Johtiko vastarintaliikkeen välikohtaus kuolemaan Helsingissä

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
quasidia
Scooby-Doo
Viestit: 25
Liittynyt: La Maalis 21, 2015 8:34 pm

Johtiko vastarintaliikkeen välikohtaus kuolemaan Helsingissä

Viesti Kirjoittaja quasidia »

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkel ... aitonainen
Sosiaalisessa mediassa on levinnyt viikonloppuna isän raastava kirjoitus, jonka mukaan hänen poikansa pahoinpideltiin Vastarintaliikkeen järjestämän tapahtuman yhteydessä Helsingin keskustan asema-aukiolla viime viikon lauantaina.

Isän mukaan päävamman saanut poika menehtyi sairaalassa eilen perjantaina.

Helsingin poliisi on toistaiseksi vaitonainen tapahtumista.

– Vahvistan, että lauantaina 10.9. asema-aukiolta on kirjattu pahoinpitely, johon liittyy kuolema.

– Poliisi ei kuitenkaan ota kantaa siihen, johtuuko kuolema nimenomaan pahoinpitelystä, Helsingin poliisilaitoksen rikosylikomisario Pekka Seppälä muotoilee.

Vastarintaliike kertoo itse omilla sivuillaan järjestäneensä Elielinaukiolla viime viikon lauantain tapahtuman, jossa se jakoi esimerkiksi Vastamedia-lehtiä ohikulkijoille. Liikkeen oman kirjoituksen mukaan meno yltyi lopussa väkivaltaiseksi.

– Loppuvaiheilla paikalle tuli melkoisen sekavasti käyttäytynyt kaveriporukka, joka tunnisti liikkeen lipun. He alkoivat välittömästi käyttäytyä aggressiivisesti lippuja pitäneitä aktivisteja kohtaan ja räkivät näitä. Kirosanojen, räkimisen ja uhkailun vuoksi oli erään aktivistin puututtava tilanteeseen ja annettava pikainen kurinpalautus kaikista aggressiivisimmalle henkilölle, liike kirjoittaa tapahtumista.

Vastarintaliike on myös itse julkaissut videon tapahtumapaikalta, jossa näkyy välikohtauksen seurauksena maassa makaava mies ja verilammikko.

Rikosylikomisario Pekka Seppälä ei kommentoi tässä vaiheessa kuitenkaan sitä, onko nimenomaiseen tapahtumaan osallistuneilla ja pahoinpitelyllä yhteyttä.
Milläköhän nämä uusnatsit perustelevat tämän?
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11386
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Johtiko vastarintaliikkeen välikohtaus kuolemaan Helsing

Viesti Kirjoittaja URSA »

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016091 ... 6_uu.shtml
Poliisi tutkii Helsingissä Asema-aukiolla tapahtunutta pahoinpitelyä ja kuolemantapausta

Lauantai 17.9.2016 klo 17.05

Poliisi ei vahvista, liittyvätkö pahoinpitely ja kuolemantapaus toisiinsa.
Poliisi tutkii Helsingin Asema-aukiolla tapahtunutta pahoinpitelyä.

Helsingin poliisi vahvistaa Iltalehdelle, että poliisi tutkii viime lauantaina Helsingin Asema-aukiolla tapahtunutta pahoinpitelyä ja tapaukseen liitettyä kuolemantapausta.

Poliisi ei ota kantaa, mihin aikaan tutkittavana oleva pahoinpitely tapahtui lauantaina.

- Samaan pahoinpitelyilmoitukseen on liitetty myös ihmisen kuolema. En ota tässä vaiheessa kantaa, keneen kuolema on kohdistunut, ja mikä kuolemaan on ollut syynä. Poliisi tutkii asiaa, kertoo päivystävä tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Pekka Seppälä Helsingin poliisista.

Poliisi ei vahvista, mitä muita rikosnimikkeitä tapaukseen liittyy. Seppälä ei ota kantaa, onko poliisi pidättänyt ketään tapaukseen liittyen. Hän ei myöskään ota kantaa siihen, onko kuolemalla syy-yhteys tutkittavana olevaan pahoinpitelyyn.

Suomen vastarintaliike järjesti aukiolla viime lauantaina mielenosoituksen. Vastarintaliikkeen verkkosivujen mukaan paikalla tapahtui jonkinlainen yhteenotto, josta on videomateriaalia vastarintaliikkeen sivuilla. Poliisi ei vahvista, tapahtuiko pahoinpitely mielenosoituksen aikana tai liittyykö vastarintaliikkeen sivuilla julkaistu video tapahtumiin.
Videon lopussa pätkä tilanteessa, jossa nuorukainen makaa tiedottomana maassa. Alueella on onneksi niin tarkka kameravalvonta, että tapaus varmasti selvitetään perusteellisesti.
https://www.youtube.com/watch?v=GYjFRztDN54
Avatar
Anti-Bini Laden
Jack Bauer
Viestit: 943
Liittynyt: Pe Kesä 07, 2013 8:49 pm
Paikkakunta: Pakistan
Viesti:

Re: Johtiko vastarintaliikkeen välikohtaus kuolemaan Helsing

Viesti Kirjoittaja Anti-Bini Laden »

Kuolemantuottamus.
Todella ikävää, että kansa jaetaan kahtia, valtion tukema media jakaa rasismia,väkivaltaa ja kaksikkainasettelua.

Asioita peitellään, ei kerrota rehellisesti, raatoja tulee.

Kuka maksaa menetetyn aikasi?
" Paha asettaa tekijän mytologiseen narratiiviin joka on
epävarmuutta siedettävämpi vaihtoehto "
Avatar
Marokon Kauhu
Perry Mason
Viestit: 3721
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 9:06 pm
Paikkakunta: Rio Grande

Re: Johtiko vastarintaliikkeen välikohtaus kuolemaan Helsing

Viesti Kirjoittaja Marokon Kauhu »

quasidia kirjoitti: Vastarintaliike on myös itse julkaissut videon tapahtumapaikalta, jossa näkyy välikohtauksen seurauksena maassa makaava mies ja verilammikko.

Rikosylikomisario Pekka Seppälä ei kommentoi tässä vaiheessa kuitenkaan sitä, onko nimenomaiseen tapahtumaan osallistuneilla ja pahoinpitelyllä yhteyttä.

Milläköhän nämä uusnatsit perustelevat tämän?
Itsepuolustus?
Anarkopellet otti sitten ekan marttyyrinsa?

Veri on sitte alkanut näköjään virrata siellä ja täällä Suomessa.

Kiittäkää Sipilää, Urpoa, Nergiä ja Soinia.

Luuletteko että tähän jää?
- Kilo kokaiinia, kolme yhden hinnalla
- Kilo kokaiinia, en oo joutumassa linnaan
- Sösssön sössön
- Äbälä wäbälä
Milan Jaff - jolle annettiin näin ensi alkuun 10 vuotta linnaa
Avatar
Anti-Bini Laden
Jack Bauer
Viestit: 943
Liittynyt: Pe Kesä 07, 2013 8:49 pm
Paikkakunta: Pakistan
Viesti:

Re: Johtiko vastarintaliikkeen välikohtaus kuolemaan Helsing

Viesti Kirjoittaja Anti-Bini Laden »

Ei muuten jää tähän.
Tästä se vasta alkaa.
Valitettavasti, sitä saa mitä tilaa.
Kiitos sipilä,urpo,soini,stubbi yms paska kasat!
" Paha asettaa tekijän mytologiseen narratiiviin joka on
epävarmuutta siedettävämpi vaihtoehto "
Mman
Agentti Scully
Viestit: 689
Liittynyt: Su Elo 21, 2011 7:55 pm

Re: Johtiko vastarintaliikkeen välikohtaus kuolemaan Helsing

Viesti Kirjoittaja Mman »

Ettei arkomarko vetänyt vaan övereitä ? vaatteiden perusteella aika tyypillinen
subutex tampio
Kafka
Nikke Knakkertton
Viestit: 175
Liittynyt: La Elo 11, 2012 2:22 pm
Paikkakunta: Kuusamo

Re: Johtiko vastarintaliikkeen välikohtaus kuolemaan Helsing

Viesti Kirjoittaja Kafka »

Hommafoorumilla joku sanoi tuntevansa/tietävänsä vainajan. Taustalla hänen mukaansa huumeita ja pikkurikollisuutta.
jayroot
Remington Steele
Viestit: 234
Liittynyt: Pe Huhti 08, 2016 8:01 pm

Re: Johtiko vastarintaliikkeen välikohtaus kuolemaan Helsing

Viesti Kirjoittaja jayroot »

Anti-Bini Laden kirjoitti:Ei muuten jää tähän.
Tästä se vasta alkaa.
Valitettavasti, sitä saa mitä tilaa.
Kiitos sipilä,urpo,soini,stubbi yms paska kasat!
Eli natsit saa hakata keskellä päivää ja kaupunkia ihmisiä hengiltä ja se on Sipilän ja Stubbin ym syy? Taidat kuulua noihin vastarintaliikkeen valopäihin.
Riukiu
Jack Bauer
Viestit: 938
Liittynyt: Ke Touko 27, 2015 6:55 am

Re: Johtiko vastarintaliikkeen välikohtaus kuolemaan Helsing

Viesti Kirjoittaja Riukiu »

Moni tunnetukin tyyppi on kuollut niin, että kaatuu humalassa ja lyö päänsä. Toisaalta on mahdollista, että kommunistisen hirmuvallan puolesta taistelemaan petkutettu lapsi on haastanut riitaa ja hyökännyt ja hän on saanut kolhuja , kun hyökkäyksen kohde on puolustautunut. Tai sitten on kaatunut ja lyönyt päänsä. Odotetaan nyt esivallan selvitystä, mikä on totuus. Naurettavaa on huutaa heti murhaa, kun on selvää katutaistelua kyseessä.
bettyab
Nikke Knakkertton
Viestit: 178
Liittynyt: Ma Elo 10, 2015 12:06 pm

Re: Johtiko vastarintaliikkeen välikohtaus kuolemaan Helsing

Viesti Kirjoittaja bettyab »

jayroot kirjoitti:
Anti-Bini Laden kirjoitti:Ei muuten jää tähän.
Tästä se vasta alkaa.
Valitettavasti, sitä saa mitä tilaa.
Kiitos sipilä,urpo,soini,stubbi yms paska kasat!
Eli natsit saa hakata keskellä päivää ja kaupunkia ihmisiä hengiltä ja se on Sipilän ja Stubbin ym syy? Taidat kuulua noihin vastarintaliikkeen valopäihin.
Tässä on nyt hyvä tilaisuus kertoa mikä on natsi? Mistä moinen sana on kielenkäyttöösi tullut ja mitä se oikeastaan tarkoittaa? Anna nyt tulla että muutkin oppivat. Mikä siis on natsi?
damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10650
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Johtiko vastarintaliikkeen välikohtaus kuolemaan Helsing

Viesti Kirjoittaja damfin »

Iltasanomissa hieman pidempi kertomus tuosta isän tilityksestä:
Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen katutapahtuman yhteydessä Helsingin Asema-aukiolla viikko sitten lauantaina tapahtuneen epäillyn pahoinpitelyn poliisitutkinta on saanut uuden käänteen.

Uhri menehtyi Meilahden sairaalassa perjantaina kello 22.

Komisario Pekka Seppälä Helsingin poliisista kertoo poliisin ”kirjanneen ylös pahoinpitelyn, johon liittyy myöhempi uhrin kuolema”.

Rikosilmoituksen teki maanantaina uhrin isä.

– Emme ota tässä vaiheessa kantaa siihen, onko kyseessä syy-seuraus -suhde, Seppälä lisää.

Ilta-Sanomat ei tavoittanut lauantaina tutkinnanjohtajaa.

Isän kirjoitus lähti lauantaina kiertämään kovaa sosiaalisessa mediassa.

– Hän oli ainoa poikani. Senkin takia suru on hyvin syvä, sanoo 28-vuotiaana menehtyneen Jimi Joonas Karttusen isä Kauko-Vesa Karttunen Ilta-Sanomille.

– Niin turhaa väkivaltaa, Karttunen sanoo.

– Mitä jos poikani menikin sanomaan heille jotain. Ei kimppuun saa silti käydä. Julkisella paikalla, keskellä päivää, Kauko-Vesa Karttunen sanoo.

Kauko-Vesa Karttusen mukaan hänen poikansa työnnettiin kumoon sillä seurauksella, että hän löi päänsä katukiveen ja menetti tajuntansa.

– Hänet vietiin Töölön sairaalaan. Torstaina hänet laskettiin sieltä pois lääkärin luvalla. Hän ei muistanut tapauksesta mitään, mutta kaverit kertoivat minulle.

Pojalla oli ollut seurassa muutama kaverinsa.

– Tikit olivat pään takana.

– Eilen perjantaina hän sai kotonaan aivoverenvuodon, ehti juuri soittaa 112 ennen kuin menetti tajuntansa. Hätäkeskus onnistui jotenkin selvittämään paikan ja pyysi isännöitsijää avaamaan oven. Poika löytyi lattialta ja hänet vietiin Meilahteen.

– Hän menehtyi siellä kello 22. Ehdin vielä käydä hänen luonaan sairaalassa. Hän oli hengityskoneessa.

Isä luonnehtii poikaansa ”kansainväliseksi, avoimeksi tyypiksi”, joka harrasti skeittaamista ja lumilautailua.

– Hän syntyikin Tukholmassa, muutimme Suomeen vasta kymmenen vuotta sitten.

Isän mukaan poika oli sanonut vastarintaliikkeen lipunheiluttajille, mitä mieltä on heidän aatteestaan.

– Eivät olleet tykänneet ja käskivät poistua, mutta sehän on yleinen paikka, Asema-aukio.

Isä ei ole ollut yhteydessä poliisiin, miten tutkinta on edennyt.

– Siellä on kamerat, ja nämä videoivat itsekin tapahtumaansa.

Vastarintaliikkeen sivulla esitetään liikkeen versio tapahtuneesta. Se on päivätty ennen kuin tieto uhrin kuolemasta tuli. Kirjoituksen mukaan ”erään aktivistin oli puututtava tilanteeseen ja annettava pikainen kurinpalautus” huutelijalle. Vastarintaliikkeen julkaisemalla videolla näkyy tilanne, jossa maassa makaa mies. Miehen vieressä on veriläikkiä, ja ympärille on kerääntynyt auttajia.
Paska juttu, mutta ei kyllä kertomusten mukaan mikään varsinainen pahoinpitely, vaikka kuolemantuottamushan tuosta todennäköisesti syytteeksi väännetään.
Eli ilmeisesti uhri mennyt kavereidensa kanssa aukomaan päätään ja tönimään mielensosoittajia, jolloin lopulta joku on työntänyt hänet kauemmas, ja eihän tuollainen jo valmiiksi huonossa hapessa oleva ja huonon tasapainon itselleen lääkinnyt heinäkeppi paljon tarvitse kun kompastuu omiin jalkoihinsa ja kaatuu, huonolla tuurilla sitten onnistunut päänsä lyömään katukiveen kohtalokkain seurauksin.
Ei kyllä lääkärikään ihan täysiä pisteitä tapauksesta saa, jos kerta torstaina on uhrin kotiuttanut ja jättänyt ilman seurantaa, tai ehkä isän on ollut tarkoitus olla pojan seurana kotona mutta ei sitten jostain syystä kuitenkaan ollut, mahdollisen pään sisäisen vamman saanuttahan ei pitäisi jättää yksin ilman seuraa muutamaan päivään.
WarWas
Nikke Knakkertton
Viestit: 196
Liittynyt: To Helmi 03, 2011 12:53 pm

Re: Johtiko vastarintaliikkeen välikohtaus kuolemaan Helsing

Viesti Kirjoittaja WarWas »

damfin kirjoitti:Iltasanomissa hieman pidempi kertomus tuosta isän tilityksestä:

Sä kuka oletkaan, saanko työntää äitisi kumoon ja se on so what?
Jos hän vaikka kauppajonossa ärsyttäisi minua ilman väkivaltaa.
quasidia
Scooby-Doo
Viestit: 25
Liittynyt: La Maalis 21, 2015 8:34 pm

Re: Johtiko vastarintaliikkeen välikohtaus kuolemaan Helsing

Viesti Kirjoittaja quasidia »

Oli nyt kenen vika tahansa, niin onhan tämä aivan järjetöntä urpoutta, että julkastaan provovideo kuolleesta jepestä omalla youtube-kanavalla.. jotenki hiljaseks vetää.
Avatar
Anti-Bini Laden
Jack Bauer
Viestit: 943
Liittynyt: Pe Kesä 07, 2013 8:49 pm
Paikkakunta: Pakistan
Viesti:

Re: Johtiko vastarintaliikkeen välikohtaus kuolemaan Helsing

Viesti Kirjoittaja Anti-Bini Laden »

Sä kuka oletkaan, saanko työntää äitisi kumoon ja se on so what?
Jos hän vaikka kauppajonossa ärsyttäisi minua ilman väkivaltaa.
Sitä saa mitä tilaa, joka toisen päivän pilaa.
Tuskin on ollu tarkoitus tappaa. Jos on mennyt aukomaan naamaa, räkä lentänyt toisen naamalle, kyllä sitä automaattisesti, tollaisen sekakäyttäjä apinan tönäisee pois.

Uskon, että meidän äippä ei tuu räkii sun naamalle, kauppa jonossa. Vanhemmilla ihmisillä yleensä järki päässä.
Joiltakin se katoaa jos käyttää jotakin mömmöjä.
Surullinen tapaus, ja tähän ei auta ettiä syyllistä, sama ois voinut tapahtua, vaikka toisinpäin mm.itsenäisyyspäivänä.
HALOOO!
" Paha asettaa tekijän mytologiseen narratiiviin joka on
epävarmuutta siedettävämpi vaihtoehto "
damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10650
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Johtiko vastarintaliikkeen välikohtaus kuolemaan Helsing

Viesti Kirjoittaja damfin »

WarWas kirjoitti:
damfin kirjoitti:Iltasanomissa hieman pidempi kertomus tuosta isän tilityksestä:
Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen katutapahtuman yhteydessä Helsingin Asema-aukiolla viikko sitten lauantaina tapahtuneen epäillyn pahoinpitelyn poliisitutkinta on saanut uuden käänteen. --lainaus lyhennetty, koko litanian voi lukea alkuperäisestä viestistä--

.
Paska juttu, mutta ei kyllä kertomusten mukaan mikään varsinainen pahoinpitely, vaikka kuolemantuottamushan tuosta todennäköisesti syytteeksi väännetään.
Eli ilmeisesti uhri mennyt kavereidensa kanssa aukomaan päätään ja tönimään mielensosoittajia, jolloin lopulta joku on työntänyt hänet kauemmas, ja eihän tuollainen jo valmiiksi huonossa hapessa oleva ja huonon tasapainon itselleen lääkinnyt heinäkeppi paljon tarvitse kun kompastuu omiin jalkoihinsa ja kaatuu, huonolla tuurilla sitten onnistunut päänsä lyömään katukiveen kohtalokkain seurauksin.
Ei kyllä lääkärikään ihan täysiä pisteitä tapauksesta saa, jos kerta torstaina on uhrin kotiuttanut ja jättänyt ilman seurantaa, tai ehkä isän on ollut tarkoitus olla pojan seurana kotona mutta ei sitten jostain syystä kuitenkaan ollut, mahdollisen pään sisäisen vamman saanuttahan ei pitäisi jättää yksin ilman seuraa muutamaan päivään.
Sä kuka oletkaan, saanko työntää äitisi kumoon ja se on so what?
Jos hän vaikka kauppajonossa ärsyttäisi minua ilman väkivaltaa.
Pitäisi yrittää tuohon luetun ymmärtämiseen (jos se nyt tuli edes kokonaan luettua) hieman paneutua vaikka suurella tunteen palolla ja innolla mentäisiinkin... sanoinko minä että mielestäni tuo kumoon työntäminen on ok ja so what?
Kuten sanoin, niin kuolemantuottamuksenahan tuo todennäköisesti tulee menemään, eli ei ollut "so what"... mutta pahoinpitely on mielestäni väärä termi tuolle tapahtuneelle, ellei sitten löydy selkeää näyttöä sille että tilanteessa iskuja jaeltiin.

Kun nyt tuolle "so what" ja äidin tönimislinjalle lähdit, niin entäpä jos joku näistä Maryamin tönimistä mielenosoittajista olisi tönäisyn seurauksena horjahtanut nurin ja lyönyt samanlaisin kohtalokkain seurauksin päänsä katukiveen, olisiko se ollut mielestäsi pahoinpitely vai tahaton kuolemantuottamus?
Vastaa Viestiin