Mies ja nainen kuolivat ulosajossa Espoossa 2017

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
Murhakeisari
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 10
Liittynyt: To Kesä 15, 2017 4:43 pm

Re: Mies ja nainen kuolivat ulosajossa Espoossa

Viesti Kirjoittaja Murhakeisari »

Video on melko lailla pikselimössöä, mutta katsoessani klippiä, jossa videon valoisuutta oli hieman lisätty, näyttää ihan siltä kuin lopussa Kaiuksen pää painuisi alas kohti syliä. Kun Mia kääntää kameran hetkeksi kohti Kaiusta aivan videon lopussa, mielestäni videolla näkyy edellä kuvattu liike, mutta se on hankalasti havaittavissa, kun puhelin samalla heilahtaa Mian kädessä ja kääntyy sivuttain. Voi hyvin olla, että Kaius nukahti rattiin.

Tämä onnettomuus kosketti, en tiedä oikein tarkalleen, miksi. M ja K eivät vaikuttaneet mielestäni ikäviltä ihmisiltä, nuoria ja villejä ja hullunrohkeita olivat. Olisin ihan hyvin voinut olla heidän sijassaan joskus, ja veikkaan, että aika moni meistä. Varsinkin jos olisi sattunut sopivan "yleisön" luoma huuma päälle ja seuraan sellainen ihminen, jolle täytyy hieman pullistella. Kaius oli selvästi aika huumaantunut Miasta edelleen.

En vähättele rattijuoppoutta, mutta nämä nuoret, no hitto, lapset ihan, menivät sydämeen. Huolimatta kaikesta. Jos vain voisin, soisin niille kovan tärskyn, mutta silti uuden mahdollisuuden.

PS. Outoa kaveripiiriä joka tapauksessa näillä espoolaisilla. Näiden menehtyneiden paras kaveri postaa uusia tuhoutumiskuvia toisten kaverien keskellä Instaan. Esim. hashtagilla "happy". Merkillistä, todella. Mutta ehkä kaveruus on siellä päin sitä, kenen kanssa saadaan parhaat instakuvat... Vaikka ihmisillä on valtaisa määrä erilaisia tapoja käsitellä surua, tässä pyritään olemaan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Tai sitten henkilö tietää, että profiilinsa on monien vierailujen kohteena ja haluaa esittää kovaa ja tunteetonta...
The only motive that there ever was was to completely control a person; a person I found physically attractive. And keep them with me as long as possible, even if it meant just keeping a part of them. (Jeffrey Lionel Dahmer)

Hedelmätarhaaja
Scooby-Doo
Viestit: 25
Liittynyt: Su Heinä 12, 2015 6:12 pm

Re: Mies ja nainen kuolivat ulosajossa Espoossa

Viesti Kirjoittaja Hedelmätarhaaja »

Murhakeisari kirjoitti:Video on melko lailla pikselimössöä, mutta katsoessani klippiä, jossa videon valoisuutta oli hieman lisätty, näyttää ihan siltä kuin lopussa Kaiuksen pää painuisi alas kohti syliä. Kun Mia kääntää kameran hetkeksi kohti Kaiusta aivan videon lopussa, mielestäni videolla näkyy edellä kuvattu liike, mutta se on hankalasti havaittavissa, kun puhelin samalla heilahtaa Mian kädessä ja kääntyy sivuttain. Voi hyvin olla, että Kaius nukahti rattiin.
Mulle tuli tämä fiilis kans. Jotenkin unelias vaikutelma. Ajetaan kesäyönä autolla, jossa tasainen mukava hurina, ja ollaan muutenkin varsin tokkurassa ties mistä aineksista johtuen. Minusta vaikutti, että molemmat vaipuivat jonkunlaiseen horrokseen maisemien viuhuessa ohitse. Joten en usko itsemurhaan/laajennettuun itsemurhaan, vaikka aluksi sellaista veikkailinkin (turmapaikkaa ennen kiihdytystä ajatellen otollinen suora pätkä ja varsinainen ulosajokohta ei mitenkään jyrkässä kaarteessa, ja vieläpä vastaantulevien kaistalla. Tämä puhuisi sen puolesta, että nukkumatti on tullut ja auto mennyt mukkelis makkelis tuhoisin seurauksin - eikä siten, että tahallisesti kiihdytetty ja tähdätty pusikkoon).

Jostain syystä tämä tapaus kosketti myös minua, oikein riipaisi. Kaius vaikutti joissain sivulauseissaan mukavalta pojalta, joka osaa tarvittaessa ajatella muista ihmisistä kauniisti ja kokonaisvaltaisesti. Toisissa lauseissaan sitten vähän turhaan rehvasteli perättömillä höpötyksillään, joka sellasta nuorta uhoa tms.

Muppe
Rico Tubbs
Viestit: 1230
Liittynyt: Ma Elo 24, 2015 9:35 pm

Re: Mies ja nainen kuolivat ulosajossa Espoossa

Viesti Kirjoittaja Muppe »

On Anoi Kaa kirjoitti:Mutta mikäli puhui ettei voi ottaa kuin alkoa, niin saattoipa olla edessä yhdyskuntapalvelu, YKP. Siihen kelvatakseen on haastattelu ja pitää todistaa päihteettömyys pissaamalla purkkiin hyvä puhdas pissa.
MIstä näitä juttuja keksitään;YKP ei todellakaan ole kusi/päihde testejä.Ei ole ollut 1900 luvulla eikä ole nytkään.

terv. 3 ykp tuomiota suorittanut
Lopetti tietojen kirjoittelun kokonaan foorumille 13.3.2019.
Jäseninä suuri määrä idiootteja joilla ei ole foorumille mitään järkevää kirjoitettavaa tai tietoa asioista vaan ovat paikalla vain todistamassa ja vannomassa omaa tyhmyyttään.

lepajoki
Olivia Benson
Viestit: 727
Liittynyt: Su Tammi 13, 2008 10:56 am

Re: Mies ja nainen kuolivat ulosajossa Espoossa

Viesti Kirjoittaja lepajoki »

Kyllähän nuorena painettiin nukkumatta ilman mitään apujakin useita päiviä nukkumatta. Jokainenhan sen varmaan nuoruudestaan muistaa. Paripäivää meni helposti, sen jälkeen alkoi vähän pönttö huuhailla. Kun ei huvittanut nukkua. Kerran ajannut Etelä-Suomesta pohjoiseen, ja mitään muistikuvaa. Valvomisen tulos ilman mitään apukeinoja.

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Mies ja nainen kuolivat ulosajossa Espoossa

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Muppe kirjoitti:
On Anoi Kaa kirjoitti:Mutta mikäli puhui ettei voi ottaa kuin alkoa, niin saattoipa olla edessä yhdyskuntapalvelu, YKP. Siihen kelvatakseen on haastattelu ja pitää todistaa päihteettömyys pissaamalla purkkiin hyvä puhdas pissa.
MIstä näitä juttuja keksitään;YKP ei todellakaan ole kusi/päihde testejä.Ei ole ollut 1900 luvulla eikä ole nytkään.

terv. 3 ykp tuomiota suorittanut
Höpöhöpö,jos on aihetta epäillä niin takuuvarmasti käyt kusi/päihde testeissä.
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

Ylilääkäri
Susikoski
Viestit: 42
Liittynyt: Ti Tammi 31, 2017 2:44 pm

Re: Mies ja nainen kuolivat ulosajossa Espoossa

Viesti Kirjoittaja Ylilääkäri »

Muppe kirjoitti:
On Anoi Kaa kirjoitti:Mutta mikäli puhui ettei voi ottaa kuin alkoa, niin saattoipa olla edessä yhdyskuntapalvelu, YKP. Siihen kelvatakseen on haastattelu ja pitää todistaa päihteettömyys pissaamalla purkkiin hyvä puhdas pissa.
MIstä näitä juttuja keksitään;YKP ei todellakaan ole kusi/päihde testejä.Ei ole ollut 1900 luvulla eikä ole nytkään.

terv. 3 ykp tuomiota suorittanut

Hassua että aikaisemmin tuossa lainatussa viestissä luki että "joku tuttu" suorittaa yhdyskuntapalvelua, ja nyttemmin se on muokattu muotoon "terv. 3 ykp tuomiota suorittanut"...

Muppe
Rico Tubbs
Viestit: 1230
Liittynyt: Ma Elo 24, 2015 9:35 pm

Re: Mies ja nainen kuolivat ulosajossa Espoossa

Viesti Kirjoittaja Muppe »

sikakoira kirjoitti:terv. 3 ykp tuomiota suorittanut
Höpöhöpö,jos on aihetta epäillä niin takuuvarmasti käyt kusi/päihde testeissä.[/quote]
Enpä ole näin keskisuuren kaupungin konnien kuullut koskaan joutuneen testeihin kuluneen 30 vuoden aikana...Ja kyllä,porukalla on ollut raskasta päihdetaustaa,jopa poissaolojakin palvelusta.
Lopetti tietojen kirjoittelun kokonaan foorumille 13.3.2019.
Jäseninä suuri määrä idiootteja joilla ei ole foorumille mitään järkevää kirjoitettavaa tai tietoa asioista vaan ovat paikalla vain todistamassa ja vannomassa omaa tyhmyyttään.

kiusausko
Harjunpää
Viestit: 303
Liittynyt: Su Syys 12, 2010 7:32 am
Paikkakunta: Hellsinki

Re: Mies ja nainen kuolivat ulosajossa Espoossa

Viesti Kirjoittaja kiusausko »

Pidän todennäköisenä, että teko oli tarkoituksella tehty. Ei suunnitelmallinen eikä pitkän pohdinnan tulos, vaan hetken mielijohteesssa tehty päätös ajaa autolla kuolemaan. Kuljettajan päätös päättää tuska ja paha olo vierellään ihminen, joka osaltaan näitä tunteita aiheutti. Väkivaltainen teko kohdistuu tyttöystävään, itsellä ei ole merkitystä.

http://www.varjohanke.fi/wp-content/upl ... stavat.pdf
Mä en oo mikään sun henkilökohtainen poliisi. No, lopeta sitten se vitun partiointi.

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Mies ja nainen kuolivat ulosajossa Espoossa

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Enpä ole näin keskisuuren kaupungin konnien kuullut koskaan joutuneen testeihin kuluneen 30 vuoden aikana...Ja kyllä,porukalla on ollut raskasta päihdetaustaa,jopa poissaolojakin palvelusta.
Missä lienee tälläinen keskisuuri kaupunki :lol:
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

ruusutarha
Scooby-Doo
Viestit: 28
Liittynyt: Su Marras 22, 2009 4:21 am

Re: Mies ja nainen kuolivat ulosajossa Espoossa

Viesti Kirjoittaja ruusutarha »

Minäpä mietin eri tavoin. Minusta tuntuu, että tässä Mia oli se henkilö, joka veti tämän pariskunnan alas lopulta. He seurustelivat, ja oli mukavaa, kun poika maksoi tälle, ainoastaan ja vain, omaan ulkonäköönsä keskittyneelle henkilölle, meikkejä, huulien paksuunnuksia, irtolettejä, vaatteita. Tämä ajoi rakastuneen pojan tilanteeseen, jossa ryhtyi enempi ja enempi rikollisiin puuhiin (huumeet), joilla saattoi tienata rahaa.

Poika jäi kiinni. Mian vanhemmat kielsivät suhteen. Tuskinpa Miiaa pojassa tämänkään jälkeen paljon muu kiinnosti, kuin se, mitä hän voi kustantaa. Suhde jatkui jonkunlaisena ystäväsuhteena, missä poika yritti voittaa Miaa takaisin, vanhempien kiellosta huolimatta. Rahalla.

Miialla asiat olivat varmasti tosi huonosti. En ole somessa näkynyt yhtään häntä surevaa ystävää. Ja niin kuin te kaikki näitte, jalat tiikerin raidoilla, tosi pahaa sisäistä kipua siis.

En syyttäisi tässä siis yksinomaan kuskia. Hän halusi näyttää ja voittaa Mian itselleen. He viettivät mukavan päivän ja illan yhdessä, ehkä päiviä ja iltoja siinä kohtaa. Joivat liikaa, olivat liian vähän tilanteensa herroja.

Itse onnettomuutta en pidä itsemurhayrityksenä. Missään tapauksessa. Joku nukahtamistilanne - jos se voi tulla niin nopeasti, minuutissa? Outoa molempien hiljentyminen, vai hiljentyivätkö kuuntelemaan muka musiikkia?

Järkyttävää molempien perheille ja ystäville.

Ja onko niin, että ketään ei kiinnosta enää? Poliisi ei ole palannut tietoihin siitä, oliko kuskin veressä mitä. Tämän toivoisin vielä kuulevani. Ehkä polisiin mielestä onnettomuusvideo kertoo tarpeeksi, vaikka eivät vahvistakaan sen autenttisuutta.

MohammedMohammed
Axel Foley
Viestit: 2287
Liittynyt: Su Huhti 09, 2017 4:49 pm

Re: Mies ja nainen kuolivat ulosajossa Espoossa

Viesti Kirjoittaja MohammedMohammed »

ruusutarha kirjoitti: Ja onko niin, että ketään ei kiinnosta enää? Poliisi ei ole palannut tietoihin siitä, oliko kuskin veressä mitä. Tämän toivoisin vielä kuulevani. Ehkä polisiin mielestä onnettomuusvideo kertoo tarpeeksi, vaikka eivät vahvistakaan sen autenttisuutta.
Ei vaan testeissä kestää kuukauden-parin päivät saada tulokset. Tapaus ei ole akuutti selvittää ja kiireellisemmät menevät eteen.
Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee. - Päivi Nerg

Avatar
Rescuer
Perry Mason
Viestit: 3643
Liittynyt: Ti Heinä 08, 2008 8:15 pm

Re: Mies ja nainen kuolivat ulosajossa Espoossa

Viesti Kirjoittaja Rescuer »

MohammedMohammed kirjoitti:
ruusutarha kirjoitti: Ja onko niin, että ketään ei kiinnosta enää? Poliisi ei ole palannut tietoihin siitä, oliko kuskin veressä mitä. Tämän toivoisin vielä kuulevani. Ehkä polisiin mielestä onnettomuusvideo kertoo tarpeeksi, vaikka eivät vahvistakaan sen autenttisuutta.
Ei vaan testeissä kestää kuukauden-parin päivät saada tulokset. Tapaus ei ole akuutti selvittää ja kiireellisemmät menevät eteen.
Eikä poliisi tule niitä tietoja ikinä julkaisemaan, koska ovat salassa pidettäviä tietoja. Tutkintalautakunnan raportista tulee aikoinaan löytymään päihteiden vaikutus onnettomuuteen.
Mitä enemmän vihreitä hymiöitä, sitä heikommat argumentit.
Eräässä entisessä hallituspuolueessa oltiin erittäin kiinnostuneita uusista pilvipalveluista. Sitten joku kertoi heille, ettei pilvipalveluilla ole mitään tekemistä kannabiksen kanssa...

Gagarin
Agentti Scully
Viestit: 695
Liittynyt: To Tammi 07, 2016 2:56 pm

Re: Mies ja nainen kuolivat ulosajossa Espoossa

Viesti Kirjoittaja Gagarin »

kiusausko kirjoitti:Pidän todennäköisenä, että teko oli tarkoituksella tehty. Ei suunnitelmallinen eikä pitkän pohdinnan tulos, vaan hetken mielijohteesssa tehty päätös ajaa autolla kuolemaan...
Höpsistä, naivia romanttista jeesustelua. Tuolla alueella on ziljoona parempaa kohtaa mällätä, jos haluaa yrittää itsaria autolla. Jos tässä kohdassa auto olisi lähtenyt lapasesta 0,5 sekuntia aikaisemmin tai myöhemmin, niin molemmat olisivat elossa. Jos kärry olisi kolahtanut puihin, molemmat olisivat elossa. Mutta silti uskomattamalla sekunnin murto-osan tarkalla ajoituksella tämä pöllyssä oleva kuski osasi, kuten paraskin sirkuksen surmanajaja, kellauttaa tahallaan auton osittain kyljelleen ja ohjata sen kahdella pyörällä millintarkasti juuri kahden puun väliin, siten että toinen puista "sheivasi" auton hytin sileäksi tasan tarkkaan tuulilasin alareunaa nuolien. Sorry, tässä hömppänuoret kaivoivat verta nenästään ja sitten kävi huono mäihä. Ei sen kummempaa. Yksilötasolla totta kai surullista.

Meredith
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 115
Liittynyt: Su Huhti 14, 2013 3:23 pm

Re: Mies ja nainen kuolivat ulosajossa Espoossa

Viesti Kirjoittaja Meredith »

Itse jäin vain miettimään, että miksi kumpikaan (etenkin nainen) ei huutanut tai reagoinut mitenkään ulosajoon..
Ei ole mitään kätkettyä, mikä ei tulisi ilmi,
eikä salattua, mikä ei paljastuisi ja tulisi tietoon. Luuk. 8:17

kiusausko
Harjunpää
Viestit: 303
Liittynyt: Su Syys 12, 2010 7:32 am
Paikkakunta: Hellsinki

Re: Mies ja nainen kuolivat ulosajossa Espoossa

Viesti Kirjoittaja kiusausko »

Gagarin kirjoitti:
kiusausko kirjoitti:Pidän todennäköisenä, että teko oli tarkoituksella tehty. Ei suunnitelmallinen eikä pitkän pohdinnan tulos, vaan hetken mielijohteesssa tehty päätös ajaa autolla kuolemaan...
Höpsistä, naivia romanttista jeesustelua.
Alentuva tapa kommentoida mielipidettä, joka eroaa sinun omastasi. Vaikka oletkin eri mieltä asiasta, se ei silti tarkoita, että ajatukseni olisi millään tavoin jeesustelua. Suosittelen tutustumaan tähän aihealueeseen tarkemmin vaikkapa erilaisten tutkimusten pohjalta, jolloin mahdollisesti voit itse muodostaa mielipiteesi myös muiden mielipiteisiin nojautumalla tai yleisen tiedon valossa tarkastella omia ajatuksiasi ja miten ne mahdollisesti suhteutuvat tutkittuihin asioihin. Voit toki mennä tässä keississä ihan vain mutulla ja hämmästellä, miten sattuikin osumaan juuri niin tai näin tai että olisihan tässä ollut parempiakin paikkoja tappaa itsensä ja vierellään istuva ihminen. Väärin kuoltu?
Mä en oo mikään sun henkilökohtainen poliisi. No, lopeta sitten se vitun partiointi.

Vastaa Viestiin