Sivu 1/2

Raaka pahoinpitely Paasikivenkadulla Lahdessa 28.7.2017

Lähetetty: To Elo 03, 2017 11:05 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
Juur ko mä pääsin Hartolan yksittäistapauksesta katsomaan, että nuori mies, mutta vanha tekijä, niin jo vain toinen tapaus heti perään:

Poliisi on saanut hyvin havaintoja Paasikivenkadun rajusta pahoinpitelystä - "On tarvittava näyttö tapahtumien kulusta"

Lahden Paasikivenkadun pahoinpitelyn esitutkinta on edennyt hyvin. Poliisi pyysi silminnäkijöiden havaintoja tilanteesta, jossa 25-vuotias mies löi ja potki samanikäistä naista Paasikivenkatu 6:n kohdalla viime viikolla torstain vastaisena yönä. Miehen entinen naisystävä sai useita murtumia kasvoihinsa.
- Olemme saaneet hyvin havaintoja ja vinkkejä. Poliisilla on nyt tarvittava näyttö tapahtumien kulusta, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Miia Lehtinen.

Päijät-Hämeen käräjäoikeus vangitsi lahtelaismiehen viime perjantaina todennäköisin syin epäiltynä törkeästä pahoinpitelystä. Mies on kiistänyt teon ja poliisi haki tapahtumille vahvistusta silminnäkijöiltä.

Epäilty on ollut väkivaltainen ennenkin. Hänet tuomittiin vuonna 2014 muun muassa tapon yrityksestä 3,5 vuoden vankeusrangaistukseen. Hän oli lyönyt tyttöystävänsä isäpuolta retkikirveen teräpuolella päähän ja pahoinpidellyt tyttöystäväänsä.

Poliisi kiittää saamistaan yleisöhavainnoista. Niitä otetaan edelleen vastaan sähköpostilla: [email protected].


ess.fi
15:13 Päivitetty: 15:14
alleviivaukset dl
Ensimmäinen uutinen tapahtuneesta: ess.fi

Tämä tapaus:

Kuristi tyttöystävää ja löi tämän isäpuolta kirveellä niskaan - 3,5 vuotta vankeutta

Lahtelainen 21-vuotias mies hermostui, kun tyttöystävän isäpuoli ei päästänyt häntä asuntoon selvittämään asioita tammikuisena aamuyönä Hollolassa.

Nuori mies löi ovella seisonutta 45-vuotiasta miestä retkikirveen teräpuolella ohimoon ja niskaan. Etenkin niskaan osunut isku oli hyvin vaarallinen, ja uhrin hengissä selviäminen oli sattumanvaraista.

Lahtelainen 21-vuotias Aapo Oskari Kangas tuomittiin 3,5 vuoden vankeuteen maanantaina Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa. Hän syyllistyi tapon yritykseen, törkeään kotirauhan rikkomiseen, pahoinpitelyyn ja vahingontekoon.

Hänen on maksettava perheelle yli 15 000 euron korvaukset ja lisäksi oikeudenkäyntikulut.

Kangas myönsi lyöneensä kirveellä, mutta piti sitä törkeänä pahoinpitelynä. Oikeuden mielestä Kankaan olisi pitänyt ymmärtää, että kirveellä päähän lyömisestä voi varsin todennäköisesti seurata kuolema.

Perheen 15-vuotias poika onnistui estämään hyökkääjän pääsyn asuntoon. Kangas pahoinpiteli vielä pihalle tullutta tyttöystäväänsä kuristamalla ja repimällä tätä hiuksista. Hän oli vähän aikaisemmin käynyt rikkomassa tyttöystävän television.


Tämäkinn vatipää oli käynyt exän asunnolla ja rikkonut tämän television - aivan kuten Hartolassa uhkaillut; oli vuonna 2012 rikkonut exänsä television.
- Ovatko nämä hörhöt mustasukkaisia televisioille?

ess.fi
17.3.2014 Päivitetty: 17.3.2014

Re: Raaka pahoinpitely Paasikivenkadulla Lahdessa 28.7.2017

Lähetetty: La Marras 04, 2017 12:05 pm
Kirjoittaja jayroot
Mies hyppi entisen naisystävänsä pään päällä aivovamman aiheuttaen – uhrin hengen pelasti vain nopea hoitoon pääsy

Lahtelainen 25-vuotias Aapo Oskari Kangas on tuomittu entisen naisystävänsä tapon yrityksestä neljäksi vuodeksi vankeuteen.


Kangas puski päällään 25-vuotiasta naista kolme kertaa kasvoihin, kaatoi hänet maahan, löi nyrkeillä ja potki. Hän hyppäsi ainakin kahdesti uhrin pään päälle.

Entinen naisystävä sai rajusta väkivallasta vakavat vammat. Hänet vietiin tajuttomana sairaalahoitoon. Teko tapahtui Paasikivenkadun tuntumassa Fellmannin puistossa

Uhri sai mm. aivovamman, avomurtuman leukaansa, murtuman poskiluuhunsa, nenämurtuman, repeämät kaulavaltimoihinsa. Uhri menetti myös hampaita.

Jos uhria ei olisi saatu nopeasti hoitoon, hän olisi menehtynyt.

Entinen miesystävä kävi uhrinsa kimppuun viime heinäkuussa aamuyöstä, kun tämä oli palaamassa ravintolasta kotiinsa. Väkivallanteolla oli yksi silminnäkijä.

PÄIJÄT-HÄMEEN käräjäoikeus käsitteli tapausta koko perjantaipäivän. Oikeus määräsi tuomitun maksamaan uhrilleen 22 000 euron korvaukset. Summan päälle tulevat lisäksi oikeudenkäyntikulut.

Syytetty myönsi osan väkivallasta, mutta kiisti mm. potkut.

Uhri ja tuomittu olivat seurustelleet noin puoli vuotta. Julman teon motiivit jäivät epäselviksi, mutta taustalla oli mustasukkaisuutta.

Tuomioon sisältyi kaikkiaan kolme eri rikosnimikettä. Syytteen törkeästä pahoinpitelystä oikeus hylkäsi toteennäyttämättömänä.

Tuomittu vangittiin heinäkuun lopulla ja hänet passitettiin tuomion julistamisen jälkeen vankilaan.

Kangas on tuomittu aiemminkin väkivallanteoista. Juttu jatkunee vielä hovioikeudessa.
Vesa Näveri


https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005436561.html

Hieno mies tämä Aapo Kangas kaikesta päätellen. Joutaisi istumaan vaikka loppuelämänsä kun näköjään vaikeaa olla hakkaamatta naisia. (Ja muita siinä sivussa) Tämä nyt uhriksi joutunut nainen on varmaan eri kuin tuossa aikaisemmassa tapauksena uhrina ollut?

Re: Raaka pahoinpitely Paasikivenkadulla Lahdessa 28.7.2017

Lähetetty: La Marras 04, 2017 3:33 pm
Kirjoittaja MohammedMohammed
4v? Vaan? Hyppinyt tajuttoman pään päällä?

Suomessahan tuomittaisiin pahemmin se yksi silminnäkijä, jos hän olisi ollut auttavaa sorttia ja pistellyt pikku Petterin nippuun niin, että hampaat olisivat tippuneet asfalttiin.

Re: Raaka pahoinpitely Paasikivenkadulla Lahdessa 28.7.2017

Lähetetty: La Marras 04, 2017 7:06 pm
Kirjoittaja poikani
Aapon ajatusmaailma naisien suhteen on sellainen, että on suuri riski siitä, että hän radikalisoituu vankilassa. Tuollaiseen melonipäähän varmasti uppoavat saarnamiehen jutut.

Re: Raaka pahoinpitely Paasikivenkadulla Lahdessa 28.7.2017

Lähetetty: La Marras 04, 2017 10:33 pm
Kirjoittaja Tuomion Pasuuna
MohammedMohammed kirjoitti:4v? Vaan? Hyppinyt tajuttoman pään päällä?

Suomessahan tuomittaisiin pahemmin se yksi silminnäkijä, jos hän olisi ollut auttavaa sorttia ja pistellyt pikku Petterin nippuun niin, että hampaat olisivat tippuneet asfalttiin.
Olisiko esittää jotain oikeustapausta, jossa hätävarjelun liioitteluna toiselta hampaita lyönyt olisi tuomittu yli 4v vankeustuomioon? Vai keksitkö koko jutun omasta päästäsi?

Re: Raaka pahoinpitely Paasikivenkadulla Lahdessa 28.7.2017

Lähetetty: La Marras 04, 2017 11:44 pm
Kirjoittaja Totuuden Puolesta
jayroot kirjoitti:Mies hyppi entisen naisystävänsä pään päällä aivovamman aiheuttaen – uhrin hengen pelasti vain nopea hoitoon pääsy.
Tähän voisi laittaa jonkun muka näsevän kommentin nimimerkeiltä chefile, annaanna tai radiopuhelin - nämä henkilöt tunnetusti vihaavat ja pilkkaavat vammaisia avoimesti tällä foorumilla.

Re: Raaka pahoinpitely Paasikivenkadulla Lahdessa 28.7.2017

Lähetetty: Su Marras 05, 2017 12:41 pm
Kirjoittaja Tuomion Pasuuna
Tuossa tapauksessa oli puukotettu hengenvaarallisesti. Ei vain lyöty hampaita irti tai muutenkaan vastaavan tasoista pahoinpitelyä. Totta kai puukotuksesta saa enemmän, mutta ei se tähän liity mitenkään.

Homojutuistasi en ole kiinnostunut.

Re: Raaka pahoinpitely Paasikivenkadulla Lahdessa 28.7.2017

Lähetetty: Su Marras 05, 2017 9:57 pm
Kirjoittaja Radiopuhelin
poikani kirjoitti:Aapon ajatusmaailma naisien suhteen on sellainen, että on suuri riski siitä, että hän radikalisoituu vankilassa. Tuollaiseen melonipäähän varmasti uppoavat saarnamiehen jutut.
Aina on hyvä aika sotkea ketju mamuvouhotuksella
Totuuden Puolesta kirjoitti:Tähän voisi laittaa jonkun muka näsevän kommentin nimimerkeiltä chefile, annaanna tai radiopuhelin - nämä henkilöt tunnetusti vihaavat ja pilkkaavat vammaisia avoimesti tällä foorumilla.
Aina on hyvä aika sotkea ketju lautamiespuheella

Re: Raaka pahoinpitely Paasikivenkadulla Lahdessa 28.7.2017

Lähetetty: Ma Marras 06, 2017 12:23 am
Kirjoittaja Doctor Lecter
Radiopuhelin kirjoitti:
poikani kirjoitti:Aapon ajatusmaailma naisien suhteen on sellainen, että on suuri riski siitä, että hän radikalisoituu vankilassa. Tuollaiseen melonipäähän varmasti uppoavat saarnamiehen jutut.
Aina on hyvä aika sotkea ketju mamuvouhotuksella
Mistä ihmeestä sinä tähän mamuvouhutusta sait? Nimimerkki poikani oli huolissaan tekijän radikalisoitumisesta vankilassa saarnamiehen toimesta. Lisäksi hän analysoi sangen osuvasti Aapon suhdetta naisiin - se on hyvin ongelmallinen. Onhan totta, että harva parantuu vankilassa - ja nykyisin Suomen vankiloissa on radikalisoituminen koettu ongelmana.

Missä oli se mamuvouhutus? Oikein! Omassa mielessäsi, joka näkee mamuvouhotusta sielläkin missä sitä ei ole.

Ei kait radikalisoituminen pelkästään musulmaanien yksinoikeus ole? Lisäksi myös Suomessa on jo iät ja ajat ollut näitä lestaatiolaisia ja jehovia - kyllä sellaiset nyt yhden Aapon pään saavat sekaisin.

Re: Raaka pahoinpitely Paasikivenkadulla Lahdessa 28.7.2017

Lähetetty: Ma Marras 06, 2017 6:56 pm
Kirjoittaja Radiopuhelin
Doctor Lecter kirjoitti:
Mistä ihmeestä sinä tähän mamuvouhutusta sait? Nimimerkki poikani oli huolissaan tekijän radikalisoitumisesta vankilassa saarnamiehen toimesta.
Juuri tästä. Viestihistoriansa perusteella nimimerkki poikani tuskin tarkoitti jehovia tai lestoja. Hän tullee korjaamaan jos tarkoitti, ja silloin tietysti pyydän anteeksi virheellistä olettamustani. Mutta kyllä se on taas kerran ihan normaalia mamu-ulinaa sotkea suomalaisen suorittamaan törkeään pahoinpitelyyn radikalisoituminen ja saarnamiehet.

Re: Raaka pahoinpitely Paasikivenkadulla Lahdessa 28.7.2017

Lähetetty: Ma Marras 06, 2017 8:08 pm
Kirjoittaja MohammedMohammed
Tuomion Pasuuna kirjoitti:Tuossa tapauksessa oli puukotettu hengenvaarallisesti. Ei vain lyöty hampaita irti tai muutenkaan vastaavan tasoista pahoinpitelyä. Totta kai puukotuksesta saa enemmän, mutta ei se tähän liity mitenkään.
Joo tapauksessa, jossa oli aseen kanssa tultu 4 hengen ylivoimalla kotirauhan suojaamalle alueelle riistämään henkeä. Näin Suomessa. Ylinopeus ja itsensä, tai läheistensä suojelu melkein pahimpia rikoksia mitä voi tehdä.

Re: Raaka pahoinpitely Paasikivenkadulla Lahdessa 28.7.2017

Lähetetty: Ti Marras 07, 2017 12:25 am
Kirjoittaja Tuomion Pasuuna
Eli se että hampaita iskemällä hätävarjelun liioitteluksi olisi saatu yli 4 vuoden tuomio, on mielikuvituksesi tuotetta? Niin arvelinkin.

Re: Raaka pahoinpitely Paasikivenkadulla Lahdessa 28.7.2017

Lähetetty: Ti Touko 15, 2018 10:45 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
Hovioikeus lähetti naisen pään päälle hyppineen lahtelaismiehen mielentilatutkimukseen

Entisen seurustelukumppaninsa tapon yrityksestä tuomittu lahtelaismies vaati asian hovioikeuskäsittelyssä pääsyä mielentilatutkimukseen, mihin vaatimukseen hovioikeus suostui. Mies esitti vaatimuksensa tueksi vankilalääkärin lausunnon.

Vuonna 1992 syntynyt mies tuomittiin viime marraskuussa Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa 4 vuoden vankeusrangaistukseen tapon yrityksestä sekä yhdestä toisesta rikoksesta. Mies oli kadulla kaatanut entisen seurustelukumppaninsa, istunut tämän päällä ja lyönyt nyrkillä sekä hyppinyt naisen pään päälle.

Mies valitti hovioikeuteen. Hän katsoi syyllistyneensä tapon yrityksen asemesta törkeään pahoinpitelyyn.

Miestä syytettiin myös naisen törkeästä pahoinpitelystä. Syyttäjän mukaan mies oli repinyt naista hiuksista ja lyönyt nyrkillä päähän ja veitsellä takaraivoon. Oikeus hylkäsi syytteen. Se katsoi miehen toimineen hätävarjelutilanteessa.

Myös syyttäjä ja asianomistajanainen valittivat hovioikeuteen. He vaativat miehen tuomitsemista törkeästä pahoinpitelystä.

Hovioikeus katsoo välituomiossaan, että kyse ei ollut hätävarjelusta tai sen liioittelusta.

Hovioikeus jatkaa asian käsittelemistä mielentilatutkimuksen valmistuttua.


ess.fi
15.5.2018 14:38

Re: Raaka pahoinpitely Paasikivenkadulla Lahdessa 28.7.2017

Lähetetty: Ti Touko 15, 2018 11:22 pm
Kirjoittaja L'amourha
En mitenkään halua puolustella tätä tyyppiä mutta kiinnostaisi millainen tapaus tämä nainen on, käräjäoikeus on katsonut miehen mm puukottaneen naista takaraivoon hätävarjelukseksi. Hovissa kaatui mutta hieman vaikuttaisi ettei ihan normi elovena-tytöstä taida olla kyse.

Re: Raaka pahoinpitely Paasikivenkadulla Lahdessa 28.7.2017

Lähetetty: Ti Touko 15, 2018 11:30 pm
Kirjoittaja Tuomion Pasuuna
Tuossa on varmaan joku sellainen tilanne, että käsikähmässä veitsi on viiltänyt haavan takaraivoon. Olisi vaikeaa kuvitella sellaista, että jääpiikkiotteella lyödään puukko takaraivoon ja sitä käräjäoikeus pitää hätävarjeluna, mikä tietysti on mielikuva, kun sanotaan että puukotti takaraivoon.