,antaa lausuntoa kelaa varten tällaases tapaukses,vai onko jäävi?Eli olisko tohtorisetän lompsas ollu lovi,ja olis äitimuori laitettu laitoshoitoon yleisen terv.huollon piirissä?Tällei on saanu peliaikaa(-mahd. peliriippuvaisena sanan varsinaises merkitykses...).Ja jos usiamman kerran jäättänt muorin mökille toiveena,että sillä aikaa hengenlähtö tapahtuupi?Kolikon toisel puolen onkin sitten se,että onko muori kuitenkin ite halunnu olla mökillä?Ei varmaan kakat housuis,mutta kun tuntuu että huonoskin kunnos jotkut vanhukset ittiäns ikään ku häpiää ja kokevat vaivaks olevansa.Eivätkä kohtelustaan valita,poispääsyä vaan toivovat.Pitäis kuitenkin joku arvo antaa toisellekin,että pyytäis vaikka apua hoitamiseen,että vanhuksen ihmisarvo olis edes jossain lukemis.Vaan voihan siinä ilmetä omatkin ongelmat pian...Kukakohan tämä lääkäriperk...eiku lääkärisetä on?Toimipaikka?No en oo utelias,kuuluu vaan yleistietoon noi...vai?
janita
Jane Marple
Viestit: 1009
Liittynyt: Ke Touko 13, 2009 5:58 pm

Re: Lääkäri "hoiti" iäkästä äitiään

Viesti Kirjoittaja janita »

Smirre kirjoitti:Jos itellä on lääkärin oikeudet,tarviiko viedä "oikeelle" arvauskeskuslääkärille?Vai voiko määrätä hoitoa,lääkettä,antaa lausuntoa kelaa varten tällaases tapaukses,vai onko jäävi?
Lääkäri saa kyllä hoitaa ja kirjoittaa reseptejä ja lausuntoja läheisilleen, mikään laki ei sitä kiellä. M1-lähete (mielenterveys) on sellainen, jossa lähiomainen katsotaan esteelliseksi, saattaa olla joku muukin, mutta ei ainakaan mitään tähän tapaukseen osuvaa. Lääkärit ja perheenjäsenet käyvät kuitenkin yleensä lääkärissä siinä missä muutkin, koska kotoa harvemmin löytyy tutkimuksiin tarvittavaa välineistöä (esim. labrakokeetj) ja välillä tarvitaan erikoislääkäriä. Mitään varsinaista jääviyttä noilla ei kuitenkaan ole.
Paa
Jane Marple
Viestit: 1009
Liittynyt: Ti Huhti 09, 2013 8:19 pm

Re: Lääkäri "hoiti" iäkästä äitiään

Viesti Kirjoittaja Paa »

Murhasikohan tahalleen äitinsä, että pääsee 'riesasta' eroon. Jos tekijä saa jatkaa lääkärinä, niin nimi esiin, jotta halukkaat voivat välttää tämän lääkärin vastaanottoa.
Niin kuin kasvot kuvastuvat vedessä, niin ihmisen sydän toisessa ihmisessä. (Snl.27:19)
edna
Neuvoja-Jack
Viestit: 516
Liittynyt: Ma Syys 14, 2015 11:31 pm

Re: Lääkäri "hoiti" iäkästä äitiään

Viesti Kirjoittaja edna »

jaa-jaa kirjoitti:Vai niin. Ja Suomessa ollaan yhdenvertaisessa asemassa lain edessä. Jos olisi ollut kirvesmies, olisi napsahtanut 2-3v ehdotonta.
Kirvesmies ei olisi toiminut noin, sanottakoon nyt näin vaikka sitaateissa. Olen vuosien varrella huomioinut sen seikan, että korkea koulutus ei takaa mitään ns. tavallisessa elämässä. Tässäkin tapauksessa voi olla niin, että äiti on uhrannut paljonkin pojan koulutuksen eteen. Lääkäri on hieno titteli. Kelpaa kaikille sukulaisille ja tuttaville kertoa. Ihmettelen, eikö lääkäris miehellä ole parempaa kesäpaikkaa kun täysin ilman mukavuuksia oleva mökki. Tänne hän vei sairaan äitinsä. Eipä ollut lääkärintittelistä mitään hyötyä äidille. Kohtelu oli törkeää, ala-arvoista, järkyttävää. Tämän lääkärin täytyy olla täysi kaistapää. Oikeudet pois, jos ne vielä on ja kovempi tuomio.
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11386
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Lääkäri "hoiti" iäkästä äitiään

Viesti Kirjoittaja URSA »

Tässä yksityiskohtaisempi uutinen.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2 ... 13991.html
Lääkäri sitoi 86-vuotiaan sairaan äitinsä vöillä tuoliin mökillä – äiti menehtyi

Julkaistu: 5.7. 17:34
Lääkärimies tuomittiin kesäkuussa pahoinpitelystä, heitteillepanosta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta Keski-Suomen käräjäoikeudessa.

KESKI-SUOMEN käräjäoikeus tuomitsi kesäkuussa kuusikymppisen lääkärimiehen kymmenen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen 86-vuotiaan äitinsä pahoinpitelystä, heitteillepanosta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. Kaikki kolme kohtaa löytyivät syyttäjän vaatimuksista. Mies kiisti syytteet.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Keskisuomalainen.

Mies sitoi äitinsä ainakin kahteen kertaan tuoliin kahdella vyöllä elo- ja syyskuun taitteessa vuonna 2013 Jämsän-mökillään, jotta hän ei kaatuisi. Mies lähti itse useiksi tunneiksi marjastamaan. Hän löysi äitinsä menehtyneenä tuolistaan. Tämä tapahtui syyskuun alkupuolella 2013.

MIEHEN äiti sairasti osteoporoosia, dementoivaa muistisairautta ja molempien polvien nivelrikkoa. Naisella oli molemmin puolin lantionmurtumia, jonka vuoksi hän vaati ympärivuorokautista hoitoa. Hän ei pystynyt huolehtimaan päivittäisistä tarpeistaan kuten syömisestä ja vessassa käynnistä.

Lääkäri yritti elvyttää äitiään tuloksetta. Sen jälkeen hän ilmoitti asiasta Jämsän poliisille. Mies ei ole harjoittanut lääkärin ammattiaan ainakaan vakituisesti pitkään aikaan. Hän jätti päivätyönsä huolehtiakseen äidistään.

OIKEUDEN mukaan naisen sänky oli sijoitettu ohjeista huolimatta mökissä keskelle keittiötä niin, että kummaltakin puolelta pystyi putoamaan lattialle. Nainen myös putosi.

Naisen kaatumiset olivat ruumiinavauksen mukaan aiheuttaneet sarjakylkiluunmurtumia, jotka heikensivät hengitystoimintaa, mikä johti kuolemaan. Naisen sairaudet katsottiin myötävaikuttaviksi tekijöiksi.

Mies ei ollut ottanut tarjottua hoitoapua vastaan. Hän ilmoitti oikeudessa kieltäytyneensä avusta siksi, ettei luota julkiseen terveyden- ja vanhustenhuoltoon. Hän pelkäsi joutuvansa byrokraattisen, holhoavan ja medikalisoituneen järjestelmän piiriin.

MIEHEN mökillä ei ollut käytettävissä sisävessaa, juoksevaa vettä, sähköä tai puhelinta. Mies oli kieltäytynyt käyttämästä äidillään vaippoja, joten virtsa ja uloste aiheuttivat ihon ärtymistä. Mies oli siirrellyt äitiään yksin, minkä oikeus katsoi aiheuttaneen kipua.

Naisen sukulainen löysi hänet kerran yksin mökiltä makaamassa omissa jätöksissään, kun mies oli lähtenyt koko päiväksi hoitamaan asioitaan Helsinkiin. Nainen vietiin ambulanssilla sairaalaan, mutta hänet kotiutettiin miehen toiveesta. Kotihoidon viikoittaiset kontrollikäynnit hoidettiin kuitenkin miehen kaupunkiasunnolla eikä mökillä.

LÄÄKÄRIMIES otti äitinsä hoidettavakseen omasta aloitteestaan. Oikeus huomioi asian niin, että mies oli tarkoittanut sinänsä hyvää. Tuomion pituudessa otettiin huomioon, että syytteissä on osittaista päällekkäisyyttä. Mies tuomittiin myös korvaamaan oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus ja todistelukustannukset.

Tuomittu on ilmoittanut tyytymättömyytensä koko tuomioon. Tuomio ei ole lainvoimainen.
Julmaahan tuo kohtelu on ollut, mutta epäilen lääkäripojan arvostelukyvyn jotenkin pettäneen, eikä julmuus ole ollut tahallista. Lääkäri on ollut jo kauan poissa työelämästä, ja pelkästään hoitanut äitiään. Selvästi hän on tehnyt pari kohtalokasta virhettä, varsinkin kun ei ottanut vastaan edes ajoittaista hoitoapua. Taustalla on voinut kuitenkin olla iäkkään äidin toiveiden noudattaminen. Ja lopullinen kuolinsyy ei ollut pelkästään tuoliin sitominen, vaan kaatumisten aiheuttamat vammat.
edna
Neuvoja-Jack
Viestit: 516
Liittynyt: Ma Syys 14, 2015 11:31 pm

Re: Lääkäri "hoiti" iäkästä äitiään

Viesti Kirjoittaja edna »

Olin omaishoitaja halvaantuneelle miehelleni. En olisi missään tapauksessa selvinnyt ilman ulkopuolista apua. Itseasiassa se oli ehto, että sain mieheni kotiin. Tässä näkyy ero. Lääkäri voi olla näköjään omaishoitaja ilman, että kukaan kontrolloi mitenkään. Siihenhän lääkäripoika pyrkikin. Mutta herää kysymys miksi. Omaishoitajuus on äärettömän rankkaa nimenomaan henkisesti. Olet 24/7 hälytysvalmiudessa. Siksi hoitajan on pakko itse pitää hengahdystauko, viemällä potilas esim intervallihoitoon. Se että tässätapauksessa äiti on jätetty yksin, jopa 16 tunniksi, on pöyristyttävää. Lääkäripojan psyyke on pettänyt totaalisesti. Kukaan ei ilmeisesti ole sukulaisista tai tuttavista uskaltanut/halunnut tehdä mitään. Tämäkin lääkäri saa pitää oikeutensa toimia lääkärinä, kun hän ei ole aiheuttanut potilaalleen vahinkoa. Siviilielämässä äiti ei ole potilas.
ketsku
Christopher Lorenzo
Viestit: 1503
Liittynyt: Ke Maalis 12, 2008 11:59 pm

Re: Lääkäri "hoiti" iäkästä äitiään

Viesti Kirjoittaja ketsku »

Todella loppuunpalaneita omaishoitajia näkee aina toisinaan ja heidän hoitokeinot voivat todella olla aikamoisia. Jotkut on sellaisia, että väsyessään eivät enää oikein itse näe tilannetta ja kuvittelevat sen olevan hallussa.

Eniten ihmettelen tuota vaippojen käyttämättömyyttä, olisi silti voinut kuvitella niiden käytön helpottaneen elämää.
rokka
Remington Steele
Viestit: 218
Liittynyt: Ti Helmi 05, 2008 5:50 pm

Re: Lääkäri "hoiti" iäkästä äitiään

Viesti Kirjoittaja rokka »

Ehkä ihan oikeesti tämä lääkäris-poika ei tehnyt tahallaan mitään "väärää". Niinkuin joku jo mainitsi niin kuormituksen jatkuessa ihminen ei enää itse nää omaa toimintaa suhteessa asiaan. Jokatapauksessa ihmettelen syvästi ja suuresti myös sitä seikkaa, että lausunnossaan poika on sanonut, ettei ole halunnut ulkopuolista apua, koska ei ole halunnut byrokratiaa, eikä medikalisointia. No niin! Tässäpä näkisin syy-yhteyden siihen, miksi ei ole toiminut lääkärin ammatissaan toviin. Eli hei jengi! Miettikää! Lääkäri joka ei halua lääkettä joka vaivaan?! Outoa eikö?? Tarkoitan tällä sitä, että mielestäni lekurit on nykyään likipitäen isojen lääkeyhtiöiden mariotteja, joten joo! Kyllä ilmaisia lounaita on! Ilmeisesti tarinan konna ei ole halunnut tätä systeemiä. Mutta asiaan. Aika jännää olisi tietää miten paljon tämä pojan ammatti on vaikuttanut kaikkeen äidin hoitoon liittyvään päätöksentekoon. Eli onko tyyliin esmes terveyskeskusreissun jälkeen (ulkopuolinen toimittanut äidin terveyskeskukseen "hoidottomuuden" vuoksi) hoidon jatkuvuuteen vaikuttanut pojan ammatti. En tiedä. Mutta surullinen tapaus, joka osoittaa, ettei suutarin lapsella ole kenkiä :(
-Heittämällä läpi-
edna
Neuvoja-Jack
Viestit: 516
Liittynyt: Ma Syys 14, 2015 11:31 pm

Re: Lääkäri "hoiti" iäkästä äitiään

Viesti Kirjoittaja edna »

ketsku kirjoitti:Todella loppuunpalaneita omaishoitajia näkee aina toisinaan ja heidän hoitokeinot voivat todella olla aikamoisia. Jotkut on sellaisia, että väsyessään eivät enää oikein itse näe tilannetta ja kuvittelevat sen olevan hallussa.

Eniten ihmettelen tuota vaippojen käyttämättömyyttä, olisi silti voinut kuvitella niiden käytön helpottaneen elämää.
Vaipat pitää vaihtaa ja pestä potilas. Montakin kertaa päivässä. Lääkäripoika on tottunut työelämässä siihen, että perushoitajat tekevät likaisen työn. Ei ole osannut/halunnut/viitsinyt pestä äitiään. Ei ole ilmeisesti hommanut pyötuolia tai mitään apuvälineitä. Minun onneni oli hoitaa äärettömän "helppoa" ja aurinkoista miestäni. Joka aamu hän hymyili kun aurinko. Ilkikuriset silmät loistivat. Siksi jaksoin, kun sain näin palautetta. Jos lääkäripoika on "hoitanut" äitiään silmät ja ajatukset sumeina, loppuunpalaminen on lähes selvä. Mutta mitenkä tähän voi puuttua ulkopuoliset, kun on kyseessä lääkäri?
MaAl
Hetty Wainthropp
Viestit: 456
Liittynyt: Pe Syys 18, 2015 12:34 pm

Re: Lääkäri "hoiti" iäkästä äitiään

Viesti Kirjoittaja MaAl »

Seurasin vuosia omaishoitajan työtä. Naapurin rouva oli miehelleen omaishoitaja. Autoin monta kertaa kun ei saanut miestä hoitoon. Kun sillon olin työttömänä, päästin omaishoitajan välillä hengähtämään, pari kertaa viikossa muutaman tunnin. Apua on välillä tosi vaikea saada ja jos kyse on vielä henkilöstä, mikä ei selviä ilman lääkintälaitteita on kuljettaminen vaikeaa. Tämän vanhuksen kohtelu on hirveää. Kuinka loppuunpalanut pitää olla, että noin toimii oman äitinsä kohdalla. Vanhus raukka, joutui kärsimään valtavasti. Moni ei vaan myönnä olevansa loppu, yrittää muttei lopulta jaksa ja harkintakyky pettää totaalisesti. Silti ei tuollaiseen pahoinpitelyyn oikeuta edes loppuunpalaminen, lääkärin tulisi ihmisarvo tietää ja säilyttää se loppuun asti. Surullinen tapaus ja pöyristyttävää, että lääkäri sai lupansa pitää.
disposal
Jane Marple
Viestit: 1014
Liittynyt: Ke Loka 09, 2013 10:51 pm

Re: Lääkäri "hoiti" iäkästä äitiään

Viesti Kirjoittaja disposal »

Ymmärrän omaishoitajia ja heille kaikki kunnia ja pakko on joskus toimia näin. Kuitenkin mietin tätä yhtälöä että iäkäs lääkäri+mökki+talo=rahaa löytyy. Olin isäni omaishoitaja liki 5 vuotta ja hän totesi suoraan että hänellä on säästöjä ja palkataan kotisairaanhoito 2Xpäivässä ja tarvittaessa palkataan avustaja työvoimatoimistosta ja hyvin meni. Liki satavuotias isoäiini sairastui ja äitini tätien kanssa päätti ettei heidän kuntonsa riitä, niin palkataan kotisairaanhoito, avustaja ja ateriapalvelu toimittamaan ruokaa ja isoäiti eli hyvän loppuelämän rasittamatta omaisia, se vain vaati rahaa. Aina herää kysymys että ihminen jolla olisi varaa vähentää taakkaansa, niin voiko väsymykselle antaa myötätuntoa?
Vastaa Viestiin