Haa! Kukaanhaan
ei ole väittänytkään tuon paikantamisohjelman yksinään riittävän edes omintakeisiin profilointeihin saati yleisemmiksi johtopäätöksiksi asti. Palstallahan jaetaan niin informaatiota uutisista ja muista lähteistä
kuin myös spekulaatioita, omia mietintöjä ja "teorioita". Näitä voi kukin punnita omien kykyjensä ja halujensa mukaan. Ja mieluiten ottaa osaa keskusteluun muutenkin kuin mitätöimällä/väheksymällä muiden mietintöjä - tuoda vähän murkinaa pöytään, ruokaa kattaukseen.
Ktainan aiemmin postaamassa enkkukommentissa muuten oli oiva kysymys, johon en ole löytänyt vastausta tapausta koskevista uutisista ja jota on pohdittu myös Websleutheissa. Soittiko aviomies Sherrin puhelimeen ennen sen paikantamista. Viitteellinen kysymys, jos ei soittanut, hieman epäilyttävää, jos soitti, järkeenkäypää. Tähän ei ole vastausta ilmoilla, mutta toin kysymyksen ns. avoimena kysymyksenä esille.
Tapauksen suhteen on monia avoimia kysymyksiä ja Websleuthseissa ovat päät pyörällä myös näiden seikkojen kanssa, siellä jopa epäilty useampaan otteeseen koko keissin olevan filunkia, GoFundMe-sivu on kerännyt paljon rahaa, anonyymin hyväntekijän palkkiotarjous myös herättänyt kysymyksiä ja Sherrin taustasta ilmennyt vähän liian täydellistä tarinointia (avioliittokertomukset, niistä lisää Websleutheissa) ja jälkimmäisestä jutusta mietitty olisiko sittenkin kadonnut vapaaehtoisesti, jos suorituspaineet käyneet liian päälle.
Henk koht olen siinä tuntumassa, että Sherri on oikeasti siepattu ja kallistun edelleen siihen, että tekijänä on joku lähistön ihminen, joka on seurannut hänen aikautaulujaan ja menemisiään. Saattaa olla naapurustosta tai lähipiirin tuttavia, jopa miehen kaveripiiristä. Kuten mainittua kyseessä on syrjäinen alue, maaseutua, jonne ei niin vain vieraita eksy. Luin erään enkku-uutisen kommenttikentästä paikallisten muutaman naapurin viestejä, joissa ihmettelivät kuinka virkavalta ei ollutkaan käynyt ovella tiedustelmassa, vaikka asuivat n. mailin säteellä Papineista. Valitettavaa, ei perusteellista. Toivotaan että aviomiehn GoFundMe-varat menevät yksityisiin etsintöihin ja periksiantamattomaan "haravointiin."
Tähän väliin tuorein päivitys/uutinen - Sherrin palauttamisesta palkkion luvannut tarjoaja muunsi aikarajan mentyä tuon tarjouksen osalta umpeen ehdotuksen niin, että nyt luvataan 100 000 dollaria sille, jolla on tietoa Sherrin katoamisesta. En postaa koko tekstiä, koska pääasia tulikin jo tuossa lyhkäisyydessään ja myös tekstin otsikossa: "Anonymous donor ups reward to $100K for Sherri Papini, offers to anyone with information" .
http://www.actionnewsnow.com/news/anony ... formation/
Löysin myös aika kiintoisan tulkinta-analyyttisen sivun , jota kiinnostuneet voivat tutkia. Siinä on keskitytty tarkastelemaan haastatteluissa käyetettyä kieltä, sanoja, merkityksiä. Semantiikkaa ja psykologiaa, arjen käsityksiä kielen merkitysyhteyksistä. Kirjoittaja on Linkdelnin mukaan näistä asioista perllä. Tietenkään ei kannata kaikkea ottaa "faktana", huom. nämähän ovat tulkinnallisia mietintäasioita.
http://statement-analysis.blogspot.fi/2 ... apini.html
Sivun kommenttiosiossa samoin kuin Websleuthseissa olivat pohtineet, että "Bring her home" kuulostaa äidinkielenään enkkua käyttäville kodinomaiselta, tuttavapiirin sanomiselta kuin että vierasta hullua sieppaajaa/jia puhuteltaisiin, jolloin saattaisi ehkä paremmin matsata tilanteeseen "Let her go, just let her go" .
Aviomiehen elekielestä vielä sen verran, että Websleuthseissa olivat huomanneet kuinka aviomies ei videoilla millään pyyhkinyt silmiäään, vaan ikään kuin pitkitti "kyyneleet silmiin" -hetkeä kameraan päin. Nämä ovat edelleen tulkinta-asioita, mutta elekieliä pohtivat myös virkavalta tapausten äärellä (yleinen huomio) . Miehen puolesta voidaan sanoa, että jos on surun murtama ja/tai shokissa, saattaa ihminen varmaan käyttäytyä yksilökohtaisesti eri tavoin. Aviomiehestä on minun vaikea sanoa juuta ja jaata, mutta tuo itkupointti oli ihan hyvä huomio elekielianysoinnin osalta. Sherrin sisko sen sijaan on mielestäni silminnähden ja sielujaan myöten tuskan raskauttama, katsokaa siskon Sheilan ja aviomiehen siskon Suzannen yhteisvideo netistä. Websleuthseissä pohtivat myös miehen siskon päähinetyyliä oudoksi suht. lämpimään keliin nähden, ettei vain salaisuuksia kätkeytyisi sinne, mitä peitellään.
Mahdollista toki myös, että peittelyssä olisi pieleen mennyt hiusten värjäys taikka vain erikoinen tyylilinja.
Loppuun sitten ekstajännää..... Näitä seuraavia kohtia ei taida löytyä uutisista, kyseessä on Shasta Countyn seriffi Bosenkin sanomiset toimittajille parisen viikkoa sitten pidetyssä pressikonferenssissa, ja noita sanomisia toimittaja (senior multimedia journalist) Sean Longoria on saanut otettua talteen Twitter-tililleen. Niinsanotusti luotettava lähde kyseessä. Ohessa otteita sieltä.
https://twitter.com/seanlongoria_RS
On prior calls to Papini home, Bosenko says they'll gat that info to media though nothing recent and nothing major
= Mitä tulee aiempiin soittoihin Papinien kotiin liittyen, Bosenko (seriffi) sanoo että he tulevat päästämään mediaan sen tiedon joskin mitään vastikään eikä mitään suurempaa ole käynyt.
Bosenko confirms "there were no significant calls or calls of importance that were of concern," for investigators at Papini home
= Bosenko varmistaa, että (Papinien tapaukseen liittyen) ei ollut merkittäviä taikka tärkeitä soittoja, joista olisi ollut aihetta huoleen.
On discrepancy over when Sherri Papini was last seen (morning vs afternoon), Bosenko firm on 2 pm as last sighting of Papini
= Sherri Papiniin liittyvästä viimeisestä näköhavainnosta on ollut ristiriitaisuutta/eroavuutta (aamu vs iltapäivä), Bosenko on vakuuttunut että kello 14 iltapäivällä on ollut viimeinen näköhavainto Papinista.